Sukset jalkaan!

Aaro Hellaakosken runoaforismi ”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki” innoitti Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajan Mikael Pentikäisen kirjoittamaan umpihankihiihdosta.

Hellaakoski tavoitti kyllä jotain olennaista tuossa 70 vuotta sitten julkaisemassaan mietelmässä. Se kuvaa mielestäni taitelijan luomisprosessia mitä osuvimmin.

Tove Janssonin umpihanki oli Pellingin edustalla olevassa saaressa. Kuvataiteilija Reidar Särestöniemi teki taidettaan Kittilässä. Jean Sibelius ja Pekka Halonen vetäytyivät Helsingin humusta Järvenpäähän, Tuusulanjärven maisemiin.

Valmiiksi poljettua juntua, ”kaikkien” kulkemaa tietä pitkin kulkien ei voi tehdä uusia oivalluksia. Laumassa käyttäytyy lauman tavoin.

Olisi liian rohkea sanoa, että siihen Hellaakosken aforismiin kiteytyy aika paljon jopa suomalaisuuden olemuksesta.

Esi-isämme ovat olleet todellisia umpihankihiihtäjiä. Jos mietitään, mikä on suomalaisten kansallisurheilua, niin kyllä hiihto tulee aivan listan kärjessä.

Jo vuonna 1446 kirjoitti Viipurin linnan päällikkö Kaarle Knuutinpoika Bonde, kuinka suomalaiset hiihtäjät merkitsivät Hämeen ja Savon välisen maakuntarajan. Hiihtäminen oli luonnollinen tapa liikkua.

Kun Olaus Magnus piirsi ensimmäisen kerran Suomen kartalle vuonna 1539, niin eikö sinne karttaan merkitty, niin, hiihtäjiä!

Ja mitäpä muita urheiluvälineitä Kalevalassa valmistetaan kuin suksia, nimittäin lylyä ja karvapohjaista kalhua!

Lieto Lemminkäinen tuumaili aikanaan, että ”kyll´on tässä nuorisossa, kansassa kasuavassa, tuon lylysi lykkijäistä, kalhun kannan potkijaista.”

Siinä hiihtovalmentaja Lemminkäinen kertoo, miten noita eriparisia suksia käytettiin. Lylyä liu'utettiin, ja lyhyemmällä kalhulla potkittiin vauhtia.

Kun tasavallan presidentti Urho Kekkonen hiihti pitkiä hiihtolenkkejään, hän meni kyllä latuja pitkin. Mutta kuvaannollisesti hän kyllä painui umpihankeen. Hänen piti löytää oma tapansa johtaa Suomea paljon vaikeammassa tilanteessa, missä me nykyisin olemme.

Pitkät hiihtoretket antoivat Suomen presidentille vahvan ja tunnistettavan identiteetin. Kyllä siinä hiihtolenkkien tuomaa kestävyyttä kysyttiinkin, kun naapurimaan pääministeri ajoi sotalaivalla Hangon rantavesille syksyllä 1968. Siinä ei eduskuntaa paljon informoitu, kun Kekkonen hyppäsi Kosyginin laivaan neuvottelemaan.

Nykyään puhutaan paljon brändin rakentamisesta. Kekkonen osasi rakentaa omaa brändiään ainoalla oikealla, eli itselleen luontevalla, tavalla. Kekkonen hiihti, koska hän piti hiihtämisestä. Brändi istui täydellisesti, koska Kekkonen oli aito.

Haluaisin nähdä myös Sauli Niinistön hiihtämässä. Se sopisi tasavallan presidentille paremmin kuin rullaluistelu. En viittaa hyväkuntoiselta vaikuttavan presidentin ikään, mutta kansakunnan isän harrastuksena murtomaahiihto on kyllä turvallisempi laji kuin rullaluistelu. Murtomaalla ei tarvita edes kypärää.

Suomalais-Virolainen seura perustettiin 80 vuotta sitten

Helmikuun alussa vuonna 1936 kokoontui Hotelli Kämpiin arvovaltaisen ”pönäkkä” seurue perustamaan uutta yhdistystä, Suomalais-Virolaista Seuraa. Seuralle oli tarvetta, vaikka radikaali opiskelijanuoriso saattoi vaalia heimoaatetta AKS:n piirissä. Se toiminta ei kuitenkaan nauttinut Viron valtiojohdon luottamusta.

Nyt 2.2.1936 kokoontui siis joukko maltillisia estofiilejä. Oli Alli Paasikivi ja valtioneuvos J.K. Paasikivi, oli eduskunnan puhemies Kyösti Kallio, apulaisvaltiovarainministeri Tyko Reinikka… ja oli myös maalaisliittolainen Urho Kekkonen, joka oli osallistunut sääntöjen laatimiseen.

Kokous alkoi Martti Haavion puheella, jossa hän kertoi olleensa perustamassa vuonna 1921 Akateemista Heimoklubia. Viro oli hänelle siis tärkeä asia jo ainakin 15 vuoden ajalta.

Tästä Suomalais-Virolaisen seuran perustamisesta kerrotaan Pekka Liljan ja Kulle Raigin kymmenen vuotta sitten kirjoittamassa kirjassa Urho Kekkonen ja Viro (Minerva 2006).

Urho Kekkonen hiihtää Käärikun maisemissa. (Kuva: UKA)

Kyösti Kallio valittiin seuran ensimmäiseksi esimieheksi. Kun hänet seuraavana vuonna valittiin presidentiksi, oli Kekkosen vuoro ottaa yhdistys johdettavakseen seuraavan vuoden alusta. Kekkonen toimi tässä tehtävässä yhdistyksen lopettamiseen asti 1945.

Seuran sääntöjen mukaan tarkoitus oli yksinkertaisesti säilyttää ja lujittaa Suomen ja Viron kansojen välisiä hyviä ja luottamuksellisia suhteita. Tämänhenkinen lause päätyi, Kekkosen ja Aaro Pakaslahden myötävaikutuksella, myös presidentti Kallion virkaanastujaispuheeseen.

Seura toteutti tarkoitustaan järjestämällä juhlia ja kokouksia. Ensimmäisessä kokouksessa perustamisen jälkeen oli juhlapuhujana pääministeri T.M. Kivimäki.

Tekemättä suurta numeroa puheenjohtajuudestaan Kekkonen oli näkyvästi mukana kesän 1938 Viro-maaottelussa Tallinnassa. Samaan aikaan maailmalla alettiin miettiä, voiko sotaisa Japani tosiaan olla vuoden 1940 kesäolympiakisojen isäntämaa. Toimittaja kysyi Tallinnassa Suomen Urheiluliiton ja Suomen olympiakomitean puheenjohtajalta Urho Kekkoselta, voisiko Helsinki ottaa kisat järjestääkseen. ”Tuskin… …aikaa on kovin vähän”, vastasi Kekkonen varovaisen kieltävästi.

Mutta sen jälkeen tapahtumat saivat vauhtia. Kansainvälisen olympiakomitean virallinen tarjous saapui alkutunnustelujen jälkeen 18. heinäkuuta, ja seuravana päivänä Helsingin kaupunki teki kisojen järjestämisestä virallisen päätöksen.

Kekkonen toimi sotavuosina heimoaatteen hengessä. Hän jatkoi samalla linjalla presidenttinä ollessaan, vaikka se vaati Neuvostoliiton aikana Suomen tasavallan presidentiltä suurta harkintaa. Jo pelkän valtiovierailun järjestäminen Viroon oli monimutkaista. 

Vuonna 1964 toteutui lopulta ensimmäinen länsimaisen valtionpäämiehen vierailu Neuvosto-Viroon. Siitäkin kertoo tuo aiemmin mainitsemani professori Pekka Liljan ja Kulle Raigin kirja.

Kirjan tekijät ovat suomalaisvirolaisen kulttuurisillan rakentajia tässä ajassa. Olen istunut Viron kirjallisuuden suuren asiantuntijan Pekka Liljan kirjallisuusluennoilla Jyväskylän yliopistossa. Hän opetti muun muassa Mika Waltarin Sinuhea. Sain siitä kurssista -3. Menin kysymään Liljalta, mistä se miinus tuli. Hän mietti hetken, ja vastasi sitten: ”Aina voi parantaa!”

Eero Saarenheimo

Muun muassa Viron Suomen-instituutin johtajana työskennellyt Kulle Raig oli puolestaan itse silminnäkijänä seuraamassa tuota Kekkosen vuoden 1964 vierailua.

Myös toimittaja Eero Saarenheimo oli mukana tuolla historiallisella vierailulla, joka toteutettiin matalan profiilin epävirallisena vierailuna. Saarenheimo oli yksi harvoista suomalaistoimittajista, jotka saivat seurata presidentin vierailua Tarttoon asti. Kirjassaan Kansakunnan radio (2011)  Saarenheimo kertoo muun muassa tuon Viron-vierailun värikkäistä vaiheista.

Laajasti sivistynyt Saarenheimo toimi aikanaan Yleisradiossa ohjelmapäällikkönä. Hän kirjoitti ylioppilaaksi Norssista vuonna 1937. Itse kirjoitin samasta koulusta vuonna 1981. Tarvinneeko lisätä, että Ratakadulla ei ollut enää minun aikana samoja opettajia kuin Saarenheimon aikana.

Saarenheimo muistaa edelleen, kuinka virolaiskirjailija Friedebert Tuglas ihasteli muiden virolaisten tapaan presidentti Kekkosen vironkielistä puhetta Tartton yliopiston juhlasalissa: ”Teidän presidenttinne puhuu paremmin viroa kuin meidän presidenttimme.”

Urho Kekkonen (vas.) vaihtaa ajatuksia Friedebert Tuglasin kanssa.
Tiedeakatemian presidentti Johan Eichfeld on mukana keskustelussa.
(Kuva: UKA)

Lause kuvaa tuota aikaa osuvasti. Viron presidenttinä oli tuolloin vironvenäläinen Aleksei Müürisepp, jonka kotikielenä oli venäjä. Tuglasin lausahdus kertoo myös sen, miksi Urho Kekkosta pidetään Virossa edelleen merkittävimpänä Suomen presidenteistä.

Neuvosto-Virossa ei kaikki ollut tuohon aikaan ihan parhaalla tolalla, jos ajatellaan paikallisten elinoloja. Kekkonen oli erityisesti toivonut tapaavansa matkallaan Suomen ystävän Friedebert Tuglasin. Isäntien piti teettää kirjailijalle puku tätä tapaamista varten, että hänet saatettiin tuoda korkean vieraan silmiin. Tuglas oli nähnyt parempiakin aikoja. Samaan aikaan, kun Kekkosesta tuli Suomalais-Virolaisen seuran puheenjohtaja aiemmin kerrotulla tavalla, toimi Tuglas Viron kirjailijaliiton puheenjohtajana.

Kekkonen hiihti tällä vierailulla Käärikun maisemissa 17 kilometrin lenkin, ja sen päälle hän pääsi vielä saunomaan. Mikä nautinto! 

Pääsin tuohon samaan ”Kekkosen saunaan” kolmisen vuosikymmentä myöhemmin, vuonna 1996. Kekkosen vierailulla oli isäntien joukossa Olga Lauristin. Hänen tyttärensä Marju Lauristin oli  puolestaan järjestämässä sitä mediatutkimusseminaaria, jolle itse osallistuin.

Karo Hämäläisen Yksin on hyvä valinta vuoden urheilukirjaksi

Karo Hämäläisen Yksin-romaani on vuoden 2015 urheilukirja. Esko Heikkisen johtamaan raatiin kuuluvat toimittaja Juha Kanerva, toimittaja Susanna Luikku ja kirjailija Mika Wickström. Raadin sihteerinä toimii Matti Hintikka. Raati on seulonut voittajan valtavasta 70 urheilukirjan joukosta.

Karo Hämäläisen Yksin-romaani palkittiin jo aiemmin
Savonia-palkinnolla. Lisäksi se on vuoden urheilukirja.

Palkintotilaisuus järjestettiin Villa Kivessä, koska Urheilumuseo, palkinnon taustayhteisö, on evakossa Kalasatamassa Olympiastadionin remontin vuoksi.

Voittajassa on tällä kertaa monta erikoista piirrettä. Ensinnäkin, Karo Hämäläinen ei kulje perinteisen urheilukirjailijan saappaissa. Hän on taloustoimittaja, joka harrastaa juoksemista. Ja jolle Paavo Nurmi on ollut vuosikausien erityisen aprikoinnin aihe.

Toiseksi, Hämäläisen kirja on romaani. Jos urheilun tietokirjat ovat haastavia tehdä, niin vielä haastavampaa on tehdä urheilusta mukaansa tempaavaa fiktiota. Hämäläinen onnistui tässä kirjassa hyvin. Kirjan menekistä kertoo, että siitä on otettu ainakin kolme painosta.

Kolmas erityinen piirre voittajassa on, että pitkästä aikaa voiton korjasi ns. suuri kustantamo, WSOY. En tiedä, miten suuret kustantamot erotellaan pienistä, mutta tämä oli palkintoraadin puheenjohtajan Esko Heikkisen luonnehdinta. Käännän tähän liittyvät kysymykset suoraan Eskolle.

Kunniamaininnalla huomioitiin muun muassa Erkki Alajan Bollis, joka on tarina 100-vuotiaasta Pallokentästä.

Mielestäni raati on tehnyt taas kerran hyvää työtä. Pidin itsekin syksyllä lukemastani Yksin-romaanista. Kirjoitin siitä aikanaan blogiini myönteisen arvion, johon voi tutustua täällä.

Palkitsemistilaisuudessa oli paikalla arvovaltaista joukkoa alkaen ensimmäisen vuoden urheilukirjan kirjoittajasta Matti Hannuksesta, jonka työnäyte Moskovan Olympiakirja oli aikanaan vuoden 1980 paras urheiluteos. Yleisön joukossa olivat myös Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä ja yksi hänen edeltäjistäänkin, nimittäin Rolf Haikkola.

Ruotsi valmistautuu juhlimaan yleisurheilun hallimaaottelussa

Yleisurheilun Pohjoismainen hallimaaottelu järjestetään 13.2. Växjössä. Pohjola-ottelun odotetuin laji on naisten seiväshyppy. Nuorten ME:n 471 Saksassa hypännyt Wilma Murto kohtaa nuorten ME:n entisen haltijan Angelica Bengtssonin.

Bengtsson oli jo aiemmin menettänyt sen nuorten ennätyksen, mutta hänellä oli nimissään Pohjoismainen ennätys 470. Ja sen menettäminen kismittää!

Wilma Murto on Suomen joukkueen
kiinnostavin urheilija hallimaaottelussa.

Bengtsson voitti Ranskassa Perche Elite Tourilla, viikkoa ennen Murron ennätyshyppyä, Minna Nikkasen ja Murron ylitettyään 460. Bengtsson teki myös ainakin yhden hyvän yrityksen korkeudesta 472.

Pekingin MM-kisoissa Bengtsson sijoittui viime kesänä neljänneksi tuloksella 470. Minna Nikkanen oli 10:s tuloksella 460. Wilma Murtohan ei Pekingissä ollut, koska häntä kiusannut jalkavaiva paljastui murtuman esiasteeksi, joka vaati lepoa.

Bengtsson on varma kilpailija, jolla on kenkälaatikollinen mitaleita nuorten arvokisoista. Nyt hän kohtaa Murron ja Nikkasen palauttaakseen marssijärjestyksen. Hänhän on kuitenkin, ainakin ruotsalaisten mielestä, Pohjolan paras seiväshyppääjä...

Ruotsin yleisurheilu ei ole vain Bengtssonin varassa. Esimerkiksi kuulantyönnössä Ruotsin Fanny Roos, 17,07, liikkuu omilla metriluvuillaan. Ja Sofie Skoog on hypännyt tänä talvena korkeutta 190, kun taas Suomen Linda Sandblom ja Elina Smolander ovat ylittäneet 184.

Naisten pituudessa Khaddi Sagnia on kiistaton suosikki. Pekingin MM-finaalissa seitsemänneksi hypännyt Sagnia on jatkanut hallikaudella vakuuttavasti: 661. Häntä säestää toinen MM-finalisti Erica Jaerder, joka avasi hallikautensa tuloksella 634. Emmi Mäkisen kotimaan kärki on 629.

Tampereella 60 metrin aidat ajassa 8,23 juossut Nooralotta Neziri lienee naisten aitakisan suosikki, mutta kisassa saattaa olla poikkeuksellista sähköä. Kahdeksan vuotta sitten maailmanennätyksen 7,68 juossut Susanna Kallur on ollut monta vuotta poissa radoilta erilaisten vaivojen vuoksi. 34-vuotias ruotsalainen yrittää paluuta ja juoksi juuri sileän 60 metriä aikaan 7,42.

Miesten lajeissakin ruotsalaiset ovat vahvoilla. Esimerkiksi pituushypyssä Andreas Otterling, viime talven EM-hallikolmonen, avasi hallikautensa tuloksella 779. Se on selvästi parempi avaus kuin viime vuonna.

Pohjola-ottelussa on mukana neljä joukkuetta. Suomen ja Ruotsin lisäksi kolmantena on Norja, jonka yleisurheilu tekee uutta nousua. Ja neljäntenä on Tanskan ja Islannin yhdistetty joukkue.

Kovakuntoiset norjalaiset tuovat otteluun vauhtia. Mauritz Kåshagen on parantanut Norjan 400 metrin halliennätyksen 46,88:aan, ja Karsten Warholm on parantanut Norjan junioriennätyksen 200 metrillä aikaan 20,94. Tampereella 300 metrin epävirallisen Suomen ennätyksen 34,21 juossut Jani Koskela on meidän valttimme.

Emily Rose Norum on ottanut 400 metrillä nimiinsä alle 22-vuotiaiden Norjan ennätyksen: 54,09. Hän antaa hyvän tavoitteen Katri Mustolalle, joka on pinkaissut 300 metriä lupaavasti 39,38.

Hedda Hynne on juossut naisten 800 metrillä Norjan ennätyksen: 2.02,76. Ruotsin Lovisa Lindh juoksi samassa kilpailussa 2.03,20.

Hallimaaottelulla ei ole samaa asemaa kuin kesän Ruotsi-maaottelulla. Kyseessä on enemmänkin Pohjoismaiden urheilijoiden kesken käytävä kova kansainvälinen kilpailu. Tietysti olisin eri mieltä, jos Suomi venyisi Pohjola-ottelussa voittoon!

P.S.

Ruotsin keihäänheiton tulevaisuuden suuri nimi Sofi Flink hakee lisämetrejä Suomesta. Sofi oli vasta 18-vuotias heittäessään Ruotsin ennätyksen 61,96 (2013). Hän on ollut isänsä Vesa Jämsän valmennuksessa, mutta viime kausi meni Sofilta kokonaan pilalle olkapäävamman vuoksi.  Nyt hän on saanut ohjeita Petteri Piiroselta. Piironen tunnetaan tietenkin parhaiten maailmanmestari Julius Yegon ja Ihab Abdelrahmanin valmentajana.

Voiko zikavirus pilata Rion olympiakisat?

Kansainvälinen terveysjärjestö WHO julisti maanantai-iltana Suomen aikaa maailmanlaajuisen hätätilan zikaviruksen vuoksi. Zika leviää tällä hetkellä Etelä-Amerikassa, Väli-Amerikassa ja Karibialla. Tähän mennessä 24 maasta on raportoitu viime kuukausina uusia zikavirustapauksia.

Riskiryhmässä ovat raskaana olevat naiset, koska taudin pelätään vammauttavan sikiöitä ja aiheuttavan pienipäisyyttä. Varmuutta tästä yhteydestä ei vielä ole.

Tauti leviää hyttysten pistoista, ja ilmeisesti myös veren mukana. Oireita ovat kuume, ihottuma ja  nivelkipu.

Tauti ei herätä vielä suuria tunteita Euroopassa, koska sen ärhäkkä levinneisyys on kaukana, toisella puolella maapalloa.

Our new @healthmap #Zika page is coming soon. Shows stunning disease spread across the Americas in 6 months. pic.twitter.com/csD0SnW12v

— John Brownstein (@johnbrownstein) January 29, 2016

Mutta zikaa on jo Meksikossa, ja Huffington Postin haastatteleman asiantuntijan mukaan on vain ajan kysymys, koska se leviää Yhdysvaltojen puolelle. Sen jälkeen länsimaissakin varmasti havahdutaan.

Jo nyt on yksittäisiä tartuntoja löydetty amerikkalaisilta ja kanadalaisilta, jotka ovat palanneet Etelä-Amerikasta.

#Zika virus: everything you need to know about the mosquito that spreads it https://t.co/hAquF0Bqtc pic.twitter.com/Fi4fkdQl1o

— BBC News (World) (@BBCWorld) January 29, 2016

Rio de Janeiron olympiakisojen avajaiset ovat aika tarkalleen puolen vuoden päästä, 5. elokuuta. Sitä ennen Brasiliaan pitäisi tehdä lukuisia harjoitusmatkoja, kisamatkoja, tutustumismatkoja.

Olympiakomitean vastuulla on ohjeistaa Etelä-Amerikkaan matkustavat urheilijat ja valmentajat tehokkaiden hyttysmyrkkyjen, pitkien hihojen ja pitkälahkeisten housujen käyttöön.

Mutta miten kukaan voi kontrolloida sitä, miten kisaturistit saavat tartuntoja? New York Timesin artikkelissa arvioitiin, että peräti 200.000 Yhdysvaltain kansalaista on menossa Rioon kisoja seuraamaan. Suuret ongelmat alkavat viimeistään siinä vaiheessa, kun turistit palaavat kotiin.

Sama koskee eurooppalaisia, ja suomalaisia kisaturisteja. Talvikeleissä suomalaiset lääkärit voivat vielä naureskella zikavirukselle, mutta elokuussa, kun kisaturistit tulevat Brasiliasta takaisin, onkin toinen ääni kellossa.

Maallikkona voi vain toivoa, että zikan leviäminen rauhoittuu ennen kesää. Ehkä joku pystyy kehittämään taudilta suojaavan rokotteen ennen Rion kisoja? Kumpikin ajatus tuntuu nyt  kovin epätodennäköiseltä.

Voiko zikavirus pilata Rion olympiakisat? Valitettavasti on olemassa suuri vaara, että näin käy.

Toisaalta Rio de Janeiron pormestari Eduardo Paes lohduttaa eurooppalaisia Kiinan tietotoimiston uutisessa. Pormestarin mukaan olympiakisat järjestetään keskellä Brasilian talvea, jolloin tauti ei leviä niin ärhäkästi. Hänen mielestään ongelma on nyt pahimmillaan. Uutisen mukaan Brasiliassa on muutamassa kuukaudessa syntynyt yli 4000 lasta, jotka ovat syntyneet microcephaly-vauvoina, pienipäisinä.

#ZikaVirus not threat for #Olympics2016 in August when Brazil in winter: Rio mayor https://t.co/XNHzdcQX04 pic.twitter.com/NsEAp3vqU6

— China Xinhua News (@XHNews) January 31, 2016

P.S. (3.2.2016) Vuonna 1956 Melbournen olympiakisojen ratsastukset järjestettiin Tukholmassa Australian tiukkojen karanteenimääräysten vuoksi. Jos #zikavirus ei asetu, vaan vastatoimista huolimatta pysyy kuukaudesta toiseen ärhäkkänä, voi keskusteluun nousta joidenkin, lähinnä naisten, lajien siirtäminen pois Rio de Janeirosta ja Brasiliasta. Tällöin yksittäisten lajien järjestämistä saatetaan lyhyellä varoitusajalla tarjota myös Suomeen.

Golfin olympialiekki palaa jo komeasti

Suomen parhaiden golfammattilaisten kausi on käynnistynyt komeasti kahdessa Euroopan kiertueen kisassa. Mikko Ilonen on saanut pelin takaisin oikeille raiteille vaisun viime kauden jälkeen. Ilonen oli Abu Dhabissa jaetulla 22. ja Qatarissa vielä paremmin, jaetulla 13. sijalla.

Roope Kakko on avannut samoissa kisoissa jaetuilla sijoilla 70 ja 29, ja Mikko Korhonen on vastaavasti kerännyt sijoitukset 69 ja 59. 

On mielenkiintoista seurata, jatkaako kolmikko myös seuraavassa Dubain kisassa samalla tasolla. Korhosen lopetus Qatarissa (kaksi eagle-tulosta kolmella viimeisellä väylällä) kertoo jotakin piilossa olevasta potentiaalista.

Kolmen muskettisoturin kehitys viime vuodesta on ollut silmiinpistävää. Viime vuonna tähän aikaan Roope Kakko pelasi haastajakiertueen kisoja ja Ilonen oli 50:s Abu Dhabissa, mutta karsiutui Qatarissa. Korhonen oli viime vuonna mukana Qatarissa jääden cutin läpäisseistä viimeiseksi eli sijalle 74. Abu Dhabin kisaan hän ei viime vuonna osallistunut.

Jokainen kärkitrion pelaaja on siis selvästi nostanut pelinsä tasoa. Kahden turnauksen perusteella on vielä aikaista arvioida, onko nyt alkamassa kaikkien aikojen suomalainen golfvuosi. Kauempaa katsoen näyttäisi,  että nyt kisataan siitä, ketkä kaksi pääsevät pelaamaan Rio de Janeiron olympiaturnaukseen.

Kärjen takanakin tapahtuu kaiken aikaa positiivista liikettä. Janne Kasken peli kulkee Aasiassa. Hän pelaa tänä vuonna Aasian- ja Kiinan-kiertueilla. Ja Lauri Ruuska avasi vuoden 2016 Gecko Tourilla Espanjassa mukavalla Top-3-sijoituksella.

Toni Hakula pelasi viime kaudella Kanadan-kiertueella. Hän läpäisi kymmenessä turnauksessa vain kolme kertaa cutin. Tulokset eivät tietenkään vastanneet odotuksia. Nyt hän on raivannut itselleen paikan Latinalaisen Amerikan PGA-kiertueelle. Se voi olla hyvä ponnahduslauta ylöspäin.

Ville Ritolaa juhlitaan Seinäjoella

Seinäjoella muistetaan tässä viikonvaihteessa paikkakunnan menestyneintä urheilijaa. Tero Pitkämäki? Ei, vaan viisinkertainen olympiavoittaja Ville Ritola.

”Peräseinäjoen Susi” Ville Ritola voitti 1924 ja 1928 olympiakisoissa kahdeksan mitalia. Samalla, kun Peräseinäjoki kymmenisen vuotta sitten yhdistyi Seinäjokeen, siirtyivät Peräseinäjoella säilytettävät Ritolan olympiamitalit Seinäjoen alueelle. Näin Ritola on Seinäjoen menestynein urheilija.

Ville Ritolan olympiavoitot:

1924 3000 m estejuoksu

1924 10 000 m

1924 3000 m joukkuejuoksu

1924 Maastojuoksun joukkuekilpailu

1928 5000 m

Sunnuntaina juhlitaan Ritolan syntymän 120-vuotisjuhlaa komeasti. Villen oikea syntymäpäivä oli 18.1., mutta edeltävä sunnuntai sopii juhlintaan mainiosti. Paikalla on muun muassa Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä, ja Ritolasta muutamia vuosia sitten elämäkerran kirjoittanut Ossi Viita. Molemmilla on juhlapuheet tai puheenvuorot, ja lisäksi juhlassa esitetään Ossi Viidan kirjoittama näytelmä, joka kertoo valaisee ja käsittelee Pariisin olympiakisojen tapahtumia.

En tiedä Paavo Nurmen lisäksi muita urheilijoita, joista on katsottu tarpeelliseksi kirjoittaa näytelmä. Varmasti heitä on. Tapio Rautavaaran tarinaa on kuvattu jollain tavalla elokuvassakin, joten varmaan hänestä näytelmäkin on tehty. Samoin Matti Nykäsestä on tehty elokuva, mutta onkohan näytelmää?

Ville Ritola vauhdissa Pennsylvaniassa. Kuvan lähde:
Mark Will-Weber, Run for the Diamonds.

Ville Ritola muutti 17-vuotiaana poikana Yhdysvaltoihin, mutta hän tuli Amerikasta kaksi kertaa Eurooppaan edustamaan Suomea olympiakisoissa. Ritola oli todellinen työn sankari. Hän työskenteli Yhdysvalloissa ”karpenterina”, rakennusmiehenä, ja juoksi kilpaa töiden ohessa. Ville menestyi Amerikan kilpailuissa hyvin. Yksi Ritolan menestyksellisistä kilpailuista oli Pennsylvaniassa 1920-luvun alussa juostu Berwickin maraton (matkana puolimaraton), josta oheinen juoksukuva on. 

Ritola otti Yhdysvaltain kansalaisuuden vasta päätettyään juoksu-uransa 1930-luvulla.

Takaisin kotimaahan Ritola muutti 1971. Paavo Nurmi antoi lakimiehelleen Pekka Kareelle tehtäväksi järjestää asunnon Nurmen Lauttasaaren taloista. Juoksijoiden kuningas eli tämän jälkeen itse enää parin vuoden ajan, mutta viimeisinä elinvuosinaan Paavo sai Villestä arvokkaan ystävän. Ritola eli vuoteen 1982.

Nurmi ja Ritola olivat yleisurheilun verrattomin ja menestynein parivaljakko. ”Peräseinäjoen Susi” ja ”Turun Antilooppi” kiersivät Amerikan sisäratoja kevättalvella 1925 murskaten ennätyksiä mielin määrin. Molempien asioita hoiti managerina Hugo Qvist, joka järjesti kilpailuja niin, että kaksikko juoksi tavallisesti eri matkoja. Näin superkaksikon keskinäiset kohtaamiset saivat poikkeuksellista huomiota.  

Ritolaa verrataan lähes aina Nurmeen. Molemmat pitivät juoksemisesta, ja Amerikasta. Ja molemmille oli äärimmäisen tärkeää edustaa juuri Suomea olympiakisoissa.

Monessa mielessä Ritola oli Nurmen vastakohta. Nurmi oli vakavaluonteinen kaupunkilaispoika, joka teki kaksi menestyksekästä kilpailukiertuetta Yhdysvaltoihin. Nurmi kotiutui Helsinkiin, joka tarjosi tunnetulle liikemiehelle monia mahdollisuuksia. Ritola oli iloluonteinen maalaispoika, joka eli Amerikassa siirtolaisena pääosan elämästään.

Ritola saattoi olla juoksijana jopa Nurmeakin lahjakkaampi. Nurmi pysyi tahdonvoimallaan ja järjestelmällisellä harjoittelullaan kuitenkin edellä. Vain muutaman kerran Ritola onnistui voittamaan Nurmen. Ikuiseksi kahvipöytäkeskustelun aiheeksi kelpaa se, jaettiinko esimerkiksi Pariisin olympiakisoissa Ritolan ja Nurmen kesken juoksumatkoja niin, että toinen antoi toisen voittaa. Varmana pidetään, että Nurmelle tällaista ehdotettiin, mutta hän otti nokkiinsa ja jäi 10 000 metriltä kokonaan pois.

Mutta yrittikö Ritola tosissaan Nurmen ohi Pariisin 5000 metrillä, vai antoiko hän Nurmen toteuttaa unelmansa 1500 metrin ja 5000 metrin voittamisesta samana iltana? Ärsyttävä kysymys. Joka kerta, kun sen kysymyksen kuulee, tulee lähinnä ärtynyt olo. Paavo sanoi vuosia myöhemmin, että kyllä Ville tosissaan yritti. Pidetään tästä kiinni.