Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiihto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiihto. Näytä kaikki tekstit

13.9.2023

Hiihto kriisissä

Hiihtoväki odottelee talvea pelonsekaisin tuntein. Viime talvesta tuli Iivo Niskaselle täydellinen välivuosi. Juuri mikään ei onnistunut ladulla.

No, ei nyt lähdetä liioittelulinjalle. Yksi asia sentään onnistui. Miesten viestijoukkue palasi MM-mitalien makuun vuosikausien korpivaelluksensa jälkeen. Planican 4x10 kilometrin viestissä Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen ja Niko Anttola hiihtivät Norjan jälkeen hopealle.

Edellisen kerran miesten viestikvartetti oli ollut MM-mitaleilla 14 vuotta aikaisemmin Liberecissä vuonna 2009.

Kaikki hiihdon ystävät ovat odottaneet uteliaina, miten tuo Planican viestihopea näkyisi hiihtoliiton markkinoinnissa. Tuntuu järkyttävältä kirjoittaa: Ei mitenkään. Sen sijaan olemme saaneet lukea toinen toistaan huolestuttavampia uutisia hiihtorintamalta. Muisto upeasta viestisaavutuksesta on sulanut ja taitaa valua hulevesien mukana viemäreihin.


Helsingissä hypättiin Alppilan hyppyrimäestä vuosina 1905–1939.
Keskellä on VR:n asuintalo Toralinna ja pitkä juna, joka on Eläintarhan kohdalla.
Museovirasto.
 


 

Hiihtoliitto yritti hurmata pääkaupunkia Helsinki Ski Weeks -tapahtumalla. Se järjestettiin kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla helsinkiläiset tuntuivat innostuvan, kun hiihto valtasi Olympiastadionin. 

Tapahtuman onnistumista ei tarvitse ihmetellä, sillä hiihdolla ja mäkihypyllä on Helsingissä vanhastaan vahva asema. Esimerkiksi 1970-luvun alussa kaupungin alueella oli toistakymmentä pientä hyppyrimäkeä.

Viime talvena ainutlaatuisen huippu-urheilun stadionshow´n rakentaminen oli kuitenkin täydellisessä vastatuulessa, kun kirkkain tähti Iivo Niskanen puuttui Stadionsprintin osanottajalistalta.

Hiihtotapahtuman järjestäminen Helsingissä maaliskuun lopussa uhmaa luonnonlakeja ja järjestäjät yrittivät turhaan pienentää sääriskiä ennakkolipunmyynnillä. Kun kisapäivänä satoi vettä oikein kunnolla, tuloksena oli iso pettymys.

Järjestettyään Stadionsprintin kaksi kertaa tappiollisesti hiihtoliitto päätti luopua liiton talouden kivijalaksi kaavaillusta tapahtumasta. Jos liiton tähtiurheilija kääntää peukkunsa alaspäin, liiton ei kannata väkisin yrittää vesisateessa rakentaa talvista lumielämystä.

 

Muutenkin viime kaudella saatiin tämän tästä kuulla hiihtorintaman suunnasta soraääniä. Suksenpohjat rahisivat pahasti. Liiton ja mäkihyppääjien välillä oli jännitteitä. Planican MM-kisojen yhteydessä uutisoitiin Perttu Hyvärisen sopimusrikkomuksesta, sakkorangaistuksesta ja lopulta siitä, onko henkilökohtaisella managerilla lupa myydä Pertun käyttämä hiihtoasu. Yleisö söi popcornia kotisohvillaan ja odotti vain saippuanäytelmän seuraavaa jaksoa.

Kylmän sodan kasvot paljastuivat alkukesällä Iivo Niskasen ilmoitettua, että hän jää pois hiihtomaajoukkueen toiminnasta. Jos katsoo asiaa hänen kannaltaan, maajoukkueesta oli tullut pelkkä rasite. Hän laski pystyvänsä valmentautumaan haluamallaan tavalla ilman liiton valmennusapua. Eikä ensi talvena ole edes arvokilpailuja. Maailmancupin tulokset kertovat, jatkaako Iivo yksinäisenä sutena myös tämän koekauden jälkeen vai palaako hän liiton riveihin.

 

Iivon päätös maajoukkueen ulkopuolelle jäämisestä tarkoitti sitä, että Hiihtoliiton kaupallisella johtajalla Jari-Pekka Joupilla ei ollut yhteistyökumppaneille myytävänä sitä, mistä kumppanit olisivat halunneet maksaa. Esimerkiksi viestihiihdon mitalijoukkuetta on mahdoton myydä kumppaneille, jos Iivo ei ole mukana kuvioissa. Pattitilanne. 

Jo keväällä tiedettiin, että liiton rahat olivat lopussa. YT-neuvottelut päättyivät kesällä koko henkilökunnan kahden kuukauden lomautukseen. Se koski hiihtoliittoa ja sen kaupallista yhtiötä Nordic Ski Finlandia.

Elokuun alussa kaupallinen johtaja Jouppi jätti työnsä.

Valitettavasti kansantalouden asiantuntijat katselevat tulevaisuutta kulmat kurtussa. Rakennusala on kriisissä, korot ovat korkealla eikä inflaatiota pidättele oikein mikään. Valoa näkyy ehkä vasta parin vuoden päästä. Nämä ovat huonoja uutisia hiihtoliiton etsiessä epätoivoisesti uusia yhteistyökumppaneita.

 

Kaikkea ei ole vielä menetetty Suomen hiihdossa. Kunhan saadaan lumi maahan, kansa alkaa odottaa uutisia maailmancupista. Paljon on kiinni siitä, miten avaus onnistuu. Maailmancup käynnistyy Rukalta marraskuun viimeisessä viikonvaihteessa. Silloin kilpaillaan maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn osakilpailuissa.

Salpausselän kisat järjestetään maaliskuun alussa ja maailmancupin kausi huipentuu maaliskuun puolivälissä Falunissa.

Kerttu Niskanen voitti viime kaudella ensimmäisen kerran maailmancupin distanssicupin ja oli kokonaiskilpailussa kolmas. Arvokisojen kestomenestyjä Krista Lähteenmäki piti hiihtoväkeä keväällä sellaisessa jännityksessä, että latupaikkakunnilta kuului äänekäs helpotuksen huokaus, kun tieto Kristan päätöksestä jatkaa uraansa tuli julki. Lisäksi viime talven valopilkku nuorten maailmanmestari Niko Anttola singahti uutena tähtenä kiertoradalleen. Sen sijaan Iivo Niskanen ylsi maailmancupissa vain yhden kerran kolmen parhaan joukkoon. Hänellä on kyllä edelleen mahdollisuudet villitä hiihtokansaa, mikäli onnistuu löytämään uudelleen taatun podiumvauhtinsa.

Myönteiset uutiset kilpaladuilta ovat ensimmäinen edellytys sille, että hiihtoliitto voi nousta talouskurimuksesta jaloilleen. 


P.S. Talvea odotellessa kannattaa lukea hiihtokirjoja. Suosittelen tutustumaan esimerkiksi Immo Kuutsan tarinaan tai puusuksien valmistamiseen, joista olen kirjoittanut täällä. Ja tietenkin suosittelen myös "kiellettyjen kirjojen" joukkoon luokiteltua Iivo-kirjaani, josta kerron täällä.


P.S. 2: Urheilun talousvaikeuksien juuret ovat jo 1970-luvulla, jolloin urheilu ostettiin ulos Veikkauksesta. Kirjoitin aiheesta eli urheilun kriisin taustoista täällä.

28.1.2022

Koko kansan Tahko

Ajattelin kirjoittaa Kallen-päivän kunniaksi muutaman ajatuksen Lauri Pihkalasta. Hänen esikoispoikansa Kalle Kasper menehtyi varhain. Tuntuu jotenkin riipaisevalta, että Tahkon ideoima merkittävä liikuntajärjestö Suomen Latu perustettiin Kallen-päivänä vuonna 1938.

Olen perehtynyt parin vuoden ajan Tahkon elämäntarinaan. Docendo julkaisee kirjan huhtikuun lopulla. Viimeisiä pilkkuja viedään parhaillaan tekstissä paikasta toiseen.

Jos haluat varmistaa kirjan Lauri Pihkala, koko kansan Tahko, saamisen tuoreeltaan, suosittelen ennakkotilauksen tekemistä verkkokirjakauppaan, sillä kirjapainoilla on tällä hetkellä vaikeuksia saada painopaperia. 



Lisää tietoa huhtikuussa ilmestyvästä Tahko-kirjasta löytyy vaikka Docendon sivuilta.


 

Sama ennakkotilauskehotus koskee myös toista tämän kevään kirjaani Pekka Kare, raudan ja runon mies muistelee. Kirjapainot kärsivät tällä hetkellä paperipulasta, joten tässä tilanteessa ennakkotilaaminen varmistaa sen, että saat kirjan käsiisi. 

Ennakkotilauksia kannattaa tehdä verkkokauppojen kautta. Tässä lisätietoa Pekan muistelmakirjasta.


Jos et halua kahta uutta kirjaa kirjahyllyysi, kannattaa tehdä lähikirjastoon ennakkovaraus. Varsinkin Pekka Kareen kirjan painosmäärä riipppuu täysin ennakomyynnistä.

 

Tahko kirjoitti aina. Finlandia-katsaus 31, 1944.


 

Tahkoa saamme kiittää monesta asiasta, kuten hiihtolomasta ja pesäpallosta. Pääsen kertomaan Tahkosta Suomalaisille historiapäiville. Lahdessa perinteisesti järjestettävä korkeatasoinen historiatapahtuma toteutetaan nyt verkossa. Oma esitelmäni kuuluu maisteri Lotta Vuorion johtamaan sessioon Urheilun etiikka ja moraali. Se alkaa perjantaina 4.2.2022 klo 15.15 ja kestää puolitoista tuntia. Oman esitelmäni otsikko on ”Unelma täydellisestä lomasta. Kun Tahko Pihkala houkutteli Juuso Waldenia natsien lomajärjestöön”. Session muut alustajat ovat Riikka Turtiainen ja Juha Kanerva, molemmat ansioituneita urheiluhistorian tuntijoita.

Päivän päätteeksi järjestetään vielä Suomen Urheiluhistoriallisen seuran puheenjohtajan Heikki Roiko-Jokelan johdolla paneelikeskustelu klo 17.00–17.45. 

Virtuaalitapahtumaa pääsee seuraamaan Suomalaisten historiapäivien kotisivujen kautta.


 

Muistutuksena: Nyt on vielä pari päivää mahdollisuus osallistua kirja-arvontaan. Pääsin vierailemaan Menneisyyden jäljillä -podcastissa, ja siinä yhteydessä päätettiin toteuttaa arvonta viime syksynä ilmestyneestä kirjastani Juuso Walden, urheilumies ja viimeinen patruuna. Tässä on tietoa podcast-vierailusta ja kirja-arvonnasta, johon voi ilmoittautua sunnuntaihin (30.1.2022) asti.


 

Minulla on ensi viikolle toinenkin hauska tai jännittävä allakkamerkintä. Pääsen Alfa TV:n toimittajan Tomi Lindblomin vieraaksi keskustelemaan Pekingin tulevista olympialaisista. Kisat ovat alkamassa maailmanpolitiikan näkökulmasta herkällä hetkellä. Jännitteitä oli ilmassa myös vuonna 2008 Venäjä aloittaessa Georgian sodan samaan aikaan, kun kesäolympiakisat alkoivat Pekingissä. Suora lähetys alkaa tiistaina 1.2.2022 klo 19.30.

26.1.2022

Nyt tilattavissa kirja Pekka Kare, raudan ja runon mies muistelee

Viime syksynä ilmestyneestä omakustanteesta Liuksialan kartano Kangasalla -kirjasta tuli hyvää palautetta, joten jatketaanpa samalla linjalla. Keväällä omakustannekirjojen pienille markkinoille tulee varatuomari Pekka Kareen muistelmateos Pekka Kare, raudan ja runon mies muistelee. Kirjan ulkoasusta vastaa Mikael Manninen, jonka kanssa tein aikanaan vuoden urheilukirjaksi ehdolla olleen Suomen Ampumaurheiluliiton historian Sata tarkkaa vuotta

Pekka Kare, raudan ja runon mies muistelee.



Suomen Painonnostoliiton kunniapuheenjohtajan Pekka Kareen muistelmat ilmestyvät toukokuun puolivälissä. Kirjasta otetaan vain pieni, tarkkaan rajattu painos. 
Vinkki: Kannattaa tehdä ennakkovaraus Suomalaisen kirjakaupan tai Prisman verkkokaupan kautta, jos haluat lukea tämän ainutlaatuisen muistelmakirjan tai hankkia sen lahjaksi. Joku tonttu on sanonut, että joululahjat kannattaa hankkia ajoissa!
Suomalaisen kirjakaupan verkkokauppaan pääsee täältä

Kauppaneuvos Jukka Uunila antoi sysäyksen tämän muistelmakirjan tekemiseen vuonna 2015. Minä olen syönyt sittemmin Siuntiossa monet herkulliset meriahvenet. Kirjojen tekemisessä pätee sellainen totuus, että joidenkin kirjojen tekeminen vaatii enemmän meriahvenia kuin toisten.

Käsikirjoitukseen tuli joulukuussa ikävä lisä Jukka Uunilan poismenon johdosta. Onneksi kirjan kummisetä tiesi, että Pekan kirja on jo pitkällä.
Jukka olisi varmasti tullut Pekan kirjan julkistamistilaisuuteen, mutta tätä kirjaa on tehty enemmän sellaisella rauhallisemmalla Dolomitenlauf-tahdilla kuin millään sprinttisähinällä. 
Pekka toimi Jukka Uunilan jälkeen Veikkauksen kirjapaino Kvarton toimitusjohtajana parin vuosikymmenen ajan. He olivat hyvä työpari.

Ja mitä Matti Ahde sanoikaan Pekasta: Kekkosen kaveri. Työnjako oli suunnilleen sellainen, että Uunila pysyi kaukana Kekkosesta, ja Pekka hoiti suhteet Päämieheen.
Pekka on kertonut minulle Viipurista ja Valkeakoskesta, Helsingin rakentamisesta ja Siuntion Fanjunkarsin torpan jälleenrakentamisesta. Olen kuullut kolmen säätiön perustamisvaiheista ja saanut jännittää, mitä Münchenin olympiakylässä tapahtui syyskuussa 1972.

Olen kuunnellut runoja ja lukenut runoja. Niin, ja laulua kolmannella: Olemme myös laulaneet Pekan työhuoneessa! 

Kun Pekka juhli ysikymppisiään viime syksynä Siuntion Artallissa, hän lauloi vierailleen Ystävän laulun. Se oli paras syntymäivälaulu, jonka olen kuullut.

11.2.2018

Talviurheilua ja Viron historiaa Historiapäivillä

Osallistuin tänä vuonna Suomalaisten Historiapäivien Talviurheilu-sessioon Lahden Sibelius-talossa. Puheenjohtajana toimi dosentti Heikki Roiko-Jokela, jonka oma esitys kuultiin iltapäivällä korkeatasoisessa ”Viro 100 V”-sessiossa heti VTT, kansanedustaja Erkki Tuomiojan jälkeen.
Tuomioja käsitteli selkein ajatuksin Suomen ja Viron yhteistä historiaa. Hän keskittyi dramaattisiin vuosiin 1919–1939, mutta ei malttanut jättää myöskään Viron tasavallan itsenäistymistä 1991 käsittelemättä. Suomi ei ollut tunnustanut de jure Neuvosto-Viroa, joten vuonna 1991 saatettiin vain palauttaa vanhat suhteet.
Koska Tuomioja halusi, ymmärrettävästi, sanoa jotakin näistä 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun vaiheista, hän joutui supistamaan varsinaista aihettaan, jossa siinäkin, etenkin 1930-luvussa, olisi ollut yllin kyllin mielenkiintoisia asioita valotettavaksi. Esityksessä oikeastaan vain vilahti Urho Kekkosen nimi. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla Tuomiojan näkemys esimerkiksi siitä, lähtikö Kekkosen presidenttijuna liikkeelle jo siinä vaiheessa, kun hän peri Kyösti Kalliolta Suomalais-Virolaisen seuran puheenjohtajuuden Kallion tultua valituksi Suomen tasavallan presidentiksi vuonna 1937.
"Luonnollisesti" Tuomioja mainitsi myös Kekkosen vierailun Viroon vuonna 1964, jonka yksi huipennus oli hiihtolenkki Käärikun maisemissa.
Hiihtodiplomatiaa: Kekkonen hiihti Virossa 1964 (UKA).
On jotenkin inspiroivaa tavata todella älykkäitä ihmisiä. Tuomioja kirjoittaa paljon ja pitää kunnostaan huolta säännöllisillä juoksulenkeillään. Keskustelimme lounastauolla muun muassa sotaväen päälliköstä Lauri Malmbergista, josta tuli jääkärieverstinä vuonna 1924 Suomen Ampujainliiton varapuheenjohtaja, ja hänen äidistään.
Tuomiojan jälkeen siinä Historiapäivien Viron juhlavuoden sessiossa kuultiin siis Heikki Roiko-Jokelan esitys Suomen television vaikutuksesta Neuvosto-Viroon. Kolmas esitys oli FT Heikki Rausmaan valaiseva esitys ”Suomen salainen tuki Viron itsenäistymiselle 1988–1991”.

Talviurheilu

Mutta minun piti kirjoittaa siitä talviurheilusessiosta, jossa itse esiinnyin. Oli nautinnollista kuunnella Jyväskylän yliopiston yliopiston lehtorin Esa Mangelojan elinkaarianalyysiä lumilautailusta, kun heti perään tuli apulaisprofessori Antero Holmilan esitys laskettelun lumosta ja siitä, kuinka 1980-luvun laskettelun buumista siirryttiin 1990-luvun laskettelun kriisiin.
Rinneurheilussa on tapahtunut viimeisten 30 vuoden aikana aivan valtavat muutokset. Niiden avaaminen tässä jatkuvan muutoksen ajassa on tärkeää. Syiden ja seurausten ymmärtäminen voi auttaa laajemminkin ymmärtämään tämän ajan yhteiskunnallista muutosta. Skimbaaja-lehti ihmetteli 1980-luvun puolivälissä ”Olenko minä yuppi?” Siihen otsikkoon kiteytyy paljon 1980-luvun hengestä (Skimbaaja 9/1985).

Miksi Kekkonen hiihti?

Oma esitykseni ”Hiihtävä presidentti” täydensi Historiapäivien talviurheilua käsitelleen session. Pohdin esityksessäni sitä, miksi Urho Kekkonen hiihti. Hain vastausta seuraavista teemoista: hyvä hiihtäjä, väsymyksen tuoma nautinto, erämaan lumo, hermolepo, hovi, reviiri ja politiikka. Tietysti rajallinen aika antaa mahdollisuuden vain raapaista kyseisiä laajoja teemoja. Mutta merkittävin selitys jäi minulta lopussa sanomatta. Kekkonen nautti suunnattomasti hiihtämisestä. No, kai se on sanomattakin selvää, kun mies hiihtää vuodesta toiseen yli 1000 kilometriä talvessa.Esitin omassa esityksessäni, että Kekkosen suksikokoelma on kansallisesti niin merkityksellinen aarre, että ne sukset tulisi saada julkisesti esille. Mikä olisi sopiva paikka? Lahden Hiihtomuseo? Olympiastadionin remontin jälkeen valmistuva Suomen Urheilumuseo? Vai peräti eduskuntatalo? 
Niillä suksilla on tehty niin paljon politiikkaa, että ne kuuluisivat kunniapaikalle vitriiniin eduskuntatalon tuloaulaan. Otetaan vaikka Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Leonid Brestshnevin Kekkoselle lahjoittamat sukset. Olisipa mielenkiintoista tietää, millainen oli se suksipaja Pärnussa, joka nuo sukset valmisti. Saivatkohan suksien tekijät koskaan tietää, että heidän käsistään valmistuneet sukset menivät Kekkoselle? Tai mikä oli se tilanne, jossa Neuvostoliiton ylin johtaja antoi Kekkoselle tuon suksilahjan? Ja mikä oli se piiloviesti, joka tähän lahjaan sisältyi? Tätä tulee pohtineeksi sitä taustaa vasten, että niillä suksilla Kekkonen ei koskaan hiihtänyt.

5.9.2017

Kekkonen rakentaa yhä Suomen ja Viron suhteita

Viron ja Suomen suhteet ovat aivan poikkeukselliset. Tuskin missään muussa maassa arvostetaan toisen maan valtionpäämiestä yhtä suuresti kuin Virossa Suomen tasavallan presidenttiä Urho Kekkosta.
Kun Viro täyttää ensi vuonna, 2018, täydet 100 vuotta, Kekkonen nousee varmuudella esiin yhtenä suomalais-virolaisen yhteistyön voimakkaimmista tukipylväistä.
Kekkonen toimi Suomalais-Virolaisen seuran esimiehenä 1938–1945 eli seuran lopettamiseen asti. Yleisurheilussa Kekkonen oli Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana aloittanut Viro-maaottelut vuonna 1934. Maaotteluja käytiin vuosittain vuoteen 1939, yhteensä kuusi kertaa. Maaotteluyhteys rakennettiin uudelleen Neuvosto-Viroon sen jälkeen, kun Kekkonen oli tullut tasavallan presidentiksi. Olikohan Kekkosella sormensa pelissä siinä, että Viro kohdattiin jälleen vuonna 1957, vain vuosi Kekkosen presidentiksi tulon jälkeen? Ajattelen, että näin olisi voinut olla.

Ex Libris: Urho Kaleva Kekkonen

Kekkosen Virossa nauttimasta suosiosta kertoo mielenkiintoinen Ex Libris, jonka tunnettu virolainen kuvataiteilija ja karikatyyrien tekijä Hugo Hiibus on tehnyt. Kuvassa kaljupäinen hiihtäjä syöksyy ensimmäisenä laskuun. Karikatyyri kuvaa ensimmäisenä menevää vahva miestä, ja taustalla liehuva Suomen lippu kuvastaa tilanteen merkityksellisyyttä: lippu salkoon, Kekkonen on ladulla!
Olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin, millainen tarina Hiibuksen tekemään kuvaan liittyy.
Ilmeisesti Ex Libris on vuodelta 1980, eli Kekkonen oli silloin vielä presidenttinä. Mutta vuonna 1929 syntynyt Hiibus on voinut olla jollain tavoin itsekin mukana kuvioissa jo vuonna 1964, jolloin Kekkonen teki myyttisen vierailunsa Tarttoon.
Tuolla epävirallisella valtiovierailulla kovakuntoinen Kekkonen pudotti Moskovan turvamiehet kannoiltaan tehdessään Käärikun maisemissa 17 kilometrin hiihtolenkin. Kuvaakohan Hiibuksen tekemä Ex Libris juuri tuota hiihtolenkkiä?
Ex Libriksen näkökulma on selvästi perässähiihtäjän näkökulma. Onko katsojana kyydistä pudonnut turvamies? Vai onko katsojana sittenkin tavallinen Neuvostoliiton ikeessä elänyt virolainen, joka aistii Kekkosen voimakkaassa hahmossa omaa tukahdutettua vapauden kaipuutaan?

UKK-arkiston johtaja Pekka Lähteenkorva kertoi, että arkistokin on kiinnostunut tähän Ex Librikseen liittyvistä tiedoista. Onkohan kukaan nähnyt tätä Ex Libristä kirjoissa? Tai onko Hugo Hiibus kertonut jossakin tähän liittyvää tarinaa?

23.2.2017

Immo Kuutsan värikäs tarina

Katselin tänään mielenkiintoisen tv-dokumentin ”Immon Enkelit”. Se keskittyi Lahden 1978 MM-hiihtojen naisten maailmanmestariviestijoukkueeseen, eli Taina Impiöön, Marja-Liisa Hämäläiseen, Hilkka Riihivuoreen ja Helena Takaloon.

Samanniminen luku löytyy Ari Pusan kirjoittamasta kirjasta ”Immo Kuutsan tarina. Valmentalegendan ura tähtien rinnalla”. Alkujaan nimen ”Immon enkelit” otti käyttöön Ilta-Sanomat. Nimi toimi 1970-luvulla, kun silloin kaikki tunsivat tv-sarjan Charlien enkelit.
Kirjassa käy ilmi, että päävalmentaja Immo Kuutsa oli uransa huipulla tuolloin 1978. Hänen valmennettavansa Helena Takalo voitti Lahdessa 4x5 km viestin lisäksi mestaruuden  kilometriltä ja pronssia 20 kilometriltä.
Tasavallan presidentti Urho Kekkonen luovutti vuoden lopulla Kultaisen kiekon vuoden parhaaksi urheilijaksi valitulle Helena Takalolle. Vuoden valmentajaksi valittu Immo Kuutsa sai myös presidentin onnittelut. Mutta Linnan itsenäisyyspäivän juhliin kutsuttiin vain Takalo.
Immo Kuutsa oli juuri sen kauden päävalmentaja, jolloin muovisuksi syrjäytti vallankumouksellisesti puusuksen. Kirjassa kerrotaan, kuinka itävaltalaiset olivat suorastaan tyrkyttäneet suomalaisille muovisuksia jo edellisvuoden puolella. Minusta on hämmästyttävää, kuinka tällaisessa hiihdon kaltaisessa kansallislajissa päävalmentaja pystyi jatkamaan tehtävässään, vaikka suomalaiset sujuttelivat vielä Falunissa 1974 puusuksilla.
Asia siis todetaan kirjassa. Mutta sitä olisi ehkä voinut käsitellä perusteellisemminkin.

Docendo-kustantamon toisessa uudessa hiihtokirjassa, Timo Siukosen kirjoittamassa ”Puusuksia Suomesta” on selkeä rajaus. Kirja keskittyy puusuksien kauteen. Siinä on kuitenkin mielenkiintoinen tieto liittyen presidentti Urho Kekkoseen. Kekkonen oli saanut kauppaneuvos Esko Järviseltä muovisukset. Hänen kiitoskirjeensä on päivätty 20.1.1975: ”Suureksi yllätyksekseni sain Laukaaseen Järvisen muovisukset. Olin ajatellut, että hiihtelen hautaan puusuksilla, mutta tunnustan kyllä avoimesti, että jo Laukaassa koettelin, miten muovisuksi käyttäytyy. Hyvin se sujui ja jos jossakin oli vika, se johtui allekirjoittaneesta hiihtäjästä. Tasapaino – pirulauta – on huono, kun ei ole saanut hiihdellä.”
Onkohan niin, että se murros puusuksesta muovisukseen oli niin kipeä, että sitä ei ole voitu 1970-luvulla käsitellä, eikä oikein vieläkään. Nähdäkseni kyse oli ennen kaikkea suomalaisen hiihtoteollisuuden virhearvionnista. Immo olisi kirjassa voinut kertoa enemmänkin siitä murroksesta. Oliko esimerkiksi Järvisellä liian vahva sopimusasema Suomen Hiihtoliiton kanssa, eikä tarvetta tuotekehittelyyn sen vuoksi syntynyt? Ehkä kilpailijoita, siis muita suksenvalmistajia, olisi pitänyt seurata valppaammin?
En etsi syyllisiä. Tuosta ”paradigman muutoksesta” pitäisi vain ottaa oppia.
Suomessa oli 1900-luvulla paljon tietoa puusuksien valmistamisesta. Ja paljon niitä valmistajia, kuten Siukosen kirjasta käy ilmi.

Yksi puusuksikauden ammattimiehistä oli Konrad Lehtinen Nousiaisista. Hän teki muun muassa sodan aikana suksia Suomen armeijan tarpeisiin. Tuntuu jotenkin hyvältä, että sain tavata hänet.

21.12.2016

Urho Kekkonen oli Karhun miehiä

Tasavallan presidentti Urho Kekkonen hiihti Karhun tallissa. Tosin presidentillä oli elämänsä aikana kymmeniä eri suksipareja. Mutta viimeiset sukset, joihin Kekkonen luotti, oli Karhut.

Nopea vilkaisu kertoo, mitä suksia Urho Kekkonen on
käyttänyt. Kekkonen oli Karhun miehiä.

Kekkonen sai kokea sen suuren kulttuurimuutoksen, joka Suomessa nähtiin 1900-luvun aikana. Hän hiihti alkuun pitkillä, jopa 2,5-metrisillä puusuksilla. Sellaisia hänen on täytynyt käyttää esimerkiksi vapaussodan tiedusteluretkillään.

Kun pitkällä suksella oli maastossa omat rajoituksensa, suksen pituus alkoi lyhentyä. Ja sukset alkoivat kaventua, kun ei enää tarvinnut painaa umpihangessa. Lisäksi kapeampi suksi liukui latu-urassa paremmin.

Presidentti Kekkoselle suksi ei kuitenkaan ollut vain kulkupeli. Koska hänet tunnettiin intohimoiseksi hiihtäjäksi, hän sai suksia myös lahjaksi. Puolasta ja Neuvostoliitosta saamiaan suksia hän ei kuitenkaan käyttänyt. Varmaan yksi ajatus on ollut, että olisi epäkohteliasta mennä seisomaan saamansa lahjan päälle. Voi olla, että Kekkonen olisi jopa itsekin sanonut jotain tämän suuntaista. En nyt vain muista tarkasti lähdettä. Mutta toisaalta Kekkosella oli käytössään hyviä kotimaisia suksia, joten ulkomaisille lylyille ei ollut käyttöä.

Kotimaisista suksista Kekkonen on käyttänyt paljon myös Järvisen suksia. Järvinen oli mukana siinä kehityksessä, kun puusuksea alettiin pinnoittaa jonkinlaisella lasikuidulla. Siis ennen hiilikuitukautta.

Kannattaa muuten hankkia Timo Siukosen suksikirja, ”Puusuksia Suomesta”, jos haluat tarkempaa tietoa suomalaisista suksista.

Urho Kekkosella oli Kansallismuseon kokoelmien perusteella käytössään Karhujen, Järvisten lisäksi myös Peltosen, Lampisen ja Harjun suksia.


Valmistelen parhaillaan esitelmää Kekkosen hiihtämisestä. Pidän sen Jyväskylässä maaliskuun alussa. Ja kun sanotaan oikein juhlallisesti, niin esitelmä on kansainvälisessä Ski-Congressissa itsenäisyyden juhlavuonna maaliskuun alussa.

Olisipa hauska tietää, ovatko muut suksivalmistajat lahjoittaneet Kekkoselle suksia kuin tässä mainitut? Varmasti monilla olisi myös hauskoja tarinoita siitä, kun pääministerin tai presidentin hiihtoletka on osunut samoille laduille, tai Päämies seurueineen on tupsahtanut yllättäen samalle rakovalkealle. Tai keitä mahtoivat olla Pirkko ja Irja-Liisa, jotka ovat lahjoittaneet Kekkoselle ikivanhat puusukset merkinnällä ”Sympatia kohteina kehitysmaat ja kotimaa”?

Ja loppuun pieni vinkki, jos haluat esitellä vaikka ulkomaalaiselle vieraalle perisuomalaista kulttuuria: Suomessa on tietääkseni kaksi laajaa suksikokoelmaa. Toinen on Lahden hiihtomuseossa, ja toinen on Loimaalla.