Iran oli lähes päivittäin uutisissa, kun aloitin lukion ensimmäisen luokan Helsingin Normaalikoulussa. Muistan vieläkin ”Mustan perjantain” dramaattiset tapahtumat.
Monille suomalaisille Iranin šaahi Mohammad Reza Pahlavi oli näyttäytynyt valistuneena itsevaltiaana, Kekkosen kaverina, joka edusti länsimaisia arvoja. Hän oli toteuttanut maareformin ja edistänyt naisten oikeuksia.
Joillekin toisille hän oli pahimman luokan taantumuksellinen, jonka vierailu Suomessa vuonna 1970 vaati mielenosoituksen järjestämistä banderollien kera. Šaahia syytettiin korruptiosta ja hänen perustamansa salaisen poliisin käyttämistä epäinhimillisen kovista otteista. Lisää tyytymättömyyttä iranilaisten keskuudessa aiheutti maan öljyvarallisuuden valuminen ulkomaisille yhtiöille.
 |
| Opiskelijat valtasivat Yhdysvaltain lähetystönTeheranissa vuonna 1979. |
Iranin levottomuudet alkoivat jo vuoden 1978 alussa muuttuen pian laajaksi kansannousuksi. Sadattuhannet mielenosoittajat tulivat Teheranin kaduille vaatimaan yhteiskunnallisia muutoksia. Tilanne riistäytyi käsistä Mustana perjantaina 8. syyskuuta 1978, kun monarkiaa puolustanut armeija alkoi ampua omia kansalaisiaan. Sadat, jopa tuhannet, mielenosoittajat menettivät henkensä.
Levottomuudet yltyivät uudelleen joulukuussa. Ashura-juhla muuttui massiivisiksi mielenosoituksiksi ja ”Allahu Akbar”-huudot kaikuivat uutislähetyksistä suomalaisiin olohuoneisiin asti. Toisen maailmansodan ajoista Irania hallinneen Reza Pahlavin monarkistinen hallinto romahti.
Kun tunnelma muuttui uhkaavaksi, šaahi pakeni perheineen henkensä kaupalla ulkomaille. Sen jälkeen hengellinen johtaja ajatollah Ruhollah Khomeini palasi maanpaosta sinetöiden samalla vallankumouksen onnistumisen. Kansa piti Khomeinia sillä hetkellä suurena vapauttajana, vaikka länsimaisin silmin näytti siltä, kuin Iran olisi siirtänyt kellojaan satoja vuosia taaksepäin.
Kun Iranin armeija napsautti varmistimet takaisin päälle ja siirtyi taka-alalle, ajatollah Khomeinista tuli vallankumouksen johtaja, jonka käsiin keskitettiin valta. Maassa toteutettiin keväällä 1979 kansanäänestys, jossa kannatettiin pohjoiskorealaisin lukemin islamilaista tasavaltaa.
Uusi perustuslaki hyväksyttiin joulukuussa. Ajatollah Khomeinista tuli virallisesti hengellinen ja poliittinen johtaja. Naisten vapaudet loppuivat kuin seinään ja rajoittuivat kotiin.
Yhdysvallat myönsi lokakuussa 1979 syöpää sairastaneelle Reza Pahlaville turvapaikan. Se oli liikaa iranilaisille, jotka vaativat šaahin palauttamista Iraniin tuomittavaksi. Tunteet kuohuivat ja tuhannet vallankumouksesta juopuneet opiskelijat hyökkäsivät Teheranissa Yhdysvaltain suurlähetystöön. He ottivat panttivangeiksi 66 amerikkalaista diplomaattia ja kansalaista.
Panttivankien silmät sidottiin ja heitä esiteltiin julkisesti voiton symboleina tavalla, joka muistutti Rooman valtakunnassa käytössä ollutta hävinneiden nöyryyttämistä.
Tilanne oli ennenkuulumaton. Yhdysvallat oli sellainen mahti, että sille ei ehkä olisi kannattanut ryppyillä. Näin moni ajatteli.
Iran vapautti melko pian 14 panttivankia. 52 amerikkalaista jäi edelleen islamilaisen tasavallan panttivangeiksi. Neuvotteluja heidänkin vapauttamisekseen jatkettiin intensiivisesti.
Olin lukion toisella luokalla ja seurasin ihmetellen maailman menoa. Kun Iranin uutisiin alkoi jo turtua, Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter orkestroi Moskovan olympiakisojen olympiaboikotin. Se viritettiin syksyllä 1979 vastalauseeksi Neuvostoliiton hyökkäykselle Afganistaniin. Uutistoimistot välittivät talven aikana tietoja boikottirintaman kasvusta, ja presidentti Carterin kabinetti varmaan sokaistui omasta erinomaisuudestaan.
Minä en ollut ainoa, joka seurasi tiiviisti uutisia olympiaboikotin vahvistumisesta. Helsingin Sanomien kustantaja Aatos Erkko ja presidentti Kekkonen keskustelivat kahdestaan, pitäisikö Helsingin kaupungin järjestää olympiakisat Moskovan sijaan. Eli voisiko olympiakisat järjestää pienimuotoisesti muutaman kuukauden varoitusajalla? Se oli huima näkymä, eikä siitä hiiskuttu silloin julkisuuteen. Hyvä niin.
Huhtikuussa 1980 Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter määräsi armeijan suorittamaan pelastusoperaation Iranin panttivankien vapauttamiseksi. Operaation oli määrä varmistaa Carterille toinen presidenttikausi, sillä vaalit odottivat loppuvuodesta.
Toisin kävi. Hiekka pöllysi Iranin autiomaassa, ja kolme helikopteria kahdeksasta meni epäkuntoon jo ennen varsinaisen pelastusoperaation alkua. Kun operaatio pysäytettiin ja helikopterit määrättiin palaamaan takaisin, yksi niistä törmäsi polttoainelastissa olleeseen omaan rahtikoneeseen. Kahdeksan sotilasta kuoli räjähdyksessä. Kaikkien aikojen surkein amerikkalainen sotilasoperaatio varmisti sen, että Jimmy Carter jäi yhden kauden presidentiksi.
Panttivankidraamassa tapahtui merkittävä käänne kolme kuukautta epäonnistuneen sotilasoperaation jälkeen, kun Reza Pahlavi menehtyi syöpään. Sen jälkeen toiveet 52 panttivangin vapauttamisesta nousivat uudelle tasolle.
Kun uusi presidentti Ronald Reagan vannoi virkavalansa vuoden 1981 alussa, Iran vapautti panttivangit. Heidän kärsimyksensä oli kestänyt 444 vuorokautta.
Meidän luokkamme kirjoitti sinä keväänä ylioppilaiksi. Rämön Matin isä ajoi penkkariautoa. Sen kylkeen kiinnitettiin kartongit, joihin Valtakarin Mikko maalasi koulumme kuvan. Rehtorin päähän ilmestyi turbaani kuin ajatollahilla, ja jonkinlaisella matematiikalla laskimme, että olimme istuneet lukiossa 444 päivää. Sekin tietysti maalattiin siihen mielestämme suunnattoman hauskaan plakaattiin: Pääsimme vapauteen!
