Urho Kekkonen ja Paavo Karikko

Urheilumuseon uutiskirjeessä kerrottiin, että Panu Kontio on lahjoittanut hallussaan olleen Paavo Karikon (1903–1978)  kokoelman Suomen Urheiluarkistolle. Karikolla ei ollut omia lapsia, mutta paperit olivat säilyneet suhteellisen hyvin suvun hallussa. Urheiluarkisto on oikea paikka näille papereille.

Keuruulta pääkaupunkiseudulle aktiivieläkeläiseksi muuttanut opettaja Jarmo Ruhanen ohjasi minut kaksi vuotta sitten ystävällisesti Sipooseen tähän Panu Kontion yksityisarkistoon. Olen kiitollinen, että sain hyödyntää Kontion Karikko-papereita viime vuonna ilmestyneessä Paavo Nurmen elämäkerrassa Mies josta tehtiin patsas ja tässä kuussa ilmestyneessä Urho Kekkosen urheiluelämäkerrassa Kekkonen urheilumiehenä.

Karikko tunsi nämä molemmat suurmiehet, mutta suhde oli hyvin erilainen. Paavo Nurmen kanssa Karikko ei ollut väleissä. Arvioni mukaan Karikko on kritisoinut Paavo Nurmen harjoitusmenetelmiä ja nimenomaan kävelyharjoittelua. Tätä Nurmi ei antanut anteeksi.

Paavo Karikko (oik.) kertoo radiotoimittaja T.  Määtälle
Karhumäen kisauutisia vuonna 1942.
(Kuva: Erkki Viitasalo, SA-kuva)

Sen sijaan Urho Kekkosen kanssa Karikko oli hyvin läheisissä, suorastaan luottamuksellisissa, väleissä. Molemmat opiskelivat oikeustiedettä 1920-luvulla, kuuluivat Akateemiseen Karjala-Seuraan, olivat taistelleet valkoisten puolella sisällissodassa, ja kaiken lisäksi he asuivat naapureina Kampissa Hämäläisten talossa. Karikolla ja Kekkosella oli yhteistä sekin, että molemmat olivat olleet jo ennen opintojensa alkua oman paikkakuntansa urheiluseuran johdossa.

Kekkonen oli kolme vuotta Karikkoa vanhempi. Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana Kekkonen lähetti Karikon Italiaan valmentajaksi 1930-luvulla. Kun Karikon pesti päättyi ja oli aika palata kotimaahan, hänellä oli kaksi vaihtoehtoa. Turun kaupunki ja Viipuri olivat kiinnostuneet palkkaamaan kunnallisen liikuntaneuvojan. Kekkonen suositteli Viipuria, mutta Karikko meni Turkuun.

Kekkonen myönsi harvoin olleensa väärässä. Karikolle hän kuitenkin sanoi myöhemmin, että Turku oli oikea ratkaisu. Viipuri jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle jopa kahteen kertaan. Turussa oli paljon rauhallisempaa.

 Karhumäen kisat

Paavo Karikko antoi sota-aikana hienon näytteen organisointitaidostaan järjestämällä legendaariset Karhumäen kisat asemasotaa käyville sotilaille. Karhumäen kisat saivat sodan varjossa tarunhohtoisen maineen. Ne olivat kuin pienoisolympialaiset. Yleisurheilu oli päälajina, mutta myös painissa ja nyrkkeilyssä käytiin kovia kilpailuja. Lisäksi sunnuntaina yleisurheilukisojen päätyttyä pelattiin jalkapallo-ottelu Äänislinnan ja Karhumäen joukkueiden kesken. Tiukka ottelu päättyi lopulta tasanumeroihin 0–0.

Oma tunnelmansa Karhumäen kisoille tuli siitä, että koska vain saattoi tulla hälytys, sillä Äänisen pohjoisrannalla sijaitseva Karhumäki olisi voinut hyvinkin joutua vihollisen sotatoimien kohteeksi.

Urho Kekkonen kävi heinäkuussa 1942 seuraamassa näitä ystävänsä järjestämiä kilpailuja. 800 kilometrin matka Helsingistä Karhumäkeen ei ollut aivan leikintekoa, sillä vieraat joutuivat menemään sotatoimialueelle. Matka tehtiin Helsingistä ensin junalla Äänislinnaan, ja sieltä jatkettiin loppumatka autolla.

Kekkonen oli tuolloin Suomen olympiakomitean ja Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja. Arvovaltaiseen siviilivierasseurueeseen kuuluivat myös opetusministeri Antti Kukkonen ja TUL:n puheenjohtaja Urpo Rinne sekä neljäntenä SVUL:n toimistopäällikkö Lauri Santala.

Kirjoittamani Kekkonen urheilumiehenä. Kilpakenttien Känästä Suomen presidentiksi voi tilata vaikka Docendon verkkokaupasta eli täältä.

Onnea 100-vuotias Viro!

Suomen ja Viron historia tangeeraa monella tavalla. Nostan nyt 24.2.2018 Viron 100-vuotissyntymäpäivän kunniaksi esiin yhden suomalais-virolaisen historian jännittävimmistä päivistä.

Suomen urheiluhistorian siihen asti suurimmat kilpailut järjestettiin kesällä 1937. Ampumaurheilun MM-kilpailuja oli järjestämässä yli 2000 ihmistä. Malmille oli rakennettu pikavauhdilla kansainvälisen tason ampumaurheilukeskus, joka valmistui juuri sopivasti kilpailujen alkuun.

Ampujain Lehti nro 15, 1937 esitteli
MM-kisojen voittajia, alakuvassa
Argentiina-patsaan voittajat.

Ampumaurheilu oli Suomessa suuri ja tärkeä laji sotien välisenä aikana. Kilpailujen avajaisiin osallistuivat tasavallan presidentti Kyösti Kallio, presidentti P.E. Svinhufvud ja marsalkka Mannerheim.

Tuohon aikaan Suomen ja Viron ampujat kuuluivat maailman ehdottomaan eliittiin sveitsiläisten kanssa.

Yksi Viron urheilun suurimmista päivistä on elokuun kahdeksas vuonna 1937. Ampumaurheilun maailmanmestaruuskilpailujen päälaji, vapaakiväärin joukkuekilpailu ammuttiin tuona päivänä Malmin ampumaradalla. Viron eli Eestin joukkueessa ampuivat huippunimet Elmar Kivistik, Gustav Lokotar, Harald Kivioja, Vladimir Kukk ja August Liivik.

Suomea edustivat maailman eliittiin kuuluneet Olavi Elo, Kullervo Leskinen, Viktor Miinalainen, Einari Oksa ja Nisse Vasenius.

Suomi oli voittanut kaksi vuotta aikaisemmin himoitun Argentiina-patsaan Rooman MM-kisoissa ja oli valmiina puolustamaan tuota arvokasta palkintoa. Mutta Sveitsi, joka oli voittanut jo sotilaskiväärin joukkuekilpailun ja siinä jaossa olleen Mannerheimin kultapokaalin, halusi myös Argentiina-patsaan. Sveitsin joukkueessa vapaakiväärin täysottelussa olivat Marcio Ciocco, Emil Grünig, Otto Horber, Albert Salzmann ja Karl Zimmermann.

Ja kyllä mahdollisuuksia oli muillakin. Esimerkiksi Ruotsilla oli vaarallinen joukkue.

Kipailun käynnistyttyä virolaiset pitivät yllä keskitettyä tulta. Jo varhain alkoi näyttää siltä, että heimokansan miehet ampuvat maailmanmestaruuteen.

Suomalaisilla oli varmaan ylimääräisiä paineita. Kullervo Leskinen ampui jo koelaukauksissa väärään tauluun. Ja hän teki saman kilpailun käynnistyttyä. Hänen ensimmäinen kymmenen laukauksen sarjansa makuulta oli vain 83 pistettä. Myöhemmin myös Wasenius teki saman virheen ja ampui pystystä naapurin tauluun!

Pitkässä kilpailussa sattuu virheitä. Myös Viron joukkueen Vladimir Kukk teki kertaalleen saman virheen, mikä tasoitti hieman tilannetta.

Valitettavasti Suomen Viktor Miinalainen, kahden vuoden takainen maailmanmestari, ei ollut lainkaan tuloskunnossa. Hän ei ollut ehtinyt harjoitella riittävästi MM-kisoihin.

Sen sijaan eestiläisten tiedettiin harjoitelleen Helsingin kisoja varten kuukausien ajan. Se näkyi tulostaululla.

Viro voitti maailmanmestaruuden tuloksella 5526. Suomi saavutti hopeaa tuloksella 5493, ja Sveitsi sai pronssia pistein 5481. Ruotsi, Norja, Ranska, Saksa, Tanska ja Latvia sijoittuivat seuraaville sijoille.

Viron Elmar Kivistik ampui henkilökohtaisen  maailmanmestaruuden ME-pistein 1124. Hän oli paras mies myös polviasennosta 381 pisteellä. Olavi Elo voitti pystyasennossa maailmanmestaruuden ME-tuloksella 362. Ja makuulta ampui maailmanmestariksi Einari Oksa tuloksella 391.

Tasavallan presidentti P. E. Svinhufvud ja Viron riigivanem
 Jaan Teemant lähdössä Tallinnan satamasta vuonna 1931.
 (Aarne Pietinen / Museovirasto)

Svinhufvudin isännälle kävi huonosti

Suomen ja Viron välistä ystävyyttä selittää sukulaiskieli, ja yhteiset kohtalot. Esimerkiksi Suomen itsenäisen valtion ensimmäinen rauhansopimus allekirjoitettiin Tartossa lokakuussa 1920. Rauhanneuvottelukuntaa johti Juho Kusti Paasikivi.

Presidentti Svinhufvud ja Jaan Teemant tarkastavat
 kunniakomppanian Tallinnassa 1931.
(Aarne Pietinen / Museovirasto)
 

Ja tunteikkaita vierailuja on tehty sittemmin puolin ja toisin. Tasavallan presidentti P.E. Svinhufvud ei juuri matkustellut ulkomailla, mutta Virossa hän kävi valtiovierailulla tultuaan valituksi presidentiksi vuonna 1931. Svinhufvudin isäntänä oli riigivanem, siis pääministeri Jaan Teemant.

Teemantilla oli kova kohtalo. Neuvostoliiton salainen poliisi NKVD luultavasti ampui hänet vuonna 1941. Tai joka tapauksessa Teemantin kohtalon tiesivät vain ne NKVD:n miehet, jotka hänen kanssaan viimeksi olivat. Tuntuu hurjalta, ettei Viron valtionpäämiehen kohtalosta ole vieläkään tarkkaa tietoa.

Olen jo aikaisemmin kirjoittanut tähän Aamulenkki-blogiin tasavallan presidentti Urho Kekkosen Viro-suhteista ja muun muassa noususta Suomalais-virolaisen seuran puheenjohtajaksi. Kekkonen oli Suomen presidenteistä kaikkein tärkein Viron ystävä. 

Talviurheilua ja Viron historiaa Historiapäivillä

Osallistuin tänä vuonna Suomalaisten Historiapäivien Talviurheilu-sessioon Lahden Sibelius-talossa. Puheenjohtajana toimi dosentti Heikki Roiko-Jokela, jonka oma esitys kuultiin iltapäivällä korkeatasoisessa ”Viro 100 V”-sessiossa heti VTT, kansanedustaja Erkki Tuomiojan jälkeen.

Tuomioja käsitteli selkein ajatuksin Suomen ja Viron yhteistä historiaa. Hän keskittyi dramaattisiin vuosiin 1919–1939, mutta ei malttanut jättää myöskään Viron tasavallan itsenäistymistä 1991 käsittelemättä. Suomi ei ollut tunnustanut de jure Neuvosto-Viroa, joten vuonna 1991 saatettiin vain palauttaa vanhat suhteet.

Koska Tuomioja halusi, ymmärrettävästi, sanoa jotakin näistä 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun vaiheista, hän joutui supistamaan varsinaista aihettaan, jossa siinäkin, etenkin 1930-luvussa, olisi ollut yllin kyllin mielenkiintoisia asioita valotettavaksi. Esityksessä oikeastaan vain vilahti Urho Kekkosen nimi. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla Tuomiojan näkemys esimerkiksi siitä, lähtikö Kekkosen presidenttijuna liikkeelle jo siinä vaiheessa, kun hän peri Kyösti Kalliolta Suomalais-Virolaisen seuran puheenjohtajuuden Kallion tultua valituksi Suomen tasavallan presidentiksi vuonna 1937.

"Luonnollisesti" Tuomioja mainitsi myös Kekkosen vierailun Viroon vuonna 1964, jonka yksi huipennus oli hiihtolenkki Käärikun maisemissa.

Hiihtodiplomatiaa: Kekkonen hiihti Virossa 1964 (UKA).

On jotenkin inspiroivaa tavata todella älykkäitä ihmisiä. Tuomioja kirjoittaa paljon ja pitää kunnostaan huolta säännöllisillä juoksulenkeillään. Keskustelimme lounastauolla muun muassa sotaväen päälliköstä Lauri Malmbergista, josta tuli jääkärieverstinä vuonna 1924 Suomen Ampujainliiton varapuheenjohtaja, ja hänen äidistään.

Tuomiojan jälkeen siinä Historiapäivien Viron juhlavuoden sessiossa kuultiin siis Heikki Roiko-Jokelan esitys Suomen television vaikutuksesta Neuvosto-Viroon. Kolmas esitys oli FT Heikki Rausmaan valaiseva esitys ”Suomen salainen tuki Viron itsenäistymiselle 1988–1991”.

Talviurheilu

Mutta minun piti kirjoittaa siitä talviurheilusessiosta, jossa itse esiinnyin. Oli nautinnollista kuunnella Jyväskylän yliopiston yliopiston lehtorin Esa Mangelojan elinkaarianalyysiä lumilautailusta, kun heti perään tuli apulaisprofessori Antero Holmilan esitys laskettelun lumosta ja siitä, kuinka 1980-luvun laskettelun buumista siirryttiin 1990-luvun laskettelun kriisiin.

Rinneurheilussa on tapahtunut viimeisten 30 vuoden aikana aivan valtavat muutokset. Niiden avaaminen tässä jatkuvan muutoksen ajassa on tärkeää. Syiden ja seurausten ymmärtäminen voi auttaa laajemminkin ymmärtämään tämän ajan yhteiskunnallista muutosta. Skimbaaja-lehti ihmetteli 1980-luvun puolivälissä ”Olenko minä yuppi?” Siihen otsikkoon kiteytyy paljon 1980-luvun hengestä (Skimbaaja 9/1985).

Miksi Kekkonen hiihti?

Oma esitykseni ”Hiihtävä presidentti” täydensi Historiapäivien talviurheilua käsitelleen session. Pohdin esityksessäni sitä, miksi Urho Kekkonen hiihti. Hain vastausta seuraavista teemoista: hyvä hiihtäjä, väsymyksen tuoma nautinto, erämaan lumo, hermolepo, hovi, reviiri ja politiikka. Tietysti rajallinen aika antaa mahdollisuuden vain raapaista kyseisiä laajoja teemoja. Mutta merkittävin selitys jäi minulta lopussa sanomatta. Kekkonen nautti suunnattomasti hiihtämisestä. No, kai se on sanomattakin selvää, kun mies hiihtää vuodesta toiseen yli 1000 kilometriä talvessa.Esitin omassa esityksessäni, että Kekkosen suksikokoelma on kansallisesti niin merkityksellinen aarre, että ne sukset tulisi saada julkisesti esille. Mikä olisi sopiva paikka? Lahden Hiihtomuseo? Olympiastadionin remontin jälkeen valmistuva Suomen Urheilumuseo? Vai peräti eduskuntatalo? 

Niillä suksilla on tehty niin paljon politiikkaa, että ne kuuluisivat kunniapaikalle vitriiniin eduskuntatalon tuloaulaan. Otetaan vaikka Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Leonid Brestshnevin Kekkoselle lahjoittamat sukset. Olisipa mielenkiintoista tietää, millainen oli se suksipaja Pärnussa, joka nuo sukset valmisti. Saivatkohan suksien tekijät koskaan tietää, että heidän käsistään valmistuneet sukset menivät Kekkoselle? Tai mikä oli se tilanne, jossa Neuvostoliiton ylin johtaja antoi Kekkoselle tuon suksilahjan? Ja mikä oli se piiloviesti, joka tähän lahjaan sisältyi? Tätä tulee pohtineeksi sitä taustaa vasten, että niillä suksilla Kekkonen ei koskaan hiihtänyt.

Kenen kanssa presidentti Urho Kekkonen poseeraa?

Löysin UKK-arkistosta merkillisen valokuvan. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen poseeraa urheilujoukkueen kanssa Naantalin Kultarannassa. Kuvan tietojen mukaan kyseessä on vuosi 1956, siis Kekkosen ensimmäinen presidenttikesä.

Presidentti Urho Kekkonen, Kultaranta, vuosi 1956.
Ketkä poseeraavat Kekkosen kanssa?

Kuvassa pitäisi olla käsipalloilijoita. Yritin selvittää pitkän linjan käsipalloasiantuntijan Tapio Arposen avulla, voisiko kyseessä olla käsipallomaajoukkue. Tapio ei tunnistanut pelaajia. Eikä hänen selvitystyönsä tuonut tulosta. Se selvisi, että tuona kesänä ei pelattu Naantalissa mitään käsipallomaaotteluja.

Näyttäisi siltä, että kuvassa on kaksi valmentajaa, takana vasemmalla ja oikealla. Sitten olisi kymmenen pelaajaa. Rinnassa on leijona. Sen rintamerkin ja yhtenäisen asusteen perusteella voisi ajatella, että kyseessä olisi joku maajoukkue. Vai olisiko puolustusvoimien joukkue?

UKK-arkiston johtaja Pekka Lähteenkorva kumosi ehdotukseni, että kyseessä olisi turvamiesten joukkue. Tuskin kuvassa on varusmiehiäkään. Vaikka toisaalta, pelaajat ovat iältään suunnilleen samanikäisiä, parikymppisiä. Eli he olisivat syntyneet noin 1935–1938.

Luultavasti ainakin muutamat noista pelaajista ovat edelleen elossa. Ehkä he eivät käytä sosiaalista mediaa sillä perusteella, että 1936 syntynyt isäni ei käytä. Eli aivan helpolla tätä ei saa ratkaistua. Mutta olisi kyllä mukava selvittää, keitä kuvassa on, ja miksi tasavallan presidentti Urho Kekkonen on juuri tuossa porukassa poseeraamassa?

Kuvassa onkin lentopalloilijoita

Ystäväni Jani Nieminen jakoi kysymykseni Naantalilaisten Favebook-ryhmään. Muutmassa tunnissa ja ainakin yhden vuorokauden sisällä tuli ongelma ratkaistuksi.

Kyseessä on Kultarannan henkilökunnan ja Nesteen varaston henkilökunnan välinen lentopallo-ottelu. Näiden otteluiden pelaaminen aloitettiin J.K. Paasikiven aikana.Alarivissä Nesteen henkilökuntaa: 1. vasemmalta: Pauli Hietanen; 2. ei varmaa tietoa; 3. Reino Heiskari; 4. Jorma Häkkinen; 5. Raimo Likitalo ja 6. Pentti Suonpää. Yläriville ei löytynyt nimiä, mutta Kultarannan henkilökuntaa he ovat 1. oikealta mahd. autonkuljettaja, 2. oikealta puutarhuri, muut neljä joko veneenkuljettajia ja/tai turvallisuushenkilöstöä.

Jääkärit olympiaurheilijoina

Jatkan jääkäriurheilijoiden käsittelyä. Antwerpenin olympiakisoihin 1920 osallistui kaksi jääkärikoulutuksessa ollutta urheilijaa. Näkyvin rooli oli Suomen lippua avajaisissa kantaneella Emil Hagelbergilla. Hän osallistui upseeriviisiotteluun ja sijoittui seitsemänneksi.

Julius Saaristo osallistui Antwerpenin kisoissa keihäänheittoon ja sijoittui neljänneksi. Saaristollahan oli legendaarinen maine Tukholman kisoista 1912: Kultaa kahden käden yhteistuloksella ja hopea paremmalla kädellä. Antwerpenin kisaohjelmasta oli karsittu pois kahden käden tuloksista yhteenlasketut lajit.

Pariisin olympiakisoihin 1924 osallistui kolme jääkäriä. Emil Hagelberg jatkoi 5-ottelussa. Hän menetti ratsastuksessa pelin, ja oli lopulta 25:s. Jos kisoissa olisi ollut joukkuekilpailu, Hagelberg olisi kuulunut Suomen pronssijoukkueeseen. 

Pariisin kisojen paras sotilasurheilija oli Lennart Hannelius. Hän sai pronssia kaksintaisteluammunnassa. Unio Sarlin sijoittui samassa kilpailussa seitsemänneksi.

Kenraalimajuri Unio Sarlin. Hän vaikutti mm. Ampujainliiton
hallituksessa 1920-luvulla ja osallistui pistooliampujana
Pariisin olympiakisoihin vuonna 1924.
(SA-kuva, Sotamuseo)

Kun lasketaan mukaan myös 1912 kisoissa joukkuehopeaa voimistellut Tauno Ilmoniemi ja voimistelujoukkueen varamies Einar Wichmann, niin yhteensä kuudella jääkärillä oli olympiaurheilijan status. Luulen, että tässä ovat kaikki jääkärien olympiaurheilijat.

Yhteenvetona jääkärien olympiaurheilijoista: kaksi voimistelijaa (toinen oli myös uimahyppääjä), yksi keihäänheittäjä, joka osallistui kaksiin kisoihin, yksi viisiottelija, joka osallistui kaksiin kisoihin, ja kaksi pistooliampujaa.

Tukholma 1912:

Julius Saaristo (1891–1969)

-       Tukholmassa 1912 kulta keihäänheiton molempien käsien yhteistuloskilvassa ja hopea paremman käden kilpailussa. Antwerpenissa 1920 neljäs keihäänheitossa. Edellä oli kolme suomalaista, eli Suomi saavutti ainutlaatuisen neloisvoiton.

-       Lähti Viipurista Saksaan opiskelemaan kone- ja sähkötekniikkaa, mutta liittyi siellä vapaaehtoisena jääkäripataljoonaan syyskuussa 1915 ja elämänura vaihtui sotilaan ammattiin. Saapui Suomeen jääkäreiden pääjoukon mukana vänrikkinä 25. helmikuuta 1918. Erosi armeijasta vuoden 1927 lopulla. Siirtyi kesällä 1928 suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja nimitettiin Kuopion suojeluskuntapiirin 8. alueen päälliköksi. Siirrettiin helmikuussa 1930 5. alueen päälliköksi. Talvisodan alkaessa oli pioneerikomppanian päällikkönä. Siirto sotavankileiri 6:n päällikön apulaiseksi ja vartiokomppanian päälliköksi 1942. Erosi armeijan palveluksesta sodan päättyessä. Yleni majuriksi. Teekkari.

Tauno Ilmoniemi (sukuniemi vuoteen 1906 Granit, 1893–1934)

-       Tukholman 1912 joukkuevoimistelussa hopea. Osallistui myös uimahyppyihin sijoittuen karsintakilpailun erässään kolmanneksi. Hän karsiutui näin loppukilpailusta. Kuopiolainen Ilmoniemi kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion klassillisesta lukiosta 1912. Jätti kesken insinööriopinnot Teknillisessä korkeakoulussa, lähti Saksaan ja ryhtyi sotilaaksi. Yleni everstiksi ja komennettiin Pohjois-Pohjanmaan sotilasläänin komentajaksi heinäkuussa 1933. Teekkari.

Einar Wichmann (vuodesta 1936 Vihma, 1893–1944)

-       Tukholmassa 1912 voimistelujoukkueen varamies. Lähti jääkäriksi Saksaan jo 1915 opiskeltuaan teknillisessä korkeakoulussa 1912–1915. Suomeen palattuaan sisällissodassa Kuopion läänin suojeluskuntakomppanian ja Pohjois-Savon rykmentin komppanianpäällikkönä. Jäi jääkäriuraltaan sotilaaksi ja toimi Viipurin upseerikokelaskurssien opettajana 1918—1919, Kadettikoulun johtajana 1933–1936. Suomen valkoisen kaartin komentaja 1936–1939. Ylennettiin kenraalimajuriksi 1941. Kaatui Ihantalassa 5.8.1944 kenraalimajurina ja 6. divisioonan komentajana. Sai Mannerheimimristin. Teekkari.

Antwerpen 1920:

Julius Saaristo (kts. yllä)

Emil Hagelberg (1895–1941)

-       Liittyi Pfadfinder-kurssille jo vuonna 1915. Antwerpenissä 1920 nykyaikaisen viisiottelun seitsemäs. Kantoi avajaisissa Suomen lippua. Hän osallistui myös Pariisin olympiakisoihin 1924 sijoittuen 25:nneksi. Pariisin kisoissa täysin epävirallisessa joukkuekilpailussa Suomi saavutti kolmannen tilan Ruotsin ja Ranskan jälkeen. Hagelberg oli syntyisin Pyhtäältä ja hänet on merkitty myös paikoin kotkalaiseksi. Hän meni naimisiin tamperelaisen Mary Schreckin kanssa 1919 ja liittyi Tampereen Pyrintöön. Hän kantoi Antwerpenin olympiakisojen avajaisissa lippua nimenomaan Tampereen Pyrinnön urheilijana.

-       Talvisodassa rykmentin komentajana. Kaatui everstinä vihollisen ilmahyökkäyksessä Varloissa 12.8.1941.

Pariisi 1924:

Lennart Hannelius (1893–1950)

-       Pariisissa 1924 pronssi kaksintaisteluammunnassa eli isopistoolin kuviokilpailussa. Paras sotilasampuja Pariisin olympiakisoissa.

-       Edusti Suomea ammunnan MM-kilpailuissa 1924, 1929, 1931 ja 1933. Upseerien Ampumayhdistyksen sihteeri 1924–1925, varapuheenjohtaja 1927–. Kansainvälisen ampujainliiton varapuheenjohtajaksi ja pienoiskiväärijaoston puheenjohtajaksi 1933. Suomen edustaja Roomassa kansainvälisen ampujainliiton kongressissa 1935. Liittyi 27. Jääkäripataljoona 27:ään vuonna 1915. Palasi pääjoukon mukana Vaasaan 25.2.1918. Haavoittui Hotakassa 23.4.1918. Toimi Turun ja Turunmaan suojeluskuntapäällikkönä 1920-luvulla. Ylennettiin everstiksi 1940. Siirtyi sodan jälkeen Tukholmaan. Teekkari.

Unio Sarlin (1893–1981)

-       Pariisissa 1924 kaksintaisteluammunnassa seitsemäs. Suomen mestari tarkkuuspistooliammunnassa 1921 ja kaksintaisteluammunnassa 1925.

-       Suomen Ampujainliiton johtokunnan jäsen 1921–1922. Upseerien Ampumayhdistyksen varapuheenjohtajaksi 1924–1927, puheenjohtaja 1933–1946.

-       Jääkäriliiton puheenjohtaja 1923–24.

-       Everstiksi 1926, Kenraalimajuriksi 1933, ja kenraaliluutnantiksi 1942.

-       Sotien jälkeen toimi pääesikunnan pioneerikomentajana vuoteen 1946 saakka. Hän erosi armeijan palveluksesta ja siirtyi Suomen Kiviteollisuus Oy:n toimitusjohtajaksi. Tästä tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 1956. Teekkari.