sunnuntai 22. syyskuuta 2019

Kaihari & Kekkonen kertoo huiman tarinan, ryysyistä rikkauksiin

Kauppaneuvos Kalle Kaiharin Tukisäätiö ja Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiö pyysivät minua kirjoittamaan kirjan kauppaneuvos Kalle Kaiharista sen jälkeen, kun presidentti Urho Kekkosen kirjeet löytyivät Kallen jälkeen jääneistä papereista viime vuonna. 
Kaiharin ja Kekkosen ystävyydestä kertovia Kalle Kaiharin tallettamia Urho Kekkosen kirjeitä ja kortteja on yli 200. Urheilu, politiikka ja Tampere olivat ne kolme pääteemaa, jotka toistuvat kirjeissä. UKK-instituutissa Tampereella lauantaina (21.9.2019) julkistetussa uutuuskirjassa "Kaihari & Kekkonen" kerron, kuka oli Kalle Kaihari, presidentti Kekkosen hyvä veli. 

Kaihari & Kekkkonen on kirja ystävyydestä,
urheilusta, yrittäjyydestä ja politiikasta. 
Eniten olen tässä kirjaprojektissa tehnyt yhteistyötä Kauppaneuvos Kalle Kaiharin Tukisäätiön puheenjohtajan Hannu Routamaan kanssa. Olen kiitollinen tästä mahdollisuudesta päästä tutkimaan lähietäisyydeltä Kalle Kaiharin ja Urho Kekkosen ystävyyttä. Arvokasta tukea on tullut myös kansanedustaja Aino-Kaisa Ikosen johtaman Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiön puolelta. Olen myös kiitollinen niistä monista haastatteluhetkistä, joita tässä yhteydessä on järjestynyt muun muassa Kalle Kaiharin sukulaisten kanssa. Tulen muistamaan ikuisesti, kuinka Kalle Kaiharin miniä Aline Kaihari tarjosi minulle mitä herkullisinta omenapiirasta haastattelun yhteydessä. 

Tietokirjailija ja toimittaja Maarit Tyrkkö antoi minulle mahdollisuuden kuunnella Kalle Kaiharin ja Urho Kekkosen haastatteluja omasta nauhoitearkistostaan. Professori Raimo Seppälä luovutti minulle käyttööni Kalle Kaihari -aineistonsa ja toimitettavaksi UKK-arkistoon Orimattilaan. 

UKK-arkiston johtaja Pekka Lähteenkorva oli minulle korvaamaton tukihenkilö myös tässä kirjaprojektissa. Tässä sopiikin mainita, että Orimattilan UKK-arkisto kerää Kalle Kaiharin 120-vuotisjuhlavuoden kunniaksi muistitietoja kauppaneuvos Kalle Kaiharista. Esimerkiksi perinteinen kirje menee perille tässä osoitteella: Urho Kekkosen arkisto, UKK-tie 8. 16350 Niinikoski. 

Ryysyistä rikkauksiin


Kauppaneuvos Kalle Kaiharin (1899–1989) tarina on suomalainen versio amerikkalaisesta unelmasta, jossa noustaan ryysyistä rikkauksiin. Kallen kohdalla tarinasta tekee ainutlaatuisen ystävystyminen Urho Kekkosen (1900–1986) kanssa. Heistä tuli luottoystäviä, suorastaan luottoveljiä. Toisesta tuli varakas kauppias ja toisesta tasavallan presidentti.

Suomen historiaa tunteville Kaiharin ja Kekkosen ystävyys on suuri ihmettelyn aihe. Sisällissodassa hävinneiden puolella taistellut ja vankileirille joutunut punikki ja Haminassa teloitusryhmää johtanut lahtari ystävystyivät vain muutaman vuoden kuluttua sodan päättymisestä. Heidän ystävyytensä kesti yli kuusi vuosikymmentä presidentti Kekkosen kuolemaan asti.

Kalle Kaihari palasi vankileiriltä pennittömänä loppukesällä 1918. Punikkina hänet potkittiin pois työmailta. Sen jälkeen hänelle tuli aikaa palata jo ennen sisällissotaa oppimansa pelin eli biljardin pariin. Biljardia pelattiin tupakansavuisissa baareissa rahasta. Kun jotkut lääkärit eivät pystyneetkään maksamaan Kallelle tappioitaan, he kirjoittivat menettämänsä summan edestä pirtureseptejä. Niillä oli kieltolain Suomessa suuri taloudellinen arvo. Kallesta tuli tällä tavalla ikään kuin kunniallinen pirtukauppias, sillä ei kai lääkärin kirjoittamaa pirtureseptiä kukaan voi paheksua...

Tampereen kaupunginjohtaja Erkki Lindfors (vas.) ja
presidentti Urho Kekkonen olivat Kalle Kaiharin lähiystäviä.
Kuva: Kalle Kaiharin arkisto, UKK-arkisto.
Kalle Kaihari ei ollut minkään puolueen jäsen, mutta hän oli vankkumaton Urho Kekkosen kannattaja. Hänen siskonsa Anni Flinck sen sijaan oli SDP:n pitkäaikainen kansanedustaja, joten Kalleakin epäiltiin demariksi. Toisaalta ystävyys maalaisliittolaisen Kekkosen kanssa antoi aihetta epäillä Kaihariakin maalaisliittolaiseksi. Ja isänmaallisena kauppiaana Kallea pidettiin joissakin piireissä myös oikeistolaisena. Sen verran Kaihari oli itse mukana politiikassa, että hän teki kovasti töitä nostaakseen ystävänsä Urho Kekkosen presidentiksi. Politiikka ei kuitenkaan ollut Kallea varten. Kun Kekkonen tarjosi Kaiharille ministerin salkkua, hän kieltäytyi. Toisaalta Kaihari oli mukana lukuisilla Kekkosen matkoilla. Milloin mentiin Lappiin hiihtämään, milloin superrikkaiden lomakohtaisiin.

Kalle Kaihari jätti monta "muistomerkkiä" Tampereelle. Jopa Hakametsän jäähallin paikka oli Kaiharin oivallus. Kallen persoona oli pelissä, kun Pyynikin uimahallia, Ratinan stadionia, Näsihallin tennishallia sekä sen alakerrassa aikoinaan ollutta keilahallia rakennettiin. Myös Kisapirtti, eli aikanaan Tampereen Hiihtoseuralle rakennettu komea hiihtomaja, sekä Tampereen Pyrinnön leirikeskus, ”Pikku-Vierumäki”, muistuttavat edelleen, millaista jälkeä Kalle Kaihari sai Tampereen urheiluelämässä aikaan.

Tuntui hyvältä, kun Suomen olympiakomitean varapuheenjohtaja Susanna Rahkamo peräänkuulutti UKK-instituutin puheessaan, että Suomen urheilu tarvitsee juuri nyt uusia kallekaihareita.

Asevelikylä ja UKK-instituutti muistuttavat Kallesta


Kaiharin merkittävin saavutus on Asevelikylän rakentaminen. Kallella oli avainrooli ensimmäisen talon lahjoittajana ja uutterana talkoolaisena. Rakentaminen alkoi vuonna 1941, ja tasavallan presidentti Risto Ryti vihki kylän virallisesti vuonna 1943. Asevelikylän rinnalle voi nostaa UKK-instituutin rakentamisen Tampereelle.

Kun Tampereelle piti saada yliopisto, kaupunginjohtaja Erkki Lindfors käytti Kaiharia kaupungin epävirallisena lähettiläänä Kekkosen suuntaan. Kiitoksena yliopistolle tekemistään palveluksista kauppaneuvos Kalle Kaiharista tehtiin kunniatohtori vuonna 1980.

"Tuntematon lahjoittaja" Ratinan stadionilla Vesieste-patsaan
luona. Kuva: Kalle Kaiharin arkisto, UKK-arkisto.
Lahjoittaminen oli Kalle Kaiharille hyvin tyypillinen tapa luoda ja ylläpitää kontakteja. Hän lahjoitti ensimmäiset palkintonsa jo 1920-luvulla. 1930-luvulla hän kiihotti lahjoituskellollaan suomalaisia mailereita ennätysjahtiin. 1940-luvulla hänestä tuli Tampereen Pyrinnön puheenjohtaja, jonka kaudella Pyrintö voitti yleisurheilussa kuusi kertaa peräkkäin Kalevan maljan. Samaan aikaan, kun Kaihari johti SVUL:n alaista Tampereen Pyrintöä, hän teki lahjoituksia TUL:n seuralle Tampereen Yritykselle.

Kalle Kaiharin perintöä vaalii kaksi säätiötä, Kauppaneuvos Kalle Kaiharin Tukisäätiö ja Kalle Kaiharin kulttuurisäätiö. Parhaiten Tukisäätiö tunnetaan Vuoden urheilijan Kultaisesta kiekosta. Kauppaneuvos Kalle Kaihari ja tasavallan presidentti Urho Kekkonen lahjoittivat vuonna 1975 Urheilutoimittajain Liiton käyttöön Kultaisen Kiekon, joka jaetaan Urheilugaalassa Vuoden urheilijalle. Ensimmäisenä arvostetun Kultaisen Kiekon sai vastaanottaa pikajuoksija Riitta Salin edellisvuoden Euroopan mestarina. Urheilutoimittajain Liiton puheenjohtajana ollessani sain luovuttaa kiekon yhdessä Ray Kaiharin kanssa maailmanmestari Iivo Niskaselle vuonna 2018 ja Tukisäätiön hallituksen puheenjohtajan Hannu Routamaan kanssa olympiavoittaja Iivo Niskaselle vuonna 2019.

Kalle Kaihari rakasti kulttuuria. Hän teki muun muassa lahjoituksia Tampereen Työväenteatterille ja pelasti Lauri Viidan kotitalon Pispalassa. Kalle Kaiharin Kulttuurisäätiö jakaa Kallen päivänä vuosittain kulttuuripalkinnon ja tukee Tampereella joka toinen vuosi järjestettävää kansainvälistä yhtyelaulukilpailua. Voittopalkintona on Näsinneulan kultainen pienoismalli.

Oli luonteva ottaa kirjan nimeen mukaan Kekkonen, koska suhde presidentin kanssa vaikutti niin voimakkaasti Kalle Kaiharin elämään vuodesta 1924 lähtien. Toisaalta, Kaihari vaikutti merkittävällä tavalla myös Kekkosen elämään, joten siinä mielessä kirjan kaksiosainen nimi, Kaihari & Kekkonen, on perusteltu.

Teoksessa on ainutlaatuinen ja runsas kuvitus. Etenkin aiemmin julkaisemattomat professori Kimmo Kaivannon nuoruuden työt pikaluistelusta ja keilailusta vangitsevat lukijan katseen. Ne on aikanaan tehty Kalle Kaiharin 50-vuotisonnittelualbumiin. 

Kalle Virtapohja: Kaihari & Kekkonen. Ystävyyttä, urheilua, yrittäjyyttä ja politiikkaa Tampereen hengessä. Maahenki 2019. 288 sivua. Kirjan voi tilata kätevästi esimerkiksi Maahengen verkkokaupasta eli täältä tai Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupasta täältä.

perjantai 6. syyskuuta 2019

Sata tarkkaa vuotta - Väinö Markkanen kansikuvapoikana

Olympiavoittaja Väinö Markkanen muistelee Suomen Ampumaurheiluliiton historiateoksessa ”Sata tarkkaa vuotta. Ampumaurheilu Suomessa” omia huippuvuosiaan ja nousuaan olympiavoittajaksi. Teos julkistettiin viime lauantaina Tuulensuun Palatsissa Tampereella. Suomen Ampumaurheiluliitto on kirjan kustantaja ja julkaisija. Kirjan kirjoittamista rahoitti myös Suomen Tietokirjailijat, sen ansiosta saatoin puolen vuoden ajan keskittyä vain tämän käsikirjoituksen viimeistelyyn.
Kirjassa on 384 hienosti taitettua sivua. Ulkoasusta vastaa Mikael Manninen. Kirjan kansi, jossa Pentti Linnosvuo ja Väinö Markkanen poseeraavat Tokion kultatunnelmissa vuonna 1964, on esimerkki Mikaelin osaamisesta. Kuvatoimittamisen tein yhdessä Risto Aarrekiven kanssa. Ilman Urheilumuseon Merja Vilenin apua kirjan kuvituksen kanssa oltaisiin saatettu joutua ongelmiin.

Historiatyölle perustettiin ohjausryhmä, jonka puheenjohtajaksi tuli Suomen Ampumaurheiluliiton liittovaltuuston puheenjohtaja Asko Terkola. Hänellä on taito johtaa juuri tällaista prosessia. Asko ymmärsi roolinsa niin, että minua ei kannata taluttaa, mutta askeleitani voi tukea, kuten hän teki tällä kolmen vuoden matkalla. Olen kiitollinen tästä hienosta tuesta.
Ohjausryhmään kuuluivat Askon ja Risto Aarrekiven lisäksi kunniapuheenjohtaja Alpo Vehanen, Kansainvälisen Ampumaurheiluliiton hallituksen jäsen Pekka Kuusisto, Ampumaurheiluliiton arkistot järjestänyt Timo Nyrhinen, ja loppuvaiheessa myös nykyinen toiminnanjohtaja Anne Lantee. Lisäksi Mikko Nordquist (1942–2018) osallistui aktiivisesti ohjaustyöhön aivan kuolemaansa saakka. Ohjausryhmän kokoontumiset olivat minulle hyödyllisiä ja antoisia.
Yksi tämän historiaprojektin mielenkiintoisimpia haastateltaviani oli olympiavoittaja Väinö Markkanen. Hän kuului Ylä-Vuoksen Ampujiin huippuvuosinaan. Viime keväänä 90 vuotta täyttänyt Väinö muisteli kaksi vuotta sitten tekemässäni haastattelussa Tokion vuoden 1964 kultamitalikilpailuaan.
Haastattelu tehtiin Markkasten kotona Lohjalla. Väinö oli tuolloin Irja-vaimonsa omaishoitaja, mutta viime syksynä Väinö jäi leskeksi. Yhteistä matkaa kertyi yli kuusi vuosikymmentä.
Sata tarkkaa vuotta -kirjassa on pitempi tarina Väinö Markkasen noususta olympiavoittajaksi, mutta oheiselta ääninauhalta voi (jos tekniikka suo) Väinön ääntä.
Suomalaisampuja on yltänyt neljä kertaa olympiavoittoon. Ensimmäinen olympiavoittaja oli Pentti Linnosvuo, joka voitti yhteensä kolme olympiamitalia. Niistä kaksi oli kultaisia (1956 ja 1964). Väinö Markkanen ampui toisena suomalaisampujana olympiakultaa Tokiossa 1964. Viimeinen kultamitalisti on Satu Mäkelä-Nummela. Hän on myös toistaiseksi viimeisin suomalainen kesälajien olympiavoittaja (2008). Tänä vuonna hän ampui Suomelle maapaikan Tokion olympiakisoihin.

Väinö Markkanen esittelee kultamitali-
diplomiaan SAL:n kunniapuheenjohtaja
Alpo Vehaselle. Kuva: Matti Erkkilä
Hauska huomata, miten tällainen suuri projekti jättää jälkensä. Nyt kun kirjoitan Keravan Urheilijoiden 100-vuotishistoriaa, en voinut olla kiinnittämättä huomiota, että Keravan yhteiskoulussa Toivo Sariolan ja Niilo Tarvajärven koulutoverina oli myös Rolf Kling. Haavoittuminen ja invalidisoituminen estivät häneltä vauhdikkaammat urheiluharrastukset, mutta turkulaistuneesta Rolfista tuli 1950-luvulla Suomen parhaita liikkuvan maalin ampujia.

Suomen Ampumaurheiluliiton sivuilla oli tarinaa liiton 100-vuotisjuhlasta, jossa tämä historiateos julkistettiin. Lassi Palon juttu löytyy tämän linkin takaa.

torstai 29. elokuuta 2019

Kun Jaakko Estola johti Keravan Urheilijoiden yleisurheilua

Kävin viime sunnuntaina mukavan puhelinkeskustelun Jaakko Estolan kanssa. Keskustelun aikana käytiin läpi Keravan Urhelijoiden vaiheita mieleenjäävällä tavalla. Helsingissä eläkepäiviään viettävä Estola opiskeli Keravan kultaisella 1930-luvulla Keravan yhteiskoulussa muun muassa Olli Veijolan opissa ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1939. Kyllä, pitää paikkansa. Jaakko Estola syntyi 100 vuotta sitten joulukuussa 1918. 
Luontaisesti kimmoisana Jaakko Estola otti nimiinsä Keravan Urheilijoiden vauhdittomien hyppyjen ennätykset Viipurin Urhelilijoiden järjestämässä kilpailussa vuonna 1948. Korkeushypyssä syntyi tulos 141 ja kolmiloikassa 910. Pituushypyssä hän oli aiemmin samana talvena merkannut seuraennätyksen 305 itselleen. Ne ovat hyviä tavoitteita tämänkin päivän nuorille urheilijoille ja varsinkin jaostojen puheenjohtajille.
Tuohon aikaan Keravan Urheilijoissa lämmiteltiin vielä seuran vanhojen yleisurheilutähtien maineella. Kesällä 1948 olympiavoittaja Matti Järvinen, Keravan Urheilijoiden silloinen puheenjohtaja, nähtiin vielä urheilukilpailujen tiimellyksessä, ja 39-vuotiaan olympiasankarin keihäs lensi edelleen yli 61 metriä. Seuraavana vuonna järjestettiin kaksinkertaiselle olympiavoittajalle Volmari Iso-Hollolle hänen urheilu-uransa 30-vuotisjuhlakilpailut.

Jaakko Estola (takana vas.) Keravan Urheilijoiden johtokunnassa
vuonna 1948. Kuva on KeU:n 30-vuotishistoriikista sivulta 268.
Koska Jaakko Estola oli Olli Veijolan oppilaita Keravan yhteiskoulussa, hän altistui muiden poikien tavoin pesäpallo- ja suunnistuskuumeelle. Estola yleisurheili ja suunnisti Keravan Urheilijoissa ja pelasi pesäpalloa KooPeen riveissä.
Kun Keravan Urheilijoille piti tehdä rahaa, Estola järjesti yhdessä Erkki Heleniuksen kanssa tansseja Sipoon puolella. Silloin ei ollut vielä Keravan Urheilijoiden omaa tanssipaviljonkia, joka oli vähän myöhemmin 1950-luvulla seuran rahasampo. 
Ulkomainoksia tansseihin tehtiin lattialla Estolan kotona. Ja keravalainen nuoriso polki polkupyörillään Sipoon tansseihin. 
Jaakko Estola kehuu Erkki Heleniusta hyväksi urheilumieheksi ja etenkin mainioksi taustamieheksi. Hän sai Keravan Urheilijoiden ansiomerkin jo vuonna 1949. Sittemmin hän eteni Keravan Urheilijoiden puheenjohtajaksi 1953–1958 ja SVUL:n pitkäaikaiseksi palvelijaksi. Helenius toimi vuosien varrella myös muun muassa SVUL:n järjestöpäällikkönä, SVUL:n Nuorten toiminnanjohtajana ja Töölön Urheilutalon isännöitsijänä sekä lisäksi SVUL:n edustajana useissa järjestöissä, kuten varapuheenjohtajana Suomen Retkeilymajajärjestössä, Suomen Nuorisojärjestöjen Edustajistossa (1957–1964) sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitossa. Lisäksi hän oli SVUL:n Suurkisojen pääsihteeri vuonna 1966 ja kisakanslian päällikkö vuonna 1975. Vuonna 1978 Erkki Helenius sai talousneuvoksen arvonimen.

Entäpä Jaakko Estola itse? Hän oli Keravan Urheilijoiden johtokunnassa vuonna 1948, ja samalla hän johti seuran yleisurheilujaostoa. Se oli myrskyisää aikaa seurassa, sillä samoihin aikoihin Matti Järvinen syrjäytti Olli Veijolan SVUL:n Uudenmaan piirin puheenjohtajan paikalta. Jostakin syystä Keravan Urheilijoiden johtokunnan ryhmäkuvasta puuttuvat juuri Olli Veijola ja seuran paras suunnistaja Väinö Nurmimaa.
Jaakko Estola valmistui samana vuonna 1948 agronomiksi. Niihin aikoihin työelämä alkoi viedä hänen aikaansa urheilulta.
Jaakko Estola sai Keravan Urheilijoiden ansiomerkin vuonna 1954, vaikka hän oli muuttanut jo pari vuotta aikaisemmin Lohjalle, missä hänet pestattiin välittömästi Lohjan Urheilijoiden sihteeriksi. Kesällä 1952 järjestettiin Lohjalla seuraottelu. Yksi kahdeksasta lajista oli korkeushyppy, jonka Jaakko Estola yllätyksekseen voitti tuloksella 165. Voitto merkittiin hänen uudelle seuralleen Lohjan Urheilijoille, joka voittikin sillä kertaa Keravan Urheilijat murskaavasti sillä seurauksella, että Jaakko Eskolalla oli hyvin ristiriitaiset tunteet.

Estola oli sodassa tulenjohtajana. Jatkosodan hyökkäysvaihe oli edennyt jo Viipurin lähelle. Elokuun lopulla 1941 tapahtui mieleen painunut tapaaminen, joka oli samanaikaisesti iloinen ja ikävä. Jaakko Eskola nimittäin törmäsi yllättäen Unto Sariolaan, joka oli Jaakon lapsuuden kavereita. Unto oli saanut jostain nopean ilmoituksen veljensä Veikon kaatumisesta Lyykylässä ja sen vuoksi hän oli tullut etsimään vänrikkiveljensä ruumista. 
Jaakko Estola asui Sariolan sirkusperheen naapurustossa, ja kaikki veljekset olivat hänelle hyvin tuttuja. Tunteet heilahtelivat ystävän tapamisen riemusta toisen ystävän kaatumisen tuomaan murheeseen.
Jaakko Estolan oma sotapolku katkesi vuoden 1943 alkupuolella vihollisen tarkka-ampujan ammuttua häntä solisluun yläpuolelta kaulan juureen. Verta tuli valtavasti ja oikea keuhko täyttyi verestä. Sen seurauksena sisuskalut painuivat vasemmalle ja sydämen sykkeenkin saattoi mitata vasemmasta kainalosta. 

Jaakko Estola oli SVUL:n Tuen puheenjohtaja
vuosina 1968–1969. Kuva teoksesta
Suomen Urheilu, SVUL 1900-1980, sivu 253.
Urheilutoveruudesta Jaakko Estola kertoo hauskan tarinan. Keravan KooPeessa hän pelasi pesäpalloa yhdessä Heikki Luomanperän kanssa. Kun Jaakko sai työpaikan Turusta Lääke Osakeyhtiöstä, yritykseen tarvittiin myyntimies. Jaakko oli tullut urheilukentillä vakuuttuneeksi siitä, että Heikki Luomanperä olisi oikea mies tehtävään. Hänet pestattiin ja myöhemmin Luomanperä jatkoi vastaavissa tehtävissä myös Bernerillä. 100-vuotias Jaakko Estola kertoi minulle puhelimessa, että Luomanperä soittaa hänelle edelleen Kouvolasta melko usein. Monesti keskusteluissa nousee esille kiitollisuus hyvän työpaikan järjestymisestä. (Jaakko Estolan puhelinhaastattelu 24.8.2019)

Jaakko Estolan ja Erkki Heleniuksen polut kohtasivat yhteisten Keravan Urheilijoiden talkoovuosien jälkeen monet kerrat. Agronomi Estolasta tuli keskusosuusliike Hankkijan johtokunnan jäsen vuonna 1956 ja seuraavana vuonna Osuuskunta Rehu-Lannoitteen hallituksen puheenjohtaja. Hän toimi sittemmin muun muassa Yhteiskirjapaino Oy:n johtokunnan jäsenenä sekä Mainosyhtymä Oy:n ja Pellervo-seuran markkinatutkimuslaitoksen hallituksien jäsenenä.
Jaakko Estola tutustui sotainvalidien kuntoutuksissa lentopalloon, ja siitä tulikin hänelle vuosikymmenien harrastus. Tuntuma urheiluun säilyi myös sitä kautta, että hänestä tuli SVUL:n Tuen varapuheenjohtaja vuonna 1966 ja sittemmin puheenjohtaja (1968–1970).

Lopuksi:Keski-Uusimaassa oli toimittaja Rauno Ylösen tekemä juttu Keravan Urheilijoiden historiaprojektista. Se pitäisi löytyä tästä linkistä.

Lisäys 30.8.2019: Ryhmäkuvassa on nimetty eturivistä kolme henkilöä. Neljäs henkilö, joka istuu eturivissä oikealla, on kouluneuvos Olli Sampola, joka oli KeU:n 30-vuotishistoriikin kirjoittaja.