sunnuntai 11. helmikuuta 2018

Talviurheilua ja Viron historiaa Historiapäivillä

Osallistuin tänä vuonna Suomalaisten Historiapäivien Talviurheilu-sessioon Lahden Sibelius-talossa. Puheenjohtajana toimi dosentti Heikki Roiko-Jokela, jonka oma esitys kuultiin iltapäivällä korkeatasoisessa ”Viro 100 V”-sessiossa heti VTT, kansanedustaja Erkki Tuomiojan jälkeen.
Tuomioja käsitteli selkein ajatuksin Suomen ja Viron yhteistä historiaa. Hän keskittyi dramaattisiin vuosiin 1919–1939, mutta ei malttanut jättää myöskään Viron tasavallan itsenäistymistä 1991 käsittelemättä. Suomi ei ollut tunnustanut de jure Neuvosto-Viroa, joten vuonna 1991 saatettiin vain palauttaa vanhat suhteet.
Koska Tuomioja halusi, ymmärrettävästi, sanoa jotakin näistä 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun vaiheista, hän joutui supistamaan varsinaista aihettaan, jossa siinäkin, etenkin 1930-luvussa, olisi ollut yllin kyllin mielenkiintoisia asioita valotettavaksi. Esityksessä oikeastaan vain vilahti Urho Kekkosen nimi. Olisi ollut mielenkiintoista kuulla Tuomiojan näkemys esimerkiksi siitä, lähtikö Kekkosen presidenttijuna liikkeelle jo siinä vaiheessa, kun hän peri Kyösti Kalliolta Suomalais-Virolaisen seuran puheenjohtajuuden Kallion tultua valituksi Suomen tasavallan presidentiksi vuonna 1937.
"Luonnollisesti" Tuomioja mainitsi myös Kekkosen vierailun Viroon vuonna 1964, jonka yksi huipennus oli hiihtolenkki Käärikun maisemissa.
Hiihtodiplomatiaa: Kekkonen hiihti Virossa 1964 (UKA).
On jotenkin inspiroivaa tavata todella älykkäitä ihmisiä. Tuomioja kirjoittaa paljon ja pitää kunnostaan huolta säännöllisillä juoksulenkeillään. Keskustelimme lounastauolla muun muassa sotaväen päälliköstä Lauri Malmbergista, josta tuli jääkärieverstinä vuonna 1924 Suomen Ampujainliiton varapuheenjohtaja, ja hänen äidistään.
Tuomiojan jälkeen siinä Historiapäivien Viron juhlavuoden sessiossa kuultiin siis Heikki Roiko-Jokelan esitys Suomen television vaikutuksesta Neuvosto-Viroon. Kolmas esitys oli FT Heikki Rausmaan valaiseva esitys ”Suomen salainen tuki Viron itsenäistymiselle 1988–1991”.

Talviurheilu

Mutta minun piti kirjoittaa siitä talviurheilusessiosta, jossa itse esiinnyin. Oli nautinnollista kuunnella Jyväskylän yliopiston yliopiston lehtorin Esa Mangelojan elinkaarianalyysiä lumilautailusta, kun heti perään tuli apulaisprofessori Antero Holmilan esitys laskettelun lumosta ja siitä, kuinka 1980-luvun laskettelun buumista siirryttiin 1990-luvun laskettelun kriisiin.
Rinneurheilussa on tapahtunut viimeisten 30 vuoden aikana aivan valtavat muutokset. Niiden avaaminen tässä jatkuvan muutoksen ajassa on tärkeää. Syiden ja seurausten ymmärtäminen voi auttaa laajemminkin ymmärtämään tämän ajan yhteiskunnallista muutosta. Skimbaaja-lehti ihmetteli 1980-luvun puolivälissä ”Olenko minä yuppi?” Siihen otsikkoon kiteytyy paljon 1980-luvun hengestä (Skimbaaja 9/1985).

Miksi Kekkonen hiihti?

Oma esitykseni ”Hiihtävä presidentti” täydensi Historiapäivien talviurheilua käsitelleen session. Pohdin esityksessäni sitä, miksi Urho Kekkonen hiihti. Hain vastausta seuraavista teemoista: hyvä hiihtäjä, väsymyksen tuoma nautinto, erämaan lumo, hermolepo, hovi, reviiri ja politiikka. Tietysti rajallinen aika antaa mahdollisuuden vain raapaista kyseisiä laajoja teemoja. Mutta merkittävin selitys jäi minulta lopussa sanomatta. Kekkonen nautti suunnattomasti hiihtämisestä. No, kai se on sanomattakin selvää, kun mies hiihtää vuodesta toiseen yli 1000 kilometriä talvessa.Esitin omassa esityksessäni, että Kekkosen suksikokoelma on kansallisesti niin merkityksellinen aarre, että ne sukset tulisi saada julkisesti esille. Mikä olisi sopiva paikka? Lahden Hiihtomuseo? Olympiastadionin remontin jälkeen valmistuva Suomen Urheilumuseo? Vai peräti eduskuntatalo? 
Niillä suksilla on tehty niin paljon politiikkaa, että ne kuuluisivat kunniapaikalle vitriiniin eduskuntatalon tuloaulaan. Otetaan vaikka Neuvostoliiton kommunistisen puolueen pääsihteerin Leonid Brestshnevin Kekkoselle lahjoittamat sukset. Olisipa mielenkiintoista tietää, millainen oli se suksipaja Pärnussa, joka nuo sukset valmisti. Saivatkohan suksien tekijät koskaan tietää, että heidän käsistään valmistuneet sukset menivät Kekkoselle? Tai mikä oli se tilanne, jossa Neuvostoliiton ylin johtaja antoi Kekkoselle tuon suksilahjan? Ja mikä oli se piiloviesti, joka tähän lahjaan sisältyi? Tätä tulee pohtineeksi sitä taustaa vasten, että niillä suksilla Kekkonen ei koskaan hiihtänyt.

maanantai 5. helmikuuta 2018

Kenen kanssa presidentti Urho Kekkonen poseeraa?

Löysin UKK-arkistosta merkillisen valokuvan. Tasavallan presidentti Urho Kekkonen poseeraa urheilujoukkueen kanssa Naantalin Kultarannassa. Kuvan tietojen mukaan kyseessä on vuosi 1956, siis Kekkosen ensimmäinen presidenttikesä.
Presidentti Urho Kekkonen, Kultaranta, vuosi 1956.
Ketkä poseeraavat Kekkosen kanssa?

Kuvassa pitäisi olla käsipalloilijoita. Yritin selvittää pitkän linjan käsipalloasiantuntijan Tapio Arposen avulla, voisiko kyseessä olla käsipallomaajoukkue. Tapio ei tunnistanut pelaajia. Eikä hänen selvitystyönsä tuonut tulosta. Se selvisi, että tuona kesänä ei pelattu Naantalissa mitään käsipallomaaotteluja.
Näyttäisi siltä, että kuvassa on kaksi valmentajaa, takana vasemmalla ja oikealla. Sitten olisi kymmenen pelaajaa. Rinnassa on leijona. Sen rintamerkin ja yhtenäisen asusteen perusteella voisi ajatella, että kyseessä olisi joku maajoukkue. Vai olisiko puolustusvoimien joukkue?
UKK-arkiston johtaja Pekka Lähteenkorva kumosi ehdotukseni, että kyseessä olisi turvamiesten joukkue. Tuskin kuvassa on varusmiehiäkään. Vaikka toisaalta, pelaajat ovat iältään suunnilleen samanikäisiä, parikymppisiä. Eli he olisivat syntyneet noin 1935–1938.
Luultavasti ainakin muutamat noista pelaajista ovat edelleen elossa. Ehkä he eivät käytä sosiaalista mediaa sillä perusteella, että 1936 syntynyt isäni ei käytä. Eli aivan helpolla tätä ei saa ratkaistua. Mutta olisi kyllä mukava selvittää, keitä kuvassa on, ja miksi tasavallan presidentti Urho Kekkonen on juuri tuossa porukassa poseeraamassa?

Kuvassa onkin lentopalloilijoita

Ystäväni Jani Nieminen jakoi kysymykseni Naantalilaisten Favebook-ryhmään. Muutmassa tunnissa ja ainakin yhden vuorokauden sisällä tuli ongelma ratkaistuksi.
Kyseessä on Kultarannan henkilökunnan ja Nesteen varaston henkilökunnan välinen lentopallo-ottelu. Näiden otteluiden pelaaminen aloitettiin J.K. Paasikiven aikana.Alarivissä Nesteen henkilökuntaa: 1. vasemmalta: Pauli Hietanen; 2. ei varmaa tietoa; 3. Reino Heiskari; 4. Jorma Häkkinen; 5. Raimo Likitalo ja 6. Pentti Suonpää. Yläriville ei löytynyt nimiä, mutta Kultarannan henkilökuntaa he ovat 1. oikealta mahd. autonkuljettaja, 2. oikealta puutarhuri, muut neljä joko veneenkuljettajia ja/tai turvallisuushenkilöstöä.


sunnuntai 21. tammikuuta 2018

Jääkärit olympiaurheilijoina

Jatkan jääkäriurheilijoiden käsittelyä. Antwerpenin olympiakisoihin 1920 osallistui kaksi jääkärikoulutuksessa ollutta urheilijaa. Näkyvin rooli oli Suomen lippua avajaisissa kantaneella Emil Hagelbergilla. Hän osallistui upseeriviisiotteluun ja sijoittui seitsemänneksi.
Julius Saaristo osallistui Antwerpenin kisoissa keihäänheittoon ja sijoittui neljänneksi. Saaristollahan oli legendaarinen maine Tukholman kisoista 1912: Kultaa kahden käden yhteistuloksella ja hopea paremmalla kädellä. Antwerpenin kisaohjelmasta oli karsittu pois kahden käden tuloksista yhteenlasketut lajit.
Pariisin olympiakisoihin 1924 osallistui kolme jääkäriä. Emil Hagelberg jatkoi 5-ottelussa. Hän menetti ratsastuksessa pelin, ja oli lopulta 25:s. Jos kisoissa olisi ollut joukkuekilpailu, Hagelberg olisi kuulunut Suomen pronssijoukkueeseen. 
Pariisin kisojen paras sotilasurheilija oli Lennart Hannelius. Hän sai pronssia kaksintaisteluammunnassa. Unio Sarlin sijoittui samassa kilpailussa seitsemänneksi.
Kenraalimajuri Unio Sarlin. Hän vaikutti mm. Ampujainliiton
hallituksessa 1920-luvulla ja osallistui pistooliampujana
Pariisin olympiakisoihin vuonna 1924.
(SA-kuva, Sotamuseo)
Kun lasketaan mukaan myös 1912 kisoissa joukkuehopeaa voimistellut Tauno Ilmoniemi ja voimistelujoukkueen varamies Einar Wichmann, niin yhteensä kuudella jääkärillä oli olympiaurheilijan status. Luulen, että tässä ovat kaikki jääkärien olympiaurheilijat.
Yhteenvetona jääkärien olympiaurheilijoista: kaksi voimistelijaa (toinen oli myös uimahyppääjä), yksi keihäänheittäjä, joka osallistui kaksiin kisoihin, yksi viisiottelija, joka osallistui kaksiin kisoihin, ja kaksi pistooliampujaa.
Tukholma 1912:
Julius Saaristo (1891–1969)
-       Tukholmassa 1912 kulta keihäänheiton molempien käsien yhteistuloskilvassa ja hopea paremman käden kilpailussa. Antwerpenissa 1920 neljäs keihäänheitossa. Edellä oli kolme suomalaista, eli Suomi saavutti ainutlaatuisen neloisvoiton.
-       Lähti Viipurista Saksaan opiskelemaan kone- ja sähkötekniikkaa, mutta liittyi siellä vapaaehtoisena jääkäripataljoonaan syyskuussa 1915 ja elämänura vaihtui sotilaan ammattiin. Saapui Suomeen jääkäreiden pääjoukon mukana vänrikkinä 25. helmikuuta 1918. Erosi armeijasta vuoden 1927 lopulla. Siirtyi kesällä 1928 suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja nimitettiin Kuopion suojeluskuntapiirin 8. alueen päälliköksi. Siirrettiin helmikuussa 1930 5. alueen päälliköksi. Talvisodan alkaessa oli pioneerikomppanian päällikkönä. Siirto sotavankileiri 6:n päällikön apulaiseksi ja vartiokomppanian päälliköksi 1942. Erosi armeijan palveluksesta sodan päättyessä. Yleni majuriksi. Teekkari.
Tauno Ilmoniemi (sukuniemi vuoteen 1906 Granit, 1893–1934)
-       Tukholman 1912 joukkuevoimistelussa hopea. Osallistui myös uimahyppyihin sijoittuen karsintakilpailun erässään kolmanneksi. Hän karsiutui näin loppukilpailusta. Kuopiolainen Ilmoniemi kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion klassillisesta lukiosta 1912. Jätti kesken insinööriopinnot Teknillisessä korkeakoulussa, lähti Saksaan ja ryhtyi sotilaaksi. Yleni everstiksi ja komennettiin Pohjois-Pohjanmaan sotilasläänin komentajaksi heinäkuussa 1933. Teekkari.
Einar Wichmann (vuodesta 1936 Vihma, 1893–1944)
-       Tukholmassa 1912 voimistelujoukkueen varamies. Lähti jääkäriksi Saksaan jo 1915 opiskeltuaan teknillisessä korkeakoulussa 1912–1915. Suomeen palattuaan sisällissodassa Kuopion läänin suojeluskuntakomppanian ja Pohjois-Savon rykmentin komppanianpäällikkönä. Jäi jääkäriuraltaan sotilaaksi ja toimi Viipurin upseerikokelaskurssien opettajana 1918—1919, Kadettikoulun johtajana 1933–1936. Suomen valkoisen kaartin komentaja 1936–1939. Ylennettiin kenraalimajuriksi 1941. Kaatui Ihantalassa 5.8.1944 kenraalimajurina ja 6. divisioonan komentajana. Sai Mannerheimimristin. Teekkari.
Antwerpen 1920:
Julius Saaristo (kts. yllä)
Emil Hagelberg (1895–1941)
-       Liittyi Pfadfinder-kurssille jo vuonna 1915. Antwerpenissä 1920 nykyaikaisen viisiottelun seitsemäs. Kantoi avajaisissa Suomen lippua. Hän osallistui myös Pariisin olympiakisoihin 1924 sijoittuen 25:nneksi. Pariisin kisoissa täysin epävirallisessa joukkuekilpailussa Suomi saavutti kolmannen tilan Ruotsin ja Ranskan jälkeen. Hagelberg oli syntyisin Pyhtäältä ja hänet on merkitty myös paikoin kotkalaiseksi. Hän meni naimisiin tamperelaisen Mary Schreckin kanssa 1919 ja liittyi Tampereen Pyrintöön. Hän kantoi Antwerpenin olympiakisojen avajaisissa lippua nimenomaan Tampereen Pyrinnön urheilijana.
-       Talvisodassa rykmentin komentajana. Kaatui everstinä vihollisen ilmahyökkäyksessä Varloissa 12.8.1941.
Pariisi 1924:
Lennart Hannelius (1893–1950)
-       Pariisissa 1924 pronssi kaksintaisteluammunnassa eli isopistoolin kuviokilpailussa. Paras sotilasampuja Pariisin olympiakisoissa.
-       Edusti Suomea ammunnan MM-kilpailuissa 1924, 1929, 1931 ja 1933. Upseerien Ampumayhdistyksen sihteeri 1924–1925, varapuheenjohtaja 1927–. Kansainvälisen ampujainliiton varapuheenjohtajaksi ja pienoiskiväärijaoston puheenjohtajaksi 1933. Suomen edustaja Roomassa kansainvälisen ampujainliiton kongressissa 1935. Liittyi 27. Jääkäripataljoona 27:ään vuonna 1915. Palasi pääjoukon mukana Vaasaan 25.2.1918. Haavoittui Hotakassa 23.4.1918. Toimi Turun ja Turunmaan suojeluskuntapäällikkönä 1920-luvulla. Ylennettiin everstiksi 1940. Siirtyi sodan jälkeen Tukholmaan. Teekkari.
Unio Sarlin (1893–1981)
-       Pariisissa 1924 kaksintaisteluammunnassa seitsemäs. Suomen mestari tarkkuuspistooliammunnassa 1921 ja kaksintaisteluammunnassa 1925.
-       Suomen Ampujainliiton johtokunnan jäsen 1921–1922. Upseerien Ampumayhdistyksen varapuheenjohtajaksi 1924–1927, puheenjohtaja 1933–1946.
-       Jääkäriliiton puheenjohtaja 1923–24.
-       Everstiksi 1926, Kenraalimajuriksi 1933, ja kenraaliluutnantiksi 1942.

-       Sotien jälkeen toimi pääesikunnan pioneerikomentajana vuoteen 1946 saakka. Hän erosi armeijan palveluksesta ja siirtyi Suomen Kiviteollisuus Oy:n toimitusjohtajaksi. Tästä tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 1956. Teekkari.

lauantai 20. tammikuuta 2018

Kolme olympiaurheilijaa lähti jääkärikoulutukseen

Alkuvuodesta on valmistauduttu käsittelemään vuoden 1918 herkkiä tapahtumia. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avasi keskustelun uudenvuodenpuheessaan kutsumalla vuoden 1918 sotaa sisällissodaksi. Se on turvallinen nimitys. Se ei loukkaa ketään 2000-luvun ihmistä. Mutta presidenttiehdokas Pekka Haavisto kommentoi, että hänen suvussaan kyseessä oli veljessota.
Sodan nimestä siis keskustellaan edelleen.
Vuoden 1918 sota oli niin kipeä, että sitä oli viime vuosituhannella vaikea käsitellä. Herättäähän se edelleen syviä tunteita. Kansalaissota oli 1900-luvulla melko yleisesti käytetty nimitys. Saman maan kansalaiset toisiaan vastassa. Ja muita nimityksiä olivat punakapina ja kapina. Molemmat osapuolet, valkoiset ja punaiset, olivat liikkeellä kapinamielellä.
Sota päättyi valkoisten voittoon, ja voittajat kutsuivat sitä vapaussodaksi. Nimitys perustui siihen, että venäläiset virkamiehet ja sotilaat haluttiin saada pois maasta. Haluttiin vapauttaa Suomi. Sodan nimi politisoitui, kun hävinneellä puolella taistelleilta, tai hävinneitä ihan vaan kannattaneilta, vietiin vapaus. Vankileireistä tuli koston väline. Se on murheellinen tarina. Sitäkin tarinaa tänä sisällissodan 100-vuotisjuhlavuonna voidaan toivottavasti kiihkotta kertoa ja käsitellä.
Tosiasia on, että vankileirit eivät olleet niiden nuorten mielten mielessä, jotka suuressa vapauden kaipuussaan lähtivät Saksaan Pfadfinder-kurssille saamaan sotilaallista koulutusta. Kaikkiaan parituhatta nuorta miestä lähti vuosina 1915–1917 matkaan. Osa kyllä katosi omille teilleen, ehkä Amerikkaan.

Julius Saaristo, ensimmäinen suomalainen keihäänheiton
olympiavoittaja, palasi jääkärikoulutuksesta Suomeen
vänrikkinä jääkäreiden pääjoukon mukana. 
(Museoviraston kokoelma)

Olen löytänyt Lockstedtiin Pfadfinder-kursille ilmoittautuneiden jääkäreiden joukosta kolme olympiaurheilijaa. Minulla on pohjana muutama vuosi sitten jo edesmenneeltä Antti O. Arposelta saamani alustava lista jääkäriurheilijoista. Olen yrittänyt täydentää tuota listaa. Nimekkäin olympiaurheilija oli keihäänheiton ensimmäinen olympiavoittaja Julius Saaristo. 20-vuotiaana olympiakultaa voittanut Saaristo taitaa edelleen olla nuorin olympiavoittajamme.
Tauno Ilmoniemi oli toinen jääkärien joukossa ollut olympiamitalisti. Hän osallistui Tukholman olympiakisoissa 20 miehen joukkuevoimisteluun. Suomen joukkue sai hopeaa. Ilmoniemi oli myös taitava uimahyppääjä. Hän osallistui myös uimahyppyihin, mutta karsiutui kuitenkin loppukilpailusta.
Kolmas olympiaurheilija, jonka olen jääkäreiden joukosta löytänyt, oli Einar Wichmann. Hän oli varamiehenä tuossa joukkuevoimistelun hopeajoukkueessa. Ilmeisesti Wichmann siis matkusti Tukholmaan ja oli valmiina hyppäämään joukkoon, jos joku olisi viime hetkellä loukkaantunut.

Julius Saaristo (1891–1969)
-       Keihäänheiton ensimmäinen suomalainen olympiavoittaja. Tukholmassa 1912 kulta keihäänheiton molempien käsien yhteistuloskilvassa ja hopea paremman käden kilpailussa. Antwerpenissa 1920 neljäs keihäänheitossa. Edellä oli kolme suomalaista, eli Suomi saavutti Antwerpenissä ainutlaatuisen neloisvoiton. Saavutti SM-kisoissa useiden keihäänheittomitalien lisäksi 10-ottelussa SM-hopeaa 1911 sekä seiväshypyssä hopeaa 1911 ja pronssia 1910.
-       Lähti Saksaan opiskelemaan kone- ja sähkötekniikkaa 1912, mutta liittyi siellä vapaaehtoisena jääkäripataljoonaan syyskuussa 1915 ja elämänura vaihtui sotilaan ammattiin. Saapui Suomeen jääkäreiden pääjoukon mukana, noin 950 muun jääkärin kanssa, vänrikkinä 25. helmikuuta 1918. Erosi armeijasta vuoden 1927 lopulla. Siirtyi kesällä 1928 suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja nimitettiin Kuopion suojeluskuntapiirin 8. alueen päälliköksi. Siirrettiin helmikuussa 1930 5. alueen päälliköksi. Talvisodan alkaessa oli pioneerikomppanian päällikkönä. Siirto sotavankileiri 6:n päällikön apulaiseksi ja vartiokomppanian päälliköksi 1942. Erosi armeijan palveluksesta sodan päättyessä. Yleni majuriksi. Edusti Tampereen Pyrintöä ja Viipurin Reipasta ja oli lisäksi perustamassa Viipurin Urheilijoita. Toimi urheilu-uransa jälkeen Warkauden Urheilijoiden puheenjohtajana 1931–1932.
Tauno Ilmoniemi (sukuniemi vuoteen 1906 Granit, 1893–1934)
-       Osallistui Tukholman 1912 olympiakisoihin ja saavutti joukkuevoimistelussa hopeaa. Osallistui myös uimahyppyihin sijoittuen suorien kerroshyppyjen karsintakilpailun erässään kolmanneksi. Hän karsiutui näin loppukilpailusta, mutta suomalaisten toimittajien arvion mukaan Ilmoniemi kärsi vääryyttä arvostelutuomareiden taholta. Kuopiolainen Ilmoniemi kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion klassillisesta lukiosta 1912. Jätti kesken insinööriopinnot Teknillisessä korkeakoulussa, lähti Saksaan jääkärikoulutukseen ja ryhtyi sotilasuralle. Yleni everstiksi ja komennettiin Pohjois-Pohjanmaan sotilasläänin komentajaksi heinäkuussa 1933. Edusti Kuopion SLU:ta ja toimi Kuopion Uimaseuran puheenjohtajana 1930–31. Valittiin sen jälkeen KuUS:n kunniajäseneksi.
Einar Wichmann (vuodesta 1936 Vihma, 1893–1944)

-       Tukholman olympiakisoissa 1912 voimistelujoukkueen varamiehenä. Lähti jääkäriksi Saksaan jo vuonna 1915 opiskeltuaan sitä ennen teknillisessä korkeakoulussa 1912–1915. Suomeen palattuaan sisällissodassa Kuopion läänin suojeluskuntakomppanian ja Pohjois-Savon rykmentin komppanianpäällikkönä. Jäi jääkäriuraltaan sotilaaksi ja toimi muun muassa Viipurin upseerikokelaskurssien opettajana 1918—1919, ja Kadettikoulun johtajana 1933–1936. Suomen valkoisen kaartin komentaja 1936–1939. Ylennettiin kenraalimajuriksi 1941. Kaatui Tali-Ihantalassa 5.8.1944 kenraalimajurina ja 6. divisioonan komentajana. Mannerheim-ristin ritari nro 22. Edusti Ylioppilasvoimistelijoita.

tiistai 5. syyskuuta 2017

Kekkonen rakentaa yhä Suomen ja Viron suhteita

Viron ja Suomen suhteet ovat aivan poikkeukselliset. Tuskin missään muussa maassa arvostetaan toisen maan valtionpäämiestä yhtä suuresti kuin Virossa Suomen tasavallan presidenttiä Urho Kekkosta.
Kun Viro täyttää ensi vuonna, 2018, täydet 100 vuotta, Kekkonen nousee varmuudella esiin yhtenä suomalais-virolaisen yhteistyön voimakkaimmista tukipylväistä.
Kekkonen toimi Suomalais-Virolaisen seuran esimiehenä 1938–1945 eli seuran lopettamiseen asti. Yleisurheilussa Kekkonen oli Suomen Urheiluliiton puheenjohtajana aloittanut Viro-maaottelut vuonna 1934. Maaotteluja käytiin vuosittain vuoteen 1939, yhteensä kuusi kertaa. Maaotteluyhteys rakennettiin uudelleen Neuvosto-Viroon sen jälkeen, kun Kekkonen oli tullut tasavallan presidentiksi. Olikohan Kekkosella sormensa pelissä siinä, että Viro kohdattiin jälleen vuonna 1957, vain vuosi Kekkosen presidentiksi tulon jälkeen? Ajattelen, että näin olisi voinut olla.

Ex Libris: Urho Kaleva Kekkonen

Kekkosen Virossa nauttimasta suosiosta kertoo mielenkiintoinen Ex Libris, jonka tunnettu virolainen kuvataiteilija ja karikatyyrien tekijä Hugo Hiibus on tehnyt. Kuvassa kaljupäinen hiihtäjä syöksyy ensimmäisenä laskuun. Karikatyyri kuvaa ensimmäisenä menevää vahva miestä, ja taustalla liehuva Suomen lippu kuvastaa tilanteen merkityksellisyyttä: lippu salkoon, Kekkonen on ladulla!
Olisi mielenkiintoista tietää tarkemmin, millainen tarina Hiibuksen tekemään kuvaan liittyy.
Ilmeisesti Ex Libris on vuodelta 1980, eli Kekkonen oli silloin vielä presidenttinä. Mutta vuonna 1929 syntynyt Hiibus on voinut olla jollain tavoin itsekin mukana kuvioissa jo vuonna 1964, jolloin Kekkonen teki myyttisen vierailunsa Tarttoon.
Tuolla epävirallisella valtiovierailulla kovakuntoinen Kekkonen pudotti Moskovan turvamiehet kannoiltaan tehdessään Käärikun maisemissa 17 kilometrin hiihtolenkin. Kuvaakohan Hiibuksen tekemä Ex Libris juuri tuota hiihtolenkkiä?
Ex Libriksen näkökulma on selvästi perässähiihtäjän näkökulma. Onko katsojana kyydistä pudonnut turvamies? Vai onko katsojana sittenkin tavallinen Neuvostoliiton ikeessä elänyt virolainen, joka aistii Kekkosen voimakkaassa hahmossa omaa tukahdutettua vapauden kaipuutaan?

UKK-arkiston johtaja Pekka Lähteenkorva kertoi, että arkistokin on kiinnostunut tähän Ex Librikseen liittyvistä tiedoista. Onkohan kukaan nähnyt tätä Ex Libristä kirjoissa? Tai onko Hugo Hiibus kertonut jossakin tähän liittyvää tarinaa?