Vuoden urheilijasta ja urheilun kriisistä

Urheilussa on menossa iso myllerrys. Kyse ei ole siitä, oliko Iivo Niskasen valinta neljännen kerran Vuoden urheilijaksi oikein vai väärin. Itse en olisi voinut ajatella muuta vaihtoehtoa vuoden urheilijaksi sen jälkeen, kun Iivo voitti Pekingin talviolympiakisoissa kolmen mitalin värisuoran. Eikä tämä näkemys kyseenalaista millään tavalla muiden suomalaisten huippujen upeita vuoden 2022 saavutuksia. Wilma Murto, Topi Raitanen, Lauri Markkanen, Mikko Rantanen, Valtteri Filppula, Kalle Rovanperä tai Kerttu Niskanen olisivat aivan hyvin voineet juhlia vuoden urheilijana, mutta Iivo oli minun arvostusmittareillani tällä kertaa vain parempi. 

 

Iivon yhteistyökumppani laittoi Gaalassa jakoon Iivo-tölkkejä.

Iivon asema suomalaisen urheilun kuninkaana on juuri nyt niin ainutlaatuinen, että häntä sponsoroiva globaalisti menestynyt energiajuomayhtiö oli teettänyt Iivo-brändillä energiajuomia, joita jaettiin Urheilugaalasta pois lähteville. Ainakin heti virallisen osuuden jälkeen poistuneet vieraat saivat kouraansa tölkin. Ehkä niitä riitti myös pikkutunneilla poistuneille. 

Se oli hieno oivallus Red Bullilta, sillä seuraavana päivänä oli vielä työpäivä. Urheiluväki lähti kotiin gaalasta tölkkikourin kuin vuoden urheilija ikään.

 

Pekka Kare 1931–2022.

Urheilugaalan alkuperäisenä tarkoituksena oli nostaa suomalaisen urheilun arvostusta ja lajien keskinäistä respectiä. Varsinkin In Memoriam -hetki, jossa muun muassa muistettiin Münchenin olympiajoukkueen ylijohtajana toimineen varatuomari Pekka Kareen ja monen muun urheiluvaikuttajan poismenoa, teki minuun suuren vaikutuksen.

Mutta tänäkin vuonna jouduin pettymään yleisestä keskustelun tasosta varsinkin sosiaalisessa mediassa. Toisten mielipiteitä ei kunnioiteta, ja sen sijaan, että keskusteluissa pyrittäisiin lisäämään respect-henkeä, liian monet pyrkivät vain mollaamaan toisin ajattelevia.

Urheiluväen keskustelun sävy huolestuttaa minua nyt erityisesti sen vuoksi, että urheilun rahoituksessa ollaan aivan uuden edessä. Urheilun rahoitus on siirtymässä valtion budjettiin ilman mitään korvamerkintöjä. Yleisen käsityksen mukaan urheilun valtiontuen määrä ei ole nykytasosta enää kasvamassa, oli inflaatio millainen hyvänsä. Nykyisenkin eurotason säilyttäminen vaatii koko ajan lisätyötä kuin kiihtyvällä juoksumatolla juoksisi.

Lisäksi Veikkaus on vihdoin kallistunut lisenssijärjestelmän kannalle. Rahapelimarkkinoita ollaan siis avaamassa, mutta on hyvin vaikea ennakoida, millainen kiinnostus ulkomaisilla peliyhtiöillä on sponsoroida suomalaista ruohonjuuritason liikuntaa ja urheilua. Ne urheilijat, joita tuossa alussa luettelin, ovat siinä onnellisessa asemassa, että heitä muuttuva tilanne ei huolestuta. Mutta noin miljoonan muun urheilun harrastajan kohdalla uusi tilanne herättää kysymyksiä. Tai ainakin pitäisi herättää.

 

SVUL:n vuosisata kertoo Suomen
 suurimman urheilujärjestön tarinan.

 

Suosittelen jokaista urheiluihmisenä itseään pitävää jantteria lukemaan ajatuksella joulun alla ilmestynyt tutkimusteos ”SVUL:n vuosisata”. Kehtaan sanoa, että se on lukemisen arvoinen kirja, vaikka itselläni olikin siinä prosessissa iso rooli.

Kirjassa piirtyy vahva kuva muun muassa urheilujärjestöjen vuonna 1940 perustaman Veikkauksen ja SVUL:n suhteista. Toistakymmentä vuotta Veikkaus jakoi voittonsa vain urheilulle. Urho Kekkosen pääministerikaudella aloitettiin urheilun osuuden supistaminen. Kehitys johti vuosien varrella siihen, että urheilun osuutta yritettiin pitää yli 50 prosentissa veikkausvoittovaroista, ja lopulta urheilun asemaa yritettiin ankkuroida asetuksen turvin 36,6 prosenttiin. Edunsaajia tuli vähitellen lisää, ja urheilu joutui antamaan vähittäin periksi.

Merkittävä muutos tapahtui vuonna 1975, jolloin valtio osti urheilujärjestöt ulos Veikkauksesta. Urheilu sai yllättäen paljon rahaa, jota yritettiin sijoittaa mahdollisimman järkevästi. SVUL:n sijoitustoiminta karkasi 1980-luvulla kuitenkin käsistä, eikä keskusjärjestö ollut varautunut millään tavalla 1990-luvun alussa iskeneeseen pankkikriisiin, jonka seurauksena SVUL:n lainojen korot hyppäsivät pilviin.

Voimistelu oli vahva laji varsinkin SVUL:n ensimmäisinä vuosikymmeninä. 

Kuvassa on Tukholmassa 1912 olympiahopeaa voittanut joukkue. 

Kuva: Satakunnan Museo.

 

Vanhassa SVUL:ssa oli paljon sellaisia piirteitä, joita kannattaisi siirtää tämän päivän urheilujärjestörakenteeseen. SVUL rakentui toisaalta seurojen ja vahvojen piirien kautta, toisaalta seurojen ja vahvojen lajiliittojen kautta. Kaksoiskierteinen rakenne teki organisaatiosta vahvan.

SVUL:n luoma valmentajakoulutusjärjestelmä, A-B-C, oli todella nerokas. Ohjaajaa ja valmentajaa vietiin eteenpäin porras kerrallaan.

Keskusjärjestönä SVUL jakoi omassa piirissään vuosittain saamansa veikkausvoittovarat oman näkemyksensä mukaan. Joissakin tapauksissa SVUL:n kassaa saatettiin pitää jopa pankkina.

 

 

Tänään tuli uutinen siitä, että Paralympiakomitea oli jättänyt valtionapuhakemuksensa vuorokauden myöhässä. Paralta jäi näin pari miljoonaa euroa saamatta. Tässä tilanteessa punnitaan koko suomalaisen urheilujärjestökentän solidaarisuus. Samalla parakriisi mittaa koko suomalaisen urheilujärjestökentän vahvuutta. Löytyykö urheilusta sellaista yhteishenkeä, jolla virheensä myöntänyttä Paralympiakomiteaa autettaisiin ahdingossa? Vai menetetäänkö tämä kriisi, joka voisi olla myös suuri mahdollisuus urheilulle, vain jossittelijoille ja besservissereille?

LOPUKSI:

Pekka Kareen muistelmakirjaa voi ostaa TAHDON museokaupasta. Kirjoitin kirjasta mm. tässä postauksessa.

Myös SVUL:n vuosisata -teos löytyy TAHDON museokaupasta. Kirjoitin joulukuussa 2022 ilmestyneen kirjan julkistamistilaisuudesta tässä postauksessa.

SVUL:n vuosisata on valmis

SVUL:n vuosisata: Suomen suurin ja vaikutusvaltaisin urheilujärjestö -niminen historiateos julkistettiin viime lauantaina 17.12.2022 Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus TAHDOSSA noin 50 SVUL:n historiasta kiinnostuneen kutsuvieraan läsnäollessa. Minulla oli tässä projektissa poikkeuksellinen kolmoisrooli. Olin nimetty päätoimittajaksi ja toimin yhtenä teoksen päälukujen kirjoittajista. Lopulta sain myös kirjan kustannustoimittajan tehtävän. Kerroin näistä rooleistani kirjan julkistamistilaisuudessa ja nyt myös tässä Aamulenkki-blogissani.

 

Julkkareiden lopuksi otettiin ryhmäkuva,vaikkakin nopeimmat
 ehtivät jo poistua ennen kuvausta. Kuva: Mairit Pellinen.

 

Pentti Kurunmäki otti minuun yhteyttä viitisen vuotta sitten ja kysyi kiinnostaisiko SVUL:n historian kirjoittaminen. Keskustelin pian myös Tapio Arposen ja Jarmo Hakasen kanssa historiaprojektista. SVUL:n puheenjohtajana oli siinä vaiheessa Tarja Mäki-Punto-Ristanen.

Ensimmäisen kerran tein arkistotyötä Urheiluarkistossa tämän projektin merkeissä maaliskuussa 2018. Tapasin myös vanhoja SVUL:n työntekijöitä ja tein muutakin taustatyötä.

Varsinaisesti tämä projekti pääsi kuitenkin käynnistymään vasta sen jälkeen, kun SVUL:n käynnistelemä projekti sai silloisen Urheilumuseon johtajan Pekka Honkasen siunauksella lisää harteita ja ministeriö takasi projektille asiallisen perusrahoituksen.

 

Jaoimme Ossi Viidan kanssa kirjat seurantaryhmälle.
Kuva: Mairit Pellinen. 

 

Dosentti Ossi Viita tuli Urheilumuseon puolelta projektin hankekoordinaattoriksi. Ossi on hallinnoinut rahaliikennettä ja huolehtinut siitä, että museon ulkopuoliset kirjoittajat, professori Vesa Vares ja minä, saimme tarvitsemamme aineistot käyttöömme. Museon omien tutkijoiden, eli Kalle Rantalan ja Jouni Lavikaisen, osalta tämä oli tietenkin itsestäänselvää.

Kun Ossi Viita esitti työnjakoa siten, että valmennuksen historiaan perehtynyt Kalle Rantala ottaisi SVUL:n varhaisimmat vuodet, tunnettu 1930-luvun historian spesialisti Vesa Vares ottaisi 1930-luvun, sota-ajan ja vieläpä Helsingin olympialaisetkin, minä ottaisin 1950-, 1960, ja 1970-luvut, ja Jouni Lavikainen ottaisi käsittelyyn SVUL:n viimeiset vaiheet, asia tuntui harvinaisen luontevalta. Itse olin kirjoittanut Urho Kekkosen ja SVUL:n johtajien välisistä jännitteistä parissakin kirjassa, joten olin tavallaan tutulla maaperällä.

Yhteistyö Ossin ja koko tiimin kanssa on sujunut erinomaisesti.

Koska kirjan päälukujen kirjoittajat ovat toimineet itsenäisesti, näiden kansien välissä on tavallaan neljä kirjaa. Sitä korostaa myös kirjan rakenneratkaisu, jossa päälukujen viitteet on sijoitettu kunkin pääluvun loppuun. Näin lukijalle alleviivataan, että seuraavaksi alkaa uuden kirjoittajan jakso.

 

SVUL:n puheenjohtaja Tapio Arponen totesi, että surutyö
 on järjestön alasajon jäljiltä kesken. Kuva: Mairit Pellinen.

 

Seurantaryhmä on toiminut SVUL:n nykyisen puheenjohtajan Tapio Arposen johdolla projektissa sopivana vauhdittajana. Tästä ei haluttu tehdä ikuisuusprojektia vaan tärkeäksi koettiin ensimmäisen SVUL:n koko historiaan kohdistuvan tutkimuksen saaminen valmiiksi niin, että se auttaa SVUL:n entisiä aktiiveja siinä surutyössä, joka jäi, kuten Tapio Arponen Suomen Käsipalloliiton toiminnanjohtajana ja puheenjohtajana toimineena muistaa, monilta osin tekemättä, kun talousvaikeuksiin joutuneen keskusjärjestön toiminta ajettiin 30 vuotta sitten alas.

Pentti Kurunmäki oli SVUL:n viestinnässä 1970-luvulla. Jarmo Hakanen edusti maakunnan ääntä vahvana Tampereen Pyrinnön ja samalla SVUL:n Hämeen piirin miehenä. Pyrintö oli perustamassa vuonna 1900 suomenkielistä Suomalaista Voimistelu- ja Urheiluliittoa, ja SVUL:n Tampereen piiri eli nykyinen Hämeen piiri oli puolestaan perustamassa kaksikielistä Suomen Voimistelu- ja Urheiluliittoa vuonna 1906.

Kerstin Ekman, nykyinen Ehnholm, siirtyi Opetusministeriöstä SVUL:n palvelukseen ja toimi SVUL:n yhteysjohtajana vuosina 1989–1993 ja siirtyi sen jälkeen SLU:n palvelukseen projektipäällikön ja yhteysjohtajan tehtäviin. Hänellä on ollut historiaprojektissa kokemusasiantuntijan roolin lisäksi tärkeä rooli hengen kohottajana. 

Pekka Honkasen rooli Urheilumuseon johtajana oli tietenkin korvaamaton tämän historiaprojektin varsinaisessa käynnistymisessä. Sen vuoksi oli luontevaa, että Pekka jatkoi seurantaryhmässä projektin valmistumiseen saakka eläköitymisestään huolimatta. Pekka pääsi nyt kunniavieraana kuuntelemaan seuraajansa Jukka-Pekka Vuoren julkistamistilaisuuden avauspuhetta.

 

Tessa eli Kerstin Ehnholm on ollut projektin aikana energinen
 naisnäkökulman puolestapuhuja. Kuva: Mairit Pellinen.

 

Minä olen toiminut projektissa päätoimittajana ja, siinä roolissa, olen osallistunut projektin tiedotukseen ja markkinointiin ja tukenut kirjan ennakkomyyntiä SVUL:n Lahden piirin ja SVUL:n Varsinais-Suomen piirin suunnissa. Kävimmepä puheenjohtaja Tapio Arposen kanssa Hämeenlinnan kaupunginmuseo Skogsterissakin kertomassa tästä historiaprojektista.

Ossi Vidan kanssa etsimme teokselle kaupallista kustantajaa vuonna 2019, mutta tällaisten suurteosten suuret markkinat taisivat jäädä viime vuosituhannelle. Kiinnostusta kyllä oli, mutta minkäänlaiseen riskinottoon kustantajat eivät olleet valmiita. Sen vuoksi Pekka Honkasen, ja hänen kauttaan Urheilumuseon, sitoutuminen hankkeeseen oli ratkaisevan tärkeää.

Historiaprojektin kirjoitustyö toteutettiin vuosina 2020–2022. Käytännössä tekstit valmistuivat viime keväänä. Jokainen kirjoittaja pysyi kiitettävällä tavalla aikataulussa.

 

Kirjan ulkoasusta vastasi Gomedian Nea Ivars.
Kuva: Mairit Pellinen.

 

Keväällä Ossi ehdotti, että osallistuisin kirjan kuvatoimittamiseen ja lopulta kesän aikana tehtiin sopimus, että tulisin myös kirjan tekstien toimittajaksi. Olen siis saanut työskennellä tämän syksyn osana tänä vuonna TAHDOKSI nimensä muuttaneen Urheilumuseon henkilökuntaa. Olen kiitollinen saamastani luottamuksesta.

Tavoitteeksi asetettiin kirjan valmistuminen tämän vuoden puolella. Tavoitteessa ei olisi pysytty, ellei Ossi olisi huolehtinut siitä, että sain museohenkilökunnalta vahvaa tukea monissa eri asioissa.

Kuvatoimittamisen tein yhdessä urheiluhistoriallisten valokuvien maailman hallitsevan Merja Vilénin kanssa. Annan tässä samalla vinkin: Museokaupassa on myynnissä astiapyyhe, johon on kuvattuna kirjaankin päätynyt kuva painija Iivari Tuomistosta. Se on osuva kuva kaupalliseen tuotteeseen, sillä SVUL julisti hänet ammattilaiseksi.

Henkilöhakemiston tekemisessä sain apua Ossi Viidan lisäksi Teemu Vuorenpäältä ja Matti Hintikalta, josta oli korvaamaton apu myös kirjan oikolukuvaiheessa. Myös Vesa Tikanderilla oli monta asiantuntijaroolia projektin aikana, ja aivan erityisesti häntä on kiitettävä teoksen lopussa olevan SVUL:n johtajakaartin nimien kokoamisesta. Minä autoin Jarmo Hakasen kanssa Vesaa siinä urakassa viimeisten vuosien piirijohtajien nimien ja piirien viime vaiheiden selvittelyssä.

Kirjan taittajaksi tuli kilpailutuksen jälkeen Gomedian Nea Ivars. Yhteistoiminta oli joustavaa.

Kattavan yhteenvetoartikkelin kirjoittaminen lankesi syksyn aikana Ossille. Kiireisimmät ihmiset voivat halutessaan oikaista suoraan kirjan loppuun ja lukea vain sen yhteenvedon.

 

Päätoimittajalla on totinen paikka
 kritiikkejä odotellessa.
Kuva: Mairit Pellinen.

 

Kerron vielä lyhyesti omasta kirjoitusosuudestani, jonka pääotsikoksi tuli Kamppailun vuodet 1953–1979.

Jälleenrakennuksen Suomessa talousasiat ohjasivat toimintaa merkittävällä tavalla. Sen vuoksi aloitankin oman osuuteni talousasioiden käsittelyllä.

Suurimmat urheilujärjestöt SVUL ja TUL taistelivat hegemoniasta ja rahasta. Tai ehkä paremminkin rahasta ja hegemoniasta. Tämä taistelu saa pääosan minun tekstiosuudessani. Käytännössä SVUL:n ja TUL:n tavoitteena oli urheilun valtakunnallisen kattojärjestön luominen. Menetelmistä ei kuitenkaan päästy yhteisymmärrykseen ja lopulta ajauduttiin täydelliseen välirikkoon. Sen seurauksena Rooman olympiakisoissa 1960 ei TUL:n urheilijoita nähty.

Urheilujärjestöjen valtataisteluja käytiin vallan kabineteissa vuodesta toiseen. Jopa tasavallan presidentti Urho Kekkonen yritti useampaankin kertaan saada aikaan ratkaisua.

 

Jukka Uunila oli SVUL:n ikoninen johtaja.
Kuva: Mairit Pellinen.

 

Halusin sanoa julkistamistilaisuudessa pari sanaa myös urheilun poliittisuudesta ja SVUL:n epäpoliittisuudesta. SVUL on koko historiansa ajan liputtanut urheilun epäpoliittisuuden puolesta. Järjestön syntyvaiheet sortovuosina edellyttivät tätä epäpoliittisuuden korostamista, sillä vuonna 1900 perustetun Suomalaisen Voimistelu- ja Urheiluliiton sääntöjä senaatti ei hyväksynyt. Pelättiin, että kyseessä olisi vain poliittisen toiminnan peitejärjestö.

Vuonna 1906 perustettiin kaksikielinen Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitto. Sen säännöt hyväksyttiin, ja se aloitti toimintansa vireästi.

Kun TUL syntyi vuonna 1919, se oli lähellä poliittista työväenliikettä. Vaikka SVUL toimi sotien välisenä aikana yhteistyössä suojeluskuntien kanssa, se ei ollut minkään poliittisen puolueen ohjauksessa. 

Sotien jälkeisessä poliittisessa ilmastossa TUL:n painoarvo nousi ja sen valtionapu nostettiin samalle tasolle kuin monella mittarilla suuremman SVUL:n.

SVUL joutui puolustamaan asemiaan ja edelleen siinä ilmastossa korostettiin järjestön epäpoliittisuutta erotukseksi TUL:ään. 

Tämä SVUL:n epäpoliittisuus sai oman piirteensä vuoden 1956 presidentinvaalien alla, kun maalaisliittolaisen pääministeri Urho Kekkosen kampanjaan liitettiin joidenkin urheilijoiden ja urheilujohtajien nimiä Kekkosen tukijoina ilman, että henkilöt olivat täysin ymmärtäneet, mihin olivat sitoutuneet. SVUL:n vahvat miehet ottivat eroa tällaiseen urheilun politisoimiseen. Jälleen korostettiin urheilun epäpoliittisuutta. Näistä vaiheista seurasi useiden vuosien kylmä jakso SVUL:n ja tasavallan presidentti Urho Kekkosen välillä.

Lievää suurempaa hyvittelyä oli aistittavissa, kun SVUL:n puheenjohtaja Akseli Kaskela piti tasavallan presidentin rintakuvan paljastustilaisuudessa ylistävän puheen Kekkoselle vuonna 1967.

1960-luvun aikana yhteiskunta muuttui ja SVUL:n oli pakko hyväksyä, että urheilukin oli osa yhteiskuntaa. Laadittiin SVUL:n liikuntapoliittinen ohjelma ja 1970-luvun alkupuolella alettiin valmistella liikuntalakia. SVUL:lla oli siinä keskeinen rooli, sillä liikuntalain tavoitteena oli varmistaa urheilun rahoitus. Kun liikuntalaki valmistui, siirryttiin 1980-luvulle ja kirjassa Jouni Lavikaisen kirjoittamaan osuuteen.

 

 

SVUL-historiaprojektin aikana minulta on ilmestynyt kolme elämäkertaa, joissa olen hyötynyt siitä, että olen tutkinut SVUL:n papereita. Uskon, että vaikutus on ollut kaksisuuntainen.

Juuso Walden (Juuso Walden, urheilumies ja viimeinen patruuna, Readme 2021) oli sotien jälkeisinä vuosikymmeninä toimineen SVUL:n Tuki ry:n ensimmäinen puheenjohtaja. SVUL:n Tuen suurempi merkitys loppui kuitenkin jo 1950-luvulla, kun yritysten lahjoituksilta poistettiin verovähennysoikeus.

Lauri Pihkala (Lauri Pihkala, koko kansan Tahko, Docendo 2022) oli vahva SVUL:n toimija vuodesta 1909 alkaen eri rooleissa lähes kuolemaansa asti vuonna 1981. Toisinaan Tahko oli kehittämässä, toisinaan suorastaan hajoittamassa SVUL:ia. Kaikki toimet tähtäsivät kuitenkin urheilun ja koko kansan parhaaksi.

Pekka Kare (Pekka Kare, raudan ja runon mies muistelee, 2022) toimi SVUL:n varapuheenjohtajana 1960-luvun lopulla ja 1970-luvun alussa. Hän oli vielä uudelleen SVUL:n hallituksessa 1990-luvun alussa. Varatuomarina hän kirjoitti kolmen säätiön säännöt. Olin paikalla, kun URA-säätiö vietti tässä kuussa hiljaisen hetken Pekan muistoksi. Siihen tilaisuuteen toi arvokkuutta säätiön viimeisen elossa olevan perustajajäsenen nelinkertaisen olympiavoittaja Lasse Virénin läsnäolo.

 

Lopuksi totean saman kuin Ossi Viita SVUL-historian julkistamistilaisuudessa. Toivottavasti historian julkistaminen ei lopeta SVUL-keskustelua. Tästä aiheesta riittää kyllä kirjoittamista.

Opetusministerinä SVUL:n alasajoa läheltä seurannut Tytti Iso-Hookana-Asunmaa julkaisi aiemmin tänä syksynä Suomen urheiluhistoriallisen seuran julkaisusarjassa omat muistelmansa Kabinettipeliä urheilujärjestöissä niiltä vuosilta, kun SVUL ajettiin alas ja uutta Suomen Liikunta ja Urheilu -nimistä keskusjärjestöä synnytettiin.

Keijo K. Kulha kirjoitti samoista vuosista tuoreeltaan jo vuonna 1995 teoksen Urheilujärjestöjen kujanjuoksu. Iso-Hookana-Asunmaa ei antanut silloin haastattelua Kulhalle, joten hänen puheenvuoronsa on tavallaan jatko-osa tai vastaus Kulhan teokseen. Iso-Hookana-Asunmaan kirja valmistui vasta kevään ja kesän aikana eli liian myöhään tätä SVUL:n vuosisata -teosta ajatellen. Voimmekin ajatella, että Tytti Iso-Hookana-Asunmaa avasi jo varaslähdönomaisesti omalla teoksellaan tämän SVUL:n vuosisata -teoksen jälkikeskustelut, vaikka hänen muistelmakirjansa ehtikin ensin markkinoille.

Lähes 500-sivuista SVUL:n vuosisata -teosta voi ostaa hyvin varustetuista kirjakaupoista tai TAHDON verkkokaupasta.