Näytetään tekstit, joissa on tunniste median murros. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste median murros. Näytä kaikki tekstit

2.12.2019

Ilkka ja Pohjalainen, traagista lehdistöhistoriaa

Pohjanmaan suurten lehtien Ilkan ja Pohjalaisen yhdistyminen on kipeä asia. Se on synnyttänyt paljon huolta ja murhetta. Moni ”tietää”, kuinka lehtiä olisi pitänyt johtaa. En itse ryhdy tältä rannalta huutelemaan neuvoja, miten olisi kannattanut tehdä. Jokainen lehti elää aikansa.
Tunnustan olevani sanomalehtiromantikko. Lehtien historiaan tutustuminen on valtavan kiinnostavaa, ja se avaa mielenkiintoisia näkökulmia myös tätä päivää peilaten. Kerronpa nyt muutaman herkullisen ja kenties opettavankin tarinan.
Sanomalehti Pohjalainen perustettiin Seinäjoella. Helppo sanoa heti, että olisi kannattanut pysyä siellä rautatieaseman risteyksessä. Lehdestä tehtiin kuitenkin maakunnan suurkaupungin Vaasan lehti. Kun ajatusmaailmaltaan nuorsuomalainen Santeri Alkio perusti Vaasaan Ilkka-nimisen uuden sanomalehden kolme vuotta myöhemmin, alkoi klassinen levikkitaistelu. Yksi erä siinä taistelussa päättyi, kun Ilkka siirtyi verissäpäin täysin lyötynä 1960-luvun alussa Seinäjoelle. Häviössä oli kuitenkin uuden alku. Ja Ilkka pääsi seuraavassa taistelussa niskanpäälle.
Odotan suurella mielenkiinnolla, että pääsen lukemaan tietokirjailija Ossi Viidan kirjoittamaa maanviljelysneuvos Juhani Rinnan pian julkaistavaa elämäkertaa. Rinta nousi raadellun Ilkan hallituksen puheenjohtajaksi suurimman ahdingon keskellä 1960-luvulla. Hän johti lehteä hallituksen puheenjohtajana kolme vuosikymmentä. Niiden aikana Ilkka ajoi uskomattomalla tavalla Pohjalaisen etumatkan kiinni ja paineli samaa vauhtia ohitse.

O.E. Könni (Digitaalinen sanomalehtiarkisto)
Tarkastellaan vähän Pohjalaisen, alkujaan Vaasa-lehden, alkutaivalta. Totta se on, Vaasan perustaminen käynnistyi vuonna 1901 nimenomaan Seinäjoen rautatieaseman liepeillä. Lehden perustaminen oli pitkä prosessi, jossa oli politiikkakin vahvasti mukana. Otto Edvard Könni, armoitettu nuorisoseuramies, oli lehtiasiassa aktiivinen. Liikkeelle lähdettiin vuonna 1901. Könnin johdolla 14 pohjalaisvaikuttajaa kirjoitti Suomen suurimpaan sanomalehteen Uuteen Suomettareen, että Ossian Ansaksen toimittaman lehden, joka oli hämmentävästi myös nimeltään Pohjalainen, taso oli laskenut liikaa. Emeritusprofessori Raimo Salokangas on luonnehtinut perustuslaillista Ansasta henkilöksi, jonka kohdalla suoraselkäisyys muuttui jo jäykkäniskaisuudeksi. Mutta Ansas lisäsi höyryä, ja lopulta hänen Vaasassa ilmestynyt lehtensä lakkautettiin kesäkuussa 1901. Tässä vaiheessa Ansas pyysi apua vanhasuomalaisten veteraanijohtajalta Agathon Meurmanilta. Meurman oli yhteydessä Yrjö-Koskiseen, joka puhui asiasta senaatin talousosaston varapuheenjohtajan eli käytännössä pääministerin kanssa. Vanhaa lehteä ei enää voinut pelastaa, mutta uuden lehden perustamiseen tuli ohjeita. Meurmanin tiedossa oli, että valtiopäivämies O.E. Könni oli myös virittelemässä lehtihanketta. ”Kangasalan Karhuksi” kutsuttu Agathon Meurman vierasti Könnin uudistushenkisyyttä, ja sen vuoksi hän sympatiseerasi ääriperustuslaillista Ansasta. Tässä vaiheessa aika oli kuitenkin ajanut Ansaksen ja Meurmanin ohi.
Nyt Vaasassa ei ollut suomenkielistä sanomalehteä. Raittiusmies Könni oli jo 15 vuotta aikaisemmin perustanut Vaasaan ”Kansan Lehden”, joka kuitenkin kuihtui nopeasti omaan kuivuuteensa. Könni, joka oli sydänjuuriaan myöten lehtimies, oli vahva toimija, kun Etelä-Pohjanmaan Sanomalehtiosakeyhtiö perustettiin Seinäjoella palindromipäivänä 10.11.01.
Maanviljelijä Könni oli monien toimiensa ohella Keskinäisen Henkivakuutusyhtiö Suomen asiamies Seinäjoella. Hänen kollegansa Vaasassa oli pankinjohtaja Kaarle H. Majander. Mahdollisesti juuri Könni on pyytänyt Kansallis-Osake-Pankin johtajan mukaan tähän uuteen lehtihankkeeseen. Ehkä vireillä oli kaksi lehtihanketta, joita tässä yritettiin yhdistää.

Johtokuntaan varajäseneksi valittu Majander (Majantie) on tässä yhteydessä sivupolku. Rakastan sivupolkuja. Majantie on urheiluhistoriassa paljon merkittävämpi hahmo kuin lehdistöhistoriassa. Hänet valittiin vuonna 1906 SVUL:n toimitusvaliokuntaan. Seuraavana vuonna hän suomensi nimensä Majantieksi ja perusti kotikaupunkiinsa Vaasaan suomenkielisen urheiluseuran, Vaasan Vasaman. Hänestä tuli Henkivakuutusyhtiö Suomen apulaisjohtaja, ja siinä roolissa hän saattoi tarjota parhaille urheilijoille työpaikkojakin. Kerrotaan, että työläishenkinen Hannes Kolehmainen olisi kieltäytynyt vahtimestarin paikasta, koska hänellä oli liian jäykkä niska. Urheilumuseon Ossi Viidan mukaan varmaa on se, että Hannes on kieltäytynyt tarjotusta työpaikasta. Mutta siitä ei tietääkseni ole täyttä varmuutta, mitä on puhuttu tai mistä oikeasti on neuvoteltu.
Majantie oli SVUL:n puheenjohtaja 1914–1919, ja juuri hän sai aikaan aikamoisen skisman Suomen Urheilulehden kanssa. Lyhyesti: Ivar Wilskman oli perustanut sekä Suomen Urheilulehden että Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton, tässä järjestyksessä. Suomen Urheilulehti olikin luontevasti Wilskmanin aikana SVUL:n äänenkannattaja. Mutta kun urheilujärjestön puheenjohtaja vaihtui, Urheilulehti päätti vaatia Majantien johtamalta SVUL:ltä 1000 markkaa (3400 euroa) tästä äänenkannattajastatuksesta. Majantien johtama SVUL haistoi rahastuksen, eikä lähtenyt maksamaan. Sen vuoksi Urheilulehdestä tuli vuonna 1915 ensin Suomen Uimaliiton ja myöhemmin keväällä myös Suomen Palloliiton äänenkannattaja. SVUL putosi tässä vaiheessa pois.

Takaisin Pohjanmaalle: Tammikuussa 1902 valittiin Etelä-Pohjanmaan Sanomalehtiosakeyhtiön johtokuntaan hovioikeudenasessori Oskar Julius Rewell, kaksi Vaasan reaalilyseon opettajaa Pesonen ja Hammarström, sekä maanviljelijät O.E. Könni ja Mikko Iipponen. Iipponen oli laihialainen vaikuttaja, joka toimi myöhemmin kansanedustajanakin.
Suuntalinjoja hierottiin oman joukon keskuudessa. Ja ilmoituksista käytiin armotonta taistelua.
Ruotsinkielisen Vaasan liikemiehet eivät kaivanneet uutta suomenkielistä sanomalehteä kaupunkiinsa. Väännettiin myös kirjapainosta. Uuden lehden tekeminen onnistui vasta Antti Hautalan siirrettyä kirjapainolupansa Kokkolasta Vaasaan.
Kun mietitään niitä sortovuosien tunnelmia, ei voi kuin ihmetellä, kuinka lehti onnistuttiin perustamaan Vaasa-nimisenä. Vaasan virallinen nimihän oli Nikolainkaupunki. Ottamalla Ruotsin vallan aikaan viittaavan lähes kapinallisen nimen uudelle perustettavalle lehdelle tekijät kokeilivat kepillä jäätä. Se kesti. Polku menestykseen oli avattu.
Vaasan näytenumero ilmestyi 30.1.1903. Vastaava toimittaja F.W. Pesonen ja toinen toimittaja Hammarström olivat nuorsuomalaisia. Lehti vaikutti olevan selvästi radikaalimpi ja uudistushenkisempi kuin edellisvuonna lakkautettu Ossian Ansaan lehti.
Toimituksen ja johdon sisäinen linjataistelu jatkui vielä tässä vaiheessa. Kun lehden ilmestyminen alkoi kolme viikkoa myöhemmin, vastaavana toimittajana olikin vanhasuomalaiseksi luokiteltava raittiusmies Otto Edvard Könni. Hän on siis tämän Vaasa-lehden ensimmäinen päätoimittaja.

Takaisin tähän päivään: Vaasan ja Ilkan välinen levikkitaistelu on vaikuttava osa suomalaista lehdistöhistoriaa. Seinäjoen kaupungin kasvun siivittämänä Ilkka ajoi Vaasan (Pohjalaisen) levikkitaistelussa kiinni. Vaasa yritti puolustautua ja muutti 1980-luvun puolivälissä nimensä Pohjalaiseksi. Se oli markkinamiesten päätös. He kokivat Vaasa-nimen estävän lehden myymisen Seinäjoen seudulla. Kukin voi miettiä, mitä menetettiin nimen muutoksen yhteydessä. Vai menetettiinkö mitään? Tämä Vaasan ja Pohjalaisen satavuotias lehtitarina päättyy tämän vuoden lopussa Toni Viljanmaan päätoimittajakauteen. Uusi päätoimittaja Markku Mantila ryhtyy johtamaan uutta lehteä nimeltä Ilkka-Pohjalainen.

Tellervo Könnin kaunis Ex Libris.
Nyt rakas lukija odottaa jo malttamattomasti lisää tietoja Vaasan ensimmäisestä päätoimittajasta Otto Edvard Könnistä. Hän oli Etelä-Pohjanmaan nuorisoseuran ensimmäinen puheenjohtaja vuonna 1882. Hänen isänsä oli viimeinen Könnin mestari, Yli-Könnin isäntä Juho Juhonpoika Könni, joka valmisti könninkelloja jo neljännessä polvessa. 
Otto Edvardin tyttärestä Tellervo Könnistä tuli vuodesta 1920 lähtien yksi Savonlinnan vaikutusvaltaisimmista naisista ensin Savonlinnan tyttölyseon voimistelun, urheilun ja terveysopin lehtorina ja vuodesta 1946 tyttölyseon rehtorina. Hän toimi pitkään sivutoimisesti Varalan voimistelunopettajien johtamiskurssien johtajana, partiojohtajana ja SNLL:n alueellisissa johtotehtävissä. Hän johti esimerkiksi suuria nuorisoseurojen voimisteluesityksiä.
Tellervo Könnillä oli kaunis Ex Libris. Siinä on tähän kirjoitukseeni täydellisesti osuva latinankielinen teksti: Tempora mutantur, nos et mutantur in illis. Eli ajat muuttuvat, ja me muutumme niiden mukana.

Otto Edvardin pojasta Kosti Esa Könnistä tuli aikanaan Vaasa-lehden toimituspäällikkö ja Yleisradion Vaasan ohjelmapäällikkö. Hänen pojastaan Ukko Könnistä tuli Yhtyneiden Paperitehtaiden Simpeleen tehtaiden henkilöstö- ja sosiaalipäällikkö. Hän oli siis vuorineuvos Juuso Waldenin oikea käsi Simpeleellä. Ukko Könni perusti paikallislehti Kaakkoisseudun ja toimi sen sivutoimisena päätoimittajana ja vastaavana toimittajana. Hänestä tuli myös SVUL:n Nuorten pitkäaikainen puheenjohtaja 1964–1973. Lisäksi hän toimi sotien jälkeen toistakymmentä vuotta sivutoimisena liikunnan- ja laulunopettajana. Miten ihmeessä hän on ehtinyt siihen kaikkeen?
Nykyisin Simpele on sulautunut Rautjärveen, ja Kaakkoisseutu yhdistyi Parikkalan Sanomien kanssa vuonna 2007. Lehden nimi on nykyään Parikkalan-Rautjärven Sanomat.

Olen käyttänyt tässä kirjoituksessa tärkeimpänä lähteenä Raimo Salokankaan vuonna 2003 ilmestynyttä Pohjalaisen historiaa käsittelevää ”Ankarat käskyt kohtalon”-kirjaa ja Helsingin Sanomissa vuonna 1999 ilmestynyttä Ukko Könnin muistokirjoitusta sekä Ossi Viidan kirjaa Hymyilevä Hannes. Lisäksi olen tarkistellut yksityiskohtia ministeri Jaakko Nummisen massiivisesta nuorisoseuraliikkeen historiakirjasarjasta Yhteisön voima 1–5 (Edita 2011).

12.12.2014

Juhlakirja "Journalismi ajassa" yllätti professori Raimo Salokankaan

Journalismin muutos koettiin kouriintuntuvasti torstaina Jyväskylässä, kun neljännesvuosisadan ajan journalistiikan professorina toiminut Raimo Salokangas jäi eläkkeelle. Salokankaan jäähyväisluentoa oli kuuntelemassa salin täysi opiskelijoita ja tutkijoita.

Raimo Salokangas (kesk.) ei vielä tiedä, että professori Epp
Lauk (oik.) ojentaa hänelle hetken kuluttua juhlakirjan.
Kuva: Reijo Nättiaho
Minulle henkilökohtaisesti tilaisuus oli poikkeuksellisen tunteikas. Salokangas ohjasi aikanaan urheilujournalismia käsittelevän väitöskirjani (Sankareiden salaisuudet 1998). Ja lisäksi: läksiäistilaisuus järjestettiin Liikunnan salissa L-302. Juuri siitä samasta salista alkoi oma, tosin melko vaatimaton, yliopistourani syksyllä 1981. Uskomaton yhteensattuma!

Luennon jälkeen Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola, journalistiikan ensimmäinen tohtori, piti oman alustuksensa. Mervola tunnusti, että ei tullut valituksi ensimmäisellä kerralla. Ehkä siitä nousi se motivaatio, joka siivitti hänet tohtoriksi ja on kantanut opiskeluvuosien jälkeen myös työelämässä. 

Reijo Nättiaho kirjoitti Jyväskylän yliopiston tiedotuslehteen Tiedonjyvään artikkelin Raimo Salokankaan jäähyväisluennosta. Tästä pääsee lukemaan Tiedonjyvän artikkelin.

Salokankaan johdolla journalistiikasta on väitellyt peräti 27 tohtoria, joten Mervolan avaamaa tietä on kulkenut aikamoinen joukko tutkijoita. Olikin helppo koota 20 kirjoittajan kaarti kirjoittamaan juhlakirjaa "Journalismi ajassa" professori Salokankaalle, jota arvostetaan suuresti mediatutkijoiden ja toimittajakouluttajien keskuudessa. Juhlakirjassa on mukana professoreita Yhdysvalloista, Norjasta (emeritus), ja Suomesta. On arvostettuja historioitsijoita ja mediatutkijoita, ja onpa mukana yksi opiskelijakin, kertomassa, miltä tuntuu opiskella toimittajaksi vuonna 2014.

Vahvimmin kirja tarttuu nimensä mukaisesti median murrokseen. Erkki Hujanen, Maria Lassila-Merisalo, Turo Uskali, Jaana Hujanen, Pekka Mervola ja Irene Pakkanen tuovat valoa tähän nopeasti muuttuvaan tilanteeseen. Toimittajakoulutuksesta kirjoittavat Panu Uotila, Pirita Juppi ja Arttu Seppänen. Ja Heikki Kuutti kyseenalaistaa suomalaista sananvapautta.
Kirja on tulossa ensi viikolla kirjavälityksen listoille. Mutta laitan tähän nyt tiedoksi kirjan sisällysluettelon. Jos joku artikkeleista kiinnostaa, kannattaa olla yhteydessä omaan kirjakauppaan.

Osa I journalismin historia
Ohto Manninen: Erkkojen lähteiden maailmassa
Pirkko Leino-Kaukiainen: Suomen lehdistön historia – tutkimushanke elää edelleen
Kalle Virtapohja: Vuoden 1914 urheilu-uutiset ja Suomen itsenäistymisprosessi
Erkki Hujanen: Sinun kanssasi, tähtilukija!

Osa II Comparative studies in Media History
Svennik Høyer: What Can We Learn by Comparing Press Histories?
Epp Lauk: On Biographical Approach in Journalism History Research
James Schwoch: Transmission Impossible: Finland, the 1952 Olympics, and Cold War TV

Osa III Näkökulmia toimittajakoulutukseen
Pirita Juppi: Toimittajakoulutuksen merkitys Tansanian media-alan kehittämisessä
Panu Uotila: Toimittajakoulutus opettaa muuttuvan mediamaiseman hallintaa
Arttu Seppänen: Voi kurjuutta, vaiko sittenkään?

Osa IV Journalismin tulevaisuus
Maria Lassila-Merisalo: Tarina edellä – kerronnallinen juttu digitaalisessa ympäristössä
Turo Uskali: Nopeaa ja hidasta journalismia
Ville Manninen: Journalismin uusi luotettavuus internetin aikakaudella
Jaana Hujanen: Journalismin uudet tekijät
Heikki Kuutti: Suomessako sananvapaus?

Osa V Professori, tutkija, ohjaaja, opettaja, ystävä
Touko Perko: Illallinen Edinburghissa
Juhani Wiio: Raimo Salokangas – aikansa oloinen
Pekka Mervola: Professori ohjasi ymmärtämään historiallista muutosta
Irene Pakkanen: Historian laahus selittää nykyajan journalismia
Johanna Sumiala: Raimo Salokangas väitöskirjan ohjaajana

Raimo Salokangas on nyt emeritus, joten Epp Lauk on
 journalistiikan ykkösprofessori. Kuva: Reijo Nättiaho
Professori Raimo Salokangas on laajasti sivistynyt, kielitaitoinen, ja tarkka yksityiskohdissa. Hänen vaikutuksensa on ulottunut myös oman oppiaineen ja yliopiston ulkopuolelle. Kun Keskisuomalainen teki viime sunnuntaina koko sivun haastattelun eläkkeelle siirtyvästä professorista, tällä oli päällimmäisenä huoli yliopiston kurjistumisesta. Oppiaineilla ei ole enää nykyään mahdollisuuksia vaikuttaa omaan toimintaansa, vaan valta on viety ylös rehtori- ja hallitustasolle. Siellä päätetään rahanjaosta. Joka päättää rahasta, päättää kaikesta.

Kun Raimo Salokankaan kaltainen maltillinen ja järkevä professori on aidosti huolissaan yliopisto-opetuksen tulevaisuudesta, sitä huolta olisi aiheellista kuunnella ministeriössä erittäin tarkalla korvalla.

Salokankaan "koulusta" on vuosien varrella valmistunut runsaasti hyviä tutkijoita ja toimittajia. Urheilutoimittajista voisi tässä mainita esimerkiksi Helsingin Sanomien urheiluosaston esimiehen Esa Liljan ja Jalkapallolehti.fi:n päätoimittajan Lari Vesanderin.

23.10.2014

Hakukoneet juhlivat median murroksessa

Tässä kuussa on tapahtunut niin isoja asioita mediarintamalla, että kirjoitin LinkedIn-palveluun suomalaisen median murroksesta englanninkielisen artikkelin The Finnish Media Industry in Turmoil. En ryhdy kääntämään sitä tähän, mutta media-asioita täytyy pohdiskella ja pureskella vielä uudelleen. Välillisesti muutokset vaikuttavat myös urheilujournalismiin ja sen toimintaedellytyksiin.

Perinteinen media on vasta suurten muutosten kynnyksellä. Se käy ilmi Työ- ja elinkeinoministeriön raportista Kuva median murroksesta - Mitä käy kasvulle ja työpaikoille? Sen ovat laatineet Timo Argillander, Virpi Martikainen ja Jari Muikku. Raportissa esitetään, että perinteinen media on jo jonkun verran uudistanut ja mediatalojen tulee jatkossakin uudistaa toimintatapojaan. Paineita luovat markkinoille tulevat ulkomaiset kilpailijat ja ihmisten ajasta kilpailevat uudet tuotteet, kuten sosiaalinen media ja pelit.

Yhtenä perusteena voi pitää kymmenen suosituimman verkkopalvelun listaa, jota hallitsevat hakukoneet ja sosiaaliset mediat. Lista kertoo, mikä on ihmisille tärkeää vuonna 2014. Sitä kannattaa jokaisen mediatalon hallituksessa opiskella huolella:

  1. Google.fi
  2. Google.com
  3. Facebook.com
  4. YouTube.com
  5. Wikipedia.org
  6. Iltalehti.fi
  7. Iltasanomat.fi
  8. Yle.fi
  9. HS.fi
  10. Yahoo.com


Yksi tuore strateginen uudistus oli Lännen Median toiminnan aloittaminen tässä kuussa. Lännen Media on 12 maakuntalehden muodostama 40 hengen yhteistoimitus, joka on koottu mukana olevien lehtien 600 toimittajasta.

Lännen Media tavoittaa joka päivä kaksi miljoonaa suomalaista, kun nettilehtien lukijamäärät lasketaan mukaan.

Lännen Media käynnistettiin journalismin parantamisen yhteisponnistuksena. Silti lehtien toimituksissa elää epäily siitä, että kyse on vain uudesta tehostamistoimenpiteestä. Aika näyttää, ansioituuko Lännen Media "skuupeillaan".

Kotimaisen journalismin murroksesta kertoo myös Östra Nylandin ja Borgåbladetin yhdistäminen. Ainakin kirjailija Merete Mazzarella ja Hufvudstadsbladetin entinen toimittaja Stig Kankkonen ovat kritisoineet HBL:ssä yhdistämispäätöstä. On aivan selvää, että yhden sanomalehden katoaminen kartalta vaikuttaa suomenruotsalaiseen kulttuuriin Uudellamaalla.

Toinen asia on, että Suomen ruotsinkieliset paperilehdet ovat levikiltään kovin pieniä. Muitakin yhdistymisiä voi olla suunnitteilla.

Strategisesti ajatellen suomenruotsalaisella medialla pitäisi olla nettiaikana paljon paremmat toimintaedellytykset kuin suomenkielisellä medialla, koska ruotsinkielisiä ihmisiä on maailmassa suunnilleen tuplasti suomenkielisiin verrattuna, ja netissä tiedon yms. jakaminen on vaivatonta.

Gutenbergin keksintö kirjapainotaito mahdollisti sanomalehdistön kasvun merkittäväksi toimialaksi 500 vuodessa. 2000-luvulla ollaan siirrytty ja siirtymässä uuteen kehitysvaiheeseen, jota kuvaa se, että suomalaisten sanomalehtien yhteenlaskettu liikevaihto, reilu miljardi euroa, on vain vähän enemmän kuin kahden suurimman peliyhtiön eli Supercellin ja Rovion yhteenlaskettu liikevaihto.