maanantai 30. maaliskuuta 2020

Kameralenkillä

Kävin eilen sunnuntaina kameralenkillä Keravan ehostuneessa Keinukalliossa. Kameran linssin läpi katsominen on hieno kokemus. Maailma saa raamit. Voisin jopa sanoa, että se on juuri nyt hyvin terapeuttista, kun koko maapalloa kiusaa arvoituksellinen koronaviruspandemia. Tunnustaa sitä tai ei, ihan varmasti jokaisen mielessä on epävarmuutta tämän poikkeuksellisen tilanteen johdosta.

Keinukallion portaat ovat hyvä kuntoilupaikka, kunhan
jokainen muistaa pitää etäisyyttä naapuriinsa. Älä mene
portaisiin, jos siellä on ruuhkaa!

Poikkeuksellista? No kyllä. Perjantain ja lauantain välisenä yönä (28.3.2020, klo 00.00) Uusimaa eristettiin. Tällaista toimenpidettä ei ole ennen tehty, jollei lasketa rajavyöhykkeiden eristämistä sota-aikoina. Onneksi Uusimaa eristettiin nyt. Pelottava koronavirus pitää saada hallintaan.
Nyt toimitaan onneksi toisin kuin esimerkiksi 300 vuotta sitten, kun rutto riehui Helsingissä. Silloin parempiosaiset pyrkivät eristämään itsensä köyhistä, sairaista ja nälkää näkevistä. Demokraattisessa yhteiskunnassa maantieteellinen eristäminen on paljon järkevämpi ja inhimillisempi ratkaisu. Nyt on huoli kaikkien suomalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista.


Paleleva leskenlehti.
Kameralenkistäni piti kirjoittaa. Kameran kanssa ympäristöään tarkkailee aivan uusin silmin. En ole mikään suuri enkä edes pieni luontoasiantuntija, mutta koin riemullisen löytämisen tunteen, kun sain kuvattua leskenlehden. Löysin myös Keravan uuden beachvolleykentän ja Keinukallion portaiden huipulta Lappsetin erinomaiset kuntoilulaitteet.
Suomen Urheiluopistolla Vierumäellä yli 30-vuotisen hienon uran luonut Mairit Pellinen on innostanut minut tähän ”valokuvausliikuntaan” tai ”kameralenkkeilyyn”. Mairit on jo vuosia kuvannut luontoa ja saanut samalla hoidettua aerobisen liikunnan tarvettaan.

Keinukallion huipulta löytyy hyvä
kuntoilupiste. Pidä hanskat kädessä!


Keinukalliossa voi löytää monia
virikkeitä liikkumiseen.
Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisessä tiedekunnassa oli valokuvaamisesta innostunut uimaopettaja Ilkka Keskinen. Hän puhui meille opiskelijoille valokuvaamisen puolesta jo 1980-luvulla. Ilkka on kuvannut paljon myös omassa elementissään, vedessä ja veden alla.

Minun kohdallani kameraliikunta on todentunut nyt korona-aikana. Kun keskittyy siihen, että saa ruudulle haluamansa näkymän, unohtaa automaattisesti koronaviruksen ja työasiat. Suosittelen. Useimmilla on taskussaan puhelin, jossa on kamera. Se on ensimmäinen askel. Ja kyllä oikea kamera tarjoaa harrastajakuvaajalle sitten vielä varmemman tavan ottaa etäisyyttä korona-arkeen. Siihen ei tarvita ammattilaisen kalustoa. Itselläni on peruskamera Canon EOS M50.

torstai 19. maaliskuuta 2020

Celia-kirjasto täyttää 130 vuotta

Suomessa toimiva Celia-kirjasto täyttää tänä vuonna 130 vuotta. Yhdistys "Förening Böcker åt de Blinda – Kirjoja sokeille" perustettiin 1. päivä huhtikuuta vuonna 1890. Samalla perustettiin Sokeiden kirjasto. Sen perustaja oli 23-vuotias Cely Mechelin. Nykyinen lukemisesteisten kirjasto, Celia-kirjasto, on saanut Celyn mukaan nimensä.

Cely Mechelin oli Keisarillisen yliopiston
 seppeleensitojattarena samana vuonna,
 jolloin hän perusti Sokeiden kirjaston.
(Charles Riis, Helsingin kaupunginmuseo)
Minulla on melko ohut henkilökohtainen suhde pistekirjoitukseen. Äitini täti Kaija Atlin kirjoitti minulle aikanaan pistekirjoituksella etunimeni. Se oli erityinen asia nuoren koulupojan elämässä. Siihen aikaan tutkittiin kavereiden kesken morse-aakkosia, ja muutenkin erilaiset salakirjoitukset kiinnostivat. Braillen pistekirjoitus meni tavallaan siihen samaan kategoriaan.
Mutta Kaija-tädin pistekirjoitus sisälsi myös vakavamman viestin. En koskaan tavannut hänen jo nuorena edesmennyttä tytärtään, joka sokeutui ja eli osan lyhyestä elämästään pimeydessä. Koska Kaija-täti oli opetellut lukemaan pistekirjoitusta, hänellä oli oman lapsensa menettämisen jälkeen tärkeä rooli muidenkin näkökykynsä menettäneiden ihmisten tukihenkilönä.
En tiedä varmasti, kävikö Kaija-täti koskaan Sokeiden kirjastossa Helsingin Linnunlaulussa. Uskon kyllä, että hän on siellä käynyt, ehkä jopa oman näkönsä menettäneen tyttärensä kanssa.
Sokeiden kirjaston perustaja Cely Mechelin (1866-1950) oli mielestäni niin merkittävä nainen omana aikanaan, että häntä voi perustellusti verrata jopa Minna Canthiin, jolle tänään liputetaan. Cely Mechelinin perustama ”Kirjoja sokeille” toimi ensin Helsingin Linnunlaulussa puurakennuksessa. Tarkoituksena oli kirjoittaa pistekirjoituksella kirjoja, joita sokeat voisivat lainata ja lukea.
Cely Mechelin oli Helsingin kaupunginvaltuuston ensimmäisen puheenjohtajan senaattori Leo Mechelinin ainoa tytär. Kaiken kaikkiaan Cely oli valtavan toimelias nainen. Hän oli perustamassa muun muassa Martta-yhdistystä samoin kuin naisten vastarintaa organisoinutta naiskagaalia.

Sokeiden kirjasto toimi 1960-luvulle saakka Linnunlaulussa.
Vuonna 1905 valtio antoi korottoman lainan, että yhdistys ”Kirjoja sokeille” saattoi rakentaa Eläintarhantie 7:ään arkkitehti Waldemar Aspelinin suunnitteleman kirjastorakennuksen. Se tuli samalle tontille vähän ylemmäs, missä puinen kirjastorakennus oli jo toistakymmentä vuotta toiminut. Siihen aikaan se Linnunlaulun alue oli osa Töölönlahden puistoaluetta. Toisaalta se oli samalla kaupungin laitaa. Siinä pohjoispuolella vain vähän matkan päässä oli Josafatinlaakson ampumarata.
Kirjoja sokeille toimi yli 30 vuotta pelkästään yksityisin varoin. Vähitellen yhteiskunnassa sai kannatusta ajatus, että lukeminen kuuluu kaikille. Kesti kuitenkin pitkään, ennen kuin Sokeain kirjaston toiminta siirtyi valtion suojiin. Se tapahtui vuonna 1978. Sen jälkeen kirjaston resurssit paranivat merkittävästi.
Kirjoittamistani kirjoista 9-kertaisen olympiavoittajan Paavo Nurmen elämäkerta ”Mies josta tehtiin patsas” ja presidentti Urho Kekkosesta urheilumiehenä kertova ”Kekkonen urheilumiehenä” on luettu Celia-äänikirjoiksi. Joskus ne on merkitty myös Daisy-äänikirjoiksi, mutta se on käytännössä sama asia. Lukemisesteiset voivat siis kuunnella näitä Daisy- ja Celia-kirjoja.

Päätin kirjoittaa tästä sokeiden kirjastosta ja sen perustajasta, koska tänään vietetään paitsi Minna Canthin ja tasa-arvon päivää, myös Kirjaston päivää, mutta kaikki kirjastot ovat koronaviruksen vuoksi suljettuina. Onneton asia. Tilanne on kuin sokeilla ihmisillä ennen pistekirjoituksen ja äänikirjojen keksimistä. Tiedämme, että on olemassa kirjoja, mutta emme voi niitä lukea, koska ne eivät ole ulottuvillamme.  Näissä tunnelmissa voimme kaikki olla kiitollisia Cely Mechelinin oivallukselle, että kirjat kuuluvat kaikille.