16.12.2023

Aamulenkki nro 293 Presidenttitunnelmissa

Palaan eilisen juhlapäivän tunnelmiin. En ole aikaisemmin ollut vastaavassa kunniatehtävässä kuin laskiessani (15.12.2023) kunniaseppeleen presidentti P.E. Svinhufvudin muistosäätiön varapuheenjohtajana eduskuntatalon edessä sijaitsevan Svinhufvudin patsaan juurelle. Tukenani olivat säätiön asiamies Maritta Pohls ja säätiön valtuuskunnan varapuheenjohtaja Jussi Kivinen, joka toimi vuosituhannen vaihteessa Kouvolan hovioikeuden presidenttinä ja on viime vuosina tutkinut höyrylaivojen historiaa. Tänä päivänä ei helposti tule ajatelleeksi, miten merkittäviä liikennevälineitä ja työllistäjiä höyrylaivat olivat suomalaisessa yhteiskunnassa. Sisäjärvillä liikkui parhaimmillaan lähes tuhat höyrylaivaa!




 

Tämän juhlavan tilaisuuden jälkeen siirryimme Pikkuparlamenttiin käsittelemään vuosikokousasiat ja päivän huipennuksena oli kirjapalkinnon jakaminen. P.E. Svinhufvudin muistosäätiö aloitti kirjapalkinnon jakamisen 50 vuotta sitten, jolloin palkinnon sai Laila Hirvisaari (silloin Hietamies). Juhlavuoden merkeissä säätiön hallitus valitsi kirjapalkinnon saajaksi tohtori Jenni Haukion kirjastaan Sinun tähtesi täällä. Vuodet tasavallan presidentin puolisona (WSOY). Kirja dokumentoi sitä vapaaehtoistyöstä, jota tasavallan presidentin puoliso tekee Suomen ja meidän kaikkien suomalaisten hyväksi. Tilanne on vähintäänkin erikoinen, sillä presidentin puoliso ei saa työstään palkkaa tai korvauksia, eikä hänelle kerry siitä arvokkaasta työstä eläkettäkään.

 

P.E. Svinhufvudin muistosäätiö on jo muutaman vuoden ajan kiinnittänyt huomiota presidenttien puolisoiden rooliin ja pyrkinyt osaltaan tekemään sitä näkyväksi. STT:n tiedote kirjapalkinnosta löytyy täältä.

 


 

Palkitsemisen jälkeen päivän ohjelmassa oli myös korkeatasoinen seminaari valtiopäivä- ja eduskuntatyön muutoksista. Saimme kuulla professori Henrik Meinanderia, professori Anu Lahtista ja Sitran asiantuntijaa tohtori Onni Pekosta. Alustusten jälkeen seurasi säätiön puheenjohtajan varapuhemies Paula Risikon johtama paneeli, jossa kansanedustajat Jouni Ovaska ja Elisa Gebhard sekä apulaispääsihteeri Timo Tuovinen kertoivat nykyhetken näkemyksiä eduskuntatyöstä ja sen kehittämisen tarpeista.

 

Minä jatkan presidenttitunnelmissa myös ensi vuonna. Viisiosainen luentosarjani ”Presidentit urheilijoina” käynnistyy tammikuussa Mäntsälän opistossa 9.1.2024 (luentopaikat Mäntsälän kunnantalon valtuustosali, Pornaisten kirjaston Pellavasali, Pukkilan hyvinvointikeskus Onnin Saima-Sali), Vantaan aikuisopistossa 15.1.2024 (Vantaan opistotalo, Tikkurila), Espoon työväenopisto Omniassa 16.1.2024 (Itätuulenpiha 1, Tapiola) ja Helsingin työväenopistossa 18.1.2024 (Helsinginkatu 26, Kallio). Nyt on oikea aika ilmoittautua luennoille!

 

Pidän talven ja kevään aikana samalla teemalla tiiviimpiä yksittäisluentoja myös mm. Jämsänkoskella ja Järvenpäässä. Keväällä pidän jälleen viisiosaisen luentosarjan Nurmijärven opistossa 19.3.2024 alkaen.

 

Myöhemmin keväällä kalenteriini on jo merkitty muun muassa  vierailu Rajamäen kirjastossa, Kekkosen lenkit Seurasaaressa ja Svinhufvudin kävely Kulosaaressa.

 

Olin jo visioinut näitä presidenttiluentoja siinä vaiheessa, kun hallitusohjelmaan kirjattiin Olympiakomitean lobbaama Suomi liikkeelle -ohjelma. Täysin arvaamatonta vetoapua sain elokuussa, kun tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitti 75-vuotisjuhliensa yhteydessä kaikille suomalaisille liikkumishaasteensa. Sen jälkeen kaikkien presidenttien liikuntaharrastukset nousivat yllättävän suuren kiinnostuksen kohteeksi.

 

Olen erittäin kiitollinen Suomen tiedetoimittajille pienestä apurahasta, jonka turvin minulla on mahdollisuus suunnitella näiden presidenttiluentojen sisällöt.


Tässä postauksessa olevista valokuvista seppeleenlaskukuvat otti työelämäprofessori Sami Karhu ja palkitsemistilaisuuden valokuvat Compicin valokuvaaja Kimmo Brandt.




P.S. (Lisäys 18.12.2023) Jos haluat lukea lisää presidenttien liikuntaharrastuksista ja erityisesti tasavallan presidentti Sauli Niinistön elokuisesta liikkumishaasteesta, suosittelen tänään ilmestyneestä Tiedetoimittaja-verkkolehdestä (4/2023) artikkeliani tästä samasta aihepiiristä.

28.11.2023

Aamulenkki nro 292 Juuson sauna

Isossa-Britanniassa on yllättäen virinnyt halua vanhan suomalaissaunan kunnostamiseen, kuten Janne Oivio kertoi artikkelissaan Helsingin Sanomissa 27.11.2023.


Aihetta käsitteli ensin The Guardian, joka kertoi suurlähettiläs Jukka Siukosaaren kiinnostuneen suomalaissaunan suojelemisesta. Kyseessä on yksi harvoista rakennuksia, joka pystytettiin alun perin Lontoon olympiakisoihin 1948. Tässä on Esther Addleyn 26.11.2023 ilmestynyt artikkeli Guardianissa.

Campaigners seek listed status for Finnish sauna from 1948 London Olympics https://t.co/PrA0tlisI5

— Guardian news (@guardiannews) November 27, 2023

class="MsoNormal" style="font-family: Calibri, sans-serif; margin: 0cm;">


Maidstonen sauna kuuluu osaksi Yhtyneiden Paperitehtaiden ja englantilaisen Albert E. Reed & Co. Ltd välisten tehdasotteluiden suurta kertomusta. Toisen maailmansodan jälkeen järjestettiin kymmenen tehdasottelua vuoroin Suomessa Myllykoskella ja Valkeakoskella, vuoroin Maidstonessa Englannissa. Otteluja käytiin kaikkiaan 15 vuoden ajan alkaen vuodesta 1947. Ne urheilijat, jotka pääsivät matkustamaan Englantiin 1940-luvulla, olivat todellisen kultapossukerhon jäseniä. Heille opetettiin jopa englannin kielen alkeita ennen matkaa, eihän Suomessa juuri kukaan osannut siihen aikaan englantia. Ottelujen tähtiä olivat mm. maastojuoksussa kunnostautunut Veikko Hakulinen, maasto- ja viestijuoksuissa urakoinut Olavi ”Tankki” Salonen ja Valkeakosken Hakan jalkapalloilija Juhani Peltonen.

Kun kolmas tehdasottelu käytiin vuonna 1949 Maidstonessa, vihittiin nyt uudelleen virinneen kiinnostuksen kohteena oleva sauna ottelun yhteydessä käyttöön Maidstonessa.

Arkkitehti Toivo Jäntin suunnittelema sauna oli rakennettu Suomen olympiajoukkueelle Lontoon olympiakisoihin 1948.


Vuorineuvos Juuso Walden puhuu saunan vihkiäisissä vuonna 1949.
Kirjoittamani kirjan Juuso Walden, urheilumies ja viimeinen patruuna (Readme 2021) kuvitusta.
Kuva: UPM:n arkisto.

 

Vuorineuvos Juuso Walden päätti lopettaa ottelut sen jälkeen, kun Yhtyneiden Paperitehtaiden yksi välitavoite tuli saavutettua vuonna 1961, jolloin Suomi liittyi brittivetoisen Euroopan vapaakauppasopimuksen (EFTA) piiriin.

 

Reed-ottelujen jälkilöylyjä päästiin maistamaan yllättäen vielä syksyllä 2020, kun Kentin piirikunnasta otettiin yhteyttä Suomen olympiakomiteaan ja kerrottiin suomalaisesta saunasta, jonka käyttäjiin esimerkiksi vanha paperimies Rodney Norley oli kuulunut kuuden vuosikymmenen ajan. Vanhan saunan tarina alkoi olla lopussa, sillä sen käyttö oli vähentynyt, kun lähistölle on noussut uusia kuntosaleja. Eikä vanhassa saunassa ole enää aikoihin ollut samanlaista hohtoa kuin takavuosina, kun Reed-ottelujen vanhat veteraanit kävivät siellä muistelemassa Suomen-matkojaan.

Yli 70 vuotta käytössä olleen Englannin vanhimman suomalaissaunan tarina tuntui päättyvän vuonna 2020, kun paikallisilla saunojilla ei ollut enää varoja saunan remontoimiseen. Saunan tarinalle alettiin piirtää pistettä, kun sauna, tai pikemmin sen omistava urheiluseura, vaihtoi omistajaa. Uudet omistajat eivät ole halunneet investoida vanhan saunan kunnostamiseen, kuten Chloe Norley kertoi sähköpostissaan Suomen olympiakomitealle vuonna 2020. Vaikka paikallinen kansanedustaja Tracey Crouch kävi tutustumassa saunaan, keinoja saunan säilyttämiseen ei keksitty. Niinpä saunaan liittyviä valokuvia ja dokumentteja päätettiin toimittaa paikalliseen museoon Maidstonessa.

Suomen olympiakomiteassa kukaan ei tietenkään tuntenut saunan tarinaa, joten sieltä käännyttiin Urheilumuseon eli nykyisen Tahdon puoleen. Erikoistutkija Vesa Tikander selvitti nopeasti saunan tarinan. Jos englantilaisten toiveena olisi ollut saunan kunnostusrahojen löytyvän Suomen olympiakomitean kautta, toive jäi toteutumatta.

 

Kerron kirjassani Juuso Walden, urheilumies ja viimeinen patruuna (Readme 2021), kuinka sauna päätyi Maidstoneen. Yhtyneiden Paperitehtaiden patruunalla oli siinä asiassa sormensa pelissä. Sen vuoksi kutsunkin sitä kirjassani ”Juuson saunaksi”.

Sauna päätyi Aylesfordin tehtaan henkilökunnan käyttöön puoli vuotta sen jälkeen, kun ensimmäinen Reed-ottelu oli käyty Aylesfordissa. Albert E. Reed & Co. Ltd.:n Robert V. Norris lähetti silloin 12.3.1948 päivätyn kirjeen Suomen olympiakomiteaan kutsuen Suomen olympiajoukkueen majoittumaan ja harjoittelemaan tehtaan kentällä Aylesfordissa Lontoon olympiakisojen aikana. Koska käytännön kisajärjestelyjen vuoksi Suomen joukkueen oli kätevintä majoittua viralliseen kisakylään Richmond Parkiin, suomalaiset kiittivät tarjouksesta, mutta eivät kuitenkaan tarttuneet siihen.

Richmond Parkin olympiakylään majoittuneelle Suomen joukkueelle rakennettiin oma suomalainen sauna. Kyseessä oli Puutalo Oy.n asennusvalmis elementtirakennus. Se on harvoja rakennuksia, joita kisoja varten ylipäänsä rakennettiin.

Lontoon olympiakisojen aikana suomalaisdelegaatio kävi 8.8.1948 Olympiakomitean puheenjohtajan William Lehtisen johdolla Reed-yhtymän vieraana Aylesfordissa ja, ilmeisestikin, sopi samassa yhteydessä, että kisojen jälkeen suomalaisten sauna voitaisiin lahjoittaa Reed-yhtymän urheiluseuralle.

Vieraanvaraisuudesta kiitolliset Suomen olympiajoukkueen johtaja William Lehtinen ja OK:n sihteeri Erkki Hara lähettivät vielä 19.10.1948 kiitoskirjeen Reed-yhtymän johtajalle eversti C.D. Sheldonille onnistuneen vierailunsa johdosta. Saunasta ei siinä yhteydessä kuitenkaan mainittu mitään.

Yhtyneiden Paperitehtaiden henkilökunnan Työn Äärestä -lehti (3, 1949) kertoi, että seuraavana kesänä sauna vihittiin Maidstonessa Aylesfordin tehtaalla käyttöön ennen Yhtyneiden Paperitehtaiden kolmannen Reed-ottelun alkua. Se ei ollut mikään pieni juttu. Saunan vihki kesäkuun 18. päivä 1949 lähettiläs Eero A. Wuori. 

 

Arkkitehti Toivo Jäntin suunnittelemaa saunaa voi pitää merkittävänä osana suomalaista rakennushistoriaa. Suomalaiset puunjalostusteollisuuden yritykset perustivat Puutalo Oy:n huhtikuussa 1940 lievittämään lähes 400 000 Karjalan evakon asuntopulaa jälleenrakentamisen Suomessa. Yhteishenki oli teollisuuden piirissä talvisodan jälkeen vahva, ja mukaan tuli muun muassa sellaisia puuteollisuuden suuryrityksiä kuin Enso-Gutzeit Oy Kotkasta, Kemi Osakeyhtiö, Kymmene Oy Kotkasta, Joh. Parviaisen Tehtaat Oy Jyväskylästä, Rauma Oy, Oy H. Saastamoinen Oy Kuopiosta, G.A. Serlachius Mäntästä, Veitsiluoto Oy Kemistä ja Oy Vientihöyläämö Turusta. 

Puutalo Oy:n toimitusjohtajan tehtäviä hoiti yhtiön perustamisvaiheessa Veitsiluoto Oy:n johtaja Lauri Kivinen, joka toimi myös yhtiön hallituksen puheenjohtajana.

Puutalo Oy:n toiminta lähti lentäen liikkeelle, kun sen tehtäväksi tuli Ruotsin valtion Suomelle lahjoittamien 2000 ”ruotsalaistalon” suunnittelu ja asentaminen. Näitä taloja valmistettiin pikatahdilla ja talojen yhtenäinen asuinalue löytyy esimerkiksi Turun Kupittaalta. Sotavuosina Puutalo Oy:n taloja tehtiin mm. Saksan armeijalle Norjaan ja Pohjois-Suomeen ja taloja vietiin myös Saksaan ja Italiaan. Rauhan tultua Puutalo Oy:n osalle tuli valmistaa Neuvostoliittoon 6400 valmispuutaloa. Sotien jälkeen Puutalo Oy vei koottavia talojaan myös pommitusten tuhoamaan Keski-Eurooppaan.


Ilmari ja Tyyne Kare asuivat Turussa Puutalo Oy:n "ruotsalaistalossa".
Kirjoittamani kirjan Pekka Kare, raudan ja runon mies muistelee (2022) kuvitusta.
Kuva: Pekka Kareen kokoelma. 


 

Vuorineuvos Lauri Kivisen tarinaan saa mukavaa täydennystä Jyrki Vesikansan kirjoittamasta Suomen Kansallisbibliogafian artikkelista (SKS 2005). Metsänhoitaja Kivinen johti ensin valtionlautatarhaa Kotkassa, sitten hän siirtyi Rovaniemelle johtamaan valtion perustaman Veitsiluodon metsäkonttoria. Vuonna 1930 Kivinen siirtyi Helsinkiin johtamaan Metsähallituksen liikeosastoa, mutta palasi jo kahden vuoden kuluttua pohjoiseen valtion tehtaista muodostetun Veitsiluodon toimitusjohtajaksi. Kolme vuotta myöhemmin Kivinen sai aikaan yksityisen Kajaani Oy:n kanssa yhteisen Oulu Oy:n perustamisen, ja Pohjois-Suomessa alettiin keittää mäntyä selluksi. Syksyllä 1944 Kivinen määrättiin siviilimiehenä johtamaan Pohjois-Suomen evakuointia. Se oli suuroperaatio, jossa 125 000 ihmistä ja 75 000 nautaa siirrettiin vetäytyvän Saksan armeijan jaloista turvaan Ruotsin puolelle. Vielä merkittävämpi ponnistus oli sotakorvaustoimitusten organisointi Sotakorvausteollisuuden valtuuskunnan eli Sotevan puheenjohtajana. Kivinen palasi vuonna 1948 johtamaan Veitsiluotoa.


P.S. (20.1.2024) Helsingin Sanomissa oli tänään toimittaja Ismo Uusituvan artikkeli, jonka mukaan huonoon kuntoon päästetty suomalaissauna on saanut suojelupäätöksen. Tuskinpa Juuso-kirjallani on ollut vaikutusta tähän päätökseen, mutta silti on mielenkiintoista seurata, miten saunan tarina kehittyy. Tästä pitäisi löytyä HS:n artikkeli: https://www.hs.fi/urheilu/art-2000010131201.html

 

19.11.2023

Aamulenkki nro 291: Tunteet pinnassa Koskin kirjamessuilla

Tein tunteikkaan kirjamessuretken 100-vuotisjuhlavuottaan viettävälle Valkeakoskelle lauantaina (18.11.2023). En kuitenkaan ollut Koskin kirjamessujen päätähti, sillä siinä roolissa esiintyi Valkeakosken oma voimistelijatyttö, jonka tarinan Liisa Talvitie on kertonut tänä vuonna ilmestyneessä kirjassa Hilkka Ahde: sinisilmäinen optimisti (Docendo 2023). Oli mukava tervehtiä Hilkkaa, jonka tapasin pariinkin kertaan haastatellessani hänen puolisoaan Matti Ahdetta presidentti Urho Kekkoseen liittyen. Kun tarkastin Wikipediasta Matti Ahteen kuolinajan hämmennyin todella. Matin kuolemasta tulee jo neljä vuotta. Hyvänen aika, miten aika rientää! Olimme aivan äskettäin yhdessä Kuopiossa muistelemassa Urho Kekkosta erityisesti urheiluasioihin liittyen. Mutta siitäkin täytyy siis olla jo yli neljä vuotta!
Olin viidensillä Koskin kirjamessuilla hyvin valmistautuneen Jukka Partasen haastateltavana. 
Koskin kirjamessuilla näin myös valoisan ja nykyisin monenlaisiakin tunteita herättävän kaksikon Lotta ja Pappa, kuten myös kaksi vuotta sitten. Heidän supersuosionsa tuntuu kestävän. Papan eli Jorman Saahkon muistisairaus on tietysti asia, joka tuo murhetta muuten valoisan kaksikon ylle.
Kolmas toimija, joka myi kirjojaan kuin siimaa, oli Jyväskylän yliopiston taidehistorian dosentti Leena Valkeapää, jonka teos Kansallispuvun kulttuurihistoria kiinnosti todella monia ostajia. 
Minä perustin kirjamyyntipöytäni Valkeakosken Eläkkeensaajien puheenjohtajan Pentti Hupasen ja yhdistyksen 50-vuotishistoriikin kirjoittamisprosessista päävastuun kantaneen Olavi Waljakan pöydän viereen. Meillä oli mukavia juttuja, ja yhteispeli sujui hyvin.
Olin kirjamessuilla kertomassa Valkeakosken yhteiskoulusta Helsingin olympiavuonna ylioppilaaksi kirjoittaneesta varatuomari Pekka Kareesta, joka toimi 20 vuotta ylioppilaaksi tulonsa jälkeen Münchenin olympiajoukkueen ylijohtajana. Pekka oli seitsemän vuoden ajan ystäväni, kunnes hän kuoli jotenkin odottamatta 8. marraskuuta viime vuonna. Siis aika tarkalleen vuosi sitten.
Pekka Kare (oik.) oli Paavo Nurmen säätiön ensimmäinen asiamies. Hänen jälkeensä
säätiön käytännön asioita on hoitanut Petri Manninen (vas.).
Kuva: Mauri Ratilainen.
Pekan tarina on hyvin koskettava. Hän syntyi Viipurin maalaiskunnassa vuonna 1931. Ensimmäisen evakkokokemuksensa hän sai jo ennen talvisotaa, kun läheinen koulu paloi ja koululla asunut Sallin opettajapariskunta tuli hätämajoitukseen joksikin aikaa Kareen kotitaloon. Sallin perheessä oli Pekkaa viisi vuotta nuorempi poika Veikko, joka asuu nykyään Nokialla. Hänet tunnetaan Molok-jätteenkeräysjärjestelmän kehittäjänä ja luojana.
Ensimmäisellä omalla evakkomatkallaan Kareet muuttivat Loimaan kautta Turkuun, mutta sieltä perhe palasi Viipuriin heti kun se tuli mahdolliseksi. Toinen evakkomatka päättyi sitten Valkeakoskelle.
Tuntuu siltä, että Siuntiossa asunut Pekka ehti tehdä itselleen tärkeät asiat. Hän juhli 90-vuotisjuhlansa ja lauloi monikymmenpäiselle vierasjoukolleen Ystävän laulun, hän sai todistaa kirjansa Pekka Kare, raudan ja runon mies muistelee ilmestymisen, ja hän sai haudata vaimonsa Eijan muutamaa kuukautta ennen omaa kuolemaansa. 
Ja kyllä se niin vain on, että aito ystävyys on sellaista, joka kestää, jopa kuoleman. Yksi messukävijä lähetti minulle messujen jälkeen kuvan Pekan ylioppilaskirjoitusten tuloksista. Nyt ymmärrän, miksi Pekka ei niitä itse aikanaan kovin tarkasti esitellyt minulle. Mutta ylioppilaslakin Pekka sai kuin saikin saman vuoden syksyllä 1952, toisella yrittämällä.
Ylioppilaskuvaan liittyi hauska tarina, sillä Pekka oli silloin töissä Säterillä. Hän tuli käymään kotonaan Lehmustiellä vain kuvausta varten, joten hänellä oli työhaalarit jalassaan, ja hän vaihtoi ylleen vain paidan ja pikkutakin ja pisti ylioppilaslakin päähänsä, sillä housut peittyivät kukkameren taakse. Kuvauksen jälkeen hän palasi pikaisesti takaisin työmaalleen.
Eräs toinen messukävijä kertoi asuvansa nyt siinä talossa Valkeakosken Lehmustiellä, jonka Pekka ja pikkuveljensä Tauno rakensivat isä-Ilmarin apuna sotien jälkeen.
Ilmari ja Tyyne Kare Lehmustiellä uuden kotinsa edustalla. 
Koskin kirjamessut on vahvasti paikallinen tapahtuma, josta kaupunginkirjaston henkilökunta ansaitsee ruusut. Hienoa, että he haluavat tarjota paikallisille kirjailijoille ja lukijoille tällaisen mahdollisuuden kohtaamiseen.
Minustakin tuntuu tulleen jo puolittain ”koskilainen” kirjoitettuani kirjat Pekka Kareesta ja Juuso Waldenista. Oli mukava jutella taas kerran esimerkiksi toimittaja Juhani Vallin kanssa, joka kirjoitti messuista mukavan jutun Valkeakosken Sanomiin
Valkeakoski on sattumoisin ollut mielessäni myös seuraavaa kirjaa tehdessäni, sillä tammikuussa ilmestyy Helsingin yliopiston kovakudos- ja infektiosairauksien professoriemerituksen Jukka H. Meurmanin muistelmakirja. Myös hän kirjoitti aikanaan ylioppilaaksi Valkeakosken yhteiskoulusta!
Jukka H. Meurmanin isoisä oli asemakaava-arkkitehti Otto-Iivari Meurman, jonka isoisä oli puolestaan legendaarinen suomalaisuusmies Agathon Meurman. Agathonin elämäntarinaan tutustuin aikanaan kirjoittaessani kirjaa Liuksialan kartano Kangasalla. Meurmanit 200 vuotta isäntinä ja suomalaisen yhteiskunnan rakentajina (2021). Se kirja onnistui mielestäni aika hyvin, josta kertoo varmaan sekin, että myös Jukka H. Meurman halusi tehdä kanssani yhteistyötä. 
Niin, että ei olisi aivan mahdotonta, vaikka suuntaisin seuraavillekin Koskin kirjamessuille. Katsotaan sitä sitten aikanaan.

2.11.2023

Aamulenkki nro 290: SVUL, Uunila, Ahde ja Pekka Kare

Osallistuin tiistaina Olympiastadionilla järjestettyyn ensimmäiseen SVUL-päivään. Paikalla oli lähes 40 SVUL:n tarinasta ja urheilujohtamisesta kiinnostunutta ihmistä. SVUL:n nykyisen puheenjohtajan Tapio Arposen järjestämän tilaisuuden alustuksista vastasivat entinen ministeri Tytti Isohookana-Asunmaa ja päätoimittaja Jouko Jokinen.

Isohookana-Asunmaa kertoi viime vuonna valmistuneesta muistelmakirjastaan ”Kabinettipeliä urheilujärjestöissä”, jonka kustantajana toimi Suomen urheiluhistoriallinen seura. Hänen muistelmansa kiinnostavat, koska hän ei ole aikaisemmin kertonut omia muistojaan ja näkemyksiään siitä, mitä 1990-luvun alussa tapahtui, kun rahapulaan ajautuneen ja velkaantuneen SVUL:n toiminta ajettiin alas ja se jätettiin uuden keskusjärjestön SLU:n ulkopuolelle. Entinen ministeri korosti tehneensä jo noina dramaattisina vuosina muistiinpanoja, joiden pohjalta hän pystyi nyt kirjoittamaan kirjansa.

Isohookana-Asunmaan kirja ilmestyi kesällä 2022, jolloin käytännössä kaikki SVUL:n historiateoksen tekstit olivat viimeistelyvaiheessa tai peräti valmiina. 1990-luvun alkuvuodet kuuluivat Jouni Lavikaisen osuuteen, mutta hänen oli pidettävä kiinni omista aikatauluistaan. Hän nimittäin väittelee tohtoriksi tämän viikon perjantaina 3.11.2023, joten väitöskirja saneli hänen aikatauluaan.

Näin ollen Isohookana-Asunmaan kirjasta tuli oikeastaan huutomerkki, joka korosti joulukuussa 2022 ilmestyneen ”SVUL:n vuosisata”-teoksen merkitystä. SVUL:n historia on värikäs tarina Suomen suurimman kansanliikkeen, urheilun, lippulaivan purjehtimisesta päin jäävuorta.

Tytti Isohookana-Asunmaa.


 

Toinen kiinnostava alustaja tiistain tilaisuudessa oli Yleisradion päätoimittaja Jouko Jokinen, joka kirjoitti Helsingin Sanomien urheilutoimituksessa juttuja siihen aikaan, kun SVUL alkoi ajautua ahdinkoon. Hänen mielenkiintoinen esityksensä oli kuitenkin painottunut pitkien linjojen vetämiseen 1990-luvun alusta tähän päivään. 

Niin Jokinen kuin Isohookana-Asunmaakin esittivät niin kriittisiä kommentteja tämän päivän menosta, että Suomen olympiakomitean toimitusjohtaja Taina Susiluoto käytti parikin pontevaa puolustuspuhetta. Hän selviytyi hienosti yllättävästä grillaustilanteesta, ja hänen puolustuspuheenvuorojensa ansiosta tilaisuus sai oikeastaan kolmannen pääpuhujan. Susiluoto korosti avoimuuden merkitystä tämän päivän johtamisessa verrattuna takavuosien salakähmäiseen kabinettipeliin, josta Isohookana-Asunmaa oli kertonut. Esimerkkinä avoimuudesta toimitusjohtaja kertoi olympiakomitean pöytäkirjojen julkisuuden.


Susiluoto osallistui myös somettamiseen kuin alleviivaten olympiakomitean nykyistä avointa toimintalinjaa. Tässä on twiitti Jouko Jokisen alustuksesta.

 


 

Tässä yhteydessä on hauska kertoa, että olen menossa lauantaina 18.11.2023 Koskin kirjamessuille Valkeakoskelle kertomaan varatuomari Pekka Kareen muistelmista. Pekka oli aikanaan SVUL:n varapuheenjohtaja, joten hänen muistelmiaan kirjoittaessani pääsin yhdeltä kantilta kiinni myös SVUL:n historiaan. 

Pekka Kare kirjoitti ylioppilaaksi Valkeakosken yhteiskoulusta, oli perustamassa Valkeakosken Painonnostokerhoa ja järjesti Valkeakoskella painonnostomaaottelun. Lisäksi hän hiihti Valkeakosken Hakan riveissä ja touhusi paljon muutakin.

Pekka Kare oli Veikkauksen painotalo Kvarton toimitusjohtajana SVUL:n puheenjohtajan ja Veikkauksen toimitusjohtajan Jukka Uunilan työ- ja hiihtokaveri. Pekan kannalta oli ongelmallista, kun Uunilan seuraajaksi Veikkauksen pomona tuli TUL:n puheenjohtaja Matti Ahde. Yhteistä säveltä ei syntynyt, ja pian Pekka huomasi istuvansa tyhjän päällä. Ahteen johtamassa Veikkauksessa  ei ollut enää käyttöä hänelle. Ahde oli kova demari ja Pekka oli varmasti yhtä kova Kekkosen mies. Kuinka paljon Pekan aseman heikentyminen liittyi keskustapuolueen ja SDP:n keskinäiseen valtataisteluun, siihen en osaa antaa vastausta.

Tarkoituksemme ja alustava suunnitelmamme oli, että Pekkakin olisi osallistunut näille Koskin kirjamessuille. Mutta toisin kävi. Pekka nukkui pois vuosi sitten, vain muutama kuukausi Eijansa jälkeen. Herkistyminen on lähellä, kun ajattelen niitä vuosia, jotka sain nauttia Eijan ja Pekan vieraanvaraisuudesta Pekan kirjaa tehdessäni. Mukavat muistot jäivät jäljelle.


Pekka Kare oli Veikkauksen painotalo Kvarton toimitusjohtaja.


 






27.10.2023

Kekkonen perkele!

”Kekkonen, perkele!”, huusi nuori mies Keravan rautatieasemalla juuri kun olin hyppäämässä paikallisjunaan. Onneksi junan ovi avautui samalla hetkellä, joten saatoin astua sisään eikä tarvinnut jäädä asemalaiturille oikomaan nuorukaisen erehdystä. Jos Kekkonen eläisi, hän olisi nyt 123-vuotias.

Urho Kekkonen viimeisessä haastattelussaan, jonka Maarit Tyrkkö teki
 heinäkuussa 1981. Museovirasto: Helge Heinonen. 


Pitkään minäkin olen elänyt, sillä tämä on jo 289. postaukseni tähän Aamulenkki-blogiin. Ehkä vaihteeksi voin kirjoittaa vähän Urho Kekkosesta, joka oli minun lapsuuteni ja kouluvuosieni presidentti. Olin juuri aloittanut opinnot Jyväskylän liikuntatieteellisessä tiedekunnassa, kun Kekkonen sairastui. Hän luopui tasavallan presidentin tehtävistä parin kuukauden sairasloman jälkeen 27. lokakuuta 1981.

Kekkonen sai jäädä asumaan Tamminiemeen, joka muuttui tasavallan presidentin virka-asunnosta hänen privaattilasareetikseen. Se oli tyylikäs ratkaisu ja osuva kiitos niistä 25 vuodesta, jotka Kekkonen oli maata isällisellä otteellaan johtanut. Eihän siitä mitään olisi tullut, jos ”saatanan tunarit” olisivat hoitaneet maan asioita kylmän sodan aikoina. Kyllä Kekkonen oli vaikeina aikoina mies paikallaan. Tamminiemessä hän eli vielä viisi hiljaista kuihtumisen vuotta.

Kekkonen oli aikalaistensa keskuudessa pitkä mies, ja hänen varjonsa suomalaiseen yhteiskuntaan oli suhteellisesti vielä pidempi. Kekkosen hallintokaudella maalaisliitto-keskusta sai mellastaa kotimaan politiikassa 25 vuotta kuin kevätlaitumelle päästetty karja. Kaikki, ehkä Kalevi Sorsaa ja Eino Uusitaloa lukuun ottamatta, olivat vuoden 1981 jälkeen sitä mieltä, että Kekkosen kaudesta oli tullut liian pitkä. Mutta kukaan ei voinut aavistaa, että päästyään presidentinlinnaan sosiaalidemokraatit pysyisivät siellä seuraavat 30 vuotta!

 

Tapio Bergholm: Kova Koivisto.

 

Kannattaa lukea Tapio Bergholmin kirja Kova Koivisto (Otava 2023) ymmärtääkseen, miksi Mauno Koivisto voitti vuoden 1982 presidentinvaalit. Kyse ei ollut siitä, että pääministeri Koivisto pani hanttiin vanhalle ja sairaalle presidentti Kekkoselle keväällä 1981. Syitä pitää hakea kauempaa. Bergholm kertoo Koiviston 1960-luvun salamanousun Suomen suurimman säästöpankin toimitusjohtajasta valtiovarainministeriksi, Suomen Pankin pääjohtajaksi ja pääministeriksi. Manun hiuskiehkura hurmasi televisionkatsojat varmistaen kansansuosion.

Kun Kekkonen jäi syksyllä 1981 sairauslomalle, Koivisto ryhtyi pääministerinä hoitamaan presidentin tehtäviä. Ne olivat hyvä harjoituskuukausia, joiden aikana kansa saattoi totutella uuteen maan isään jo ennen tammikuun 1982 valitsijamiesvaaleja.

Keskusta vajosi niistä vaaleista alkaen 12 vuoden Koivisto-kompleksiin. Kekkosen aikana perintöprinssin asemaan oli kiivennyt Ahti Karjalainen, joka sai myös puolueen nuoren puheenjohtajan Paavo Väyrysen tuen 1980-luvun alussa. Karjalaisen edustama kekkoslainen K-linja nautti Neuvostoliiton suosiosta. Kun Johannes Virolainen kuitenkin valittiin keskustan presidenttiehdokkaaksi, presidentinvaalien asetelma meni täysin uusiksi. Neuvostoliiton johtajat havahtuivat Kekkosen lumouksesta ja totesivat, että Suomessa ei enää tarvittaisi porvarillista presidenttiä, kun vahva sosialistikin oli tarjolla.

 

Kati Katajisto: Väyrysen ja Kääriäisen korkean profiilin aika 1981–1991.

 

FT Kati Katajisto kirjoittaa Suomen Keskustan historian kuudennessa osassa Väyrysen ja Kääriäisen korkean profiilin aika 1981–1991 (SKS 2023) puolueen selviämistaistelusta Kekkosen ylipitkän valtakauden jälkeen. Tutkija kuvaa osuvasti. että 1980-luvun aikana keskustan asema muuttui poliittisella kartalla ratkaisevasti. Se ei ollut enää ainoa varteenotettava porvarillinen vaihtoehto.

Ympäristöasiat nousivat sillä vuosikymmenellä poliittiselle agendalle, mutta maaseudun vahva puolue ei osannut tarttua ympäristötietoisuuden ja -innostuksen nousuun. Se hävisi SDP:lle väännön ympäristöministeriöasiassa, ja muutenkin se tuntui suhtautuvan ympäristöasioihin ja ympäristön suojelijoihin kuin pahimpaan viholliseen. 

Vaikea vuosikymmen päättyi kuitenkin vuonna 1991 keskustan uuden puheenjohtajan Esko Ahon johdolla eduskuntavaaleissa saavutettuun veret seisauttaneeseen vaalivoittoon. 55 paikkaa! Se oli saavutus, johon Esko Aho pystyi osittain Väyrysen kymmenen vuotta tekemän työn ansiosta, osittain sen vuoksi, että Väyrynen oli väistynyt vaalien alla ja tehnyt tilaa nuorelle Aholle. Keskusta onnistui joka tapauksessa palaamaan nostalgisesti takaisin omalle paikalleen maan suurimmaksi puolueeksi. Näin puolueessa varmasti ajateltiin. Sitten tuli pankkikriisi ja lama, jotka söivät pääministeripuolueen kannatuksen.

Paavo Väyrynen haastoi Koiviston jo vuoden 1988 presidentinvaaleissa. Tappiostaan huolimatta hän yritti uudelleen presidentiksi vuonna 1994, samoin 2012 ja 2018. Nyt hän pyrkii jo viidennen kerran presidentiksi.

Pikkulinnut ovat laulaneet, että keskustan kunniapuheenjohtajana vuoteen 2018 asti ollut Väyrynen olisi pettynyt Katajiston kirjoittamaan historiateokseen. Vaikka kyse oli Väyrysen poliittisen uran merkittävimmästä vuosikymmenestä, kirjassa kerrotaan enemmän monesta muusta henkilöstä, jopa Kekkosesta. 

En tiedä, miten tuohon nyt suhtautuisi. Puheenjohtajan keskeinen asema näkyy varsinkin kirjan kuvituksessa. Väyrynen pomppaa silmille 15 valokuvassa, selvästi useammin kuin kukaan muu. 

Tuntuu siltä, että Väyrynen sai puheenjohtajakaudellaan maksaa niin raskasta veroa niistä vuosista, jolloin keskusta oli presidenttipuolueena omassa luokassaan muiden puolueiden yläpuolella, ettei hän ole toipunut siitä vieläkään. – Kekkonen, perkele!

 

 

25.9.2023

Paavo Nurmen suosio kestää

Maailman parhaan juoksijan kuolemasta tulee 2. lokakuuta kuluneeksi 50 vuotta. Onko se paljon vai vähän? 50 vuotta voi tuntua pitkältä ajalta, jos katsoo eteenpäin. Mutta kun katsoo taaksepäin, se onkin yllättävän lyhyt aika.

Aika moni tuttu oli seuraamassa Helsingin olympialaisia. Niistä tuli viime vuonna kuluneeksi 70 vuotta.


Maaginen hetki: Paavo Nurmi tuo soihdun Stadikalle
Helsingin olympiakisojen avajaisissa 1952.
Museovirasto: Nasretdin, Räshid.

 

 

Olen saanut tehdä kirjoitustöitä Paavo Nurmen parissa jo usean vuoden ajan. Silti tämä vuosi on aivan poikkeuksellinen. Olen voinut konkreettisesti huomata, että Paavo Nurmi muistetaan maailmalla edelleen hyvin. 

Heti vuoden alussa tammikuussa olin Paavo Nurmi Gamesin toimarin Jari Salosen kanssa amerikkalaisen Sports History This Week -podcastin lähetyksessä. Jakson nimeksi tuli ”The Flying Finn Burns Out”. Me kerroimme Jarin kanssa parhaamme mukaan Paavosta. Sports History This Week -podcastin jakso löytyy täältä

Podcastin tuottajana oli Cooper McKim ja toimittajana Kaelen Jones. Hauskaa oli, että suuri Suomen ystävä Chris Turner oli myös mukana lopullisessa podcastissa.


 

Keväällä kerroin ruotsalaiselle ystävälleni Peter Dahlénille, joka on mediahistoriaan erikoistunut professori Bergenin yliopistossa, että Paavo kilpaili vain kerran Norjassa. Siitä tuli kesäkuussa kuluneeksi sata vuotta. Peter ehdotti, että kirjoittaisimme siitä yhteisartikkelin. Näin teimme, ja laajensimme artikkelia jonkun verran myös muihin kesän 1923 kilpailuihin. Se kesä sata vuotta sitten huipentui Paavon Tukholmassa juoksemaan mailin maailmanennätykseen 4.10,4. Artikkeli julkaistiin täällä idrottsforum.org -sivustolla Paavo Nurmen syntymäpäivänä 13. kesäkuuta.

 

Eikä siinä kaikki. Aivan hiljattain Ranskan luetuimman sanomalehden Ouest-Francen toimittaja otti yhteyttä Jari Saloseen kertoen halustaan kirjoittaa Nurmesta. Pariisi oli Paavolle tärkeä kaupunki muutenkin kuin hänen Pariisin olympiakisoissa 1924 saavuttamiensa viiden olympiakultamitalin kannalta. Paavo kilpaili monena vuonna Pariisissa  ja suunnitteli hetken jopa ranskalaiseen ammattilaistalliin siirtymistä.

Ja tietysti myös monet suomalaistoimittajat ovat juuri nyt tekemässä omia juttujaan Paavo Nurmesta. Juoksijoiden kuningas teki Suomea tunnetuksi maailmalla yli kymmenen vuoden ajan. Sellaiseen Suomi-propagandaan ei kukaan muu urheilija ole pystynyt.

 

Mistä tämä Paavo Nurmen renessanssi johtuu? Voiko hänen kuolemansa 50-vuotismuistopäivä 2.10.2023 olla niin merkittävä asia, että se yksin selittäisi lisääntyneen huomion?

Itse asiassa luulen, että tässä niitetään satoa osittain myös siitä, että Jari Salonen, Harri Halme ja kumppanit ovat viime vuosina nostaneet Paavo Nurmi Gamesin yhdeksi maailman kiinnostavimmista yleisurheilukilpailuista. Olen nähnyt kaikki Paavo Nurmi Gamesit viimeisten kymmenen vuoden aikana. Jokainen kilpailu on ollut kuin suuri kunnianosoitus maailman parhaalle juoksijalle. Järjestelyt ovat olleet ensiluokkaisia.

Kun tapahtumaa on järjestetty taidolla, se on ollut siivittämässä myös kotimaisia urheilijoita uudelle tasolle. Tulee nyt esimerkkinä mieleen Kuusjoen huimapää Wilma Murto, joka on noussut seiväshypyssä yhdeksi maailman parhaista. MM-kisoissa pronssille hypännyt Wilma on tällä hetkellä ehdolla Euroopan vuoden yleisurheilijaksi!

 

Paavo Nurmen tarina on kyllä tosi kiehtova. Minun tietokirjailijan urallani Paavon elämäkerta Mies josta tehtiin patsas (Docendo 2017) oli tärkeä virstanpylväs. Se avasi monia ovia. Kirjaa kyllä kritisoitiin joissakin tieteellisissä julkaisuissa, mutta en ole pikkumainen. Ne jutut olen tietysti jo aikaa sitten unohtanut. Luulen, että kritiikoillenikin Paavo Nurmi oli niin suuri ja tunteita herättänyt aihe, että he olisivat mieluummin nähneet oman nimensä teoksen kannessa kuin lukeneet minun kirjoittamaani kirjaa. Se on ihan ymmärrettävää. 

No, seuraava Paavo Nurmi -kirjani ilmestyy ensi talvena Readmen kustantamana. Tällä kertaa tuon Paavon Turusta Helsinkiin.

Olen jo henkisesti valmistautunut seuraaviin sivalluksiin, joten täytyy yrittää katsoa, jos jostain saisi sitä ennen hankittua haarniskan. Tohtorin miekka minulla on jo omasta takaa. 


Peter Dahlénin Uggla-kirja on vuodelta 2016.


 

No tosiaan. Kyllä ihmisen muisti on lyhyt! Minun piti kirjoittaa Bertil Ugglan elämäkerrasta. Aloin nimittäin pohtia tämän blogipostauksen kirjoittamista, kun professori Peter Dahlén lähetti linkin muutama vuosi sitten kirjoittamaansa mainioon Uggla-elämäkertaan, joka on nyt vapaasti luettavissa. Uggla oli sotilas ja vahva urheiluvaikuttaja, jonka maine kasvoi radion varhaisina vuosina huippuunsa. Hän veti Ruotsin radiossa aamuisin ohjattuja voimisteluhetkiä. Suosittelen tutustumaan kirjaan, jos mediahistoria, urheiluhistoria tai elämäkerrat kiinnostavat. Varoituksen sana on kuitenkin vielä paikallaan: Peter kirjoittaa ruotsiksi, förstås.

Peterin Uggla-kirjan (pdf) voi ladata tai sitä pääsee lukemaan tästä linkistä.


·   Peter Dahlén: Nationens väl och kroppens fostran. En biografi om idrottsledaren, militären och radiomannen Bertil Uggla. Malmö Studies in Sport Sciences vol 21. Bokförlaget idrottsforum.org – Vahva suositus!

13.9.2023

Hiihto kriisissä

Hiihtoväki odottelee talvea pelonsekaisin tuntein. Viime talvesta tuli Iivo Niskaselle täydellinen välivuosi. Juuri mikään ei onnistunut ladulla.

No, ei nyt lähdetä liioittelulinjalle. Yksi asia sentään onnistui. Miesten viestijoukkue palasi MM-mitalien makuun vuosikausien korpivaelluksensa jälkeen. Planican 4x10 kilometrin viestissä Ristomatti Hakola, Iivo Niskanen, Perttu Hyvärinen ja Niko Anttola hiihtivät Norjan jälkeen hopealle.

Edellisen kerran miesten viestikvartetti oli ollut MM-mitaleilla 14 vuotta aikaisemmin Liberecissä vuonna 2009.

Kaikki hiihdon ystävät ovat odottaneet uteliaina, miten tuo Planican viestihopea näkyisi hiihtoliiton markkinoinnissa. Tuntuu järkyttävältä kirjoittaa: Ei mitenkään. Sen sijaan olemme saaneet lukea toinen toistaan huolestuttavampia uutisia hiihtorintamalta. Muisto upeasta viestisaavutuksesta on sulanut ja taitaa valua hulevesien mukana viemäreihin.


Helsingissä hypättiin Alppilan hyppyrimäestä vuosina 1905–1939.
Keskellä on VR:n asuintalo Toralinna ja pitkä juna, joka on Eläintarhan kohdalla.
Museovirasto.
 


 

Hiihtoliitto yritti hurmata pääkaupunkia Helsinki Ski Weeks -tapahtumalla. Se järjestettiin kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla helsinkiläiset tuntuivat innostuvan, kun hiihto valtasi Olympiastadionin. 

Tapahtuman onnistumista ei tarvitse ihmetellä, sillä hiihdolla ja mäkihypyllä on Helsingissä vanhastaan vahva asema. Esimerkiksi 1970-luvun alussa kaupungin alueella oli toistakymmentä pientä hyppyrimäkeä.

Viime talvena ainutlaatuisen huippu-urheilun stadionshow´n rakentaminen oli kuitenkin täydellisessä vastatuulessa, kun kirkkain tähti Iivo Niskanen puuttui Stadionsprintin osanottajalistalta.

Hiihtotapahtuman järjestäminen Helsingissä maaliskuun lopussa uhmaa luonnonlakeja ja järjestäjät yrittivät turhaan pienentää sääriskiä ennakkolipunmyynnillä. Kun kisapäivänä satoi vettä oikein kunnolla, tuloksena oli iso pettymys.

Järjestettyään Stadionsprintin kaksi kertaa tappiollisesti hiihtoliitto päätti luopua liiton talouden kivijalaksi kaavaillusta tapahtumasta. Jos liiton tähtiurheilija kääntää peukkunsa alaspäin, liiton ei kannata väkisin yrittää vesisateessa rakentaa talvista lumielämystä.

 

Muutenkin viime kaudella saatiin tämän tästä kuulla hiihtorintaman suunnasta soraääniä. Suksenpohjat rahisivat pahasti. Liiton ja mäkihyppääjien välillä oli jännitteitä. Planican MM-kisojen yhteydessä uutisoitiin Perttu Hyvärisen sopimusrikkomuksesta, sakkorangaistuksesta ja lopulta siitä, onko henkilökohtaisella managerilla lupa myydä Pertun käyttämä hiihtoasu. Yleisö söi popcornia kotisohvillaan ja odotti vain saippuanäytelmän seuraavaa jaksoa.

Kylmän sodan kasvot paljastuivat alkukesällä Iivo Niskasen ilmoitettua, että hän jää pois hiihtomaajoukkueen toiminnasta. Jos katsoo asiaa hänen kannaltaan, maajoukkueesta oli tullut pelkkä rasite. Hän laski pystyvänsä valmentautumaan haluamallaan tavalla ilman liiton valmennusapua. Eikä ensi talvena ole edes arvokilpailuja. Maailmancupin tulokset kertovat, jatkaako Iivo yksinäisenä sutena myös tämän koekauden jälkeen vai palaako hän liiton riveihin.

 

Iivon päätös maajoukkueen ulkopuolelle jäämisestä tarkoitti sitä, että Hiihtoliiton kaupallisella johtajalla Jari-Pekka Joupilla ei ollut yhteistyökumppaneille myytävänä sitä, mistä kumppanit olisivat halunneet maksaa. Esimerkiksi viestihiihdon mitalijoukkuetta on mahdoton myydä kumppaneille, jos Iivo ei ole mukana kuvioissa. Pattitilanne. 

Jo keväällä tiedettiin, että liiton rahat olivat lopussa. YT-neuvottelut päättyivät kesällä koko henkilökunnan kahden kuukauden lomautukseen. Se koski hiihtoliittoa ja sen kaupallista yhtiötä Nordic Ski Finlandia.

Elokuun alussa kaupallinen johtaja Jouppi jätti työnsä.

Valitettavasti kansantalouden asiantuntijat katselevat tulevaisuutta kulmat kurtussa. Rakennusala on kriisissä, korot ovat korkealla eikä inflaatiota pidättele oikein mikään. Valoa näkyy ehkä vasta parin vuoden päästä. Nämä ovat huonoja uutisia hiihtoliiton etsiessä epätoivoisesti uusia yhteistyökumppaneita.

 

Kaikkea ei ole vielä menetetty Suomen hiihdossa. Kunhan saadaan lumi maahan, kansa alkaa odottaa uutisia maailmancupista. Paljon on kiinni siitä, miten avaus onnistuu. Maailmancup käynnistyy Rukalta marraskuun viimeisessä viikonvaihteessa. Silloin kilpaillaan maastohiihdon, mäkihypyn ja yhdistetyn osakilpailuissa.

Salpausselän kisat järjestetään maaliskuun alussa ja maailmancupin kausi huipentuu maaliskuun puolivälissä Falunissa.

Kerttu Niskanen voitti viime kaudella ensimmäisen kerran maailmancupin distanssicupin ja oli kokonaiskilpailussa kolmas. Arvokisojen kestomenestyjä Krista Lähteenmäki piti hiihtoväkeä keväällä sellaisessa jännityksessä, että latupaikkakunnilta kuului äänekäs helpotuksen huokaus, kun tieto Kristan päätöksestä jatkaa uraansa tuli julki. Lisäksi viime talven valopilkku nuorten maailmanmestari Niko Anttola singahti uutena tähtenä kiertoradalleen. Sen sijaan Iivo Niskanen ylsi maailmancupissa vain yhden kerran kolmen parhaan joukkoon. Hänellä on kyllä edelleen mahdollisuudet villitä hiihtokansaa, mikäli onnistuu löytämään uudelleen taatun podiumvauhtinsa.

Myönteiset uutiset kilpaladuilta ovat ensimmäinen edellytys sille, että hiihtoliitto voi nousta talouskurimuksesta jaloilleen. 


P.S. Talvea odotellessa kannattaa lukea hiihtokirjoja. Suosittelen tutustumaan esimerkiksi Immo Kuutsan tarinaan tai puusuksien valmistamiseen, joista olen kirjoittanut täällä. Ja tietenkin suosittelen myös "kiellettyjen kirjojen" joukkoon luokiteltua Iivo-kirjaani, josta kerron täällä.


P.S. 2: Urheilun talousvaikeuksien juuret ovat jo 1970-luvulla, jolloin urheilu ostettiin ulos Veikkauksesta. Kirjoitin aiheesta eli urheilun kriisin taustoista täällä.

7.9.2023

Tragedia Antreassa

Kirjoitan blogiini nyt kolmannen kerran rajan takaisista asioista. Liikutaan jälleen Vuoksen ja Antrean maisemissa ja lähinnä jatkosodan vuosissa. Aloitan kuitenkin tutummalla asialla, Tiurun sairaalalla. Sen suunnittelija arkkitehti Jalmari Lankinen, joka oli kotoisin Antreasta. En tiedä, oliko hän osallistunut Vuoksen ylittäneen Kuukaupin sillan suunnitteluun, mutta ainakin hän kuvasi tuon kotikuntansa ylpeyden sen valmistumisen aikoihin vuonna 1939.

Maantie Viipurista Antreaan oli vielä 1930-luvun puolivälissä hidas, kun Vuoksen yli piti mennä lossilla. Vuonna 1936 hallitus nosti Kuukaupin sillan valtakunnan maanteiden parannuksen ykköskohteeksi. Rakentamiseen päästiin vuonna 1937 ja reilut pari sataa metriä pitkä silta voitiin ottaa käyttöön keväällä 1939.





Kuukaupin lossi oli käytössä vielä vuonna 1938.
Museovirasto: Dagny Lunelund.

 


 

Jalmari Lankinen otti värikuvan upouudesta Kuukaupin sillasta vuonna 1939.
Etelä-Karjalan museo: Jalmari Lankinen.


 

Tiurun sairaala

 

Jalmari Lankinen oli tuottelias arkkitehti, joka oli erikoistunut sairaalarakennuksiin. Hän oli piirtänyt Joutsenossa toimineelle Rauhan piirimielisairaalalle useita rakennuksia nuorena arkkitehtina jo 1920-luvun puolella. Hänen piirustuspöydältään oli lähtöisin samoin Joutsenoon, nykyiseen Lappeenrantaan vuonna 1939 valmistunut funktionalismia ylväästi edustanut massiivinen Tiuruniemen keuhkotautiparantola.

Lankisen puumerkki on myös Pälksaaren mielisairaalan, Palholan mielisairaalan, Ruokolahden ja Leppävirran kunnansairaaloiden rakennussuunnitelmissa. Samoin hänen kynästään on lähtöisin Diakonissalaitos Betel Lahdessa ja monet Karjalaan jääneet rakennukset, kuten Viipurin maalaiskunnan kunnantalo ja Viipurin Säästöpankin toimitalo.

Vuonna 1970 kuollut Lankinen oli merkittävä suomalainen arkkitehti, vaikka Moskovan rauhan rajalinja talvisodan jälkeen 1940 ja uudelleen Pariisin rauhan 1947 rajalinja jättivät huomattavan osan hänen töistään rajan taakse. Nykyään hänen rakennuksistaan tunnetaan parhaiten jättimäinen Tiurun sairaala. Se on ollut kymmenkunta vuotta tyhjillään odottaen enää vain lopullista purkamista. Enää sillä ei ole ollut käyttöä tuberkuloosiparantolana eikä edes vastaanottokeskuksena. Kenelläkään ei ole ollut rahaa jättimäisen funkkissairaalan kunnostamiseen.

Raapistumaan päästetyn rakennuksen kohtaloa pohditaan jälleen aktiivisesti, kuten Helsingin Sanomien toimittajan Helmi Muhosen jutusta (HS 2.9.2023) käy ilmi

 

Kuukaupin silta

 

Mutta Kuukaupin sillastahan piti kirjoittaa. Kun eversti A.O. Pajarin johtamat joukot, eli 18.D., valtasivat salamavauhdilla Antrean takaisin elokuussa 1941, he myöhästyivät sen verran, että venäläiset ehtivät miinoittaa Kuukaupin sillan ja räjäyttää sen keskiosan.

Heillä oli pirullinen juoni. Kun suomalaiset alkoivat tutkia, kuinka silta saataisiin korjattua, venäläiset räjäyttivät radiomiinan, jonka seurauksena joukko suomalaisia sotilaita menetti henkensä. Heidän joukossaan oli muun muassa majuri (Johannes) Tapio Tarjanne, Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori. Hän oli sillalla, kun venäläiset räjäyttivät maatukiin kiinnitetyt radiomiinat.

Tarjanne oli arvostettu juristi ja professori, joka oli toiminut muun muassa Urho Kekkosen väitöstilaisuudessa vastaväittäjänä. Tapio Tarjanteen setä Onni Tarjanne oli arkkitehti ja rakennusopin professori, joka suunnitteli kansallisia merkkirakennuksia kuten muun muassa Kansallisteatterin ja Heimolan talon.

Kaikki venäläisten miinat eivät kuitenkaan räjähtäneet. Seuraavana päivänä löytyi 600 kg:n räjähtämätön trotyylipanos. Miinoja oli purkamassa pioneeriryhmä, jota johti  pioneeriluutnantti Lauri Sutela, joka yleni sotien jälkeen kenraaliksi ja puolustusvoimain komentajaksi. Täältä Karjalan liiton sivuilta löytyy lisää tarinaa, kuinka miinojen radiovirittäminen estettiin soittamalla radioaalloilla tauotta Säkkijärven polkkaa kuukausien ajan eli niin kauan, että räjäytteeseen asennetun radiolaitteen akut olivat kuluneet varmasti loppuun.


Kuukaupin sillan raunio vuonna 1942.
Etelä-Karjalan museo: Jalmari Lankinen.


 

”Järkyttävä onnettomuus”

 

Vielä syksyllä 1943 Vuoksen yli kuljettiin perinteisesti lossilla, vaikka suomalaiset yrittivät kunnostaa venäläisten räjäyttämää siltaa. Silloin tapahtui järkyttävä onnettomuus, joka kohtasi maanviljelijä Antti Suikkarin perhettä. Paikallinen sanomalehti (Laatokka 3.10.1943) uutisoi surullisesta tapauksesta: ”Järkyttävä onnettomuus Kuukaupin lautalla.” 

Löysin Antrean sotilashallintopiirin esikunnan sotapäiväkirjasta illalla 29.9. kirjoitetun raportin onnettomuudesta: ”Sattui Kuukaupin lossilla surullinen onnettomuus. Lautan ollessa tulossa Vuoksen länsirannalta itärannalle sen ollessa keskellä virtaa pillastui lautalla ollut hevonen yht’äkkiä alkaen periä, jolloin hevosen omistaja Antti Suikkari tarttui sitä suitsiin, mutta oli pakoitettu hellittämään koska olisi muuten itsekin tempautunut hevosen pudotessa virtaan sen mukaan. Kärreihin istumaan jäänyt emäntä Martta Johanna Suikkari os. Tauru ei ehtinyt hypätä pois vaan joutui kärrien mukana veteen. Ennen kuin lautta saatiin pysähtymään ja takaisin onnettomuuspaikalle, olivat emäntä Suikkari ja hevonen kadonneet pinnan alle eikä heitä enää voitu pelastaa. Emäntä Suikkari on syntynyt 20.8.1904 ja jäi häntä suremaan puoliso ja 11 vuoden ikäinen lapsi. Onnettomuus oli suoranainen tapaturma, sillä lautan sisäänajoaukon sulkenut ketju oli kyllä kiinni, mutta hevosen kovasti periessä se katkesi ja kärrit pääsivät putoamaan veteen vetäen hevosen mukanaan.”

Tämä järkyttävä onnettomuus liittyi vain välillisesti sotatoimiin. Jos silta olisi ollut käytössä, lossia ei olisi enää käytetty. Vaikka paikalla aloitettiin naaraukset, ne eivät tuottanut tuloksia ainakaan ensimmäisen vuorokauden aikana. Voi olla, että onnettoman kohtalon kokeneen Martta Suikkarin ruumista ei koskaan löydetty, sillä sotatoimialueella laajojen naarausten järjestäminen saattoi olla käytännössä mahdotonta.

Venäläisten 1941 räjäyttämä Kuukaupin silta saatiin uudelleen käyttökuntoon vasta vuonna 1944 eli liian myöhään Suikkarin perheen kannalta. 

 

Sotilasvirkailija T. Nousiaisen kuva valmiiksi korjatusta sillasta 1944
Lossin paikka oli vasemmassa reunassa.
Sotamuseo: T. Nousiainen.


P.S. Voit lukea lisää suomalaisten toimista jatko-sodan Karjalassa tästä linkistä.

7.8.2023

Juuso Waldenin jäljissä Simpeleelle

Juuso Waldenin toimitusjohtajakaudella rakennettu
Pekka Saareman suunnittelema Yhtyneet Paperitehtaat
Osakeyhtiön toimihenkilökerho Simpeleellä
turistien ihastelun kohteena.

Teimme onnistuneen kesäretken Juuso Waldenin jäljissä Simpeleelle, joka on nyttemmin ollut 50 vuotta osana Rautjärveä. ”Paikallisoppaana” rajanpinnassa toimi monipuolinen historioitsija, filosofian tohtori Maritta Pohls.

Vuonna 1920 perustetun Yhtyneet Paperitehtaat Osakeyhtiön tarina alkoi Simpeleeltä. Tai ehkä se tarina alkoi jo Pietarissa, missä Juuso Walden syntyi vuonna 1907. Juuson isä Rudolf Walden (1878–1946), oli silloin Slovo-kirjapainon palveluksessa Pietarissa.

Mutta mennään nyt aivan sinne alkujuurille. Tohtori Pohls on kirjoittamassa erittäin mielenkiintoista kirjaa yhdestä suomalaisen liike-elämän merkittävimmistä naisjohtajista, autokauppias Maja Genetzistä. Hänen isänsä oli Kurkijoella vuonna 1874 syntynyt Olli Genetz, joka oli Rudolf Waldenin entisiä kadettitovereita. Olli Genetz oli kahteen otteeseen Slovo-kirjapainon toimitusjohtajana Pietarissa. Ollin isoveli Atle Genetz (s. 1859) oli myös tavallaan paperialalla. Hän oli ollut aikaisemmin Tampereen Kansallis-Osake-Pankin johtaja ennen kuin hän siirtyi Jämsänkosken tehtaitten isännöitsijäksi.

Rudolf Walden vieraili mielellään Jämsänkoskella ja Jämsässä. Edelliseen paikkaan häntä veti älykäs Atle Genetz, johon hän oli tutustunut sattumalta, ja jonka neuvosta hän hankkiutui Pietariin Atlen veljen Ollin johtamaan Slovo-kirjapainoon töihin vuonna 1903. Jämsään aiheutti vetoa Anni Konkola -niminen neitokainen, joka vei Rudolfin sydämen. Pari kihlautui vuonna 1905 ja solmi avioliiton seuraavana vuonna.

Einar W. Juva kertoo Rudolf Waldenin elämäkerrassa (1957, 53) päähenkilön vaiheista Slovossa: ”Walden tuli ensin Slovon konttoripäälliköksi, mutta jo parin vuoden perästä hänelle uskottiin isännöitsijän ja toimitusjohtajan tehtävät. Yhtiö oli varsin vaikeassa asemassa sinä aikana, jolloin Walden tuli sen palvelukseen. Hän huomasi ennen pitkää, että sekä liikkeen organisaatiossa että muussakin oli paljon parantamisen varaa. Kuri ja järjestys olivat huonoja, eikä kaikkien palveluksessa olevien rehellisyyteenkään voinut täydellisesti luottaa, sillä materiaalivarkauksia sattui. Walden ryhtyi tarmokkaasti uudistuksiin.”

Kaikkiaan Rudolf Walden toimi Slovossa kahdeksan vuoden ajan. Kirjapainossa painettiin useita venäläisiä sanomalehtiä. Noina vuosina Rudolf Walden oppi ostamaan ja myymään paperia, sillä Slovo välitti suomalaista paperia Venäjän markkinoille. Siihen aikaan yli 70 prosenttia Suomen paperista myytiin Venäjälle. Tässä korostuu nyt Simpeleen tehtaan rooli. Simpele sijaitsee reilun parinsadan kilometrin päässä, lähes suoraan pohjoiseen, Pietarin jättiläismarkkinoista.

Vuoteen 1917 asti Simpeleen sijainti oli lähes ihanteellinen, sillä Simpeleen ja Pietarin välillä ollut Suomen suuriruhtinaskunnan raja oli helposti ylitettävä ja suomalaisen paperin tullimaksut olivat alhaisempia kuin Venäjän muiden maiden paperille asettamat maksut. Tosin junarata Simpeleeltä puuttui aina vuoteen 1935 asti.

Waldenista tuli vuonna 1911 itsenäinen paperiagentti Pietarissa. Hän myi runsaasti etenkin Simpeleen paperia ja vuonna 1916 hänet valittiinkin Aktiebolaget Simpeleen johtokunnan jäseneksi. Simpeleellä oli sellainen ongelma, että Walden olisi myynyt enemmän paperia Pietarissa kuin tehdas pystyi toimittamaan. Sen vuoksi Simpele osti Waldenin kontaktien ansiosta Atle Genetziltä Sortavalan lähistöllä Impilahden pitäjässä toimineen Jylhävaaran puuhiomon. Kaupassa tuli mukana muun muassa 500 hehtaaria metsää.


Rudolf Walden onnistui johdattelemaan suomalaiset paperitehtaat yhteistyöhön vuonna 1917. ”Yhdistyneet Paperitehtaat keskuskonttori”-nimisen myyntiorganisaation osakkaiksi tulivat heti Kajaanin Puutavaraosakeyhtiö, Myllykoski Träsliperi Aktiebolag, Aug. Eklöf Ab ja Aktiebolaget Simpele. Pian mukaan liittyivät myös Oy Kissakoski Ab ja Osakeyhtiö Jämsänkoski. Näiden yhtiöiden yhteinen myyntikonttori alkoi myydä paperia Helsingin kautta Venäjälle. Myyntikonttorin sivutoimisto avattiin Pietariin. Rudolf Walden tuli Simpeleen tehtaan edustajana tämän uuden myyntikonttorin johtokuntaan. (Juva 1957, 82)

Mutta myyntikonttori oli vasta ensimmäinen askel. Walden näki yhteistyön merkityksen ja niinpä hän kokosi sisällissodan jälkeen yhteen kolme tehdasta, Simpeleen, Myllykosken ja Jämsänkosken, ja muodosti niistä kesällä 1920 Yhtyneet Paperitehtaat Osakeyhtiön. Hänestä tuli tämän osakeyhtiön johtokunnan puheenjohtaja.

Simpeleen Tehtaanpuiston portaat.


 

Simpeleen seurakunta aloitti toimintansa vuonna 1922 ja Simpeleen kunta itsenäistyi seuraavan vuoden alussa Parikkalan kunnasta. Tänä vuonna olisi siis Simpeleen kunnan satavuotisjuhlat, jos kunta olisi edelleen itsenäinen. Kunta kuului Viipurin lääniin 1923–1944 ja vuosina 1945–1972 Kymen lääniin. Simpele toimi itsenäisenä kuntana 50 vuoden ajan kunnes se liitettiin Rautjärven kuntaan vuonna 1973. Simpeleestä tuli tässä yhteydessä laajemman Rautjärven kunnan kuntakeskus.

Yhtyneiden Paperitehtaiden merkitys Simpeleen kehityksessä ja itsenäistymisessä oli ratkaisevan tärkeä. Simpeleen tehtaan isännöitsijäksi tuli vuonna 1920 Veli Byström. Kun Simpeleen kunta itsenäistyi, Byströmistä tuli tehtaan johtamisen ohella sen ensimmäinen kunnanjohtaja vuosiksi 1923–1925. Sen jälkeen hän siirtyi Jämsänkosken tehtaan isännöitsijäksi.

Simpeleen tehtaan teknilliseksi johtajaksi tuli vuonna 1919 diplomi-insinööri Hugo Eklund. Kun hän siirtyi vuonna 1925 Myllykosken tehtaiden isännöitsijäksi, hänen tilalleen tuli diplomi-insinööri Ilmari Sipilä. Sittemmin Sipilä toimi Simpeleen tehtaan isännöitsijänä eli johtajana 36 vuoden ajan 1926–1963.

Simpeleen kirkko valmistui vuonna 1933. Yhtyneet Paperitehtaat lahjoitti kirkkoon alttaritaulun, jonka maalasi Korpilahdella syntynyt taidemaalari Alvar Cawén. Simpeleen seurakunta yhdistyi kuntaliitoksen yhteydessä Rautjärven seurakunnan kanssa uudeksi Rautjärven seurakunnaksi, joka liitettiin vuoden 2019 alussa Ruokolahden seurakuntaan.

Simpeleen Tehtaanpuisto 2023.


 

Ensimmäisen maailmansodan aiheuttama elintarvikepula kiusasi myös Simpeleen tehdasta. Elintarvikkeista oli niin suuri puute, että se oli lopettaa koko tehtaan toiminnan, kirjoitti Einar W. Juva Rudolf Waldenin elämäkerrassa (1957, 68–69). Yhtenä ratkaisuna yhtiö osti keväällä 1917 vuokraoikeuden Parikkalassa sijainneeseen Koitsaanlahden kuninkaankartanoon viideksi vuodeksi. Sieltä alettiin kuljettaa maitoa tehtaalle myytäväksi.

Perustettuaan Yhtyneet Paperitehtaat Rudolf Walden laitatti kunkin tehtaan ympärille myös puutarhat. Ensimmäisen noin puolen hehtaarin puutarhan Simpeleen tehtaan ympärille suunnitteli puutarhasuunnittelija Koskinen. Myöhemmin Rudolf Walden käytti John Hausenin ja Paul Olssonin apua. (Juva 1957, 593)

Työn äärestä -henkilöstölehdessä kerrottiin, että Simpeleelle rakennettiin suuret kasvihuoneet vuonna 1931. Sen ansiosta tehdas saattoi tarjota omia puutarhatuotteitaan myyntiin. Simpeleen aloitteita puutarhan osalta seurattiin parin vuoden kuluttua Myllykoskella.

Puutarhasuunnittelija John Hausen (1906–1974) suunnitteli Simpeleen Tehtaanpuiston, joka on edelleen vierailun ja kesällä vaikkapa piknikin arvoinen nähtävyys. Se valmistui vuonna 1935. Puiston alueella oli kauppias Reinikaisen perikunnan talo, josta Rudolf Waldenin luottoarkkitehti Wäinö G. Palmqvistin muokkasi ja laajensi kerhotalon. Yleisradio välitti joulun alla 1936 Simpeleen kerhotalon vihkiäiset ja Simpeleen kirkon urkujen vihkiäisjuhlan koko kansan kuultavaksi.

Kerhotalolle tuli voimistelusali, biljardisali, kokoussali ja lottien ylläpitämä kahvio. Siellä perustettiin muun muassa Simpeleen Keilaajat ry vuonna 1958. Talo toimi lähes puolen vuosisadan ajan monenlaisen kerhotoiminnan keskuspaikkana, kunnes se purettiin vuonna 1986.

Tehtaanpuistoon tuli polkujen, ruusuistutusten ja lehmusten lisäksi leikkikenttä ja tenniskenttä.

Sivuhuomautuksena voi lisätä, että John Hausen vastasi puutarhasuunnitelmasta, kun Tamminiemeä kunnostettiin tasavallan presidentti Urho Kekkosen virka-asunnoksi.

Simpeleen Tehtaanpuistoon ylälaitaan Hausen suunnitteli graniittikivestä muokatun korokkeen. Sen keskellä rakennettiin Juuso Waldenin toimitusjohtajakaudella vuonna 1953 suihkulähde. Sen luota laskeutuvat tehdasta kohti näyttävät roomalaiset kiviportaat. Vaikka puistossa ei enää taida olla alkuperäisiä ruusuistutuksia tai sen ajan puistonpenkkejä käytävien reunoilla, vierailija pääsee kyllä nautinnolliseen puistotunnelmaan. Nykyään puiston yläosaa hoitaa Simpeleen kyläyhdistys ry. Viehättävän Tehtaanpuiston ylläpitämiseen ja hoitamiseen on saatu Leader-rahoitusta.

Simpeleen Tehtaanpuisto 1957.
Lappeenrannan museot / Kuvapaja.


Löysin Finnasta Kuvapajan vuonna 1957 ottaman valokuvan Tehtaanpuistosta. Onhan maisema vähän muuttunut, kuten samasta puistosta 66 vuotta myöhemmin ottamani valokuva kertoo.

Tehtaanpuistosta löytyy lisää tietoa Willimiehen jäljillä -blogista

Ja tässä on vielä linkki Simpeleen kyläyhdistyksen sivuille, missä Anne Poutanen kertoo puistosta ja sen kunnostamisesta vuosina 2011–2012

 

P.S. Jos haluat lukea lisää Juuso Waldenista, tähän Aamulenkki-postaukseen klikkaamalla löytyy mielenkiintoista tarinaa.