Näytetään tekstit, joissa on tunniste Journalismi ajassa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Journalismi ajassa. Näytä kaikki tekstit

8.1.2015

Suomalaisesta sananvapaudesta

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi kirjoittaa aamun Helsingin Sanomissa sananvapaudesta HS:n kakkossivulla Je suis Charlie -otsikon alla: "Sananvapauden puolustaminen Euroopassa on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Sen puolesta tulisi puhua myös niiden poliittisten ja uskonnollisten johtajien, jotka ovat olleet Charlie Hebdo -lehden satiirin kohteita."

HS julkaisi vaikuttavan kakkossivun ja
käsitteli terrori-iskua vielä kolmella sisäsivulla.
Se on hyvä kannanotto tärkeässä, ajankohtaisessa asiassa. Olin ilahtunut myös siitä nopeudesta, jolla tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitti surunvalittelunsa:

”Suomi tuomitsee terrorismin jyrkästi. Sanan- ja lehdistönvapaus ovat perustavanlaatuisia arvoja Euroopassa”, tasavallan presidentti sanoi.

Niinistö on puhunut aikaisemminkin sananvapaudesta. Ainakin Frankfurtin kirjamessujen puheessa oli vahva lataus sananvapausasiaa.

Hirveä terroriteko ranskalaisen lehden toimitukseen on aivan käsittämätön. Se loukkaa sananvapautta, yhtä eurooppalaisen yhteiskuntajärjestelmän tukipilaria. On todella hyvä, että tämä sananvapaus nousee nyt esille. Se ei varmasti ollut raukkamaisen iskun tekijöiden tavoite, mutta näin vain kävi.

Myös esimerkiksi Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Arno Ahosniemi lausui tuoreeltaan oman arvionsa, että Pariisin isku ei horjuta sananvapautta. Myös Yleisradio tuomitsi Pariisin iskun. Toimitusjohtaja Lauri Kivinen totesi, että vapaa tiedonvälitys on demokratialle välttämätön.

Yksimielisesti lausunnoissa tuomittiin Pariisin isku. Ja sitten mietittiin, miten lähelle se isku tuli suomalaisia... onhan Bryssel monen suomalaistoimittajan koti tai tukikohta. Ja Pariisista on melko lyhyt matka Brysseliin...

Yleinen käsitys on, että suomalainen sananvapaus on tukevalla pohjalla. Sellaisia ihmisiä, jotka kyseenalaistaisivat suomalaista sananvapautta, ei juurikaan löydy.

Mutta tunnen kyllä yhden. Tohtori Heikki Kuutti kirjoittaa tuoreessa Journalismi ajassa -kirjassa otsikolla "Suomessako sananvapaus?". Tohtorin mukaan sananvapaus ei ole mikään annettu tekijä, itsestäänselvyys.

Eikä Kuutti ole yksin. Myös Julkisen sanan neuvosto on ottanut hiljattain kantaa suomalaisen sananvapauden rajoittamiseen.

Journalismi ajassa -kirjan toimittajana sanoisin, että eurooppalaisen sananvapauden puolestapuhujien kannattaa tutustua myös Heikki Kuutin artikkeliin.


19.12.2014

Tarinankerronta on arvokasta

Me suomalaiset odotamme, että joku ulkomaalainen tulee kertomaan, mitä meidän tulee tehdä menestyäksemme. Sen jälkeen syntyy hämmennys ja närkästys, koska se ulkomaalainen ei sano mitään, mitä emme jo valmiiksi tiedä.

Mutta silti se on meille sanottava, koska emme vielä toimi tämän "itsestäänselvyyden" mukaisesti.

Muistatteko, kun ruotsalainen Curt Lindström tuli jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajaksi 1990-luvun alkupuolella? Hänet suolattiin ennen kuin hän oli kunnolla ehtinyt edes aloittaa. Lindström taisi sanoa pelaajille, että "lite bättre!". Aika moni suomalaisvalmentajakin olisi voinut sanoa saman.

No, ei siitä sen enempää. Pelaajat oppivat tekemään vähän paremmin. Ja vuonna 1995 tuli maailmanmestaruus Globenissa. Eli me opimme tekemään vähän paremmin!

Nyt Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck kertoo meille toimittaja Pekka Mykkäsen kirjoittamassa Hesarin jutussa, ettämeidän pitäisi opetella tarinankerrontaa (HS 7.12.2014).

Hei! Onhan meillä ollut runonlaulajat, Topelius ja Kalevala! Ei kai meidän nyt tarinointia tarvitse opetella?

No, Ami Hasan, jolla on aika lailla nimeä suomalaisena markkinointiguruna, kirjoitti HS:n mielipidesivulle (HS 13.12.2014), että Oreck puhuu asiaa: emme osaa markkinoida.

Toimittajana voin hyvin tunnustaa, että markkinointi ei kuulu omiin vahvuuksiini. Pääsen helposti kiinni sellaiseen ajatteluun, että markkinointi on synonyymi huijaamiselle. Ja toisaalta, jos minä osaan, kyllähän se nyt tiedetään, ei sitä tarvitse ääneen sanoa...

Tämä on varmasti aika yleinen asenne. Mehän olemme tällaista insinöörikansaa. Keskitymme tekemään keksintöjä, jotka ruotsalaiset sitten myyvät maailmalle. Sen jälkeen olemme katkeria ruotsalaisille, jotka varastavat ideoitamme. Vähän tätä käsitystä ovat jotkut menestystarinat, kuten Nokia, Angry Birds ja SuperCell, muuttaneet.

Mutta millainen se Bruce Oreckin viiden kohdan ja viiden vuoden ohjelma onkaan:
  1. Tähdätkää korkealle! Päättäkää, että teistä tulee maailman parhaita markkinoinnissa ja tarinankerronnassa. 
  2. Seuratkaa kehitystä mittareilla. 
  3. Opetelkaa tarinankerrontaa, markkinointia ja itseluottamusta. 
  4. Harjoitelkaa!
  5. Kun olette valmiita, nauttikaa siitä. Menkää ja valloittakaa maailma, puhukaa se pyörryksiin! 

Ei tunnu liian vaikealta. Mutta miten me saisimme pään avattua? Miten nostetaan tarinankerronta arvostetuksi taitolajiksi?

Sitä tarinankerrontaa voi opetella. Esimerkiksi Maria Lassila-Merisalo osaa kouluttaa toimittajia tarinankerronnassa. Hän kirjoittaa muun muassa uudessa Journalismi ajassa -kirjassa juuri tästä asiasta otsikolla "Tarina edellä – kerronnallinen juttu digitaalisessa ympäristössä"

Verkosta löytyy paljon muitakin opettajia ja verkostoja, joihin voi tutustua esimerkiksi Narrativisen opetuksen blogisivulta.

Tietysti tarinankerrontaa voi opetella omatoimisesti ilman opettajiakin. Mutta kenties meidän tulisi aivan ensimmäiseksi hyväksyä nuo Oreckin tarjoamat portaat. Ne johtavat hänen mukaansa "henkiseen vallankumoukseen". Huh-huh, vähän pelottava ajatus. Mutta aloitetaan silti, ei kai tässä kovin paljon hävitäkään voi!

12.12.2014

Juhlakirja "Journalismi ajassa" yllätti professori Raimo Salokankaan

Journalismin muutos koettiin kouriintuntuvasti torstaina Jyväskylässä, kun neljännesvuosisadan ajan journalistiikan professorina toiminut Raimo Salokangas jäi eläkkeelle. Salokankaan jäähyväisluentoa oli kuuntelemassa salin täysi opiskelijoita ja tutkijoita.

Raimo Salokangas (kesk.) ei vielä tiedä, että professori Epp
Lauk (oik.) ojentaa hänelle hetken kuluttua juhlakirjan.
Kuva: Reijo Nättiaho
Minulle henkilökohtaisesti tilaisuus oli poikkeuksellisen tunteikas. Salokangas ohjasi aikanaan urheilujournalismia käsittelevän väitöskirjani (Sankareiden salaisuudet 1998). Ja lisäksi: läksiäistilaisuus järjestettiin Liikunnan salissa L-302. Juuri siitä samasta salista alkoi oma, tosin melko vaatimaton, yliopistourani syksyllä 1981. Uskomaton yhteensattuma!

Luennon jälkeen Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola, journalistiikan ensimmäinen tohtori, piti oman alustuksensa. Mervola tunnusti, että ei tullut valituksi ensimmäisellä kerralla. Ehkä siitä nousi se motivaatio, joka siivitti hänet tohtoriksi ja on kantanut opiskeluvuosien jälkeen myös työelämässä. 

Reijo Nättiaho kirjoitti Jyväskylän yliopiston tiedotuslehteen Tiedonjyvään artikkelin Raimo Salokankaan jäähyväisluennosta. Tästä pääsee lukemaan Tiedonjyvän artikkelin.

Salokankaan johdolla journalistiikasta on väitellyt peräti 27 tohtoria, joten Mervolan avaamaa tietä on kulkenut aikamoinen joukko tutkijoita. Olikin helppo koota 20 kirjoittajan kaarti kirjoittamaan juhlakirjaa "Journalismi ajassa" professori Salokankaalle, jota arvostetaan suuresti mediatutkijoiden ja toimittajakouluttajien keskuudessa. Juhlakirjassa on mukana professoreita Yhdysvalloista, Norjasta (emeritus), ja Suomesta. On arvostettuja historioitsijoita ja mediatutkijoita, ja onpa mukana yksi opiskelijakin, kertomassa, miltä tuntuu opiskella toimittajaksi vuonna 2014.

Vahvimmin kirja tarttuu nimensä mukaisesti median murrokseen. Erkki Hujanen, Maria Lassila-Merisalo, Turo Uskali, Jaana Hujanen, Pekka Mervola ja Irene Pakkanen tuovat valoa tähän nopeasti muuttuvaan tilanteeseen. Toimittajakoulutuksesta kirjoittavat Panu Uotila, Pirita Juppi ja Arttu Seppänen. Ja Heikki Kuutti kyseenalaistaa suomalaista sananvapautta.
Kirja on tulossa ensi viikolla kirjavälityksen listoille. Mutta laitan tähän nyt tiedoksi kirjan sisällysluettelon. Jos joku artikkeleista kiinnostaa, kannattaa olla yhteydessä omaan kirjakauppaan.

Osa I journalismin historia
Ohto Manninen: Erkkojen lähteiden maailmassa
Pirkko Leino-Kaukiainen: Suomen lehdistön historia – tutkimushanke elää edelleen
Kalle Virtapohja: Vuoden 1914 urheilu-uutiset ja Suomen itsenäistymisprosessi
Erkki Hujanen: Sinun kanssasi, tähtilukija!

Osa II Comparative studies in Media History
Svennik Høyer: What Can We Learn by Comparing Press Histories?
Epp Lauk: On Biographical Approach in Journalism History Research
James Schwoch: Transmission Impossible: Finland, the 1952 Olympics, and Cold War TV

Osa III Näkökulmia toimittajakoulutukseen
Pirita Juppi: Toimittajakoulutuksen merkitys Tansanian media-alan kehittämisessä
Panu Uotila: Toimittajakoulutus opettaa muuttuvan mediamaiseman hallintaa
Arttu Seppänen: Voi kurjuutta, vaiko sittenkään?

Osa IV Journalismin tulevaisuus
Maria Lassila-Merisalo: Tarina edellä – kerronnallinen juttu digitaalisessa ympäristössä
Turo Uskali: Nopeaa ja hidasta journalismia
Ville Manninen: Journalismin uusi luotettavuus internetin aikakaudella
Jaana Hujanen: Journalismin uudet tekijät
Heikki Kuutti: Suomessako sananvapaus?

Osa V Professori, tutkija, ohjaaja, opettaja, ystävä
Touko Perko: Illallinen Edinburghissa
Juhani Wiio: Raimo Salokangas – aikansa oloinen
Pekka Mervola: Professori ohjasi ymmärtämään historiallista muutosta
Irene Pakkanen: Historian laahus selittää nykyajan journalismia
Johanna Sumiala: Raimo Salokangas väitöskirjan ohjaajana

Raimo Salokangas on nyt emeritus, joten Epp Lauk on
 journalistiikan ykkösprofessori. Kuva: Reijo Nättiaho
Professori Raimo Salokangas on laajasti sivistynyt, kielitaitoinen, ja tarkka yksityiskohdissa. Hänen vaikutuksensa on ulottunut myös oman oppiaineen ja yliopiston ulkopuolelle. Kun Keskisuomalainen teki viime sunnuntaina koko sivun haastattelun eläkkeelle siirtyvästä professorista, tällä oli päällimmäisenä huoli yliopiston kurjistumisesta. Oppiaineilla ei ole enää nykyään mahdollisuuksia vaikuttaa omaan toimintaansa, vaan valta on viety ylös rehtori- ja hallitustasolle. Siellä päätetään rahanjaosta. Joka päättää rahasta, päättää kaikesta.

Kun Raimo Salokankaan kaltainen maltillinen ja järkevä professori on aidosti huolissaan yliopisto-opetuksen tulevaisuudesta, sitä huolta olisi aiheellista kuunnella ministeriössä erittäin tarkalla korvalla.

Salokankaan "koulusta" on vuosien varrella valmistunut runsaasti hyviä tutkijoita ja toimittajia. Urheilutoimittajista voisi tässä mainita esimerkiksi Helsingin Sanomien urheiluosaston esimiehen Esa Liljan ja Jalkapallolehti.fi:n päätoimittajan Lari Vesanderin.