Aamulenkki nro 301 Helsinkiläisen pieni kuntoiluopas

Kirjoittamani Helsinkiläisen pieni kuntoiluopas julkistettiin Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdossa tänään Unelmien liikuntapäivänä. Latu & Polku -lehden Panu Könönen otti minusta kuvan uuden kirjan kanssa. Vaikka kyseessä oli pieni kirja, tämä oli yllättävän raskas projekti. Hyvä että ollaan maalissa.

Helsinkiläisen pieni kuntoiluopas uunituoreena. Kuva: Panu Könönen.

Oppaan julkistamista edelsi ”Helsinkiläisten pieni kuntoiluseminaari”, jonka aluksi Olympiakomitean liikunnallisen elämäntavan johtaja Petri Keskitalo piti pysäyttävän alustuksen, jonka mukaan koko Suomi uhkaa pysähtyä vuoteen 2040 mennessä, koska liikkuminen on vähentynyt jo nyt niin roimasti, ja vastaavasti elintasosairaudet ovat lisääntyneet niin järkyttävästi, että tällä menolla jatkamalla voimme todeta 16 vuoden kuluttua Finis Finlandiae! Jotain pitää todellakin tehdä sitä ennen. Ja mieluiten nopeasti. Keskitalon mukaan ensin on tunnustettava nykytila, seuraavaksi on tehtävä lupaus, ja sen jälkeen toimeenpantava se lupaus. Keskitalon kaava toimii henkilötasolla, ja sitä voinee soveltaa yhteisöllisestikin.

Petri Keskitalo piti todellisen palopuheen.

Alustusta seurasi paneelikeskustelu, jossa Helsingin kaupungin liikuntapaikat-palvelua johtava Petteri Huurre, Tahko Pihkala -seuran puheenjohtaja Kari Keskinen ja Tahdon johtaja Jukka-Pekka Vuori ottivat kiinni Keskitalon alustuksesta.

Keskusteluun osallistui yleisön joukosta myös ministeri Lauri Tarasti, joka toi aikanaan Unelmien liikuntapäivän konseptin Liikuntatieteelliseen seuraan. Silloin päivällä oli toinen nimi. LTS:n veto jatkui vuoteen 2016, jolloin Olympiakomitea otti päivän hoiteisiinsa. Puheenvuoroja käyttivät myös liikuntaneuvos Tuomo Jantunen ja urheilun monitoimimies Jarmo Niemenkari.

Paneeliin osallistuivat Helsingin kaupungin Petteri Huurre, Tahko Pihkala -seuran puheenjohtaja Kari Keskinen, Tahdon johtaja Jukka-Pekka Vuori ja Olympiakomitean liikkeen lisäämisestä vastaava johtaja Petri Keskitalo.

 

Sain idean kulttuurihistoriallisen liikuntaoppaan tekemisestä niihin aikoihin, kun toimin Helsingin kaupungin historiasivuston ”Historia Helsinki” (https://historia.hel.fi/fi) rakennusvaiheessa määräaikaisena päätoimittajana. Kannattaa tutustua sivuston mukaviin historiatarinoihin.

Oppaan kirjoittamista rahoittivat Suomen tiedetoimittajain liitto ja Taiteen edistämiskeskus. Kustantaja on Tahko Pihkala -seura.

 

Oppaassa esitellään lähes 50 liikuntalajia siinä tarkoituksessa, että lukijalle heräisi halu lähteä kokeilemaan itselle uutta lajia tai uutta liikuntapaikkaa. Lisäksi oppaassa esitellään Helsingin olympiakisojen suorituspaikat, Urhean verkostomalli ja Olympiastadionin liikuntamahdollisuudet sekä Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdon nettisovellus Tahto Go.

Opasta lukiessa jokainen voi tykönään pohtia, mikä on esikuvien ja toisaalta olosuhteiden rooli liikuntaan innostamisessa.

Liikuntaseminaarista poistuessani sain korviini kuulutuksen, että lauantain 11.5. Helsinki Running Day on ylittänyt jo 17.000 ilmoittautuneen juoksijan rajan! Se kertoo, että meillä on vielä toivoa.

 

Tavallisille helsinkiläisille suunnatun oppaan näyttävästä kannesta ja selkeästä ulkoasusta vastaa Mikael Manninen. Kirjassa on eniten kuvia Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdon, Helsingin kaupungin ja Museoviraston kokoelmista.

 

Helppolukuinen opas on myynnissä Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdossa ja Olympiastadionin tornin juuressa sijaitsevassa vierailijakeskuksessa.

 

Aamulenkki nro 300 Miksi Paavo Nurmi oli niin hyvä?

Sain kutsun vierailla uutuuskirjani Tuntematon Paavo Nurmi (Readme 2024) pohjalta Hildén & Kaira podcastissa. Tallenteeseen kertyi yli tunnin verran raikasta keskustelua Paavo Nurmesta, hänen urheilusaavutuksistaan ja pettymyksistään ja myös siitä, kuinka hän rakensi tai pikemmin rakennutti taloja Helsinkiin. Hieman yllätyin, kun sain vierailusta muistoksi näyttävän kotimaisen Havu-rannekellon.

Hildén &Kaira podcastin nauhoitus sujui Matti Kairan ja Aarni Hildénin kanssa sujui rattoisasti.

 

Pariisin olympiakisat 1924 kruunasivat Paavo Nurmen juoksijauran. Viisi olympiakultamitalia samoista kisoista tekivät hänestä elävän legendan, jolle Suomen hallitus päätti pystyttää patsaan. Olen kertonut juoksija Nurmen tarinan vuonna 2017 ilmestyneessä kirjassani Mies josta tehtiin patsas (Docendo 2017).

Tuota kirjaa kirjoittaessani oivalsin, että Paavo Nurmen rakentajatarina on kirjoittamatta. Ajatukseni kirjoittaa Paavo Nurmesta Helsingin rakentajana sai vahvistusta, kun valokuvaaja Martti Kainulainen järjesti minulle mahdollisuuden haastatella rakennusmestari Aapo Janatuista vuonna 2019. Kerron tästä enemmän Aamulenkki-blogini postauksessa nro 298 samalla, kun kerron uuden Nurmi-kirjani julkistamistilaisuudesta. Voit lukea postauksen nro 298 täältä.

 

Uppoutumiseni Helsingin rakentamisen historiaan johti siihen, että olin sitten vuonna 2020 muutaman kuukauden ajan määräaikaisessa tehtävässä Helsingin kaupungilla vahvistamassa kaupungin historiallisen tarinan rakentamista verkkoon. Se sopi hyvin siihen, että tutkin Paavo Nurmea Helsingin rakentajana. Halusin upottaa hänet pääkaupungin rakentamisen suureen tarinaan.

Näin päädyin siihen, että uutuuskirjani Tuntematon Paavo Nurmi kertoo Suomen pääkaupungin rakentamisesta 200 vuoden ajalta kolmen henkilön kautta. Paavo Nurmi on kirjan nimihenkilönä luonnollisesti päähenkilö, jonka varsinaiselle elämäntyölle, Helsingin rakentamiselle, antavat arvoisensa kehykset arkkitehti Carl Ludvig Engel ja akateemikko Mika Waltari. Engel suunnitteli Euroopan kauneimman pääkaupungin ja kansainväliseen menestykseen sotien jälkeen noussut Waltari kirjoitti 1930-luvulla kasvavan Helsingin rakentamisesta.

Sattumalta Paavo Nurmen ensimmäinen kerrostalo valmistui Töölöntorin kulmille vuonna 1935, jolloin tuli kuluneeksi tasan 100 vuotta pääkaupungin ensimmäisen julkisen muistomerkin, Keisarinnankiven, pystyttämisestä. Virallisesti muistomerkki kertoo keisarinnan ensimmäisestä vierailusta suuriruhtinaskunnan pääkaupungissa. Kyseessä on kuitenkin saksalaisen arkkitehdin saksalaiselle prinsessalle, Charlottelle, suunnittelema muistomerkki. Näin Engel itse saattoi ainakin omassa mielessään ajatella, vaikka Charlottesta oli tullutkin Venäjän keisarinna Aleksandra Fjodorovna.

Keisarinnankivi vuoden 1870 tienoilla. Kuva: Helsinkin kaupunginmuseo.

 

Jos 1920-luku henkilöityy Suomessa johonkin yksittäiseen henkilöön, se on ilman muuta Paavo Nurmi. Se oli autojen, lentokoneiden, jazzin, charlestonin, elokuvien ja egyptiläisyyden sekä uudenlaisten aatteiden kuten NMKY:n, rotareiden ja vapaamuurareiden vuosikymmen. Mistä nämä muotivirtaukset tulivat? Yhdysvalloista. Ensimmäinen maailmansota toi Yhdysvallat ennenkokemattomalla tavalla ”Vanhalle mantereelle” eli Eurooppaan. Amerikkaan oli lähdetty jo sitä ennen siirtolaisiksi, ja muutto jatkui vielä 1920-luvulla. Siirtolaisten myötä yhteys Yhdyvaltoihin muodostui sen ajan kulkuyhteyksiä ajatellen hämmästyttävän kiinteäksi. Miten vaihdettiin kuulumisia? Kirjoittamalla kirjeitä.

Entä kuka suomalainen nousi amerikkalaisten silmissä tunnetuimmaksi suomalaiseksi? Paavo Nurmi. Hänen Amerikan-kiertueensa 1925 ja 1929 olivat legendaarisia. Monet kilpailuja seuraamaan tulleista katsojista pystyivät puhumaan Nurmen kanssa suomea.

 

Noina aikoina työnjohdon ja liikkeenjohdon uusi muotivirtaus oli nimeltään scientific management, jota alettiin kutsua kehittäjänsä Frederick Winslow Taylorin mukaan ”taylorismiksi”. Siinä jokaiselle työntekijälle pyrittiin etsimään hänelle soveltuvimmat työtehtävät. Työsuorituksia mitattiin sekuntikellolla ja pian rikottiin tuotantoennätyksiä. Paras esimerkki taylorismin menetelmien käyttäjästä on Henry Ford, joka oivalsi liukuhihnan merkityksen tehdastyössä ja tehosti T-mallin Fordien valmistusta saaden uusien autojen hinnat pysymään suhteellisen alhaisina.

Paavo Nurmi alkoi käyttää omassa valmentautumisessaan sekuntikelloa samalla tavalla kuin silloin muodikkaassa tieteellisessä liikkeenjohdossa käytettiin. Paavo pilkkoi harjoittelunsa osiin, kirjasi lenkkinsä muistivihkoihin ja analysoi harjoituksiaan pystyen ennakolta kertomaan hämmästyttävän tarkasti, minkä ajan hän pystyisi juoksemaan. Kun muut lähtivät kokeilemaan, mihin tulokseen he kilpailuissa pystyisivät, Nurmi tiesi tarkasti, mihin hän pystyy.

 

Kun isännöitsijä Paavo Nurmi rakensi ja rakennutti Helsingin asukkaille kerrostaloja, hänellä väikkyi jonkinlaisena esikuvina mielessään pilvenpiirtäjät, joita myös suomalaiset siirtolaiset olivat New Yorkissa olleet rakentamassa. 

Yksi historiallinen maamerkki Manhattanilla on vuonna 1902 valmistunut 22 kerroksen pilvenpiirtäjä, joka sai nimensä silitysraudan muotoisesta kolmiotontista, Flatiron building. 

Flatiron building kohosi 87 metrin korkeuteen.

Täytyy muistaa, että Paavo oli itse kasvanut aikuiseksi Turussa Jarrumiehenkadun vaatimattomassa kodissa, jossa ei ollut tietoakaan suihkusta tai lämpimästä vedestä vesiklosetista puhumattakaan.

Helsingissä hän rakensi 1930-luvun puolivälistä alkaen vain nykyaikaisilla mukavuuksilla varustettuja kivitaloja. Vesijohdot toivat lämpimän veden sisälle. Kylpyhuone ja WC kuuluivat jokaiseen asuntoon.

Paavo Nurmi asetti juoksijana riman korkealle. Ja hän piti vaatimustason korkealla myös ryhtyessään rakentamaan kerrostaloja. Hän vaati paljon itseltään. Ja hän vaati paljon muilta.

 

 

Joissakin Paavo Nurmen Helsinkiin rakentamissa taloissa on kyltti, joka kertoo maineikkaan rakentajan nimen. Se luo talolle ainutlaatuisen identiteetin. Kyse ei ole mistä hyvänsä kerrostalosta, vaan se on Paavo Nurmen rakentama talo.

Tämä talon nimeäminen on itse asiassa hyvin vanha perinne. Ainakin Turussa ja Naantalissa vanhoilla taloilla on vieläkin omat nimensä, jotka saattavat viitata talon alkuperäiseen omistajaan tai vastaavaan.

Tätä suuntausta Helsingin kaupungin kannattaisi vahvistaa. Pääkaupunki ei ole vain kivitalojen erämaa. Tunnettujen arkkitehtien suunnittelemia taloja identifioidaankin suunnittelijansa mukaan. Myös rakentajia voisi käyttää talojen nimeämiseen. Jotkut voivat asua esimerkiksi Puolimatkan, Arvosen tai Ruolan rakentamissa taloissa. Ja jotkut ihmiset asuvat Paavo Nurmen taloissa.

Aamulenkki nro 299 Presidentin ensi askeleet

Muistan hyvin, kun vein Euroopan komission puheenjohtajan Romano Prodin poliittisen avustajan syömään Brysselissä kesällä 2002. Silloinen työnantajani Turun Sanomat maksoi sushiaterian. Nuori poliittinen avustaja oli kuin kala vedessä EU-byrokratian sisäpiirissä. Vaikutti siltä, että hänelle oli avautumassa ainutlaatuisen hieno virkamiesura. Ja sitten hän uskoutui minulle luottamuksellisesti kertoen suunnitelmistaan, että hän aikoisi siirtyä politiikkaan. Muistaakseni hän oli keskustellut asiasta silloin jo Kalervo Kummolan kanssa.

Annoin tälle tyylikkäälle nuorelle miehelle mielestäni erinomaisen neuvon: Älä missään tapauksessa vaihda tätä asemaasi politiikkaan. Siinä ryvettyy niin helposti.

Alexander Stubb ei kuunnellut minua vaan toteutti suunnitelmansa. Hyvä niin.

 

 

Olen kirjoittanut Tieteessä tapahtuu (2/2024) -lehteen Urheilun roolista presidentintekijänä. Artikkeli, jonka voi lukea täältä, ei käsittele vain näitä viime vaaleja, vaan ennemminkin kyse on laajemmasta katsauksesta presidenttien urheiluharrastuksiin. Selvää mielestäni on, että presidentin sisäpoliittisen roolin kaventuminen on avannut liikunnan ja urheilun mahdollisuuksien maailman presidenttiehdokkaille ja presidenteille. 

Euroopan unioni on ollut Alexander Stubbin vahva selkänoja ja viitekehys kielitaitoisena poliitikkona. Hän on hyödyntänyt myös opiskelunsa Furman Universityssä. Hän opiskeli ensin taloustiedettä ja suuntautui sitten Itä-Euroopan mullistusten herättämänä kaukonäköisesti valtio-oppiin ja kansainväliseen politiikkaan.

Olen kuitenkin vakuuttunut siitä, että hänen tiensä tasavallan presidentiksi ei olisi auennut näin vaivattoman tuntuisesti, ellei hän olisi hurahtanut kestävyysurheilun kiehtovaan maailmaan. Suomen parhaisiin kestävyysjuoksuvalmentajiin kuuluva Timo Vuorimaa antoi hänelle ohjeita maratonjuoksuun, Antti Kasvio on neuvonut uintitekniikassa, ja muutenkin Stubb on osannut kerätä ympärilleen parhaita tukijoukkoja ja neuvonantajia.

Hyvät neuvonantajat ovat siivittäneet Stubbin triathlonharrastusta niin paljon, että hän on saavuttanut yli 50-vuotiaiden Euroopan mestaruuden.

Hyviä neuvonantajia tarvitaan myös politiikassa. En sitten tiedä, kuka neuvoi Alexia melko lyhyiden ministerivuosien ja Kansallisen Kokoomuksen puheenjohtajakauden jälkeen vetäytymään takaisin Keski-Eurooppaan ja ryhtymään Euroopan investointipankin varapääjohtajaksi ja siirtymään sieltä Firenzessä toimivan Yliopistollisen Eurooppa-instituutin School of Transnational Governance -yksikön johtajaksi. Ne muodostivat täydellisen ponnahduslaudan tasavallan presidentin kansainvälistä tehtävää ajatellen.

Olen vain kerran tavannut Alexander Stubbin puolison, Koneen johtajana vielä hetken aikaa vaikuttavan, Suzanne Innes-Stubbin, mutta luulen, että hän on Aleksin kaikkein tärkein neuvonantaja. He ovat lyhyessä ajassa onnistuneet luomaan, miten sanoisi, kohottavan tunnelman virallisten esiintymistensä yhteydessä.

 

 

Tasavallan presidenttinä Alexander Stubb on aloittanut niin hengästyttävällä tempolla, että se on vaatinut triathlonistin kuntoa. Muistan, kuinka viime syksynä keskusteltiin jopa siitä, että pitäisikö tasavallan presidentiltä riisua viimeisetkin vallan rippeet. Että meille voisi riittää seremoniallinen presidentti, joka vilkuttaisi liputuspäivinä Presidentinlinnan parvekkeelta Kauppatorille kokoontuneille kansalaisille. Maaliskuun alun jälkeen en ole sellaisia puheenvuoroja kuullut.

Ensimmäisten viikkojen aikana tasavallan presidenttinä Alexander Stubb tapasi tai keskusteli puhelimessa käytännössä kaikkien lähialueiden poliittisten johtajien kanssa. Hän aloitti kansainvälisen kanssakäymisen tapaamalla Euroopan parlamentin puhemiehen Roberta Metsolan. Sitten hän kävi Norjassa seuraamassa Naton sotaharjoitusta ja soitti sieltä Norjan pääministerin kanssa Ruotsin pääministerille. Viikkoa myöhemmin hän puhui myös Naton pääsihteerin Jens Stoltenbergin ja YK:n pääsihteerin António Guterresin kanssa.

Ja kuinka taitavaa olikaan tehdä ensimmäinen ”maakuntamatka” kotimaiseen polttopisteeseen Joensuuhun ja Niiralan raja-asemalle! Kun presidentti poikkesi Joensuussa torikahvilla, väkeä oli Helsingin Sanomien varovaisen arvion mukaan satamäärin. Valokuvien perusteella arvioisin paikalla olleen jopa tuhatkunta ihmistä.

Keskustelua johdatteli paikallinen tähti, ampumahiihtäjänä vuosikaudet maailman huipulla kilpaillut Kaisa Mäkäräinen. Juontajan valinta oli täysosuma. 

Pohjois-Karjalan asema on tukala, kun itäraja on suljettu. Sulku vaikuttaa yllättävän monella tavalla raja-alueen ihmisiin. On hyvä, että maan isä kävi henkilökohtaisesti kuulemassa ihmisten tunnelmia. Yhdellä vierailulla Stubb viestitti kaikille itärajan tuntumassa asuville suomalaisille, että heidän asiansa on tasavallan presidentin silmissä tärkeä.

Kuvaavaa on,että yksi niistä henkilöistä, joita Stubb kasvokkain tapasi, oli Risto Hassinen, 81, joka kertoi Helsingin Sanomille, että Stubb oli ensimmäinen, joka onnitteli häntä vuonna 2007 hänen voitettuaan oman sarjansa Helsinki City Marathonilla. Urheilu yhdistää.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb.
Kuva: Jussi Ratilainen / Tasavallan presidentin kanslia

 

Tasavallan presidentin virallisen valokuvan julkaiseminen oli sitten aivan oma lukunsa. Ensinnäkin presidentti hymyili (!) valokuvassa. Siitähän nousi haloo. Että kuinka tasavallan presidentti voi hymyillä? Kovin vakavia olivat presidentit Tarja Haloseen asti. Hän oli ensimmäinen, joka uskalsi hymyillä valokuvassa. Mutta hänhän olikin nainen… Olisiko mies voinut hymyillä, aprikoitiin. Hänen jälkeensä myös Sauli Niinistöstä julkaistiin valokuva, josta on tunnistettavissa varovainen hymy. Nyt Alexander Stubbin virallisessa valokuvassa on täysi hymy, hampaat ja kaikki, niin kuin maailman onnellisimman kansan presidentille hyvin sopiikin.

Paljon pienemmän huomion sai tasavallan presidentin kanslian vahingossa (?) julkaisema valokuva, jossa virallista valokuvaa oli manipuloitu sen verran, että presidentin solmio oli suoristettu. Tekoälyn aikana on hyvä, että asiaan puututtiin.

Kovin ovat pieniä nämä meidän murheemme, niin kauan kuin tällä tasolla liikutaan.

Hannes Kolehmainen asui Kulosaaressa tässä talossa.

 

Minulla on päättymässä Nurmijärven opistossa hyvän vastaanoton saanut luentosarjani Presidentit urheilijoina. Viimeisellä luennolla tiistaina 7.5.2024 käsittelen Mannerheimia, Ahtisaarta – ja Stubbia.

Presidenttiteema kuitenkin jatkuu kalenterissani senkin jälkeen. Olemme rakentaneet liikuntaneuvos Tuomo Jantusen kanssa Kulosaareen Presidenttikävelyn, joka suoritetaan Ukko-Pekan hengessä. Kokoontuminen on maanantaina 13.5. klo 18.00 Ukko-Pekan portailla Kulosaaren metroaseman vieressä ja reitti kiertää saaren suurlähetystöalueen halki. Tarkkasilmäinen voi bongata reitiltä esimerkiksi talon, jossa olympiavoittaja Hannes Kolehmainen aikanaan asui.

Kaksi päivää myöhemmin, keskiviikkona 15.5. klo 17.30, vedän Tamminiemestä Seurasaareen suuntautuvan Kekkosen lenkin. Siinä on sama idea kuin Ukko-Pekan kävelyssä. Kävellään Seurasaari ympäri ja pysähdytään muutaman kerran kuulemaan Kekkoseen liittyviä urheilu- ja muitakin tarinoita. Toisin kuin Presidenttikävely, Kekkosen lenkki on maksullinen ja vaatii ennakkoilmoittautumisen, jonka voi tehdä täällä, jos tilaa vielä on.