Aamulenkki nro 325 Mondo Duplantis jalat maassa

Ilmoittauduin vuoden aluksi mukaan Kansainvälisen Urheilutoimittajain Liiton (AIPS) perjantaiseen Mondo Duplantis -haastatteluun. Oli mielenkiintoista kuulla, mitä urheilutoimittajien maailman parhaaksi urheilijaksi äänestämä seiväshyppääjä ajattelee. 

Mondo Duplantis 2023. Kuva: Erik van Leeuwen.

 

Mondon kilpailuvarmuus hämmästyttää. Hän kilpaili koko vuoden 2024 ilman tappioita. Sama tahti jatkui vuonna 2025. En ole televisionkatsojana vieläkään toipunut siitä, että hän onnistui voittamaan Tokiossa kolmannen ulkoratojen maailmanmestaruutensa uudella ihmeellisellä maailmanennätyksellä 630. Suoritus hipoi täydellisyyttä. Mistä sellainen kilpailuvarmuus tulee?

Tässä vielä kertauksena Mondon kilpailut hallissa (3 kpl) ja ulkoradoilla (6 kpl) vuonna 2025:

 

28.2. Clermont-Ferrand, Ranska

1. Maailmanennätys 627.

13.3. Upsala, Ruotsi

1. Mondo Classic: 605.

22.3. Nanjing, Kiina

1. MM-hallikilpailut: 615.

3.5. Shanghai, Kiina

1. Diamond League: 611.

12.6. Oslo, Norja

1. Diamond League: 615.

15.6. Tukholma, Ruotsi

1. Diamond League: Maailmanennätys 628.

12.8. Budapest, Unkari

1. Maailmanennätys 629.

27.8. Zürich, Sveitsi

1. Diamond League Final: 600.

15.9. Tokio, Japani

1. MM-kilpailut: Maailmanennätys 630.

 

Yhdeksän kilpailua, neljä maailmanennätystä. Aivan uskomaton rekordi lajissa, joka on täynnä vaikeasti hallittavia yksityiskohtia. Miksi Mondo on niin hyvä?

Tuoreen haastattelun perusteella nostaisin kolme asiaa, jotka selittävät hänen nousuaan maailman parhaaksi: arvot, rakkaus lajiin ja keskittymiskyky.

 

Arvot

 

Tärkeimpänä asiana pitäisin perhearvoja. Sitä Mondo korosti tässäkin haastattelussa. Hän haluaa olla siskolleen ja veljilleen hyvä sisarus ja vanhemmilleen hyvä poika. Hän kertoi myös menevänsä tänä vuonna naimisiin ruotsalaisen morsiamensa, mallin töitä tekevän Desiré Inglanderin kanssa.

Kun Mondolta tiukattiin, mitä suunnitelmia hänellä on urheilu-uran jälkeen, hän kertoi halustaan tulla isäksi. Suuri tavoite: tulla hyväksi isäksi. 

Mondo yllättää. Kun italialainen urheilutoimittaja kysyi seivästähden italialaisesta nimestä, Armand Duplantis kertoi, että hänen amerikkalainen isänsä Greg Duplantis on kotoisin New Orleansista. Siellä oli vahva italialaisyhteisö. Gregin paras ystävä, joka oli kotoisin Sisiliasta, alkoi kutsua pikku-Armandoa nimellä ”Mondo Man”. Siitä on jäänyt hieman suureelliselta vaikuttava hellittelynimi Mondo (maailma).

Ja se todellinen yllätys: Mondo on täysin musiikin lumoissa. Hän julkaisi viime vuonna ensimmäisen biisinsä nimeltä Bob – klikkaa, kuuntele ja ihastu! Tänä talvena Mondolta on tulossa lisää musiikkia.

Duplantis selitti, että musiikki on hyvää vastapainoa seiväshypylle. Vaikka hän kielsi olevansa perfektionisti, hän pyrkii kuitenkin hiomaan hyppynsä niin hyväksi kuin mahdollista. Lähelle täydellisyyttä. Musiikki toimii toisin. Sitä voi itse hioa, mutta ei voi tietää, pitävätkö muut samanlaisesta musiikista. Se täytyy vain tehdä niin, kuin itse kokee parhaaksi. Helmikuussa on odotettavissa lisää Mondon musiikkia!

Se tapa, jolla Mondo musiikistaan puhui, antoi ajatuksen, että hän saattaa hyvinkin luoda urheilu-uransa jälkeen uuden uran musiikin parissa.

 

Rakkaus lajiin

 

Mondo Duplantis on pienestä pitäen hypännyt seivästä. Se oli isän laji. Greg on osannut sopivalla tavalla ohjata poikaansa. Mutta menestys perustuu Mondon omiin suorituksiin.

Hän on asettunut Upsalaan, edustaa Upsala IF:ää ja on järjestänyt kotikaupungissaan jo useana vuonna huipputason Mondo Classic -seiväshyppykilpailun. Viime talvena hän nosti siellä riman maailmanennätyskorkeuteen, mutta sillä kertaa ennätyskirjoja ei tarvinnut kirjoittaa uusiksi.

Mondo sanoi, että hän on iloinen, jos hän voi nostaa omaa lajiaan parrasvaloihin. Yleisurheilun on vaikea taistella menestyksellä perinteisestä paikastaan urheilulajien keskuudessa ilman kirkkaita supertähtiä. Mondo Duplantis on noussut nyt 2000-luvun toiseksi yleisurheilun supertähdeksi. Uransa jo lopettanut Usain Bolt oli ensimmäinen. Bolt oli pitkään ainoa yleisurheilija, joka oli saanut arvostetun Laureus World Sportsman of the Year -tittelin. Viime huhtikuussa Mondo Duplantis sai vasta toisena yleisurheilijana saman tunnustuksen. Ei varmaan ole suuri yllätys, että äänestin Mondoa myös tällä kertaa. Mutta suurten joukkuelajien aikakaudella olisi aikamoinen ihme, jos Mondo saisi toistamiseen saman tunnustuksen.

Duplantis on tehnyt nyt 14 maailmanennätystä. Hänellä on kolme maailmanmestaruutta ulkoradoilta ja saman verran hallista. Hän on voittanut kaksi kertaa olympiakultaa. Ja kun häneltä kysyttiin mahdollisuutta voittaa neljä olympiakultaa, hän puhui siitä aivan normaalina asiana. Hän on Los Angelesin olympiakisoissa 2028 vasta 28-vuotias. Tavoite ei ole mitenkään utopistinen.

Toisaalta Mondo totesi realistisesti, että ikä tuo aikanaan omat rajoitteensa. Mutta 32-vuotias ei ole tänä päivänä vielä vanha urheilijaksi. Ravinto, lihashuolto ja vastaavat asiat hallitaan nykyään niin hyvin.

 

Keskittymiskyky

 

Ehkä valmennuksellisesti kiinnostavin ominaisuus Mondolla liittyy keskittymiskykyyn. Arvokisoissa seiväshyppykilpailu kestää useita tunteja. Vasta sitten Mondo pääsee omiin korkeuksiinsa esittämään parasta osaamistaan. Siinä pitää pystyä keskittymään oikealla tavalla olennaiseen. 

Mondo korosti haastattelussa, että hän nauttii kilpailemisesta. Kuitenkin hän analysoi, että seiväshyppy on pohjimmiltaan lajina sellainen, jossa varsinainen kilpailu tapahtuu paperilla. Kilpailupöytäkirjasta verrataan hyppääjien suorituksia ja julistetaan sen perusteella paremmuusjärjestys. Hän vertasi seiväshyppyä osuvasti golfiin. Siinä missä seiväshyppääjä kilpailee rimaa vastaan, golfari pelaa kenttää vastaan. 

Mondon hienosta luonteesta kertoo, että hän selvästi kunnioittaa vastustajiaan. Onhan se toki niin, että ilman vastustajia ei syntyisi kilpailua, joka saa hänet loistamaan.

Pitää vähän lisätä Mondon vastaukseen neljästä olympiavoitosta. Hän halusi korostaa, että ei hän itse oikeasti niin pitkälle ajattele. Hän keskittyy lähimpiin kilpailuihin, seuraavaksi on ohjelmassa kolme hallikilpailua. Ne pitää hoitaa mahdollisimman hyvin. Se on hänen tapansa olla ja toimia.

Kaiken kaikkiaan Mondo Duplantis antoi haastattelussa mielikuvan jalat maassa olevasta urheilijasta. Ei voi toivoa hänelle muuta kuin paljon menestystä.

Täältä voit katsoa Mondon tunnin mittaisen haastattelun.

Aamulenkki nro 308 Hieno urheiluvuosi 2024

Valitettavasti Suomen olympiakomitean rakenteelliset ongelmat ja niistä käydyt keskustelut jättivät tänä vuonna varjoonsa poikkeuksellisen hienon suomalaisen urheiluvuoden parhaat saavutukset. On puhuttu virheellisesti jopa huippu-urheilun kriisistä, kun Pariisin olympiakisoista ei tullut mitaleita, kun olisi pitänyt puhua rakenteista ja niiden uudistamisen tarpeesta.

Pariisin olympiakisoista alkanut keskustelu on antanut vaikutelman,
että suomalainen huippu-urheilu olisi kriisissä.
Kuva: Rudy and Peter Skitterians, Pixabay.

Suomalainen urheiluvuosi 2024 oli itse asiassa yksi kaikkien aikojen parhaista. Olen 25 vuoden ajan ollut mukana Laureus World Sports Awards -valintaprosessissa, jossa valitaan maailman parhaista urheilijoista parhaat. Koskaan aikaisemmin en ole voinut ehdottaa samanlaista määrää vahvoja suomalaisia ehdokkaita listoille.

En ymmärrä lainkaan, kuinka meillä kehdataan puhua huonosta urheiluvuodesta, kun suomalainen jääkiekkoilija nostaa NHL:n mestarijoukkueen kapteenina Stanley Cup -pokaalin (Aleksander Barkov, Florida Panthers), tai kun suomalainen jalkapalloilija voittaa ensin Saksan Bundesliigan mestaruuden ja nostaa sen jälkeen vielä DFB-pokaalin mestarijoukkueen kapteenina (Lukas Hradecky, Bayer Leverkusen) 74,000 katsojan edessä.

Historian aikakirjoihin merkittiin myös suomalainen nainen, joka voitti liitokiekon eli frisbeegolfin maailmanmestaruuden (Eveliina Salonen) ensimmäisenä suomalaisena ja juuri sopivasti ennen kuin lajin MM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa, Tampereella ja Nokialla, kesällä 2025.

Paavo Nurmi Games 2024 oli aivan poikkeuksellisen hieno tapahtuma. En uskonut, että itse näkisin koskaan Pekka Vasalan ja Antti Loikkasen 1500 metrin Suomen ennätyksen rikkoutumista. Joonas Rinne tarjosi kuitenkin tuon elämyksen. Ja samoissa kisoissa Ella Junnila paransi omaa korkeushypyn Suomen ennätystään kahdella sentillä.

Naisten moukarinheitossa Paavo Nurmi Gamesissa nähtiin Pariisin olympiakisojen esikisa. Kanadalainen maailmanmestari (2023) Camryn Rogers lennätti lekaansa pisimmälle ensin Turun Urheilupuistossa ja sen jälkeen Pariisin olympiakisoissa. Silja Kosonen sijoittui PNG:ssä toiseksi jättäen kovassa seurassa taakseen muun muassa takavuosien ykkösheittäjän Anita Wlodarczykin. Pariisissa vanha rouva Anita kaivoi jostakin takavuosien vireensä ja sijoittui neljänneksi ennen Siljaa, joka sijoittui nyt viidenneksi samoin kuin edellisen vuoden MM-kisoissakin. Saksaa Turun yliopistossa opiskeleva Silja Kosonen, 22, on nyt jo vakiinnuttanut asemansa yhtenä maailman parhaista ja varmimmista heittäjistä.

Jalkavammastaan toipuva Wilma Murto ei Turkuun vielä ennättänyt. Nina Kennedy voitti Paavo Nurmi Gamesin seiväskisan ja jatkoi samalla voittoisalla linjalla myös Pariisin olympiakisoissa. Minusta yksi tämän vuoden suurimmista urheilusaavutuksista – hattu pois päästä – on, että Wilma Murto pystyi vain muutamien viikkojen valmistautumisella hyppäämään olympiakisoissa kuudenneksi tuloksella 470.

Ja Pariisin olympiakisoista puheenollen, 13-vuotiaan Heili Sirviön sijoittuminen viidenneksi rullalautailun parkin finaalissa karsintojen kompurointien jälkeen oli ehdottomasti kisojen hämmästyttävin suomalaissuoritus.

Pariisin olympialaiset nostivat kansakunnan tietoisuuteen toisenkin urheilijan, jolle alettiin jo ladata menestysodotuksia seuraavia olympiakisoja ajatellen – niin tyypillistä meille suomalaisille. Kyse oli Pihla Kaivo-ojasta, joka nyrkkeili 50 kg:n sarjassa viidenneksi, vain voiton päähän mitalista.

Pariisin olympialaisissa säväytti myös 20-vuotias estejuoksija Ilona Mononen. Hän oli sijoittunut viidenneksi kesäkuun EM-kisoissa uudella Suomen ennätyksellä. Pariisin olympialaisten alkuerissä hän paransi vielä ennätysaikaansa, mutta ei selviytynyt jatkoon. Joka tapauksessa, kerrassaan debút fantatiques olympiatasolla.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb oli tilanteen tasalla Pariisin olympialaisissa. Ensimmäisen kerran mediassa jaettiin valokuvia presidentistä, joka lohdutti pettynyttä suomalaisurheilijaa (Luukas Saha).

Itsenäisyyspäivän juhliin tasavallan presidentti oli kutsunut juhlien ”Yhdessä”-teeman hengessä suomalaisen kestävyysjuoksun kärkipariskunnan, Mustafa Muusen ja Nathalie Blomqvistin. Se oli oiva valinta! Oli säväyttävää nähdä kestävyysjuoksijat ykköset päällä. Nathalie sijoittui Rooman EM-kilpailuissa 5,000 metrillä viidenneksi uudella Suomen ennätyksellä. Pariisin olympiakisoissa hän sijoittui saman matkan loppukilpailussa neljänneksi parhaana eurooppalaisena 13:nneksi. Mustafakin onnistui tänä vuonna, sillä hän paransi oman ennätyksensä 5,000 metrillä aikaan 13.30,04.

Tenniksen Davis Cupin supervuoden 2023 jälkeen hyvät uutiset saivat jatkoa. Nostan vain Wimbledon-voittajaksi pelanneen Harri Heliövaaran, joka brittiparinsa Henry Pattenin kanssa voitti nelinpelin mestaruuden maailman arvostetuimmassa turnauksessa.

 

Valmennusrintamalla vuosi 2024 oli historiallinen. Hämmästyttävin uutinen oli tietysti Paris Basketballin päävalmentajana vahvat näytöt antaneen Tuomas Iisalon pesti NBA-joukkue Memphis Grizzlies’n apuvalmentajaksi.

Koripallon ykkösuutiseksi nousi silti Lauri Markkasen elokuussa tekemä yli 200 miljoonan dollarin sopimus Utah Jazzin kanssa. Sopimus jatkuu vuoteen 2029 asti. Laurin esimerkillisyys kantaa myös kotimaan koripallossa. Siitä saatiin esimerkki, kun 16-vuotiaat tytöt voittivat Euroopan mestaruuden pian sen jälkeen, kun uutinen Lauri unelmasopimuksesta oli julkistettu.

Kotimaiset jalkapallon valmentajamarkkinat kävivät – ja käyvät – kuumina. Tähtivalmentajan maineessa muutaman vuoden paistatelleen Markku Kanervan tähtisikermä vanheni käsiin, ja joukkueen viimeaikaiset tulokset ovat olleet masentavia.

Huuhkajien ohjaksiin etsitään vahvaa päävalmentajaa. Mika Lehkosuon valmentamat Pikkuhuuhkajat selviytyivät alle 21-vuotiaiden EM-kisoihin, joten hänen projektinsa on kesken. Jani Honkavaaran valinta Djurgårdenin päävalmentajaksi kohahdutti, ja samoihin aikoihin tullut uutinen Toni Koskelan siirtymisestä Kalmarin ohjaksiin poisti jälleen yhden ehdokkaan päävalmentajaspekulaatioista. Suomalaisilla valmentajilla on kyllä kysyntää ja luottoa rajojemme ulkopuolella.

 

Sokerina pohjalla haluan muistuttaa vielä paralympialaisten hienosta menestyksestä. Pariisista kantoivat mitaleita kotimaahan ratakelaajat Toni Piispanen, Leo-Pekka Tähti ja Amanda Kotaja.

Aina voisi tulla enemmän menestystä, mutta jos tämän urheiluvuoden näkee kriisivuotena, suosittelen peiliin katsomista. Silloin näkee parhaiten sen suurimman kriisin aiheuttajan.

 

Aamulenkki nro 305 Unohdettu maratonsankari Lauri Halonen

Suomi menestyi sata vuotta sitten Pariisin olympiakisoissa 1924 niin hyvin, että silloin laskettiin vain kultamitaleita. Suomelle 14, siis nel-jä-tois-ta, kultamitalia! Vain Yhdysvallat menestyi paremmin. Muita mitaleita tuli Suomelle niin paljon, että laskuissa ei tahtonut suurinkaan asiantuntija pysyä, pistesijoista puhumattakaan. Niinpä Pariisin 1924 kisojen loiston päivinä suomalaisten urheilumainetta oli rakentamassa moni unohdettu urheilusuuruus.

Lauri Halonen oli TUL:n kestävimpiä juoksijoita.
Kuva on julkaistu Arbetarbladetissa 1921. 

Yksi sellainen oli Lauri Halonen, kirjaltaja Oskar Halosen poika Kuopiosta. Perheen pää Oskar Halonen tunnettiin hiljaisena ja rauhallisena miehenä, joka kuittasi muiden mieltä kuohuttaneet asiat toteamalla ”niin vainennii”. Hän työskenteli Savon Sanomien latomossa. Laittoi muiden tekemiä juttuja lehteen. Ja jos sattui käymään niin, että lehden varsinaisilla toimittajilla oli ollut joku tärkeä edustustilaisuus eivätkä he pystyneet itse kirjoittamaan juttujaan, Oskari saksi sivuille sopivaksi katsomiaan juttuja pääkaupungin lehdistä. Se oli yleisenä tapana siihen aikaan. Tieto oli tarkoitettu jaettavaksi.

Oskar Halonen oli toiminut kirjaltajana jo Kuopiossa ilmestyneessä Tapiossa 1880-luvulla. Sittemmin hän työskenteli Kuopion pataljoonan soittokunnassa kolmisen vuotta, kunnes palasi kirjaltajaksi työskennellen lehtilatomoissa Helsingissä, Tampereella ja Vaasassa. 

Oskar Halonen meni naimisiin Frimanin sukuun kuluneen kangasalalaisen Hilma Frimanin kanssa ja perheeseen syntyivät Oskari, Helly ja Lauri. Lapset olivat vielä kovin pieniä, kun heidän Hilma-äitinsä kuoli vuonna 1896, Laurikin vain parivuotias. 

Yksinhuoltajaksi jäänyt Oskar Halonen palasi takaisin rakkaaseen Kuopioon. Kotikulmillaan ”Oka” Halonen toimi ensin latojana Kuopion Uudessa Kirjapainossa, missä tehtiin Juhani ja Pekka Ahon toimittamaa Uutta Kuvalehteä ja Pekka Brofeldtin, toisin sanoen samaisen Pekka Ahon, päätoimittamaa Uutta Savoa.

Vuonna 1902 Oskar Halonen vaihtoi K. F. Malmströmin kirjapainoon. Malmström oli faktori, joka perusti Pohjois-Savo-nimisen nuorsuomalaisen sanomalehden, pitäen kirjapainoväkensä, mm. Oskar Halosen, leivässä. Kun Kuopiossa perustettiin Maalaisliiton sanomaa julistamaan uusi sanomalehtiosuuskunta Savon Sanomat vuonna 1907, sen painopaikaksi valikoitui K. F. Malmströmin kirjapaino. Kenties osana tarjouskilpailua Malmström lakkautti Pohjois-Savon. Yhtä kaikki, Oskar Halonen oli latomassa jo Savon Sanomien näytenumeroita vuoden 1907 lopulla. Seuraavana vuonna kirjapainon nimeksi vaihtui Oy Kirjapaino Sanan Valta, jonka palveluksessa Oka työskenteli pitkään ja kohosi 1920-luvulla Kuopion Kirjatyöntekijäin yhdistyksen puheenjohtajaksi.

 

Vaikea äitipuoli

Yksinhuoltajaksi jääneen Oka Halosen taloutta tuli hoitamaan Eva Hirvonen mukanaan ensimmäinen poikansa. Eva oli Oskar Halosen Helly-tyttären kokemuksen mukaan äkäinen ja kova komentamaan. Silti Eva kohosi leipäsuden asemasta Oskarin puolisoksi ja synnytti hänelle neljä poika ja kaksi tytärtä.

Oskar Halosen vanhin poika ensimmäisestä avioliitosta oli Oskari Halonen, jolla oli ilmeisesti isänsä peruja niin paljon musikaalisuutta, että hän toimi suurimman osan elämästään Helsingin sotilassoittokunnassa. Urakehitys vei hänet Suomenlinnaan esikuntavääpeliksi.

Oskar Halosen vanhin tytär Helly meni kirjapaino-oppiin ja suuntautui isänsä vanavedessä kirjapainoalalle, käsinlatojaksi. Helly meni sittemmin naimisiin rautatieläisenä leipänsä tienanneen Tetu Sorjosen kanssa. Tetu urheili Kouvolan Urheilijoissa ja kävi sen verran Kuopiossakin voimailemassa, että kaappasi Hellyn mukaansa Kouvolaan. 

Myös Hellyn velipuolet hakeutuivat isänsä vanavedessä samalle alalle, latomotyöntekijöiksi.

Hannes, Viljam ja Tatu Kolehmainen Helsingissä noin vuonna 1907.
Museovirasto.

 

Kolehmaisen veljekset

Kuopiossa asusti vuonna 1895 leskeksi jäänyt Sohvi Kolehmainen, jolla oli neljä poikaa ja tytär. Tatu, Viljam ja Hannes innostuivat hiihtämisestä ja juoksemisesta 1900-luvun alkuvuosina. Neljäs veljeksistä oli nimeltään Kalle. Hän syntyi vuonna 1894 eli samana vuonna kuin Halosen Lauri. On mahdollista, että Lauri ja Kalle olivat leikkikavereita jo pienestä pitäen.

Ei ole mitenkään yllättävää, että Halosen lapset tutustuivat Kolehmaisen Sohvin liikkuvaisten poikien kanssa. Kuopio oli 1900-luvun alussa vielä suhteellisen pieni kaupunki. Kolehmaisen pojat olivat Hellyn kokemuksen mukaan niin ilkeitä tytöille, että hän ei mielellään mennyt heidän kotinsa lähettyville.

Lauri sen sijaan sai innoitusta Kolehmaisen veljesten juoksuharrastuksesta ja ryhtyi itsekin juoksemaan. Vanhemmat Kolehmaisen veljekset olivat juoksijoina jo ikänsäkin puolesta eri sarjassa kuin Hannesta viisi vuotta nuoremmat Kalle ja Lauri, joten ”pikku pojat” löysivät toisistaan kirittäjät. 

Helsinkiin muutettuaan Lauri Halonen liittyi ensin Koiton Visaan. Kesällä 1914 urheilun asiantuntijat seurasivat silmä kovana, kun Kalle Kolehmainen ja Lauri Halonen kirmasivat muilta karkuun viiden mailin kansallisessa kilpailussa Helsingissä. Kalle oli viisi sekuntia parempi. Hänelle povattiin suurta tulevaisuutta.

Mutta samana syksynä Kalle Kolehmainen koki vakavan onnettomuuden. Hän oli Kuopiossa metsällä, kiipesi aidan yli, haulikko laukesi ja oikea käsi vaurioitui. Siitä huolimatta Kalle Kolehmainen jatkoi urheilemista ja vaihtoi isoveljensä Tatun ohjeiden mukaan todelliseen suurseuraan Helsingin Kisa-Veikkoihin.

Mutta Kalle ei pystynyt enää samanlaiseen vauhtiin kuin aikaisemmin.

Sen sijaan Lauri Halosen kehitys jatkui. Myös hän vaihtoi suurseuraan, Helsingin Kisa-Veikkojen kiivaimpaan haastajaan Helsingin Jyryyn. Syksyllä 1916 hän säväytti Turun Riennon kilpailuissa voittamalla 40 200 metriä pitkän ”lyhyen maratonin” ylivoimaisesti ajalla, jota paremmin oli kotimaan kamaralla juossut vain Tatu Kolehmainen neljä vuotta aikaisemmin. Kesällä 1917 Lauri Halonen saavutti 25 kilometrillä Suomen mestaruuden. Samana syksynä hän voitti Viipurin Pontevan kilpailuissa täyden maratonin. Hänestä oli tullut luotettava huipputason maratoonari.

Lauri Halonen, Koiton Visa 1914.

 

Halosesta maratontähti

Kun Jyryn urheilijoista muodostettiin sisällissodassa vuonna 1918 punakaartin maineikkain komppania, Lauri oli mukana. Taisteluissa hän haavoittui saatuaan luodin jalkaansa. Hän oli myöhemmin sitä mieltä, että luoti olisi tullut omien suunnalta.

Helsingin Jyry oli niitä seuroja, jotka erotettiin syksyllä 1918 Suomen Voimistelu- ja Urheiluliitosta. Siitä tuli sitten tammikuussa 1919 perustetun Työväen Urheiluliiton vahva tukipilari. Ja Laurista tuli TUL:n parhaita juoksijoita. Hän halusi kuitenkin mukaan Antwerpenin olympialaisiin, mutta TUL kielsi työläisurheilijoita osallistumasta porvareiden olympialaisiin. Se oli Laurille vaikea paikka, olihan hänen ihailemansa Hannes Kolehmainen tulossa Amerikasta edustamaan Suomea. Myös Lauri halusi mukaan.

Mutta siirtyminen TUL:n seurasta SVUL:n seuraan ei ollut mikään yksinkertainen juttu. Työväen aatteen omaksuneet velipuolet lähettivät Kuopiosta rasvatun köyden Laurille saatesanoilla: mene ennen siihen kuin porvariseuraan.

Lauri muutti suunnitelmiaan ja juoksi vielä muutaman vuoden työläisseura Jyryssä. Syksyllä 1920 Hannes Kolehmainen kilpaili kahdesti TUL:n kilpailuissa, Helsingissä ja Kotkassa, voittaen molemmilla kerroilla 20 kilometrin kilpailun. Lauri Halonen voitti samoissa Helsingin Jyryn kilpailuissa maratonjuoksun.

Seuraavana vuonna Lauri Halonen lähetettiin Pragiin eli Prahaan ensimmäisiin työläisolympialaisiin. Se oli Työväen Urheiluliiton propagandamatka, jolla haluttiin osoittaa parhaille työläisurheilijoille, että heidän ei tarvitse vaihtaa liittoa voidakseen kilpailla maailman parhaiden kanssa.

Siitä reissusta tuli pettymys ainakin suomalaisille urheilijoille. Yleisurheilukilpailujen järjestelyt olivat kyläkilpailujen tasoa. Suomalaiset kilpailivat Prahassa lähinnä toisiaan vastaan ja ihmettelivät, miksi muut olivat niin huonoja tai eivät välittäneet voittamisesta. Lauri tuli palkintosijoille 5000 ja 10 000 metrillä. Paluumatkalla Berliinissä oli uudet kilpailut, ikään kuin maaottelu Berliini vastaan TUL. Jälleen Lauri keräsi kapsäkkiinsä palkinnot samoilta matkoilta kuin Prahasta.

Kun Pariisin vuoden 1924 olympiakisat lähestyivät, alkoi olympiamaraton taas poltella Laurin mieltä. Nyt hän piti päänsä. Päästäkseen mukaan olympialaisiin hän vaihtoi Jyrystä Helsingin Kisa-Veikkoihin. Samalla hänestä tuli SVUL:n urheilija. Tie olympialaisiin olisi auki, jos Lauri onnistuisi katsastuksissa.

Hyvin kävi. Lauri Halonen valittiin Pariisin olympiajoukkueeseen. Pariisin olympiamaratonilla Lauri Halonen pääsi vihdoin samalle viivalle Tukholman ja Antwerpenin olympialaisten sankarin Hannes Kolehmaisen kanssa.

Maraton juostiin Pariisissa kovassa helteessä. Albin Stenroos kesti hellettä parhaiten ja karkasi ylivoimaiseen voittoon. Lauri Halonen oli toiseksi paras suomalainen sijoittuen neljänneksi. Se oli sellaista aikaa, jolloin pistesijoilla ei ollut Suomessa juuri mitään vaihtoarvoa. Vähiten arvoa oli kuitenkin Hanneksen suorituksella. Hän joutui keskeyttämään.

Lauri Halonen voitti useita maratonkilpailuja.
Kuva on Työväen Urheilulehdestä vuodelta 1919.

 

Kuopion Urheilu-Veikkoihin

Lauri Halonen siirtyi Helsingin Kisa-Veikoista Kuopion Urheilu-Veikkoihin ja juoksi Pariisin olympiavuoden jälkeen vielä muutaman vuoden kansallisella tasolla keräten vaikuttavan palkintokokoelman.

Laurin isä ”Oka” Halonen työskenteli latojana Savon Sanomien latomossa kuolemaansa eli vuoteen 1930 saakka.

Laurin velipuolista tuli niin kovia kommunisteja, että he kuuntelivat huumaantuneina idästä tulleita houkutuksia työläisten paratiisista. Ilmeisesti isänsä kuoleman jälkeen 1930-luvun alussa kaksi tai kolme velipuolta lähti Neuvostoliittoon ja ryhtyi Petroskoissa konelatojiksi, isältään perittyyn ammattiin.

Paratiisiunelma oli saattanut haihtua jo siinä vaiheessa, kun Stalin aloitti puhdistukset. Halosen pojistakin jäi sukulaisille vain epämääräinen tieto… ”heidät on viety”.

Jääkärit olympiaurheilijoina

Jatkan jääkäriurheilijoiden käsittelyä. Antwerpenin olympiakisoihin 1920 osallistui kaksi jääkärikoulutuksessa ollutta urheilijaa. Näkyvin rooli oli Suomen lippua avajaisissa kantaneella Emil Hagelbergilla. Hän osallistui upseeriviisiotteluun ja sijoittui seitsemänneksi.

Julius Saaristo osallistui Antwerpenin kisoissa keihäänheittoon ja sijoittui neljänneksi. Saaristollahan oli legendaarinen maine Tukholman kisoista 1912: Kultaa kahden käden yhteistuloksella ja hopea paremmalla kädellä. Antwerpenin kisaohjelmasta oli karsittu pois kahden käden tuloksista yhteenlasketut lajit.

Pariisin olympiakisoihin 1924 osallistui kolme jääkäriä. Emil Hagelberg jatkoi 5-ottelussa. Hän menetti ratsastuksessa pelin, ja oli lopulta 25:s. Jos kisoissa olisi ollut joukkuekilpailu, Hagelberg olisi kuulunut Suomen pronssijoukkueeseen. 

Pariisin kisojen paras sotilasurheilija oli Lennart Hannelius. Hän sai pronssia kaksintaisteluammunnassa. Unio Sarlin sijoittui samassa kilpailussa seitsemänneksi.

Kenraalimajuri Unio Sarlin. Hän vaikutti mm. Ampujainliiton
hallituksessa 1920-luvulla ja osallistui pistooliampujana
Pariisin olympiakisoihin vuonna 1924.
(SA-kuva, Sotamuseo)

Kun lasketaan mukaan myös 1912 kisoissa joukkuehopeaa voimistellut Tauno Ilmoniemi ja voimistelujoukkueen varamies Einar Wichmann, niin yhteensä kuudella jääkärillä oli olympiaurheilijan status. Luulen, että tässä ovat kaikki jääkärien olympiaurheilijat.

Yhteenvetona jääkärien olympiaurheilijoista: kaksi voimistelijaa (toinen oli myös uimahyppääjä), yksi keihäänheittäjä, joka osallistui kaksiin kisoihin, yksi viisiottelija, joka osallistui kaksiin kisoihin, ja kaksi pistooliampujaa.

Tukholma 1912:

Julius Saaristo (1891–1969)

-       Tukholmassa 1912 kulta keihäänheiton molempien käsien yhteistuloskilvassa ja hopea paremman käden kilpailussa. Antwerpenissa 1920 neljäs keihäänheitossa. Edellä oli kolme suomalaista, eli Suomi saavutti ainutlaatuisen neloisvoiton.

-       Lähti Viipurista Saksaan opiskelemaan kone- ja sähkötekniikkaa, mutta liittyi siellä vapaaehtoisena jääkäripataljoonaan syyskuussa 1915 ja elämänura vaihtui sotilaan ammattiin. Saapui Suomeen jääkäreiden pääjoukon mukana vänrikkinä 25. helmikuuta 1918. Erosi armeijasta vuoden 1927 lopulla. Siirtyi kesällä 1928 suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja nimitettiin Kuopion suojeluskuntapiirin 8. alueen päälliköksi. Siirrettiin helmikuussa 1930 5. alueen päälliköksi. Talvisodan alkaessa oli pioneerikomppanian päällikkönä. Siirto sotavankileiri 6:n päällikön apulaiseksi ja vartiokomppanian päälliköksi 1942. Erosi armeijan palveluksesta sodan päättyessä. Yleni majuriksi. Teekkari.

Tauno Ilmoniemi (sukuniemi vuoteen 1906 Granit, 1893–1934)

-       Tukholman 1912 joukkuevoimistelussa hopea. Osallistui myös uimahyppyihin sijoittuen karsintakilpailun erässään kolmanneksi. Hän karsiutui näin loppukilpailusta. Kuopiolainen Ilmoniemi kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion klassillisesta lukiosta 1912. Jätti kesken insinööriopinnot Teknillisessä korkeakoulussa, lähti Saksaan ja ryhtyi sotilaaksi. Yleni everstiksi ja komennettiin Pohjois-Pohjanmaan sotilasläänin komentajaksi heinäkuussa 1933. Teekkari.

Einar Wichmann (vuodesta 1936 Vihma, 1893–1944)

-       Tukholmassa 1912 voimistelujoukkueen varamies. Lähti jääkäriksi Saksaan jo 1915 opiskeltuaan teknillisessä korkeakoulussa 1912–1915. Suomeen palattuaan sisällissodassa Kuopion läänin suojeluskuntakomppanian ja Pohjois-Savon rykmentin komppanianpäällikkönä. Jäi jääkäriuraltaan sotilaaksi ja toimi Viipurin upseerikokelaskurssien opettajana 1918—1919, Kadettikoulun johtajana 1933–1936. Suomen valkoisen kaartin komentaja 1936–1939. Ylennettiin kenraalimajuriksi 1941. Kaatui Ihantalassa 5.8.1944 kenraalimajurina ja 6. divisioonan komentajana. Sai Mannerheimimristin. Teekkari.

Antwerpen 1920:

Julius Saaristo (kts. yllä)

Emil Hagelberg (1895–1941)

-       Liittyi Pfadfinder-kurssille jo vuonna 1915. Antwerpenissä 1920 nykyaikaisen viisiottelun seitsemäs. Kantoi avajaisissa Suomen lippua. Hän osallistui myös Pariisin olympiakisoihin 1924 sijoittuen 25:nneksi. Pariisin kisoissa täysin epävirallisessa joukkuekilpailussa Suomi saavutti kolmannen tilan Ruotsin ja Ranskan jälkeen. Hagelberg oli syntyisin Pyhtäältä ja hänet on merkitty myös paikoin kotkalaiseksi. Hän meni naimisiin tamperelaisen Mary Schreckin kanssa 1919 ja liittyi Tampereen Pyrintöön. Hän kantoi Antwerpenin olympiakisojen avajaisissa lippua nimenomaan Tampereen Pyrinnön urheilijana.

-       Talvisodassa rykmentin komentajana. Kaatui everstinä vihollisen ilmahyökkäyksessä Varloissa 12.8.1941.

Pariisi 1924:

Lennart Hannelius (1893–1950)

-       Pariisissa 1924 pronssi kaksintaisteluammunnassa eli isopistoolin kuviokilpailussa. Paras sotilasampuja Pariisin olympiakisoissa.

-       Edusti Suomea ammunnan MM-kilpailuissa 1924, 1929, 1931 ja 1933. Upseerien Ampumayhdistyksen sihteeri 1924–1925, varapuheenjohtaja 1927–. Kansainvälisen ampujainliiton varapuheenjohtajaksi ja pienoiskiväärijaoston puheenjohtajaksi 1933. Suomen edustaja Roomassa kansainvälisen ampujainliiton kongressissa 1935. Liittyi 27. Jääkäripataljoona 27:ään vuonna 1915. Palasi pääjoukon mukana Vaasaan 25.2.1918. Haavoittui Hotakassa 23.4.1918. Toimi Turun ja Turunmaan suojeluskuntapäällikkönä 1920-luvulla. Ylennettiin everstiksi 1940. Siirtyi sodan jälkeen Tukholmaan. Teekkari.

Unio Sarlin (1893–1981)

-       Pariisissa 1924 kaksintaisteluammunnassa seitsemäs. Suomen mestari tarkkuuspistooliammunnassa 1921 ja kaksintaisteluammunnassa 1925.

-       Suomen Ampujainliiton johtokunnan jäsen 1921–1922. Upseerien Ampumayhdistyksen varapuheenjohtajaksi 1924–1927, puheenjohtaja 1933–1946.

-       Jääkäriliiton puheenjohtaja 1923–24.

-       Everstiksi 1926, Kenraalimajuriksi 1933, ja kenraaliluutnantiksi 1942.

-       Sotien jälkeen toimi pääesikunnan pioneerikomentajana vuoteen 1946 saakka. Hän erosi armeijan palveluksesta ja siirtyi Suomen Kiviteollisuus Oy:n toimitusjohtajaksi. Tästä tehtävästä hän jäi eläkkeelle vuonna 1956. Teekkari.

Urheilutoimittajain Liitto

Urheilutoimittajain Liiton vuosikokous keskiviikkona: Minut valittiin uudeksi UL:n puheenjohtajaksi. Heikki Miettinen johti liittoa kahdeksan vuotta ja jätti liiton hyvässä kunnossa.

Yritän olla kaiken aikaa, että hei, eihän tämä mitään... Mutta oikeasti, tämä on hieno luottamustehtävä. Olen otettu ja yritän toimia saamani luottamuksen arvoisesti. Täytyy kuitenkin muistaa, että liiton muodostaa aktiivinen jäsenistö. Puheenjohtaja ja hallitus ovat jäsenistön palvelijoita.

UL perustettiin vuonna 1931 urheilutoimittajien yhdyssiteeksi. Säännöissä määritellään yhdistyksen tarkoitus seuraavasti:

”Yhdistyksen tarkoituksena on olla Suomen urheilutoimittajien ja heidän paikallisyhdistystensä yhdyssiteenä, valvoa heidän ammatillisia etujaan, kehittää heidän ammattitaitoaan sekä ylläpitää ja edistää keskinäistä yhteydenpitoa ja yhteisymmärrystä.”

Entisistä puheenjohtajista olen tavannut, tietysti Heikin lisäksi, Esa Maarasen, Paul Lemströmin, Timo Järviön, Göran Wallénin, Matti Salmenkylän, Pentti Vuorion, Stig Häggblomin ja Harri Eljangon.

Tuota nimilistaa katsellessa tulee mieleen tapaus 1990-luvun lopulta. Järjestin urheilutoimittajaseminaarin, jonka pääpuhujaksi toin KOK:n hovikriitikkona tunnetun tutkivan toimittajan Andrew Jenningsin. Salmenkylän Matti, joka tunsi minut jo HKV:n vuosiltani, antoi minulle siitä suorasanaiset moitteet. Sellaista Jenningsiä ei olisi pitänyt tuoda Suomeen.

Benedek Oláh (vas.) on lupaavimpia olympiaurheilijoitamme.

Erosimme toki sovussa. Seuraavalla kerralla tavatessamme Matti antoi minulle KOK:n leimalla varustetun kuivamustekynän. Ehkä hänen palautteensa oli vaivannut enemmän häntä kuin minua.

Arvostukseni Matti Salmenkylää kohtaan ei saanut kolausta saamistani moitteista. Eikä siitä lahjuskynästäkään. Se on minulla vieläkin tallella.

Vuonna 2006 edesmennyt Matti Salmenkylä oli käsittääkseni ainoa suomalainen urheilutoimittaja, joka on saanut Kansainvälisen olympiakomitean korkeimman tunnustuksen, Olympic Orderin.

Keskiviikkona vuosikokouksen jälkeen järjestetyssä koulutusseminaarissa kolme oman lajinsa suomalaista huippua kertoi omia kuulumisiaan. Oli mielenkiintoista kuulla triathlonisti Kaisa Lehtosen tavoitteista nousta Ironman-kisan ykköseksi ja miekkailija Niko Vuorisen filosofisesta pohdiskelusta. 

Kolmas urheilijavieras oli Benedek ”Pentti” Olàh, joka singahti Rion olympialaisissa suomalaisen urheiluyleisön tietoisuuteen ensimmäisenä suomalaisena olympiatason pöytätennispelaajana.

Tämä kolmikko esiintyi niin vakuuttavasti, että heitä kehtaa suositella esiintymään mihin tahansa. Ja kääntäen, heidän urheilusuorituksiaan on jatkossa todella mielenkiintoista seurata.