Aamulenkki nro 325 Mondo Duplantis jalat maassa

Ilmoittauduin vuoden aluksi mukaan Kansainvälisen Urheilutoimittajain Liiton (AIPS) perjantaiseen Mondo Duplantis -haastatteluun. Oli mielenkiintoista kuulla, mitä urheilutoimittajien maailman parhaaksi urheilijaksi äänestämä seiväshyppääjä ajattelee. 

Mondo Duplantis 2023. Kuva: Erik van Leeuwen.

 

Mondon kilpailuvarmuus hämmästyttää. Hän kilpaili koko vuoden 2024 ilman tappioita. Sama tahti jatkui vuonna 2025. En ole televisionkatsojana vieläkään toipunut siitä, että hän onnistui voittamaan Tokiossa kolmannen ulkoratojen maailmanmestaruutensa uudella ihmeellisellä maailmanennätyksellä 630. Suoritus hipoi täydellisyyttä. Mistä sellainen kilpailuvarmuus tulee?

Tässä vielä kertauksena Mondon kilpailut hallissa (3 kpl) ja ulkoradoilla (6 kpl) vuonna 2025:

 

28.2. Clermont-Ferrand, Ranska

1. Maailmanennätys 627.

13.3. Upsala, Ruotsi

1. Mondo Classic: 605.

22.3. Nanjing, Kiina

1. MM-hallikilpailut: 615.

3.5. Shanghai, Kiina

1. Diamond League: 611.

12.6. Oslo, Norja

1. Diamond League: 615.

15.6. Tukholma, Ruotsi

1. Diamond League: Maailmanennätys 628.

12.8. Budapest, Unkari

1. Maailmanennätys 629.

27.8. Zürich, Sveitsi

1. Diamond League Final: 600.

15.9. Tokio, Japani

1. MM-kilpailut: Maailmanennätys 630.

 

Yhdeksän kilpailua, neljä maailmanennätystä. Aivan uskomaton rekordi lajissa, joka on täynnä vaikeasti hallittavia yksityiskohtia. Miksi Mondo on niin hyvä?

Tuoreen haastattelun perusteella nostaisin kolme asiaa, jotka selittävät hänen nousuaan maailman parhaaksi: arvot, rakkaus lajiin ja keskittymiskyky.

 

Arvot

 

Tärkeimpänä asiana pitäisin perhearvoja. Sitä Mondo korosti tässäkin haastattelussa. Hän haluaa olla siskolleen ja veljilleen hyvä sisarus ja vanhemmilleen hyvä poika. Hän kertoi myös menevänsä tänä vuonna naimisiin ruotsalaisen morsiamensa, mallin töitä tekevän Desiré Inglanderin kanssa.

Kun Mondolta tiukattiin, mitä suunnitelmia hänellä on urheilu-uran jälkeen, hän kertoi halustaan tulla isäksi. Suuri tavoite: tulla hyväksi isäksi. 

Mondo yllättää. Kun italialainen urheilutoimittaja kysyi seivästähden italialaisesta nimestä, Armand Duplantis kertoi, että hänen amerikkalainen isänsä Greg Duplantis on kotoisin New Orleansista. Siellä oli vahva italialaisyhteisö. Gregin paras ystävä, joka oli kotoisin Sisiliasta, alkoi kutsua pikku-Armandoa nimellä ”Mondo Man”. Siitä on jäänyt hieman suureelliselta vaikuttava hellittelynimi Mondo (maailma).

Ja se todellinen yllätys: Mondo on täysin musiikin lumoissa. Hän julkaisi viime vuonna ensimmäisen biisinsä nimeltä Bob – klikkaa, kuuntele ja ihastu! Tänä talvena Mondolta on tulossa lisää musiikkia.

Duplantis selitti, että musiikki on hyvää vastapainoa seiväshypylle. Vaikka hän kielsi olevansa perfektionisti, hän pyrkii kuitenkin hiomaan hyppynsä niin hyväksi kuin mahdollista. Lähelle täydellisyyttä. Musiikki toimii toisin. Sitä voi itse hioa, mutta ei voi tietää, pitävätkö muut samanlaisesta musiikista. Se täytyy vain tehdä niin, kuin itse kokee parhaaksi. Helmikuussa on odotettavissa lisää Mondon musiikkia!

Se tapa, jolla Mondo musiikistaan puhui, antoi ajatuksen, että hän saattaa hyvinkin luoda urheilu-uransa jälkeen uuden uran musiikin parissa.

 

Rakkaus lajiin

 

Mondo Duplantis on pienestä pitäen hypännyt seivästä. Se oli isän laji. Greg on osannut sopivalla tavalla ohjata poikaansa. Mutta menestys perustuu Mondon omiin suorituksiin.

Hän on asettunut Upsalaan, edustaa Upsala IF:ää ja on järjestänyt kotikaupungissaan jo useana vuonna huipputason Mondo Classic -seiväshyppykilpailun. Viime talvena hän nosti siellä riman maailmanennätyskorkeuteen, mutta sillä kertaa ennätyskirjoja ei tarvinnut kirjoittaa uusiksi.

Mondo sanoi, että hän on iloinen, jos hän voi nostaa omaa lajiaan parrasvaloihin. Yleisurheilun on vaikea taistella menestyksellä perinteisestä paikastaan urheilulajien keskuudessa ilman kirkkaita supertähtiä. Mondo Duplantis on noussut nyt 2000-luvun toiseksi yleisurheilun supertähdeksi. Uransa jo lopettanut Usain Bolt oli ensimmäinen. Bolt oli pitkään ainoa yleisurheilija, joka oli saanut arvostetun Laureus World Sportsman of the Year -tittelin. Viime huhtikuussa Mondo Duplantis sai vasta toisena yleisurheilijana saman tunnustuksen. Ei varmaan ole suuri yllätys, että äänestin Mondoa myös tällä kertaa. Mutta suurten joukkuelajien aikakaudella olisi aikamoinen ihme, jos Mondo saisi toistamiseen saman tunnustuksen.

Duplantis on tehnyt nyt 14 maailmanennätystä. Hänellä on kolme maailmanmestaruutta ulkoradoilta ja saman verran hallista. Hän on voittanut kaksi kertaa olympiakultaa. Ja kun häneltä kysyttiin mahdollisuutta voittaa neljä olympiakultaa, hän puhui siitä aivan normaalina asiana. Hän on Los Angelesin olympiakisoissa 2028 vasta 28-vuotias. Tavoite ei ole mitenkään utopistinen.

Toisaalta Mondo totesi realistisesti, että ikä tuo aikanaan omat rajoitteensa. Mutta 32-vuotias ei ole tänä päivänä vielä vanha urheilijaksi. Ravinto, lihashuolto ja vastaavat asiat hallitaan nykyään niin hyvin.

 

Keskittymiskyky

 

Ehkä valmennuksellisesti kiinnostavin ominaisuus Mondolla liittyy keskittymiskykyyn. Arvokisoissa seiväshyppykilpailu kestää useita tunteja. Vasta sitten Mondo pääsee omiin korkeuksiinsa esittämään parasta osaamistaan. Siinä pitää pystyä keskittymään oikealla tavalla olennaiseen. 

Mondo korosti haastattelussa, että hän nauttii kilpailemisesta. Kuitenkin hän analysoi, että seiväshyppy on pohjimmiltaan lajina sellainen, jossa varsinainen kilpailu tapahtuu paperilla. Kilpailupöytäkirjasta verrataan hyppääjien suorituksia ja julistetaan sen perusteella paremmuusjärjestys. Hän vertasi seiväshyppyä osuvasti golfiin. Siinä missä seiväshyppääjä kilpailee rimaa vastaan, golfari pelaa kenttää vastaan. 

Mondon hienosta luonteesta kertoo, että hän selvästi kunnioittaa vastustajiaan. Onhan se toki niin, että ilman vastustajia ei syntyisi kilpailua, joka saa hänet loistamaan.

Pitää vähän lisätä Mondon vastaukseen neljästä olympiavoitosta. Hän halusi korostaa, että ei hän itse oikeasti niin pitkälle ajattele. Hän keskittyy lähimpiin kilpailuihin, seuraavaksi on ohjelmassa kolme hallikilpailua. Ne pitää hoitaa mahdollisimman hyvin. Se on hänen tapansa olla ja toimia.

Kaiken kaikkiaan Mondo Duplantis antoi haastattelussa mielikuvan jalat maassa olevasta urheilijasta. Ei voi toivoa hänelle muuta kuin paljon menestystä.

Täältä voit katsoa Mondon tunnin mittaisen haastattelun.

Aamulenkki nro 310 Nurmijärven juhlavuosi

Viipurin Sudet voitti sata vuotta sitten vuonna 1925 jääpallon Suomen mestaruuden Salakkalahdella. Ahlgrenin Kalle (3. vas.) teki loppuottelussa kuusi maalia eikä antanut HJK:lle mitään mahdollisuuksia.

Nurmijärven kunta juhlii tänä vuonna 250-vuotisjuhliaan pitkin vuotta. Suomen suurimpana maalaiskuntana mielellään esiintyvän Nurmijärven perusti kuningas Kustaa III vuonna 1775. Onnea Nurmijärvelle kunnioitettavaan ikään pääsystä!

Nurmijärven kappeliseurakunta oli kylläkin perustettu jo vuonna 1558, mutta se kuului pitkään Helsingin pitäjään. Kirkon rakentamisesta alkoi sitten tulevan kunnan keskustan kehittyminen.

Nurmijärven 250-vuotisjuhlat keskittyvät hyvin ymmärrettävästi syksyyn ja Aleksis Kiven päivään 10. lokakuuta. Silloin julkistetaan muun muassa dosentti Ossi Viidan ja FT Jouni Lavikaisen kirjoittama Nurmijärven kunnan historian 4. osa, jossa käsitellään vuosia 1960–2017. Luultavasti se puhuttelee siis huomattavaa osaa nurmijärveläisistä, koska tuolta ajalta varsin monella on omakohtaisia muistoja.

Minäkin olen päässyt mukaan juhlavuoden tasokkaaseen kulttuuriohjelmaan, sillä pidän Nurmijärvellä kaksi esitelmää. Torstaina 23.1.2025 kerron Klaukkalan kirjastossa Paavo Nurmen sata vuotta sitten tekemästä ihmeellisestä Amerikan-kiertueesta. Paavo Nurmi muistetaan Suomessa yhdeksästä kultamitalistaan, mutta Yhdysvalloissa painaa legendaarinen vuoden 1925 kilpailukiertue enemmän. Sen jälkeen yleisurheilun hallikilpailuista tuli median ja suuren yleisön kiinnostuksen kohde.

Paavo Nurmen sankaritarinalle sata vuotta sitten toteutunut kiertue loi kultareunuksen ei vähiten siitä syystä, että hän kävi kiertueen loppupuolella Hollywoodissa ja tapasi muun muassa toimintaelokuvien karismaattisen sankarin Douglas Fairbanksin. 

Sama aihe, Paavo Nurmen seikkailut Amerikassa, on myös Loimaan luennollani 30. tammikuuta.

 

 

Paavo Nurmi antaa Douglas Fairbanksille lähtölupaa vuonna 1925.

 

Nyt kun tätä kirjoitan, pälkähti mieleen, että Nurmi sopii paremmin kuin hyvin Nurmijärven juhlavuoteen, nimensä puolesta. Kas kun Nurmijärvelle ei ole sijoitettu Nurmen patsasta!

Huumori on taitolaji, etenkin huono huumori… Useammin kuin kerran olen saanut ohjeen, että älä yritä olla hauska. Tuleekin mieleen se Urheilulehden Mustan Hevosen pakina, jossa mainittiin nuori urheilutoimittaja, joka kysyi lehdistötilaisuudessa Suomessa käymässä olleelta olympiavoittaja Kipchoge Keinolta, että kuinka paljon Keniassa on keino-päällystekenttiä. Musta Hevonen jatkoi, että Keinon luonteva vastakysymys olisi ollut suomalaisen jalkapallon tasoon liittyen, että kuinka paljon Suomessa mahtaa olla nurmi-kenttiä… 

 

Pölläkkälä oli yksi Äyräpään kylistä. Pölläkkälän Ura järjesti sata vuotta sitten 1925 kaksipäiväiset yleisurheilukilpailut.

 

Ehkä palataan takaisin Nurmijärven suurmiespatsaisiin. Siellä on jo Aleksis Kiven patsas, jonka tasavallan presidentin puoliso Ellen Svinhufvud kävi paljastamassa Kiven satavuotisjuhlavuonna 1934.

Menen tänä vuonna toisenkin kerran Nurmijärvelle. Nimittäin 6. maaliskuuta (2025) kerron Karjalan urheilusta. Se on myyttisiin sfääreihin nouseva aihepiiri, koska Suomi menetti sodassa merkittävät alueet mm. Karjalankannakselta ja Laatokan pohjoispuolelta kuten Vienasta. Kun alue revittiin Suomesta irti niin, väestö tuli Suomeen ja jätti kotinsa ja muistonsa taakseen. Samalla syntyi vahva tunteellinen side rakkaisiin isien ja isoisien maihin.

Jotkut Karjalan urheiluseurat lopettivat sotien jälkeen toimintansa, toisten toiminta hiipui vähitellen. Mutta jotkut, kuten esimerkiksi Viipurin Urheilijat, pystyivät jatkamaan uudella paikkakunnalla toimintaansa.

Nurmijärvelle tuli evakkoja ilmeisesti Vienan Karjalasta. Sen alueen urheilusta tiedänkin vähemmän, joten maaliskuisessa esityksessäni keskityn ennen kaikkea Viipurin seudun urheiluun.

Jos tunnet Vienan Karjalan urheilutarinoita, olen kiinnostunut kuulemaan. Tule vaikka Nurmijärvelle kertomaan!

Pölläkkälän Uran Ragnar Nilsson (oik.) sijoittui Pölläkkälän kansallisissa kilpailuissa 100 metrillä kolmanneksi vuonna 1925.

Aamulenkki nro 308 Hieno urheiluvuosi 2024

Valitettavasti Suomen olympiakomitean rakenteelliset ongelmat ja niistä käydyt keskustelut jättivät tänä vuonna varjoonsa poikkeuksellisen hienon suomalaisen urheiluvuoden parhaat saavutukset. On puhuttu virheellisesti jopa huippu-urheilun kriisistä, kun Pariisin olympiakisoista ei tullut mitaleita, kun olisi pitänyt puhua rakenteista ja niiden uudistamisen tarpeesta.

Pariisin olympiakisoista alkanut keskustelu on antanut vaikutelman,
että suomalainen huippu-urheilu olisi kriisissä.
Kuva: Rudy and Peter Skitterians, Pixabay.

Suomalainen urheiluvuosi 2024 oli itse asiassa yksi kaikkien aikojen parhaista. Olen 25 vuoden ajan ollut mukana Laureus World Sports Awards -valintaprosessissa, jossa valitaan maailman parhaista urheilijoista parhaat. Koskaan aikaisemmin en ole voinut ehdottaa samanlaista määrää vahvoja suomalaisia ehdokkaita listoille.

En ymmärrä lainkaan, kuinka meillä kehdataan puhua huonosta urheiluvuodesta, kun suomalainen jääkiekkoilija nostaa NHL:n mestarijoukkueen kapteenina Stanley Cup -pokaalin (Aleksander Barkov, Florida Panthers), tai kun suomalainen jalkapalloilija voittaa ensin Saksan Bundesliigan mestaruuden ja nostaa sen jälkeen vielä DFB-pokaalin mestarijoukkueen kapteenina (Lukas Hradecky, Bayer Leverkusen) 74,000 katsojan edessä.

Historian aikakirjoihin merkittiin myös suomalainen nainen, joka voitti liitokiekon eli frisbeegolfin maailmanmestaruuden (Eveliina Salonen) ensimmäisenä suomalaisena ja juuri sopivasti ennen kuin lajin MM-kisat järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa, Tampereella ja Nokialla, kesällä 2025.

Paavo Nurmi Games 2024 oli aivan poikkeuksellisen hieno tapahtuma. En uskonut, että itse näkisin koskaan Pekka Vasalan ja Antti Loikkasen 1500 metrin Suomen ennätyksen rikkoutumista. Joonas Rinne tarjosi kuitenkin tuon elämyksen. Ja samoissa kisoissa Ella Junnila paransi omaa korkeushypyn Suomen ennätystään kahdella sentillä.

Naisten moukarinheitossa Paavo Nurmi Gamesissa nähtiin Pariisin olympiakisojen esikisa. Kanadalainen maailmanmestari (2023) Camryn Rogers lennätti lekaansa pisimmälle ensin Turun Urheilupuistossa ja sen jälkeen Pariisin olympiakisoissa. Silja Kosonen sijoittui PNG:ssä toiseksi jättäen kovassa seurassa taakseen muun muassa takavuosien ykkösheittäjän Anita Wlodarczykin. Pariisissa vanha rouva Anita kaivoi jostakin takavuosien vireensä ja sijoittui neljänneksi ennen Siljaa, joka sijoittui nyt viidenneksi samoin kuin edellisen vuoden MM-kisoissakin. Saksaa Turun yliopistossa opiskeleva Silja Kosonen, 22, on nyt jo vakiinnuttanut asemansa yhtenä maailman parhaista ja varmimmista heittäjistä.

Jalkavammastaan toipuva Wilma Murto ei Turkuun vielä ennättänyt. Nina Kennedy voitti Paavo Nurmi Gamesin seiväskisan ja jatkoi samalla voittoisalla linjalla myös Pariisin olympiakisoissa. Minusta yksi tämän vuoden suurimmista urheilusaavutuksista – hattu pois päästä – on, että Wilma Murto pystyi vain muutamien viikkojen valmistautumisella hyppäämään olympiakisoissa kuudenneksi tuloksella 470.

Ja Pariisin olympiakisoista puheenollen, 13-vuotiaan Heili Sirviön sijoittuminen viidenneksi rullalautailun parkin finaalissa karsintojen kompurointien jälkeen oli ehdottomasti kisojen hämmästyttävin suomalaissuoritus.

Pariisin olympialaiset nostivat kansakunnan tietoisuuteen toisenkin urheilijan, jolle alettiin jo ladata menestysodotuksia seuraavia olympiakisoja ajatellen – niin tyypillistä meille suomalaisille. Kyse oli Pihla Kaivo-ojasta, joka nyrkkeili 50 kg:n sarjassa viidenneksi, vain voiton päähän mitalista.

Pariisin olympialaisissa säväytti myös 20-vuotias estejuoksija Ilona Mononen. Hän oli sijoittunut viidenneksi kesäkuun EM-kisoissa uudella Suomen ennätyksellä. Pariisin olympialaisten alkuerissä hän paransi vielä ennätysaikaansa, mutta ei selviytynyt jatkoon. Joka tapauksessa, kerrassaan debút fantatiques olympiatasolla.

Tasavallan presidentti Alexander Stubb oli tilanteen tasalla Pariisin olympialaisissa. Ensimmäisen kerran mediassa jaettiin valokuvia presidentistä, joka lohdutti pettynyttä suomalaisurheilijaa (Luukas Saha).

Itsenäisyyspäivän juhliin tasavallan presidentti oli kutsunut juhlien ”Yhdessä”-teeman hengessä suomalaisen kestävyysjuoksun kärkipariskunnan, Mustafa Muusen ja Nathalie Blomqvistin. Se oli oiva valinta! Oli säväyttävää nähdä kestävyysjuoksijat ykköset päällä. Nathalie sijoittui Rooman EM-kilpailuissa 5,000 metrillä viidenneksi uudella Suomen ennätyksellä. Pariisin olympiakisoissa hän sijoittui saman matkan loppukilpailussa neljänneksi parhaana eurooppalaisena 13:nneksi. Mustafakin onnistui tänä vuonna, sillä hän paransi oman ennätyksensä 5,000 metrillä aikaan 13.30,04.

Tenniksen Davis Cupin supervuoden 2023 jälkeen hyvät uutiset saivat jatkoa. Nostan vain Wimbledon-voittajaksi pelanneen Harri Heliövaaran, joka brittiparinsa Henry Pattenin kanssa voitti nelinpelin mestaruuden maailman arvostetuimmassa turnauksessa.

 

Valmennusrintamalla vuosi 2024 oli historiallinen. Hämmästyttävin uutinen oli tietysti Paris Basketballin päävalmentajana vahvat näytöt antaneen Tuomas Iisalon pesti NBA-joukkue Memphis Grizzlies’n apuvalmentajaksi.

Koripallon ykkösuutiseksi nousi silti Lauri Markkasen elokuussa tekemä yli 200 miljoonan dollarin sopimus Utah Jazzin kanssa. Sopimus jatkuu vuoteen 2029 asti. Laurin esimerkillisyys kantaa myös kotimaan koripallossa. Siitä saatiin esimerkki, kun 16-vuotiaat tytöt voittivat Euroopan mestaruuden pian sen jälkeen, kun uutinen Lauri unelmasopimuksesta oli julkistettu.

Kotimaiset jalkapallon valmentajamarkkinat kävivät – ja käyvät – kuumina. Tähtivalmentajan maineessa muutaman vuoden paistatelleen Markku Kanervan tähtisikermä vanheni käsiin, ja joukkueen viimeaikaiset tulokset ovat olleet masentavia.

Huuhkajien ohjaksiin etsitään vahvaa päävalmentajaa. Mika Lehkosuon valmentamat Pikkuhuuhkajat selviytyivät alle 21-vuotiaiden EM-kisoihin, joten hänen projektinsa on kesken. Jani Honkavaaran valinta Djurgårdenin päävalmentajaksi kohahdutti, ja samoihin aikoihin tullut uutinen Toni Koskelan siirtymisestä Kalmarin ohjaksiin poisti jälleen yhden ehdokkaan päävalmentajaspekulaatioista. Suomalaisilla valmentajilla on kyllä kysyntää ja luottoa rajojemme ulkopuolella.

 

Sokerina pohjalla haluan muistuttaa vielä paralympialaisten hienosta menestyksestä. Pariisista kantoivat mitaleita kotimaahan ratakelaajat Toni Piispanen, Leo-Pekka Tähti ja Amanda Kotaja.

Aina voisi tulla enemmän menestystä, mutta jos tämän urheiluvuoden näkee kriisivuotena, suosittelen peiliin katsomista. Silloin näkee parhaiten sen suurimman kriisin aiheuttajan.

 

Vuoden 1983 MM-kisojen jälkeen kartalta kadonneita maita

Yleisurheilun ensimmäiset MM-kisat järjestettiin Helsingissä 1983.
Museovirasto: Volker von Bonin.

Yleisurheilun ensimmäisiin maailmanmestaruuskilpailuihin Helsingissä 1983 osallistui 154 maata tai joukkuetta ja 1335 urheilijaa. Kyse oli siihen asti Suomen kaikkien aikojen kansainvälisimmästä tapahtumasta, jonka synnyttämisessä päävastuun kantoivat Carl-Olaf Homén järjestelytoimikunnan puheenjohtajana ja Lauri Tarasti pääsihteerinä.

Suomi sai kisoissa kolme mitalia. Tiina Lillak heitti keihäässä kultaa, Arto Bryggare aitoi hopealle ja Martti Vainio heittäytyi 5000 metrillä pronssille. Kaiken kaikkiaan Suomen joukkueessa oli 53 urheilijaa.

Vanhoja kuvia katsellessa tulee väistämättä nostalginen olo. Yksi kisojen näkyvimmistä sponsoreista oli japanilainen TDK. Elettiin kasettien ja videokasettien kulta-aikaa. Kisojen osanottajalistoja tarkastellessa huomaa, kuinka valtavasti maailma on muuttunut 40 vuoden aikana. Mukana olleiden joukkueiden joukossa oli 12 maata, joita ei enää ole olemassa. Merkittävä muutos on kohdistunut siis lähes kymmeneen prosenttiin osallistujamaista.

Kartalta ovat kokonaan kadonneet Neuvostoliitto, Jugoslavia ja Tšekkoslovakia. Alankomaiden Antillit voidaan lukea myös tähän ryhmään. Se hajotettiin vuonna 2010. Saaret ovat edelleen osa Alankomaiden kuningaskuntaa, mutta urheilijat voivat halutessaan edustaa joko Arubaa tai Hollantia.

Jemenit ovat yhdistyneet yhdeksi, tosin sisäisesti hyvin riitaiseksi Jemeniksi, ja Saksat ovat yhdistyneet yhdeksi Saksaksi.

Lisäksi neljä osanottajamaata on vaihtanut nimeä. Ylä-Voltan nimi muuttui Burkina Fasoksi heti Helsingin kisoja seuranneena vuonna. Kamputsea on nykyään Kambodžan kuningaskunta, Länsi-Samoa on nykyään Samoa ja Zairesta tuli vuonna 1997 Kongon demokraattinen tasavalta. Sitä saatetaan kutsua myös Kinshasan Kongoksi maan pääkaupungin mukaan.

Merkittävin ja urheilua eniten muokannut muutos on ollut Neuvostoliiton hajoaminen. 1990-luvun alussa piirrettiin kartalle 15 uutta valtiota: Venäjä, Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina, Armenia, Azerbaidžan, Georgia, Kazakstan, Kirgisia, Moldova, Tadžikistan, Turkmenistan ja Uzbekistan.

Jugoslavian hajoaminen ei onnistunut ilman sotaa, kun taas Tšekkoslovakia jakautui Tšekiksi ja Slovakiaksi ilmeisesti ilman ensimmäistäkään veriuhria.

Kadonneilla mailla oli näkyvä rooli MM-kisojen mitalitaulukossa, sillä neljästä menestyneimmästä maasta kolme on kadonnut kartalta.

Yhdysvallat oli 24 mitalillaan kisojen menestynein maa, mutta Neuvostoliitto 23 mitalillaan ja Saksan demokraattinen tasavalta 22 mitalillaan olivat lähes yhtä menestyneitä. Neljänneksi eniten (9) mitaleita sai Tšekkoslovakia.

Helsingin MM-kisoissa oli mukana myös kaksi kansallista yleisurheiluliittoa, jotka siis siis edustivat omaa ”valtiotaan” tai ”maataan” poikkeuksellisissa olosuhteissa. Nämä poikkeukset olivat Kiinan Taipein Yleisurheiluliitto (TPE) ja Palestiinan Yleisurheiluliitto (PAL).

Kiinan Taipein eli Taiwanin kiista on ollut ratkaisematta vuodesta 1949 lähtien. Kiinan tasavalta eli Taiwan oli aikanaan perustamassa Yhdistyneitä kansakuntia, mutta se joutui luopumaan YK:n jäsenyydestä vuonna 1971 puhemies Maon johtaman Kiinan kansantasavallan hyväksi. Nykyään vain muutama YK:n jäsenmaa tunnustaa Taiwanin itsenäiseksi valtioksi, eivätkä kaikki saaren asukkaatkaan ole yksimielisiä siitä, haluaisivatko he saaren itsenäistyvän. Se nimittäin ärsyttäisi suunnattomasti manner-Kiinaa, joka katsoo, että saari kuuluu sen alueisiin.

Lähi-idässä tilanne on hyvin toisenlainen. Israelilaisten ja palestiinalaisten jännitteet juontavat kauas historiaan. Nykyisin Palestiinan valtion on tunnustanut jo lähes 140 YK:n jäsenvaltiota, mutta tältä listalta puuttuvat käytännössä kaikki länsimaat. Sen vuoksi Palestiina ei voinut valtiona osallistua myöskään Helsingin MM-kisoihin.

Kuvaavaa on, että monia muita maailman kriisipesäkkeitä on onnistuttu purkamaan 40 vuodessa, mutta Taiwanissa ja Palestiinassa tilanne on pysynyt vuosikymmenestä toiseen yhtä tulehtuneena. Se tarkoittaa sitä, että minun kanssani samanikäiset palestiinalaiset ja israelilaiset samoin kuin taiwanilaiset ja mannerkiinalaiset ovat eläneet koko työuransa sodan tai sodan uhan varjossa. Se on surullista. Yksi menetetty sukupolvi!

Kiinan ja Taiwanin urheilijat ovat olleet vain yhden kerran olympiakisoissa yhteisessä joukkueessa. Se tapahtui Lontoossa 1948. Sen jälkeen niiden edustajat eivät vuosikymmeniin mahtuneet samaan pöytään tai edes samaan huoneeseen.

Niinpä Helsingin MM-kisoissa tehtiin urheiluhistoriaa senkin osalta, että Kiinan kansantasavalta ja Kiinalaisen Taipein yleisurheiluliitto olivat edustettuina samoissa suurkisoissa. Joku voi vielä muistaa, että Kiinan Zhu Jianhua voitti korkeushypyssä MM-pronssia.

Isäni kuului Aulis Potinkaran johtamaan Helsingin MM-kisojen juhlavaliokuntaan. Harrin vastuulla oli joukkueiden avajaismarssin toteutus. 154 joukkuetta piti siis marssittaa Eläintarhan kentältä Olympiastadionille aikataulun mukaisesti. Kisojen juhlallisuuksien ohjauksesta vastasi näyttelijä-ohjaaja Risto Ahonen, kisamusiikista säveltäjä Jorma Panula, liikuntaesityksistä voimistelunopettaja Raija Riikkala ja Olympiastadionin koristamisesta vastasi professori Jukka Pellinen.

Kaikki järjestelyt menivät kaikin puolin hyvin. Ja kaiken kukkuraksi pääsihteeri Lauri Tarasti saattoi laskea talouspäällikkö Hannu Lehtisalon kanssa kisojen jälkeen tyytyväisenä, että kisoista jäi Suomen Urheiluliitolle voittoa 3,5 miljoonaa markkaa.

Paavo Nurmi Norjassa ja Ruotsissa 1923

Paavo Nurmen maine tunnettiin Norjassa.

Kestävyysjuoksun 9-kertainen olympiavoittaja Paavo Nurmi kilpaili vain yhden kerran Norjassa. Se tapahtui Ørnulf-seuran 30-vuotiskilpailuissa vuonna 1923. Myöhemmin samana kesänä hän juoksi Tukholmassa maililla uuden maailmanennätyksen.

Paavo Nurmi voitti ensimmäiset kolme olympiakultaansa Antwerpenin olympiakisoissa vuonna 1920. Suomen yleisurheilujoukkueen kokonaissaalis oli yhdeksän kultamitalia. Myös Yhdysvallat saavutti yhtä monta olympiakultaa, joten Suomi ja USA olivat maailman johtavat yleisurheilumaat.

Ensimmäisen maailmanennätyksensä Paavo Nurmi juoksi Tukholmassa 10 000 metrillä vuonna 1921. Seuraavana vuonna otti nimiinsä maailmanennätykset myös 2 000 ja 3 000 metrillä. Vuoden kolmas virallinen maailmanennätys oli Paavolle itselleen merkityksellisin. Hän alitti Tukholman olympiastadionilla Hannes Kolehmaisen ennätysajan 5 000 metrin juoksussa.

Tukholmasta alkoi vähitellen muodostua Paavo Nurmen ennätysten suosiollisin tekopaikka.

Paavo Nurmen nimi oli maailmalla nyt niin kiinnostava, että hänelle lähetettiin myös ulkomaisia kilpailukutsuja. Yksi tuli Norjasta, missä Ørnulf-seura valmistautui 30-vuotiskilpailuihinsa, jotka järjestettiin 16.–18.6.1923.

Paavo ilmeisestikin suunnitteli, että hän menisi ensin Tukholmaan ja sieltä Norjaan. Ruotsalaiset nimittäin intoilivat keväällä, että Paavo tulisi Tukholmaan harjoittelemaan ja edustamaan sikäläistä Linneaa katuviestissä. Ruotsalaislehdet kirjoittivat tästä monia juttuja, mutta luultavasti Paavolta kiellettiin kotimaassa tällainen ulkomaisen seuran edustaminen, sillä suunnitelma raukesi.

Vuoden 1923 suurimmat yleisurheilukilpailut olivat Göteborgin Pohjoismaiset kisat. Ne muistuttivat Malmössä vuonna 1914 järjestettyjä Balttilaisia kilpailuja, missä suomalaiset olivat menestyneet erinomaisesti.

Mutta Göteborgin kilpailuihin suhtauduttiin kotimaassa ristiriitaisin tuntein. Harvardin yliopiston valmentajaksi valittu Suomen 1920 olympiajoukkueen valmentaja Jaakko Mikkola kirjoitti johtavalle urheilutoimittajalle ja valmennuksen asiantuntijalle Lauri ”Tahko” Pihkalalle, että liikemiespiirit suunnittelivat kiekonheiton olympiavoittajan Armas Taipaleen lähettämistä Amerikkaan kilpailemaan. Mikkola painotti, että Taipaleesta tehtäisiin Amerikassa heti ammattilainen ja Suomi menettäisi Pariisin olympiakisoissa 1924 yhden kultamitalin.

Yhdysvallat oli siinäkin mielessä arveluttava maa, että suomalaiset pelkäsivät, että meidän parhaita urheilijoita värvättäisiin siellä Yhdysvaltain kansalaisiksi. Pariisin tulevan olympiamenestyksen kannalta kansalaisuuden vaihto oli yhtä kohtalokas visio kuin ammattilaiseksi julistaminenkin.

Lisäksi Mikkola ehdotti Suomen Voimistelu- ja Urheiluliiton (SVUL) puheenjohtajalle Aksel Ekille Bostonista lähettämässään kirjeessä, että urheilijoiden tuloksia ei pitäisi julkaista sanomalehdissä, sillä hänen mukaansa amerikkalaiset käänsivät kaiken englanniksi ja vertasivat, missä lajeissa heidän olisi tehtävä eniten töitä saavuttaakseen Suomen etumatkan.

Samassa kirjeessään Jaakko Mikkola vaati, että parhaita urheilijoita ei pitäisi lähettää edes Göteborgin Pohjoismaisiin kilpailuihin: ”Tulokset on pidettävä salassa. Jo siitäkin syystä on aivan välttämätöntä, että Ruotsin joukkue on mahdollisimman pieni… sillä matkalla kuluu ainoastaan varoja, joita tarvitaan 1924”, Mikkola ehdotteli SVUL:n puheenjohtaja Ekille.

Tässä Jaakko Mikkola oli eri linjoilla kuin valmentajakollegansa Lauri Pihkala, joka oli johtanut Suomen joukkueen menestykseen Malmössä 1914. Pihkala kannatti Göteborgiin lähtemistä.

Tästä nousi suuri myrsky niin Ruotsissa kuin Suomessakin. Lopulta Suomen Tukholman suurlähetystö oli kotimaahan yhteydessä, kun Ruotsissa paheksuttiin suomalaisten laihaa kiinnostusta Göteborgin Pohjoismaisiin kisoihin.

 

Paavoa painostettiin

 

On mahdollista, että juuri Jaakko Mikkola oli vaikuttanut siihen, että Paavo Nurmen mielenkiinto Göteborgin kilpailuihin oli olematon. Ja mielenkiintoa vähensi mahdollisuus osallistua kesäkuussa Kristianiassa (Oslo) Ørnulfin juhlakilpailuihin, missä Paavolle oli tarjolla kolme starttia kolmena päivänä peräkkäin.

Tahko Pihkalan valitsema linja pääsi Suomessa voitolle, ja myös eturivin yleisurheilijoita päätettiin lähettää Göteborgiin. Nyt Nurmeakin yllättäen vaadittiin mukaan joukkueeseen, mutta hän oli jo luvannut juosta Norjassa. Ja sen jälkeen hän halusi keskittyä heinäkuussa kuntonsa hiomiseen.

Vastoin Nurmen tahtoa hänet kuitenkin ilmoitettiin varamieheksi Göteborgin kisoihin. Ilmeisesti Suomen urheilujohto laski, että Nurmi olisi tämän jälkeen ylipuhuttavissa matkalle.

Mutta Nurmi ei hyväksynyt sitä, että häntä yritettiin painostaa juoksemaan. Siitä tuli valta- ja auktoriteettikiista. Nurmi ei pitänyt siitä, että häntä määräiltiin.

Paavo Nurmi juoksi kesäkuun puolivälissä Ørnulfin juhlakilpailuissa Kristianiassa ja voitti vaivattomasti 5 000, 3 000 m ja 1 500 metrin matkat. Erikoista on, että hän ei sen jälkeen enää koskaan kilpaillut Norjassa. Hänen kilpailumatkastaan kotimaassa syntyneet riidat voivat jossain määrin selittää Norjan kilpailujen jäämistä vain tähän yhteen kertaan. 

 

Paavo Nurmi TUL:iin?

 

Kiistat jatkuivat sen jälkeen, kun Paavo Nurmi palasi Norjasta kotimaahan. Häntä yritettiin vielä ylipuhua lähtemään Göteborgiin.

Riitely meni jo niin pitkälle, että Paavo harkitsi siirtymistä SVUL:n alaisesta Turun Urheiluliitosta Työväen Urheiluliittoon (TUL), joka oli perustettu sisällissodan jälkeen vuonna 1919. Se piti omasta tahdostaan etäisyyttä SVUL:iin eikä sallinut urheilijoidensa kilpailevan samoissa kilpailuissa SVUL:n urheilijoiden kanssa. TUL:n urheilijat esiintyivät ensimmäisen kerran Suomen olympiajoukkueessa vasta vuonna 1948.

Uhkaus TUL:n riveihin siirtymisestä olisi tarkoittanut, että Nurmi ei olisi voinut edustaa Suomea Pariisin olympiakisoissa 1924.

Uhkaus tehosi ja lopulta tehtiin kompromissi. Göteborgin kilpailuihin matkusti Suomesta vahva suomalaisjoukkue, mutta ei Nurmea.

Widen ja Nurmen kohtaamista markkinoitiin
 Ruotsissa näyttävästi.

Paavo käytti sitten heinäkuun harjoitteluun ja matkusti elokuun lopulla Tukholmaan ja juoksi maililla uuden maailmanennätyksen 4.10,4. Amerikkalaisen Norman Taberin ME-aika parani yli kaksi sekuntia ja Ruotsin suurin tähti Edvin Wide jäi Paavosta lähes kolme sekuntia.

Tämä artikkeli julkaistiin Paavo Nurmi Gamesin käsiohjelmassa 13. kesäkuuta 2023. Kirjoitus pohjautuu Bergenin yliopiston mediatutkimuksen professorin Peter Dahlénin kanssa kirjoittamaani laajempaan ruotsinkieliseen artikkeliin Idrottsforum.org-sivustolle. Siihen voi tutustua tästä linkistä.

 

Jos haluat lukea lisää Paavo Nurmen kilpailuista, minulla on myynnissä muutama kappale kirjaani Mies josta tehtiin patsas. Paavo Nurmen ennätykset, maine ja perintö (Docendo 2017).

Dagens Nyheter julkaisi kuvan
 ennätysjuoksun lähdöstä.

Olavi Rinteenpää (1924–2022)

Vanhin elossa ollut suomalainen olympiaurheilija keravalainen hammasteknikko Olavi Rinteenpää nukkui pois maanantaina 10.1.2022. Hän oli kuollessaan 97-vuotias.

Olavi Rinteenpää (oik.) kuuntelee ohjeita Paavolta ja
 Hannekselta.  Suomen Urheiluarkiston kuva kirjasta
Mies josta tehtiin patsas. Paavo Nurmen ennätykset,
 maine ja perintö (Docendo 2017).

 

Puhuin juuri puhelimisessa Antero Raevuoren kanssa, kun hän mainitsi huomanneenssa uutisen Olavi Rinteenpään poismenosta. Soitin seuraavaksi Kerava-seuran puheenjohtajalle Satu Saaristolle, joka tietää Keravalla sen, mikä on tietämisen arvoista. Niin tälläkin kertaa. Juuri Satu oli antanut suru-uutisen Suomen Tietotoimistolle omaisilta luvan saatuaan.

Satu tiesi kertoa, että Olavi oli katsellut viimeiseksi kultahääkuvaa, jossa hän on tyytyväisenä nyt jo edesmenneen vaimonsa Hillevin kanssa.

Keravan Aurinkomäellä on vaikuttava paikallisten tähtien Walk of Fame. Olavi Rinteenpää sai sinne oman tähtensä vuonna 2015. On turha arvailla, kuinka paljon sankari itse enää siinäkään vaiheessa ymmärsi saamastaan tunnustuksesta. Keravan kaupungille ja keravalaisille on kuitenkin merkittävä asia, että yksi 1950-luvun parhaista estejuoksijoista oli keravalainen.

Estejuoksu oli tullut Volmari Iso-Hollon ansiosta keravalaisten lajiksi jo ennen sotia.

Rinteenpää juoksi maailman parhaan ajan 8.44,4, esteissä vuonna 1953. Kukaan ei ollut siihen mennessä juossut sellaista vauhtia. Yrittäjiä oli kyllä Suomessakin ollut: Volmari Iso-Hollo ja Paavo Nurmikin viipyivät aikanaan estematkalla yli yhdeksän minuuttia.

Minä kirjoitin ensimmäisen kerran Olavi Rinteenpäästä Paavo Nurmi -kirjassani ”Mies josta tehtiin patsas”. Paavo Nurmi ja Hannes Kolehmainen osallistuivat Helsingin olympiakisojen jälkeen juoksijoiden palaveriin, jossa pohdittiin, kuinka maailman kärki saavutetaan. Rinteenpään neljäs sija Helsingin olympiakisoissa oli jäänyt suomalaisten parhaaksi kestävyysjuoksusaavutukseksi. Silloin se ei täyttänyt odotuksia.

Bernin EM-kisoissa 1954 Rinteenpää voitti EM-hopeaa. Nyt voi sanoa, että Olavi Rinteenpää oli suurjuoksija kaikilla mittareilla. 

Toisen kerran kirjoitin Olavi Rinteenpäästä lyhyesti viime vuonna ilmestyneessä Kerava-seuran Kotikaupunkini Kerava 21 -julkaisussa. Mainitsen artikkelissani Rinteenpään keravalaisena urheilusankarina, vaikka hän edustikin huippuvuosinaan Helsingin Kisa-Veikkoja. 

Olavin veli Aulis Rinteenpää oli myös kansallisen tason kestävyysjuoksija. Veljekset keräsivät HKV:lle mitaleita ja pisteitä SM-viesteissä.

Aulis Rinteenpää asui sitten vanhoilla päivillään Kauniaisissa samassa talossa kuin Antero Raevuori. Jolta siis kuulin Olavin poismenosta. Ympäri mennään ja yhteen tullaan.

Hieman yllätyin sitä, että en ollut kirjoittanut tähän Aamulenkki-blogiini Olavi Rinteenpäästä muuta kuin sivumainintoja Volmari Iso-Hollon yhteydessä. Mutta se taisi olla hänen osansa yleisemminkin. Tässä on yksi blogipostaus tässä hengessä. 

 

Kunnianosoitus keihäänheitolle

Keskiviikkona julkistettiin Urheilumuseolla vaikuttava keihäänheiton historiakirja Sinivalkoinen keihäskaari. Kirjasta näkee, että kustantaja Docendo on ollut vakavissaan asialla, sillä ulkoasuun on panostettu poikkeuksellisen paljon. Kirjan kirjoittajat Tapani Salo ja Pasi Rein ovat kokeneita urheilutoimittajia, jotka ovat seuraanneet keihäänheittoa jo viidellä vuosikymmenellä. Tarina etenee sujuvasti, ja lukijalle tarjoillaan sopivassa suhteessa tuloksia ja tarinoita. 

Kirjassa kerrotaan myös 50-vuotiaan Pihtiputaan keihäskarnevaalien tarina. Leo Pusa oli Urheilumuseolla kertomassa keihäskarnevaalien alkuvaiheista. Jorma Kinnunen oli maailmanennätysmiehenä Pihtiputaalla syntyneiden keihäänheittäjien ykkösnimi, mutta itse asiassa Putaalta oli lähtöisin niin monta huippuluokan heittäjää, että jonkinlainen yhteiskisa oli pakko järjestää. Idea kehittyi, ja ensimmäiset karnevaalit järjestettiin vuonna 1971.

Leo Pusa karsiutui seuraavana vuonna Münchenin olympiakisojen loppukilpailusta. Matti Järvinen, kymmenen maailmanennätyksen heittäjä ja olympiavoittaja, tuli Leksan luokse sanoi, että ei sinusta keihäänheittäjää tule. Mutta sinusta tulee hyvä valmentaja. Leksa ei lopettanut kerrasta. Hän jäähdytteli vielä muutaman vuoden ja päätti uransa Keravan Urheilijoissa. Hän pitää edelleen hallussaan seuran ennätystä 77,64 vuodelta 1977. 

Tarinaan kuuluu, että Matti Järvinenkin edusti hetken aikaa Keravan Urheilijoita voittaen Euroopan mestaruuden 1938 seuran edustajana. 

Leo Pusalla on todellakin ollut valmentajana sellainen ote, että hän on leiponut tai hionut Suomelle monta arvokisamitalistia. 

Oli mukava tavata Urheilumuseolla pitkästä aikaa myös keihäslegenda Kimmo Kinnunen, jonka heittouraa seurasin urheilutoimittajana hyvinkin tarkasti. Suomen joukkueen MM-kisaleirillä ennen Tokion maailmanmestaruuskisoja ei ollut paikalla Kimmon valmentajaisä Jorma Kinnunen vaan Leo Pusa, jonka ihmistuntemus, tarkka valmentajan silmä ja rauhallinen olemus olivat sellainen yhdistelmä, että Kimmo kypsyi voittamaan maailmanmestaruuden. 

Samana vuonna urheilutoimittajat äänestivät Kimmon vuoden urheilijaksi. Sitä valintaa ei kukaan kyseenalaistanut. Hienoja aikoja, mutta niistäkin on kulunut jo 30 vuotta. 

Tein silloin paljon yhteistyötä valokuvaaja Juha Sorrin kanssa. Saimme loistavan ajatuksen, että tehdäänpä Kimmosta kirja. Ajatus hyväksyttiin Kinnusten kotona ja otin yhteyttä kustantajiin. Ilman tulosta. Kustannustaloissa ajateltiin silloin, että jaaha, taas yksi maailmanmestari keihäänheitossa, mitä sitten? Silloin oli aivan normaalia, että suomalainen voittaa keihäänheiton arvokisoissa. 

Kyse oli varmaan myös siitä, että Kimmon MM-kisoissa hopealle jättämä Seppo Räty oli niinä vuosina Suomen valovoimaisin urheilija. Vaikka Kimmon mestaruus olikin huikea saavutus, Seppo Räty oli vuoden 1987 maailmanmestarina ja urheilujohtajien painajaisena ehkä vielä kiinnostavampi persoona. 

Rädyn ja Kinnusen jälkeen tuli lyhyt katkos miesten keihäänheittomenestyksessä, kunnes Tero Pitkämäki voitti Osakassa 2007 maailmanmestaruuden ja palautti marssijärjestyksen maailman keihäskartalle. Tero sai sitten Antti Ruuskasesta hyvän adjutantin, ja he pitivät kahdestaan yllä suomalaisten mainetta keihäskansana oikeastaan viime vuoteen asti. 

Nyt, kun on saatu kansien väliin suomalaisten keihässaavutukset, herää kysymys jatkosta. Menestyvätkö suomalaiset enää niin repivässä lajissa kuin keihäänheitto? Aikaisemmin vahvat tyypit tulivat maatiloilta ja olivat metsätöiden karaisemia, kun taas nykyisin keihäänheittoa kokeilevien nuorten kokemuspiiri rakentuu tietokonepeleistä. 

Mutta ei kannata vaipua epätoivoon. Kimmo Kinnusen poika Jami Kinnunen heitti viime kesänä 81 metriä ja HKV:n Topias Laine voitti alle 23-vuotiaiden Euroopan mestaruuden. Potentiaalia Suomesta löytyy edelleen vaikka mihin.

Supertähdet Iso-Hollo ja Saarentaus

Vanha valokuva yhdistää kaksi tunnettua keravalaista Volmari Iso-Hollon ja Kauko Saarentauksen. Kuvassa yhdistyy hienolla tavalla fyysinen suorituskyky henkiseen voimaan.

Estejuoksun kaksinkertaisena olympiavoittajana Iso-Hollo nautti valtavaa arvostusta Keravalla ja koko Suomessa. Hän tutustui maailman tähtiin, kuten elokuvaohjaaja Leni Riefenstahliin. Samoin hän tutustui ”Ihmisveturi” Emil Zatopekiin.

”Vomma” oli innostava esimerkki. Hänellä on täytynyt olla osansa siihen, että keravalainen Olavi Rinteenpää juoksi Helsingin olympiakisoissa 3000 metrin estejuoksussa neljänneksi ja saavutti EM-hopeaa vuonna 1954. Kun Jouko Kuha juoksi 3000 metrin maailmanennätyksen kesällä 1968, hän kävi Keravalla keskustelemassa estejuoksun suurimman olympiasankarin Iso-Hollon kanssa.

Volmari Iso-Hollo Kauko Saarentauksen haastateltavana.
Mutta kuka tunnistaisi herrojen välissä olevan hattupään?

Iso-Hollo oli yksi tunnetuimmista suomalaisista ennen television aikakautta.

Hattupäinen Kauko Saarentaus, joka haastattelee valokuvassa Iso-Holloa vuonna 1949, oli itse suunnistanut Keravan Urheilijoiden riveissä. Hän tunsi Iso-Hollon henkilökohtaisesti. 

Myös Saarentauksesta tuli kuuluisuus. Hänestä kehkeytyi yksi televisioaikakauden tähdistä, sillä hän oli television ensimmäisiä uutistenlukijoita vuodesta 1959.

Televisiouutiset olivat suoranainen instituutio 1960-luvulla. Uutistenlukijat Saarentaus ja Heikki Kahila tulivat lopulta liian suosituiksi. Esimerkiksi Jaakko Okker kritisoi Antenni-lehdessä, että uutiset olivat Kahilan ja Saarentauksen ”pärstäkertoimen varassa”.

Emeritusprofessori Raimo Salokankaan 1990-luvulla kirjoittamassa Yleisradion historian 2. osassa ”Aikansa oloinen” kerrotaan noista dramaattisista vaiheista asiapohjalta. Uutispäällikkö Ralf Friberg koki, että Saarentaus oli jollain tavalla saanut toimituksen häntä vastaan. Onneton tilanne, joka esimiehen piti tietenkin ratkaista. Saarentauksen ja Kahilan syrjäyttämiseen tarvittiin iso operaatio, joka päättyi lopulta Fribergin voittoon. Seuraavaksi Saarentaus siirtyi vetämään kulttimaineeseen noussutta Jatkoaikaa. Saarentauksen jälkeen, tai ehkä osin samaankin aikaan, Jatkoaikaa tuli vetämään nuori räväkkä toimittaja nimeltään Hannu Taanila, mestarillinen rienaaja herran armosta.

Saarentaus oli varsinaiselta ammatiltaan kansakoulunopettaja, ja karismaattisena uutistenlukijana hän oli luonut itsestään lähtemättömästi viisaan miehen kuvan. Niinpä hän löysi radion Viisasten kerhosta lopulta omimman peliareenansa. Hän veti Viisasten kerhoa yli kymmenen vuotta.

Viisasten kerhosta on todettava, että sen perusti Tauno Rautiainen vuonna 1945. Ohjelmaa tehtiin uskomattomasti peräti 50 vuotta, vaikka Rautiainen itse menehtyi 50-vuotiaana vuonna 1962.

Kun tässä nyt tuli muisteltua Yleisradion vahvaa keravalaista historiaa, niin ehkä nyt lopetamme supersuositun ”Tervetuloa aamukahville”-ohjelman juontajan Niilo Tarvajärven sanoihin: ”Ylös, ulos ja lenkille!”

Volmari Iso-Hollo ja Jorma Hyttinen

Viikkoni alkoi erinomaisesti. Kävin, kuin aamulenkillä, kylässä Sirpa ja Jorma Hyttisen luona Saviolla, tai tarkemmin Kannistossa. Jorma on valmentanut Keravan Urheilijoissa yleisurheilijoita SM-mitaleille viidellä vuosikymmenellä. Hän ei osannut sanoa mitalien tarkkaa lukumäärää, mutta noin 160 SM-mitalin kokonaismäärästä voi puhua. Tuskinpa Suomesta löytyy toista edelleen aktiivista yleisurheiluvalmentajaa, joka olisi valmentanut yhtä menestyksellisesti. Tänäkin vuonna mitalitili karttui muutamalla mitalilla.

Jorma Hyttisen valmentamia SM-mitalisteja on noin 80. Se tarkoittaa lähes sataa tarinaa, joissa tavoitteet, työnteko, onnistuminen ja epäonnistuminen ovat vaihdelleet. Opettavia tarinoita. Hienoja tarinoita. Ja onhan tietysti mukana suuria pettymyksiäkin. 

Sitten teimme sellaisen pyhiinvaellusretken, josta olen Jormalle ikuisesti kiitollinen. Kävimme katsomassa Volmari Iso-Hollon lapsuuden kodin paikan Saviolla. Iso-Hollon perhe muutti Ylöjärveltä Keravalle Volmarin ollessa 3-vuotias.

Seuraavaksi kävimme Savion urheilukentällä, jossa oli aikanaan 300 metriä pitkä neliratainen kiertävä juoksurata. Sillä on ollut ajoittain hyvin suuri merkitys Keravan yleisurheilijoille. Esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten Keravalla ei ollut muuta urheilukenttää. Silloin elettiin välivaihetta, kun nykyisen kirjaston takana ollut entinen Keravan työväenyhdistyksen kenttä ei ollut enää käytössä, eikä Kalevan urheilupuiston kenttää ollut vielä rakennettu. Edes rakennuspäätöstä ei ollut.

Jorma Hyttinen huokaa, että 20 vuotta on pitänyt taistella urheilukentästä. Se kaikki aika on ollut pois valmentamisesta. Eli voi vaan hiljaa miettiä, miten paljon niitä SM-mitaleita olisikaan, jos olosuhteet olisivat olleet kaiken aikaa kohdillaan.

Kävimme katsomassa Savion Gummitehtaan tehdaskiinteistön. Tehdas ilmeisesti aikanaan rakensi sen Savion urheilukentän. Ympäristössä oli nimittäin tehtaan työntekijöiden asuntoja, joten urheilukenttä on ollut hyvä kokoontumispaikka nuorisolle esimerkiksi 1950- tai 1960-luvuilla.

Jorma Hyttinen muisteli Volmari Iso-Hollon hautajaispäivää.
Siitä tuli kesällä 50 vuotta. 

Nyt Savion yleisurheilukentän muistona on hieno kestopäällysteinen 100 metrin juoksusuora. Vieressä entisen yleisurheilukentän paikalla on Savion pesäpallokenttä. Aikanaan siinä lähistöllä oli myös Savion hyppyrimäki ja hyvät hiihtomaastot.

Kävimme katsomassa myös Ali-Keravalla vanhan suojeluskunnan kentän paikan, joka toimi Keravan Urheilijoiden kenttänä esimerkiksi siihen aikaan, kun Volmari Iso-Hollo tai Matti Järvinen urheilivat Keravan Urheilijoissa. Talvisin kentälle jäädytettiin luistinrata. Kun kaupunki oli ostanut työväenyhdistyksen kentän keskustasta, Keravan Urheilijoiden toiminta siirtyi uudelle kentälle nykyisen kirjaston taakse. Sen jälkeen Ali-Keravalla entisen suojeluskunnan kentän nurmipinta poistettiin ja siihen rakennettiin pesäpallokenttä. Nyt paikalla on rivitaloja.

Volmari Iso-Hollo on saanut nimensä Aurinkomäelle.

Kävimme myös Aurinkomäellä, missä on Keravan Walk of Fame. Siinä on paikallisten suuruuksien laattoja. Sieltä löytyvät muun muassa kahden estejuoksijan nimet, Keravan Urheilijoiden ikonisen Volmari Iso-Hollon lisäksi siellä on myös HKV:n riveissä urheilleen Olavi Rinteenpään nimi. Ja onhan siellä muitakin tähtiä, kuten Pentti Saarikoski, Olli Sampola, Olli Veijola, on parikin Sariolaa ja monta muuta.

Seuraavaksi käytiin katsastamassa Volmari Iso-Hollon patsas, jonka vihki Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Ilkka Kanerva Tuusulan Kalevan kisojen aikaan vuonna 1994. Jorma Hyttinen oli Keravan Urheilijoiden rahankeräystalkoissa mukana myyden patsaan rahoittamiseksi ehkä satoja uusintapainoksia Volmari Iso-Hollon kirjasta Mailista maratoniin. Minulla on kirjahyllyssäni kirjan ensimmäinen painos vuodelta 1937.

Jorma näytti minulle myös Volmari Iso-Hollon kotitalon ja ne portinpylväät, joihin kuuluisa olympiaportti oli ”Vomman” aikana kiinnitetty. Nyt alkuperäinen olympiaportti on Turussa Iso-Hollon tyttären tyttärellä, joka sattumoisin urheili lapsuudessaan Jorma Hyttisen ohjaamassa ryhmässä. Portin kopio on Keravan kaupungilla.

Huomaan karskin valmentajan herkistyvän, kun hän muistelee vanhan vihreän puutalon yläkerrassa Volmari Iso-Hollon kanssa käymiään urheilukeskusteluja.

Vaikuttavaa oli käydä myös Keravan hautausmaalla katsomassa Volmari Iso-Hollon hautaa. Jorma Hyttinen oli lippuvartiossa hautajaispäivänä. Hän muistaa edelleen hyvin voimallisesti sen päivän 50 vuotta sitten. Se oli aurinkoinen kesäpäivä. Kesken kaiken tuli voimakas vesisade. Taivas pudotti vedet saattoväen niskaan aivan kuin ottaakseen osaa suureen suruun. Sadetta kesti vain lyhyen hetken. Sen jälkeen päivä jatkui kauniina. Se on kaunis muisto rakastetun kaksinkertaisen olympiavoittajan hautajaisista.

Nouseeko Tero Pitkämäki legendojen rinnalle?

Täytyy ottaa vähän kantaa suomalaiseen urheilukeskusteluun. Tero Pitkämäki, 34, on tämän yleisurheilukesän ylivoimainen ykkösnimi kotimaassa. Tero on tällä hetkellä maailmantilastossa neljäntenä 88,27 metrin heitollaan.

Tero Pitkämäki tullaan muistamaan 2000-luvun alun
suurena suomalaisena yleisurheilusankarina.

Jos sen heiton olisi heittänyt joku toinen suomalainen, spekulaatioiden määrällä ei olisi mitään rajaa. Mutta kun sen on heittänyt Pitkämäki, se ei oikein tunnu miltään. Terolla on jo seitsemän arvokisamitalia. Mahdollisuus kahdeksannen mitalin voittamiseen Lontoon MM-kisoissa ei tunnu innostavan juuri ketään.

Mutta kun Roger Federer, 35, voittaa kahdeksannen kerran Wimbledonissa, sylki lentää suusta kun kilpaa kehumme pitkän uran pelannutta sveitsiläistä. Ja onhan Federer kieltämättä kehunsa ansainnut. Mutta huomaatteko tämän eron suhtautumisessamme?

Pitkämäestä on tavallaan tullut oman menestyksensä vanki. Hän on pelastanut Suomen yleisurheilumaineen jo monissa arvokisoissa. Ja hänen varassaan se maine on MM-Lontoossakin.

Jos Tero jatkaa uraansa ja pysyy ehjänä, hän olisi luonteva lipunkantaja Tokion olympiakisoissa 2020. Kun Tokio järjesti edelliset olympiakisat 1964, Pauli Nevala voitti keihäänheitossa olympiakultaa.

Tero oli paras suomalainen yleisurheilija Ateenassa (8.) ja Pekingissä (3.). Viime vuonna Riossa hän jäi kyllä karsintaan, mutta siihen oli omat syynsä. 

Rion olympiavoittaja Thomas Röhler heitti toukokuussa ennätyksensä 93,90. Hänen maanmiehensä Johannes Vetterillä oli viikko sitten Luzernissä maaginen päivä. Vetter heitti neljä kertaa yli 90 metriä. Neljännen kierroksen heitto kantoi 94,44. Vain ME-mies Jan Zelezny on heittänyt nykykeihästä pitemmälle.

Maailmantilaston kolmonen on kolmas saksalainen Andreas Hofmann toukokuisella 88,79 metrin kaarellaan. Myös tsekki Jakub Vadlejch ja kreikkalainen Ioannis Kiriazis ovat heittäneet yli 88 metriä. Eikä kenialainen maailmanmestari Julius Yegokaan ole kaukana 87,97 metrin tuloksellaan.

Pitkämäen puolesta puhuu kokemus. Nuorten U23 EM-kisoissa Bydgoszczissa Kiriazis sai tyytyä hopeaan  81 metrin heitolla. Arvokilpailuheittäminen onkin ihan eri laji kuin tilastoheittäminen. MM-Lontoon ennakkosuosikkeja ovat nyt tilastoykkönen Vetter, jolla ei ole vielä yhtään arvokisamitalia, ja olympiavoittaja Röhler. Tässä tilanteessa Pitkämäki on haastaja. Ja se sopii suomalaiselle luonteelle.

Pitkämäki ei ole hävinnyt tällä kaudella kenellekään suomalaiselle. Itse asiassa muut ovat pyöreästi kymmenen metriä Teron perässä. Kun Teron kotikulmilla Seinäjoella järjestetään Kalevan kisat, yksi mestaruus voitaisiin jakaa jo parkkipaikalla. Tero on niin ylivoimainen, että hänen voitostaan ei tahdo saada enää uutista. Tai niin, tulossa olisi nyt se kahdeksas (sic!) SM-kulta, jolla pääsisi Matti Järvisen ja Seppo Rädyn rinnalle Kalevan kisojen tilastoissa. Kymmenen maailmanennätyksen heittäjä Matti Järvinen on sellainen lajilegenda, että ulkomaalaiset keihäänheittäjät opettelevat lausumaan hänen nimeään samalla kun opettelevat ristiaskelia. Ja Räty… supisuomalainen legenda kaikessa lahjomattomuudessaan.

Järvisen ja Rädyn rinnalla Pitkämäen nimi olisi pysyvästi legendojen joukossa.