Aamulenkki nro 298 Tuntematon Paavo Nurmi

Päättyneen viikon isoin asia oli Tuntematon Paavo Nurmi -kirjan julkistaminen torstaina Design- ja Arkkitehtuurimuseossa. Se toimii upeassa 1800-luvun viimeisinä vuosina rakennetussa pytingissä Kasarmikadulla. Sen on suunnitellut arkkitehti Magnus Schjerfbeck, joka kuuluu nykyisin esitellä menestyneen taidemaalari Helene Schjerfbeckin veljenä. Sata vuotta sitten tilanne oli toisinpäin, kun Helene esiteltiin Magnuksen sisarena. Niin maailma muuttuu. Talo rakennettiin Tieteellisten seurojen taloksi. Koska ulko-oven yläpuolella on Minervan pöllö, talosta tuli luontevasti ”Pöllölä”.

 

Kalle Virtapohja: Tuntematon Paavo Nurmi.
Kirja oli pakko kirjoittaa valmiiksi sen jälkeen,
 kun olin päässyt haastattelemaan
rakennusmestari Aapo Janatuista vuonna 2019.

 

 

 

Arkkitehti Magnus Schjerfbeck suunnitteli
tämän talon Tieteellisten seurain taloksi
Paavo Nurmen syntymävuonna 1897. (HKM)

Siinä lähellä sijaitsee Helsingin I Normaalikoulu, josta kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1981. Saman koulun vanhempaa vuosikertaa edustaa ministeri Lauri Tarasti, joka oli läsnä kirjani julkistamistilaisuudessa ja kertoi hauskan tarinan Paavo Nurmesta.

Norssiin liittyy myös se, että innostuin lähtemään Jyväskylään opiskelemaan liikuntatieteitä. Liikunnanopettajanani oli Tuomo Jalantie, joka oli kansainvälisesti arvostettu voimistelutuomari. Hän valmensi meidän ja rinnakkaisluokan pojista kootulle ryhmälle rivivoimisteluesityksen Norssin Turnarien satavuotisjuhlille.

Toinen arvovieras kirjajulkkareissa oli Laure Pirttinen, jonka isä Helge Lundström suunnitteli Paavo Nurmelle muutamia taloja. Laure Pirttinen kertoi, että hänen isänsä saattoi puhua Paavon kanssa puhelimessa ”tuntikausia” rakennusasioista.

 

Paavo Nurmi istuu pöydän päässä rakentajaystäviensä kanssa.
Arkkitehtiylioppilas Helge Lundström seisoo takana (2. oik.).

Kaikki julkistamistilaisuuden vieraat olivat kaikki omalla tavallaan arvovieraita, mutta mainitsen nyt vielä valokuvaaja Martti Kainulaisen, joka järjesti minulle talvisodan syttymisen 80-vuotisjuhlavuonna mahdollisuuden haastatella 91-vuotiasta Aapo Janatuista. Aapo tapasi Paavo Nurmen rakennusasioissa useita kertoja ja kertoi näistä kohtaamisista mukavia tarinoita.

Tämä vuoden 2019 haastattelu oli tietyllä tavalla velvoittava, sillä Aapo kuoli vajaa vuosi haastattelun jälkeen.

Minulle jäi Aaposta lämpimät muistot. Sain häneltä solmion, jonka hän oli ostanut Paavo Nurmen liikkeestä. Martti Kainulainen videokuvasi haastattelun, ja näin minulla on elävät muistot tuosta harvinaisesta tilaisuudesta.

Ja tässä pieni maistiainen Martti Kainulaisen kuvaamasta Aapo Janatuisen videohaastattelusta vuodelta 2019:

 

 

Ilahduin suuresti, kun Suomen johtaviin urheilutoimittajiin lukeutuva Keskisuomalaisen toimittaja Ari Mäntylä tuli julkistamistilaisuuteen yhdessä valokuvaaja Agata Anttosen kanssa. He tekivät upeaa työtä ja seuraavan päivän Keskisuomalaisen etusivulla komeili Agatan ottama upea valokuva kirjailijasta juhlatunnelmissa. Erinomainen juttu ja hienot valokuvat.

Asuin pitkään Jyväskylässä, liikuntatieteen opinnot suoritettuani opiskelin myös viestinnän laitoksella ja tein siellä väitöskirjan, perustin perheen ja aloitin toimittajan työt.

Laitan tähän ylpeänä kuvan Keskisuomalaisen etusivusta perjantaina 12.4.2024.

 

 

KSML 12.4.2024

 

Julkistamistilaisuuteen saapui Turusta PNG:n toimitusjohtaja Jari Salonen yhdessä samaan tiimiin kuuluvan Ossi Tuusvuoren kanssa. Ossi on muun ohella hyvä valokuvaaja, ja julkistamistilaisuudesta otetut kuvat ovat hänen kuvaamiaan.

Pääkaupungin rakentamisesta puhuttaessa tulee mieleen arkkitehti Carl Ludvig Engel, mutta rakentajista tai rakennuttajista ei ole pidetty rekisteriä tai kerätty järjestelmällisesti tietoja. Sen vuoksi Helsingin kaupungillakaan ei ollut valmiina tietoa Paavo Nurmen rakentamisesta.

Jarmo Niemenkari, Pekka Hurme ja Lauri Tarasti
 julkistamistilaisuudessa.

Design- ja Arkkitehtuurimuseo toimi kirjan aihetta
 tukevana julkistamispaikkana.

Julkistamistilaisuudesta kiirehdin Readmen kustantajan Jussi Kiilamon kyydissä MTV3:n studiolle, missä pääsin Viiden jälkeen -ohjelmassa kertomaan Paavo Nurmen rakentajatarinaa. Kirja kertoo itse asiassa pääkaupungin rakentamisesta ja siitä, kuinka varsinaiset rakentajat ovat jääneet pääosin hyvinkin tuntemattomiksi. Yksi näistä pääkaupungin tuntemattomista rakentajista on Paavo Nurmi. Tämän asian kertominen lyhyesti on niin haastavaa, että siitä piti kirjoittaa 350-sivuinen kirja.

Maikkarin Viiden jälkeen vierailustani pitäisi löytyä muutaman minuutin nauhoite täältä.

Martti Kainulainen oli laittanut kaulaansa Paavo Nurmen kaupasta ostetun solmion.
Hän oli saanut sen lahjaksi entiseltä naapuriltaan rakennusmestari Aapo Janatuiselta.

Tyytyväinen kirjailija kirjojensa äärellä. Olen kirjoittanut yksin tai yhdessä
muiden tekijöiden kanssa jo yli 50 tietokirjaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Mika Waltarin elokuvaura

Mika Waltarin ensimmäinen filmatisointi perustui julkaisemattomaan novelliin Sininen overall. Elokuvan Sininen varjo eli keskiyön murha valmistumisesta tulee tänä keväänä kuluneeksi 90 vuotta. Ensi-ilta järjestettiin 26.3.1933. Helsingissä elokuvaa esitettiin Kino-Palatsissa ja Pallaksessa. Samaan aikaan elokuva nähtiin myös Pietarsaaressa ja Turussa.

Luulen, että elokuvan pohjalla olevaa novellia ei ole koskaan julkaistu. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, millaisen juonen Waltari kehitteli. Elokuvakin on kadonnut.

Elokuvan ohjasi Valentin Vaalan ja pääosaa esitti Theodor Tugai eli Teuvo Tulio. Kyseessä oli kaksikon neljäs yhteinen elokuva ja ensimmäinen yhteinen ”100-prosenttinen” äänielokuva.

Äänimaailmasta vastasi turkulainen Lahyn-Filmi. 

Vaikka elokuva on kadonnut, siitä on Kansallisessa audiovisuaalisessa instituutissa onnistuttu kokoamaan reilun varttitunnin kooste. Säilyneistä filminäytteistä voi päätellä, että Waltarilla oli lahjakkuutta visuaalisen jännitystarinan kehittelyyn.

Yksi elokuvan näyttelijöistä oli aikanaan varsin tunnettu tanssinopettaja Inkeri Kare. Se oli Toini Inkeri Rantalainen Lindgrenin käyttämä taiteilijanimi. Hänen isänsä oli Pietarissa syntynyt Aleksanteri Rantalainen, joka toimi nuorempana Laatokka-lehden päätoimittajana ja Sortavalan lyseon venäjän kielen lehtorina. Sotavuosina Aleksanteri Rantalainen kuului Maasotakoulun opettajakuntaan.

Sinisessä varjossa vilahtelee kauniita talvisia maisemia Helsingistä, muun muassa Robert Stigellin dramaattinen patsas Haaksirikkoiset. Sen luona käyty keskustelu oli pahaenteinen, sillä elokuvan murha tapahtui melko pian sinänsä myönteisen keskustelun jälkeen.

Sinisen varjon elokuvajuliste painettiin Gutenbergin kirjapainossa, joka vilahtaa elokuvassa sekä kadun puolelta että sisältäkin. Gutenbergin kirjapaino ja kirjansitomo toimi osoitteessa Hämeentie 29. Ja Ravintola Paris, jossa murha ilmeisestikin tapahtuu, sijaitsi Rautatientorin laidalla osoitteessa Mikonkatu 19.

Mielenkiintoinen on myös välähdys Aleksanterinkadulta, jonka varrella sijainneen Lundqvistin liikepalatsin alakerrassa toiminut Colombian kahvila näkyy filmillä erinomaisesti. 

Elokuvajulisteen teki Pariisissakin opiskellut taidemaalari Aarne Nopsanen, jonka tunnetuin työ taitaa olla Suomalaiselle Klubille sotien jälkeen tehty Keskiviikkokerho-niminen maalaus. Siinä esiintyy 1950-luvun keskeisiä yhteiskunnallisia vaikuttajia. Sen taulun päärahoittajana toimi vuorineuvos Juuso Walden, joka siirsi alkuperäisen taulun Valkeakoskelle, koska se oli laitettu hänen mielestään liian vaatimattomaan paikkaan Suomalaisella Klubilla.

Lehtitiedoissa (esim. Uusi Suomi) kerrottiin, että novellin muokkasi elokuvakäsikirjoitukseksi kirjailija Yrjö Kivimies. Elonetissa on lisäksi mainittu, että vuonna 1936 kuollut Tauno ”Maileri” Tattari olisi osallistunut elokuvakäsikirjoituksen muokkaamiseen. Sama ”tieto” on Wikipediassa, jossa viitataan Sulo Kolkan Helsingin Sanomiin laatimaan muistokirjoitukseen. Mutta: Siinä ei mainita, että muutamien muiden elokuvakäsikirjoitusten kanssa askaroinut Tattari olisi ollut tekemässä Sinistä varjoa. Luulen, että Elonetissa ja Wikipediassa on virhe tässä kohtaa.

Tämän linkin kautta voi klikkailla elokuvan n. 16 minuutin tallenteen näkymään, jos on onnea matkassa.

 

Julkaisematon novelli Sininen overall, johon elokuva siis perustui, ei ollut mukana Sirkka Musikan kokoamassa Waltarin teosluettelossa, joka julkaistiin Mika Waltarin juhlakirjassa vuonna 1958. Niinpä Waltarin ensimmäisenä elokuvakäsikirjoituksena pidetään Suomi-Filmin jännityselokuvaa VMV 6 vuodelta 1935.

Sirkka Musikka on ollut johdonmukainen, sillä hän ei ole listannut myöskään esimerkiksi Waltarin menestysromaania Sinuhe egyptiläistä, josta tehtiin Hollywood-elokuva The Egyptian vuonna 1954.

 

Kiinnostuin näistä Waltarin elokuvista sen verran, että päätin kirjata tähän hänen elokuvansa sen mukaan, kuinka Matti Kassila luetteli ne vuonna 1982 Ritva Haavikon toimittamassa kirjassa Mika Waltari – mielikuvituksen jättiläinen. Teen listauksen lähinnä omasta mielenkiinnostani. Ja saattaahan tuo lista muitakin kiinnostaa. Kassila luetteli 33 valmista elokuvaa, jotka pohjautuivat Waltarin elokuva- tai näytelmäkäsikirjoituksiin sekä novelleihin ja romaaneihin. Viimeisin eli 34:s elokuva oli vasta tekeillä, kun Kassila kirjoitti. Esitän elokuvat Kassilan numeroinnin mukaisessa järjestyksessä. Kassilalla ei ollut valmistumisvuotta läheskään jokaisessa elokuvassa, joten olen täydentänyt puuttuvat vuodet listaukseen muista lähteistä:

1.     Sininen varjo eli keskiyön murha (1933).

2.     VMV 6 (1935).

3.     Kuriton sukupolvi (1937).

4.     Vieras mies tuli taloon (1938).

5.     Helmikuun manifesti (1939).

6.     Oi kallis Suomen maa (1940).

7.     Kulkurin valssi (1940).

8.     Onni pyörii (1942).

9.     Tyttö  astuu elämään (1943).

10.  Nuoria ihmisiä (1943).

11.  Nainen on valttia (1944).

12.  Tanssi yli hautojen (1950).

13.  Gabriel tule takaisin (1951).

14.  Omena putoaa (1952).

15.  Noita palaa elämään (1952).

16.  Neljä rakkautta (1951).

17.  Maailman kaunein tyttö (1953).

18.  Huhtikuu tulee (1953).

19.  Rakas lurjus (1955).

20.  Jokin ihmisessä (1956).

21.  Pikku-Ilona ja hänen karitsansa (1957).

22.  Kuriton sukupolvi, 2. versio (1957).

23.  Vieras mies tuli taloon, 2. versio (1957).

24.  Verta käsissämme (1958).

25.  Ingen morgondag (1958).

26.  Komisario Palmun erehdys (1960).

27.  Kaasua, komisario Palmu (1961).

28.  Tähdet kertovat, komisario Palmu (1962).

29.  Myöhästynyt hääyö (1960).

30.  Miljoonavaillinki (1961).

31.  Jäinen saari (1964).

32.  Pariisilaissolmio (1965).

33.  Sinuhe (1954).

34.  Kuningas, jolla ei ollut sydäntä (1982).

 

Erikoinen kohtalo on Kaarina Maununtyttären tarinalla. Mika Waltari kirjoitti siitä ensin elokuvakäsikirjoituksen. Sen pohjalta julkaistiin romaani vuonna 1942. Romaani on käännetty 13 kielelle, mutta elokuva jäi tekemättä.

Tai kyllähän Kaarina Maununtyttärestäkin on tehty elokuva. Sen tekivät ruotsalaiset vuonna 1954 Alf Sjöbergin ja August Strindbergin käsikirjoituksen pohjalta.

Matti Kassila kertoi vuonna 1982, että hän oli saanut Olli Soinion kanssa käsikirjoitusapurahankin Kaarina Maununtyttärestä kertovaa elokuvaa varten, mutta sitä ei aivan pienellä rahalla saatu toteutettua. Suomalainen elokuvaversio ainoasta Suomeen haudatusta kuningattaresta on siis edelleen tekemistä vaille valmis. Uusia tekijöitä kaivattaisiin, sillä Soinio ja Kassila kuolivat parin viikon välein vuonna 2018.

P.S. Jos Mika Waltarin elokuvat kiinnostavat, niin kannattaa tutustua Kirsi Raitarannan artikkeliin Kino Reginassa. Siellä on myös linkit moniin Waltariin elokuviin!