Aamulenkki nro 298 Tuntematon Paavo Nurmi

Päättyneen viikon isoin asia oli Tuntematon Paavo Nurmi -kirjan julkistaminen torstaina Design- ja Arkkitehtuurimuseossa. Se toimii upeassa 1800-luvun viimeisinä vuosina rakennetussa pytingissä Kasarmikadulla. Sen on suunnitellut arkkitehti Magnus Schjerfbeck, joka kuuluu nykyisin esitellä menestyneen taidemaalari Helene Schjerfbeckin veljenä. Sata vuotta sitten tilanne oli toisinpäin, kun Helene esiteltiin Magnuksen sisarena. Niin maailma muuttuu. Talo rakennettiin Tieteellisten seurojen taloksi. Koska ulko-oven yläpuolella on Minervan pöllö, talosta tuli luontevasti ”Pöllölä”.

 

Kalle Virtapohja: Tuntematon Paavo Nurmi.
Kirja oli pakko kirjoittaa valmiiksi sen jälkeen,
 kun olin päässyt haastattelemaan
rakennusmestari Aapo Janatuista vuonna 2019.

 

 

 

Arkkitehti Magnus Schjerfbeck suunnitteli
tämän talon Tieteellisten seurain taloksi
Paavo Nurmen syntymävuonna 1897. (HKM)

Siinä lähellä sijaitsee Helsingin I Normaalikoulu, josta kirjoitin ylioppilaaksi vuonna 1981. Saman koulun vanhempaa vuosikertaa edustaa ministeri Lauri Tarasti, joka oli läsnä kirjani julkistamistilaisuudessa ja kertoi hauskan tarinan Paavo Nurmesta.

Norssiin liittyy myös se, että innostuin lähtemään Jyväskylään opiskelemaan liikuntatieteitä. Liikunnanopettajanani oli Tuomo Jalantie, joka oli kansainvälisesti arvostettu voimistelutuomari. Hän valmensi meidän ja rinnakkaisluokan pojista kootulle ryhmälle rivivoimisteluesityksen Norssin Turnarien satavuotisjuhlille.

Toinen arvovieras kirjajulkkareissa oli Laure Pirttinen, jonka isä Helge Lundström suunnitteli Paavo Nurmelle muutamia taloja. Laure Pirttinen kertoi, että hänen isänsä saattoi puhua Paavon kanssa puhelimessa ”tuntikausia” rakennusasioista.

 

Paavo Nurmi istuu pöydän päässä rakentajaystäviensä kanssa.
Arkkitehtiylioppilas Helge Lundström seisoo takana (2. oik.).

Kaikki julkistamistilaisuuden vieraat olivat kaikki omalla tavallaan arvovieraita, mutta mainitsen nyt vielä valokuvaaja Martti Kainulaisen, joka järjesti minulle talvisodan syttymisen 80-vuotisjuhlavuonna mahdollisuuden haastatella 91-vuotiasta Aapo Janatuista. Aapo tapasi Paavo Nurmen rakennusasioissa useita kertoja ja kertoi näistä kohtaamisista mukavia tarinoita.

Tämä vuoden 2019 haastattelu oli tietyllä tavalla velvoittava, sillä Aapo kuoli vajaa vuosi haastattelun jälkeen.

Minulle jäi Aaposta lämpimät muistot. Sain häneltä solmion, jonka hän oli ostanut Paavo Nurmen liikkeestä. Martti Kainulainen videokuvasi haastattelun, ja näin minulla on elävät muistot tuosta harvinaisesta tilaisuudesta.

Ja tässä pieni maistiainen Martti Kainulaisen kuvaamasta Aapo Janatuisen videohaastattelusta vuodelta 2019:

 

 

Ilahduin suuresti, kun Suomen johtaviin urheilutoimittajiin lukeutuva Keskisuomalaisen toimittaja Ari Mäntylä tuli julkistamistilaisuuteen yhdessä valokuvaaja Agata Anttosen kanssa. He tekivät upeaa työtä ja seuraavan päivän Keskisuomalaisen etusivulla komeili Agatan ottama upea valokuva kirjailijasta juhlatunnelmissa. Erinomainen juttu ja hienot valokuvat.

Asuin pitkään Jyväskylässä, liikuntatieteen opinnot suoritettuani opiskelin myös viestinnän laitoksella ja tein siellä väitöskirjan, perustin perheen ja aloitin toimittajan työt.

Laitan tähän ylpeänä kuvan Keskisuomalaisen etusivusta perjantaina 12.4.2024.

 

 

KSML 12.4.2024

 

Julkistamistilaisuuteen saapui Turusta PNG:n toimitusjohtaja Jari Salonen yhdessä samaan tiimiin kuuluvan Ossi Tuusvuoren kanssa. Ossi on muun ohella hyvä valokuvaaja, ja julkistamistilaisuudesta otetut kuvat ovat hänen kuvaamiaan.

Pääkaupungin rakentamisesta puhuttaessa tulee mieleen arkkitehti Carl Ludvig Engel, mutta rakentajista tai rakennuttajista ei ole pidetty rekisteriä tai kerätty järjestelmällisesti tietoja. Sen vuoksi Helsingin kaupungillakaan ei ollut valmiina tietoa Paavo Nurmen rakentamisesta.

Jarmo Niemenkari, Pekka Hurme ja Lauri Tarasti
 julkistamistilaisuudessa.

Design- ja Arkkitehtuurimuseo toimi kirjan aihetta
 tukevana julkistamispaikkana.

Julkistamistilaisuudesta kiirehdin Readmen kustantajan Jussi Kiilamon kyydissä MTV3:n studiolle, missä pääsin Viiden jälkeen -ohjelmassa kertomaan Paavo Nurmen rakentajatarinaa. Kirja kertoo itse asiassa pääkaupungin rakentamisesta ja siitä, kuinka varsinaiset rakentajat ovat jääneet pääosin hyvinkin tuntemattomiksi. Yksi näistä pääkaupungin tuntemattomista rakentajista on Paavo Nurmi. Tämän asian kertominen lyhyesti on niin haastavaa, että siitä piti kirjoittaa 350-sivuinen kirja.

Maikkarin Viiden jälkeen vierailustani pitäisi löytyä muutaman minuutin nauhoite täältä.

Martti Kainulainen oli laittanut kaulaansa Paavo Nurmen kaupasta ostetun solmion.
Hän oli saanut sen lahjaksi entiseltä naapuriltaan rakennusmestari Aapo Janatuiselta.

Tyytyväinen kirjailija kirjojensa äärellä. Olen kirjoittanut yksin tai yhdessä
muiden tekijöiden kanssa jo yli 50 tietokirjaa.

 

 

 

 

 

 

 

 

Aamulenkki nro 297 Presidentit urheilijoina

Olen pitänyt tänä talvena useita luentoja presidenttien liikunta- ja urheiluharrastuksista. Luentosarjan kokoaminen on ollut itselleni hyvin antoisaa, ja erityisen kiitollinen olen luennoista saamastani palautteesta. 

Minuun teki syvän vaikutuksen, kun kysyin viime syksynä presidentti Tarja Haloselta, mikä on hänen paras urheilusaavutuksensa. Presidentti vastasi, että lasten ja lastenlasten saaminen mukaan urheilutoimintaan. Sitä ennen olimme keskustelleet yli puoli tuntia hänen omista urheilumuistoistaan.

Sauli Niinistö: Viiden vuoden yksinäisyys (Teos 2005).

Halonen oli ensimmäinen presidentti, joka johti maata niin, että häneltä oli riisuttu lähes kaikki valtaoikeudet ja toimintamahdollisuudet sisäpolitiikassa. Taustalla oli presidentti Urho Kekkosen ylipitkä presidenttikausi, jonka aikana hän käytti hänelle annettua valtaa – rajattomasti.

Nyt sitten Halonen oli siis presidentti, joka oli siirretty syrjään kotimaan politiikan johtamisesta. Hän ja hänen jälkeensä Sauli Niinistö sekä nykyinen tasavallan presidentti Alexander Stubb toimivat kansalaisyhteiskunnan johtajina ilman, että he voisivat sooloilla virkanimityksissä tai esimerkiksi hajottaa eduskuntaa ilman pääministerin perusteltua aloitetta.

 

Kun presidentin reviiri sisäpolitiikassa on kutistunut lähes olemattomiin, tilalle on tullut liikunnan ja urheilun tarjoama mahdollisuuksien kenttä. Kun esimerkiksi Sauli Niinistö kirjoitti oman vaalikirjansa Viiden vuoden yksinäisyys (Teos 2005), hän esitteli siinä omia keihäänheitto- rulaluisteluharrastuksiaan. Otan tähän jälkimmäisestä otteen:

 

”Olen aina tykännyt liikunnasta liki kaikissa muodoissaan. Mutta rullaluistelu on enemmän kuin tapa saada luonnollinen hikoilu käyntiin. Se on kooste erilaisista aistimuksista. Loppukesän sametinpehmeä hapekas ilta, iholla tuntuu vain oman liikkumisen aiheuttama virvoittava ilmavirta, täysi vapaus mennä mihin lystää, hämärän myötä lisääntyvä vauhdin hurma, ripaus puolivallatonta meininkiä – kaikkea tätä on rullaluistelu.

Minulla on tapana ottaa luistimet mukaan matkoille. Aina on löytynyt jokin väli, jolloin pääsee kaupungille, jos ei muuten, niin lintsaamalla illalliselta. Parin tunnin lenkillä tekee aika perusteellisen sight-seeingin isommassakin kaupungissa. 

Minä tuppaan itseni tavallisen kansan pariin. Sillä tavoin sitä näkee ja kuulee kaikenlaista ja jotain pikkujännääkin voi tapahtua.

Kiinan kommunistipuolueen isäntäni äimistyi niin ettei ennättänyt estää kun näki hotellin aulassa lähtöni Beijingin kaduille. Tilaisuuden paheksuntansa ilmaisemiseen hän saikin sitten vasta kolmen tunnin ja 20 kilometrin jälkeen.”

 

Kirja sai aikanaan hyvän vastaanoton ja esimerkiksi Savon Sanomien Vesa Somppi kirjoitti, että sen ”tyyli lähenee kaunokirjallisuuden helmiä”.

Niinistö ei kuitenkaan onnistunut vielä vuonna 2006 voittamaan istuvaa presidenttiä Tarja Halosta, mutta kuusi vuotta myöhemmin hänet valittiin, toimittuaan vuodesta 2009 Suomen Palloliiton puheenjohtajana, tasavallan presidentiksi. Palloliittoon piti sen jälkeen etsiä uusi puheenjohtaja, luonnollisesti.

Seuraavan kerran kerron presidenttien liikuntaharrastuksista Hämeenlinnan Historiallisen Seuran luentosarjan luennolla Hämeenlinnan pääkirjaston Leino-salissa 10. huhtikuuta 2024 klo 17.30. Avoin luento järjestetään yhteistyössä Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kanssa.

Kerron Hämeenlinnassa vajaan tunnin mittaisella luennollani tiivistetysti sen, mitä kerron Nurmijärven opistolla parhaillaan menossa olevassa viisiosaisessa luentosarjassani. Nurmijärven opiston luentosarjani etenee kolmanteen luentoiltaansa 16. huhtikuuta, ja silloin käsittelen kolmea pankkimiestä Paasikiveä, Rytiä ja Niinistöä.

Kävely on ollut monille presidenteille tärkeä liikuntamuoto alkaen K. J. Ståhlbergista. Vedänkin tänä keväänä kolme presidenttien teemakävelyä:

21.4. Kekkosen lenkki Tamminiemestä klo 14.00.

13.5. Presidenttikävely Ukko-Pekan hengessä Kulosaaressa klo 18.00.

15.5. Kekkosen lenkki Tamminiemestä klo 17.30.

Kulosaaren Ukko-Pekka-kävely toteutetaan yhteistyössä P. E. Svinhufvudin Muistosäätiön, Tahko Pihkala -seuran ja Kulosaarelaiset ry:n kanssa. Olen suunnitellut reitin yhdessä kokeneen kävelytapahtumien järjestäjän, Tahko Pihkala -seuran kunniapuheenjohtajan Tuomo Jantusen kanssa. 

Seurasaareen suuntautuvat Kekkosen lenkit toteutetaan rajoitetusti ennakkoilmoittautumisperiaatteella ja Tamminiemen museon pääsymaksulla (museokortti). Ilmoittautuminen tätä kautta.

Hyvät kävelyjalkineet jalkaan ja sään mukainen vaatetus päälle – ja tervetuloa mukaan!

Aamulenkki nro 296 Lääkärin muistelmat

Jukka H. Meurmanin kirjan kannen valokuvasi Kimmo Brandt.

Perjantaina oli juhlapäivä, kun kirjakustantaja Readme tarjosi omissa tiloissaan Lönnrotinkatu 18:ssa kakkukahvit Jukka H. Meurmanin muistelmateoksen ”Lääkärin muistelmat” valmistumisen johdosta. Minulla oli kirjaprosessissa keskeinen rooli tekstin toimittajana. Kuinka minä tähän jouduin? 

Kaikki on Kekkosen syytä. Kun kirjoitin kirjaa ”Kekkonen urheilumiehenä”, olin UKK-arkiston johtajan Pekka Lähteenkorvan suosituksin yhteydessä Maarit Tyrkköön ja sain käyttööni arvokkaita haastattelunauhoja. Sivumennen sanoen Maarit on hiljattain järjestänyt aineistonsa Kansallisarkistoon, jotta ne olisivat tutkijoiden käytettävissä jatkossakin. Hyvin järjestetyn henkilökohtaisen arkiston arvo kasvaa vuosien saatossa.

Kun voitin Maaritin luottamuksen, hän puhui minusta Liuksialan kartanon väelle. Näin Markku ja Mikko Meurman hyväksyivät minut kirjoittamaan kirjan ”Liuksialan kartano Kangasalla. Meurmanit 200 vuotta isäntinä ja suomalaisen yhteiskunnan rakentajina.” Kirjasta otettiin kaksi painosta. Kirjavälityksessä on vielä muutama kappale, samoin Markku Meurmanilla taitaa olla Liuksialassa muutamia kappaleita jäljellä.

Liuksialan kartano opittiin tuntemaan kuningatar Kaarina Maununtyttären asuinpaikkana ja paljon myöhemmin Agathon Meurmanin kotina. Yksi Agathonin pojista oli piirilääkäri Otto Meurman, jonka pojasta Otto-Iivari Meurmanista tuli tunnettu asemakaava-arkkitehti. Liuksialan kartanon pihassa on Otto-Iivarin ensimmäinen suunnittelutyö, yksityinen maatalousmuseo, joka valmistui keisarivallan viimeisillä hetkillä vuonna 1917. 

Puolitoista vuotta kestänyt yhteinen projekti on tullut päätökseen.

Kimmo Brandt otti julkistamistilaisuudessa kuvia mm. Jukka H. Meurmanista.

Liuksiala-kirjaprojektin onnistumisesta kertoo, että arkkitehti Otto-Iivari Meurmanin pojanpoika Jukka H. Meurman kelpuutti minut toimittamaan muistelmakäsikirjoituksensa painokuntoon. Verkostot toimivat parhaimmillaan tällä tavalla. Tässäkin oli nimittäin välipuhujana Maarit Tyrkkö, joka kuuluu näihin samoin Agathon Meurmanin jälkeläisiin. 

Muistelmakirjailija Jukka H. Meurman ja kustantaja Jussi Kiilamo.

Elisabet Meurman loi iloista tunnelmaa julkistamistilaisuuteen.

 Jukka H. Meurmanin ansioluettelo on hengästyttävää luettavaa. Hän on Helsingin yliopiston kovakudos- ja infektiosairauksien emeritusprofessori ja HYKS:n suu- ja leukasairauksien klinikan entinen ylilääkäri. Tohtorin tutkinnot hän on suorittanut lääketieteessä ja hammaslääketieteessä. Hänen kansainvälisesti huomattava tutkijanuransa on keskittynyt suun ja hampaiden infektioiden merkityksen tutkimiseen yleisterveyden kannalta. Jukka on saanut kunniatohtorin arvon Strasbourgin Pasteur-yliopistossa, Tukholman Karoliinisessa instituutissa ja Plovdivin lääketieteellisessä yliopistossa. Hän on lisäksi Edinburghin kuninkaallisen kirurgikollegion kunniajäsen, joka vastaa kyllä hyvinkin kunniatohtoriutta.

Meurman on edistänyt alansa tutkimusta jo puolen vuosisadan ajan. Yksi vaikuttamistapa on aktiivinen osallistuminen yhdistystoimintaan. Hän on toiminut hammaslääketieteen tutkijoiden kansainvälisen kattojärjestön International Association for Dental Research presidenttinä ja hänet on kutsuttu Saksan kansallisen tiedeakatemian Leopoldinan jäseneksi. Kun Jukka toimi Suomen Tiedeakatemian puheenjohtajana, hänet valittiin tiedeakatemioiden kattojärjestön Inter-Academies Partnershipin johtoryhmään. Vaikka Jukka H. Meurman juhli toissavuonna jo 75 ikävuoden merkkipaalua, hän vaikuttaa edelleen aktiivisesti tiedeyhteisössä mm. väitöskirjaohjaajana ja säätiöiden miehenä. Sosiaalisesti lahjakkaana ihmisenä Jukalla ja hänen vaimollaan Elisabetilla on laaja ystäväpiiri, jonka riennoista muistelmakirja tarjoaa myös valikoituja välähdyksiä muun muassa musiikin ja kulinarismin merkeissä. On ollut suuri ilo tutustua Jukkaan ja Elisabetiin tämän kirjaprojektin merkeissä.

Julkaisen tämän blogipostauksen yhteydessä muutamia Maarit Tyrkön julkistamistilaisuudessa ottamia valokuvia. Niistäkin välittyy mielestäni se lämmin ja leppoisa tunnelma, joka on leimannut alusta asti tätä kirjaprojektia.

Seppo Helminen kertoi julkistamistilaisuudessa kirjaankin
 päätyneen hauskan tarinan hydroksiapatiitin ostamisesta.

Jos olet kiinnostunut lukemaan lääkäreiden muistelmia, täältä voit tilata vaikka samalla kertaa Jukan kirjan "Lääkärin muistelmat" ja Juha Hernesniemen "Aivokirurgin muistelmat".

Aamulenkki nro 295 Viipurin pamaukset

Knut Posse oli armottoman kova ruotsalainen soturi ja Hämeen linnan linnanisäntä, joka sai myöhemmin Viipurin linnanisännän tehtävät. Vuonna 1495 hän puolusti Viipuria Moskovan sotajoukkoja vastaan, kun marraskuun viimeisenä päivänä tapahtui jotakin yllättävää. Yksi linnan torneista räjähti selittämättömästä syystä. Jonkun selityksen mukaan kyseessä oli Knut Possen juoni, jolla venäläiset saatiin hämilleen ja pakosalle. Taivaalle tuli niihin aikoihin valoilmiö, joka muistutti Andreaksen vinoristiä. Näistä tapahtumista syntyi värikäs legenda Viipurin pamauksesta, jonka ansiosta Knut Posse sai pidettyä Viipurin linnan ruotsalaisessa komennossa.

Viipurista kehittyi merkittävä kaupan ja teollisuuden keskus, joka säteili edistystä ja kehitystä myös kaupungin ympäristöön. Kun Ruotsin ja Venäjän välinen itäraja siirtyi Kymijokeen saakka 1700-luvulla, Viipurin kaupungin rooli koko Viipurin läänin alueella korostui. Yhtenä esimerkkinä voi mainita Putikon sahan, jonka viipurilaiset liikemiehet perustivat 250 vuotta sitten. Näin kerrotaan.

Viipurissa perustettiin vuonna 1891 Teollisuuden- ja liikkeenharjoittajain seura Pamaus. Seppo Tamminen kirjoitti vuonna 2016 seuran 125-vuotishistorian. Seuran suuruuden luojana näyttäytyy Juho Lallukka, vaikka seuran alkuvaiheisiin vaikutti moni muu mies jopa häntä keskeisemmin. Esimerkiksi Matti Kurikka ja K. A. Brander olivat vahvoja vaikuttajia seuran syntyvaiheissa. Seuran ensimmäinen puheenjohtaja oli kultaseppä Wilhelm Porthan, ja alkuvaiheissa seuran suomalaishenkisessä piirissä vaikutti myös muun muassa runoilija, lehtimies ja opettaja J. H. Erkko. Merkittävä vaikuttaja oli myös nuorsuomalainen filosofian tohtori Julius Anshelm Lyly, seuran varapuheenjohtaja, joka oli Saksassa vuonna 1903, kun hän kuuli saamastaan maastakarkotuspäätöksestä. Viipuriin ei ollut paluuta. Sen jälkeen hän ei nähnyt enää mieltä jatkaa elämäänsä.

Yhtä kaikki kauppaneuvos Juho Lallukka oli Pamauksen vaiheisiin merkittävästi vaikuttanut liikemies, joka oli monessa muussakin mukana. Kansanvalistus oli yksi hänelle tärkeistä aiheista. Hän toimi muun muassa Etelä-Karjalan Nuorisoseuran esimiehenä. Jaakko Nummisen kirjoittaman laajan nuorisoseurahistoriasarjan mukaan Karjalan kannaksella nuorisoseurojen toiminta oli poikkeuksellisen vireää. Aktiivisuus heijastui myös urheiluun. Esimerkiksi Kelkkalan nuorisoseuran urheiluseura sai nimeksi Kisailijat. Seurasta kehittyi voimistelun suurseura.

Voimailu oli korkeassa kurssissa. Viipurin Voimailijat perustettiin vuonna 1916 ja sen piirissä erityisesti nyrkkeilyyn erikoistuneet pugilistit perustivat Viipurin Nyrkkeilijät vuonna 1929.

Viipurin pamaus nousi jälleen otsikoihin 1930-luvulla, kun kovanyrkkinen viipurilainen Sten Suvio iski vastustajiaan kanveesiin. Lehtimiehet kirjoittivat mielellään Viipurin pamauksesta kuvaillessaan Suvion otteita. Merkittävimmän voittonsa hän iski Berliinin olympiakehässä vuonna 1936.

Minulla oli eilen hieno tilaisuus kertoa Pamauksen kuukausikokouksessa viipurilaisesta urheiluelämästä. Palaan joihinkin aiheisiin tarkemmin toisella kerralla, mutta laitan tähän näkyviin muutaman Ari Huovisen ottaman valokuvan esityksestäni. 

Emil Väre ja Taavi Tamminen. Kuvat: Museovirasto.

Aamulenkki nro 294 Pururatojen arvoitus

 

Zatopekin pururatajuttu lähtee kysymyksellä, johon juttu
 ei anna aivan lopullista vastausta.

Ranskankielisissä maissa ilmestyvä Zatopek-urheilulehti kirjoitti uusimmassa numerossaan pururadoista ”Les pistes finlandaises”. Olin oululaisen urheilutoimittaja Matti Hannuksen ja Valkeakosken kaupungin markkinointipäällikön Petri Ahosen kanssa asiantuntijaryhmässä, joka auttoi toimittaja Alain Coltieria jutun teossa. 

Zatopek on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä tilattava urheilulehti, jonka toimitus on Brysselissä. Lehteä luetaan Belgian lisäksi Ranskassa ja Luxemburgissa. Lehden 25.000 kappaleen painos menee lukijoille käytännössä tilausten perusteella.

Alain Coltier on minun ikäinen urheilutoimittaja, joka juoksi jo 15-vuotiaana 1000 metriä aikaan 2.38. Hänellä on hienoja muistoja muun muassa yhteisistä lenkeistä Melbournen olympiakisojen (1956) maratonjuoksun olympiavoittajan Alain Mimounin kanssa. Alainille, niin kuin niin monelle junioritähdelle, tuli kuitenkin erilaisia vaivoja. Matkustaminen, valokuvaus ja punk tulivat sitten vähitellen juoksemisen tilalle, joten juniorivuosien lupaukset jäivät lunastamatta.

Minä juoksin samana kesänä, jolloin Alain tempaisi tilastojen kärkiaikansa, 800 metriä 2.14, joten en olisi pärjännyt Alainille millään tavalla. Paransin seuraavana vuonna aikani 2.04:ään Keravan keskusurheilukentällä järjestetyissä suurissa kilpailuissa, joissa annettiin viimeisiä näyttöjä Prahan EM-kisoihin. Muistan vieläkin, miltä tuntui olla samaan aikaan pukukopissa sen ajan suurimpien tähtien kuten Ismo Toukosen kanssa. Hän antoi hyvän näytön kunnostaan, ja juoksi Prahassa EM-pronssille 3.000 metrin esteissä. 

Nykyään asun saman kentän laidalla – tosin kenttä on siirretty pois ydinkeskustasta ja kesäisin tilalla on vilvoittava kahluuallas.

Pururatajuttu on yksi Zatopekin kansijutuista.

Alain Coltierin kirjoittamassa jutussa pururatojen innovaatio kohdentuu, ilman lopullista keksijän nimeä, Valkeakoskelle, siihen yhteistyöhön, jota viimeinen patruuna Juuso Walden ja Kurkijoelta evakkoina Valkeakoskelle siirtyneet karjalaiset ja heidän joukossaan erityisesti hiihtokuningas Veikko Hakulinen 1950-luvun alussa tekivät. Mutta lopullista vastausta ongelmaan ei löytynyt, joten jutun otsikkona on kysymys ”Kuka keksi pururadat?”

Minusta on yllättävää, että ranskalaisella kielialueella puhutaan "suomalaisista maastopoluista". Pitäisiköhän meidän ottaa kunnolla kiinni tästä innovaatiosta ennen kuin ruotsalaiset ilmoittavat, että kyse onkin ”ruotsalaisista poluista”?

Hallitusohjelman Suomi liikkeelle -ohjelman hengessä voisi olla paikallaan selvittää pururatojen kunto, käyttöaste ja tarinat. Mahtaisiko opetus- ja kulttuuriministeriöllä olla kiinnostusta tällaiseen selvitystyöhön?

Zatopekin sisällysluettelossa pururatajuttu on
historiajuttuna alkaen sivulta 22.

 

Pariisin olympiakisojen 2024 lähestyessä voimme odottaa, että ranskalaisella kielialueella herää muutakin kiinnostusta suomalaisuutta kohtaan kuin pururadat, sillä Pariisin olympiakisat 1924 olivat Paavo Nurmen viiden olympiakultamitalin kisat. Tänä vuonna, jos koska, suomalaisuus on ”in” Pariisissa.

Miten se kiinnostus suomalaisuutta kohtaan voisi tulla esiin? Ainakin Alain Coltier on suuri Aki Kaurismäen elokuvien ystävä, joten siinä on ainakin yksi vinkki. Ja nyt kun meille on valittu ranskan kielen taitoinen tasavallan presidentti ensimmäisen kerran sitten Mannerheimin, ainakin minä seuraan mielenkiinnolla, mitä uutta länsirintamalta vuoden mittaan kuuluu.