Keravan Urheilijat, mainio seura, mainio projekti

En ole vielä niin pitkällä napanöyhdän kaivelussani, että alkaisin kirjoittaa arviota omasta kirjastani. Vaikka ei sekään kaukana ole. Keravan Urheilijoiden historiikista tuli nimittäin palautteenkin perusteella oikein onnistunut. 

Ja varsinkin siitä kirjan tekemisestä, historiikkiprojektista, tuli kokonaisuus, joka toimi A:sta Ö:hön kuin junan vessa. Vertaus on tietenkin mauton, ja tämän päivän pendelöijistä useimmat eivät edes oivalla, että tarkoitus on sanoa projektin onnistuneen kuin valssi vaan.

Minäpä kerron. Kunniapuheenjohtaja Reino Ruotsalainen veti projektin alusta loppuun kiitettävästi. Hän oli skannannut tarpeelliset asiakirjat nettiin. Kun minä tulin kuvaan mukaan, ei tarvinnut kuin alkaa kirjoittaa. Helppoa! Ohjausryhmä antoi sopivat raamit ja vinkit haastateltaviin henkilöihin.

Kirjoittaja ja kirja. Kuva: Anton Soinne / Keski-Uusimaa.

Teimme aikataulun, jonka mukaan tekstiä valmistui. Tai minähän sen paketin aikataulutin, ja ohjausryhmä hyväksyi. En tiedä miten sellaiset historiaprojektit onnistuvat, joita ei sopivan tiukasti aikatauluteta. Kai nekin valmistuvat, joskus.

Kirjan mainio taittaja Mikael Manninen sai pääosan ellei juurikin kaikki kuvat netin tai pilven kautta. Hän oli muistaakseni lokakuun tietämillä taiton aloituspalaverissa Keravan Urheilijoiden toimistopöydän ääressä. Ja tänään hän oli toisen kerran läsnä, kun istuimme samalla porukalla Keravan vehreässä keskustassa Volmari Iso-Hollon patsaan vieressä sijaitsevassa Provencalessa päättäjäisbanketissa.

En toivo, että mitään kirjaani enää koskaan  julkistettaisiin  yhteiskunnan pysäyttävän pandemian aikana. Mutta nyt tuntui sitäkin nautinnollisemmalta päästä syömään viikko sitten uudelleen avattuun ravintolaan pitkän, pitkän tauon jälkeen. Midaksen kuha oli oikein maukasta.

Keski-Uusimaa teki kirjan valmistumisesta mukavan jutun vajaa kuukausi sitten (13.5.2020), ja se juttu oli luonnollisesti yhtenä puheenaiheena ”banketissa”. Jutun kirjoitti urheilutoimittaja Robert Monstovics ja hauskan valokuvan otti valokuvaaja Anton Soinne. Seuran kannalta on myös mukavaa, että paikalliset kirjastot (Kerava ja Tuusula) ovat hankkineet kirjan kokoelmiinsa. Eli jos et halua ostaa kirjaa esimerkiksi Keravan Suomalaisesta Kirjakaupasta tai Keravan Urheilijoiden toimistolta, voit lainata sen kirjastosta. Tärkeintä on, että lukijat löytäisivät kirjan. Se kertoo paitsi urheiluseurasta ja sen toimijoista, myös Keravasta paikkakuntana.

Jotta Keravan Urheilijoiden satavuotinen historia ei nousisi päähän, Sampsa Haarasilta pudotti minut banketissa maanpinnalle kertomalla mielenkiintoisen tarinan kivikautisesta taltasta. Ja Reino puolestaan kertoi, kuinka hän oli 1980-luvulla kartoittamassa muumioiden maata. Siis oikeasti, hiekanmuru hiekanmurulta, pyramidi pyramidilta!

Mauri Airila piti laulajana yllä hyvää tunnelmaa, vaikka ei laulanutkaan, ja puheenjohtaja Timo Sirola yllätti lopuksi antamalla Mikaelille ja minulle muistolahjat. Sekin oli niin osuva! Mikael oli prässännyt kirjaan hienon kuvan Anu Ekin taiteilemasta Keravan Urheilijoiden 100-vuotisjuhlakorusta. Nyt oli hauska nähdä, kun hän pääsi itse omassa kourassaan tutkimaan sitä aitoa korua, ei vain käsittelemään digitaalista kuvaa korusta. Näytin varmaan samanlaiselta jalometalliasiantuntijalta tutkiessani omaa hopeakoruani.

Ja juhlakorun mukana seurasi myös pakettiin kuuluva Keravan Väinämöisen Kalevi Koskelan kalevalamittainen runo. Kahden kauniin Kalevala-kirjan omistajana arvostan Kalevin aktiivista runoharrastusta. Olipa hän tehnyt jopa tästä Keravan Urheilijoiden kirjaprojektistakin mainion kalevalamittaisen runon!

Supertähdet Iso-Hollo ja Saarentaus

Vanha valokuva yhdistää kaksi tunnettua keravalaista Volmari Iso-Hollon ja Kauko Saarentauksen. Kuvassa yhdistyy hienolla tavalla fyysinen suorituskyky henkiseen voimaan.

Estejuoksun kaksinkertaisena olympiavoittajana Iso-Hollo nautti valtavaa arvostusta Keravalla ja koko Suomessa. Hän tutustui maailman tähtiin, kuten elokuvaohjaaja Leni Riefenstahliin. Samoin hän tutustui ”Ihmisveturi” Emil Zatopekiin.

”Vomma” oli innostava esimerkki. Hänellä on täytynyt olla osansa siihen, että keravalainen Olavi Rinteenpää juoksi Helsingin olympiakisoissa 3000 metrin estejuoksussa neljänneksi ja saavutti EM-hopeaa vuonna 1954. Kun Jouko Kuha juoksi 3000 metrin maailmanennätyksen kesällä 1968, hän kävi Keravalla keskustelemassa estejuoksun suurimman olympiasankarin Iso-Hollon kanssa.

Volmari Iso-Hollo Kauko Saarentauksen haastateltavana.
Mutta kuka tunnistaisi herrojen välissä olevan hattupään?

Iso-Hollo oli yksi tunnetuimmista suomalaisista ennen television aikakautta.

Hattupäinen Kauko Saarentaus, joka haastattelee valokuvassa Iso-Holloa vuonna 1949, oli itse suunnistanut Keravan Urheilijoiden riveissä. Hän tunsi Iso-Hollon henkilökohtaisesti. 

Myös Saarentauksesta tuli kuuluisuus. Hänestä kehkeytyi yksi televisioaikakauden tähdistä, sillä hän oli television ensimmäisiä uutistenlukijoita vuodesta 1959.

Televisiouutiset olivat suoranainen instituutio 1960-luvulla. Uutistenlukijat Saarentaus ja Heikki Kahila tulivat lopulta liian suosituiksi. Esimerkiksi Jaakko Okker kritisoi Antenni-lehdessä, että uutiset olivat Kahilan ja Saarentauksen ”pärstäkertoimen varassa”.

Emeritusprofessori Raimo Salokankaan 1990-luvulla kirjoittamassa Yleisradion historian 2. osassa ”Aikansa oloinen” kerrotaan noista dramaattisista vaiheista asiapohjalta. Uutispäällikkö Ralf Friberg koki, että Saarentaus oli jollain tavalla saanut toimituksen häntä vastaan. Onneton tilanne, joka esimiehen piti tietenkin ratkaista. Saarentauksen ja Kahilan syrjäyttämiseen tarvittiin iso operaatio, joka päättyi lopulta Fribergin voittoon. Seuraavaksi Saarentaus siirtyi vetämään kulttimaineeseen noussutta Jatkoaikaa. Saarentauksen jälkeen, tai ehkä osin samaankin aikaan, Jatkoaikaa tuli vetämään nuori räväkkä toimittaja nimeltään Hannu Taanila, mestarillinen rienaaja herran armosta.

Saarentaus oli varsinaiselta ammatiltaan kansakoulunopettaja, ja karismaattisena uutistenlukijana hän oli luonut itsestään lähtemättömästi viisaan miehen kuvan. Niinpä hän löysi radion Viisasten kerhosta lopulta omimman peliareenansa. Hän veti Viisasten kerhoa yli kymmenen vuotta.

Viisasten kerhosta on todettava, että sen perusti Tauno Rautiainen vuonna 1945. Ohjelmaa tehtiin uskomattomasti peräti 50 vuotta, vaikka Rautiainen itse menehtyi 50-vuotiaana vuonna 1962.

Kun tässä nyt tuli muisteltua Yleisradion vahvaa keravalaista historiaa, niin ehkä nyt lopetamme supersuositun ”Tervetuloa aamukahville”-ohjelman juontajan Niilo Tarvajärven sanoihin: ”Ylös, ulos ja lenkille!”

Volmari Iso-Hollo ja Jorma Hyttinen

Viikkoni alkoi erinomaisesti. Kävin, kuin aamulenkillä, kylässä Sirpa ja Jorma Hyttisen luona Saviolla, tai tarkemmin Kannistossa. Jorma on valmentanut Keravan Urheilijoissa yleisurheilijoita SM-mitaleille viidellä vuosikymmenellä. Hän ei osannut sanoa mitalien tarkkaa lukumäärää, mutta noin 160 SM-mitalin kokonaismäärästä voi puhua. Tuskinpa Suomesta löytyy toista edelleen aktiivista yleisurheiluvalmentajaa, joka olisi valmentanut yhtä menestyksellisesti. Tänäkin vuonna mitalitili karttui muutamalla mitalilla.

Jorma Hyttisen valmentamia SM-mitalisteja on noin 80. Se tarkoittaa lähes sataa tarinaa, joissa tavoitteet, työnteko, onnistuminen ja epäonnistuminen ovat vaihdelleet. Opettavia tarinoita. Hienoja tarinoita. Ja onhan tietysti mukana suuria pettymyksiäkin. 

Sitten teimme sellaisen pyhiinvaellusretken, josta olen Jormalle ikuisesti kiitollinen. Kävimme katsomassa Volmari Iso-Hollon lapsuuden kodin paikan Saviolla. Iso-Hollon perhe muutti Ylöjärveltä Keravalle Volmarin ollessa 3-vuotias.

Seuraavaksi kävimme Savion urheilukentällä, jossa oli aikanaan 300 metriä pitkä neliratainen kiertävä juoksurata. Sillä on ollut ajoittain hyvin suuri merkitys Keravan yleisurheilijoille. Esimerkiksi parikymmentä vuotta sitten Keravalla ei ollut muuta urheilukenttää. Silloin elettiin välivaihetta, kun nykyisen kirjaston takana ollut entinen Keravan työväenyhdistyksen kenttä ei ollut enää käytössä, eikä Kalevan urheilupuiston kenttää ollut vielä rakennettu. Edes rakennuspäätöstä ei ollut.

Jorma Hyttinen huokaa, että 20 vuotta on pitänyt taistella urheilukentästä. Se kaikki aika on ollut pois valmentamisesta. Eli voi vaan hiljaa miettiä, miten paljon niitä SM-mitaleita olisikaan, jos olosuhteet olisivat olleet kaiken aikaa kohdillaan.

Kävimme katsomassa Savion Gummitehtaan tehdaskiinteistön. Tehdas ilmeisesti aikanaan rakensi sen Savion urheilukentän. Ympäristössä oli nimittäin tehtaan työntekijöiden asuntoja, joten urheilukenttä on ollut hyvä kokoontumispaikka nuorisolle esimerkiksi 1950- tai 1960-luvuilla.

Jorma Hyttinen muisteli Volmari Iso-Hollon hautajaispäivää.
Siitä tuli kesällä 50 vuotta. 

Nyt Savion yleisurheilukentän muistona on hieno kestopäällysteinen 100 metrin juoksusuora. Vieressä entisen yleisurheilukentän paikalla on Savion pesäpallokenttä. Aikanaan siinä lähistöllä oli myös Savion hyppyrimäki ja hyvät hiihtomaastot.

Kävimme katsomassa myös Ali-Keravalla vanhan suojeluskunnan kentän paikan, joka toimi Keravan Urheilijoiden kenttänä esimerkiksi siihen aikaan, kun Volmari Iso-Hollo tai Matti Järvinen urheilivat Keravan Urheilijoissa. Talvisin kentälle jäädytettiin luistinrata. Kun kaupunki oli ostanut työväenyhdistyksen kentän keskustasta, Keravan Urheilijoiden toiminta siirtyi uudelle kentälle nykyisen kirjaston taakse. Sen jälkeen Ali-Keravalla entisen suojeluskunnan kentän nurmipinta poistettiin ja siihen rakennettiin pesäpallokenttä. Nyt paikalla on rivitaloja.

Volmari Iso-Hollo on saanut nimensä Aurinkomäelle.

Kävimme myös Aurinkomäellä, missä on Keravan Walk of Fame. Siinä on paikallisten suuruuksien laattoja. Sieltä löytyvät muun muassa kahden estejuoksijan nimet, Keravan Urheilijoiden ikonisen Volmari Iso-Hollon lisäksi siellä on myös HKV:n riveissä urheilleen Olavi Rinteenpään nimi. Ja onhan siellä muitakin tähtiä, kuten Pentti Saarikoski, Olli Sampola, Olli Veijola, on parikin Sariolaa ja monta muuta.

Seuraavaksi käytiin katsastamassa Volmari Iso-Hollon patsas, jonka vihki Suomen Urheiluliiton puheenjohtaja Ilkka Kanerva Tuusulan Kalevan kisojen aikaan vuonna 1994. Jorma Hyttinen oli Keravan Urheilijoiden rahankeräystalkoissa mukana myyden patsaan rahoittamiseksi ehkä satoja uusintapainoksia Volmari Iso-Hollon kirjasta Mailista maratoniin. Minulla on kirjahyllyssäni kirjan ensimmäinen painos vuodelta 1937.

Jorma näytti minulle myös Volmari Iso-Hollon kotitalon ja ne portinpylväät, joihin kuuluisa olympiaportti oli ”Vomman” aikana kiinnitetty. Nyt alkuperäinen olympiaportti on Turussa Iso-Hollon tyttären tyttärellä, joka sattumoisin urheili lapsuudessaan Jorma Hyttisen ohjaamassa ryhmässä. Portin kopio on Keravan kaupungilla.

Huomaan karskin valmentajan herkistyvän, kun hän muistelee vanhan vihreän puutalon yläkerrassa Volmari Iso-Hollon kanssa käymiään urheilukeskusteluja.

Vaikuttavaa oli käydä myös Keravan hautausmaalla katsomassa Volmari Iso-Hollon hautaa. Jorma Hyttinen oli lippuvartiossa hautajaispäivänä. Hän muistaa edelleen hyvin voimallisesti sen päivän 50 vuotta sitten. Se oli aurinkoinen kesäpäivä. Kesken kaiken tuli voimakas vesisade. Taivas pudotti vedet saattoväen niskaan aivan kuin ottaakseen osaa suureen suruun. Sadetta kesti vain lyhyen hetken. Sen jälkeen päivä jatkui kauniina. Se on kaunis muisto rakastetun kaksinkertaisen olympiavoittajan hautajaisista.

Kun Jaakko Estola johti Keravan Urheilijoiden yleisurheilua

Kävin viime sunnuntaina mukavan puhelinkeskustelun Jaakko Estolan kanssa. Keskustelun aikana käytiin läpi Keravan Urhelijoiden vaiheita mieleenjäävällä tavalla. Helsingissä eläkepäiviään viettävä Estola opiskeli Keravan kultaisella 1930-luvulla Keravan yhteiskoulussa muun muassa Olli Veijolan opissa ja kirjoitti ylioppilaaksi vuonna 1939. Kyllä, pitää paikkansa. Jaakko Estola syntyi 100 vuotta sitten joulukuussa 1918. 

Luontaisesti kimmoisana Jaakko Estola otti nimiinsä Keravan Urheilijoiden vauhdittomien hyppyjen ennätykset Viipurin Urhelilijoiden järjestämässä kilpailussa vuonna 1948. Korkeushypyssä syntyi tulos 141 ja kolmiloikassa 910. Pituushypyssä hän oli aiemmin samana talvena merkannut seuraennätyksen 305 itselleen. Ne ovat hyviä tavoitteita tämänkin päivän nuorille urheilijoille ja varsinkin jaostojen puheenjohtajille.

Tuohon aikaan Keravan Urheilijoissa lämmiteltiin vielä seuran vanhojen yleisurheilutähtien maineella. Kesällä 1948 olympiavoittaja Matti Järvinen, Keravan Urheilijoiden silloinen puheenjohtaja, nähtiin vielä urheilukilpailujen tiimellyksessä, ja 39-vuotiaan olympiasankarin keihäs lensi edelleen yli 61 metriä. Seuraavana vuonna järjestettiin kaksinkertaiselle olympiavoittajalle Volmari Iso-Hollolle hänen urheilu-uransa 30-vuotisjuhlakilpailut.

Jaakko Estola (takana vas.) Keravan Urheilijoiden johtokunnassa
vuonna 1948. Kuva on KeU:n 30-vuotishistoriikista sivulta 268.

Koska Jaakko Estola oli Olli Veijolan oppilaita Keravan yhteiskoulussa, hän altistui muiden poikien tavoin pesäpallo- ja suunnistuskuumeelle. Estola yleisurheili ja suunnisti Keravan Urheilijoissa ja pelasi pesäpalloa KooPeen riveissä.

Kun Keravan Urheilijoille piti tehdä rahaa, Estola järjesti yhdessä Erkki Heleniuksen kanssa tansseja Sipoon puolella. Silloin ei ollut vielä Keravan Urheilijoiden omaa tanssipaviljonkia, joka oli vähän myöhemmin 1950-luvulla seuran rahasampo. 

Ulkomainoksia tansseihin tehtiin lattialla Estolan kotona. Ja keravalainen nuoriso polki polkupyörillään Sipoon tansseihin. 

Jaakko Estola kehuu Erkki Heleniusta hyväksi urheilumieheksi ja etenkin mainioksi taustamieheksi. Hän sai Keravan Urheilijoiden ansiomerkin jo vuonna 1949. Sittemmin hän eteni Keravan Urheilijoiden puheenjohtajaksi 1953–1958 ja SVUL:n pitkäaikaiseksi palvelijaksi. Helenius toimi vuosien varrella myös muun muassa SVUL:n järjestöpäällikkönä, SVUL:n Nuorten toiminnanjohtajana ja Töölön Urheilutalon isännöitsijänä sekä lisäksi SVUL:n edustajana useissa järjestöissä, kuten varapuheenjohtajana Suomen Retkeilymajajärjestössä, Suomen Nuorisojärjestöjen Edustajistossa (1957–1964) sekä Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliitossa. Lisäksi hän oli SVUL:n Suurkisojen pääsihteeri vuonna 1966 ja kisakanslian päällikkö vuonna 1975. Vuonna 1978 Erkki Helenius sai talousneuvoksen arvonimen.

Entäpä Jaakko Estola itse? Hän oli Keravan Urheilijoiden johtokunnassa vuonna 1948, ja samalla hän johti seuran yleisurheilujaostoa. Se oli myrskyisää aikaa seurassa, sillä samoihin aikoihin Matti Järvinen syrjäytti Olli Veijolan SVUL:n Uudenmaan piirin puheenjohtajan paikalta. Jostakin syystä Keravan Urheilijoiden johtokunnan ryhmäkuvasta puuttuvat juuri Olli Veijola ja seuran paras suunnistaja Väinö Nurmimaa.

Jaakko Estola valmistui samana vuonna 1948 agronomiksi. Niihin aikoihin työelämä alkoi viedä hänen aikaansa urheilulta.

Jaakko Estola sai Keravan Urheilijoiden ansiomerkin vuonna 1954, vaikka hän oli muuttanut jo pari vuotta aikaisemmin Lohjalle, missä hänet pestattiin välittömästi Lohjan Urheilijoiden sihteeriksi. Kesällä 1952 järjestettiin Lohjalla seuraottelu. Yksi kahdeksasta lajista oli korkeushyppy, jonka Jaakko Estola yllätyksekseen voitti tuloksella 165. Voitto merkittiin hänen uudelle seuralleen Lohjan Urheilijoille, joka voittikin sillä kertaa Keravan Urheilijat murskaavasti sillä seurauksella, että Jaakko Eskolalla oli hyvin ristiriitaiset tunteet.

Estola oli sodassa tulenjohtajana. Jatkosodan hyökkäysvaihe oli edennyt jo Viipurin lähelle. Elokuun lopulla 1941 tapahtui mieleen painunut tapaaminen, joka oli samanaikaisesti iloinen ja ikävä. Jaakko Eskola nimittäin törmäsi yllättäen Unto Sariolaan, joka oli Jaakon lapsuuden kavereita. Unto oli saanut jostain nopean ilmoituksen veljensä Veikon kaatumisesta Lyykylässä ja sen vuoksi hän oli tullut etsimään vänrikkiveljensä ruumista. 

Jaakko Estola asui Sariolan sirkusperheen naapurustossa, ja kaikki veljekset olivat hänelle hyvin tuttuja. Tunteet heilahtelivat ystävän tapamisen riemusta toisen ystävän kaatumisen tuomaan murheeseen.

Jaakko Estolan oma sotapolku katkesi vuoden 1943 alkupuolella vihollisen tarkka-ampujan ammuttua häntä solisluun yläpuolelta kaulan juureen. Verta tuli valtavasti ja oikea keuhko täyttyi verestä. Sen seurauksena sisuskalut painuivat vasemmalle ja sydämen sykkeenkin saattoi mitata vasemmasta kainalosta. 

Jaakko Estola oli SVUL:n Tuen puheenjohtaja
vuosina 1968–1969. Kuva teoksesta
Suomen Urheilu, SVUL 1900-1980, sivu 253.

Urheilutoveruudesta Jaakko Estola kertoo hauskan tarinan. Keravan KooPeessa hän pelasi pesäpalloa yhdessä Heikki Luomanperän kanssa. Kun Jaakko sai työpaikan Turusta Lääke Osakeyhtiöstä, yritykseen tarvittiin myyntimies. Jaakko oli tullut urheilukentillä vakuuttuneeksi siitä, että Heikki Luomanperä olisi oikea mies tehtävään. Hänet pestattiin ja myöhemmin Luomanperä jatkoi vastaavissa tehtävissä myös Bernerillä. 100-vuotias Jaakko Estola kertoi minulle puhelimessa, että Luomanperä soittaa hänelle edelleen Kouvolasta melko usein. Monesti keskusteluissa nousee esille kiitollisuus hyvän työpaikan järjestymisestä. (Jaakko Estolan puhelinhaastattelu 24.8.2019)

Jaakko Estolan ja Erkki Heleniuksen polut kohtasivat yhteisten Keravan Urheilijoiden talkoovuosien jälkeen monet kerrat. Agronomi Estolasta tuli keskusosuusliike Hankkijan johtokunnan jäsen vuonna 1956 ja seuraavana vuonna Osuuskunta Rehu-Lannoitteen hallituksen puheenjohtaja. Hän toimi sittemmin muun muassa Yhteiskirjapaino Oy:n johtokunnan jäsenenä sekä Mainosyhtymä Oy:n ja Pellervo-seuran markkinatutkimuslaitoksen hallituksien jäsenenä.

Jaakko Estola tutustui sotainvalidien kuntoutuksissa lentopalloon, ja siitä tulikin hänelle vuosikymmenien harrastus. Tuntuma urheiluun säilyi myös sitä kautta, että hänestä tuli SVUL:n Tuen varapuheenjohtaja vuonna 1966 ja sittemmin puheenjohtaja (1968–1970).

Lopuksi:Keski-Uusimaassa oli toimittaja Rauno Ylösen tekemä juttu Keravan Urheilijoiden historiaprojektista. Se pitäisi löytyä tästä linkistä.

Lisäys 30.8.2019: Ryhmäkuvassa on nimetty eturivistä kolme henkilöä. Neljäs henkilö, joka istuu eturivissä oikealla, on kouluneuvos Olli Sampola, joka oli KeU:n 30-vuotishistoriikin kirjoittaja.

Lisäys 7.10.2023: Jaakko Estola eli 104-vuotiaaksi. Hänen muistokirjoituksensa julkaistiin tämän vuoden alussa Helsingin Sanomissa.

Lisäys 7.10.2023: Voit lukea Olli Veijolasta kirjoittamani postauksen täältä.