Näytetään tekstit, joissa on tunniste journalismi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste journalismi. Näytä kaikki tekstit

10.1.2022

Tutkiva urheilutoimittaja Andrew Jennings (1943–2022)

Urheilutoimittamisen uuden aallon ykkösnimi Andrew Jennings menehtyi lauantaina 8. tammikuuta nopeasti edenneeseen sairauteen. Hän oli kuollessaan 78-vuotias. Jennings oli tutkiva toimittaja, joka aloitti uudenlaisen urheilujournalismin. Jos urheilussa ei pelata reilua peliä, se pitää kertoa. Tämä oli hänen oppinsa. 

Andrew Jennings 1943–2022. Kuva: AIPS.

Andrew Jennings syntyi Skotlannissa, mutta hän muutti jo varhain Lontooseen. Hän opiskeli Hullin yliopistossa ja pääsi töihin The Sunday Timesin tutkivaan toimitukseen vuonna 1967. Työskenneltyään eri lehdessä hän päätyi BBC:n Radio Four -kanavan Checkpoint-ohjelman tutkivaksi toimittajaksi.

Andrew Jenningsin ensimmäinen kirja Scotland Yard’s Cocaine Connection herätti jo huomiota. Se viitoitti hänen toimintaansa seuraavina vuosina. Suurin myytti, joka työläiskodissa kasvanutta toimittajaa häiritsi, oli Kansainvälinen olympiakomitea. Tuhannet toimittajat kulkivat Jenningsin mielestä lammaslaumana epädemokraattisen valtakoneiston tiedottajina sen sijaan, että olisivat uutisoineet kuulemistaan ja näkemistään epäkohdista.

Jennings kirjoitti yhdessä Vyv Simsonin kanssa bestselleriksi nousseen kirjan The Lords of the Rings vuonna 1992. Siinä hän hyökkäsi KOK:n puheenjohtajaa Juan Antonio Samaranchia vastaan kyseenalaistaen maailman johtavan urheilujärjestön ykköspomon pyyteettömyyden. Natsiyhteydet saivat Samaranchinkin näyttämään natsilta.

Jennings kirjoitti vuonna 1996 uuden version menestyskirjasta. The New Lords of the Rings -kirjassa vyörytettiin lisää syytteitä urheilun korruptiosta ja dopingtestien manipuloinnista.

Olin kuuntelemassa Jenningsiä Tanskan Vingstedissä Sport, Media and Civil Society – seminaarissa vuonna 1997. Muistan, kuinka hän kertoi pettyneensä toimittajiin, jotka eivät kerro yleisölle, mitä tietävät. Hän oli surullinen, että toimittajat hakeutuvat suurimpien urheilujohtajien lähipiiriin, mainiten Juan Antonio Samaranchin, Joao Havelangen ja Primo Nebiolon, ja sulkevat silmänsä sen sijaan, että kertoisivat lukijoilleen, kuulijoilleen tai katsojilleen, mitä näkevät.


Jennings oli valovoimainen esiintyjä. Sanoin hänelle, että tule Suomeen kouluttamaan suomalaisia urheilutoimittajia. Selvä juttu, hän vastasi.

Työskentelin parin vuoden ajan Jyväskylän yliopiston Mediainstituutissa. Silloin järjestin seminaarin, jonka tähtiesiintyjäksi Jennings saapui. Matkalla Jyväskylään hän poikkesi Pasilaan kouluttamaan Yleisradion urheilutoimitusta.

Jenningsin vierailu onnistui hyvin. Hän kirjoitti Keskisuomalaisen perustamalle Sunnuntaisuomalaiselle matkansa jälkitunnelmissa yhden artikkelin, jonka sain kääntää.

2000-luvulla Jennings jatkoi terrierimäisesti urheilumaailman epäkohtien sitkeää paljastamista. Nyt kohteeksi tuli maailman suurimman lajin jalkapallon kattojärjestö FIFA. Sepp Blatterin valtakausi päätttyi FIFA:n puheenjohtajana korruptioskandaaliin vuonna 2015.

Andrew Jennings antoi uutteruudellaan ja lahjomattomuudellaan mallin kaikille maailman toimittajile.

Kansainvälinen urheilutoimittajain liitto AIPS kertoi Jenningsin kuolemasta verkkosivuillaan maanantaina.


P.S. FIFA:n toimintaa seurattiin suurennuslasilla vuonna 2014. En muistanutkaan, että jo silloin ongelmaksi koettiin Qatarin MM-turnaus, joka on määrä pelata tänä vuonna 2022. Silloisia pohdintojani asiasta löytyy täältä.

Tässä on pohdintojani Sepp Blatterin lähdöstä FIFA:n puheenjohtajan paikalta vuonna 2015. Politiikka oli kovasti mukana kuvassa, sillä EU:n johtavien poliitikkojenkin piti kääntää peukalonsa alas, että Blatter ymmärtäisi tilanteen vakavuuden. Voit lukea postauksen täältä.

8.1.2015

Suomalaisesta sananvapaudesta

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi kirjoittaa aamun Helsingin Sanomissa sananvapaudesta HS:n kakkossivulla Je suis Charlie -otsikon alla: "Sananvapauden puolustaminen Euroopassa on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Sen puolesta tulisi puhua myös niiden poliittisten ja uskonnollisten johtajien, jotka ovat olleet Charlie Hebdo -lehden satiirin kohteita."

HS julkaisi vaikuttavan kakkossivun ja
käsitteli terrori-iskua vielä kolmella sisäsivulla.
Se on hyvä kannanotto tärkeässä, ajankohtaisessa asiassa. Olin ilahtunut myös siitä nopeudesta, jolla tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitti surunvalittelunsa:

”Suomi tuomitsee terrorismin jyrkästi. Sanan- ja lehdistönvapaus ovat perustavanlaatuisia arvoja Euroopassa”, tasavallan presidentti sanoi.

Niinistö on puhunut aikaisemminkin sananvapaudesta. Ainakin Frankfurtin kirjamessujen puheessa oli vahva lataus sananvapausasiaa.

Hirveä terroriteko ranskalaisen lehden toimitukseen on aivan käsittämätön. Se loukkaa sananvapautta, yhtä eurooppalaisen yhteiskuntajärjestelmän tukipilaria. On todella hyvä, että tämä sananvapaus nousee nyt esille. Se ei varmasti ollut raukkamaisen iskun tekijöiden tavoite, mutta näin vain kävi.

Myös esimerkiksi Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Arno Ahosniemi lausui tuoreeltaan oman arvionsa, että Pariisin isku ei horjuta sananvapautta. Myös Yleisradio tuomitsi Pariisin iskun. Toimitusjohtaja Lauri Kivinen totesi, että vapaa tiedonvälitys on demokratialle välttämätön.

Yksimielisesti lausunnoissa tuomittiin Pariisin isku. Ja sitten mietittiin, miten lähelle se isku tuli suomalaisia... onhan Bryssel monen suomalaistoimittajan koti tai tukikohta. Ja Pariisista on melko lyhyt matka Brysseliin...

Yleinen käsitys on, että suomalainen sananvapaus on tukevalla pohjalla. Sellaisia ihmisiä, jotka kyseenalaistaisivat suomalaista sananvapautta, ei juurikaan löydy.

Mutta tunnen kyllä yhden. Tohtori Heikki Kuutti kirjoittaa tuoreessa Journalismi ajassa -kirjassa otsikolla "Suomessako sananvapaus?". Tohtorin mukaan sananvapaus ei ole mikään annettu tekijä, itsestäänselvyys.

Eikä Kuutti ole yksin. Myös Julkisen sanan neuvosto on ottanut hiljattain kantaa suomalaisen sananvapauden rajoittamiseen.

Journalismi ajassa -kirjan toimittajana sanoisin, että eurooppalaisen sananvapauden puolestapuhujien kannattaa tutustua myös Heikki Kuutin artikkeliin.


31.12.2014

Vuoden 2015 urheilutrendit

Uudenvuoden tinanvalantaan kuuluu tulevan vuoden tapahtumien ja tavoitteiden pohdiskelu. Katselin sulatettavaa hevosenkenkää ja näin siinä jo ennen sulatusta joitakin vahvoja urheilutrendejä, jotka kirjasin nopeasti.

Urheilu on kiinteä osa yhteiskuntaa, joten monissa visioissa on ehkä enemmän yhteiskunnallinen sävy kuin äkkiseltään odottaisi. Ylimmäinen johtopäätös näin vaalivuoden kynnyksellä onkin, että urheilu ei ole mikään erillinen saareke.

Ennustuksessani on kymmenen kohtaa:
1. Perinteisen median ahdistus kasvaa
2. Sosiaalisen median suosio lisääntyy
3. Rikkaat muuttavat Suomesta
4. Pelaaminen pysyy puheenaiheena
5. Virosta tulee suomalaisten yrityspuisto
6. Demokratian kriisi
7. Urheilujohtamisen poliittiset ulottuvuudet
8. Paluu Mastersiin
9. Paluu Pekingiin
10. Paluu Faluniin

En kuvittele olevani mikään Nostradamuksen oppipoika, mutta asiat voivat hyvinkin mennä kuten kirjoitan. Se johtuu kuitenkin enemmän sattumasta ja tuurista kuin näkökyvystäni ja ennustajanlahjoistani.

Mutta nyt lopetan jaaritukset ja lyön faktat pöytään. Tältä näyttää siis vuosi 2015:


1. Perinteisen median ahdistus kasvaa

Perinteisen median ahdistus kasvaa entisestään. Henkilöstön vähentäminen jatkuu, ja samaan aikaan koneiden uusimispaineet kasvavat. Perinteiset tulovirrat eivät riitä kattamaan kustannuksia. Ainoaksi toivoksi jää arvonlisäveron poistaminen seuraavalla hallituskaudella.

Perinteisen median ahdistuksesta kertoo, että toimituksellisia palstoja täytetään miten vain edullisimmin pystytään. Ennen lehteä tehtiin lukijoille. Vuonna 2015 siihen ei ole enää maakuntalehdissä varaa.

Maakuntien urheiluväen kaipaaman näkyvyyden näkökulmasta edessä on isoja ongelmia, kun ponnistusvoima ei vielä riitä valtakunnanjulkisuuteen, eikä oman alueen medioissa pääse vanhaan tapaan esille. Mitä siis tehdä?

2. Sosiaalisen median suosio lisääntyy

Sosiaalisen median kanavat lyövät lopullisesti läpi vuonna 2015. Kun valtamedia ei enää vastaa lukijoiden odotuksia, siirtyy toimittaminen tiedottamistaidot omaaville kansalaisille ja sosiaalisen median eri kanaviin. Tämän seurauksena perinteisissä medioissa työskentelevien toimittajien ajasta yhä suurempi osa kuluu sosiaalisen median seuraamiseen, ja siitä johtuen toimittajille jää entistä vähemmän aikaa omien juttujen tekemiseen.

Huippu-urheilijoista esimerkiksi Mikko Ilonen kertoo twitterissä kuulumisiaan. Ilosen viitoittamalle polulle lähtee yhä useampi suomalaisurheilija.


3. Rikkaat muuttavat Suomesta

Tuloerojen kasvu jatkuu, vaikka Nalle Wahlroos lähti Ruotsiin ja vuorineuvos Maarit Toivanen-Koivisto Portugaliin. Suomalaisen yhteiskunnan rakennevirheen korjaaminen ei tapahdu hetkessä, joten Suomen kansantalouden lompakko vuotaa myös vuonna 2015. Valitettavasti se lompakossa oleva reikä ei ole siellä alapohjassa. Rikkaimmat lähtevät niin kauan, kun yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia ei korjata.

Urheilussa tämä ei ole uusi ilmiö. Parhaiten tienaavat ammattiurheilijat tienaavat rahansa ulkomailla, ja käyvät kesällä pelaamassa tennistä kotimaassa. Koivujen, Kiprusoffien ja Sami Kapasen kaltaiset kiekkoilijat ovat tuoneet omaa osaamistaan ja pääomia myös kasvattajaseuroihinsa.

Pay back -ajattelu lisääntyy vuonna 2015. Jarkko Niemisen tennisakatemia on paras esimerkki siitä, miten  menestyneet urheilijat voivat olla aktiivisesti tukemassa alituisessa rahapulassa olevaa kotimaista nuorisovalmennusta.

Mutta jos joku urheilija on asunut ulkomailla 10 tai 20 vuotta, hänen voi olla helpompi jatkaa elämäänsä aktiiviuran päättymisen jälkeen niissä ympyröissä, jotka ovat vuosien aikana tulleet tutuiksi. Se on täysin ymmärrettävää.

4. Pelaaminen pysyy puheenaiheena

Suomesta on tullut pelaamisen luvattu maa Angry Birdsin ja Supercellin myötä. Nokia oli  kymmenen vuotta aikaansa edellä lanseeratessaan N-Gagen. Peliajattelu vyöryy konsoleista ja laitteista vuonna 2015 koko yhteiskuntaan ja Suomi opitaan tuntemaan maailmalla sloganista Finland connecting playing people.

Vuonna 2015 olisi aika perustaa pelaamisen professuuri johonkin suomalaiseen yliopistoon. Pelaavia professoreitahan on jo varmasti jokaisessa yliopistossa.

Itse asiassa yksi todistus peliajattelusta on juuri edellä mainittu miljonäärivuoto ulkomaille. Varakkaat ihmiset ovat pohtineet erilaisia vaihtoehtoja täysin pelimaailman mallin mukaisesti. Peliteoriassahan joudutaan miettimään erilaisten päätösten vaikutuksia. Mitä seuraa, jos valitsen tämän reitin?

5. Virosta tulee suomalaisten yrityspuisto

Suomalaiset perustavat yrityksiä Viroon vuonna 2015, koska se on helppoa. Tällä hetkellä Virossa ja Virosta käsin toimii jo noin 3500 suomalaisyritystä. Helsinki laajenee Tallinnaan, ja liikenne Suomenlahden yli pysyy vilkkaana.

Viro pitää tilanteesta, koska suomalaisten yritystoiminta vilkastuttaa pienen maan talouselämää. Suomessa asiaa huomaa toisinaan paheksuttavan. Mutta mikäs ongelma siinä on, jos ihmiset yrittävät ja käyvät kauppaa?

Urheilussa Viro nostaa profiiliaan. Maailmanlaajuista mediahuomiota maa saa esimerkiksi tammikuussa Otepään maailmancupin hiihtojen yhteydessä, ja maaliskuussa, kun Tallinnassa järjestetään nuorten taitoluistelun MM-kisat.

Moottoriurheilu on virolaisille tärkeää. Karl Kruuda voitti vuonna 2014 Turun rallin ja päätyi Jyväskylän Suurajoissa, siis Neste-rallissa, kymmenenneksi saaden uransa ensimmäisen MM-pisteen. Kannattaa laittaa tänään, vuoden viimeisenä päivänä, 22 vuotta täyttävän Karl Kruudan nimi mieleen, vaikka Viron ykköskuski viime kaudella olikin Ott Tänak.

Syyskuussa järjestettävän Tallinnan maratonin osanottajamäärä kasvaa edelleen, kuten jo yli kymmenen vuoden ajan!

6. Demokratian kriisi

Suomessa valmistaudutaan eduskuntavaaleihin. Vaikka poliittiset mielipidemittaukset kertovatkin uusista asetelmista ja muutoksesta, ei äänestysaktiivisuus tälläkään kertaa nouse kuin vähän yli 50 prosentin. Vaalien yhteydessä tullaan puhumaan demokratian kriisistä. Olisiko Suomi sittenkin tarvinnut sen saksalaisen kuninkaan?

Ihmisten luottamus poliitikkojen kykyyn saada aikaan muutoksia on mennyt toistuvien kohujen seurauksena. Eläkeläisten säästötkään eivät ole turvassa, kun johtajat kahmivat itselleen etuja.

Pääministeri Alexander Stubb joutuu kovan paikan eteen vaalien jälkeen. Hänen vahvuutensa on ulkopolitiikassa ja EU-asioissa. Jos kokoomus joutuu oppositioon, Stubb on väärässä roolissa, koska räksyttäminen ei sovi hänelle. Siinä tapauksessa hänen kannattaa keskittyä kesällä enemmän triathloniin kuin politiikkaan.

7. Urheilujohtamisen poliittiset ulottuvuudet

Alexander Stubbilla on yksi oljenkorsi käyttämättä. Hän ei ole vielä minkään urheilujärjestön puheenjohtaja, mutta Palloliiton entinen puheenjohtaja Sauli Niinistö voisi ohjata tässä asiassa Alexia.

Minkä lajin puheenjohtajaksi Stubb parhaiten sopisi? Nuorena hän oli maajoukkuetason golfari, mutta urheilun keskusjärjestö Valoa pitkään johtanut Timo Laitinen valittiin juuri Golfliiton puheenjohtajaksi. Siis ei golfiin.

Stubb on juossut viime vuosina maratoneja entisen kestävyysjuoksun päävalmentajan Timo Vuorimaan valmennuksessa. Mutta SUL:n kenttäväki on ilmeisesti riittävän tyytyväinen nykyiseen puheenjohtajaan Vesa Harmaakorpeen, joka pääsi jatkokaudelle äänestyksen jälkeen. Siis ei yleisurheiluun.

Luontevinta olisi kutsua Stubb Triahlonliiton puheenjohtajaksi. Tähän hätään triathlonkaan ei ole ratkaisu, koska puheenjohtaja Toni Niiranen valittiin juuri jatkokaudelle. En tunne Niirasta, mutta varapuheenjohtaja Kauko Kottosella uskon olevan pelisilmää tämän asian järjestämiseen. Ehkä Stubbia on jo kysyttykin?

Mikko Ilonen on pelannut kerran amatöörinä Mastersissa.
Paavo Nurmi puolestaan halusi juosta 1932 Los Anglesin
olympiamaratonin, mutta hänet julistettiin ammattilaiseksi.
Tietysti muitakin vaihtoehtoja on olemassa, mutta Ampumaurheiluliitton puheenjohtajuus voisi olla huono viesti noin ulkopoliittisesti ajatellen. Tai sitten se olisi näinä aikoina juuri se oikea viesti.


8. Paluu Mastersiin

Mikko Ilonen on ainoana suomalaisgolfarina pelannut kaikissa major-turnauksissa. Huhtikuussa Augusta Nationalin kentällä pelattava Masters on kuitenkin siinä mielessä merkkipaalu Ilosen uralla, että nyt hän on ensimmäisen kerran mukana ammattilaisena. Vuonna 2001 hän sai osallistumisoikeuden edellisvuoden British Amateurin voittajana.

Mastersin voittaja saa perinteisesti vihreän takin. Toivottavasti järjestäjät ovat varanneet Mikon mittoihin sopivan pikkutakin valmiiksi! 

9. Paluu Pekingiin

Yleisurheilun MM-kisat järjestetään ensi kesänä Pekingissä. Olin Pekingin olympiakisoissa vuonna 2008 urheilutoimittajana, ja muistan hyvin komean keihäskisan, missä kolme suomalaista sijoittui sijoille 3–5 Tero Pitkämäen johdolla. Tero Järvenpää oli neljäs ja Teemu Wirkkala viides.

Suomalaiset keihäänheittäjät ovat olleet vahvasti esillä myös viime vuosina. Ari Mannio voitti EM-pronssia 2012, Antti Ruuskanen olympiapronssia 2012 ja EM-kultaa 2014, sekä Tero Pitkämäki MM-hopeaa 2013 ja EM-pronssia 2014.

Kysymys kuuluukin, kuinka monta mitalia suomalaiset keihäänheittäjät Pekingin MM-kisoissa saavuttavat. Veikkaan kahta, jos oikeat miehet valitaan kisoihin.

Pekingistä muistan myös sen vapaaehtoisena kisoissa työskennelleen paikallisen aitajuoksijan, joka oli Kiinan tilastoissa niukasti sadan parhaan joukossa. Suomessa hän olisi lähes maajoukkuetasoa.  1,4 miljardin ihmisen joukosta löytyy kaikkea enemmän kuin viiden miljoonan ihmisen maasta. Potentiaalisia kaupankäyntimarkkinoitakin siellä on asukasluvun perusteella... hetkinen... melkein 300-kertainen määrä!

10. Paluu Faluniin

Olympiavoittaja Iivo Niskanen on osoittanut erinomaista kuntoa alkutalvesta. Parisprintin olympiakultaa Sami Jauhojärven kanssa voittanut Niskanen on helmikuussa Falunin MM-kisoissa ensimmäisen kerran tilanteessa, jossa "koko kansa" odottaa hänen hiihtojaan.

Viime talven kultahiihto Sotshissa oli niin iso yllätys, että sitä ei meinaa vieläkään ymmärtää!

Falunin MM-hiihdoissa vuosina 1974 ja 1993 Suomi sai molemmilla kerroilla kaksi mitalia. Toivottavasti nyt pistetään vähän paremmaksi.

Hyviä urheilu-uutisia odotellessa toivotan menestyksellistä uutta vuotta kaikille lukijoille!

19.12.2014

Tarinankerronta on arvokasta

Me suomalaiset odotamme, että joku ulkomaalainen tulee kertomaan, mitä meidän tulee tehdä menestyäksemme. Sen jälkeen syntyy hämmennys ja närkästys, koska se ulkomaalainen ei sano mitään, mitä emme jo valmiiksi tiedä.

Mutta silti se on meille sanottava, koska emme vielä toimi tämän "itsestäänselvyyden" mukaisesti.

Muistatteko, kun ruotsalainen Curt Lindström tuli jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajaksi 1990-luvun alkupuolella? Hänet suolattiin ennen kuin hän oli kunnolla ehtinyt edes aloittaa. Lindström taisi sanoa pelaajille, että "lite bättre!". Aika moni suomalaisvalmentajakin olisi voinut sanoa saman.

No, ei siitä sen enempää. Pelaajat oppivat tekemään vähän paremmin. Ja vuonna 1995 tuli maailmanmestaruus Globenissa. Eli me opimme tekemään vähän paremmin!

Nyt Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck kertoo meille toimittaja Pekka Mykkäsen kirjoittamassa Hesarin jutussa, ettämeidän pitäisi opetella tarinankerrontaa (HS 7.12.2014).

Hei! Onhan meillä ollut runonlaulajat, Topelius ja Kalevala! Ei kai meidän nyt tarinointia tarvitse opetella?

No, Ami Hasan, jolla on aika lailla nimeä suomalaisena markkinointiguruna, kirjoitti HS:n mielipidesivulle (HS 13.12.2014), että Oreck puhuu asiaa: emme osaa markkinoida.

Toimittajana voin hyvin tunnustaa, että markkinointi ei kuulu omiin vahvuuksiini. Pääsen helposti kiinni sellaiseen ajatteluun, että markkinointi on synonyymi huijaamiselle. Ja toisaalta, jos minä osaan, kyllähän se nyt tiedetään, ei sitä tarvitse ääneen sanoa...

Tämä on varmasti aika yleinen asenne. Mehän olemme tällaista insinöörikansaa. Keskitymme tekemään keksintöjä, jotka ruotsalaiset sitten myyvät maailmalle. Sen jälkeen olemme katkeria ruotsalaisille, jotka varastavat ideoitamme. Vähän tätä käsitystä ovat jotkut menestystarinat, kuten Nokia, Angry Birds ja SuperCell, muuttaneet.

Mutta millainen se Bruce Oreckin viiden kohdan ja viiden vuoden ohjelma onkaan:
  1. Tähdätkää korkealle! Päättäkää, että teistä tulee maailman parhaita markkinoinnissa ja tarinankerronnassa. 
  2. Seuratkaa kehitystä mittareilla. 
  3. Opetelkaa tarinankerrontaa, markkinointia ja itseluottamusta. 
  4. Harjoitelkaa!
  5. Kun olette valmiita, nauttikaa siitä. Menkää ja valloittakaa maailma, puhukaa se pyörryksiin! 

Ei tunnu liian vaikealta. Mutta miten me saisimme pään avattua? Miten nostetaan tarinankerronta arvostetuksi taitolajiksi?

Sitä tarinankerrontaa voi opetella. Esimerkiksi Maria Lassila-Merisalo osaa kouluttaa toimittajia tarinankerronnassa. Hän kirjoittaa muun muassa uudessa Journalismi ajassa -kirjassa juuri tästä asiasta otsikolla "Tarina edellä – kerronnallinen juttu digitaalisessa ympäristössä"

Verkosta löytyy paljon muitakin opettajia ja verkostoja, joihin voi tutustua esimerkiksi Narrativisen opetuksen blogisivulta.

Tietysti tarinankerrontaa voi opetella omatoimisesti ilman opettajiakin. Mutta kenties meidän tulisi aivan ensimmäiseksi hyväksyä nuo Oreckin tarjoamat portaat. Ne johtavat hänen mukaansa "henkiseen vallankumoukseen". Huh-huh, vähän pelottava ajatus. Mutta aloitetaan silti, ei kai tässä kovin paljon hävitäkään voi!

12.12.2014

Juhlakirja "Journalismi ajassa" yllätti professori Raimo Salokankaan

Journalismin muutos koettiin kouriintuntuvasti torstaina Jyväskylässä, kun neljännesvuosisadan ajan journalistiikan professorina toiminut Raimo Salokangas jäi eläkkeelle. Salokankaan jäähyväisluentoa oli kuuntelemassa salin täysi opiskelijoita ja tutkijoita.

Raimo Salokangas (kesk.) ei vielä tiedä, että professori Epp
Lauk (oik.) ojentaa hänelle hetken kuluttua juhlakirjan.
Kuva: Reijo Nättiaho
Minulle henkilökohtaisesti tilaisuus oli poikkeuksellisen tunteikas. Salokangas ohjasi aikanaan urheilujournalismia käsittelevän väitöskirjani (Sankareiden salaisuudet 1998). Ja lisäksi: läksiäistilaisuus järjestettiin Liikunnan salissa L-302. Juuri siitä samasta salista alkoi oma, tosin melko vaatimaton, yliopistourani syksyllä 1981. Uskomaton yhteensattuma!

Luennon jälkeen Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola, journalistiikan ensimmäinen tohtori, piti oman alustuksensa. Mervola tunnusti, että ei tullut valituksi ensimmäisellä kerralla. Ehkä siitä nousi se motivaatio, joka siivitti hänet tohtoriksi ja on kantanut opiskeluvuosien jälkeen myös työelämässä. 

Reijo Nättiaho kirjoitti Jyväskylän yliopiston tiedotuslehteen Tiedonjyvään artikkelin Raimo Salokankaan jäähyväisluennosta. Tästä pääsee lukemaan Tiedonjyvän artikkelin.

Salokankaan johdolla journalistiikasta on väitellyt peräti 27 tohtoria, joten Mervolan avaamaa tietä on kulkenut aikamoinen joukko tutkijoita. Olikin helppo koota 20 kirjoittajan kaarti kirjoittamaan juhlakirjaa "Journalismi ajassa" professori Salokankaalle, jota arvostetaan suuresti mediatutkijoiden ja toimittajakouluttajien keskuudessa. Juhlakirjassa on mukana professoreita Yhdysvalloista, Norjasta (emeritus), ja Suomesta. On arvostettuja historioitsijoita ja mediatutkijoita, ja onpa mukana yksi opiskelijakin, kertomassa, miltä tuntuu opiskella toimittajaksi vuonna 2014.

Vahvimmin kirja tarttuu nimensä mukaisesti median murrokseen. Erkki Hujanen, Maria Lassila-Merisalo, Turo Uskali, Jaana Hujanen, Pekka Mervola ja Irene Pakkanen tuovat valoa tähän nopeasti muuttuvaan tilanteeseen. Toimittajakoulutuksesta kirjoittavat Panu Uotila, Pirita Juppi ja Arttu Seppänen. Ja Heikki Kuutti kyseenalaistaa suomalaista sananvapautta.
Kirja on tulossa ensi viikolla kirjavälityksen listoille. Mutta laitan tähän nyt tiedoksi kirjan sisällysluettelon. Jos joku artikkeleista kiinnostaa, kannattaa olla yhteydessä omaan kirjakauppaan.

Osa I journalismin historia
Ohto Manninen: Erkkojen lähteiden maailmassa
Pirkko Leino-Kaukiainen: Suomen lehdistön historia – tutkimushanke elää edelleen
Kalle Virtapohja: Vuoden 1914 urheilu-uutiset ja Suomen itsenäistymisprosessi
Erkki Hujanen: Sinun kanssasi, tähtilukija!

Osa II Comparative studies in Media History
Svennik Høyer: What Can We Learn by Comparing Press Histories?
Epp Lauk: On Biographical Approach in Journalism History Research
James Schwoch: Transmission Impossible: Finland, the 1952 Olympics, and Cold War TV

Osa III Näkökulmia toimittajakoulutukseen
Pirita Juppi: Toimittajakoulutuksen merkitys Tansanian media-alan kehittämisessä
Panu Uotila: Toimittajakoulutus opettaa muuttuvan mediamaiseman hallintaa
Arttu Seppänen: Voi kurjuutta, vaiko sittenkään?

Osa IV Journalismin tulevaisuus
Maria Lassila-Merisalo: Tarina edellä – kerronnallinen juttu digitaalisessa ympäristössä
Turo Uskali: Nopeaa ja hidasta journalismia
Ville Manninen: Journalismin uusi luotettavuus internetin aikakaudella
Jaana Hujanen: Journalismin uudet tekijät
Heikki Kuutti: Suomessako sananvapaus?

Osa V Professori, tutkija, ohjaaja, opettaja, ystävä
Touko Perko: Illallinen Edinburghissa
Juhani Wiio: Raimo Salokangas – aikansa oloinen
Pekka Mervola: Professori ohjasi ymmärtämään historiallista muutosta
Irene Pakkanen: Historian laahus selittää nykyajan journalismia
Johanna Sumiala: Raimo Salokangas väitöskirjan ohjaajana

Raimo Salokangas on nyt emeritus, joten Epp Lauk on
 journalistiikan ykkösprofessori. Kuva: Reijo Nättiaho
Professori Raimo Salokangas on laajasti sivistynyt, kielitaitoinen, ja tarkka yksityiskohdissa. Hänen vaikutuksensa on ulottunut myös oman oppiaineen ja yliopiston ulkopuolelle. Kun Keskisuomalainen teki viime sunnuntaina koko sivun haastattelun eläkkeelle siirtyvästä professorista, tällä oli päällimmäisenä huoli yliopiston kurjistumisesta. Oppiaineilla ei ole enää nykyään mahdollisuuksia vaikuttaa omaan toimintaansa, vaan valta on viety ylös rehtori- ja hallitustasolle. Siellä päätetään rahanjaosta. Joka päättää rahasta, päättää kaikesta.

Kun Raimo Salokankaan kaltainen maltillinen ja järkevä professori on aidosti huolissaan yliopisto-opetuksen tulevaisuudesta, sitä huolta olisi aiheellista kuunnella ministeriössä erittäin tarkalla korvalla.

Salokankaan "koulusta" on vuosien varrella valmistunut runsaasti hyviä tutkijoita ja toimittajia. Urheilutoimittajista voisi tässä mainita esimerkiksi Helsingin Sanomien urheiluosaston esimiehen Esa Liljan ja Jalkapallolehti.fi:n päätoimittajan Lari Vesanderin.