Aamulenkki nro 294 Pururatojen arvoitus

 

Zatopekin pururatajuttu lähtee kysymyksellä, johon juttu
 ei anna aivan lopullista vastausta.

Ranskankielisissä maissa ilmestyvä Zatopek-urheilulehti kirjoitti uusimmassa numerossaan pururadoista ”Les pistes finlandaises”. Olin oululaisen urheilutoimittaja Matti Hannuksen ja Valkeakosken kaupungin markkinointipäällikön Petri Ahosen kanssa asiantuntijaryhmässä, joka auttoi toimittaja Alain Coltieria jutun teossa. 

Zatopek on neljä kertaa vuodessa ilmestyvä tilattava urheilulehti, jonka toimitus on Brysselissä. Lehteä luetaan Belgian lisäksi Ranskassa ja Luxemburgissa. Lehden 25.000 kappaleen painos menee lukijoille käytännössä tilausten perusteella.

Alain Coltier on minun ikäinen urheilutoimittaja, joka juoksi jo 15-vuotiaana 1000 metriä aikaan 2.38. Hänellä on hienoja muistoja muun muassa yhteisistä lenkeistä Melbournen olympiakisojen (1956) maratonjuoksun olympiavoittajan Alain Mimounin kanssa. Alainille, niin kuin niin monelle junioritähdelle, tuli kuitenkin erilaisia vaivoja. Matkustaminen, valokuvaus ja punk tulivat sitten vähitellen juoksemisen tilalle, joten juniorivuosien lupaukset jäivät lunastamatta.

Minä juoksin samana kesänä, jolloin Alain tempaisi tilastojen kärkiaikansa, 800 metriä 2.14, joten en olisi pärjännyt Alainille millään tavalla. Paransin seuraavana vuonna aikani 2.04:ään Keravan keskusurheilukentällä järjestetyissä suurissa kilpailuissa, joissa annettiin viimeisiä näyttöjä Prahan EM-kisoihin. Muistan vieläkin, miltä tuntui olla samaan aikaan pukukopissa sen ajan suurimpien tähtien kuten Ismo Toukosen kanssa. Hän antoi hyvän näytön kunnostaan, ja juoksi Prahassa EM-pronssille 3.000 metrin esteissä. 

Nykyään asun saman kentän laidalla – tosin kenttä on siirretty pois ydinkeskustasta ja kesäisin tilalla on vilvoittava kahluuallas.

Pururatajuttu on yksi Zatopekin kansijutuista.

Alain Coltierin kirjoittamassa jutussa pururatojen innovaatio kohdentuu, ilman lopullista keksijän nimeä, Valkeakoskelle, siihen yhteistyöhön, jota viimeinen patruuna Juuso Walden ja Kurkijoelta evakkoina Valkeakoskelle siirtyneet karjalaiset ja heidän joukossaan erityisesti hiihtokuningas Veikko Hakulinen 1950-luvun alussa tekivät. Mutta lopullista vastausta ongelmaan ei löytynyt, joten jutun otsikkona on kysymys ”Kuka keksi pururadat?”

Minusta on yllättävää, että ranskalaisella kielialueella puhutaan "suomalaisista maastopoluista". Pitäisiköhän meidän ottaa kunnolla kiinni tästä innovaatiosta ennen kuin ruotsalaiset ilmoittavat, että kyse onkin ”ruotsalaisista poluista”?

Hallitusohjelman Suomi liikkeelle -ohjelman hengessä voisi olla paikallaan selvittää pururatojen kunto, käyttöaste ja tarinat. Mahtaisiko opetus- ja kulttuuriministeriöllä olla kiinnostusta tällaiseen selvitystyöhön?

Zatopekin sisällysluettelossa pururatajuttu on
historiajuttuna alkaen sivulta 22.

 

Pariisin olympiakisojen 2024 lähestyessä voimme odottaa, että ranskalaisella kielialueella herää muutakin kiinnostusta suomalaisuutta kohtaan kuin pururadat, sillä Pariisin olympiakisat 1924 olivat Paavo Nurmen viiden olympiakultamitalin kisat. Tänä vuonna, jos koska, suomalaisuus on ”in” Pariisissa.

Miten se kiinnostus suomalaisuutta kohtaan voisi tulla esiin? Ainakin Alain Coltier on suuri Aki Kaurismäen elokuvien ystävä, joten siinä on ainakin yksi vinkki. Ja nyt kun meille on valittu ranskan kielen taitoinen tasavallan presidentti ensimmäisen kerran sitten Mannerheimin, ainakin minä seuraan mielenkiinnolla, mitä uutta länsirintamalta vuoden mittaan kuuluu.

 

Olavi Rinteenpää (1924–2022)

Vanhin elossa ollut suomalainen olympiaurheilija keravalainen hammasteknikko Olavi Rinteenpää nukkui pois maanantaina 10.1.2022. Hän oli kuollessaan 97-vuotias.

Olavi Rinteenpää (oik.) kuuntelee ohjeita Paavolta ja
 Hannekselta.  Suomen Urheiluarkiston kuva kirjasta
Mies josta tehtiin patsas. Paavo Nurmen ennätykset,
 maine ja perintö (Docendo 2017).

 

Puhuin juuri puhelimisessa Antero Raevuoren kanssa, kun hän mainitsi huomanneenssa uutisen Olavi Rinteenpään poismenosta. Soitin seuraavaksi Kerava-seuran puheenjohtajalle Satu Saaristolle, joka tietää Keravalla sen, mikä on tietämisen arvoista. Niin tälläkin kertaa. Juuri Satu oli antanut suru-uutisen Suomen Tietotoimistolle omaisilta luvan saatuaan.

Satu tiesi kertoa, että Olavi oli katsellut viimeiseksi kultahääkuvaa, jossa hän on tyytyväisenä nyt jo edesmenneen vaimonsa Hillevin kanssa.

Keravan Aurinkomäellä on vaikuttava paikallisten tähtien Walk of Fame. Olavi Rinteenpää sai sinne oman tähtensä vuonna 2015. On turha arvailla, kuinka paljon sankari itse enää siinäkään vaiheessa ymmärsi saamastaan tunnustuksesta. Keravan kaupungille ja keravalaisille on kuitenkin merkittävä asia, että yksi 1950-luvun parhaista estejuoksijoista oli keravalainen.

Estejuoksu oli tullut Volmari Iso-Hollon ansiosta keravalaisten lajiksi jo ennen sotia.

Rinteenpää juoksi maailman parhaan ajan 8.44,4, esteissä vuonna 1953. Kukaan ei ollut siihen mennessä juossut sellaista vauhtia. Yrittäjiä oli kyllä Suomessakin ollut: Volmari Iso-Hollo ja Paavo Nurmikin viipyivät aikanaan estematkalla yli yhdeksän minuuttia.

Minä kirjoitin ensimmäisen kerran Olavi Rinteenpäästä Paavo Nurmi -kirjassani ”Mies josta tehtiin patsas”. Paavo Nurmi ja Hannes Kolehmainen osallistuivat Helsingin olympiakisojen jälkeen juoksijoiden palaveriin, jossa pohdittiin, kuinka maailman kärki saavutetaan. Rinteenpään neljäs sija Helsingin olympiakisoissa oli jäänyt suomalaisten parhaaksi kestävyysjuoksusaavutukseksi. Silloin se ei täyttänyt odotuksia.

Bernin EM-kisoissa 1954 Rinteenpää voitti EM-hopeaa. Nyt voi sanoa, että Olavi Rinteenpää oli suurjuoksija kaikilla mittareilla. 

Toisen kerran kirjoitin Olavi Rinteenpäästä lyhyesti viime vuonna ilmestyneessä Kerava-seuran Kotikaupunkini Kerava 21 -julkaisussa. Mainitsen artikkelissani Rinteenpään keravalaisena urheilusankarina, vaikka hän edustikin huippuvuosinaan Helsingin Kisa-Veikkoja. 

Olavin veli Aulis Rinteenpää oli myös kansallisen tason kestävyysjuoksija. Veljekset keräsivät HKV:lle mitaleita ja pisteitä SM-viesteissä.

Aulis Rinteenpää asui sitten vanhoilla päivillään Kauniaisissa samassa talossa kuin Antero Raevuori. Jolta siis kuulin Olavin poismenosta. Ympäri mennään ja yhteen tullaan.

Hieman yllätyin sitä, että en ollut kirjoittanut tähän Aamulenkki-blogiini Olavi Rinteenpäästä muuta kuin sivumainintoja Volmari Iso-Hollon yhteydessä. Mutta se taisi olla hänen osansa yleisemminkin. Tässä on yksi blogipostaus tässä hengessä.