Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jack Nicklaus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Jack Nicklaus. Näytä kaikki tekstit

3.4.2016

Masters-turnaus avaa golfkauden 2016

Golfin ystäville tammi-, helmi-, ja maaliskuu ovat merkillistä harmaata aluetta. Ei olla enää vanhan vuoden puolella, mutta uusi golfkausikaan ei ole vielä oikeastaan alkanut. Sillä huhtikuun alussa pelattava Masters-turnaus on klassinen merkki golfin kilpailukauden alkamisesta. Torstaihin asti pitää vielä odottaa.

On olemassa suuria golfkirjoja, ja sitten vähän suurempia.
Masters-turnauksessa on vain kahdesti nähty suomalaisväriä. Mikko Ilonen oli mukana vuonna 2001 ja uudelleen viime vuonna. Tänä vuonna mennään ilman suomalaisia. Mutta jännitettävää kyllä riittää.

Suurin mielenkiinto kohdistuu Rory McIlroyn peliin. Häneltä puuttuu vain Mastersin voitto, että hänet voitaisiin varauksetta lisätä golfin suurien legendojen joukkoon. Siis niiden pelaajien kastiin, jotka ovat urallaan voittaneet Grand Slamin eli kaikki neljä major-turnausta.


Bobby Jonesin unelmakenttä


Golfissa vain yksi pelaaja on onnistunut voittamaan neljä arvoturnausta saman vuoden aikana. Bobby Jonesilla oli ”täydellinen” vuosi 1930, jolloin hän voitti kaksi arvostetuinta ammattilaisten ja kaksi arvostetuinta amatöörien kisaa. Sen jälkeen hän lopetti kuin seinään, lyöttäytyi yhteen tehokkaan organisaattorin Clifford Robertsin kanssa ja pyysi unelmakenttänsä suunnittelijaksi skotti Alister MacKenzien.

Näin syntyi Augusta National, jolla voitiin pelata ensimmäinen Masters-turnaus vuonna 1934. Se nousi nopeasti yhdeksi arvostetuimmista golfturnauksista, ja nykyisin sillä on oma kiistaton asemansa yhtenä ammattilaisgolfin arvoturnauksista yhdessä US Openin, The Openin ja PGA Championshipin kanssa.


Ketkä ovat golfin suurnimiä?


Golfissa pelaajan suuruus mitataan major-voittojen lukumäärällä. Jack Nicklaus, 18 majoria, ja Tiger Woods, 14 majoria. Nämä luvut kaikki golfarit osaavat ulkoa. Tiger Woods ei pelaa tämän vuoden turnauksessa, mutta hän elättelee vielä toiveita paluusta huipulle.

Suurinta arvostusta nauttivat ne pelaajat, jotka ovat pystyneet voittamaan kaikki neljä major-turnausta uransa aikana.

Ensimmäisenä Grand Slamin sai täyteen Gene Sarazen (1935), sen jälkeen Ben Hogan (1953), Gary Player (1965) ja Jack Nicklaus (1966) liittyivät tähän eliittikerhoon. Tiger Woods (2000) on viimeinen lisäys tälle listalle.


Eurooppalaisille vaikea turnaus


Eurooppalaisille Masters on aina ollut vaikeimmin voitettava major-turnaus. Viimeksi Mastersissa puettiin eurooppalaispelaajalle voittajan vihreä takki… hetkinen, hetkinen… 2000-luvulla kukaan eurooppalainen ei ole voittanut Mastersia! Viimeksi Eurooppa pääsi röyhistelemään, kun José-Maria Olázabal voitti vuonna 1999.

Viime vuodesta muistetaan Jordan Spiethin uskomaton varmuus. Nuori amerikkalainen jätti Phil Mickelsonin ja Justin Rosen neljän lyönnin päähän ja sivusi samalla Tiger Woodsin nimissä ollutta Mastersin alhaisinta voittotulosta, -18.

Tänä vuonna voittajan takkia hamuavat etenkin australialaiset. Jason Day on maailmanlistan ykkönen, ja Adam Scott johtaa PGA Tourin rankingia.

Lassi Tilanderin humoristinen lahja


Suomalaisen golfkirjallisuuden Grand Old Man Lassi Tilander antoi minulle humoristisen lahjan tehtyäni viime vuonna kirjan golfin suurista turnauksista. Kirjassani ”Golf, suuret turnaukset, suuret voittajat" on 222 sivua, ja ainakin omasta mielestäni siinä on todella paljon tietoa ja tarinoita.

En päässyt kuitenkaan paljoa leijumaan, tai ainakin tulin nopeasti alas, sillä Lassin lahjoittamassa kirjassa, ”The Complete Encyclopedia of Golf” on 648 sivua, siis 648 suurta sivua. Urheilutoimittaja Derek Lawrensonin mammuttikirja ilmestyi vuonna 1999. Jos kirjaa lukee sivun päivässä, sen saa kahdessa vuodessa luettua!

Kaikki on niin suhteellista, etenkin golfissa.

20.8.2015

Nokia River Golfin pro Bobby Mitchell selvisi sydänkohtauksesta

Bobby Mitchell kamppaili hengestään keskikesällä. Nyt hän on palannut jo golfopetuksen pariin Nokia River Golfissa, mutta paluu kotikonnuille Yhdysvaltoihin on edessä jo ensi viikolla.

Bobby Mitchell voi tänä päivänä hyvin, vaikka saikin
heinäkuun alussa sydänkohtauksen.
Olen tänään kätellyt Jack Nicklauksen voittajaa Bobby Mitchelliä, 72. Voi sanoa, että minulla oli paljon onnea, sillä heinäkuun alussa Bobby sai sydänkohtauksen. Hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan, missä häntä hoidettiin 12 vuorokautta. Sinä aikana hänen keuhkoistaan poistettiin litra nestettä.

Erkki Mommo pelasti henkeni. Soitin myöhään heinäkuun ensimmäisen päivän iltana Erkille, että rinta on todella kipeä. Erkki ei heti vastannut, mutta onneksi hän soitti takaisin”, Bobby Mitchell kiittelee Nokia River Golfin klubitalon verannalla.

Mailapojasta PGA-tourin voittajaksi


Virginian osavaltiossa Danvillessa kasvanut Bobby Mitchell vietti lapsuutensa golfkentällä.

”Tienasin mailapoikana, cadddiena, taskurahaa, sillä olin vaatimattomista oloista. Caddien tehtävän jälkeen menin iltapäivällä itse pelaamaan. Olin aina kentällä. Tiesin jo varhain, että haluan ammattilaiseksi. Luulen, että olin 13-vuotias kun pelasin paikallisen golfkentän pariin”, Mitchell muistelee.

Hän näkee suuren eron siinä, miten tämän päivän nuoret harrastavat golfia. Harjoittelu on paljon vähäisempää, ja erilaiset tietokonepelit ja viestittelytarpeet näyttelevät isoa osaa lasten ja nuorten elämässä.

”Olin omalla alueellani paras pelaaja ja siirryin jo 15-vuotiaana ammattilaiseksi. Olin silloin todella hyvä pelaamaan”, Bobby kertoo.

Bobby saavutti seitsemän lyönnin erolla (-22) voiton Cleveland Openissa vuonna 1971, ja seuraavana vuonna 1972 hän voitti uusinnassa Tournament of Championsin. Voitto edellytti huippukuntoisen Jack Nicklauksen, tuoreen Masters-voittajan, kukistamista.

Mastersissa Nicklaus oli kolme lyöntiä parempi kuin kakkossijan jakaneet Bobby Mitchell, Bruce Crampton ja Tom Weiskopf. Kauas taakse jäivät sen ajan huipuista muun muassa Gary Player ja Lee Trevino. Silloin ei kukaan arvannut, että se kakkossija jäisi Bobby Mitchellin parhaaksi major-saavutukseksi.

Vuoden 1972 Masters-voitto oli Jack Nicklaukselle jo neljäs. Kesäkuussa hän voitti myös US Openin, ja lähellä oli kolmaskin major-voitto The Openissa. Eli Nicklaus pelasi tuolloin ehkä parasta peliään.

Veikko Salli ja Bobby Mitchell
tuntevat toisensa jo monen
vuoden takaa.
Tätä taustaa vasten Bobby Mitchellin voitto Nicklauksesta heti Mastersin voittojuhlien jälkeen, uusinnassa, oli todella kova paukku. Mustavalkoinen valokuva tuon kilpailun palkintojenjaosta on nähtävissä Nokia River Golfin seinällä.

”Pelasin Tournament of Champions-kisassa Jackin kanssa viimeisessä parissa viimeiset 18 reikää. Välillä toinen oli edellä, välillä toinen. Lähipeli piti minua mukana”, Bobby kertaa ratkaisuvaiheita innostavasti lyönti lyönniltä.

”Sen viimeisen kierroksen aikana keskityin omaan peliini enkä katsonut kertaakaan Jackin svingejä. Saatoin kyllä kommentoida, ”nice shot”, kun lyönti lähti. Mutta olin niin keskittynyt omaan pelaamiseen, että en halunnut katsoa lainkaan hänen lyömistään.”

”Uusinnassa sain voiton todella pitkällä birdieputilla”, Bobby Mitchell viittoilee yli kymmenen metrin päähän.

Hän painottaa lähipelin merkitystä muutenkin muistuttaen, että Jordan Spiethin nousu maailman ykköspelaajaksi on tapahtunut juuri lähipelin ansiosta.

Molok Golf pelattiin jo 19. kerran


Veikko Salli, Timo Eskeli ja
Erkki Mommo antoivat Molok Golfin
pelaajille tarvittavat ohjeet.
Torstaina Bobby tapasi Nokia River Golfissa muun muassa Molok Oy:n omistajan Veikko Sallin. Salli ei ollut aivan sattumalta Riverissä, sillä nyt pelattiin jo 19. perinteistä Molok Golf -tapahtumaa.

Tapahtuma, joka oli samalla osa Golfliiton Rio Golf -kampanjaa,  onnistui erinomaisesti, vaikka pelattiin helteisessä säässä ja nopeilla viheriöillä. Ehkä joku olisi toivonut jo vähän viileämpää säätä, ja hitaampia viheriöitä. No, aina ei voi voittaa.

Nokia River Golfin toimitusjohtaja Erkki Mommo kertoi, että kentän uudet väylät on jo osittain kylvetty, ja tavoitteena on kylvää näillä lämpimillä loputkin, mutta niille uusille väylille pääsee pelaamaan vasta ensi vuonna.


Jos haluaa saada opetusta mieheltä, joka on voittanut Jack Nicklauksen, nyt alkaa olla kiire. Bobby on enää viikon Suomessa!

18.3.2015

Masters-turnauksen 10 kiinnostavinta pelaajaa

Golfkausi alkaa toden teolla kolmen viikon päästä (9.4.), kun Masters-turnaus käynnistyy. Odotettuun huipputapahtumaan liittyy poikkeuksellisen paljon kysymyksiä alkaen siitä, missä on Tiger Woods, kun turnaus alkaa? Joulukuussa 40 vuotta täyttävä Tiger on ollut pelillisesti raffissa, tai ehkä paremmin sairaslomalla, jo yli vuoden.

Elokuussa tulee kaksi vuotta siitä, kun Tiger voitti viimeksi ammattilaisturnauksen. Se oli hänen uransa 79. PGA-kiertueen voitto. Vain Sam Snead (83) on hänen edellään PGA-voittojen määrässä. Mastersissa Tiger voitti viimeksi... hetkinen... kymmenen vuotta sitten!

Vaikka Tiger tekisikin paluun valonheittäjien loisteeseen, hän ei tällä kertaa ole Mastersin kiinnostavin pelaaja. Kaikki katseet ovat nyt kohdistuneet maailman ykköspelaajaan Rory McIlroyhin. Pohjoisirlantilainen on voittanut kaksi edellistä major-turnausta, mutta Mastersissa hän on vain kerran yltänyt kymmenen parhaan joukkoon!

Tässä on lista Masters-turnauksen kiinnostavimmista pelaajista:

  1. Rory McIlroy: Tavoitteena kolmas peräkkäinen major-voitto ja samalla Career Grand Slamin saavuttaminen. Rorylla on kaikki muut majorit, vain Mastersin voitto puuttuu.
  2. Phil Mickelson: "Lefty" voitti viidennen majorinsa, British Openin, vuonna 2013. Sen jälkeen hän rutisti toiseksi viime vuoden PGA Championshipissä. Mutta muuten tulokset herättävät kysymyksiä. Mickelson on voittanut Mastersin 2004, 2006 ja 2010, mutta onko kesäkuussa 45 vuotta täyttävän ”Leftyn” huippu-ura jo ohi. 
  3. Rickie Fowler: Viime vuonna Rickie Fowler pelasi kaikissa neljässä major-turnauksessa erinomaisesti sijoittuen heikoimmillaankin viidenneksi. Lunastaako hän tänä vuonna amerikkalaisten toiveet nousemalla major-voittajaksi?
  4. Jordan Spieth: Toni Hakulan entinen opiskelukaveri on tällä hetkellä PGA-kiertueen kuumin pelaaja. 21-vuotias Spieth voitti joulukuussa Hero World Challengen ja viime viikonlopun hermoja raastavassa uusinnassa Valspar Championshipin. Tässä välissä hän on pelannut kolme kertaa kymmenen parhaan joukkoon.
  5. Bubba Watson: Mastersin voittoa puolustaa Bubba Watson, jolla on voitto myös vuodelta 2012. Hän on pelannut Augustassa kuusi kertaa, ja mennyt aina cutista läpi.
  6. Adam Scott: Vuonna 2013 Mastersin voittanut Adam Scott on aina otettava huomioon, kun pohditaan arvoturnausten kärkeen sijoittuvia pelaajia. Scott voisi hyvinkin uusia parin vuoden takaisen täysosumansa.
  7. Graeme McDowell: US Openin vuonna 2010 voittanut Graeme McDowell on kerännyt aivan toisenlaisen tilaston Mastersista kuin Bubba Watson. Pohjoisirlantilainen on ollut seitsemän kertaa mukana ja karsiutunut viikonlopun kierroksilta viidesti. Hänellä ei ole yhtään sijoitusta kymmenen parhaan joukkoon. Ehkä tänä vuonna…
  8. Martin Kaymer: Saksalaispelaaja on pelannut seitsemän kertaa Masters-turnauksessa. Ensin hän jäi neljä kertaa peräkkäin cut-viivan väärälle puolelle. Kolme viime kertaa on sujunut paremmin. Kaksinkertaisen major-voittajan (US Open 2014 ja PGA Championship 2010) paras sijoitus tuli viime vuonna (T31). Joko nyt osuu keskelle?
  9. Henrik Stenson: Ruotsin golfin ykköstähti Henrik Stenson on pelannut jo yhdeksän Masters-turnausta. Hänellä on hyviä sijoituksia kaikista muista majoreista, mutta viime vuoden T14 on vielä toistaiseksi hänen paras kirjauksensa Mastersista. Ensimmäinen ruotsalaismiehen major-voitto lähestyy!
  10. Mikko Ilonen: Suomen Mr. Golf pelaa tänä vuonna ensimmäisen kerran ammattilaisurallaan Mastersissa. Hän oli amatöörinä mukana vuoden 2001 turnauksessa, mutta karsiutui niukasti viikonlopun kierroksilta. Nyt on varmasti jo aika pelata kisa päätyyn asti. Lahtelainen on ollut kaksi kertaa major-turnauksessa Top-10:ssä, The Openissa 2001 ja PGA Championshipissä 2014. Olisi aivan huippua, jos hän tekisi saman myös Mastersissa!
Augusta Nationalissa ei näy pieniä vihreitä miehiä, vaan suuria vihreätakkisia legendoja, jotka ovatkin Mastersissa erittäin näkyvässä roolissa. Kaikkein eniten esillä ovat kolme suurta: Jack Nicklaus, Arnold Palmer ja Gary Player. Respectiä!

"AugustaNationalMastersLogoFlowers" by pocketwiley - originally posted to Flickr as The Masters. Licensed under CC BY 2.0 via Wikimedia Commons.

21.1.2015

Happy Birthday Jack Nicklaus 75!

Jack Nicklaus, The Golden Bear, täyttää tänään 75 vuotta. Hän on golfin kaikkien aikojen suurin legenda. 18 major-voittoa on saavutus, johon tuskin kukaan enää pystyy!

Yhdysvalloissa Nicklauksen juhlat saattavat näkyä aavistuksen näyttävämpinä kuin meillä täällä Suomessa. Mutta tunnelmaan pääsee esimerkiksi oheisesta Nicklaus: The Making ofa Champion -trailerista. 

Nicklaus on yksi viidestä pelaajasta, joka on voittanut kaikki neljä ammattilaisten major-turnausta. "Jackilla oli se jokin", todistaa Gary Player, yksi näistä Career Grand Slamin saavuttaneista tähdistä trailerilla:  "Jack had it!"

Tietysti Tiger Woods on hyvä, onhan hänellä on 14 majoria tilillään. Mutta vuodet vierivät. Neljä voittoa on näiden kahden jättiläisen ero. Nicklauksen voittotilasto on itse asiassa Woodsia parempi Mastersissa (6-4), US Openissa (4-3) ja PGA Championshipissä (5-4). Vain British Openissa Woodsilla on yhtä monta (3) voittoa kuin Nicklauksella.

Jack Nicklaus pelasi jo 20-vuotiaana amatöörinä toiseksi US Openissa. Hän piti päänsä kylmänä, jatkoi työntekoa, ja oli seuraavanakin vuonna hienosti jaetulla neljännellä tilalla, jälleen parhaana amatöörinä. Vuonna 1962 tuli sitten ensimmäinen täysosuma. Jälleen oltiin US Openissa, mutta tällä kertaa Jack kuittasi myös palkintoshekin.

Uransa viimeisen major-voiton Nicklaus saavutti 46-vuotiaana Mastersissa. Jos jatketaan vertailua Tiger Woodsiin, niin hän juhlii joulukuussa 40-vuotispäiviään. Näin se menee, jopa Tiger Woods vanhenee.

Jack Nicklauksen tarinaan istuu hienosti, että hänellä on eniten voittoja juuri Mastersissa, joka oli maailman kaikkien aikojen parhaan amatöörin Bobby Jonesin luoma kilpailu.


Suomalaisen golfkirjallisuuden ylittämätön ykkönen Lassi Tilander kertoo näissä Kultaisen Karhun, Golden Bear,  syntymäpäivätunnelmissa Golfpisteen blogissaan kolmesta hienosta tapaamisestaan Jack Nicklauksen kanssa. Kannattaa lukea!

21.11.2014

Charles Sifford saa Presidential Medal of Freedomin

Ensi maanantaina tehdään ainutlaatuista urheiluhistoriaa, kun Yhdysvaltain presidentti Barack Obama luovuttaa 92-vuotiaalle Charles Siffordille Presidential Medal of Freedom -mitalin. Se on arvokkain siviilille myönnettävä tunnustus Yhdysvalloissa.

Aikaisemmin vastaava "respectin" osoitus on tarjottu vain kahdelle golfarille, Arnold Palmerille vuonna 2004 ja seuraavana vuonna Jack Nicklaukselle. Mutta tällä kertaa valintaan liittyy aivan toisen mittaluokan tunteet. Nyt on kyse yhteiskunnallisesti ja eettisesti merkittävästä valinnasta, sillä Charles Sifford on rotuerottelun vastaisen taistelun elävä symboli.


Sifford on yksi niistä harvoista pelaajista, joilla oli aikanaan rohkeutta uhmata valkoisten erityisasemaa golfissa. Sifford voitti 1950-luvulla kuusi kertaa National Negro Open -turnauksen. Mutta Masters-turnaukseen hänellä ei ollut mitään asiaa.  Sitä johti rautaisella kädellä Clifford Roberts. Jos jonkun "naama ei miellyttänyt", Roberts järjesti porttikiellon.


Roberts keksi muuttaa Masters-turnauksen kutsuturnaukseksi voidakseen pitää värilliset pelaajat poissa kentältään. Hänen kerrotaan lausuneen, että Augustassa caddiet ovat aina mustia ja pelaajat valkoisia.

Tätä maailmankuvaa afroamerikkalaiset urheilijat lähtivät uhmaamaan. Jackie Robinson oli ennakkoluulojen murtaja baseballissa. Hän pelasi ensimmäisenä afroamerikkalaisena major-liigan baseballia vuonna 1947. Mutta golfia pelattiin vielä rasistisemmassa ilmapiirissä kuin baseballia. Robinson kysyikin kerran Siffordilta, oletko luovuttaja.

Mailapoikana aloittanut Charlie ei tosiaankaan ollut luovuttaja. Vähitellen hän pääsi pelaamaan kovatasoisempiin turnauksiin. Vuonna 1957 hän voitti sensaatiomaisesti Long Beach Openin, joka oli yhteisturnaus Yhdysvaltain PGA:n kanssa. Neljä vuotta myöhemmin oikeustaistelu tuotti tulosta ja hän sai ensimmäisenä tummaihoisena pelaajana PGA:n täysjäsenyyden, 39-vuotiaana. Mutta Mastersin ovet pysyivät suljettuina.

Kerrotaan, että kun Charlie pelasi vuonna 1962 Canadian Openin avauskierroksen 67 lyönnillä, Royal Montreal Golf Clubille tuli puhelu Augustasta. Sen jälkeen ilmoitustaululle ilmestyi lappu, että vanhasta käytännöstä poiketen kyseisenä vuonna Canadian Openin voittaja ei saakaan automaattista kutsua Masters-turnaukseen.

Vuonna 1967 Charlie voitti ensimmäisenä värillisenä PGA-kiertueen turnauksen Greater Hartford Openin, ja vuonna 1969 Los Angeles Openin. Hän oli tuolloin jo 47-vuotias.

Masters-turnaukseen Sifford ei siis koskaan päässyt. Lee Elder oli ensimmäinen afroamerikkalainen, joka pääsi pelaamaan Augustan viheriöille vuonna 1975.  Mutta ehkä jonkinlaisena hyvityksenä Sifford valittiin ensimmäisenä mustana pelaajana golfin Hall of Fameen vuonna 2004.


Maailman parhaalle golfarille Tiger Woodsille Charles Sifford on suuri sankari. Hän on kutsunut Siffordia isoisäksi, jota hänellä ei koskaan ollut. Woods on halunnut näin antaa oman tunnustuksensa miehelle, joka taisteli parhaat pelivuotensa tuulimyllyjä vastaan päästäkseen pelaamaan samoihin kisoihin parhaiden pelaajien kanssa. 14 major-turnausta voittanut Tiger Woods on myös sanonut, että Siffordin tekemien uhrausten ansiosta hänellä on tänä päivänä mahdollisuus pelata golfia.

11.10.2014

Yli sadan kierroksen golfkausi

Olen pelannut tänä vuonna enemmän golfia kuin koskaan aikaisemmin. Takana on kotimaan kentillä yli sata kierrosta!  Niistä tosin parikymmentä on tullut Talman Par3-kentällä. Sen väylät ja viheriöt ovat olleet koko kauden hyvässä kunnossa, ja nyt kun se on iltaisin valaistuna, kautta voi jatkaa vielä iltavaloissa.

Pitkällä kentällä olen pelannut 85 kertaa. Niistä seitsemän kierrosta on jäänyt vajaiksi lähinnä valon loppumisen vuoksi. Ja onhan siinä mukana Hirsalan kaksi  Early Bird -puolikastakin, jotka alkoivat aamuviiden aikaan. Pauli Pesonen on kyllä uskomaton organisaattori, kun hän tuollaisiakin erikoistapahtumia pyörittää. Takavuosina hän järjesti vähän isompiakin juttuja, muun muassa Challenge Tourin kisoja.

Parhaan kierroksen, 85, pelasin Harjattulassa Mikko Ervastin kanssa. Toisaalta yhdeksän kierrosta vaati yli 100 lyöntiä. Niistä osa tuli kyllä takatiiltä, mikä on niitä katastrofeja jollain tavalla lieventävä seikka.

Talmassa pelataan joka vuosi Suomen parhaat mestikset. Nytkin oli mukana pitkälti toistasataa pelaajaa. Sijoituin  komeasti 100 parhaan joukkoon, sijalle 94. Karsiuduin siis kolmannen eli finaalipäivän kierrokselta.

Kesän hienoimpiin hetkiin kuului urheilutoimittajien Ryder Cup Himoksessa. Olin Helsingin Kerhon voittajajoukkueessa, ja pääsin höykyttämään vanhaa työkaveriani Etelä-Suomen Sanomien asiantuntevaa urheilutoimittajaa Juha Hölttää ensin Foursomessa Seppo Jolkkosen kanssa, ja iltapäivällä kaksinpelissä. Tutustuin Juhaan jo 30 vuotta sitten Etelä-Suomen Sanomien urheilutoimituksessa. Silloin Juha suunnisti, minä juoksin. Nyt molemmat viihdymme viheriöillä.

Lassi Tilander on golfin kävelevä tietosanakirja.
Parasta tässä golfkaudessa ovat olleet kierrokset golfin kävelevän tietosanakirjan Lassi Tilanderin kanssa. Olemme käyneet hedelmällisiä keskusteluja muun muassa tulevan golfkirjani teemoista. Lassi on pelannut joskus parempienkin pelaajien kanssa, muun muassa viisinkertaisen major-voittaja Peter Thomsonin kanssa.

Hän on toiminut myös useaan otteeseen maajoukkueen kapteenina, esimerkiksi vuonna 1960 Merionissa. missä Jack Nicklaus teki Eisenhower Trophyn ennätystuloksen 269. Ennätys meni rikki vasta tänä syksynä, kun Espanjaa edustava Jon Rahm pelasi tuloksen 263!

Organisoidessaan Jack Nicklauksen vierailua Talissa 1987 Lassi  huomasi yleisön joukossa Mauri Vikströmin, joka pelasi vuonna 1960 Merionissa Nicklauksen kanssa.

Lassi haki Maurin mestarin luokse, esitteli heidät vanhoina pelikavereina, ja Nicklaus lausui hienosti: "It was a long time ago!" 

Niinpä, siitä Nicklauksen vierailusta on kulunut nyt täsmälleen saman verran aikaa, 27 vuotta! 

Ei ole vaikea tunnustaa, että pelaajana(kin) Lassi on kiistatta minua parempi. Olemme pelanneet neljä kertaa, ja kolmesti voittajan onnitteleminen on jäänyt minun velvollisuudekseni. Toisaalta kierrokset Lassin kanssa ovat niin hienoja, että joka kerta on itsellänikin ollut voittajan olo.