perjantai 19. helmikuuta 2016

Sukset jalkaan!

Aaro Hellaakosken runoaforismi ”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki” innoitti Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajan Mikael Pentikäisen kirjoittamaan umpihankihiihdosta.

Hellaakoski tavoitti kyllä jotain olennaista tuossa 70 vuotta sitten julkaisemassaan mietelmässä. Se kuvaa mielestäni taitelijan luomisprosessia mitä osuvimmin.

Tove Janssonin umpihanki oli Pellingin edustalla olevassa saaressa. Kuvataiteilija Reidar Särestöniemi teki taidettaan Kittilässä. Jean Sibelius ja Pekka Halonen vetäytyivät Helsingin humusta Järvenpäähän, Tuusulanjärven maisemiin.

Valmiiksi poljettua juntua, ”kaikkien” kulkemaa tietä pitkin kulkien ei voi tehdä uusia oivalluksia. Laumassa käyttäytyy lauman tavoin.

Olisi liian rohkea sanoa, että siihen Hellaakosken aforismiin kiteytyy aika paljon jopa suomalaisuuden olemuksesta.

Esi-isämme ovat olleet todellisia umpihankihiihtäjiä. Jos mietitään, mikä on suomalaisten kansallisurheilua, niin kyllä hiihto tulee aivan listan kärjessä.

Jo vuonna 1446 kirjoitti Viipurin linnan päällikkö Kaarle Knuutinpoika Bonde, kuinka suomalaiset hiihtäjät merkitsivät Hämeen ja Savon välisen maakuntarajan. Hiihtäminen oli luonnollinen tapa liikkua.

Kun Olaus Magnus piirsi ensimmäisen kerran Suomen kartalle vuonna 1539, niin eikö sinne karttaan merkitty, niin, hiihtäjiä!

Ja mitäpä muita urheiluvälineitä Kalevalassa valmistetaan kuin suksia, nimittäin lylyä ja karvapohjaista kalhua!

Lieto Lemminkäinen tuumaili aikanaan, että ”kyll´on tässä nuorisossa, kansassa kasuavassa, tuon lylysi lykkijäistä, kalhun kannan potkijaista.”

Siinä hiihtovalmentaja Lemminkäinen kertoo, miten noita eriparisia suksia käytettiin. Lylyä liu'utettiin, ja lyhyemmällä kalhulla potkittiin vauhtia.

Kun tasavallan presidentti Urho Kekkonen hiihti pitkiä hiihtolenkkejään, hän meni kyllä latuja pitkin. Mutta kuvaannollisesti hän kyllä painui umpihankeen. Hänen piti löytää oma tapansa johtaa Suomea paljon vaikeammassa tilanteessa, missä me nykyisin olemme.

Pitkät hiihtoretket antoivat Suomen presidentille vahvan ja tunnistettavan identiteetin. Kyllä siinä hiihtolenkkien tuomaa kestävyyttä kysyttiinkin, kun naapurimaan pääministeri ajoi sotalaivalla Hangon rantavesille syksyllä 1968. Siinä ei eduskuntaa paljon informoitu, kun Kekkonen hyppäsi Kosyginin laivaan neuvottelemaan.

Nykyään puhutaan paljon brändin rakentamisesta. Kekkonen osasi rakentaa omaa brändiään ainoalla oikealla, eli itselleen luontevalla, tavalla. Kekkonen hiihti, koska hän piti hiihtämisestä. Brändi istui täydellisesti, koska Kekkonen oli aito.

Haluaisin nähdä myös Sauli Niinistön hiihtämässä. Se sopisi tasavallan presidentille paremmin kuin rullaluistelu. En viittaa hyväkuntoiselta vaikuttavan presidentin ikään, mutta kansakunnan isän harrastuksena murtomaahiihto on kyllä turvallisempi laji kuin rullaluistelu. Murtomaalla ei tarvita edes kypärää.



Ei kommentteja: