Näytetään tekstit, joissa on tunniste Armas Taipale. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Armas Taipale. Näytä kaikki tekstit

11.1.2015

Ola Fogelberg oli ensimmäinen suomalainen satiirikko

Pekka Puupään isä Ola Fogelberg (1894–1952) oli minun tietojeni mukaan ensimmäinen suomalainen satiirikko. Hän kritisoi ensimmäistä maailmansotaa Suomen Urheilulehdessä julkaistuissa piirroksissa vuonna 1914.

Saksalaisten Zeppeliini on vaarassa, jos se lentää Suomeen.
Fogelberg piirsi Pekka Puupää -sarjakuvaa 27 vuotta 1925–1952. Ensimmäinen Pekka Puupää ilmestyi Kuluttajain Lehdessä 30.4.1925. Meneillään on siis Pekka Puupään 90-vuotisjuhlavuosi.

Ennen Pekka Puupää -sarjakuvaa "Fogeli från Ågeli" kuvitti sosialidemokraattista Kurikka-pilalehteä. Hän piirsi myös Janne Ankkasta (1917–1918) Suomen Kuvalehteen. Se oli ensimmäisiä suomalaisia jatkosarjakuvia. Hän oli myös animaatioelokuvan pioneeri.

Fogelbeg oli Suomen paras puolimaileri. Hän voitti Suomen mestaruuden 1914 ja juoksi ensimmäisenä Suomessa, Suomen maaperällä, 800 metriä alle kaksi minuuttia (1.59,3).

Pettersson antaa saksalaisille kyytiä.
Hän oli kotoisin porvarillisesta perheestä. Äiti oli baltiansaksalaisia, isä reviisorina Posti- ja lennätinhallituksessa. Mutta Fogeli suuntautui itse osuustoimintaliikkeeseen. Hänestä tuli Työväen Urheilulehden ensimmäinen päätoimittaja ja hän piirsi muun muassa Työväen Urheiluliiton lipun.

Väinö Tanner palkkasi hänet  Osuusliike Elannon mainospiirtäjäksi ja pian hänestä tuli Elannon ensimmäinen mainospäällikkö.

Vuonna 1914 Fogelin satiiri liittyi elokuussa puhjenneeseen suursotaan. Suomen oma armeija oli lakkautettu yli kymmenen vuotta aikaisemmin. Elokuussa pohdittiin runsaasti, miten ja milloin Suomi joutuu mukaan sotaan, vai joutuuko. Yleisesti pelättiin, että Saksa hyökkää Venäjän pääkaupunkiin Pietariin muun muassa Suomen kautta. Maihinnousu Suomen rannikolle? Tai Tornion kautta? Sen vuoksi maata linnoitettiin voimakkaasti. Esimerkiksi Saarijärvellä tehtiin linnoitustöitä. Kauhavalle sijoitettiin kasakoita. Ja rannikot olivat luonnollisesti täydessä valmiudessa.

Tässä ilmastossa Fogeli piirsi ensin neljän piirroksen sarjan Urheilulehteen. Ne julkaistiin otsikolla: Mihin suomalaisia urheilijoita käytettäisiin sodassa?
Oitin Kanuunalla on mielenkiintoien ase,
kuumat kuulat!

  • Elmer Niklander, "Oitin Kanuuna", heittelisi kuumia kuulia rukkaset kädessä saksalaisten niskaan.
  • Yrjö Koivisto hyppäisi seipäällä "vihollislinnoitukseen" eli saksalaisten miehittämille muureille.
  • Johan Pettersson heittäisi saksalaista sotilasta kuin moukaria.
  • Hannes Kolehmainen toimisi kuriirina, joka juoksisi karkuun saksalaisilta ratsumiehiltä.


Syyskuussa Urheilulehdessä ilmestyi lisää Ola Fogelbergin tekemiä pilapiirroksia: 
  • Jonni Myyrä yrittää kuumalla keihäällä pudottaa Zeppeliinin.
  • Armas Taipale heittelee räjähtäviä kiekkoja vihollisen niskaan.


Suomalaiset sotivat piirroksissa saksalaisia vastaan. Sensuurin vuoksi muuta vaihtoehtoa ei tietenkään tsaarin suuriruhtinaskunnassa julkaistussa lehdessä ollut. Satiiri kohdistuu mielestäni sodan mielettömyyteen yleisellä tasolla. Kyseisten urheilijoiden suhtautumisesta sotaan minulla ei ole tarkempaa tietoa. Tai sen verran, että Yrjö Koivistosta tuli jääkäriluutnantti, joka kaatui Petsamossa huhtikuun alussa 1920.

Hannes Kolehmainen oli luonteeltaan vähemmän sotaisa, vaikka hän värväytyikin Yhdysvaltain kansalliskaartiin vuonna 1916. Näin hän pääsi harjoittelemaan New Yorkissa 14. rykmentin salissa. Mutta kun rykmentti määrättiin taistelutehtäviin New Mexicoon Pancho Villan tultua 1500 miehen kanssa rajan yli, Kolehmainen kieltäytyi lähtemästä mukaan aiheuttaen pienen skandaalin. Mutta se on jo toinen tarina.

27.11.2014

Hannes Kolehmainen kuriirina

Viron urheiluhistoriallinen seura täyttää 25 vuotta. Olen lähdössä Tarttoon pitämään juhlapuhetta liittyen sadan vuoden takaisiin urheilu-uutisiin. Hannes Kolehmainen oli luonnollisesti suuri tähti tuolloin pari vuotta Tukholman olympiakisojen jälkeen.

Elokuun lopussa Hannes esiintyi Suomen Urheilulehden piirroksessa sotilasasussa. Kuvateksti kertoi, että Hannes on kuriirina, siis lähettinä. Hänen kantapäillään ratsastaa saksalainen sotilas, ja Hanneksen sotilasasu on mitä ilmeisimmin Venäjän armeijan asu.

Kyse on pilapiirroksesta, jonka Suomen parhaisiin puolimailereihin lukeutunut Ola Fogelberg oli toimitukselle, mahdollisesti pyynnöstä, tehnyt. Myöhemmin Fogelbergin nimi tuli tutuksi Pekka Puupää -sarjakuvista.

Neljän piirroksen sarja on otsikoitu: Mihin suomalaisia urheilijoita käytettäisiin sodassa?

Muut urheilijat ovat Elmer Niklander, "Oitin Kanuuna", joka heittelee kuumia kuulia rukkaset kädessä saksalaisten niskaan, Yrjö Koivisto hyppää seipäällä "vihollislinnoitukseen" eli saksalaisten miehittämille muureille ja Johan Pettersson heittää saksalaista sotilasta kuin moukaria.

Pari viikkoa myöhemmin on pilapiirroksissa Jonni Myyrä, joka yrittää keihäällä pudottaa Zeppeliinin, ja Armas Taipale, joka heittelee räjähtäviä kiekkoja vihollisen niskaan.

No, painettuun sanaan on totuttu luottamaan. Syystä tai toisesta Armas Taipaleesta levisi huhu, että hän on lähdössä sotakouluun. Liekö niin, että syynä olivat nämä piirrokset. Syyskuussa Urheilulehti katsoi joka tapauksessa aiheelliseksi selväsanaisesti ilmoittaa, että Taipale ei ole lähdössä sotakouluun Venäjälle!

Niin ja Hanneksesta. Hän ei todellakaan ollut liittymässä Venäjän armeijaan, vaan Tukholman sankari matkusti syyskuussa takaisin Amerikkaan, mistä oli keväällä saapunut kotimaahan.