Teknisiä haasteita ja urheilun vaaroja

Pyydän anteeksi jos olen aiheuttanut hämmennystä lukijoilleni. Blogikirjoituksessani "Vaarallisimmat urheilulajit", jossa pyysin kertomaan, mikä on lukijan vaarallisimmaksi kokema urheilulaji, oli joku tekninen "bugi". En ymmärrä sitä, mutta yritän nyt laittaa lomakkeen uudelleen.

Kuvaan kuitenkin ensin ongelmaa, jos joku olisi törmännyt samanlaiseen kiusaan aikaisemmin. Tämä on siis Bloggerilla tehty blogi. Liitin siihen Google Formsilla tehdyn kyselylomakkeen (kaksi kysymystä, monivalintakysymys ja toinen arvottamiskysymys (asteikko 1-10). Tein itse kokeiluvastauksen. Näytti toimivan. Sain kolme muutakin vastausta (en tiedä keneltä). Sen jälkeen alkoivat ongelmat. En nimittäin päässyt itse enää vastauksiin, vaan siinä kohdassa, missä lomakkeen piti olla, oli nyt teksti, joka ilmoitti minulle "Olet jo vastannut tähän". (Olin määrittänyt, että kukin saa vastata vain kerran.) Samaan aikaan lomake katosi muiden silmistä! Tarkistin useammaltakin ystävältä, näkevätkö he blogissani lomakkeen ja voisivatko vastata. Tulos: Lomake ei ollut enää näkyvissä, vaan sen paikalla oli vain tyhjä tila.

Kokeilen siis vielä kerran Google Formsilla tehtävää kyselylomaketta. 

Vaaran kokemus on yksi urheilun viehätystä ja kiehtovuutta lisäävä tekijä. Uskoisin, että mitä vaarallisemmaksi laji yleisesti koetaan, sitä suurempia sankareita lajissa voi syntyä.

Painia ei varmaankaan yleisemmin pidetä vaarallisimpien lajien joukkoon kuuluvana lajina. Edelle kiilaavat arvaukseni mukaan esimerkiksi nyrkkeily ja moottoriurheilu.

Entäpä mäkihyppy? Suomen urheilun Hall of Fame -galleriaan kuuluva Tauno Luiro oli 1950-luvun alussa sensaatiomainen mäkimies hypättyään maailmanennätyksen 139 metriä. Nyt venytetään yli sata metriä pidempiä leiskauksia!

Ajattelin uteliaisuudesta selvittää vähän laajemmin, miten ihmiset kokevat urheilulajien vaarallisuuden. Olisi hienoa, jos viitsit vastata nimettömästi oheisiin kysymyksiin. Kirjoitan sitten Mäkiviikon aikana vastausten pohjalta lisää juttua vaarallisista urheilulajeista – enkä siis halua mitenkään erityisesti painottaa mäkihypyn vaarallisuutta tai johdatella vastauksia! 

Tässä pitäisi nyt näkyä Google Formsilla tehty uusi kysely:

Viro antaa mallia Suomelle

Osallistuin Tartossa Viron Urheiluhistoriallisen seuran 25-vuotisjuhlille. Viron Urheilumuseossa, joka on Postimuseon yhteydessä, oli paikalla noin 60 urheiluhistorian harrastajaa. Päivä herätti paljon ajatuksia virolaisten menestyksestä.

Urheilumuseossa erityisen vaikutuksen teki sopivan humoristinen voimailuosasto, missä painija Georg Lurichin ja muiden virolaisten voimamiesten muistoa vaalitaan elävästi.

Kerroin omassa esityksessäni suomalaisista urheilusankareista ja urheiluelämästä vuonna 1914. Päivän aikana tuli luontevana vastaparina mieleen Viro vuonna 2014.

Tarton yliopisto jouluvaloissa.

Tuntuu siltä, että me olemme Suomessa kadottaneet jotakin, joka Virossa on edelleen elävänä läsnä.

Raul Rebane osaa imagonrakentamisen. 

Elämys ei vaadi miljoonien eurojen perusinvestointeja. Hienosti toteutetussa pienessä Postimuseossa voi esimerkiksi morsettamista kokeilemalla palata 1800-luvun tunnelmiin. 

Viestit kertovat inhimillisestä taidosta, rohkeudesta, uskosta ja yrittämisestä.

Viron lippu hulmuaa ja jouluvalot loistavat komeasti, kuten Tarton yliopiston päärakennuksessa. 

Aktiivinen osallistuminen kertoo aidosta yhteisöllisyydestä. Eletään yhdessä. Osallistutaan. Ei jäädä itsetyytyväisyyteen eikä etenkään tukehduta liialliseen itsekriittisyyteen.

Vaikka Suomessa monet perusteettomasti kuvittelevat, että Suomi on isoveli ja Viro perässä vedettävä pikkuveli, niin Tarton kauniita jouluvalaistuja katuja astellessa alkoi mieleen tulla aivan päinvastaisia ajatuksia.

Edward Decin ja Richard Ryanin itseohjautuvuusteorian mukaan sisäisen motivaation ja onnellisuuden lähteitä ovat:

1. vapaaehtoisuus
2. kyvykkyys ja 
3. yhteenkuuluvuus.

Postimuseo tekee historian eläväksi. 

Nämä ehdot näyttäisivät täyttyvän virolaisten urheiluhistorian harrastajien keskuudessa. On tärkeää muodostaa yhteenkuuluvaisuuden foorumeita ja antaa arvoa sille, johon on yhdessä ylletty.

Meidän oma kyynistynyt ilmapiirimme vesittää sitä, mitä  me olemme saaneet aikaan ja mikä olisi kallisarvoista etenkin meidän itsemme kannalta. Erehdymme pitämään väheksyntää ja ilkeilyä kansanhuvina. Me olemme Suomessa jollain tavalla onnistuneet hukkaamaan sen olennaisen taidon, miten voisimme antaa toinen toisillemme hyvää.

Viron urheilumuseossa järjestetyssä juhlaseminaarissa jaettiin vahvoja kokemuksia kunnioittavassa ilmapiirissä.

Urheiluhistorioitsija Enn Mainla täytti hiljattain 70 vuotta.

Viron urheiluhistoriallisen seuran puheenjohtaja Enn Mainla täytti muutama päivä sitten 70 vuotta, joten juhlaan oli runsaasti aihetta. Juhlaseminaarissa viestintäkonsultti Raul Rebane kertoi muun muassa kiekonheiton olympiavoittajan Gerd Kanterin imagonrakennuksesta. Olin itse urheilutoimittajana Osakassa  2007, kun Kanter voitti maailmanmestaruuden, ja Pekingissä 2008, kun Kanter voitti olympiakultaa. Kanterin tiimin toiminta on kaiken aikaa vaikuttanut erittäin ammattitaitoiselta.

Toinen minuun suuresti vaikuttanut esitys oli Postimees-lehden urheilutoimittajan Priit Pulleritsin innostava ja sytyttävä esitelmä työstään urheilutoimittajana.

Toivoisin, että meillä Suomessakin voitaisiin ottaa jalka pois jarrupolkimelta ja antaa enemmän arvoa sille kaikelle hyvällä, jota meillä on yllin kyllin ympärillämme.

Hannes Kolehmainen kuriirina

Viron urheiluhistoriallinen seura täyttää 25 vuotta. Olen lähdössä Tarttoon pitämään juhlapuhetta liittyen sadan vuoden takaisiin urheilu-uutisiin. Hannes Kolehmainen oli luonnollisesti suuri tähti tuolloin pari vuotta Tukholman olympiakisojen jälkeen.

Elokuun lopussa Hannes esiintyi Suomen Urheilulehden piirroksessa sotilasasussa. Kuvateksti kertoi, että Hannes on kuriirina, siis lähettinä. Hänen kantapäillään ratsastaa saksalainen sotilas, ja Hanneksen sotilasasu on mitä ilmeisimmin Venäjän armeijan asu.

Kyse on pilapiirroksesta, jonka Suomen parhaisiin puolimailereihin lukeutunut Ola Fogelberg oli toimitukselle, mahdollisesti pyynnöstä, tehnyt. Myöhemmin Fogelbergin nimi tuli tutuksi Pekka Puupää -sarjakuvista.

Neljän piirroksen sarja on otsikoitu: Mihin suomalaisia urheilijoita käytettäisiin sodassa?

Muut urheilijat ovat Elmer Niklander, "Oitin Kanuuna", joka heittelee kuumia kuulia rukkaset kädessä saksalaisten niskaan, Yrjö Koivisto hyppää seipäällä "vihollislinnoitukseen" eli saksalaisten miehittämille muureille ja Johan Pettersson heittää saksalaista sotilasta kuin moukaria.

Pari viikkoa myöhemmin on pilapiirroksissa Jonni Myyrä, joka yrittää keihäällä pudottaa Zeppeliinin, ja Armas Taipale, joka heittelee räjähtäviä kiekkoja vihollisen niskaan.

No, painettuun sanaan on totuttu luottamaan. Syystä tai toisesta Armas Taipaleesta levisi huhu, että hän on lähdössä sotakouluun. Liekö niin, että syynä olivat nämä piirrokset. Syyskuussa Urheilulehti katsoi joka tapauksessa aiheelliseksi selväsanaisesti ilmoittaa, että Taipale ei ole lähdössä sotakouluun Venäjälle!

Niin ja Hanneksesta. Hän ei todellakaan ollut liittymässä Venäjän armeijaan, vaan Tukholman sankari matkusti syyskuussa takaisin Amerikkaan, mistä oli keväällä saapunut kotimaahan.

Mikko Ilosen kausi tilastojen valossa: tasaista kehitystä

European Tourin Race to Dubai -rankingin voitti toistamiseen Rory McIlroy. Kauden 2014 päätöskilpailun voittanut Henrik Stenson sijoittui kokonaispisteissä pohjoisirlantilaisen jälkeen toiseksi ja Mikko Ilonen 18:nneksi. 

Ilonen sijoittui Race to Dubaissa viime vuonna ensimmäisen kerran 30 parhaan joukkoon, 23:nneksi. Silloin hyvä sijoitus tuli lähinnä yhden voiton ja kahden kakkossijan ansiosta. Kymmenen joukkoon hän pelasi yhteensä neljä kertaa.

Tänä vuonna lahtelaisen kehitys näkyy parhaiten rankingsijoituksen parantumisena viidellä pykälällä, 18:nneksi. Kauden saldona on kaksi voittoa ja yksi kakkossija, ja yhteensä seitsemän sijoitusta Top-10:iin.

Mistään suuresta harppauksesta ei ole kyse. Lyöntikeskiarvo oli viime vuonna 70,96, ja tänä vuonna aavistuksen parempi, 70,88.

Tilastot antavat jonkinlaisen käsityksen siitä, kuinka Ilonen on pelaajana kehittynyt. Toisaalta hän on vuosi vuodelta nostanut tasoaan ja päässyt pelaamaan kovempiin kisoihin, joissa kenttien viritykset ovat vastaavasti aina vaan haastavampia, ja vastustajat ovat samalla tasokkaampia.

Yksi parhaista mittareista, joka kertoo Mikon pelin parantumisesta, on onnistumisprosentti, joka kuvaa cut-rajan läpäisyä. Tällä kaudella hän on pelannut loppuun asti 76,92 prosenttia kisoista. Vain kuusi kertaa hän on karsiutunut cutissa. Vuosi sitten tuli myös kuusi karsiutumista, mutta silloin hän pelasi 23 turnausta eli kolme vähemmän kuin tällä kaudella. Silloinkin onnistumisprosentti oli jo hyvä, 73,91.

Mikko Ilonen tekee tietenkin valmentajansa Timo Rauhalan kanssa tarkat suunnitelmat alkavalle kaudelle. Mutta yhtenä tavoitteena voisi olla juuri huonojen turnausten kitkeminen entisestään. Toisaalta voisin kuvitella, että valmentajan näkökulmasta mielekkäämpi tavoite voisi olla huippusijoitusten määrän kasvattaminen.

Ensi kaudella Ilosen ohjelmassa on aikaisempaa enemmän turnauksia myös Yhdysvalloissa. Se voi tarkoittaa, että kilpailumäärää on lisääntyvän matkustamisen vuoksi vähennettävä. Kilpailujen ja kilpailumatkojen suunnittelu saakin tässä vaiheessa peliuraa aivan uuden painoarvon. Onkin todella mielenkiintoista seurata, millaisella ohjelmalla kaksikko Ilonen–Rauhala lähtee alkavaan kauteen 2015.

Charles Sifford saa Presidential Medal of Freedomin

Ensi maanantaina tehdään ainutlaatuista urheiluhistoriaa, kun Yhdysvaltain presidentti Barack Obama luovuttaa 92-vuotiaalle Charles Siffordille Presidential Medal of Freedom -mitalin. Se on arvokkain siviilille myönnettävä tunnustus Yhdysvalloissa.

Aikaisemmin vastaava "respectin" osoitus on tarjottu vain kahdelle golfarille, Arnold Palmerille vuonna 2004 ja seuraavana vuonna Jack Nicklaukselle. Mutta tällä kertaa valintaan liittyy aivan toisen mittaluokan tunteet. Nyt on kyse yhteiskunnallisesti ja eettisesti merkittävästä valinnasta, sillä Charles Sifford on rotuerottelun vastaisen taistelun elävä symboli.

Sifford on yksi niistä harvoista pelaajista, joilla oli aikanaan rohkeutta uhmata valkoisten erityisasemaa golfissa. Sifford voitti 1950-luvulla kuusi kertaa National Negro Open -turnauksen. Mutta Masters-turnaukseen hänellä ei ollut mitään asiaa.  Sitä johti rautaisella kädellä Clifford Roberts. Jos jonkun "naama ei miellyttänyt", Roberts järjesti porttikiellon.

Roberts keksi muuttaa Masters-turnauksen kutsuturnaukseksi voidakseen pitää värilliset pelaajat poissa kentältään. Hänen kerrotaan lausuneen, että Augustassa caddiet ovat aina mustia ja pelaajat valkoisia.

Tätä maailmankuvaa afroamerikkalaiset urheilijat lähtivät uhmaamaan. Jackie Robinson oli ennakkoluulojen murtaja baseballissa. Hän pelasi ensimmäisenä afroamerikkalaisena major-liigan baseballia vuonna 1947. Mutta golfia pelattiin vielä rasistisemmassa ilmapiirissä kuin baseballia. Robinson kysyikin kerran Siffordilta, oletko luovuttaja.

Mailapoikana aloittanut Charlie ei tosiaankaan ollut luovuttaja. Vähitellen hän pääsi pelaamaan kovatasoisempiin turnauksiin. Vuonna 1957 hän voitti sensaatiomaisesti Long Beach Openin, joka oli yhteisturnaus Yhdysvaltain PGA:n kanssa. Neljä vuotta myöhemmin oikeustaistelu tuotti tulosta ja hän sai ensimmäisenä tummaihoisena pelaajana PGA:n täysjäsenyyden, 39-vuotiaana. Mutta Mastersin ovet pysyivät suljettuina.

Kerrotaan, että kun Charlie pelasi vuonna 1962 Canadian Openin avauskierroksen 67 lyönnillä, Royal Montreal Golf Clubille tuli puhelu Augustasta. Sen jälkeen ilmoitustaululle ilmestyi lappu, että vanhasta käytännöstä poiketen kyseisenä vuonna Canadian Openin voittaja ei saakaan automaattista kutsua Masters-turnaukseen.

Vuonna 1967 Charlie voitti ensimmäisenä värillisenä PGA-kiertueen turnauksen Greater Hartford Openin, ja vuonna 1969 Los Angeles Openin. Hän oli tuolloin jo 47-vuotias.

Masters-turnaukseen Sifford ei siis koskaan päässyt. Lee Elder oli ensimmäinen afroamerikkalainen, joka pääsi pelaamaan Augustan viheriöille vuonna 1975.  Mutta ehkä jonkinlaisena hyvityksenä Sifford valittiin ensimmäisenä mustana pelaajana golfin Hall of Fameen vuonna 2004.

Maailman parhaalle golfarille Tiger Woodsille Charles Sifford on suuri sankari. Hän on kutsunut Siffordia isoisäksi, jota hänellä ei koskaan ollut. Woods on halunnut näin antaa oman tunnustuksensa miehelle, joka taisteli parhaat pelivuotensa tuulimyllyjä vastaan päästäkseen pelaamaan samoihin kisoihin parhaiden pelaajien kanssa. 14 major-turnausta voittanut Tiger Woods on myös sanonut, että Siffordin tekemien uhrausten ansiosta hänellä on tänä päivänä mahdollisuus pelata golfia.

Pidetään yhdessä kivaa: FIFA, Venäjä ja Qatar

Kansainvälinen jalkapalloliitto (FIFA) julkisti torstaina puhtaaksi kirjoitetun tiivistelmän FIFA:n eettisen toimikunnan amerikkalaisjuristi Michael Garcialta tilaamasta 350-sivuisesta raportista, jossa käsiteltiin epäilyjä ja syytöksiä vuosien 2018 ja 2022 jalkapallon MM-turnausten hakuprosesseihin liittyneistä vilpeistä.

Tiivistelmästä on jätetty pois yli 300 sivua. Nyt julkaistiin 42 sivua, joiden perusteella Venäjä on riittävän kelvollisen keinoin saanut MM-turnauksen isännyyden vuonna 2018, ja Qatar vuonna 2022.

Tiivistelmä on FIFA:n kannalta hyvä ratkaisu, koska siinä ei puheenjohtaja Sepp Blatter joudu ikävään valoon. FIFA:n eettisen toimikunnan kannalta olisi ollut todella harmillista, jos heidän raporttinsa olisi aiheuttanut istuvalle puheenjohtajalle ongelmia.

No, Venäjä on varmasti ansainnut jalkapallon MM-turnauksen isännyyden siinä missä Sotshin talviolympiakisat, ja tänä syksynä ajetun F1-osakilpailun. Ne todistavat, että Putinin keisarikunta pystyy organisoimaan suuria urheilutapahtumia. Miksi ei siis MM-jalkapalloa?

Esimerkiksi suomalaisilla ei pitäisi olla mitään sanomista siihen, että MM-turnaus pelataan tuossa lähinaapurissa. Suomi ei ole pelannut kertaakaan MM-kisoissa, joten meidän ei ainakaan kannata huudella tuosta puhtaaksi pestystä FIFA-raportista...

Emme me huudelleet silloinkaan, kun olympiakisat järjestettiin vuonna 1968 Meksikossa, jossa vähän aikaisemmin tapettiin opiskelijamellakoitsijoita. Emme lähteneet protestirintamaan myöskään silloin, kun Moskova sai vuoden 1980 olympiakisat. Ne kisat muistetaan muun muassa suotuisten tuulivirtausten synnyttämisestä stadionin portteja avaamalla juuri sopivasti omien keihäänheittäjien heittovuoroilla.

Eikä senkään pitäisi meitä liikuttaa, jos FIFA antaisi jalkapallon vuoden 2026 MM-kisat vaikka Pohjois-Korealle! Sekin olisi ihan FIFA:n sisäinen juttu...

Täytyy kuitenkin asiallisesti sanoa, että oli mukava lukea Hufvudstadsbladetin ulkomaansivuilta Marcus Lindqvistin kolumni "Två smutsiga, blodiga VM-turneringar". Lindqvistin mielestä FIFA:n toiminnassa näyttäisi olevan jotakin, hmm, kiusallista.

No, tässä tulee varmaan diplomaattinen varovaisuuskin mukaan kuvaan. Alkuperäisen FIFA-raportin laatinut Garcia on kuulunut Venäjän mustalle listalle liittyen venäläisen tai ukrainalaisen asekauppias Viktor Boutin oikeudenkäyntiin. Laskikohan FIFA:n johto, että Garcia olisi valmis kirjoittamaan "sopivan varovaisen" raportin juuri tästä syystä? Jos Blatterin porukat ajattelivat näin, he erehtyivät. Garcia on itse sitä mieltä, että tiivistelmä ja hänen raporttinsa eivät vastaa toisiaan.

Luulenpa vaan, että tämä tarina ei pääty tähän.

Leijonamaajoukkue hyväksyi Kummolan jatkopestin

Leijonien murskaava voitto Venäjästä kertoi siitä, että Kalervo Kummolan jatkokausi Suomen Jääkiekkoliiton johdossa on maajoukkuepelaajien mielestä hyvä asia. Leijonat kaatoivat Venäjän 6-2 sen jälkeen, kun liittovaltuusto oli äänestänyt Kummolan jatkokaudelle.

Tietenkin maajoukkue pelaa enemmän itselleen ja omalle valmentajalleen, kuin kaukaiselle liiton puheenjohtajalle. Niinpä uusi päävalmentaja Kari Jalonen voi täysin perustein ottaa niin torstain Tshekki-voiton kuin lauantain Venäjä-voiton pelaajien parhaana mahdollisena luottamuksen osoituksena omaa linjaansa kohtaan.

Juhani "Tami" Tamminen ja Hannu Aravirta hehkuttivat MTV3-kanavan kommentaattoreina, että maajoukkue esitti lauantaina kaikkein aikojen parasta peliään Karjala-turnauksessa. Ehkä niin, mutta Kari Jalosen kommentti oli kyllä ihan kohdallaan. Ruotsia vastaan on laitettava ylänappi kiinni. Vaikka kaksi voittoa ja erityisesti superhyvä Venäjä-ottelu on alla, leijumaan ei voi jäädä.

Maajoukkueen toiminnassa näyttäisi olevan monella rintamalla hyvää draivia. Tiedotukseenkin on rakennettu uusi kuvio ennakkoluulottomalla tavalla, sillä turnauksissa maajoukkueen tiedotusta turnauksissa Suomen johtava jääkiekkotoimittaja Turun Sanomien Jussi Leppäsyrjä.