lauantai 29. marraskuuta 2014

Viro antaa mallia Suomelle

Osallistuin Tartossa Viron Urheiluhistoriallisen seuran 25-vuotisjuhlille. Viron Urheilumuseossa, joka on Postimuseon yhteydessä, oli paikalla noin 60 urheiluhistorian harrastajaa. Päivä herätti paljon ajatuksia virolaisten menestyksestä.

Urheilumuseossa erityisen vaikutuksen teki sopivan humoristinen voimailuosasto, missä painija Georg Lurichin ja muiden virolaisten voimamiesten muistoa vaalitaan elävästi.

Kerroin omassa esityksessäni suomalaisista urheilusankareista ja urheiluelämästä vuonna 1914. Päivän aikana tuli luontevana vastaparina mieleen Viro vuonna 2014.


Tarton yliopisto jouluvaloissa.
Tuntuu siltä, että me olemme Suomessa kadottaneet jotakin, joka Virossa on edelleen elävänä läsnä.

Raul Rebane osaa imagonrakentamisen. 
Elämys ei vaadi miljoonien eurojen perusinvestointeja. Hienosti toteutetussa pienessä Postimuseossa voi esimerkiksi morsettamista kokeilemalla palata 1800-luvun tunnelmiin. 

Viestit kertovat inhimillisestä taidosta, rohkeudesta, uskosta ja yrittämisestä.

Viron lippu hulmuaa ja jouluvalot loistavat komeasti, kuten Tarton yliopiston päärakennuksessa. 

Aktiivinen osallistuminen kertoo aidosta yhteisöllisyydestä. Eletään yhdessä. Osallistutaan. Ei jäädä itsetyytyväisyyteen eikä etenkään tukehduta liialliseen itsekriittisyyteen.

Vaikka Suomessa monet perusteettomasti kuvittelevat, että Suomi on isoveli ja Viro perässä vedettävä pikkuveli, niin Tarton kauniita jouluvalaistuja katuja astellessa alkoi mieleen tulla aivan päinvastaisia ajatuksia.

Edward Decin ja Richard Ryanin itseohjautuvuusteorian mukaan sisäisen motivaation ja onnellisuuden lähteitä ovat:

  1. vapaaehtoisuus
  2. kyvykkyys ja 
  3. yhteenkuuluvuus.


Postimuseo tekee historian eläväksi. 
Nämä ehdot näyttäisivät täyttyvän virolaisten urheiluhistorian harrastajien keskuudessa. On tärkeää muodostaa yhteenkuuluvaisuuden foorumeita ja antaa arvoa sille, johon on yhdessä ylletty.

Meidän oma kyynistynyt ilmapiirimme vesittää sitä, mitä  me olemme saaneet aikaan ja mikä olisi kallisarvoista etenkin meidän itsemme kannalta. Erehdymme pitämään väheksyntää ja ilkeilyä kansanhuvina. Me olemme Suomessa jollain tavalla onnistuneet hukkaamaan sen olennaisen taidon, miten voisimme antaa toinen toisillemme hyvää.

Viron urheilumuseossa järjestetyssä juhlaseminaarissa jaettiin vahvoja kokemuksia kunnioittavassa ilmapiirissä.

Urheiluhistorioitsija Enn Mainla täytti hiljattain 70 vuotta.
Viron urheiluhistoriallisen seuran puheenjohtaja Enn Mainla täytti muutama päivä sitten 70 vuotta, joten juhlaan oli runsaasti aihetta. Juhlaseminaarissa viestintäkonsultti Raul Rebane kertoi muun muassa kiekonheiton olympiavoittajan Gerd Kanterin imagonrakennuksesta. Olin itse urheilutoimittajana Osakassa  2007, kun Kanter voitti maailmanmestaruuden, ja Pekingissä 2008, kun Kanter voitti olympiakultaa. Kanterin tiimin toiminta on kaiken aikaa vaikuttanut erittäin ammattitaitoiselta.

Toinen minuun suuresti vaikuttanut esitys oli Postimees-lehden urheilutoimittajan Priit Pulleritsin innostava ja sytyttävä esitelmä työstään urheilutoimittajana.

Toivoisin, että meillä Suomessakin voitaisiin ottaa jalka pois jarrupolkimelta ja antaa enemmän arvoa sille kaikelle hyvällä, jota meillä on yllin kyllin ympärillämme.


Ei kommentteja: