perjantai 13. helmikuuta 2015

Paavo Nurmi hävisi Syracusessa opiskelijalle

13.2.1925 Kilpailu nro 17, ei ennätystä
  
Phantom Finn Paavo Nurmi hävisi yllättäen Syracusen yliopiston salissa käydyssä kilpailussa paikalliselle opiskelijalle Al Gottliebille mailin tasoitusjuoksussa.

Syracusen opiskelijoita oli kilpailussa mukana puolisen tusinaa. Pienimmän tasoituksen, 65 jaardia, sai yliopiston maastojuoksujoukkueen Al Gottlieb. Nurmi ohitti Gottliebin kellon soittaessa viimeiselle kierrokselle. Noin 100 jaardia ennen maalia Paavo katsoi kelloaan ja hidasti hieman. Se oli merkki 21-vuotiaalle Gottliebille, joka singahti viimeisessä kaarteessa Nurmen ohi ja kuroi lopussa kymmenen jaardin eron juoksijoiden kuninkaaseen.

Gottliebistä tuli heti suuri sankari monituhatpäisen syracusalaisyleisön silmissä. Uutistoimisto AP kertoi, että Gottlieb on kokoisin Schenectadysta (N.Y.). Hänen valmentajansa Tom Keane toimi Syracusen yliopiston valmentajana.

Gottliebin 10 jaardin voittoa Nurmesta pidettiin arvokkaampana kuin Gunnar Nilssonin tammikuisessa tasoitusjuoksussa saavuttamaa yhden jaardin voittoa.

Nurmen puolesta on todettava, että hänen voittoaikansa 4.27,4 uutisoitiin ennätyksenä.  Kyllä, se oli Syracusen rataennätys, 0,4 sekuntia parempi kuin Joie Rayn edellisvuonna juoksema ennätys. Mutta sitä ei tietenkään voi laskea maailmanennätyksien joukkoon.

Pilakuvassa uutinen Paavo Nurmen kipeästä varpaasta saa
 rahamiehen epätoivoon (Springfield Missouri Republican). 

Kilpailun jälkeen Nurmen oli kiirehdittävä rautatieasemalle, sillä hänellä oli 400 kilometrin junamatka takaisin "kotiin" New Yorkiin, missä seuraava kilpailu, jo kolmantena peräkkäisenä iltana, odotti heti lauantaina.

Nurmen maine koki tappiosta ainakin hetkellisen kolauksen. Toisaalta hänen maineensa oli noihin aikoihin aivan huipussaan, sillä lehdet kirjoittivat Nurmen menestyksen taanneen Suomen valtiolle 10 miljoonan lainan. Käytännössä Nurmen jalat arvotettiin siis 10 miljoonan jaloiksi, eli 2x5 miljoonaa. Mitäs sitten, jos Nurmelle tulisi jalkavamma, pakinoitsijat vääntelivät.

Tätä asiaa käsiteltiin useissa lehdissä, etenkin kolumnipalstoilla, kuten Springfield Missouri Republican teki 11. helmikuuta.


Ennätyslaskuri 

Ei ennätystä (ennätyksiä yhteensä 22), kilpailuja 17, kaksi tappiota.

Ei kommentteja: