perjantai 30. tammikuuta 2015

Paavo Nurmi jäi sairaana ilman ennätystä

30.1.1925  Kilpailu nro 10, ei ennätystä

Paavo Nurmi voitti New Yorkissa Fordhamin hallissa 1 1/8 mailin kilpailun flunssastaan huolimatta. Morningside A.C.:n kilpailuissa vastassa oli neljä maanmiestä, kuten lehtitieto (The Republican-journal 31.1.25)  tiesi kertoa. Vastassa oli siis neljä Finnish-American Athletic Clubin juoksijaa: Gustav Nilsson, Ilmar Prim, August Fager ja Louis Tikkanen. Nurmen aika 5.19,4 oli hänen kiertueensa heikoin aika. (Joissain tilastoissa on merkitty että Nurmi olisi juossut samana päivänä maailmanennätyksen 4.58,0, mutta tähän on tullut jossain vaiheessa jokin sekaannus.)

The Daily Times pohjusti jo Paavo Nurmen Bostonin-kisaa.
Nurmen kanssa juosseet olivat tasokkaita maantiekiitäjiä. August Fager oli ottanut jo Yhdysvaltain kansalaisuuden ja hän sijoittui edelliskesänä Pariisin olympiakisojen maastojuoksussa hopealle Yhdysvaltain joukkueessa. Ilmar Prim, tai Primmi, niin kuin jotkut ovat kirjoittaneet, oli alkujaan Raunio. Hän oli voittanut Yhdysvaltain mestaruuden 10 000 metrillä kesällä 1924.

Kun nyt kerran ennätystä ei tullut, Nurmen kilpailutulos painui The Republican-journalisssa yhden palstan uutiseksi.Joissakin lehdissä oli tarkempaakin tietoa.

Tämä oli ensimmäinen kerta, kun Paavo Nurmi jäi kokonaan ilman ennätystä. Franklinissa Pennsylvaniassa ilmestynyt The News Herald tiesi kertoa, että Nurmi juoksi vasten omaa tahtoaan. Mieluummin hän olisi hoitanut vilustumistaan. Itse asiassa Paavo oli hoitanut päivällä sitä vilustumistaan turkkilaisessa saunassa. Toisen lehtitiedon mukaan kyse oli suomalaisesta saunasta, mutta apuna olisi käytetty turkkilaisia pyyhkeitä. Lisäksi Paavo oli päivällä uinut ja ilmeisesti loukannut vähän jalkaansa.

Kun kilpailut olivat alkamassa, Nurmi ei ollut vielä saapunut paikalle. Joukko juoksijoita lähetettiin tarkistamaan Nurmen kotiin, mistä on kyse. Manageri Hugo Quist oli Ogden Daily Eaglen mukaan itse hakemassa Paavoa tämän kotoa. Lentävä suomalainen oli tuolloin ollut vuoteen omana, mutta lähti kuitenkin hakijoiden mukaan, ja hyppäsi starttiviivalle ilman lämmittelyä. Se selittää vaatimatonta aikaa, joka oli parikymmentä sekuntia Nurmen ennätystä heikompi.

Sairastumisestaan huolimatta Nurmi oli kertonut juoksevansa heti seuraavana iltana Bostonissa.

The Scranton Republican tiesi tarkentaa, että Nurmen kilpailu oli puolitoista tuntia myöhässä. Tässäkin uutisessa kerrottiin, että Nurmi ei tehnyt lainkaan alkuverryttelyä. Lehdessä oli myös uutinen, että Bostonin yleisurheiluväki pääsee illalla ensimmäisen kerran näkemään Nurmen, joka vilustumisestaan huolimatta yrittää lehden mukaan uutta ennätystä.

Ennätyslaskuri (ei ennätystä)

Kilpailu nro 10, yhdeksäs voitto, ei uutta ennätystä (ennätyksiä koossa 15) 

Ei kommentteja: