Näin Vuoden urheilija valitaan

Vuoden urheilijan välinta lähestyy kovaa vauhtia. Joidenkin mielestä aika kuluu varmaan tuskallisen hitaasti. Mutta enää ei kannata liikaa jännittää, sillä urheilutoimittajat ovat jo äänestäneet Vuoden urheilijasta ja valmentajasta, ja tieto julkistetaan Urheilugaalassa ensi tiistaina.

Vuoden urheilija Tero Pitkämäki jakoi viime kesänä Turussa
Paavo Nurmi Gamesin yhteydessä  nimikirjoituksia.

Urheilutoimittajat ovat valinneet Vuoden urheilijan vuodesta 1947 lähtien. Ensimmäisellä kerralla valittiin yhdistetyn ja hiihdon edustaja Heikki Hasu ja pikaluistelija Lassi Parkkinen. Kesälajin edustajat ovat tulleet usemmin valituiksi, mutta melkein tasatahtia valinnat ovat jakautuneet kesä- ja talvilajeihin.

Jossain vaiheessa haluttiin taata naisurheilijoillekin näkyvyyttä, ja sen vuoksi äänestettiin myös Vuoden naisurheilijasta. Sitten se meni siihen, että naiset keräsivät sekä naisurheilijan ja Vuoden urheilijan palkinnot. Joten nykyisin äänestys koskee vain Vuoden urheilijaa, joka voi olla joko mies, nainen, tai pari. Tai joukkue.

Tein lyhyen SlideShare-esityksen aiemmista valinnoista. Joukkueurheilijat eivät yleensä sijoitu tässä äänestyksessä korkealle. Vain kaksi kertaa on jalkapalloilija, Jari Litmanen ja Sami Hyypiä, valittu Vuoden urheilijaksi. Molempien meriitit ovat olleet Euroopan kentiltä. Joukkuelajien urheilijoiden vaisu menestys selittyy osittain sillä, että joukkuelajien äänet jakautuvat joukkueiden pelaajien ja menestyneen maa- tai seurajoukkueen kesken. En jaksa uskoa, että Urheilutoimittajain Liitto hyväksyisi sellaista äänestyskuponkia, jossa olisi vain yhden lajin urheilijoita. Esimerkiksi jääkiekkoilijoita. Se katsottaisiin taktikoinniksi ja yhden lajin suosimiseksi.

Vuoden urheilijaksi on valittu kolme kertaa useammin mies kuin nainen. Se johtuu valintojen pitkästä historiasta. Pikajuoksija Mona-Lisa Pursiainen oli ensimmäinen Vuoden urheilijaksi valittu naisurheilija vuonna 1973. Seuraavan vuonna Euroopan mestari Riitta Salin jatkoi kärjessä. Sittemin naiset ovat olleet lähes yhtä monta kertaa Vuoden urheilijana kuin miehet.

Se, että naiset eivät tulleet 1940-, 1950- ja 1960-luvuilla kertaakaan valituiksi Vuoden urheilijoiksi kertoo osittain sen ajan urheilutoimittajien arvomaailmasta. Mutta vielä enemmän se kertoo sen ajan naisurheilusta, ja vastaavasti viime vuosikymmenet todistavat vahvasta kehityksestä naisurheilussa. Naisurheilijoita oli takavuosikymmeninä selvästi vähemmän kuin miehiä, he menestyivät heikommin, ja heidän suhtautumisensa urheilemiseen oli ehkä amatöörimäisempi kuin miehillä. 1970-luvulle saakka valmentaja saattoi ajatella, että naisurheilija ei kestä kovaa harjoittelua. Olympiakisoissa naisten annettiin juosta maraton vasta 1984.

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki valittiin vuosi sitten Vuoden urheilijaksi MM-hopeansa turvin. Se oli Pitkämäelle jo toinen valinta. Pitkämäki on siis vallassa oleva Vuoden urheilija, kunnes seuraaja saadaan valittua, ja julkistettua.

Kirjoitin Vuoden urheilijan valinnasta aikaisemmin Urheilutoimittajain Liiton sivuille, jos haluat vilkaista.

Tässä ovat kaikki aikaisemmat Vuoden urheilijat:

1947 Mikko Hietanen, kestävyysjuoksu ja Lassi Parkkinen, pikaluistelu

1948 Heikki Hasu, hiihto ja yhdistetty

1949 Viljo Heino, kestävyysjuoksu

1950 Heikki Hasu, hiihto ja yhdistetty

1951 Veikko Karvonen, kestävyysjuoksu

1952 Veikko Hakulinen, hiihto

1953 Veikko Hakulinen, hiihto

1954 Veikko Hakulinen, hiihto

1955 Voitto Hellsten, pikajuoksu

1956 Antti Hyvärinen, mäkihyppy

1957 Olavi Vuorisalo, kestävyysjuoksu

1958 Vilho Ylönen, kivääriammunta

1959 Juhani Järvinen, pikaluistelu

1960 Veikko Hakulinen, hiihto

1961 Kalevi Huuskonen, ampumahiihto

1962 Pentti Nikula, seiväshyppy

1963 Pentti Eskola, pituushyppy

1964 Eero Mäntyranta, hiihto

1965 Jouko Launonen, pikaluistelu

1966 Eero Mäntyranta, hiihto

1967 Eero Tapio, paini

1968 Kaarlo Kangasniemi, painonnosto

1969 Kaarlo Kangasniemi, painonnosto

1970 Kalevi Oikarainen, hiihto

1971 Juha Väätäinen, kestävyysjuoksu

1972 Lasse Virén, kestävyysjuoksu

1973 Mona-Lisa Pursiainen, pikajuoksu

1974 Riitta Salin, pikajuoksu

1975 Heikki Ikola, ampumahiihto

1976 Lasse Virén, kestävyysjuoksu

1977 Pertti Ukkola, paini

1978 Helena Takalo, hiihto

1979 Pertti Karppinen, soutu

1980 Pertti Karppinen, soutu

1981 Heikki Ikola, ampumahiihto

1982 Keke Rosberg, rata-autoilu

1983 Tiina Lillak, keihäänheitto

1984 Marja-Liisa Kirvesniemi, hiihto

1985 Matti Nykänen, mäkihyppy

1986 Marjo Matikainen, hiihto

1987 Marjo Matikainen, hiihto

1988 Matti Nykänen, mäkihyppy

1989 Marjo Matikainen, hiihto

1990 Päivi Alafrantti, keihäänheitto

1991 Kimmo Kinnunen, keihäänheitto

1992 Toni Nieminen, mäkihyppy

1993 Juha Kankkunen, ralliautoilu

1994 Jani Sievinen, uinti

1995 Jari Litmanen, jalkapallo

1996 Heli Rantanen, keihäänheitto

1997 Mika Myllylä, hiihto

1998 Mika Häkkinen, autourheilu

1999 Mika Myllylä, hiihto

2000 Arsi Harju, kuulantyöntö

2001 Sami Hyypiä, jalkapallo

2002 Samppa Lajunen, yhdistetty

2003 Hanna-Maria Seppälä, uinti

2004 Marko Yli-Hannuksela, paini

2005 Janne Ahonen, mäkihyppy

2006 Jukka Keskisalo, kestävyysjuoksu

2007 Tero Pitkämäki, keihäänheitto

2008 Satu Mäkelä-Nummela, haulikkoammunta

2009 Aino-Kaisa Saarinen, hiihto

2010 Minna Kauppi, suunnistus

2011 Kaisa Mäkäräinen, ampumahiihto

2012 Tuuli Petäjä-Sirén, purjehdus

2013 Tero Pitkämäki, keihäänheitto

Paavo Nurmen Amerikan-kiertue alkoi New Yorkista

6.1.1925 – Kilpailut nro:t 1 ja 2.

Juoksijoiden kuningas Paavo Nurmi jätti lähtemättömän jäljen urheiluhistoriaan Pariisin olympiakisoissa 1924 ja etenkin seuraavan talven Amerikan-kiertueella. Vuoden 1925 alussa alkaneella kilpailukiertueella turkulaisella oli epäinhimillinen ohjelma. Viiden kuukauden aikana hän kilpaili 55 kertaa.

Kiertue käynnistyi loppiaisena 6.1. kunnianhimoisesti. Nurmen ohjelmassa oli Madison Square Gardenissa maili ja 5000 metriä – saman illan aikana.

Paavo Nurmi tiesi osittain mistä on kyse, sillä hän oli onnistunut voittamaan edelliskesänä Pariisin olympiakisoissa 1500 metriä ja 5000 metriä olympiaennätyksillä – saman illan aikana.

The Brooklyn Daily Eagle kutsui Nurmea heti
nimellä Phantom Finn.

Nykyinen Madison Square Garden sijaitsee kutakuinkin Manhattanin ytimessä. Nurmen juostessa se sijaitsi muutaman korttelin etelämpänä. Legendaarisen urheilupyhäkön lähikorttelista nousee kohti taivaita monumentaalinen Empire State Building.  1920-luvulla Manhattan oli matalampi. Empire State Building rakennettiin vasta 1930-luvun alussa.

Silloin jättiläisen nimi oli Paavo Nurmi. Hän oli harjoitellut New Yorkissa kolmisen viikkoa laivamatkan jälkeen. Mutta hän ei ollut itse millään tavalla varma siitä, mitä tulee tapahtumaan. Hän ei ollut koskaan juossut hallikilpailuja. Valmistautumisaika oli jäänyt lyhyeksi. Eikä hän puhunut englantia.

Toisaalta New Yorkissa oli tuhansia suomalaisia. Tuohon aikaan Amerikassa oli lehtitiedon mukaan peräti 300 000 suomalaissiirtolaista. Minunkin isäni isoäiti oli yksi heistä. Ehkä hänkin odotti Nurmen avauskilpailua uteliaana, en tiedä. Lehdet ainakin kirjoittivat painomustetta säästämättä Nurmesta ja loivat valtavat odotukset.

6.1. Madison Square Garden oli loppuunmyyty. Hallin ulkopuolelle jäi 5000 pettynyttä ihmistä. Mutta hallin sisäpuolella saattoi aistia sähköisyyden, ja sankan tupakansavun!

The Indianapolis News kertoi sisämaassa
Nurmen ennätyksistä ja Rayn tappiosta.

Nurmen ohjelma ei ollut vain rasittava ja palautumiskykyä testaava. Hänelle oli lisäksi hankittu kovimmat mahdolliset vastustajat: Amerikan paras keskimatkojen juoksija Joie Ray mailille, ja Pariisiin varjo Ville "Willie" Ritola 5000 metrille.

Madison Square Gardenin puinen juoksurata oli vain 140 metriä pitkä. Se oli käytännössä koko ajan kaarrosta vasemmalle. Nurmen pitkälle askeleelle sen ei teoriassa olisi pitänyt sopia.

Mutta Paavo Nurmi mukautui yllättävän nopeasti "resonanssiin". Hän sai 1500 metrin väliajaksi 3.56, joka oli illan ensimmäinen maailmanennätys! Ja hän onnistui pysymään loppuun asti kärjessä. Maalissa hän pysäytti kellot aikaan 4.13,6. Toinen maailmanennätys!

Tämän jälkeen Nurmi pääsi hierojansa Eino Hakoniemen käsittelyyn, kunnes oli astuttava uudelleen täpötäyteen halliin. Katsomossa tunnelma oli ehkä vieläkin jännittyneempi kuin toista tuntia aikaisemmin mailin juoksun alkaessa. Nurmi oli osoittautunut maineensa veroiseksi kukistaessaan Joie Rayn. Mutta pystyisikö hän väsyneenä vastamaan amerikansuomalaisen Ritolan kovaan vauhtiin?

Pystyipä hyvinkin. Nurmella oli sama taktiikka kuin maililla. Hän tarkkaili alkumatkan, ja 33. kierroksella hän kiihdytti kärkeen.  Phantom Finn sai voittoajaksi 14.44,6. Se oli Nurmen kolmas ennätys saman illan aikana. Kaikki ennätykset olivat aikaisemmin olleet Joie Rayn nimissä!

On helppo uskoa, että Nurmen kilpailukalenterin tyhjät päivät täyttyivät tämän jälkeen pikavauhdilla.

Ennätyslaskuri

Nurmen tekemät  ennätykset Amerikan-kiertueella:

Ennätys matka tulos

• nro 1: 1500 m  3.56,0
• nro 2: Maili     4.13,6
• nro 3: 5000 m 14.44,6

Seuraava kilpailu on 15. tammikuuta. Seuraa Nurmen kilpailukiertuetta Aamulenkki-blogista!

P.S. Kaikki vuoden 1925 Amerikan-kiertueen kilpailuraportit löytyvät kuukausittain toimitettuina täältä.

Teemu Selänne oli suosituin suomalaisurheilija 2014

Googlen vuositilastojen mukaan Teemu Selänne oli viime vuoden kiinnostavin suomalaisurheilija. Koska urheilutoimittajien Vuoden urheilija julkistetaan vasta Urheilugaalassa (13.1.), laitan tähän näkyviin Googlen hakusuosikit ikään kuin lämmittelyksi:

1. Teemu Selänne
2. Enni Rukajärvi
3. Tuukka Rask
4. Pekka Rinne
5. Iivo Niskanen
6. Erik Haula
7. Kerttu Niskanen
8. Olli Jokinen
9. Jere Karalahti
10. Sami Jauhojärvi

Katsotaanpa vähän lähemmin listaa. Näkee, että se on suomalainen lista. Jääkiekkoilijoita on kuusi, hiihtäjiä kolme, ja ainoana naisena lumilautailija Enni Rukajärvi. Hämmästystä herättää esimerkiksi moottoriurheilijoiden puuttuminen tuolta hakulistalta: Mutta missä on Kimi?

Google on tehnyt myös viihdyttävän videokoosteen, joka kertoo viime vuoden hakutuloksista. Se kannattaa katsoa.

Urheilutoimittajien lista tulee varmasti näyttämään vähän toisenlaiselta kuin hakukoneen lista. Luultavasti urheilutoimittajien listalle mahtuu mukaan jokunen kesälajienkin edustaja!

Päivitänpä tätä postausta, koska tänään 11.1.2015 on Teemu Selänteen urheilu-uralla yksi hieno kulminaatiopiste, kun hänen pelinumeronsa 8 jäädytetään ja paita nostetaan Anaheim Ducksin kotihallin kattoon! Parhaat onnittelut Teemulle, suomalaiselle jääkiekolle, ja kaikille suomalaisille! Kiitos Teemu yli 20 vuoden hienoista hetkistä!

Vuoden 2015 urheilutrendit

Uudenvuoden tinanvalantaan kuuluu tulevan vuoden tapahtumien ja tavoitteiden pohdiskelu. Katselin sulatettavaa hevosenkenkää ja näin siinä jo ennen sulatusta joitakin vahvoja urheilutrendejä, jotka kirjasin nopeasti.

Urheilu on kiinteä osa yhteiskuntaa, joten monissa visioissa on ehkä enemmän yhteiskunnallinen sävy kuin äkkiseltään odottaisi. Ylimmäinen johtopäätös näin vaalivuoden kynnyksellä onkin, että urheilu ei ole mikään erillinen saareke.

Ennustuksessani on kymmenen kohtaa:

1. Perinteisen median ahdistus kasvaa

2. Sosiaalisen median suosio lisääntyy

3. Rikkaat muuttavat Suomesta

4. Pelaaminen pysyy puheenaiheena

5. Virosta tulee suomalaisten yrityspuisto

6. Demokratian kriisi

7. Urheilujohtamisen poliittiset ulottuvuudet

8. Paluu Mastersiin

9. Paluu Pekingiin

10. Paluu Faluniin

En kuvittele olevani mikään Nostradamuksen oppipoika, mutta asiat voivat hyvinkin mennä kuten kirjoitan. Se johtuu kuitenkin enemmän sattumasta ja tuurista kuin näkökyvystäni ja ennustajanlahjoistani.

Mutta nyt lopetan jaaritukset ja lyön faktat pöytään. Tältä näyttää siis vuosi 2015:

1. Perinteisen median ahdistus kasvaa

Perinteisen median ahdistus kasvaa entisestään. Henkilöstön vähentäminen jatkuu, ja samaan aikaan koneiden uusimispaineet kasvavat. Perinteiset tulovirrat eivät riitä kattamaan kustannuksia. Ainoaksi toivoksi jää arvonlisäveron poistaminen seuraavalla hallituskaudella.

Perinteisen median ahdistuksesta kertoo, että toimituksellisia palstoja täytetään miten vain edullisimmin pystytään. Ennen lehteä tehtiin lukijoille. Vuonna 2015 siihen ei ole enää maakuntalehdissä varaa.

Maakuntien urheiluväen kaipaaman näkyvyyden näkökulmasta edessä on isoja ongelmia, kun ponnistusvoima ei vielä riitä valtakunnanjulkisuuteen, eikä oman alueen medioissa pääse vanhaan tapaan esille. Mitä siis tehdä?

2. Sosiaalisen median suosio lisääntyy

Sosiaalisen median kanavat lyövät lopullisesti läpi vuonna 2015. Kun valtamedia ei enää vastaa lukijoiden odotuksia, siirtyy toimittaminen tiedottamistaidot omaaville kansalaisille ja sosiaalisen median eri kanaviin. Tämän seurauksena perinteisissä medioissa työskentelevien toimittajien ajasta yhä suurempi osa kuluu sosiaalisen median seuraamiseen, ja siitä johtuen toimittajille jää entistä vähemmän aikaa omien juttujen tekemiseen.

Huippu-urheilijoista esimerkiksi Mikko Ilonen kertoo twitterissä kuulumisiaan. Ilosen viitoittamalle polulle lähtee yhä useampi suomalaisurheilija.

3. Rikkaat muuttavat Suomesta

Tuloerojen kasvu jatkuu, vaikka Nalle Wahlroos lähti Ruotsiin ja vuorineuvos Maarit Toivanen-Koivisto Portugaliin. Suomalaisen yhteiskunnan rakennevirheen korjaaminen ei tapahdu hetkessä, joten Suomen kansantalouden lompakko vuotaa myös vuonna 2015. Valitettavasti se lompakossa oleva reikä ei ole siellä alapohjassa. Rikkaimmat lähtevät niin kauan, kun yhteiskunnan rakenteellisia ongelmia ei korjata.

Urheilussa tämä ei ole uusi ilmiö. Parhaiten tienaavat ammattiurheilijat tienaavat rahansa ulkomailla, ja käyvät kesällä pelaamassa tennistä kotimaassa. Koivujen, Kiprusoffien ja Sami Kapasen kaltaiset kiekkoilijat ovat tuoneet omaa osaamistaan ja pääomia myös kasvattajaseuroihinsa.

Pay back -ajattelu lisääntyy vuonna 2015. Jarkko Niemisen tennisakatemia on paras esimerkki siitä, miten  menestyneet urheilijat voivat olla aktiivisesti tukemassa alituisessa rahapulassa olevaa kotimaista nuorisovalmennusta.

Mutta jos joku urheilija on asunut ulkomailla 10 tai 20 vuotta, hänen voi olla helpompi jatkaa elämäänsä aktiiviuran päättymisen jälkeen niissä ympyröissä, jotka ovat vuosien aikana tulleet tutuiksi. Se on täysin ymmärrettävää.

4. Pelaaminen pysyy puheenaiheena

Suomesta on tullut pelaamisen luvattu maa Angry Birdsin ja Supercellin myötä. Nokia oli  kymmenen vuotta aikaansa edellä lanseeratessaan N-Gagen. Peliajattelu vyöryy konsoleista ja laitteista vuonna 2015 koko yhteiskuntaan ja Suomi opitaan tuntemaan maailmalla sloganista Finland – connecting playing people.

Vuonna 2015 olisi aika perustaa pelaamisen professuuri johonkin suomalaiseen yliopistoon. Pelaavia professoreitahan on jo varmasti jokaisessa yliopistossa.

Itse asiassa yksi todistus peliajattelusta on juuri edellä mainittu miljonäärivuoto ulkomaille. Varakkaat ihmiset ovat pohtineet erilaisia vaihtoehtoja täysin pelimaailman mallin mukaisesti. Peliteoriassahan joudutaan miettimään erilaisten päätösten vaikutuksia. Mitä seuraa, jos valitsen tämän reitin?

5. Virosta tulee suomalaisten yrityspuisto

Suomalaiset perustavat yrityksiä Viroon vuonna 2015, koska se on helppoa. Tällä hetkellä Virossa ja Virosta käsin toimii jo noin 3500 suomalaisyritystä. Helsinki laajenee Tallinnaan, ja liikenne Suomenlahden yli pysyy vilkkaana.

Viro pitää tilanteesta, koska suomalaisten yritystoiminta vilkastuttaa pienen maan talouselämää. Suomessa asiaa huomaa toisinaan paheksuttavan. Mutta mikäs ongelma siinä on, jos ihmiset yrittävät ja käyvät kauppaa?

Urheilussa Viro nostaa profiiliaan. Maailmanlaajuista mediahuomiota maa saa esimerkiksi tammikuussa Otepään maailmancupin hiihtojen yhteydessä, ja maaliskuussa, kun Tallinnassa järjestetään nuorten taitoluistelun MM-kisat.

Moottoriurheilu on virolaisille tärkeää. Karl Kruuda voitti vuonna 2014 Turun rallin ja päätyi Jyväskylän Suurajoissa, siis Neste-rallissa, kymmenenneksi saaden uransa ensimmäisen MM-pisteen. Kannattaa laittaa tänään, vuoden viimeisenä päivänä, 22 vuotta täyttävän Karl Kruudan nimi mieleen, vaikka Viron ykköskuski viime kaudella olikin Ott Tänak.

Syyskuussa järjestettävän Tallinnan maratonin osanottajamäärä kasvaa edelleen, kuten jo yli kymmenen vuoden ajan!

6. Demokratian kriisi

Suomessa valmistaudutaan eduskuntavaaleihin. Vaikka poliittiset mielipidemittaukset kertovatkin uusista asetelmista ja muutoksesta, ei äänestysaktiivisuus tälläkään kertaa nouse kuin vähän yli 50 prosentin. Vaalien yhteydessä tullaan puhumaan demokratian kriisistä. Olisiko Suomi sittenkin tarvinnut sen saksalaisen kuninkaan?

Ihmisten luottamus poliitikkojen kykyyn saada aikaan muutoksia on mennyt toistuvien kohujen seurauksena. Eläkeläisten säästötkään eivät ole turvassa, kun johtajat kahmivat itselleen etuja.

Pääministeri Alexander Stubb joutuu kovan paikan eteen vaalien jälkeen. Hänen vahvuutensa on ulkopolitiikassa ja EU-asioissa. Jos kokoomus joutuu oppositioon, Stubb on väärässä roolissa, koska räksyttäminen ei sovi hänelle. Siinä tapauksessa hänen kannattaa keskittyä kesällä enemmän triathloniin kuin politiikkaan.

7. Urheilujohtamisen poliittiset ulottuvuudet

Alexander Stubbilla on yksi oljenkorsi käyttämättä. Hän ei ole vielä minkään urheilujärjestön puheenjohtaja, mutta Palloliiton entinen puheenjohtaja Sauli Niinistö voisi ohjata tässä asiassa Alexia.

Minkä lajin puheenjohtajaksi Stubb parhaiten sopisi? Nuorena hän oli maajoukkuetason golfari, mutta urheilun keskusjärjestö Valoa pitkään johtanut Timo Laitinen valittiin juuri Golfliiton puheenjohtajaksi. Siis ei golfiin.

Stubb on juossut viime vuosina maratoneja entisen kestävyysjuoksun päävalmentajan Timo Vuorimaan valmennuksessa. Mutta SUL:n kenttäväki on ilmeisesti riittävän tyytyväinen nykyiseen puheenjohtajaan Vesa Harmaakorpeen, joka pääsi jatkokaudelle äänestyksen jälkeen. Siis ei yleisurheiluun.

Luontevinta olisi kutsua Stubb Triahlonliiton puheenjohtajaksi. Tähän hätään triathlonkaan ei ole ratkaisu, koska puheenjohtaja Toni Niiranen valittiin juuri jatkokaudelle. En tunne Niirasta, mutta varapuheenjohtaja Kauko Kottosella uskon olevan pelisilmää tämän asian järjestämiseen. Ehkä Stubbia on jo kysyttykin?

Mikko Ilonen on pelannut kerran amatöörinä Mastersissa.
Paavo Nurmi puolestaan halusi juosta 1932 Los Anglesin
olympiamaratonin, mutta hänet julistettiin ammattilaiseksi.

Tietysti muitakin vaihtoehtoja on olemassa, mutta Ampumaurheiluliitton puheenjohtajuus voisi olla huono viesti noin ulkopoliittisesti ajatellen. Tai sitten se olisi näinä aikoina juuri se oikea viesti.

8. Paluu Mastersiin

Mikko Ilonen on ainoana suomalaisgolfarina pelannut kaikissa major-turnauksissa. Huhtikuussa Augusta Nationalin kentällä pelattava Masters on kuitenkin siinä mielessä merkkipaalu Ilosen uralla, että nyt hän on ensimmäisen kerran mukana ammattilaisena. Vuonna 2001 hän sai osallistumisoikeuden edellisvuoden British Amateurin voittajana.

Mastersin voittaja saa perinteisesti vihreän takin. Toivottavasti järjestäjät ovat varanneet Mikon mittoihin sopivan pikkutakin valmiiksi! 

9. Paluu Pekingiin

Yleisurheilun MM-kisat järjestetään ensi kesänä Pekingissä. Olin Pekingin olympiakisoissa vuonna 2008 urheilutoimittajana, ja muistan hyvin komean keihäskisan, missä kolme suomalaista sijoittui sijoille 3–5 Tero Pitkämäen johdolla. Tero Järvenpää oli neljäs ja Teemu Wirkkala viides.

Suomalaiset keihäänheittäjät ovat olleet vahvasti esillä myös viime vuosina. Ari Mannio voitti EM-pronssia 2012, Antti Ruuskanen olympiapronssia 2012 ja EM-kultaa 2014, sekä Tero Pitkämäki MM-hopeaa 2013 ja EM-pronssia 2014.

Kysymys kuuluukin, kuinka monta mitalia suomalaiset keihäänheittäjät Pekingin MM-kisoissa saavuttavat. Veikkaan kahta, jos oikeat miehet valitaan kisoihin.

Pekingistä muistan myös sen vapaaehtoisena kisoissa työskennelleen paikallisen aitajuoksijan, joka oli Kiinan tilastoissa niukasti sadan parhaan joukossa. Suomessa hän olisi lähes maajoukkuetasoa.  1,4 miljardin ihmisen joukosta löytyy kaikkea enemmän kuin viiden miljoonan ihmisen maasta. Potentiaalisia kaupankäyntimarkkinoitakin siellä on asukasluvun perusteella... hetkinen... melkein 300-kertainen määrä!

10. Paluu Faluniin

Olympiavoittaja Iivo Niskanen on osoittanut erinomaista kuntoa alkutalvesta. Parisprintin olympiakultaa Sami Jauhojärven kanssa voittanut Niskanen on helmikuussa Falunin MM-kisoissa ensimmäisen kerran tilanteessa, jossa "koko kansa" odottaa hänen hiihtojaan.

Viime talven kultahiihto Sotshissa oli niin iso yllätys, että sitä ei meinaa vieläkään ymmärtää!

Falunin MM-hiihdoissa vuosina 1974 ja 1993 Suomi sai molemmilla kerroilla kaksi mitalia. Toivottavasti nyt pistetään vähän paremmaksi.

Hyviä urheilu-uutisia odotellessa toivotan menestyksellistä uutta vuotta kaikille lukijoille!

Tarinankerronta on arvokasta

Me suomalaiset odotamme, että joku ulkomaalainen tulee kertomaan, mitä meidän tulee tehdä menestyäksemme. Sen jälkeen syntyy hämmennys ja närkästys, koska se ulkomaalainen ei sano mitään, mitä emme jo valmiiksi tiedä.

Mutta silti se on meille sanottava, koska emme vielä toimi tämän "itsestäänselvyyden" mukaisesti.

Muistatteko, kun ruotsalainen Curt Lindström tuli jääkiekkomaajoukkueen päävalmentajaksi 1990-luvun alkupuolella? Hänet suolattiin ennen kuin hän oli kunnolla ehtinyt edes aloittaa. Lindström taisi sanoa pelaajille, että "lite bättre!". Aika moni suomalaisvalmentajakin olisi voinut sanoa saman.

No, ei siitä sen enempää. Pelaajat oppivat tekemään vähän paremmin. Ja vuonna 1995 tuli maailmanmestaruus Globenissa. Eli me opimme tekemään vähän paremmin!

Nyt Yhdysvaltain suurlähettiläs Bruce Oreck kertoo meille toimittaja Pekka Mykkäsen kirjoittamassa Hesarin jutussa, ettämeidän pitäisi opetella tarinankerrontaa (HS 7.12.2014).

Hei! Onhan meillä ollut runonlaulajat, Topelius ja Kalevala! Ei kai meidän nyt tarinointia tarvitse opetella?

No, Ami Hasan, jolla on aika lailla nimeä suomalaisena markkinointiguruna, kirjoitti HS:n mielipidesivulle (HS 13.12.2014), että Oreck puhuu asiaa: emme osaa markkinoida.

Toimittajana voin hyvin tunnustaa, että markkinointi ei kuulu omiin vahvuuksiini. Pääsen helposti kiinni sellaiseen ajatteluun, että markkinointi on synonyymi huijaamiselle. Ja toisaalta, jos minä osaan, kyllähän se nyt tiedetään, ei sitä tarvitse ääneen sanoa...

Tämä on varmasti aika yleinen asenne. Mehän olemme tällaista insinöörikansaa. Keskitymme tekemään keksintöjä, jotka ruotsalaiset sitten myyvät maailmalle. Sen jälkeen olemme katkeria ruotsalaisille, jotka varastavat ideoitamme. Vähän tätä käsitystä ovat jotkut menestystarinat, kuten Nokia, Angry Birds ja SuperCell, muuttaneet.

Mutta millainen se Bruce Oreckin viiden kohdan ja viiden vuoden ohjelma onkaan:

1. Tähdätkää korkealle! Päättäkää, että teistä tulee maailman parhaita markkinoinnissa ja tarinankerronnassa. 
2. Seuratkaa kehitystä mittareilla. 
3. Opetelkaa tarinankerrontaa, markkinointia ja itseluottamusta. 
4. Harjoitelkaa!
5. Kun olette valmiita, nauttikaa siitä. Menkää ja valloittakaa maailma, puhukaa se pyörryksiin! 

Ei tunnu liian vaikealta. Mutta miten me saisimme pään avattua? Miten nostetaan tarinankerronta arvostetuksi taitolajiksi?

Sitä tarinankerrontaa voi opetella. Esimerkiksi Maria Lassila-Merisalo osaa kouluttaa toimittajia tarinankerronnassa. Hän kirjoittaa muun muassa uudessa Journalismi ajassa -kirjassa juuri tästä asiasta otsikolla "Tarina edellä – kerronnallinen juttu digitaalisessa ympäristössä". 

Verkosta löytyy paljon muitakin opettajia ja verkostoja, joihin voi tutustua esimerkiksi Narrativisen opetuksen blogisivulta.

Tietysti tarinankerrontaa voi opetella omatoimisesti ilman opettajiakin. Mutta kenties meidän tulisi aivan ensimmäiseksi hyväksyä nuo Oreckin tarjoamat portaat. Ne johtavat hänen mukaansa "henkiseen vallankumoukseen". Huh-huh, vähän pelottava ajatus. Mutta aloitetaan silti, ei kai tässä kovin paljon hävitäkään voi!