Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuoden urheilija. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vuoden urheilija. Näytä kaikki tekstit

30.12.2016

Leo-Pekka Tähti ansaitsee Vuoden urheilijan tittelin

Sain pitää perjantaina Yle Puheessa urheilun uudenvuodenpuheen, #puheenaamu. Käytännössä osallistuin toimittaja Alina Kulon haastatteluun, jossa sain melko vapaasti kertoa omia ajatuksiani kuluneesta urheiluvuodesta ja nostin framille muutaman erityisen tapahtuman ensi vuoden lukuisista hienoista urheilutapahtumista.

Leo-Pekka Tähti oli minun mielestäni urheiluvuoden suurin onnistuja. Toivon, että hänet valitaan Urheilutoimittajain liiton äänestyksessä Vuoden urheilijaksi. Olympiavoitto ja Euroopan mestaruus ovat niin kovaa valuuttaa, että siinä ei muutama jääkiekon junioreiden MM-kisoissa tehty maali, tai keihäänheiton EM-mitali riitä vielä puheille pääsyyn. Myös Yle Urheilu näkyy päätyneen siihen, että Leo-Pekka Tähti oli vuoden 2016 urheilija

Tuokaa vaikka mitkä katsojaluvut, palkkakuitit tai harrastajamäärät, ne eivät nyt vakuuta minua. Minun oman äänestyslistani kärjessä oli Leo-Pekka Tähti. Vaikka unohdettaisiin hänen kolme aikaisempaa paralympiavoittoaan, ei kukaan ole tänä vuonna esittänyt yksilölajeissa mitään vastaavaa kuin tuo Porin lahja suomalaiselle urheilulle.

Nyt en muista tarkkaa järjestystä, mutta äänestyslistani kärkisijoille laitoin myös naisten nyrkkeilyn olympiapronssimitalistin Mira Potkosen, tenniksen uuden suomalaistähden, muun muassa Wimbledonin nelinpelin voittajan Henri Kontisen, ja pyöräilyn MM-pronssimitalistin Lotta Lepistön sekä Patrik Laineen, jonka aloitus NHL:ssä vertautuu Teemu Selänteen superaloitukseen Winnipegissä.

Yleisurheilijoista laitoin parhaaksi olympiakisoissa 400 metrin aitajuoksun Suomen ennätyksen juosseen Oskari Mörön. Keihäänheittäjä Antti Ruuskasen EM-pronssi on absoluuttisesti parempi saavutus kuin Mörön saavuttama EM-kisojen nelossija. Mutta perinteisesti suomalaisen pikajuoksijan pistesijoitusta on pidetty pienenä ihmeenä, kun taas EM-pronssi on keihäänheittäjälle vain hävitty mestaruus.

Ensi vuoden hienoista urheilutapahtumista nostin Puheen aamun lähetyksessä MM-hiihdot Lahdessa ja Kalevan kisat Seinäjoella. Seinäjoen Kalevan kisoissa tavallaan huipentuu se hieno tarina, joka alkoi Ateenan olympiakisoista 2004. Tero Pitkämäki sijoittui keihäänheitossa kahdeksanneksi, ja oli samalla kisojen paras suomalainen yleisurheilija. Sittemmin Tero on kahminut mitaleita arvokisoista niin, että vain Matti Järvinen ja Julius Saaristo ovat enää Tero Pitkämäen kanssa samassa supersarjassa, kun puhutaan kaikkien aikojen suomalaisista keihäänheittäjistä. Heinäkuussa 2017 Tero Pitkämäki tavoittelee kotikulmillaan Suomen mestaruutta.

Tietysti vuoden 2017 hienoihin kotimaisiin tapahtumiin lukeutuu monia muitakin isoja "geimssejä", alkaen Turun Paavo Nurmi Gamesista 13. kesäkuuta. Mutta palataan niihin toisella kertaa.

22.1.2015

Timo Mäkisen Monte Carlon voitosta 50 vuotta

Suomalaisen moottoriurheilun yksi suurimmista legendoista Timo Mäkinen, 76, valittiin Urheilugaalassa Suomen Urheilun Hall of Fame -galleriaan ensimmäisenä moottoriurheilijana.

Timo Mäkinen (oik.) ja Pertti Ukkola valittiin
Suomen Urheilun Hall of Fame -galleriaan Urheilugaalassa.
Kuva: Aapo Laiho / EMG
Huomenna alkaa Monte Carlon ralli, jonka Timo Mäkinen voitti ensimmäisenä suomalaiskuljettana 50 vuotta sitten. Hän näytti tien, ja sen jälkeen sinne kärkeen on Monte Carlossa ajanut runsaasti suomalaiskuljettajia: Pauli Toivonen 1966, Rauno Aaltonen 1967, Ari Vatanen 1985, Henri Toivonen 1986, Tommi Mäkinen 1999–2002, Marcus Grönholm 2006 ja Mikko Hirvonen 2010.

Timo Mäkisen ajaessa 1960-luvulla kuljettajat kilpailivat vain yksittäisten rallien voitosta, kuljettajien maailmanmestaruudesta ajettiin ensimmäisen kerran vasta vuonna 1979. Tämän vuoksi nämä yksittäiset voitot olivat ehkä isommassa roolissa kuin tänä päivänä, kun pisteitä lasketaan kokonaiskilpailua ajatellen.

Timo Mäkisen suuria hetkiä Monte Carlon valloituksen ohella olivat neljä voittoa Suurajoissa 1965–67 ja 1973. Pekka Keskitalo oli kartturina kolmessa peräkkäisessä Suurajojen voitossa ja Henry Liddon siinä neljännessä.

Urheilun historiaan Timo Mäkinen jää ajettuaan Ouninpohjan pikataipaleen lähes kokonaan uskomattomalla tavalla konepelti pystyssä vuonna 1967. Kannatti taistella, tuloksena oli kolmas peräkkäinen voitto Suurajoissa! Urheilumuseon johtaja Pekka Honkanen kertoo oheisella videolla lisää Timo Mäkisestä ja muun muassa tuosta Ouninpohjan pikataipaleesta.


Timo Mäkisen ohella Hall of Fame -galleriaan valittiin tällä kertaa painin olympiavoittaja, maailmanmestari ja Euroopan mestari Pertti Ukkola, 64, ja koripallon legendaarinen, jo edesmennyt, valmentaja Robert "Petteri" Petersen. Ukkolan ansiot olivat kunniakkaiden painiperinteiden jatkamisessa, kun taas Peterseniä voisi luonnehtia uuden lajin levittäjäksi ja innostajaksi. Hän oli koripallomaajoukkueen valmennusryhmässä muun muassa Helsingin 1952 ja Tokion 1964 olympiakisoissa.

8.1.2015

Näin Vuoden urheilija valitaan

Vuoden urheilijan välinta lähestyy kovaa vauhtia. Joidenkin mielestä aika kuluu varmaan tuskallisen hitaasti. Mutta enää ei kannata liikaa jännittää, sillä urheilutoimittajat ovat jo äänestäneet Vuoden urheilijasta ja valmentajasta, ja tieto julkistetaan Urheilugaalassa ensi tiistaina.

Vuoden urheilija Tero Pitkämäki jakoi viime kesänä Turussa
Paavo Nurmi Gamesin yhteydessä  nimikirjoituksia.
Urheilutoimittajat ovat valinneet Vuoden urheilijan vuodesta 1947 lähtien. Ensimmäisellä kerralla valittiin yhdistetyn ja hiihdon edustaja Heikki Hasu ja pikaluistelija Lassi Parkkinen. Kesälajin edustajat ovat tulleet usemmin valituiksi, mutta melkein tasatahtia valinnat ovat jakautuneet kesä- ja talvilajeihin.

Jossain vaiheessa haluttiin taata naisurheilijoillekin näkyvyyttä, ja sen vuoksi äänestettiin myös Vuoden naisurheilijasta. Sitten se meni siihen, että naiset keräsivät sekä naisurheilijan ja Vuoden urheilijan palkinnot. Joten nykyisin äänestys koskee vain Vuoden urheilijaa, joka voi olla joko mies, nainen, tai pari. Tai joukkue.

Tein lyhyen SlideShare-esityksen aiemmista valinnoista. Joukkueurheilijat eivät yleensä sijoitu tässä äänestyksessä korkealle. Vain kaksi kertaa on jalkapalloilija, Jari Litmanen ja Sami Hyypiä, valittu Vuoden urheilijaksi. Molempien meriitit ovat olleet Euroopan kentiltä. Joukkuelajien urheilijoiden vaisu menestys selittyy osittain sillä, että joukkuelajien äänet jakautuvat joukkueiden pelaajien ja menestyneen maa- tai seurajoukkueen kesken. En jaksa uskoa, että Urheilutoimittajain Liitto hyväksyisi sellaista äänestyskuponkia, jossa olisi vain yhden lajin urheilijoita. Esimerkiksi jääkiekkoilijoita. Se katsottaisiin taktikoinniksi ja yhden lajin suosimiseksi.

Vuoden urheilijaksi on valittu kolme kertaa useammin mies kuin nainen. Se johtuu valintojen pitkästä historiasta. Pikajuoksija Mona-Lisa Pursiainen oli ensimmäinen Vuoden urheilijaksi valittu naisurheilija vuonna 1973. Seuraavan vuonna Euroopan mestari Riitta Salin jatkoi kärjessä. Sittemin naiset ovat olleet lähes yhtä monta kertaa Vuoden urheilijana kuin miehet.

Se, että naiset eivät tulleet 1940-, 1950- ja 1960-luvuilla kertaakaan valituiksi Vuoden urheilijoiksi kertoo osittain sen ajan urheilutoimittajien arvomaailmasta. Mutta vielä enemmän se kertoo sen ajan naisurheilusta, ja vastaavasti viime vuosikymmenet todistavat vahvasta kehityksestä naisurheilussa. Naisurheilijoita oli takavuosikymmeninä selvästi vähemmän kuin miehiä, he menestyivät heikommin, ja heidän suhtautumisensa urheilemiseen oli ehkä amatöörimäisempi kuin miehillä. 1970-luvulle saakka valmentaja saattoi ajatella, että naisurheilija ei kestä kovaa harjoittelua. Olympiakisoissa naisten annettiin juosta maraton vasta 1984.

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki valittiin vuosi sitten Vuoden urheilijaksi MM-hopeansa turvin. Se oli Pitkämäelle jo toinen valinta. Pitkämäki on siis vallassa oleva Vuoden urheilija, kunnes seuraaja saadaan valittua, ja julkistettua.

Kirjoitin Vuoden urheilijan valinnasta aikaisemmin Urheilutoimittajain Liiton sivuille, jos haluat vilkaista.

Tässä ovat kaikki aikaisemmat Vuoden urheilijat:


1947 Mikko Hietanen, kestävyysjuoksu ja Lassi Parkkinen, pikaluistelu
1948 Heikki Hasu, hiihto ja yhdistetty
1949 Viljo Heino, kestävyysjuoksu
1950 Heikki Hasu, hiihto ja yhdistetty
1951 Veikko Karvonen, kestävyysjuoksu
1952 Veikko Hakulinen, hiihto
1953 Veikko Hakulinen, hiihto 
1954 Veikko Hakulinen, hiihto 
1955 Voitto Hellsten, pikajuoksu
1956 Antti Hyvärinen, mäkihyppy 
1957 Olavi Vuorisalo, kestävyysjuoksu 
1958 Vilho Ylönen, kivääriammunta
1959 Juhani Järvinen, pikaluistelu
1960 Veikko Hakulinen, hiihto 
1961 Kalevi Huuskonen, ampumahiihto 
1962 Pentti Nikula, seiväshyppy
1963 Pentti Eskola, pituushyppy
1964 Eero Mäntyranta, hiihto
1965 Jouko Launonen, pikaluistelu
1966 Eero Mäntyranta, hiihto 
1967 Eero Tapio, paini 
1968 Kaarlo Kangasniemi, painonnosto
1969 Kaarlo Kangasniemi, painonnosto
1970 Kalevi Oikarainen, hiihto 
1971 Juha Väätäinen, kestävyysjuoksu 
1972 Lasse Virén, kestävyysjuoksu
1973 Mona-Lisa Pursiainen, pikajuoksu 
1974 Riitta Salin, pikajuoksu 
1975 Heikki Ikola, ampumahiihto
1976 Lasse Virén, kestävyysjuoksu 
1977 Pertti Ukkola, paini 
1978 Helena Takalo, hiihto 
1979 Pertti Karppinen, soutu 
1980 Pertti Karppinen, soutu 
1981 Heikki Ikola, ampumahiihto
1982 Keke Rosberg, rata-autoilu 
1983 Tiina Lillak, keihäänheitto 
1984 Marja-Liisa Kirvesniemi, hiihto
1985 Matti Nykänen, mäkihyppy 
1986 Marjo Matikainen, hiihto
1987 Marjo Matikainen, hiihto 
1988 Matti Nykänen, mäkihyppy
1989 Marjo Matikainen, hiihto 
1990 Päivi Alafrantti, keihäänheitto 
1991 Kimmo Kinnunen, keihäänheitto 
1992 Toni Nieminen, mäkihyppy 
1993 Juha Kankkunen, ralliautoilu
1994 Jani Sievinen, uinti 
1995 Jari Litmanen, jalkapallo 
1996 Heli Rantanen, keihäänheitto 
1997 Mika Myllylä, hiihto 
1998 Mika Häkkinen, autourheilu
1999 Mika Myllylä, hiihto 
2000 Arsi Harju, kuulantyöntö 
2001 Sami Hyypiä, jalkapallo
2002 Samppa Lajunen, yhdistetty 
2003 Hanna-Maria Seppälä, uinti 
2004 Marko Yli-Hannuksela, paini 
2005 Janne Ahonen, mäkihyppy 
2006 Jukka Keskisalo, kestävyysjuoksu 
2007 Tero Pitkämäki, keihäänheitto
2008 Satu Mäkelä-Nummela, haulikkoammunta
2009 Aino-Kaisa Saarinen, hiihto
2010 Minna Kauppi, suunnistus 
2011 Kaisa Mäkäräinen, ampumahiihto
2012 Tuuli Petäjä-Sirén, purjehdus
2013 Tero Pitkämäki, keihäänheitto

2.1.2015

Teemu Selänne oli suosituin suomalaisurheilija 2014

Googlen vuositilastojen mukaan Teemu Selänne oli viime vuoden kiinnostavin suomalaisurheilija. Koska urheilutoimittajien Vuoden urheilija julkistetaan vasta Urheilugaalassa (13.1.), laitan tähän näkyviin Googlen hakusuosikit ikään kuin lämmittelyksi:

  1. Teemu Selänne
  2. Enni Rukajärvi
  3. Tuukka Rask
  4. Pekka Rinne
  5. Iivo Niskanen
  6. Erik Haula
  7. Kerttu Niskanen
  8. Olli Jokinen
  9. Jere Karalahti
  10. Sami Jauhojärvi

Katsotaanpa vähän lähemmin listaa. Näkee, että se on suomalainen lista. Jääkiekkoilijoita on kuusi, hiihtäjiä kolme, ja ainoana naisena lumilautailija Enni RukajärviHämmästystä herättää esimerkiksi moottoriurheilijoiden puuttuminen tuolta hakulistalta: Mutta missä on Kimi?

Google on tehnyt myös viihdyttävän videokoosteen, joka kertoo viime vuoden hakutuloksista. Se kannattaa katsoa.


Urheilutoimittajien lista tulee varmasti näyttämään vähän toisenlaiselta kuin hakukoneen lista. Luultavasti urheilutoimittajien listalle mahtuu mukaan jokunen kesälajienkin edustaja!

Päivitänpä tätä postausta, koska tänään 11.1.2015 on Teemu Selänteen urheilu-uralla yksi hieno kulminaatiopiste, kun hänen pelinumeronsa 8 jäädytetään ja paita nostetaan Anaheim Ducksin kotihallin kattoon! Parhaat onnittelut Teemulle, suomalaiselle jääkiekolle, ja kaikille suomalaisille! Kiitos Teemu yli 20 vuoden hienoista hetkistä!

Lisää suosikiksi

21.10.2014

Golfari vastaan keihäänheittäjä

Helsingin Sanomien arvostettu urheilutoimittaja Ari Pusa avasi golfin Euroopan kiertueen reikäpelimestaruuden voittaneelle Mikko Iloselle oven jopa Vuoden urheilijaksi.

Kun Pusa laittaa oven raolleen, on asiaa syytä tarkastella vakavasti. Monipuolisesti urheilun hallitsevalla toimittajalla on ollut pitkään suomalaisen urheilun näköalapaikalla.

(Tässä kävi niin hullusti, että kirjoitin aamulla toimittaja Jussi-Pekka Reposen kirjoittaneen kyseisen jutun. Nyt Mestareiden liigan tauolla on hyvä korjata jutun kirjoittajan nimi oikein: kyllä siinä Ari Pusan laadukas kädenjälki näkyy.)

Tämä vuosi on siitä poikkeuksellinen, että Vuoden urheilijaksi on ehdolla olympiavoittaja, nimittäin parisprintin korkeimmalle korokkeelle Sotshin olympiakisoissa noussut kaksikko Iivo Niskanen ja Sami Jauhojärvi.

Vuoden urheilijan viittaa soviteltiin kesällä myös Antti Ruuskaselle, joka voitti keihäänheiton Euroopan mestaruuden. Keihäänheitto on se tekninen voimalaji, jossa suomalaiset ovat olleet maailman parhaita yli sadan vuoden ajan.

Ensimmäinen suomalainen keihäänheiton suurvoittaja oli myöhempi jääkärimajuri Julius Saaristo, joka voitti kahden käden yhteistuloksella kultaa legendaarisissa Tukholman olympiakisoissa vuonna 1912. Sen jälkeen keihäänheitto on jäänyt suomalaisten tavaramerkiksi maailmalla ja suomalaisten penkkiurheilijoiden rakastamaksi lajiksi.

Kun Helsingin Sanomat nostaa golfari Mikko Ilosen vakavasti haastamaan keihäänheiton Euroopan mestaria ja hiihdon olympiavoittajia, ollaan suomalaisessa urheilussa kääntämässä uutta lehteä.

Tähän sopii hyvin tarina oman aikansa Tiger Woodsista, Harry Vardonista. Hän voitti kuusi British Open -turnausta ja yhden US Openin, kunnes ensimmäinen maailmansota katkaisi urheilutoiminnan useaksi vuodeksi. Jerseyläinen ei enää palannut sodan jälkeen samalle tasolle.

Vardon, golfin sen ajan supertähti, osallistui kerran sekanelinpeliin, jossa hänen pelikumppaninaan oli naispelaaja, ja he pelasivat kahta keihäänheittäjää vastaan. Sääntöjä oli luonnollisesti hieman mukautettu. Silloin kävi niin, että golfarit voittivat.

Varmaa on, että Vuoden urheilijan valinta herättää tänä syksynä enemmän tunteita kuin vuosiin.



11.8.2014

Mikko Ilonen pelasi huippukisan PGA Championshipissä

Mikko Ilonen pelasi historiallisen hienon turnauksen Valhallassa U.S. PGAChampionshipissä. Hän oli kahden kierroksen jälkeen jaetulla neljännellä sijalla ja kolmen kierroksen jälkeen jaetulla yhdeksännellä sijalla. Neljänteen päivään hän lähti Ruotsin Henrik Stensonin parina (-9), neljä lyöntiä kärkipelaaja Rory McIlroyn takana.

Mikko pelasi tasaisen ja varman viimeisen kierroksen (69) ja tuloksena oli jaettu 7. sija, joka on uran paras saavutus!

Hieman perspektiiviä: Rory McIlroy on tällä hetkellä maailman paras pelaaja, joka voitti viime kuussa jo The Open Championshipin. Henrik Stenson oli viime vuonna Ruotsin ykköstähti ja sai vastaanottaa tammikuussa arvostetun Jerringprisetin. 

Valhallan hieno suoritus vahvistaa entisestään Mikko Ilosen asemaa suomalaisen golfin kirkkaimpana tähtenä. Hänellä on aiemminkin ollut hyviä tuloksia, mutta Valhallassa Ilonen pelasi itsensä ehdolle Ryder Cupiin ja vuoden urheilijaksi.

Suomalaisessa golfissa ei ole koskaan aikaisemmin saavutettu mitään vastaavaa. Vertailukohta voidaan hakea vain Ilosen omista aikaisemmista saavutiksista. Mutta mitkä ovat ne Mikon seuraavaksi parhaat suoritukset?

Kaksi kilpailua täytyy ehdottomasti huomioida uran alkupuolelta. Toinen on British Amateurin voitto vuonna 2000, ja toinen on huikea yhdeksäs sija seuraavan vuoden British Openissa. 

Amatööritulosten vertaaminen ammattilaistuloksiin on äärimmäisen vaikeaa. Toisaalta ammattilaisena Mikko on luonnollisesti paljon parempi pelaaja kuin nuorena amatöörinä. Ja toisaalta aina, kun Mikko esitellään, muistetaan mainita hänen voittonsa British Amateurissa.

On tietysti uskaliasta tehdä paremmuuslistaa tuoreeltaan PGA Championshipin jälkeen, mutta teen nyt kuitenkin kaiken uhalla yrityksen arvottaa Mikon parhaita kilpailuja:

1. Major: U.S. PGA Championship 2014 Valhalla: T7.

2. Major: The Open 2001 Royal Lytham & St Annes:  T9.

3. Major: The Open 2006 Royal Liverpool: T16.

4. European Tour Irish Open 2014 Fota Island: 1.

5. European Tour Nordea Masters 2013 Bro Hof Slott: 1.

6. European Tour Scandinavian Masters 2007 Arlandastad: 1.

7. British Amateur 2000 Royal Liverpool: 1.

8. Asian/European Tour Enjoy Jakarta Astro Indonesia Open 2007: 1.

9. European Tour Qatar Masters 2014: 2. (tappio uusinnassa Sergio Garcialle)


10. European Tour BMW PGA Championship 2013 Wentworth: T12.

Esimerkiksi Mikon valmentajalla Timo Rauhalalla voisi olla aivan toisenlainen lista. Yhtä kaikki, kun maailmassa on 60 miljoonaa golfin pelaajaa, Mikko Ilonen on nyt tunnetuin suomalaisurheilija maailmalla.