Ville Ritolaa juhlitaan Seinäjoella

Seinäjoella muistetaan tässä viikonvaihteessa paikkakunnan menestyneintä urheilijaa. Tero Pitkämäki? Ei, vaan viisinkertainen olympiavoittaja Ville Ritola.

”Peräseinäjoen Susi” Ville Ritola voitti 1924 ja 1928 olympiakisoissa kahdeksan mitalia. Samalla, kun Peräseinäjoki kymmenisen vuotta sitten yhdistyi Seinäjokeen, siirtyivät Peräseinäjoella säilytettävät Ritolan olympiamitalit Seinäjoen alueelle. Näin Ritola on Seinäjoen menestynein urheilija.

Ville Ritolan olympiavoitot:

1924 3000 m estejuoksu

1924 10 000 m

1924 3000 m joukkuejuoksu

1924 Maastojuoksun joukkuekilpailu

1928 5000 m

Sunnuntaina juhlitaan Ritolan syntymän 120-vuotisjuhlaa komeasti. Villen oikea syntymäpäivä oli 18.1., mutta edeltävä sunnuntai sopii juhlintaan mainiosti. Paikalla on muun muassa Suomen Urheiluliiton toimitusjohtaja Jarmo Mäkelä, ja Ritolasta muutamia vuosia sitten elämäkerran kirjoittanut Ossi Viita. Molemmilla on juhlapuheet tai puheenvuorot, ja lisäksi juhlassa esitetään Ossi Viidan kirjoittama näytelmä, joka kertoo valaisee ja käsittelee Pariisin olympiakisojen tapahtumia.

En tiedä Paavo Nurmen lisäksi muita urheilijoita, joista on katsottu tarpeelliseksi kirjoittaa näytelmä. Varmasti heitä on. Tapio Rautavaaran tarinaa on kuvattu jollain tavalla elokuvassakin, joten varmaan hänestä näytelmäkin on tehty. Samoin Matti Nykäsestä on tehty elokuva, mutta onkohan näytelmää?

Ville Ritola vauhdissa Pennsylvaniassa. Kuvan lähde:
Mark Will-Weber, Run for the Diamonds.

Ville Ritola muutti 17-vuotiaana poikana Yhdysvaltoihin, mutta hän tuli Amerikasta kaksi kertaa Eurooppaan edustamaan Suomea olympiakisoissa. Ritola oli todellinen työn sankari. Hän työskenteli Yhdysvalloissa ”karpenterina”, rakennusmiehenä, ja juoksi kilpaa töiden ohessa. Ville menestyi Amerikan kilpailuissa hyvin. Yksi Ritolan menestyksellisistä kilpailuista oli Pennsylvaniassa 1920-luvun alussa juostu Berwickin maraton (matkana puolimaraton), josta oheinen juoksukuva on. 

Ritola otti Yhdysvaltain kansalaisuuden vasta päätettyään juoksu-uransa 1930-luvulla.

Takaisin kotimaahan Ritola muutti 1971. Paavo Nurmi antoi lakimiehelleen Pekka Kareelle tehtäväksi järjestää asunnon Nurmen Lauttasaaren taloista. Juoksijoiden kuningas eli tämän jälkeen itse enää parin vuoden ajan, mutta viimeisinä elinvuosinaan Paavo sai Villestä arvokkaan ystävän. Ritola eli vuoteen 1982.

Nurmi ja Ritola olivat yleisurheilun verrattomin ja menestynein parivaljakko. ”Peräseinäjoen Susi” ja ”Turun Antilooppi” kiersivät Amerikan sisäratoja kevättalvella 1925 murskaten ennätyksiä mielin määrin. Molempien asioita hoiti managerina Hugo Qvist, joka järjesti kilpailuja niin, että kaksikko juoksi tavallisesti eri matkoja. Näin superkaksikon keskinäiset kohtaamiset saivat poikkeuksellista huomiota.  

Ritolaa verrataan lähes aina Nurmeen. Molemmat pitivät juoksemisesta, ja Amerikasta. Ja molemmille oli äärimmäisen tärkeää edustaa juuri Suomea olympiakisoissa.

Monessa mielessä Ritola oli Nurmen vastakohta. Nurmi oli vakavaluonteinen kaupunkilaispoika, joka teki kaksi menestyksekästä kilpailukiertuetta Yhdysvaltoihin. Nurmi kotiutui Helsinkiin, joka tarjosi tunnetulle liikemiehelle monia mahdollisuuksia. Ritola oli iloluonteinen maalaispoika, joka eli Amerikassa siirtolaisena pääosan elämästään.

Ritola saattoi olla juoksijana jopa Nurmeakin lahjakkaampi. Nurmi pysyi tahdonvoimallaan ja järjestelmällisellä harjoittelullaan kuitenkin edellä. Vain muutaman kerran Ritola onnistui voittamaan Nurmen. Ikuiseksi kahvipöytäkeskustelun aiheeksi kelpaa se, jaettiinko esimerkiksi Pariisin olympiakisoissa Ritolan ja Nurmen kesken juoksumatkoja niin, että toinen antoi toisen voittaa. Varmana pidetään, että Nurmelle tällaista ehdotettiin, mutta hän otti nokkiinsa ja jäi 10 000 metriltä kokonaan pois.

Mutta yrittikö Ritola tosissaan Nurmen ohi Pariisin 5000 metrillä, vai antoiko hän Nurmen toteuttaa unelmansa 1500 metrin ja 5000 metrin voittamisesta samana iltana? Ärsyttävä kysymys. Joka kerta, kun sen kysymyksen kuulee, tulee lähinnä ärtynyt olo. Paavo sanoi vuosia myöhemmin, että kyllä Ville tosissaan yritti. Pidetään tästä kiinni.

Wilma Murto, JTSK

Wilma Murto sulatteli jouluruokia omaperäisellä tavalla hyppäämällä uuden seiväshypyn Suomen ennätyksen 445 (22- ja 19-vuotiaiden sarjoissa). Tulos on samalla toiseksi paras 17-vuotiaan hyppäämä tulos Euroopassa. Angelica Bengtssonin Euroopan ennätys on 447.

Wilma Murto haki syksyllä Santahaminan olympialeiriltä
eväitä olympiavuoteen.

Someron monitoimihallissa 27.12. syntynyt SE-tulos on hämmentävän hyvä, monestakin eri syystä: 1) Kyseessä oli hallikauden ensimmäinen kilpailu, 2) Wilma hyppäsi edellisen vuoksi vain 12 askeleen vauhdilla, ja 3) Wilman kesä meni pilalle jalkavamman vuoksi.

Viime talvena Wilma hyppäsi junioreiden Suomen ennätyksen 440, mutta kesällä parhaaksi jäi 430. Nyt syntynyt tulos 445 on tärkeä ennen kaikkea Wilman oman itseluottamuksen kannalta. Tällä tuloksella hänet valitaan jo Amsterdamin EM-kisoihin, ja Rio de Janeiron olympiaraja on vain viiden sentin päässä.

Itse asiassa Wilma hyppäsi Somerolla kolme yritystä myös 450:stä, ja viimeinen yritys oli hyvin lähellä onnistumista. Katso kolmas yritys tästä: 

Best try on 450 https://t.co/GEPjh3swtq

— Wilma Murto (@wilmamurto) December 28, 2015

Se 450 on tuttu korkeus Wilmalle, sillä hän jahtasi sitä viime kesänä päästäkseen Pekingin MM-kisoihin. Jahti ei tuottanut tulosta, mutta hallitulos 440 oli niin hyvä, että Wilma olisi ollut rankingin perusteella oikeutettu hyppäämään MM-kisoissa. Loppujen lopuksi röntgenkuva paljasti, että jalkavammassa oli kyse veneluun murtumasta. Sen sijaan, että olisi matkustanut MM-kisoihin Kiinaan, Wilma päätti kilpailukautensa kuin seinään.

Suomen olympiakomiteassa oltiin hyvin hereillä ja sieltä tuli suureen pettymykseen kautensa päättäneelle Wilmallekin kutsu Santahaminaan olympialeirille. Uskon, että sieltä tarttui sellaista innostusta, joka nostaa Wilman mukaan Rion olympiajoukkueeseen.

Terveisiä Eliza McCartneylle

Wilman kovin kilpakumppani ei ole tällä hetkellä Suomen paras seiväshyppääjä Minna Nikkanen, joka hävisi Somerolla ensimmäisen kerran Wilmalle jäätyään 435:een. Wilman tuloksia verrataan maailmanlaajuisesti… ja vertauskohteena on Uuden-Seelannin Eliza McCartney. Hän hyppäsi Aucklandin lämmössä pari viikkoa sitten uuden junioreiden maailmanennätyksen 464 parantaen Ruotsin Angelica Bengtssonin neljä vuotta vanhaa ennätystä sentillä.

Eliza McCartney täytti joulukuun alussa 19 vuotta, joten hän on puolitoista vuotta kesäkuussa 17 vuotta täyttänyttä Wilmaa vanhempi. McCartney saattaa vielä tänä talvena parantaa ME-tulostaan 464:stä joitakin senttejä. Mihin McCartney ME-numerot tulevina viikkoina nostaakaan, sinne Wilmankin katse nousee.

 Jarno Koivusen seivästalli

Valmentaja Jarno Koivusella on käsissään nyt tämän vuoden paras suomalainen naisyleisurheilija Minna Nikkanen, ja lupaavin suomalaisjuniori, Wilma Murto. Näiden kahden suomalaisen yleisurheilun kruununjalokiven ohjaaminen on erittäin vaativaa, sillä hyppääjät ovat kehityskaarellaan aivan erilaisessa vaiheessa. Kymmenen vuotta vanhempi Nikkanen nirhaisee omaa ennätystään 460 lähinnä sentti kerrallaan ylemmäs. Murto sen sijaan voi yltää suuriinkin kertaparannuksiin.

Koivunen toimii valmentajana Turun Seudun Urheiluakatemiassa. Itse aikanaan 535 hypännyt Koivunen tuntee seiväshypyn tekniikan läpikotaisin, ja hän osaa selvästikin ohjata urheilijoita juuri sopivalla vaatimustasolla.

Nyt ollaan siinä tilanteessa, että Nikkanen ja Murto ovat niin kiinnostavia urheilijoita, että kaksikon ympärillä alkaa liikkua monenlaisia neuvojia. Se on osa menestyksen kaavaa. Silloin valmentaja saa kyllä tehdä urheilijan kanssa rauhassa töitä, kun tuloksia ei vielä tule. Mutta kun lupaavia tuloksia alkaa syntyä, kasvaa myös kiinnostus, luonnollisesti. Niinpä tärkeintä, mitä Suomen Urheiluliitto voi nyt tehdä, on pyrkiä takaamaan hyvä harjoittelurauha Koivusen ”tallille”.

 Turku paras kaupunki yleisurheilijalle

Turku on tällä hetkellä yleisurheilijalle paras mahdollinen kaupunki. Harjoitusolosuhteet ovat huippuluokkaa kesällä ja talvella, ja Paavo Nurmi Games on jo nyt yksi Euroopan arvostetuimmista yleisurheilukilpailuista. Minna Nikkasen ansiosta naisten seiväshyppy on ollut jo aikaisemmin PNG:n lajiohjelmassa, mutta Wilman nousu Minnan haastajaksi takaa sen, että naisten seiväshyppy on tulevissakin Paavo Nurmen kisoissa yksi odotetuimmista lajeista.

Wilmalla on tiedossa todella mielenkiintoinen kesä, sillä Paavo Nurmi Gamesin, Amsterdamin EM-kisojen ja Rion olympiakisojen lisäksi kilpailuohjelmaan kuuluu ehkä kaikkein tärkeimpänä myös U20 MM-kisat. Ne piti järjestää Venäjällä Kazanissa, mutta IAAF otti Venäjältä järjestelyvastuun pois. Kolme maata oli kiinnostunut lyhyellä varoitusajalla ottamaan nuorten MM-kisat järjestettäväkseen,  mutta vain Puolan Bydgoszcz jätti määräaikaan mennessä hakupaperit. IAAF:n hallitus päättää isännyydestä lyhyellä pohdinnalla, jo 7. tammikuuta.

Karttaan vilkaisu kertoo, että Bydgoszcz on suomalaisille urheilijoille jonkun verran kiinnostavampi paikkakunta kuin Kazan. Se ero on melko tarkkaan tuhat kilometriä. Puolan Bydgoszcz on puolet lähempänä Helsinkiä kuin Venäjän Kazan.

Ensi kesän Timanttiliigassa hypätään naisten seivästä muun muassa Roomassa 2.6. ja Birminghamissa 5.6., mutta nämä kilpailut ovat ehkä ennemmin Minna Nikkasen kuin Wilma Murron ohjelmassa.

Jos Paavo Nurmi Games nousee Timanttiliigaan 2017, on naisten seiväshyppy siinäkin tapauksessa yksi kiinnostavimmista lajeista.

P.S.

Ai niin: Wilma tviittasi syksyllä, että hänen treeniohjelmassaan on merkintä JTSK. Se tarkoittaa, että Joku Tekee Sen Kuitenkin. Se on siis merkattu poikkeuksellisen raskaan harjoituksen yhteyteen.

Tutustu Wilman kotisivuihin täällä. 

Vielä muutama ajatus Lauri Lehtisen olympiavoitosta

Olen lueskellut tällä viikolla Arto Terosen ja Jouko Vuolteen uusinta Kiveen hakatut –kirjaa (”Urheilun valoja ja varjoja”). On mukava lukea artikkeli, ja kuunnella Yle Areenasta samasta aiheesta heidän radiopohdiskelujaan.

Kiveen hakattujen tarinat ja kuvat tukevat toisiaan.
Miten mahtoi olla, mutkitteliko Lauri Lehtinen
 tarkoituksella? Vai oliko hänelle
 vain määrätty mutkainen elämänpolku?

Nyt juutuin olympiavoittaja Lauri Lehtisen tarinaan. Siis siihen juttuun, kun Helsingin Tovereita edustanut Lehtinen juoksi Los Angelesin olympiakisoissa 5000 metrillä voittoon ja ”mutkitteli” sen verran loppusuoralla, että amerikkalainen Ralph Hill ei päässyt loppusuoralla ohi.

Vielä edellisvuonna Paavo Nurmi pystyi pitämään muut suomalaiset kestävyysjuoksijat ”herran nuhteessa”, mutta vuonna 1932 kaikki oli toisin. Nurmi tavoitteli kruunua uralleen ja siirtyi kohti maratonia keskittyen koko vuoden 1932 harjoittelussaan Los Angelesin olympiamaratonin voittamiseen.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto jahtasi puolestaan ruotsalaisen puheenjohtajansa Sigfrid Edströmin ja Amerikan yleisurheilun ykkösmiehen Avery Brundagen johdolla Paavo Nurmea saadakseen hänet kiinni amatöörisääntöjen rikkomisesta.

Näin ratamatkoille tuli tilaa, ja sekös innosti nuorempia suomalaisjuoksijoita. Helsingin Tovereiden Lauri Lehtinen näki tilaisuutensa ja viritti itsensä maailmanennätyskuntoon.

Olympiakisojen aattovuonna Nurmi, 34, oli vielä näyttänyt Lehtiselle kantapäitään kahden mailin ME-juoksussa, mutta kesäkuussa 1932 Lehtinen murskasi Paavo Nurmen kahdeksan vuotta vanhan 5000 metrin ME-ajan. Lehtisen ennätysaika oli 14,16,9,  mutta IAAF:n silloisen käytännön mukaan se pyöristettiin ennätyskirjoihin numeroihin 14.17,0.

Lehtinen juoksi muitakin kovia aikoja ennen Losiin lähtöä, ja ilmeisesti hän innostui virittämään konettaan ylikierroksille jo kotimaassa, tai pitkän laivamatkan tuoman tauon jälkeen hän harjoitteli liian kovaa Amerikan puolella juuri ennen kisoja. Joka tapauksessa hän oli Los Angelesissa ylikunnossa, ja punnersi väkisin olympiavoittoon ajalla 14.30,0. Puoli metriä hävinneelle amerikkalaiselle Ralph Hillille annettiin sama aika.

Mitä siinä loppusuoralla tapahtui? Lehtinen tuli keulilla kaarteesta, ja haki jalkojensa alle pitävämpää pohjaa kakkosradalta. Samaan aikaan Hill yritti Lehtisen ohi oikealta, mutta jenkki ei arvannut mennä kolmannelle radalle. Katsomoon näytti siltä, että suomalainen blokkaa tien. No tavallaan, kyllä. Mutta sitten kokematon Hill teki virheen, muutti suuntaa, ja kääntyi sisäradalle. Lehtinen otti samalla askeleen sisemmäs. Ja Coliseumin yleisö oli raivoissaan.

Ymmärrän täysin amerikkalaisten raivon. He olisivat halunneet nähdä oman pojan yllätysvoiton, mutta suomalainen ennakkosuosikki näytti juoksevan edessä mutkitellen sitä mukaa, kuin Hill yritti ohittaa.

Tätä loppusuoraa onkin juostu sitten vuosikymmenien ajan uudelleen ja uudelleen. Monet urheilutoverit ja toimittajat tuomitsivat ilmeisesti kymmenien tuhansien amerikkalaiskatsojien buuauksen synnyttämässä joukkopsykoottisessa tunnelmassa Lehtisen voiton. Onneton Lehtinen taisi ottaa syytökset pahasti itseensä, koska hän ei halunnut Losin loppusuorasta koskaan puhua.

Mahtoiko hän juosta itse sitä loppusuoraa vielä vuosien kuluttua painajaisissaan? Jos hän olisi päässyt uudelleen samaan tilanteeseen, olisiko hän valinnut juoksulinjansa toisin? Entäs jos Hill olisi yrittänyt ohi jo takasuoralla?

Kun hieman sinivalkoisin silmin katsoo sitä loppusuoraa Youtubesta, niin ei voi kuin ihmetellä, miksi Hill ei jatkanut määrätietoisesti ohitusyritystään sieltä oikealta, jos voimia oli jäljellä? Vai oliko niitä? Hän itse sähläsi sen kultasaumansa.  

Juoksun jälkinäytökset ovat menneet olympiahistoriaan monina versioina. Ruotsalaiset Sune Sylvén ja Ove Karlsson kirjoittavat omassa olympiahistoriassaan, että Lehtinen olisi tarjonnut kultamitaliaan hyvitykseksi Hillille. Hauska tarina, mutta ei taida pitää paikkaansa.

Palkintojenjako järjestettiin seuraavana päivänä, ja Lehtinen pyysi Hilliä nousemaan viereensä ylimmälle korokkeelle. Hill kieltäytyi. Sen sijaan Hill vaihtoi Lehtisen kanssa olympiarintamerkkinsä.

Berliinissä 1936 Lehtinen juoksi 5000 metrillä Gunnar Höckertin jäljessä hopealle. Kulta 1932 ja hopea 1936 olympiakisoista oli, ja on, hieno saavutus reumaa sairastaneelta mieheltä!

Siihen ruotsalaisten ihmeelliseen tarinaan kultamitalin tarjoamisesta Hillille: Lehtinen kyllä luopui kultamitalistaan. Hän antoi sen talvisodassa kaatuneen Gunnar Höckertin muistoa kunnioittaakseen suomalaiselle sotilaalle. Sotilaat valitsivat mitalin saajaksi Matti Mäkisen, Simpeleen tehtaan isännöitsijän.

Lukekaa lisää Terosen ja Vuolteen Kiveen hakatuista. Lukekaa, ja ihmetelkää elämän kummallisuuksia!

Ruotsi pöllyttää paperimaaottelussa Suomen

Yleisurheilun Ruotsi-maaottelussa isäntämaa Ruotsi on suosikki niin miesten kuin naistenkin ottelussa. Jonkinlaista lohtua voidaan saada nuorten maaotteluista.

Ruotsi on voittanut kolme viimeistä miesten maaottelua. Katsotaanpa hieman, missä lajeissa maaottelut ratkeavat.

Miesten maaottelu menisi paperilla tilastotulosten perusteella 236–174. Miehille on tulossa nöyryyttävät 16–6-tappiot 100 metrillä, 400 metrillä, 1500 metrillä, 5000 metrillä ja kiekonheitossa. Molemmat viestit ovat menossa Ruotsille 5–2.

Suomen ainoa kolmoisvoitto näyttää tulevan keihäänheitossa. Tosin Ruotsin Kim Amb heitti Pekingin MM-kisoissa 11:nneksi. Kuten muistamme, Tero Pitkämäki oli kolmas, mutta Ari Mannio karsiutui loppukilpailusta, ja Teemu Wirkkala joutui loukkaantuneena antamaan MM-paikkansa Manniolle. Suomen kolmoisvoitto ei siis ole mitenkään kirkossa kuulutettu, sillä Ruotsin 25-vuotias Amb haluaa varmasti parantaa uransa parasta maaottelusijoitusta, kahden vuoden takaista 3. sijaa.

Suomi voi pikamatkoilla rimpuilla Ruotsin tahdissa, jos Samuli Samuelsson lyö 100 ja 200 metrillä kiilaa ruotsalaisrintamaan.

Kestävyysmatkoilla Ruotsi murskaa lopullisesti Suomen, jos keltapaidat lähtevät pitämään vauhtia. Tasoero ruotsalaisten hyväksi on valtava. 10 000 metrillä suomalaisten mahdollinen yllätyskortti on MM-maratoonari Henri Manninen. Jos hän on ehtinyt toipua hyvin MM-maratonista, hän voi onnistua jättämään parikin ruotsalaista taakseen.

Naisten maaottelusta tulee tasainen

Naisten maaottelussa Ruotsi on paperilla parempi 210–200. Tämä ero on kurottavissa kiinni, vaikka Ruotsi on paria viimeistä maaottelua hallinnutkin.

Ruotsi on saamassa kolmoisvoiton (pisteet 16–6) 1500 metrillä, korkeushypyssä, ja lisäksi molemmat viestit ovat menossa Ruotsille 5–2.

Suomelle on tulossa kolme kolmoisvoittoa: 100 metrin aidoissa, kolmiloikassa ja keihäänheitossa. Suomen yllätysmahdollisuus perustuu siihen, että nämä asetelmat säilyvät. Tosin Ruotsin Anna Wessman (58,34) voi vaikka voittaa keihään ja romuttaa siten Suomen toiveet maaotteluyllätyksestä.

Kansainvälisesti kovin laji naisten maaottelussa on seiväshyppy. Ruotsin Angelica Bengtsson (470) sijoittui MM-Pekingissä neljänneksi, Minna Nikkanen (460) oli kymmenes ja Ruotsin kakkoshyppääjä Michaela Meijer jäi loppukilpailussa ilman tulosta. Seipäässä maaottelu menee paperilla Ruotsille pistein 14–8. Tässä avainhyppääjiä ovat nyt Aino Siitonen (425) ja Elina Lampela (416). Heidän pitäisi venyä heikoimman ruotsalaisen Elienor Wernerin edelle. 

Ylöspäin suuntautuvissa hypyissä nousee poikkeuksellisen tärkeäksi myös aloituskorkeuden ylittäminen. Normaalisti ilman tulosta jäämisestä kärsii vain urheilija itse. Nyt tilanne on se, että koko maaottelun voitto voi olla yhdestä pisteestä kiinni!

Suomen voitto naisten maaottelussa on kiinni pitkälti siitäkin, miten viisi urakoitsijaa Hanna-Maari Latvala, Milja Thuresson, Nooralotta Neziri, Karin Storbacka, ja Camilla Richardsson onnistuvat.

Hanna-Maari Latvala on hyvässä syyskunnossa eikä olisi aivan mahdotonta, että hän venyy 100 ja 200 metrillä tuplavoittoon.  Milja Thuresson urakoi samat matkat, ja turkulainen taistelee myös lajivoitoista. 100 metrillä kolmas suomalainen on aituri Nooralotta Neziri, jolle on tilastoissa tarjolla jäännöspiste. Neziri on kova taistelija ja yhdenkin tilastoissa edellä olevan ruotsalaisen ohittaminen olisi iso voitto.

100 metrin aidoissa Nezirillä on kaksi vaihtoehtoa: hyvissä olosuhteissa hän yrittää varmasti Rion olympiarajan (13,00) alitusta. Jos tuuli on vastainen, hänen kannattaa keskittyä vain lajivoittoon.

Kirivahva Karin Storbacka voi lyödä kiilaa ruotsalaisrintamaan, jos emännät tyytyvät taktiikkajuoksuun. 1500 metrillä Ruotsin Abeba Aregawi (4.01,97) on tietenkin aivan omassa luokassaan, mutta kalkkiviivoille hänen ei kannata Storbackan kanssa ratkaisua jättää.

Suomen Camilla Richardsson kohtaa Ruotsin Charlotta Fougbergin 5000 metrillä ja 3000 metrin esteissä. Ruotsalaisella on ollut huono vuosi, mutta hän on varmasti hionut kuntoaan kotimaaottelua varten. Ihmettelen kovasti, että meidän estetähti Sandra Eriksson on mukana vain estejuoksussa. Hän voisi tuoda tärkeitä pisteitä myös ensimmäisenä päivänä lauantaina juostavalla 5000 metrillä.

Paperimaaottelun pisteet löytyvät täältä. 

P.S. Sandra Eriksson juokseekin perjantai-iltana Brysselissä Timanttiliigan finaalissa. Hänen olisi käytännössä mahdoton ehtiä lauantain 5000 metrille. Toivottavasti Sandra johdattaa suomalaiset sunnuntaina sitten kolmoisvoittoon esteissä!

Jo 90 vuotta ensimmäisestä Ruotsi-maaottelusta

Ennakkosuosikki Ruotsi aikoo ottaa kaiken ilon irti viikonlopun yleisurheilumaaottelussa Suomea vastaan. Kyseessä on juhlamaaottelu, sillä ensimmäisen kerran maat kohtasivat maaottelun merkeissä Eläintarhassa vuonna 1925.

Suomi voitti avausmaaottelun lukemin 99–85. Yksi maaottelun rivitaistelijoista oli urheilutoimittaja Harri Eljanko, jonka tapasin vuonna 2001 vain vähän ennen hänen kuolemaansa. Eljanko (silloin vielä Ekqvist) sijoittui 800 metrillä toiseksi Ruotsin Erik Bylehnin jälkeen ajalla 1.58,5. Seuraavassa maaottelussa Tukholmassa 1927 Bylehn vei jälleen voiton, Harri Larva oli toinen ja Eljanko jätettiin neljänneksi ajalla 1.58,9.

Ensimmäisessä maaottelussa syntyi yksi uusi Suomen ennätys, kun Ville Pörhölä työnsi kuulaa 14,87. Erik Åström päästeli 400 metriä ajassa 49,0 sivuten voimassa ollutta Suomen ennätystä. Ensimmäisen maaottelun paras tulos oli kuitenkin Paavo Nurmen 10 000 metrin voittoaika 30.40,2. 5000 metriä Nurmi tyytyi voittamaan ajalla 14.53,1.

Muista ensimmäisen maaottelun sankareista on mainittava myös kaksoisvoittaja Ville Tuulos, joka hallitsi niin pituutta (700) kuin kolmiloikkaa (15.00).

Ensimmäisissä maaotteluissa esiintyi urheilijana myös herra nimeltä Armas Wahlstedt, joka sijoittui korkeudessa kolmanneksi tuloksella 185. Seuraavassa maaottelussa Tukholmassa 1927 Wahlstedt paransi tulostaan viisi senttiä ja voitti maaottelun! Myöhemmin hän suomensi nimensä Valsteeksi, ja vaikutti vuosikaudet Suomen päävalmentajana. Tänä vuonna on ilmestynyt Hannu Pelttarin erinomainen kirja ”Valmentaja Valste”, johon yleisurheilusta kiinnostuneiden kannattaa tutustua!

Paavo Nurmi jäi pois 1927, Ruotsi voitti

Toinen maaottelu järjestettiin siis 1927 Tukholmassa. Paavo Nurmi jäi pois maaottelusta, ja Ruotsi otti murskavoiton. 

Kolmas maaottelu järjestettiin 1929, ja jälleen taisteltiin Eläintarhan legendaarisella kentällä. Suomi voitti niukasti kolmella pisteellä. Yksi maaottelun historiallinen piirre oli, että Yleisradio lähetti Sulo Kolkan radioselostuksen radioaalloilla: "Simeoni täällä, Eläintarhan päällä!" Ruotsin yleisradion selostajana oli toimittajalegenda Sven Jerring.

Ruotsi-otteluiden tunnekuohut riistäytyivät
jo kolmannessa, vuoden 1929 ottelussa.

Suhteisiin tuli säröjä jo 1929 

Tunteet kävivät kuumina 1929, ja maaottelun jälkeen tunnettu ruotsalaistoimittaja Torsten "Pekka" Tegnér jopa kyseenalaisti maaotteluiden jatkon. Sen jälkeen ruotsalaislehtien kirjoittelusta sydämistynyt Suomen Urheiluliiton (silloin vielä SVUL:n Urheilujaosto) puheenjohtaja Urho Kekkonen piti radioesitelmän, jossa hän totesi tulevaisuudesta, että Ruotsin kanssa on sovittu vuoden 1931 maaottelusta, mutta jatkossa Suomelle sopivampi maaotteluvastustaja voisi olla Ranska, Englanti, Unkari tai Saksa. 

Kun Kekkosen radiopuhetta referoitiin, maininta Saksasta jäi pois. Se antoi ruotsalaisille aiheen ilkkua, että suomalaiset haluaisivat käydä maaotteluita vain heikompiaan vastaan. Tämän johdosta Kekkosen oli vielä palattava samaan asiaan ja selvennettävä, että kyllä hän radiossa myös Saksan mainitsi! Valitettavasti tuon ajan tekniikka ei sallinut kaikkien ohjelmien tallentamista, joten Kekkosen radioesitelmää ei ole enää kuultavissa.

Monesti sanotaan virheellisesti, että ruotsalaisten urheilujohtajien aktiivisuus Paavo Nurmen ammattilaiseksi julistamisessa oli syynä maaottelusuhteiden katkeamiseen 1930-luvulla, mutta Nurmi ei ollut osallisena maaotteluriidoissa, jotka välirikon oikeasti aiheuttivat!

Välirikko paheni vuoden 1929 maaottelun jälkeen lokakuussa, kun Urheilujaosto ei antanut suomalaisten kestävyysjuoksutähtien Martti Marttelinin ja Väinö Sipilän matkustaa Ruotsiin kilpailemaan eväten heidän kilpailulupansa. Taustalla oli suomalaisten tyytymättömyys siihen, että suomalaistähdet kävivät Ruotsissa kilpailemassa tuottaen ruotsalaisille kisajärjestäjille suuret pääsylipputulot, mutta ruotsalaisia oli paljon vaikeampi saada Suomeen kilpailemaan. 

Ruotsin yleisurheiluliiton puheenjohtaja Bo Ekelund kirjoittikin (15.11.1929) Kekkoselle sovinnollisesti pahoitellen ruotsalaislehtien kirjoittelua ja ehdottaen, että vuosittain sovittaisiin urheilijavaihdosta: suomalaisille urheilijoille Ruotsissa ja ruotsalaisille urheilijoille Suomessa yhtä monta kisastarttia.

Keskusteluyhteys Kekkosen ja Ekelundin välillä jatkui. Kekkonen (kirje 14.11.1930) kuitenkin peruutti (tai siirsi myöhempään ajankohtaan, mikä on käytännössä sama asia) tapaamisen Ekelundin kanssa vedoten kahteen seikkaan: Suomen urheilujärjestöjen uudelleenorganisointi (erikoisliittokysymys) oli pahasti kesken, ja toiseksi Lauri Pihkala oli matkustamassa Ruotsiin puhumaan Ekelundin kanssa samoista asioista: 1) ruotsalaisten kokemuksista suomalaisten urheilijoiden vierailuista, 2) urheilijavaihdon tulevaisuudesta, 3) Pihkalan esittämästä B-maaottelusta, ja 4) seuraavan vuoden 1931 maaottelusta.

Vaikeudet jatkuivat, sillä Ruotsin esittämä päivämäärä vuoden 1931 maaotteluun ei sopinut suomalaisille. Ekelund kirjoittikin vuoden 1931 alussa Kekkoselle, että mikäli ruotsalaisten esittämä ajankohta ei suomalaisille sovi, Ruotsin täytyy löytää joku toinen vastustaja.

Kekkonen kävi kesäkuussa Ruotsissa seuraamassa Ruotsi-Norja-maaottelua ja neuvottelemassa Ekelundin kanssa Suomen ja Ruotsin välisistä urheilusuhteista. UK kirjoitti keskusteluista muistion (17.6.1931) Urheilujaoston johtokunnalle, jossa hän muun muassa toteaa: ”Siitä tulin vakuutetuksi, että maaottelu on voitettava. Uudesta sopimuksesta puhuminen ennen maaottelua on tarpeetonta, sen ratkaisee stadionyleisön ja sanomalehtien käytös.”

Lopputuloksena oli, että Suomen voittoon päättyneen tunteita kuohuttaneen vuoden 1931 maaottelun jälkeen Kekkonen ilmoitti bankettipuheessaan maaottelusuhteiden katkaisemisesta Ruotsiin:

”Urheilullinen itsetunto ja kateus johtavat siihen, että maaotteluista tulee taisteluita, joihin kiinnitetään niin paljon työtä ja huolta, että jää kyseenalaiseksi, onko tällaisten maaottelujen olemassaolon tuottama hyöty oikeassa suhteessa uhrauksiin. Maaottelut muodostuvat niin kuluttaviksi, raskaiksi ja verisiksi, jos niin saa sanoa, että ne toisinaan tuntuvat liian tosilta ollakseen urheilua.”

”On tarpeetonta kysyä, kumpi tähän on syypää. Ensi sijassa olosuhteet, kansojen erilainen luonne jne. Mutta eräässä suhteessa meillä suomalaisilla on ollut syytä tänne lahden taakse kohdistettuun tyytymättömyyteen. Niin hullun rohkeata kuin onkin kohdistaa moitteita neljättä valtiomahtia vastaan, en voi olla lausumatta julki Suomessa yleistä käsitystä siitä, että täkäläinen urheilulehdistö koko verhoamattoman vihamielisellä asenteellaan Suomen ja suomalaisten urheilua kohtaan on mitä tuntuvimmin huonontanut maittemme urheilusuhteita. Me suomalaiset emme ole paljoon hyvään tottuneet, emmekä kenties sitä kestäkään, mutta me toivomme sittenkin hiukan parempaa kuin mitä usein olemme saaneet osaksemme.”

”Minusta tuntuu, että tämän tarkastelun jälkeen voidaan todeta, että maaottelun jatkaminen nykyisessä muodossaan ei käy päinsä. ”

Siinä se tuli sanottua. Kekkonen oli puhunut!