Näytetään tekstit, joissa on tunniste jalkapallo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste jalkapallo. Näytä kaikki tekstit

11.1.2015

Kaikkea sattuu on mielenkiintoinen tietokirja mustan joutsenen hengessä

Osallistuin Helsingin yliopistolla järjestetyille Tieteen päiville ja luin tällä viikolla julkaistun kirjan Kaikkea sattuu (Gaudeamus 2015). Siinä monet Tieteen päivien alustajista kirjoittavat sattuman merkityksestä. Ilari Hetemäen, Pauliina Raennon, Hannu Sariolan ja Tuomas Sepän toimittama kirja on erinomainen läpileikkaus suomalaisesta tieteestä ja sattumien merkityksestä paitsi tieteessä, myös laajemmin meidän elämässämme.

Kirjan teeman Sattuma – Slumppen voisi kiteyttää esimerkiksi Juhana Vartiaisen artikkelin "Miksi taloutta ei voi ennustaa mutta päätöksiä pitää tehdä" kautta. Vartiainen näkee nykyisestä pitkittyneestä lamasta huolimatta, tai siitä johtuen, keynesiläisellä ajattelulla julkisen vallan markkinataloutta ohjaavana toimijana olevan käyttövoimaa myös 2000-luvulla.

Finanssikriisi ja maailmantalouden taantuma ovat vuodesta 2008 lähtien jättäneet teoreettisen kuvan taloudesta hyvin arvaamattomaksi. On tajuttu, että rahoitusmarkkinat voivat olla kollektiivisen harhakäsityksen vallassa. Vartiainen siteeraa Nassim Nicholas Talebin teosta Musta joutsen (2007), jonka keskeinen sanoma on, että niin luonto kuin ihmisten maailmakin kehittyvät suurten muutosten kautta. Sen vuoksi rationaalisten odotusten teorioiden varaan luotu hallittujen normaalijakaumien yllätyksetön maailma on harhakuva.

Vartiainen vertaa kansantaloutta kissan ja hiiren juoksupeliin. "Kansantalous ei siis ole biljardipallojen liikkuva joukko eikä edes järkevän kissan ja hiiren juoksupeli – vaan ehkä sellainen kissan ja hiiren juoksupeli, jossa häkki voi yhtäkkiä muuttaa muotoaan ja kissa muuttua norsuksi."

Vartiainen toteaa, että suomalaisten osalta musta joutsen, "väestöjoutsen" oli helposti ennustettavissa, mutta päättäjät eivät varautuneet siihen riittävästi. "Jo parinkymmenen vuoden ajan on ollut nähtävissä, että julkistalous alkaa vuoden 2009 jälkeen heikentyä rakenteellisesti, tarjontatekijöiden heikkouden – työikäisen väestön alkavan vähenemisen – vuoksi."

Tavallaan taloudesta kirjoittaa myös Pekka Valtonen artikkelissa "Sattumalta löydetty maailma". Hän selvittää, kuinka sattumanvaraista oli esimerkiksi se, että Kolumbus purjehti juuri Kastilian (Espanjan) lipun alla uuteen maailmaan. Taloudellisen hyödyn tavoittelu ja poliittinen kilpailu yllyttivät Euroopan kuningashuoneita rahoittamaan retkikuntia löytöretkille.

Leif Åberg
Tieteen päivillä nautin myös Leif Åbergin esitelmästä, jonka hän oli otsikoinut Osmo A. Wiion mukaan "Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta". Jokainen viestintätilanne on monitulkintainen. Tämä koskee erityisesti kriisitilanteita. Tulevat uhkat koetaan epävarmuutena, mutta kriisien hallinnassa pyritään rakentamaan toimintamalleja menneeseen, eli kokemuksiin perustuen.

Kuuntelin myös Euroopan historian tuntijaa Laura Kolbea, joka pohdiskeli ehkä puolitosissaan, että lähetetäänkö Marsiin ensimmäisten siirtolaisten joukossa rikollisia aivan kuten aikanaan Amerikkaan ja Australiaan.

Kaikkea sattuu -kirjassa on Tapio Markkasen erinomainen artikkeli "Sattuman lyhyt askel avaruuteen". En tiennyt, että Turussa syntyneellä tähtitieteilijällä Anders Johan Lexellillä (1740–1784) oli osuutensa siinä, että Herschelin löytämä Uranus ymmärrettiin planeetaksi eikä komeetaksi, kuten Herschel itse ensin luuli.

Kävin Wikipediasta lukemassa, mitä Lexellistä kerrotaan: valmistui Turun akatemiasta 1760, Upsalassa matematiikan apulaisprofessoriksi 1763 ja professoriksi 1766, Pietarin tiedeakatemiaan 1768 ja Pietarin akatemian tähtitieteen professoriksi vuodesta 1771.  Turun yliopiston matematiikan professoriksi Lexell nimitettiin vuonna 1775, mutta hän pyysi ja sai luvan jäädä vielä kolmeksi vuodeksi Pietariin. Hän sai myöhemmin vielä kahdesti pidennettyä virkavapauttaan, aina vuodeksi kerrallaan. Vuonna 1780 hän oli palaamassa Turkuun, mutta Pietarin akatemia sai hänen mielensä muuttumaan tarjoamalla vuoden pituisen opintomatkan Saksaan, Ranskaan ja Englantiin. Vuonna 1783 hänestä tehtiin Pietarissa akateemikko.

Ilkka Niiniluoto kirjoittaa vapaasta tahdosta. Taustalla on kuva itämaiden
 kirjallisuuden professorista G.A. Wallinista, joka ei tullut valituksi
 Siperian-tutkimusmatkalle.
Vaikka nyt "löysin" Lexellin, haluan vielä palata uutuuskirjaan, missä filosofi Ilkka Niiniluoto kirjoittaa lyhyesti otsikolla "Tahdon vapaus". Hän kertoo Demokritoksesta, joka oli ensimmäinen tunnettu deterministi. Demokritoksen  mukaan kaikki tapahtuminen maailmassa perustuu aineellisten atomien alaspäin suuntautuvaan liikkeeseen. Epikuros lisäsi Demokritoksen ajatteluun, että hiukkaset saattavat ajoittain hieman "syrjähtää"  liikeradoiltaan.

Niiniluodon ajatuksia ja kirjan teemaa voisi täydentää pohtimalla 200 vuotta sitten eläneen Helsingin yliopiston itämaiden kirjallisuuden professorin Georg August Wallinin (1811–1852) matkoja Lähi-idässä. Ahvenanmaalla syntynyt Wallin kävi Turun katedraalikoulua, mutta luki yksityisesti ylioppilaaksi. Vuonna 1829 Wallin kirjautui Helsinkiin siirrettyyn yliopistoon, mutta hänet erotettiin viisi vuotta myöhemmin. Hän palasi pakkolomalta, valmistui ja pääsi yliopiston kirjaston ylimääräiseksi amanuenssiksi. Hän olisi halunnut lähteä tutkimusmatkalle Siperiaan, mutta valinta osui hänen opiskelukaveriinsa M.A. Castréniin. Wallinin matkat suuntautuivat sen vuoksi Egyptiin ja Arabiaan.

Jouko Kokkonen
Tieteen päivien teema tuli hyvin esille myös Jouko Kokkosen esityksessä "Sattumat urheilun muutostekijöinä". Ajatelkaapa kahta erikoista "syrjähtämistä" suomalaisen urheilun historiassa vuosina 1980 ja 1997.

Juha Mieto ja Lake Placidin olympiakisojen sadasosatappio. Voi vain arvuutella, miten Mietaan elämä olisi muuttunut, jos tuo sadasosa olisi kääntynyt hänen edukseen. 

Ja sitten jalkapallon MM-karsintaottelu Suomi-Ukraina. Suomi johtaa jatkoajalla Antti Sumialan maalilla ja on matkalla jatkokarsintaan. Kulmapotku Ukrainalle. Ja sitten maailma pysähtyy: pallo menee kuin painajaisessa viiden suomalaispelaajan kautta omaan maaliin...

Mitä tähän enää voi sanoa. Kaikkea sattuu.

13.8.2014

Kuolemanottelu TPS - FC Honka Turussa tänä iltana

Jalkapallon Veikkausliigan tämän kauden toistaiseksi jännittävin ottelu pelataan tänä iltana Turussa, kun TPS isännöi FC Honkaa. TPS on liigassa putoajan paikalla viimeisenä, ja Honka on kuuden pisteen päässä toiseksi viimeisenä.

Jos TPS voittaa, se kuroo eron kolmeen pisteeseen. Jos Honka puolestaan voittaa, se karkaa Tepsiltä jo yhdeksän pisteen päähän. Hyvällä syyllä tätä ottelua voi kutsua kuolemanotteluksi, vaikka esimerkiksi valmentajat varovatkin tällaisia dramatisointeja.

Molemmilla joukkueilla on ollut vaikea vuosi, joka käynnistyi valmentajanvaihtokuvioilla jo ennen sarjakauden alkua. Uudet valmentajat Mika Laurikainen TPS:ssa ja Shefki Kuqi Hongassa ovat olleet lähes mahdottoman tehtävän edessä, ja nyt pienillä resursseilla tasapainoilu on huipentumassa dramaattiseen kuolemanspiraaliin.

Hongan valmentajalla Kuqilla on edelleen pelaajan sielu, ja hän antaa jokaisessa ottelussa kentänlaidalta kaikkensa. Hän ei missään tapauksessa halua saada ansioluetteloonsa merkintää, jossa edelliskauden SM-hopeajoukkue putoaa hänen luotsaamanaan sarjasta.

TPS:n verkkosivuilla olevasta päävalmentajan MikaLaurikaisen haastattelusta ei aivan
aivan välity se jännite, joka illan ottelussa on. Laurikainen ei tietenkään halua luoda pelaajilleen ylimääräisiä paineita. Mutta jos TPS ei nyt ole pakkovoiton edessä, niin koska sitten?

FC TPS:n taustajoukkoihin tuli heinäkuussa mukaan myös jääkiekkolegenda Juhani "Tami" Tamminen, joka vetää noin parillesadalle tepsihenkiselle turkulaiselle luennon ravintola Maunossa ennen ottelun alkua. Tami vakuutti Annetaan poikien pelata -tiedotustilaisuudessa, että jalkapallo oli hänelle varsinkin juniorina iso asia. Seminaarin tuotot ohjataan FC TPS:n toimintaan.

Tami on värikäs persoona, joka osaa herättää tunteita. Aurinkokuninkaalla on Turussa myös omat vastustajansa, joten tepsiläisten nyt saama vetoapu mittaa, ei vain FC TPS:n, vaan myös Tamin oman painoarvon Kupittaan Urheilupuiston lähimaisemissa. 

Honka on toisenlainen joukkue. Sillä ei ole yli 90 vuoden perinteitä, eikä samanlaista mahtiasemaa omalla alueellaan kuin Tepsillä Turussa. Mutta Honka ei ole huono joukkue, vaikka se on tällä kaudella kärsinyt pari suurtappiota. Nimenomaan turkulaisia vastaan Honka on kuitenkin ollut tyrmäävän hyvä. FC Interin Honka on voittanut molemmissa otteluissaan, ja TPS:n se voitti keväällä riistäen heinäkuussakin Tepsiltä pisteen.

Uskoisin, että TPS:n seuraorganisaatio on valettu niin vahvalle kalliolle, että se kestäisi myös yhden kauden divarissa, Jos siis tepsiläisten pahin uhkakuva toteutuisi. Toisaalta Hongalle Veikkausliigasta putoaminen olisi luultavasti lorun loppu.

Veikkausliigassa on tänään muitakin kiinnostavia otteluita. HJK pelaa toista turkulaisjoukkuetta FC Interiä vastaan. Saapa nähdä, miten HJK:n pelaajat syttyvät turkulaisvieraista sen jälkeen, kun he saivat viime lauantaina pelata täydellä Olympiastadionille FC Barcelonan kanssa.

Sattumoisin FC Inter ja HJK ovat vielä mukana myös jalkapallon Suomen cupin välierissä. HJK matkustaa lauantaina IFK Mariehamnin vieraaksi, ja FC Inter pelaa lauantain cup-välieränsä Lahden Kisapuistossa FC Lahtea vastaan.

Sarjataulukon perusteella voi veikata, että cup-finaalissa syyskuun lopulla pelaavat HJK ja FC Lahti. Mutta paljon vaikeampi on vielä veikata, kumpi putoaa Veikkausliigasta, TPS vai Honka.