6.3.2015

Paavo Nurmi voitti näytösjuoksun Torontossa

6.3.1925 Kilpailu nro 27, voitto nro 27

Paavo Nurmi kilpaili perjantaina toisen kerran Kanadassa. Torontossa Coliseumin maaradalla juostu 1,5 mailia sujui ajassa 8.00,4 eli yli minuutin hitaammin kuin edellisiltana Hamiltonissa.

Virginiassa ilmestyvä Bluefield Daily Telegraph julkaisi pienen uutisen Toronton kilpailusta. Otsikon mukaan Nurmi ei rikkonut mitään ennätyksiä. Uutinenhan sekin oli! Toronton kilpailu oli näytösluonteinen, exhibition. Lehtiartikkeleissa ei mainita Nurmen kilpakumppaneista mitään, joten hän on saattanut juosta täydellisen näytösjuoksun, kokonaan ilman vastustajia. Tai ainakaan vastustajien nimillä ei ole ollut uutisarvoa.

Toronto oli jo 12. paikkakunta, missä Nurmi kiertueellaan kilpaili. Toronton juoksu osui neljän peräkkäisen kilpailun putkeen. Hän oli juossut jo kahtena edellisenä päivänä, New  Yorkissa ja Hamiltonissa, ja lauantainakin oli tiedossa kilpailu, Buffalossa.

Toronto, Hamilton ja Buffalo sijaitsevat  suurten järvien alueessa. Toronto ja Hamilton ovat Lake Ontarion pohjoisella rannalla, kun taas Buffalo sijaitsee hieman etelämpänä, Lake Erien pohjoispäässä. Torontosta matkustetaan Hamiltonin kautta takaisin Buffaloon, jonne on matkaa 160 kilometriä. Mutta Buffalon kilpailusta lisää huomenna.

Ennätyslaskuri (Buffalon ennätykset ovat näissä luvuissa vielä mukana)
Kilpailuja 27, voittoja 27 ja ennätyksiä 26.

Ei kommentteja: