Vuoden 1983 MM-kisojen jälkeen kartalta kadonneita maita

Yleisurheilun ensimmäiset MM-kisat järjestettiin Helsingissä 1983.
Museovirasto: Volker von Bonin.

Yleisurheilun ensimmäisiin maailmanmestaruuskilpailuihin Helsingissä 1983 osallistui 154 maata tai joukkuetta ja 1335 urheilijaa. Kyse oli siihen asti Suomen kaikkien aikojen kansainvälisimmästä tapahtumasta, jonka synnyttämisessä päävastuun kantoivat Carl-Olaf Homén järjestelytoimikunnan puheenjohtajana ja Lauri Tarasti pääsihteerinä.

Suomi sai kisoissa kolme mitalia. Tiina Lillak heitti keihäässä kultaa, Arto Bryggare aitoi hopealle ja Martti Vainio heittäytyi 5000 metrillä pronssille. Kaiken kaikkiaan Suomen joukkueessa oli 53 urheilijaa.

Vanhoja kuvia katsellessa tulee väistämättä nostalginen olo. Yksi kisojen näkyvimmistä sponsoreista oli japanilainen TDK. Elettiin kasettien ja videokasettien kulta-aikaa. Kisojen osanottajalistoja tarkastellessa huomaa, kuinka valtavasti maailma on muuttunut 40 vuoden aikana. Mukana olleiden joukkueiden joukossa oli 12 maata, joita ei enää ole olemassa. Merkittävä muutos on kohdistunut siis lähes kymmeneen prosenttiin osallistujamaista.

Kartalta ovat kokonaan kadonneet Neuvostoliitto, Jugoslavia ja Tšekkoslovakia. Alankomaiden Antillit voidaan lukea myös tähän ryhmään. Se hajotettiin vuonna 2010. Saaret ovat edelleen osa Alankomaiden kuningaskuntaa, mutta urheilijat voivat halutessaan edustaa joko Arubaa tai Hollantia.

Jemenit ovat yhdistyneet yhdeksi, tosin sisäisesti hyvin riitaiseksi Jemeniksi, ja Saksat ovat yhdistyneet yhdeksi Saksaksi.

Lisäksi neljä osanottajamaata on vaihtanut nimeä. Ylä-Voltan nimi muuttui Burkina Fasoksi heti Helsingin kisoja seuranneena vuonna. Kamputsea on nykyään Kambodžan kuningaskunta, Länsi-Samoa on nykyään Samoa ja Zairesta tuli vuonna 1997 Kongon demokraattinen tasavalta. Sitä saatetaan kutsua myös Kinshasan Kongoksi maan pääkaupungin mukaan.

Merkittävin ja urheilua eniten muokannut muutos on ollut Neuvostoliiton hajoaminen. 1990-luvun alussa piirrettiin kartalle 15 uutta valtiota: Venäjä, Viro, Latvia, Liettua, Valko-Venäjä, Ukraina, Armenia, Azerbaidžan, Georgia, Kazakstan, Kirgisia, Moldova, Tadžikistan, Turkmenistan ja Uzbekistan.

Jugoslavian hajoaminen ei onnistunut ilman sotaa, kun taas Tšekkoslovakia jakautui Tšekiksi ja Slovakiaksi ilmeisesti ilman ensimmäistäkään veriuhria.

Kadonneilla mailla oli näkyvä rooli MM-kisojen mitalitaulukossa, sillä neljästä menestyneimmästä maasta kolme on kadonnut kartalta.

Yhdysvallat oli 24 mitalillaan kisojen menestynein maa, mutta Neuvostoliitto 23 mitalillaan ja Saksan demokraattinen tasavalta 22 mitalillaan olivat lähes yhtä menestyneitä. Neljänneksi eniten (9) mitaleita sai Tšekkoslovakia.

Helsingin MM-kisoissa oli mukana myös kaksi kansallista yleisurheiluliittoa, jotka siis siis edustivat omaa ”valtiotaan” tai ”maataan” poikkeuksellisissa olosuhteissa. Nämä poikkeukset olivat Kiinan Taipein Yleisurheiluliitto (TPE) ja Palestiinan Yleisurheiluliitto (PAL).

Kiinan Taipein eli Taiwanin kiista on ollut ratkaisematta vuodesta 1949 lähtien. Kiinan tasavalta eli Taiwan oli aikanaan perustamassa Yhdistyneitä kansakuntia, mutta se joutui luopumaan YK:n jäsenyydestä vuonna 1971 puhemies Maon johtaman Kiinan kansantasavallan hyväksi. Nykyään vain muutama YK:n jäsenmaa tunnustaa Taiwanin itsenäiseksi valtioksi, eivätkä kaikki saaren asukkaatkaan ole yksimielisiä siitä, haluaisivatko he saaren itsenäistyvän. Se nimittäin ärsyttäisi suunnattomasti manner-Kiinaa, joka katsoo, että saari kuuluu sen alueisiin.

Lähi-idässä tilanne on hyvin toisenlainen. Israelilaisten ja palestiinalaisten jännitteet juontavat kauas historiaan. Nykyisin Palestiinan valtion on tunnustanut jo lähes 140 YK:n jäsenvaltiota, mutta tältä listalta puuttuvat käytännössä kaikki länsimaat. Sen vuoksi Palestiina ei voinut valtiona osallistua myöskään Helsingin MM-kisoihin.

Kuvaavaa on, että monia muita maailman kriisipesäkkeitä on onnistuttu purkamaan 40 vuodessa, mutta Taiwanissa ja Palestiinassa tilanne on pysynyt vuosikymmenestä toiseen yhtä tulehtuneena. Se tarkoittaa sitä, että minun kanssani samanikäiset palestiinalaiset ja israelilaiset samoin kuin taiwanilaiset ja mannerkiinalaiset ovat eläneet koko työuransa sodan tai sodan uhan varjossa. Se on surullista. Yksi menetetty sukupolvi!

Kiinan ja Taiwanin urheilijat ovat olleet vain yhden kerran olympiakisoissa yhteisessä joukkueessa. Se tapahtui Lontoossa 1948. Sen jälkeen niiden edustajat eivät vuosikymmeniin mahtuneet samaan pöytään tai edes samaan huoneeseen.

Niinpä Helsingin MM-kisoissa tehtiin urheiluhistoriaa senkin osalta, että Kiinan kansantasavalta ja Kiinalaisen Taipein yleisurheiluliitto olivat edustettuina samoissa suurkisoissa. Joku voi vielä muistaa, että Kiinan Zhu Jianhua voitti korkeushypyssä MM-pronssia.

Isäni kuului Aulis Potinkaran johtamaan Helsingin MM-kisojen juhlavaliokuntaan. Harrin vastuulla oli joukkueiden avajaismarssin toteutus. 154 joukkuetta piti siis marssittaa Eläintarhan kentältä Olympiastadionille aikataulun mukaisesti. Kisojen juhlallisuuksien ohjauksesta vastasi näyttelijä-ohjaaja Risto Ahonen, kisamusiikista säveltäjä Jorma Panula, liikuntaesityksistä voimistelunopettaja Raija Riikkala ja Olympiastadionin koristamisesta vastasi professori Jukka Pellinen.

Kaikki järjestelyt menivät kaikin puolin hyvin. Ja kaiken kukkuraksi pääsihteeri Lauri Tarasti saattoi laskea talouspäällikkö Hannu Lehtisalon kanssa kisojen jälkeen tyytyväisenä, että kisoista jäi Suomen Urheiluliitolle voittoa 3,5 miljoonaa markkaa.

Toimittajavierailu Antreassa 1939

Ulkomaalaisia toimittajia tutustumassa raakasokeritehtaaseen Antreassa.
 Kuvan nainen muistuttaa amerikkalaistoimittaja Martha Gellhornia. SA-kuva.

 

Kun Itä-Suomen Raakasokeritehdas Oy perustettiin Antreaan vuonna 1937, sen toimitusjohtajaksi valittiin agronomi Paavo A. Viding. Hän pyrki edistämään sokerijuurikkaan kasvatusta tehtaan lähiseuduilla. Hänen puolisonsa Irja Viding toimi aktiivisesti paikallisessa Marttayhdistyksessä.

Antrea oli merkittävä rautateiden risteysasema. Sen kautta kulki junarata Viipurista Joensuuhun ja Vuoksenniskan radaksi kutsuttu osuus Antreasta Imatralle. Sokeritehtaan tuotteita saatiin siis kuljetettua junalla vaivattomasti Pietariin, Viipuriin ja Helsinkiin.

Vuoden 1939 alussa saatettiin todeta, että Antrean väkiluku oli kasvanut 8 600 asukkaaseen, kun seudun muissa maaseurakunnissa rekisteröitiin lähes järjestään asukasmäärän vähenemistä. Antrea oli väkiluvultaa Kirvun luokkaa ja hitusen Hiitolaa väkirikkaampi, kun taas Karjalan kruununa loisti tietenkin 83 000 asukkaan Viipuri.

Urheiluseura Antrean Esan 10-vuotisjuhlakilpailuissa 1936 hiihdettiin ja hypättiin mäkeä. Karjalan Urheilijoita edustanut Arvo Koskelainen voitti 20 kilometrin hiihdon ja hyppyrimäen kunkku oli Vuorisuo, jonka pisin hyppy kantoi 26 metriä.

Ensimmäisen Antrean hiihdon voitti Kaukolasta kotoisin ollut Eino Olkinuora vuonna 1937. Seuraavana vuonna 30 kilometriä pitkän kilpailun voittajaksi sujutteli Pekka Vanninen. Ja kolmannella kerralla vuonna 1939 oli Otto Kokkosen vuoro kerätä ykköspalkinnot.

Antreassa odotettiin innolla Helsingin vuoden 1940 olympialaisia. Helmikuun lopussa 1939 päättyneessä ennakkomerkinnässä 73 antrealaista merkkasi pääsylippuja SVUL:n Viipurin piirin jakamien koemerkintälomakkeiden kautta. (Karjala 12.3.1939)

Ei tullut niitä olympialaisia. Tuli sota.

 

P. A. Viding, pisin mies takana keskellä, oli vuonna 1943
 Suurtalkoot ry:n hallituksessa. Museovirasto: Olavi Aavikko.

Maailmansodan puhkeaminen ja Neuvostoliiton Suomelle esittämät vaatimukset syksyllä 1939 kiinnostivat kansainvälistä lehdistöä, jota saapui Helsinkiin suuret määrät. Sieltä heitä kuljetettiin ohjatuille retkille Viipuriin. Esimerkiksi 18. lokakuuta Viipurin apulaiskaupunginjohtaja Taavi Siltanen ja armeijakunnan komentaja Harald Öhquist tarjosivat Viipurin Teatteriravintolassa illallisen Dagens Nyheterin, Associated Pressin, Svenska Dagbladetin, Stockholms Tidningenin, Aftenpostenin ja Sydsvenska Dagbladetin toimittajille. Seuraavana päivänä toimittajia kuljetettiin Viipurin ympäristössä ja illalla he palasivat Helsinkiin. Stockholms Tidningenin toimittaja Karl Olof Hedström oli ollut myös Espanjan sisällissodassa, joten ainakin hänellä oli kokemusta sotatilanteessa työskentelystä. Vaikka Venäjä ei ollut vielä aloittanut hyökkäystään, raja-alueen karjalaisia oli evakuoitu pois uhkaavan sodan jaloista. Evakkojen rauhallisuus oli tehnyt Hedströmiin vaikutuksen. (Karjala 19.10.1939.)

 

Itä-Suomen Raakasokeritehdas oli valmistuessaan
 Suomen uudenaikaisin sokeritehdas. Museovirasto.

 

Norjalaisen Aftenpostenin toimittaja Torolv Kandahl vakuutti, että toimittajat olivat tulleet Suomeen todellisina Suomen ystävinä. Mitään erityisiä sensaatiojuttuja kukaan ei ollut metsästämässä, hän vakuutti. (Karjala 20.10.1939.)

Muutamaa päivää myöhemmin Viipurissa olivat uutisia metsästämässä italialaisten Corriere della Seran ja La Stampan toimittajat sekä brittien Helsingin lähetystön lehdistöattashea Ralph Hewins. (Karjala 24.10.1939.)

Ulkomaalaisille toimittajille esiteltiin Itä-Suomen
 Raakasokeritehdasta Antreassa ennen
 talvisodan alkamista. SA-kuva.

 

Yksi tunnetuimmista Suomessa sotakirjeenvaihtajana toimineista ulkomaalaisista toimittajista oli syksyn 1939 ja alkutalven Suomessa ollut amerikkalainen Martha Gellhorn, joka kirjoitti juttujaan Collieriin. SA-kuvista löysin sattumalta kuvan ulkomaalaisista toimittajista, joiden joukossa oli Gellhornin näköinen naistoimittaja. Yksi tuon vierailun kohteista oli Antreassa toiminut Itä-Suomen Raakasokeritehdas. Kuva on päivätty 22.11.1939, ja samalla päivämäärällä oli myös muita valokuvia, tosin joissakin saman sarjan kuvissa päivämääränä oli 28.11.1939. Näissä kuvissa ei SA-kuva-arkistossa ollut merkittynä kuvaajaa.

Gellhorn oli tunnettu toimittaja jo omilla avuillaan, siis jo ennen kuin hän meni vuoden 1940 lopulla naimisiin kirjailija Ernest Hemingwayn kanssa.

Ulkomaalaisia toimittajia sokeritehtaalla ennen talvisotaa. SA-kuva.

 

Ulkomaalaisia toimittajia kuljetettiin rintamalle myös sodan alettua. Kymmenen toimittajaa oli Viipurissa joulukuun alussa. Heidän toimeksiantajiaan olivat uutistoimisto United Press, uutistoimisto Associated Press, uutistoimisto Reuter, ranskalaiset Paris Soir ja Petit Parisien, tukholmalainen Socialdemokraten ja unkarilainen Pesty Hislop -lehti. Mukana oli myös Paramount-toimiston uutisvalokuvaaja Barlack. (Karjala 10.12.1939.)

Antrea vallattiin takaisin elokuun puolivälissä 1941.
 SA-kuva: Sotamies K. Kivi.

 

Antrea kuului niihin alueisiin, jotka jouduttiin luovuttamaan Neuvostoliitolle talvisodan rauhansopimuksen perusteella.

Ennen jatkosodan alkamista 1941 Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin aluepäällikkö Reino Reiska sai 18.D:n komentajalta eversi Pajarilta tehtävän koota Tampereen seudun urheilijoista jääkärikomppania, jolle voitiin antaa nopeaa liikkuvuutta vaativia tehtäviä. Isoisäni Veikko Virtapohja oli tässä noin 150 miehen komppaniassa. Hyökkäysvaiheessa jääkärikomppania alistettiin JR27:lle. Ahola, Karjalaisen kannas, Ilmee ja Kirvu olivat paikkoja, joissa miehet vuodattivat hikeään ja vertaan. 

Eversti Pajarin joukot valloittivat Antrean takaisin. Silloin he pääsivät näkemään, kuinka puna-armeija oli kiinnittänyt sokeritehtaan seinään jättimäisen Stalinin kuvan.

Kun joukot saavuttivat Vuoksen, Armeijakunnasta tuli määräys, että Pajarin oli purettava jääkärikomppania organisaatioon kuulumattomana. 17. elokuuta 1941 sijoitettiin noin sata miestä uudelleen. Jääkärikomppania oli menettänyt kaatuneina ja haavoittuneina kolmasosan vahvuudestaan. 

Sokeritehtaan seinässä oli jättimäinen Stalinin kuva, kun suomalaiset
 ottivat Antrean haltuunsa elokuussa 1941. SA-kuva: Sotamies K. Kivi.

Historian harrastajille Antrea tuonee ensimmäisenä mieleen ”Antrean verkon”, joka löydettiin vuonna 1913. Peräti 10 000 vuotta vanha verkko nimettiin löytöpaikkansa mukaan. Se oli aikanaan ollut Ancylusjärven kalastajan saalistusväline.

Kun suomalaiset valtasivat sokeritehtaan takaisin, 
koneet olivat lähteneet venäläisten matkaan.
SA-kuva: Sotamies K. Kivi.