Suomalaisten katse The Openiin

Mikko Ilonen ja Roope Kakko osallistuivat maanantaina Walton Heathissa US Openin karsintoihin, mutta tällä kertaa kumpikaan ei läpäissyt seulaa. Merkillepantavaa oli, että Kakon peli kulki aavistuksen, kahdella kierroksella yhteensä k

olme lyöntiä, paremmin kuin Ilosen.

Toivottavasti Mikko löytää pian oikean vaihteen, sillä nyt hän on luisunut rankingissa sijalle 75. Isommat tavoitteet on vähitellen siirrettävä The Open Championshipiin.

Golf on niin pienestä kiinni. Itse saatan pelata 43-45 lyönnin puolikkaan, ja sitten yli 50 lyönnin puolikkaan. Kymmen lyönnin ero on aivan liikaa! Jotenkin voin kuvitella sen turhautumisen, joka US Openin karsinnassa rannalle jääneitä Kakkoa ja Ilosta on kohdannut.

Oman pelaamisen vertaaminen suomalaisten huippupelaajien kierroksiin voi jonkun mielestä olla mautonta. Mutta siitä golfissa on hyvin pitkälle kyse: vertaamisesta.

Ensimmäinen ikoninen tulostaulu on jo odottamassa
The Open Championshipin tuloksia!

Golf on laji, jossa on ehkä eniten jonkinlaista matkimista ja samaistumista. Kun näkee huippujen pelaamista ja tuloksia, saa omaan pelaamiseen uutta intoa.

Golfin mysteereihin kuuluu St Andrews´n myyttinen asema lajin kehityksessä. Kävin viime viikolla tuossa Home of Golf –nimellä kutsutussa skottikylässä pyhiinvaellusmatkalla. Olipa vaikuttava reissu, vaikka British Golf Museum olikin remontissa.

Asiaan kuuluu syödä black puddingia aamiaiseksi ennen golfkierrosta ja päivälliseksi haggis-ateria, kun kerran ollaan Skotlannissa!

Samalla reissulla tutustuin siihen, miten heinäkuussa pelattavan The Open Championshipin järjestelyt etenevät. Ensimmäinen ikoninen tulostaulu oli jo noussut ylös, ja katsomorakenteita pystytettiin kovaa vauhtia. Ja aikaa h-hetkeen oli vielä runsaasti, parisen kuukautta!

St Andrews on golfin säännöistä ja kehityksestä vastaavan R&A:n kotipaikka, joten siellä järjestelyjen on luonnollisesti oltava viimeisen päälle. Toisaalta Old Course on ollut useammin kuin mikään muu kenttä The Openin isäntänä, joten ei liene epäilystä, etteivätkö järjestelyt heinäkuussa sujuisi!

Paavo Nurmi hävisi jäähyväiskilpailunsa Amerikassa

26.5.1925 Kilpailu nro 53, voittoja 49

Paavo Nurmi päätti viiden kuukauden kilpailukiertueensa Amerikassa juoksemalla itselleen alimatkalla 880 jaardilla Al Helffrichiä vastaan. Maailman puolimailereiden valioihin lukeutunut amerikkalainen kuittasi voiton ajalla 1.56,8. Matkalla tuulta halkonut Nurmi hävisi loppusuoralla kuusi jaardia.

Paavo Nurmen kilpailujen määräksi tuli lopulta 53 kilpailua. Hän voitti niistä 49. Monet kirjoittivat, että Nurmi kohtasi voittajansa vasta päätöskilpailussa. Mutta Abo Antilop oli kyllä hävinnyt kaksi tasoitusjuoksua. Ja kaikkein selvimmin hän kärsi tappion Ville Ritolalle Madison Square Gardenissa maaliskuun puolivälissä.

Nurmi oli karistanut Ritolan kannoiltaan ja eteni kohti 5000 metrin maailmanennätystä, kun hän sai valtavan pistoksen ja joutui keskeyttämään. Näin Ritola sai voiton Nurmesta niin yllättävällä tavalla, että kaikki eivät laskeneet sitä Nurmen tappiotilastoonkaan!

New York Times kertoi, että Nurmen
jäähyväisjuksua seurasi 20 000 katsojaa.

Tuon ajan ennätysten kirjaaminen oli hieman epämääräistä, mutta laskin Nurmen rikkoneen luotettavasti 29 halliennätystä.

Eri lähteissä on erilaisia lukuja, se on hämmentävää. Monissa lähteissä kerrotaan esimerkiksi Nurmen kilpailleen 55 kertaa Amerikan-kiertueellaan. En kuitenkaan löydä sen ajan amerikkalaisista sanomalehdistä tietoa kuin 53 kilpailuta.

Nurmen jäähyväiskilpailussa ei jääty ilman ennätyksiä. Katsomoon tulleet 20.000 juoksun ystävää näkivät, kuinka 38-vuotias suomalainen Albin Stenroos rikkoi tunnin juoksussa Amerikan ennätyksen: 11 mailia 153 jaardia.

Nurmi oli laittanut ennätystilastot täydelliseen remonttiin. Hallikauden jälkeen vielä suuremman remontin koki Madison Square Garden: se revitttiin maantasalle ja uusi halli rakennettiin kevään, kesän ja syksyn aikana nykyiselle paikalleen, parin korttelin päähän vanhasta hallista.

Ennätyslaskuri

Kilpailuja 53, ennätyksiä 29.