UKK aloitti presidenttinä 60 vuotta sitten

Urho Kekkonen aloitti tasavallan presidentin tehtävässä 60 vuotta sitten, 1.3.1956. Siitä on pitkä aika. Monet nuoret eivät varmaankaan saa kiinni siitä, miksi Kekkonen oli niin poikkeuksellinen päämies.

Kekkonen oli kova hiihtämään. Helsingin Sanomissa oli viikonloppuna toimittaja Tommi Niemisen artikkeli, jossa kerrottiin Kekkosen tehneen pari päivää ennen virkakautensa alkua hiihtoretken Kainuuseen. UKK haki hiihtoladulta tietoisesti voimia vaativaan tehtäväänsä.

Pentti Papinahon näkemys 66-vuotiaasta
Urho Kekkosesta.

En ole vielä kuullut hiihtojoogasta. Mutta ei siihen kauaa mene, kun joku sellaisenkin tuotteistaa. Oma hiihtojoogalenkkini oli tänään 14 kilometrin pituinen. Keravan Keinukallion ladut ovat nautittavan hyvässä kunnossa. Hiihdin ja mietin Kekkosta.

Kun Kekkonen oli ollut 10 vuotta presidenttinä, teki orimattilalainen kuvanveistäjä Pentti Papinaho presidentistä reliefin. Lisäksi hän teki samana vuonna Tampereen Ratinaan Vesieste-patsaan. Sen lahjoittivat Tampereen kaupungille kaksi tuntematonta urheilumiestä. No, toinen oli Kalle Kaihari, ja toinen Urho Kekkonen.

Kymmenen vuotta myöhemmin Kekkonen oli uransa huipulla. Hän oli isännöinyt edellisvuonna ETY-kokousta Helsingissä. ETYKin ansiosta hän oli varteenotettava ehdokas jopa Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi.

Nyt tuntuu aivan käsittämättömältä, että vain kymmenen vuotta myöhemmin, jo vuosia sairastanut, Urho Kekkonen menehtyi muutamaa päivää vaille 86-vuotiaana. Hänet siunattiin valtiollisin menoin ja haudattiin Hietaniemen hautausmaalle.

Urho Kekkosen työpöytä ja iso pino
hänen kirjoittamiaan kirjeitä.

 Hiihtämisen tuomalla kestävyydellä Kekkonen kirjoitti käytännössä koko presidenttikautensa, siis vuoteen 1981 asti. Tutkijan kannalta vähempikin kirjoitusaktiivisuus olisi riittänyt. Juhani Suomi on tästä varmasti samaa mieltä!

Olen tutustunut Kekkosen kirjeisiin tänä talvena valmistellessani muun muassa esitelmää Kekkosesta ja Moskovan olympiakisoista. On ollut erikoinen tunne istua Orimattilan UKK-arkistossa Kekkosen työpöydän ääressä, ja lukea hänen kirjeenvaihtoaan!

Kekkosen johtaman Suomen viimeinen suuri linjaratkaisu tehtiin alkuvuodesta 1980. Yhdysvaltain presidentti Jimmy Carter kirjoitti Kekkoselle, että eikös laiteta Moskovan olympiakisat boikottiin. Kekkonen vastasi, että ei hänellä ole tässä mitään sanottavaa, koska Suomen olympiakomitea päättää itse osallistumisestaan.

Se oli vahva poliittinen linjavalinta. Suomalaisen urheilun kannalta on harvoin tehty yhtä merkittäviä valintoja.

Sukset jalkaan!

Aaro Hellaakosken runoaforismi ”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki” innoitti Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajan Mikael Pentikäisen kirjoittamaan umpihankihiihdosta.

Hellaakoski tavoitti kyllä jotain olennaista tuossa 70 vuotta sitten julkaisemassaan mietelmässä. Se kuvaa mielestäni taitelijan luomisprosessia mitä osuvimmin.

Tove Janssonin umpihanki oli Pellingin edustalla olevassa saaressa. Kuvataiteilija Reidar Särestöniemi teki taidettaan Kittilässä. Jean Sibelius ja Pekka Halonen vetäytyivät Helsingin humusta Järvenpäähän, Tuusulanjärven maisemiin.

Valmiiksi poljettua juntua, ”kaikkien” kulkemaa tietä pitkin kulkien ei voi tehdä uusia oivalluksia. Laumassa käyttäytyy lauman tavoin.

Olisi liian rohkea sanoa, että siihen Hellaakosken aforismiin kiteytyy aika paljon jopa suomalaisuuden olemuksesta.

Esi-isämme ovat olleet todellisia umpihankihiihtäjiä. Jos mietitään, mikä on suomalaisten kansallisurheilua, niin kyllä hiihto tulee aivan listan kärjessä.

Jo vuonna 1446 kirjoitti Viipurin linnan päällikkö Kaarle Knuutinpoika Bonde, kuinka suomalaiset hiihtäjät merkitsivät Hämeen ja Savon välisen maakuntarajan. Hiihtäminen oli luonnollinen tapa liikkua.

Kun Olaus Magnus piirsi ensimmäisen kerran Suomen kartalle vuonna 1539, niin eikö sinne karttaan merkitty, niin, hiihtäjiä!

Ja mitäpä muita urheiluvälineitä Kalevalassa valmistetaan kuin suksia, nimittäin lylyä ja karvapohjaista kalhua!

Lieto Lemminkäinen tuumaili aikanaan, että ”kyll´on tässä nuorisossa, kansassa kasuavassa, tuon lylysi lykkijäistä, kalhun kannan potkijaista.”

Siinä hiihtovalmentaja Lemminkäinen kertoo, miten noita eriparisia suksia käytettiin. Lylyä liu'utettiin, ja lyhyemmällä kalhulla potkittiin vauhtia.

Kun tasavallan presidentti Urho Kekkonen hiihti pitkiä hiihtolenkkejään, hän meni kyllä latuja pitkin. Mutta kuvaannollisesti hän kyllä painui umpihankeen. Hänen piti löytää oma tapansa johtaa Suomea paljon vaikeammassa tilanteessa, missä me nykyisin olemme.

Pitkät hiihtoretket antoivat Suomen presidentille vahvan ja tunnistettavan identiteetin. Kyllä siinä hiihtolenkkien tuomaa kestävyyttä kysyttiinkin, kun naapurimaan pääministeri ajoi sotalaivalla Hangon rantavesille syksyllä 1968. Siinä ei eduskuntaa paljon informoitu, kun Kekkonen hyppäsi Kosyginin laivaan neuvottelemaan.

Nykyään puhutaan paljon brändin rakentamisesta. Kekkonen osasi rakentaa omaa brändiään ainoalla oikealla, eli itselleen luontevalla, tavalla. Kekkonen hiihti, koska hän piti hiihtämisestä. Brändi istui täydellisesti, koska Kekkonen oli aito.

Haluaisin nähdä myös Sauli Niinistön hiihtämässä. Se sopisi tasavallan presidentille paremmin kuin rullaluistelu. En viittaa hyväkuntoiselta vaikuttavan presidentin ikään, mutta kansakunnan isän harrastuksena murtomaahiihto on kyllä turvallisempi laji kuin rullaluistelu. Murtomaalla ei tarvita edes kypärää.

Kaikkea sattuu on mielenkiintoinen tietokirja mustan joutsenen hengessä

Osallistuin Helsingin yliopistolla järjestetyille Tieteen päiville ja luin tällä viikolla julkaistun kirjan Kaikkea sattuu (Gaudeamus 2015). Siinä monet Tieteen päivien alustajista kirjoittavat sattuman merkityksestä. Ilari Hetemäen, Pauliina Raennon, Hannu Sariolan ja Tuomas Sepän toimittama kirja on erinomainen läpileikkaus suomalaisesta tieteestä ja sattumien merkityksestä paitsi tieteessä, myös laajemmin meidän elämässämme.

Kirjan teeman Sattuma – Slumppen voisi kiteyttää esimerkiksi Juhana Vartiaisen artikkelin "Miksi taloutta ei voi ennustaa mutta päätöksiä pitää tehdä" kautta. Vartiainen näkee nykyisestä pitkittyneestä lamasta huolimatta, tai siitä johtuen, keynesiläisellä ajattelulla julkisen vallan markkinataloutta ohjaavana toimijana olevan käyttövoimaa myös 2000-luvulla.

Finanssikriisi ja maailmantalouden taantuma ovat vuodesta 2008 lähtien jättäneet teoreettisen kuvan taloudesta hyvin arvaamattomaksi. On tajuttu, että rahoitusmarkkinat voivat olla kollektiivisen harhakäsityksen vallassa. Vartiainen siteeraa Nassim Nicholas Talebin teosta Musta joutsen (2007), jonka keskeinen sanoma on, että niin luonto kuin ihmisten maailmakin kehittyvät suurten muutosten kautta. Sen vuoksi rationaalisten odotusten teorioiden varaan luotu hallittujen normaalijakaumien yllätyksetön maailma on harhakuva.

Vartiainen vertaa kansantaloutta kissan ja hiiren juoksupeliin. "Kansantalous ei siis ole biljardipallojen liikkuva joukko eikä edes järkevän kissan ja hiiren juoksupeli – vaan ehkä sellainen kissan ja hiiren juoksupeli, jossa häkki voi yhtäkkiä muuttaa muotoaan ja kissa muuttua norsuksi."

Vartiainen toteaa, että suomalaisten osalta musta joutsen, "väestöjoutsen" oli helposti ennustettavissa, mutta päättäjät eivät varautuneet siihen riittävästi. "Jo parinkymmenen vuoden ajan on ollut nähtävissä, että julkistalous alkaa vuoden 2009 jälkeen heikentyä rakenteellisesti, tarjontatekijöiden heikkouden – työikäisen väestön alkavan vähenemisen – vuoksi."

Tavallaan taloudesta kirjoittaa myös Pekka Valtonen artikkelissa "Sattumalta löydetty maailma". Hän selvittää, kuinka sattumanvaraista oli esimerkiksi se, että Kolumbus purjehti juuri Kastilian (Espanjan) lipun alla uuteen maailmaan. Taloudellisen hyödyn tavoittelu ja poliittinen kilpailu yllyttivät Euroopan kuningashuoneita rahoittamaan retkikuntia löytöretkille.

Leif Åberg

Tieteen päivillä nautin myös Leif Åbergin esitelmästä, jonka hän oli otsikoinut Osmo A. Wiion mukaan "Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta". Jokainen viestintätilanne on monitulkintainen. Tämä koskee erityisesti kriisitilanteita. Tulevat uhkat koetaan epävarmuutena, mutta kriisien hallinnassa pyritään rakentamaan toimintamalleja menneeseen, eli kokemuksiin perustuen.

Kuuntelin myös Euroopan historian tuntijaa Laura Kolbea, joka pohdiskeli ehkä puolitosissaan, että lähetetäänkö Marsiin ensimmäisten siirtolaisten joukossa rikollisia aivan kuten aikanaan Amerikkaan ja Australiaan.

Kaikkea sattuu -kirjassa on Tapio Markkasen erinomainen artikkeli "Sattuman lyhyt askel avaruuteen". En tiennyt, että Turussa syntyneellä tähtitieteilijällä Anders Johan Lexellillä (1740–1784) oli osuutensa siinä, että Herschelin löytämä Uranus ymmärrettiin planeetaksi eikä komeetaksi, kuten Herschel itse ensin luuli.

Kävin Wikipediasta lukemassa, mitä Lexellistä kerrotaan: valmistui Turun akatemiasta 1760, Upsalassa matematiikan apulaisprofessoriksi 1763 ja professoriksi 1766, Pietarin tiedeakatemiaan 1768 ja Pietarin akatemian tähtitieteen professoriksi vuodesta 1771.  Turun yliopiston matematiikan professoriksi Lexell nimitettiin vuonna 1775, mutta hän pyysi ja sai luvan jäädä vielä kolmeksi vuodeksi Pietariin. Hän sai myöhemmin vielä kahdesti pidennettyä virkavapauttaan, aina vuodeksi kerrallaan. Vuonna 1780 hän oli palaamassa Turkuun, mutta Pietarin akatemia sai hänen mielensä muuttumaan tarjoamalla vuoden pituisen opintomatkan Saksaan, Ranskaan ja Englantiin. Vuonna 1783 hänestä tehtiin Pietarissa akateemikko.

Ilkka Niiniluoto kirjoittaa vapaasta tahdosta. Taustalla on kuva itämaiden
 kirjallisuuden professorista G.A. Wallinista, joka ei tullut valituksi
 Siperian-tutkimusmatkalle.

Vaikka nyt "löysin" Lexellin, haluan vielä palata uutuuskirjaan, missä filosofi Ilkka Niiniluoto kirjoittaa lyhyesti otsikolla "Tahdon vapaus". Hän kertoo Demokritoksesta, joka oli ensimmäinen tunnettu deterministi. Demokritoksen  mukaan kaikki tapahtuminen maailmassa perustuu aineellisten atomien alaspäin suuntautuvaan liikkeeseen. Epikuros lisäsi Demokritoksen ajatteluun, että hiukkaset saattavat ajoittain hieman "syrjähtää"  liikeradoiltaan.

Niiniluodon ajatuksia ja kirjan teemaa voisi täydentää pohtimalla 200 vuotta sitten eläneen Helsingin yliopiston itämaiden kirjallisuuden professorin Georg August Wallinin (1811–1852) matkoja Lähi-idässä. Ahvenanmaalla syntynyt Wallin kävi Turun katedraalikoulua, mutta luki yksityisesti ylioppilaaksi. Vuonna 1829 Wallin kirjautui Helsinkiin siirrettyyn yliopistoon, mutta hänet erotettiin viisi vuotta myöhemmin. Hän palasi pakkolomalta, valmistui ja pääsi yliopiston kirjaston ylimääräiseksi amanuenssiksi. Hän olisi halunnut lähteä tutkimusmatkalle Siperiaan, mutta valinta osui hänen opiskelukaveriinsa M.A. Castréniin. Wallinin matkat suuntautuivat sen vuoksi Egyptiin ja Arabiaan.

Jouko Kokkonen

Tieteen päivien teema tuli hyvin esille myös Jouko Kokkosen esityksessä "Sattumat urheilun muutostekijöinä". Ajatelkaapa kahta erikoista "syrjähtämistä" suomalaisen urheilun historiassa vuosina 1980 ja 1997.

Juha Mieto ja Lake Placidin olympiakisojen sadasosatappio. Voi vain arvuutella, miten Mietaan elämä olisi muuttunut, jos tuo sadasosa olisi kääntynyt hänen edukseen. 

Ja sitten jalkapallon MM-karsintaottelu Suomi-Ukraina. Suomi johtaa jatkoajalla Antti Sumialan maalilla ja on matkalla jatkokarsintaan. Kulmapotku Ukrainalle. Ja sitten maailma pysähtyy: pallo menee kuin painajaisessa viiden suomalaispelaajan kautta omaan maaliin...

Mitä tähän enää voi sanoa. Kaikkea sattuu.