Näin Vuoden urheilija valitaan

Vuoden urheilijan välinta lähestyy kovaa vauhtia. Joidenkin mielestä aika kuluu varmaan tuskallisen hitaasti. Mutta enää ei kannata liikaa jännittää, sillä urheilutoimittajat ovat jo äänestäneet Vuoden urheilijasta ja valmentajasta, ja tieto julkistetaan Urheilugaalassa ensi tiistaina.

Vuoden urheilija Tero Pitkämäki jakoi viime kesänä Turussa
Paavo Nurmi Gamesin yhteydessä  nimikirjoituksia.

Urheilutoimittajat ovat valinneet Vuoden urheilijan vuodesta 1947 lähtien. Ensimmäisellä kerralla valittiin yhdistetyn ja hiihdon edustaja Heikki Hasu ja pikaluistelija Lassi Parkkinen. Kesälajin edustajat ovat tulleet usemmin valituiksi, mutta melkein tasatahtia valinnat ovat jakautuneet kesä- ja talvilajeihin.

Jossain vaiheessa haluttiin taata naisurheilijoillekin näkyvyyttä, ja sen vuoksi äänestettiin myös Vuoden naisurheilijasta. Sitten se meni siihen, että naiset keräsivät sekä naisurheilijan ja Vuoden urheilijan palkinnot. Joten nykyisin äänestys koskee vain Vuoden urheilijaa, joka voi olla joko mies, nainen, tai pari. Tai joukkue.

Tein lyhyen SlideShare-esityksen aiemmista valinnoista. Joukkueurheilijat eivät yleensä sijoitu tässä äänestyksessä korkealle. Vain kaksi kertaa on jalkapalloilija, Jari Litmanen ja Sami Hyypiä, valittu Vuoden urheilijaksi. Molempien meriitit ovat olleet Euroopan kentiltä. Joukkuelajien urheilijoiden vaisu menestys selittyy osittain sillä, että joukkuelajien äänet jakautuvat joukkueiden pelaajien ja menestyneen maa- tai seurajoukkueen kesken. En jaksa uskoa, että Urheilutoimittajain Liitto hyväksyisi sellaista äänestyskuponkia, jossa olisi vain yhden lajin urheilijoita. Esimerkiksi jääkiekkoilijoita. Se katsottaisiin taktikoinniksi ja yhden lajin suosimiseksi.

Vuoden urheilijaksi on valittu kolme kertaa useammin mies kuin nainen. Se johtuu valintojen pitkästä historiasta. Pikajuoksija Mona-Lisa Pursiainen oli ensimmäinen Vuoden urheilijaksi valittu naisurheilija vuonna 1973. Seuraavan vuonna Euroopan mestari Riitta Salin jatkoi kärjessä. Sittemin naiset ovat olleet lähes yhtä monta kertaa Vuoden urheilijana kuin miehet.

Se, että naiset eivät tulleet 1940-, 1950- ja 1960-luvuilla kertaakaan valituiksi Vuoden urheilijoiksi kertoo osittain sen ajan urheilutoimittajien arvomaailmasta. Mutta vielä enemmän se kertoo sen ajan naisurheilusta, ja vastaavasti viime vuosikymmenet todistavat vahvasta kehityksestä naisurheilussa. Naisurheilijoita oli takavuosikymmeninä selvästi vähemmän kuin miehiä, he menestyivät heikommin, ja heidän suhtautumisensa urheilemiseen oli ehkä amatöörimäisempi kuin miehillä. 1970-luvulle saakka valmentaja saattoi ajatella, että naisurheilija ei kestä kovaa harjoittelua. Olympiakisoissa naisten annettiin juosta maraton vasta 1984.

Keihäänheittäjä Tero Pitkämäki valittiin vuosi sitten Vuoden urheilijaksi MM-hopeansa turvin. Se oli Pitkämäelle jo toinen valinta. Pitkämäki on siis vallassa oleva Vuoden urheilija, kunnes seuraaja saadaan valittua, ja julkistettua.

Kirjoitin Vuoden urheilijan valinnasta aikaisemmin Urheilutoimittajain Liiton sivuille, jos haluat vilkaista.

Tässä ovat kaikki aikaisemmat Vuoden urheilijat:

1947 Mikko Hietanen, kestävyysjuoksu ja Lassi Parkkinen, pikaluistelu

1948 Heikki Hasu, hiihto ja yhdistetty

1949 Viljo Heino, kestävyysjuoksu

1950 Heikki Hasu, hiihto ja yhdistetty

1951 Veikko Karvonen, kestävyysjuoksu

1952 Veikko Hakulinen, hiihto

1953 Veikko Hakulinen, hiihto

1954 Veikko Hakulinen, hiihto

1955 Voitto Hellsten, pikajuoksu

1956 Antti Hyvärinen, mäkihyppy

1957 Olavi Vuorisalo, kestävyysjuoksu

1958 Vilho Ylönen, kivääriammunta

1959 Juhani Järvinen, pikaluistelu

1960 Veikko Hakulinen, hiihto

1961 Kalevi Huuskonen, ampumahiihto

1962 Pentti Nikula, seiväshyppy

1963 Pentti Eskola, pituushyppy

1964 Eero Mäntyranta, hiihto

1965 Jouko Launonen, pikaluistelu

1966 Eero Mäntyranta, hiihto

1967 Eero Tapio, paini

1968 Kaarlo Kangasniemi, painonnosto

1969 Kaarlo Kangasniemi, painonnosto

1970 Kalevi Oikarainen, hiihto

1971 Juha Väätäinen, kestävyysjuoksu

1972 Lasse Virén, kestävyysjuoksu

1973 Mona-Lisa Pursiainen, pikajuoksu

1974 Riitta Salin, pikajuoksu

1975 Heikki Ikola, ampumahiihto

1976 Lasse Virén, kestävyysjuoksu

1977 Pertti Ukkola, paini

1978 Helena Takalo, hiihto

1979 Pertti Karppinen, soutu

1980 Pertti Karppinen, soutu

1981 Heikki Ikola, ampumahiihto

1982 Keke Rosberg, rata-autoilu

1983 Tiina Lillak, keihäänheitto

1984 Marja-Liisa Kirvesniemi, hiihto

1985 Matti Nykänen, mäkihyppy

1986 Marjo Matikainen, hiihto

1987 Marjo Matikainen, hiihto

1988 Matti Nykänen, mäkihyppy

1989 Marjo Matikainen, hiihto

1990 Päivi Alafrantti, keihäänheitto

1991 Kimmo Kinnunen, keihäänheitto

1992 Toni Nieminen, mäkihyppy

1993 Juha Kankkunen, ralliautoilu

1994 Jani Sievinen, uinti

1995 Jari Litmanen, jalkapallo

1996 Heli Rantanen, keihäänheitto

1997 Mika Myllylä, hiihto

1998 Mika Häkkinen, autourheilu

1999 Mika Myllylä, hiihto

2000 Arsi Harju, kuulantyöntö

2001 Sami Hyypiä, jalkapallo

2002 Samppa Lajunen, yhdistetty

2003 Hanna-Maria Seppälä, uinti

2004 Marko Yli-Hannuksela, paini

2005 Janne Ahonen, mäkihyppy

2006 Jukka Keskisalo, kestävyysjuoksu

2007 Tero Pitkämäki, keihäänheitto

2008 Satu Mäkelä-Nummela, haulikkoammunta

2009 Aino-Kaisa Saarinen, hiihto

2010 Minna Kauppi, suunnistus

2011 Kaisa Mäkäräinen, ampumahiihto

2012 Tuuli Petäjä-Sirén, purjehdus

2013 Tero Pitkämäki, keihäänheitto

Antti Ruuskanen kuittasi valmentajansa vanhan tappion

Yleisurheilun EM-kisat Zürichissä päättyivät keihäänheittäjien kaksoismitalijuhliin. Antti Ruuskasen mestaruus omalla ennätyksellä 88,01 summaa hienolla tavalla suomalaisten koko kisaviikon. Hämmästyttävän monet urheilijat tekivät omia ennätyksiään.

Ruuskasen ja pronssille heittäneen Tero Pitkämäen mitaleita osattiin odottaa, mutta sunnuntain positiivisin yllättäjä oli neljänneksi heittänyt Lassi Etelätalo. Hän oli hetken aikaa jopa pronssissa kiinni, kunnes tshekki Vjatseslav Vesely kiskaisi ohi ja nousi hopealle.

Kun Ruuskanen esitteli alkukesästä Paavo Nurmi Gamesin lehdistötilaisuudessa Turussa uutta vauhtijuoksutekniikkaansa, minulle tuli tunne, että tuossa steppailee menestystä rakentava urheilija. Ruuskanen kertoi, että hänen valmentajansa Aki Parviainen otti samanlaisen ristiaskelikon käyttöön ennen Edmontonin MM-kisoja 2001. Olin paikalla, kun Parviainen kiskaisi Edmontonissa hirmuheiton 91,31. Sillä kertaa löytyi kuitenkin yksi yliluonnollinen mies, joka repäisi siitä ohi: Jan Zelezny.

Nyt Zelezny oli Letzigrundin lehtereillä seuraamassa, miten hänen valmentamansa Vjatseslav Vesely vastasi Aki Parviaisen valmentaman Antti Ruuskasen ennätysheittoon 88,01. Hyvin Vesely yritti, mutta ei saanut Ruuskasta kiinni! Näin valmentaja Aki Parviainen sai tavallaan revanssin siitä, että Zelezny vei häneltä MM-kullan vuonna 2001.

Keihäsdraaman huipennuksena oli tietenkin palkintojenjako, missä Euroopan yleisurheiluliiton hallituksen jäsen Antti Pihlakoski pääsi ojentamaan EM-kultamitalin Ruuskaselle. Siinä pojat rakensivat Suomi-brändiä parhaalla mahdollisella tavalla.

Suomen joukkue tavoitteli Zürichistä kahta mitalia, joten menestystavoitteet toteutuivat. Miesmuistiin ei yleisurheilun arvokisoissa ole ollut näin paljon hyviä suomalaissuorituksia. Yle Urheilun asiantuntija Mika Lehtimäki analysoi tuoreeltaan Urheiluruudussa, että suomalaisurheilijat tekivät 31 suoritusta ja 17 meni eristä tai karsinnoista eteenpäin. Näin laskien yli puolet joukkueesta onnistui!

Kolmen urheilijan (Minna Nikkanen, Nooralotta Neziri ja Sandra Eriksson) pettymyksissä oli jotain samaa. Arvaan, että heillä kaikilla oli odotukset pilvissä ja Sandrakin jo suunnitteli, ottaako paidan pois loppusuoralla. Epäonnistuminen pitää kuitenkin sisällään menestysmahdollisuuden tulevissa arvokisoissa. Siis mahdollisuuden.

Mutta mistä suomalaisten hyvä EM-vire sitten rakentui? Sanoisin, että joukkue joutui positiiviseen kierteeseen, jossa onnistuminen ruokki uusia onnistumisia. Kierteen rakentaminen on alkanut kyllä paljon ennen kisojen avajaisia.

Tässäpä tulee menestyskierteen analyysi:

1. Jukka Keskisalon paluu radoille

Väitän, että Jukka Keskisalon paluu oli suomalaiselle yleisurheilulle isompi asia kuin Jukalle itselleen. Pitkästä aikaa neljä suomalaista kestävyysjuoksijaa oli arvokisoissa, ja kaikki selviytyivät loppukilpailuun! Keskisalosta tuli vuoden 2006 Euroopan mestaruuden myötä yleisurheilun arvostettu ikoni, jonka tekemiset vaikuttavat isoon joukkoon yleisurheilun harrastajia ja seuraajia.

2. Jorma Kemppaisen rakentava ote valmennuksen johdossa

Keski-Suomesta lähtöisin oleva Jorma Kemppainen tulee syksyllä olleeksi kaksi vuotta Suomen Urheiluliiton valmennusjohtajana. Kemppaisella on positiivinen ote asioihin. Se tarttuu. Muistaako muuten joku vielä, että keihäänheittäjien valintajärjestelmä kyseenalaistettiin ennen kisoja?  Ei ne valinnat ihan huonosti osuneet.

3. Timanttiliiga, unelmista totta

Paavo Nurmi Gamesin taustayhteisö kertoi viime vuonna, että Turun Urheilupuistossa halutaan järjestää Timanttiliigan kilpailut vuonna 2017. Se tarkoitti heti, että parhaiden suomalaisten alkukesän tavoitteeksi tuli päästä Turun kisoihin kisaamaan maailman parhaita urheilijoita vastaan. Esimerkiksi moukarimörssäri David Söderberg sai kesäkuussa valtavan itseluottamustöötin napattuaan Turussa nipun kovia päänahkoja.

4. Hannamaari Latvalan reippaus

Jyväskylän Kenttäurheilijoita edustava Hannamaari Latvala venyi hienosti 200 metrin loppukilpailuun. Mutta hän on myös muutakin kuin nopea: "Hantta" on positiivinen ja hyvä esiintyjä. Hän ei pelkää sanoa heti suorituksen jälkeen haastattelussa, että päässä ei ole yhtään ajatusta! Kun sen osaa sanoa iloisesti, haastattelulta ei enempää vaaditakaan. Kun joukkueessa on tällainen urheilija, hänestä tarttuu rohkeutta muihinkin urheilijoihin.

5. Oskari Mörön yllätys

Oskari Mörö paineli ennakkoluulottomasti 400 metrin aitojen loppukilpailuun, missä hän joutui valitettavasti sisäradalle. 13 askeleen rytmi ja sisärata on huono yhdistelmä. Mutta pelkästään loppukilpailuun pääsy ennätysajalla oli Möröltä yhtä kova juttu kuin Lassi Etelätalon neljäs sija keihäässä. Jotakin, jota ei voinut ennakoida.

6. Sanna Kämäräinen: lupa tuulettaa!

Kiekonheittäjä Sanna Kämäräisen selviytyminen kiekonheiton loppukilpailuun oli hieno saavutus. Kun hän avasi sen omalla ennätyksellään ja 60 metrin viivan yli kantaneella kaaarella, oli todellakin tuulettaminen paikallaan. Varmasti moni ajatteli, että loppukilpailun ensimmäisellä kierroksella ei saisi tuulettaa ja purkaa latausta niin kuin Sanna teki. Mutta haloo, se oli kyllä niin hieno onnistuminen, että se oli pakko kruunata juuri sellaisella juhlimisella.

7. Antti Ruuskasen positiivisuus

Kauaksi on tultu siitä, kun suomalainen keihäänheittäjä kommentoi MM-kisoissa Ylen toimittajalle: "Saksa on paska maa!" Nyt Urheiluruudussa kuultiin Euroopan mestari Antti Ruuskasen äitiä Aulikki Ruuskasta. Tämän mukaan peräänantamattomuus ja positiivisuus ovat Antin menestyksen taustalla. Kukapa sen paremmin osaisi sanoa kuin oma äiti.

8. Tero Pitkämäen suojakilpi

Antti Ruuskasella on ollut se onnellinen tilanne, että Suomen yleisurheilumenestyksestä kymmenen vuotta vastannut Tero Pitkämäki on toiminut tänä kesänä suojaavana kilpenä, kerännyt median huomion ja samalla paineet. Kaksikko on kilpaillut kuusi kertaa vastakkain. EM-kisoihin asti järjestys oli aina sama, mutta Zürichissä osat vaihtuivat. Niin, kuka puhuikaan Antti Ruuskasen peräänantamattomuudesta?

9. Tommi Evilän jäähyväiskiertue

Tommi Evilä kilpailee viimeistä kauttaan. Vaikka hän on saanut aikaan positiivista pöhinää vauhdinottoradoilla, ei kukaan pituushyppääjä päässyt EM-kisajoukkueeseen. Ei Tommikaan. Mutta jäähyväiskiertue on osoittanut Tommille ja kaikille muillekin, millaista arvostusta yleisurheilija voi nauttia. Turun Paavo Nurmi Gamesissa tamperelaishyppääjä itse kommentoi: "Tuntuihan se oudolta hypätä, kun 10 000 persettä nousi penkistä!"

10. Respect!

Urheilussa, niin kuin elämässä, tärkeintä on arvostaa tekemistä ja yrittämistä! Menestys tulee sen jälkeen. Voi olla, että tämä on olympiakomitean puheenjohtajan Risto Niemisen ajatus. Mutta, se nyt sopii hyvin tähän loppuun.

.

Sunnuntai on EM-yleisurheilun superpäivä

Yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailut alkavat tänään tiistaina Zürichissa, ja heti avauspäivänä saa peräti 14 suomalaisurheilijaa tulikasteensa. "Tulikaste" on hieman sotainen termi, mutta ei sinne Letzigrundille leikkimäänkään kukaan mene.

Suomen joukkue on melko suuri, mutta pistesijoja voi realistisesti odottaa vain muutamalta urheilijalta. Ja mitalikamppailut keskittyvät päätöspäivälle sunnuntaille. Se on tavallaan penkkiurheilijan kannalta mukavaa. Kisoja voi seurata muuten vaan alkupäivät, ja todellisen henkeä pidättävän jännittämisen voi jättää sunnuntaille.

Yleisurheiluhan on suomalaisten televisionkatsojien suosikki. Se johtuu varmaankin siitä, että yleisurheilun paremmuus ratkeaa helposti ymmärrettävästi. Se joka ylittää maalilinjan ensimmäisenä, on voittaja. Ja mielenkiintoa tietysti nostaa suomalaisten nuorten lupausten ja huippujen mukanaolo.

Tiistaina suomalaiset osallistuvat vain karsintoihin, mutta keskiviikkona uskoisin Nooralotta Nezirin juoksevan myös naisten 100 metrin aitajuoksun loppukilpailussa.

Torstaina SE-nainen Minna Nikkanen kamppailee suurella todennäköisyydellä seiväshypyn loppukilpailussa, ja Jukka Keskisalon luulisin juoksevan 3000 metrin esteiden finaalissa.

Perjantaina aamupäivällä Jarkko Kinnunen kävelee 50 kilometrin kilpailussa pistesijoista, ja samana iltana Hannamaari Latvala juoksee 200 metrin loppukilpailussa. Näin varmasti ainakin valmentaja Petteri Jouste on suunnitellut.

Lauantaina David Söderberg heittää moukarin loppukilpailussa. Lauantaina juostaan myös viestijuoksun alkueriä, mutta lähimpänä jatkopaikkaa olevalta miesten 4x100 metrin joukkueelta vaaditaan kyllä unelmajuoksua loppukilpailuun pääsemiseen. Sellaistahan sinne tietysti lähdetään hakemaan.

Suuren yleisön herkkulajit jäävät sunnuntaille. Ensin viiden aikaan Sandra Eriksson försöker att få medalj på 3000 meter hinder, ja heti perään suomalaiset ovat mitalitaistelussa myös keihäspaikalla. Tero Pitkämäki on Suomen joukkueen valttikortti lievästä loukkaantumisestaan huolimatta. Hänen varjonaan tänä kesänä ollut Antti Ruuskanen voisi hyvän päivän tullen pamauttaa 88-90 metrin kaaren ja napata kultamitalin Pielavedelle. En olisi siitä kovin yllättynyt. Ja Ruuskanen vaikuttaa sillä tavalla mukavalta kaverilta, että hänelle täysosuman kyllä suo.

Näin laskien Suomella on kolme vahvaa mitaliehdokasta, Eriksson, Pitkämäki ja Ruuskanen. Muillakin urheilijoilla on tietysti mahdollisuus venyä ja yllättää, mutta tässä kirjoituksessa esittelen vain varmimmat menestyjät. Jos ajatellaan maltillisesti, että kaksi kolmesta vahvasta kandidaatista onnistuu mitalijahdissaan, Suomen yleisurheilumaine on taas kerran pelastettu. 

Lisää tietoa esimerkiksi Suomen joukkueesta löytyy Suomen Urheiluliiton ylläpitämiltä yleisurheilusivuilta. 

Kisoja kannattaa seurata silläkin silmällä, että vuoden 2005 MM-kisat ja 2012 EM-kisat järjestänyt Antti Pihlakoski (toden totta, oli siellä muutama muukin järjestämässä) kuuluu Euroopan yleisurheiluliiton hallitukseen. Pihlakosken osakkeet ovat sillä tavalla hyvässä kurssissa, että hänestä voisi tulla ensi vuonna Euroopan yleisurheiluliiton puheenjohtaja. Siitä hyötyisi koko suomalainen yleisurheilu.