Juuso Walden ja yhteiskuntavastuu

Olen valmistautunut tarkastelemaan Suomen Urheiluhistoriallisen seuran verkkoseminaarissa (25.11.2021) vuorineuvos Juuso Waldenin johtamaa Yhtyneet Paperitehtaan Osakeyhtiön urheiluohjelmaa eettiseltä kannalta. Lähtökohtana on tänä syksynä ilmestynyt tietokirjani Juuso Walden, urheilumies ja viimeinen patruuna.

Olen valinnut eettisen esitelmäni näkökulmaksi yhteiskuntavastuun. Se on minulle tuttu teema, sillä suoritimme aikoinaan yhdessä vaimoni kanssa Jyväskylän yliopistossa sitä aihepiiriä käsittelevän approbatur-tason kurssin. Ellen aivan väärin muista, kurssin nimenä oli Johtaminen ja organisaatiot. Kurssin opetuksesta vastasi Tuomo Takala. Silloin vuosituhannen vaihteessa yhteiskuntavastuu, corporate responsibility, oli edelleen melko uusi asia. Monessa yrityksessä ajateltiin, että vuosikertomuksessa olisi hyvä sanoa siitä yhteiskuntavastuustakin jotakin. Että mitähän siitä sanoisi.

Juuso Waldenin toimitusjohtajakauden alkupuolella yhteiskuntavastuuta vielä harjoiteltiin. Jäteliemet laskettiin suoraan jokeen, ja vasta ympäristölaki pakotti muuttamaan toimintatapoja. Lakien noudattaminen on tietysti tärkeä osa yhteiskuntavastuuta. Mutta kovin heikkoa on, jos yrityksen yhteiskuntavastuu jää siihen.

 

Vuorineuvos Juuso Walden ylläpiti ainutlaatuista
urheiluohjelmaa Yhtyneissä Paperitehtaissa.
Kuva: UPM:n arkisto.

Juuson aikana Yhtyneiden Paperitehtaiden yhteiskuntavastuuseen kuului laajan urheiluohjelman ylläpitäminen. Kun ennen sotia teollisuusyrityksissä yleistyi pyrkimys liikuttaa mahdollisimman suuria joukkoja yksittäisenä liikuntapäivänä, Yhtyneet Paperitehtaat ryhtyi kehittämään urheilutoimintaa sotien jälkeen kohti huippu-urheilua. Samaan aikaan yhtiön piirissä harrastettiin yhä useampia lajeja, mutta urheiluohjleman kautta painopiste oli edelleen muutamissa päälajeissa. 

Ampumaurheilu oli Yhtyneiden Paperitehtaiden ensimmäinen suuri laji perintönä Juuson isän kenraali Waldenin ajoilta. Juuson aikana painopiste siirtyi vuonna 1935 käynnistetyn urheiluohjelman kautta jalkapalloon, yleisurheiluun ja hiihtoon.

Kun suojeluskunnat lakkautettiin sotien jälkeen, Yhtyneet Paperitehtaat pudotti ampumaurheilun omasta urheiluohjelmastaan. Tilalle nostettiin suunnistus, joka pysyi muutaman vuoden yhtiön virallisena lajina. Kun metsätaitokilpailuissakin oli mukana suunnistusta, laji putosi pian pois päälajien joukosta.

Kaikki työntekijät pääsivät halutessaan nauttimaan tehtaiden urheiluohjelman tuloksista ainakin sitä kautta, että jokaiselle tehdaspaikkakunnalle rakennettiin noina vuosina ensiluokkaiset urheilun suorituspaikat. Ne ovat suureksi osaksi edelleen näiden paikkakuntien urheiluseurojen ja asukkaiden käytössä.

Yhteiskuntavastuun kannalta urheiluohjelma oli monessakin mielessä ainutlaatuinen. Se takasi parhaille urheilijoille mahdollisuuden harjoitella työn ohessa. Arvokkain asia ei ollut se, että esimiehet ymmärsivät viikonlopun kilpailureissulle lähtevän urheilijan tarvetta lähteä vähän aikaisemmin töistä. Ei sekään, että joillakin oli mahdollisuus harjoitella kaksi kertaa päivässä – töitä piti tehdä siinä ohessa. Kaikkein arvokkainta oli, että urheilu-uran jälkeen sai halutessaan jatkaa samassa työpaikassa ja yhtiössä eläkeikäänsä saakka.

Urheiluohjelmasta tuli eri paikkakunnilla toimivan teollisuusyhtiön sisäistä liimaa. Henkilökunnalla oli mahdollisuus osallistua yhtiön mestaruuskilpailuihin, joita järjestettiin kiertoperiaatteen mukaisesti eri tehdaspaikkakunnilla.

Yhtiö pestasi myös valmentajia ja urheiluohjaajia. Viime lauantaina 80-vuotiaana menehtynyt professori Tapani Ilkka kertoi minulle useampaankin kertaan Juusosta ja tehtaan synnyttämän Kaipolan Vireen toiminnasta.

Urheilusta tuli yhtiön brändi, ja kansainvälisesti menestyneiden urheilijoiden myötä urheilusta tuli Yhtyneille Paperitehtaille keino erottua muista metsäteollisuusyhtiöistä. Mittavaa urheiluohjelmaa ylläpidettiin niin kauan, kuin Juuso johti yhtiötä.

Kirjoitin kirjaa hyvin paljon Jämsänkosken tehtaan isännöitsijän entisessä edustuskodissa, kiitos kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen tarjoaman mahdollisuuden. Se antoi minulle ainutlaatuisen mahdollisuuden tavata monia ihmisiä, jotka olivat tunteneet Juuson. Hänen äitinsähän oli Jämsästä kotoisin. Valkeakoskella moni voi ihmetellä Jämsänkoski-painotusta, mutta Juuso aloitti uransa Yhtyneiden Paperitehtaiden palkkalistoilla nimenomaan Jämsänkoskelta.

Ehkä Juuson ylläpitämän urheiluohjelman merkityksen kiteyttää parhaiten erään jämsänkoskelaisen toteamus, että tehdaspaikkakunnat olivat järjestään kovin pieniä. Vapaa-ajalla oli tietysti mahdollisuus muuhunkin kuin urheiluun. Oli mahdollisuus ryypätä.

Juhani Vallin kuva ja juttu,
Valkeakosken Sanomat 30.8.2021.

 

Juuso Walden, urheilumies ja viimeinen patruuna (ReadMe 2021) julkistettiin elokuun lopussa, jolloin toteutimme oikein julkistamiskiertueen yhdessä vuorineuvoksen pojan Lauri Waldenin ja kustantaja Jussi Kiilamon kanssa. Tunnelma oli kuin Beatlesin kiertueella, vain kirkuvat fanit ja täpötäydet saliyleisöt puuttuivat. Eikä kukaan edes laulanut.

Valkeakosken Sanomat julkaisi kiertueeltamme toimittaja Juhani Vallin tekemän ison jutun. Se on mukana myös Valkeakoski-seuran tuoreessa kotiseutujulkaisussa 2021. Kun kävin viime viikolla Koskin kirjamessuilla kertomassa Juuso-kirjasta, Juhani Valli, joka on siis erinomainen valokuvaaja, totesi vaatimattomasti valokuvastaan, että mukava, kun kerran elämässään onnistuu. Valokuvan taustalla ei ole sattumalta Paperiperhe-veistos – Juhani Valli vasiten kävelytti meidät sen eteen kuvattaviksi.

Juuso Walden oli kova urheilumies ja viimeinen patruuna

Helsingin kirjamessuviikonloppu on omalta osaltani takana. Monta mukavaa tapaamista. Oli muun muassa kustantajia, toimittajatuttuja ja vanhoja urheiluystäviä. Poikkesin juomassa kupin teetä Tietokirjailijoiden osastolla ja treffasin kirjailijoiden tekijänoikeusjärjestö Sanaston toiminnanjohtaja Anne Salomaan, joka kertoi niistä toimenpiteistä, joilla kirjailijoiden tekijänoikeuslain uudistukseen yritetään vaikuttaa. Lakiluonnos on epäonnistunut, sillä se ei ota huomioon kirjallisuuden vahvinta kasvutrendiä eli äänikirjoja. Salomaa oli sitä mieltä, että lakiluonnos on kirjoitettava kokonaan uudelleen.

Tässä suhteessa eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Paula Risikko on nyt tärkeä avainhenkilö. Pidetään peukkuja.

 

Kävin WSOY/ReadMe:n osastolla signeeraamassa ja esittelemässä kirjaani Juuso Walden, urheilumies ja viimeinen patruuna, jonka julkistamiskiertue toteutettiin elokuun lopussa. Aloitimme kiertueen Urheilumuseolta ja hirveän vesisateen hakatessa asfalttia ajoimme Jalkapallomuseolle Valkeakoskelle.

Me, eli vuorineuvos Juuso Waldenin poika Lauri, kirjan kustantaja Jussi Kiilamo ja minä, tapasimme Valkeakoskella muun muassa Laurin isosiskon Eeva-Liisan ja Valkeakoskella kasvaneen ja Hakassa jalkapalloa pelanneen toimittaja Matti Pitkon.

Aamusta iltaan kestänyt kiertue oli niin onnistunut, että muistelimme sitä Jussi Kiilamon kanssa lämmöllä Helsingin kirjamessujen hälinässä.

Jussi Kiilamon kanssa muisteltiin 
elokuista julkistamiskiertuetta.

Juuso Waldenista kertovan kirjan urheiluhistoriallisten tietojen tarkistuksesta saan kiittää Vesa-Matti Peltolaa, joka on Suomen Urheilutietäjien puheenjohtaja, ja Markku Kasilaa, jonka erityisalaa on varsinkin Valkeakosken jalkapallo. Vesa-Matti oli elokuussa mukana Urheilumuseon julkistamistilaisudessa, ja Markku oli mukana Valkeakosken tilaisuudessa.

Kiertue jatkui minuuttiaikataululla kohti Jämsänkoskea. Kangasalla huomasimme, että sää selkenee, tie kuivaa ja mieliala nousee. Poikkesimme kahvilla, ja sen jälkeen huristelimme entistäkin iloisemmalla ilmeellä Jämsänkoskelle. Saman päivän kolmas julkistamistilaisuus oli Kauko Sorjosen säätiön omistamassa Pässinmäessä, joka on Jämsänkosken tehtaan isännöitsijälle vuonna 1957 rakennettu edustuskoti. Säätiö oli rahoittanut kirjan kirjoittamista ja antanut minulle residenssikäyttöön taidekiinteistöksi muutetun Pässinmäen.

Kun nyt tuli Kauko Sorjonen puheeksi, niin laitan tähän linkin Ylen tuoreeseen uutiseen, jossa kotiseutuneuvos kertoo aikovansa muuttaa pois Jyväskylästä ja myydä Wivi Lönnin kotitalon: 

Lue Ylen uutinen Kauko Sorjosesta. 

 

Kauko Sorjonen on hyvää tarkoittavana kulttuurimesenaattina vähän samanlainen patruunahenkinen toimija kuin vuonna 1972 kuollut vuorineuvos Juuso Walden. Juuso loi Yhtyneet Paperitehtaat Osakeyhtiön urheiluohjelmasta suoranaisen taideteoksen. Yhtiö, eli oikeastaan Juuso, lähetti urheilijoita firman rahoilla ulkomaille kilpailemaan ja saamaan uusia kokemuksia. 

Englantilaisen Reed-yhtiön kanssa vuonna 1947 käynnistetty ottelusarja oli aivan omassa mittaluokassaan. Toistasataa Yhtyneiden Paperitehtaiden työntekijää lähetettiin vuosien saatossa Englantiin kilpailumatkalle, joka tarjosi uskomattomia elämyksiä. Paperitehtaan työntekijät pääsivät näiden matkojen ansiosta esimerkiksi katsomaan televisiota kauan ennen kuin Suomessa oli nähty ensimmäistäkään televisioapparaattia.

Reed-ottelut järjestettiin avajaisineen ja kunniakäynteineen
vähintään yhtä juhlavasti kuin tavalliset maaottelut.
Lähde: UPM:n arkisto.

Kirjamessuilla jäi erityisesti mieleen, kun yksi kirjan ostaja kysyi minulta, oletko itse tyytyväinen Juuso-kirjaan. Oli helppo vastata, että olen. Se vastaus ratkaisi ostopäätöksen sillä kertaa.

Koen, että Juuson luomasta urheiluimperiumista oli tärkeä kirjoittaa. Haastattelin kirjaan esimerkiksi Olavi ”Tankki” Salosta ja Jouko Kuhaa. Molemmat pääsivät nauttimaan Yhtyneiden Paperitehtaiden urheiluohjelmasta ja molemmat edustivat parhaina vuosinaan Kaipolan Virettä eli Kaipolan tallia.

Minut yllätti se, että Kaipolan tallilla ei varsinaisesti ollut omaa valmentajaa. Juoksijoiden neuvojaksi pestattiin kyllä toisinaan joitakin tunnettuja vaikuttajia, kuten esimerkiksi turkulainen olympiamaileri Denis Johansson. Deniksen valmennukseen pääsi varusmiesaikanaan Turussa myös Veli Lehtelä, soudun kaksinkertainen olympiamitalisti.

Vaikka Veli Lehtelä oli töissä Säterin tehtaalla Valkeakoskella, hänkin pääsi nauttimaan Juuson urheiluohjelmasta. Paras työnäyte tästä yhteistyöstä saatiin vuonna 1961 kun Veli Lehtelä ja Toimi Pitkänen voittivat Henleyn regatan, joka soudetaan Thames-joella. Se on edelleen ainoa suomalaisvoitto Henleyn regatassa.

Toimi Pitkänen ja Veli Lehtelä Henleyn regatan voittajina.
Kuva: UPM:n arkisto.

Vuorineuvos Juuso Waldenin tarina on täynnä sellaista latausta, ja arvoitusta, että se kestää vuodesta toiseen. Hyvä tarina liittyy Valkeakoskella järjestettyyn painonnostomaaotteluun. Painonnostoliiton kunniapuheenjohtaja Pekka Kare muisteli, kuinka kilpailun aikataulua venytettiin ja venytettiin, että Lontoosta palannut vuorineuvos ehtisi seuraamaan edes viimeiset nostot. Ja kyllä muuten ehti!

Ensi vuonna tulee 50 vuotta Juuson kuolemasta. Suomalaisessa urheilussa ei ole toista mesenaattia, joka olisi rakennuttanut viidelle paikkakunnalle yhteensä kymmeniä, ehkä jopa satakunta urheilun suorituspaikkaa. Ampumaradat, jalkapallokentät, yleisurheilun suorituspaikat, hiihtoladut, hyppyrimäet, uimalat ja soutukeskukset, ja niin edelleen ja niin edelleen. 

Kaikki suorituspaikat eivät kuitenkaan olleet suuria menestyksiä. Kaipolan betoninen hyppyrimäki töröttää yhdenlaisena rapautuvana muistona Juuso Waldenin valtavasta urheiluinnostuksesta. Hannu Teider vei minut sinne Kaipolan hyppyrimäelle, kun olin tekemässä kirjaa. Jylhä maisema herätti kunnioitukseni niitä mäkikotkia kohtaan, jotka siitä betonista ovat joskus laskeneet ja ponnistaneet sen nokalta liitoon. Samalla ajattelin myös Juusoa, joka halusi antaa suomalaisille mahdollisuuden pysyä maailman parhaiden mäkimaiden kehityksessä mukana.

Kaipolan betoni parhaina päivinään.
Kuva: UPM:n arkisto.

Kalenterissani on vielä syksyn ja talven aikana monta merkintää Juuso Waldenin kirjan tiimoilta. Yksi niistä on Koskin kirjamessut Valkeakoskella 20. päivä marraskuuta. Olen messuilla haastateltavana klo 12.00. Messujen ohjelma on täällä: Katso Koskin kirjamessujen ohjelma täältä.

 

Otan Valkeakoskelle laatikollisen Juuso-kirjoja mukaan myytäväksi. Jos päivä sopii ohjelmaasi, tule ostamaan Koskin kirjamessuilta signeeratut joululahjakirjat tai vaikka vaan jakamaan omia muistojasi Juusosta!