Ola Fogelberg oli ensimmäinen suomalainen satiirikko

Pekka Puupään isä Ola Fogelberg (1894–1952) oli minun tietojeni mukaan ensimmäinen suomalainen satiirikko. Hän kritisoi ensimmäistä maailmansotaa Suomen Urheilulehdessä julkaistuissa piirroksissa vuonna 1914.

Saksalaisten Zeppeliini on vaarassa, jos se lentää Suomeen.

Fogelberg piirsi Pekka Puupää -sarjakuvaa 27 vuotta 1925–1952. Ensimmäinen Pekka Puupää ilmestyi Kuluttajain Lehdessä 30.4.1925. Meneillään on siis Pekka Puupään 90-vuotisjuhlavuosi.

Ennen Pekka Puupää -sarjakuvaa "Fogeli från Ågeli" kuvitti sosialidemokraattista Kurikka-pilalehteä. Hän piirsi myös Janne Ankkasta (1917–1918) Suomen Kuvalehteen. Se oli ensimmäisiä suomalaisia jatkosarjakuvia. Hän oli myös animaatioelokuvan pioneeri.

Fogelbeg oli Suomen paras puolimaileri. Hän voitti Suomen mestaruuden 1914 ja juoksi ensimmäisenä Suomessa, Suomen maaperällä, 800 metriä alle kaksi minuuttia (1.59,3).

Pettersson antaa saksalaisille kyytiä.

Hän oli kotoisin porvarillisesta perheestä. Äiti oli baltiansaksalaisia, isä reviisorina Posti- ja lennätinhallituksessa. Mutta Fogeli suuntautui itse osuustoimintaliikkeeseen. Hänestä tuli Työväen Urheilulehden ensimmäinen päätoimittaja ja hän piirsi muun muassa Työväen Urheiluliiton lipun.

Väinö Tanner palkkasi hänet  Osuusliike Elannon mainospiirtäjäksi ja pian hänestä tuli Elannon ensimmäinen mainospäällikkö.

Vuonna 1914 Fogelin satiiri liittyi elokuussa puhjenneeseen suursotaan. Suomen oma armeija oli lakkautettu yli kymmenen vuotta aikaisemmin. Elokuussa pohdittiin runsaasti, miten ja milloin Suomi joutuu mukaan sotaan, vai joutuuko. Yleisesti pelättiin, että Saksa hyökkää Venäjän pääkaupunkiin Pietariin muun muassa Suomen kautta. Maihinnousu Suomen rannikolle? Tai Tornion kautta? Sen vuoksi maata linnoitettiin voimakkaasti. Esimerkiksi Saarijärvellä tehtiin linnoitustöitä. Kauhavalle sijoitettiin kasakoita. Ja rannikot olivat luonnollisesti täydessä valmiudessa.

Tässä ilmastossa Fogeli piirsi ensin neljän piirroksen sarjan Urheilulehteen. Ne julkaistiin otsikolla: Mihin suomalaisia urheilijoita käytettäisiin sodassa?

Oitin Kanuunalla on mielenkiintoien ase,
kuumat kuulat!

• Elmer Niklander, "Oitin Kanuuna", heittelisi kuumia kuulia rukkaset kädessä saksalaisten niskaan.
• Yrjö Koivisto hyppäisi seipäällä "vihollislinnoitukseen" eli saksalaisten miehittämille muureille.
• Johan Pettersson heittäisi saksalaista sotilasta kuin moukaria.
• Hannes Kolehmainen toimisi kuriirina, joka juoksisi karkuun saksalaisilta ratsumiehiltä.

Syyskuussa Urheilulehdessä ilmestyi lisää Ola Fogelbergin tekemiä pilapiirroksia: 

• Jonni Myyrä yrittää kuumalla keihäällä pudottaa Zeppeliinin.
• Armas Taipale heittelee räjähtäviä kiekkoja vihollisen niskaan.

Suomalaiset sotivat piirroksissa saksalaisia vastaan. Sensuurin vuoksi muuta vaihtoehtoa ei tietenkään tsaarin suuriruhtinaskunnassa julkaistussa lehdessä ollut. Satiiri kohdistuu mielestäni sodan mielettömyyteen yleisellä tasolla. Kyseisten urheilijoiden suhtautumisesta sotaan minulla ei ole tarkempaa tietoa. Tai sen verran, että Yrjö Koivistosta tuli jääkäriluutnantti, joka kaatui Petsamossa huhtikuun alussa 1920.

Hannes Kolehmainen oli luonteeltaan vähemmän sotaisa, vaikka hän värväytyikin Yhdysvaltain kansalliskaartiin vuonna 1916. Näin hän pääsi harjoittelemaan New Yorkissa 14. rykmentin salissa. Mutta kun rykmentti määrättiin taistelutehtäviin New Mexicoon Pancho Villan tultua 1500 miehen kanssa rajan yli, Kolehmainen kieltäytyi lähtemästä mukaan aiheuttaen pienen skandaalin. Mutta se on jo toinen tarina.

Kaikkea sattuu on mielenkiintoinen tietokirja mustan joutsenen hengessä

Osallistuin Helsingin yliopistolla järjestetyille Tieteen päiville ja luin tällä viikolla julkaistun kirjan Kaikkea sattuu (Gaudeamus 2015). Siinä monet Tieteen päivien alustajista kirjoittavat sattuman merkityksestä. Ilari Hetemäen, Pauliina Raennon, Hannu Sariolan ja Tuomas Sepän toimittama kirja on erinomainen läpileikkaus suomalaisesta tieteestä ja sattumien merkityksestä paitsi tieteessä, myös laajemmin meidän elämässämme.

Kirjan teeman Sattuma – Slumppen voisi kiteyttää esimerkiksi Juhana Vartiaisen artikkelin "Miksi taloutta ei voi ennustaa mutta päätöksiä pitää tehdä" kautta. Vartiainen näkee nykyisestä pitkittyneestä lamasta huolimatta, tai siitä johtuen, keynesiläisellä ajattelulla julkisen vallan markkinataloutta ohjaavana toimijana olevan käyttövoimaa myös 2000-luvulla.

Finanssikriisi ja maailmantalouden taantuma ovat vuodesta 2008 lähtien jättäneet teoreettisen kuvan taloudesta hyvin arvaamattomaksi. On tajuttu, että rahoitusmarkkinat voivat olla kollektiivisen harhakäsityksen vallassa. Vartiainen siteeraa Nassim Nicholas Talebin teosta Musta joutsen (2007), jonka keskeinen sanoma on, että niin luonto kuin ihmisten maailmakin kehittyvät suurten muutosten kautta. Sen vuoksi rationaalisten odotusten teorioiden varaan luotu hallittujen normaalijakaumien yllätyksetön maailma on harhakuva.

Vartiainen vertaa kansantaloutta kissan ja hiiren juoksupeliin. "Kansantalous ei siis ole biljardipallojen liikkuva joukko eikä edes järkevän kissan ja hiiren juoksupeli – vaan ehkä sellainen kissan ja hiiren juoksupeli, jossa häkki voi yhtäkkiä muuttaa muotoaan ja kissa muuttua norsuksi."

Vartiainen toteaa, että suomalaisten osalta musta joutsen, "väestöjoutsen" oli helposti ennustettavissa, mutta päättäjät eivät varautuneet siihen riittävästi. "Jo parinkymmenen vuoden ajan on ollut nähtävissä, että julkistalous alkaa vuoden 2009 jälkeen heikentyä rakenteellisesti, tarjontatekijöiden heikkouden – työikäisen väestön alkavan vähenemisen – vuoksi."

Tavallaan taloudesta kirjoittaa myös Pekka Valtonen artikkelissa "Sattumalta löydetty maailma". Hän selvittää, kuinka sattumanvaraista oli esimerkiksi se, että Kolumbus purjehti juuri Kastilian (Espanjan) lipun alla uuteen maailmaan. Taloudellisen hyödyn tavoittelu ja poliittinen kilpailu yllyttivät Euroopan kuningashuoneita rahoittamaan retkikuntia löytöretkille.

Leif Åberg

Tieteen päivillä nautin myös Leif Åbergin esitelmästä, jonka hän oli otsikoinut Osmo A. Wiion mukaan "Viestintä yleensä epäonnistuu, paitsi sattumalta". Jokainen viestintätilanne on monitulkintainen. Tämä koskee erityisesti kriisitilanteita. Tulevat uhkat koetaan epävarmuutena, mutta kriisien hallinnassa pyritään rakentamaan toimintamalleja menneeseen, eli kokemuksiin perustuen.

Kuuntelin myös Euroopan historian tuntijaa Laura Kolbea, joka pohdiskeli ehkä puolitosissaan, että lähetetäänkö Marsiin ensimmäisten siirtolaisten joukossa rikollisia aivan kuten aikanaan Amerikkaan ja Australiaan.

Kaikkea sattuu -kirjassa on Tapio Markkasen erinomainen artikkeli "Sattuman lyhyt askel avaruuteen". En tiennyt, että Turussa syntyneellä tähtitieteilijällä Anders Johan Lexellillä (1740–1784) oli osuutensa siinä, että Herschelin löytämä Uranus ymmärrettiin planeetaksi eikä komeetaksi, kuten Herschel itse ensin luuli.

Kävin Wikipediasta lukemassa, mitä Lexellistä kerrotaan: valmistui Turun akatemiasta 1760, Upsalassa matematiikan apulaisprofessoriksi 1763 ja professoriksi 1766, Pietarin tiedeakatemiaan 1768 ja Pietarin akatemian tähtitieteen professoriksi vuodesta 1771.  Turun yliopiston matematiikan professoriksi Lexell nimitettiin vuonna 1775, mutta hän pyysi ja sai luvan jäädä vielä kolmeksi vuodeksi Pietariin. Hän sai myöhemmin vielä kahdesti pidennettyä virkavapauttaan, aina vuodeksi kerrallaan. Vuonna 1780 hän oli palaamassa Turkuun, mutta Pietarin akatemia sai hänen mielensä muuttumaan tarjoamalla vuoden pituisen opintomatkan Saksaan, Ranskaan ja Englantiin. Vuonna 1783 hänestä tehtiin Pietarissa akateemikko.

Ilkka Niiniluoto kirjoittaa vapaasta tahdosta. Taustalla on kuva itämaiden
 kirjallisuuden professorista G.A. Wallinista, joka ei tullut valituksi
 Siperian-tutkimusmatkalle.

Vaikka nyt "löysin" Lexellin, haluan vielä palata uutuuskirjaan, missä filosofi Ilkka Niiniluoto kirjoittaa lyhyesti otsikolla "Tahdon vapaus". Hän kertoo Demokritoksesta, joka oli ensimmäinen tunnettu deterministi. Demokritoksen  mukaan kaikki tapahtuminen maailmassa perustuu aineellisten atomien alaspäin suuntautuvaan liikkeeseen. Epikuros lisäsi Demokritoksen ajatteluun, että hiukkaset saattavat ajoittain hieman "syrjähtää"  liikeradoiltaan.

Niiniluodon ajatuksia ja kirjan teemaa voisi täydentää pohtimalla 200 vuotta sitten eläneen Helsingin yliopiston itämaiden kirjallisuuden professorin Georg August Wallinin (1811–1852) matkoja Lähi-idässä. Ahvenanmaalla syntynyt Wallin kävi Turun katedraalikoulua, mutta luki yksityisesti ylioppilaaksi. Vuonna 1829 Wallin kirjautui Helsinkiin siirrettyyn yliopistoon, mutta hänet erotettiin viisi vuotta myöhemmin. Hän palasi pakkolomalta, valmistui ja pääsi yliopiston kirjaston ylimääräiseksi amanuenssiksi. Hän olisi halunnut lähteä tutkimusmatkalle Siperiaan, mutta valinta osui hänen opiskelukaveriinsa M.A. Castréniin. Wallinin matkat suuntautuivat sen vuoksi Egyptiin ja Arabiaan.

Jouko Kokkonen

Tieteen päivien teema tuli hyvin esille myös Jouko Kokkosen esityksessä "Sattumat urheilun muutostekijöinä". Ajatelkaapa kahta erikoista "syrjähtämistä" suomalaisen urheilun historiassa vuosina 1980 ja 1997.

Juha Mieto ja Lake Placidin olympiakisojen sadasosatappio. Voi vain arvuutella, miten Mietaan elämä olisi muuttunut, jos tuo sadasosa olisi kääntynyt hänen edukseen. 

Ja sitten jalkapallon MM-karsintaottelu Suomi-Ukraina. Suomi johtaa jatkoajalla Antti Sumialan maalilla ja on matkalla jatkokarsintaan. Kulmapotku Ukrainalle. Ja sitten maailma pysähtyy: pallo menee kuin painajaisessa viiden suomalaispelaajan kautta omaan maaliin...

Mitä tähän enää voi sanoa. Kaikkea sattuu.

Suomalaisesta sananvapaudesta

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi kirjoittaa aamun Helsingin Sanomissa sananvapaudesta HS:n kakkossivulla Je suis Charlie -otsikon alla: "Sananvapauden puolustaminen Euroopassa on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Sen puolesta tulisi puhua myös niiden poliittisten ja uskonnollisten johtajien, jotka ovat olleet Charlie Hebdo -lehden satiirin kohteita."

HS julkaisi vaikuttavan kakkossivun ja
käsitteli terrori-iskua vielä kolmella sisäsivulla.

Se on hyvä kannanotto tärkeässä, ajankohtaisessa asiassa. Olin ilahtunut myös siitä nopeudesta, jolla tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitti surunvalittelunsa:

”Suomi tuomitsee terrorismin jyrkästi. Sanan- ja lehdistönvapaus ovat perustavanlaatuisia arvoja Euroopassa”, tasavallan presidentti sanoi.

Niinistö on puhunut aikaisemminkin sananvapaudesta. Ainakin Frankfurtin kirjamessujen puheessa oli vahva lataus sananvapausasiaa.

Hirveä terroriteko ranskalaisen lehden toimitukseen on aivan käsittämätön. Se loukkaa sananvapautta, yhtä eurooppalaisen yhteiskuntajärjestelmän tukipilaria. On todella hyvä, että tämä sananvapaus nousee nyt esille. Se ei varmasti ollut raukkamaisen iskun tekijöiden tavoite, mutta näin vain kävi.

Myös esimerkiksi Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Arno Ahosniemi lausui tuoreeltaan oman arvionsa, että Pariisin isku ei horjuta sananvapautta. Myös Yleisradio tuomitsi Pariisin iskun. Toimitusjohtaja Lauri Kivinen totesi, että vapaa tiedonvälitys on demokratialle välttämätön.

Yksimielisesti lausunnoissa tuomittiin Pariisin isku. Ja sitten mietittiin, miten lähelle se isku tuli suomalaisia... onhan Bryssel monen suomalaistoimittajan koti tai tukikohta. Ja Pariisista on melko lyhyt matka Brysseliin...

Yleinen käsitys on, että suomalainen sananvapaus on tukevalla pohjalla. Sellaisia ihmisiä, jotka kyseenalaistaisivat suomalaista sananvapautta, ei juurikaan löydy.

Mutta tunnen kyllä yhden. Tohtori Heikki Kuutti kirjoittaa tuoreessa Journalismi ajassa -kirjassa otsikolla "Suomessako sananvapaus?". Tohtorin mukaan sananvapaus ei ole mikään annettu tekijä, itsestäänselvyys.

Eikä Kuutti ole yksin. Myös Julkisen sanan neuvosto on ottanut hiljattain kantaa suomalaisen sananvapauden rajoittamiseen.

Journalismi ajassa -kirjan toimittajana sanoisin, että eurooppalaisen sananvapauden puolestapuhujien kannattaa tutustua myös Heikki Kuutin artikkeliin.