Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mikko Rantanen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mikko Rantanen. Näytä kaikki tekstit

10.4.2015

YLE Puheen golfkeskustelu oli hieno kokemus

Olin torstaina Jouko Vuolteen toimittaman Yle Puheen Urheiluillan studiovieraana. Paljon olen saanut kokea toimittajaurani aikana, mutta tämä oli taas uusi ja hieno elämys! Parin tunnin live-lähetyksessä puhuimme puhelimessa Mikko Rantasen, Lassi Tilanderin, Timo Laitisen, Janne Marvailan ja Ursula Wikströmin kanssa. Lisäksi Jouko Vuolle oli haastatellut ennen lähetystä Mikko Ilosen valmentajan Timo Rauhalan, joka taisi olla Augustassa aamiaisella Mikko Ilosen kanssa. (Oheisessa David Cannonin kuvassa Mikko on Mastersin avauskierroksella Augusta Nationalin väylällä nro 13 lyömässä toista lyöntiään.)

Suomalaisen digitaalisen tuloskortin GameBookin Amerikan-toimintoja vetävä Mikko Rantanen kertoi lähetyksessä huiman tarinan siitä, kuinka hän rikkoi NCAA:n mestaruuskisojen toisella kierroksella vuonna 1994 Stonebridge Country Clubin kenttäennätyksen tuloksellaan 63 (-9). Georgia Techin joukkueessa pelannut Rantanen oli lehdistötilaisuudessa, kun tuli tieto, että Stanfordin Notah Begay oli onnistunut viimeisen reiän birdiessä ja siirtänyt Pete Dyen suunnitteleman kentän ennätyksen omiin nimiinsä 62 lyönnillä. Mikko Rantanen sai siis olla kenttäennätyksen haltija noin kolmen vartin verran!

Rantanen sijoittui kilpailussa lopulta 21:nneksi parantaen edellisvuoden sijoitustaan kolme pykälää. Vuonna 1993 Georgia Techin ykköspelaaja oli David Duval, ja vuonna 1994 Stewart Cink. Molemmista tuli myöhemmin The Open Championshipin voittajia.

Urheiluillan teemana oli ammattilaisgolf ja erityisesti torstaina käynnistynyt Masters. Keskustelu on ainakin jonkin aikaa kuunneltavissa Yle Areenassa: täältä.
Kirjoitin vähän aikaisemmin Urheilutoimittajain liiton blogiin parhaista pohjoismaisista major-suorituksista. Se on nyt Mastersin vuoksi ajankohtainen, joten tekstin voi lukea myös tämän postauksen lopusta, olkaa hyvä:
10 kaikkien aikojen parasta pohjoismaista miesten major-suoritusta
Pohjoismaisen golfin suurimmat saavutukset ovat naisten käsialaa. Annika Sörenstam voitti urallaan kymmenen majoria ja pelasi kahdeksan kertaa Solheim Cupissa. Entäpä kuka on kaikkien aikojen paras pohjoismainen miespelaaja?
Kysymys onkin yllättävän hankala, sillä miehistä kukaan ei ole voittanut major-turnausta. Ryder Cupissa ja World Cupissa voittoja on kyllä juhlittu. Mutta koska ensimmäinen pohjoismaalaisen miehen voittama major-turnaus lähestyy päivä päivältä, on parasta listata miesten toistaiseksi parhaat major-suoritukset. Jos nimittäin kävisi niin, että Mastersissa saataisiin vihdoinkin pohjoismaalainen pelaaja ykköseksi, niin tästä voi tarpeen tullen ottaa käyttöön paremmuuslistan!
Lähtökohtaisesti kymmenen parhaan joukkoon sijoittuminen major-turnauksessa on osoitus pelaajan kuulumisesta maailman eliittiin. Jos pelaaja onnistuu sijoittumaan Top-3:een useammin kuin kerran, hän on jo lähes supertähti. Mutta vain lähes. Sillä voitto on aina voitto!
Lähimpänä voittoa ovat olleet Tanskan Thomas Björn ja Ruotsin Jesper Parnevik. Björn on ollut peräti kolme kertaa toisena major-turnauksessa. The Openissa 2003 ja PGA Championshipissä ero kärkeen oli vain yksi lyönti. Vuoden 2000 Openissa Björn jakoi kakkossijan Ernie Elsin kanssa, mutta voitto ei ollut aivan lähellä: Tiger Woods oli peräti kahdeksan lyöntiä parempi Old Coursella pelatussa kisassa.
Kaikkien aikojen parhaat pohjoismaalaiset suoritukset miesten major-turnauksissa:
Numero 1:
1 lyönti kärkeen: Thomas Björn, Tanska, The Open 2003, sijoitus T2.
Thomas Björn johti kilpailua, kun kolme reikää oli pelaamatta. 16. väylällä hän joutui kuitenkin lyömään kolme kertaa päästäkseen ylös bunkkerista. Yhdysvaltojen Ben Curtis hyödynsi tanskalaisen jäätymisen ja nousi yhden lyönnin voittoon ennen Björniä ja Fijin Vijay Singhiä.
Numero 2:
1 lyönti kärkeen: Thomas Björn, Tanska, PGA Championship 2005, sijoitus T2.
Yhdysvaltain Phil Mickelson chippasi birdien viimeisellä reiällä ja vei voiton yhdellä lyönnillä ennen Thomas Björniä ja Australian Steve Elkingtonia.
Numero 3:
1 lyönti kärkeen: Jesper Parnevik, Ruotsi, The Open 1994, sijoitus 2.
Jesper Parnevikin viimeisen reiän bogi antoi voiton lopun hyvin pelanneelle Zimbabwen Nick Pricelle.
Numero 4:
2 lyöntiä kärkeen: Peter Hanson, Ruotsi, Masters 2012 sijoitus T3.
Kolmannen kierroksen jälkeen kärjessä ollut Peter Hanson päätyi jakamaan kolmatta sijaa kolmen muun pelaajan kanssa. Etelä-Afrikan Louis Oosthuizenin ja Bubba Watsonin välillä tarvittiin uusinta, jonka Watson voitti.
Numero 5:
2 lyöntiä kärkeen: Henrik Stenson PGA Championship 2014, sijoitus T3.
Pohjois-Irlannin Rory McIlroy voitti yhdellä lyönnillä ennen Phil Mickelsonia. Henrik Stenson jaRickie Fowler jakoivat kolmannen sijan kaksi lyöntiä kärjestä. Seitsemättä sijaa jakaneenMikko Ilosen ero McIlroyhin oli viisi lyöntiä.
Numero 6:
3 lyöntiä kärkeen: Henrik Stenson, Ruotsi, The Open 2013, sijoitus 2.
Yhdysvaltain Phil Mickelson pelasi erinomaisen päätöskierroksen 66 ja nousi kolmen lyönnin voittoon ennen Henrik Stensonia. Kolmen päivän jälkeen kärjessä ollut Lee Westwood putosi jakamaan kolmatta sijaa.
Numero 7:
3 lyöntiä kärkeen: Niclas Fasth, Ruotsi, The Open 2001, sijoitus 2.
Amerikkalainen David Duval voitti kolmella lyönnillä Niclas Fasthin. Mikko Ilonen jakoi kilpailussa yhdeksättä sijaa vain kahden lyönnin päässä Fasthista ja viisi lyöntiä kärjestä.
Numero 8:
3 lyöntiä kärkeen: Jonas Blixt, Ruotsi, Masters 2014, sijoitus T2.
Yhdysvaltain Bubba Watson voitti toisen kerran Mastersin. Yllätysnimet Jonas Blixt ja Yhdysvaltain Jordan Spieth jäivät kolme lyöntiä.
Numero 9:
3 lyöntiä kärkeen: Jesper Parnevik, Ruotsi, The Open 1997, sijoitus T2.
Jesper Parnevik lähti viimeiseen päivään kahden lyönnin johdossa. Yhdysvaltain Justin Leonard pelasi viimeisen kierroksen 65 ja nousi kolmen lyönnin voittoon ennen Parnevikia ja Pohjois-Irlannin Darren Clarkea.
Numero 10:
3 lyöntiä kärkeen Henrik Stenson PGA Championship 2013, sijoitus 3.
Yhdysvaltojen Jason Dufner voitti kahden lyönnin erolla maanmiehensä Jim Furykin. Henrik Stenson oli kolmas kolme lyöntiä kärjestä. Toinen ruotsalainen Jonas Blixt oli neljäs vain lyönnin päässä Stensonista.
Golfin Masters-turnaus pelataan 9.-12.4.2015.