Tein illalla nopean, noin kolmen tunnin, golfkierroksen
Talman Master-kentällä. Pekan kanssa pelattiin etuysi, ja taivalsin sitten yksin
takaysin.
Tai luulin pelaavani yksin. 17. väylällä avasin vasemmalle,
ja pallo kopsahti parinsadan metrin päässä koivun runkoon. En kuitenkaan nähnyt
mihin pallo pomppi. Löin varapallon väylän toiseen reunaan, ja lähdin etsimään
ykköspalloa, kun huomasin keskellä väylää pallon. Tuohonko se pomppasikin?
Ei, se oli range-pallo. Mutta kuinka se täällä on? Laitoin
ylimääräisen pallon taskuuni, koska range-pallo ei kuulu väylälle.
 |
| Kettu arvioi 18. väylän avauslyöntiä. |
Sitten menin etsimään ykköspalloani, ja löysinkin sen
pelattavasta paikasta. Juuri silloin minulle tuli erikoinen tunne, että minua
seurataan, että joku katselee minua. Katsoin ympärilleni, mutta en nähnyt
ketään. Chippasin pallon väylälle ja pelasin väylän normaalisti loppuun (no,
tuplabogi).
Sen jälkeen kävelin viimeiselle lyöntipaikalle. Olin ainoa
pelaaja. Kello oli jo vartin yli kahdeksan, joten ilta alkoi jo vähän hämärtää.
Sitten päätin rauhallisesti katsoa vielä ympäristöä. Ja
silloin näin takatiillä yllättävän näyn: kettu tarkkaili puuhiani. Vähän se
häiriintyi tajutessaan tulleensa nähdyksi. Mutta sitten se päätti istahtaa
paikoilleen.
Yritin ottaa siitä selfiekuvan (minä ja kettu), mutta ei minusta
olisi luontokuvaajaksi. Kettua tuskin erottaa kuvasta, mutta siellä keskellä se
on.
Ajattelin, että kettu säikähtää avauslyönnin kovaa ääntä,
mutta tämä otus ei ollutkaan ensimmäistä kertaa draivia arvioimassa. Kaiken
huipuksi se tuli perässäni vähän matkaa väylälle päin, mutta sitten se lähti
jolkottamaan kohti rangea.
Niinpä! Olin tietenkin noukkinut siltä pudonneen pallon
taskuuni. Sen täytyi nyt mennä hakemaan itselleen uusi pallo!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti