Nokia River Golfin pro Bobby Mitchell selvisi sydänkohtauksesta

Bobby Mitchell kamppaili hengestään keskikesällä. Nyt hän on palannut jo golfopetuksen pariin Nokia River Golfissa, mutta paluu kotikonnuille Yhdysvaltoihin on edessä jo ensi viikolla.

Bobby Mitchell voi tänä päivänä hyvin, vaikka saikin
heinäkuun alussa sydänkohtauksen.

Olen tänään kätellyt Jack Nicklauksen voittajaa Bobby Mitchelliä, 72. Voi sanoa, että minulla oli paljon onnea, sillä heinäkuun alussa Bobby sai sydänkohtauksen. Hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan, missä häntä hoidettiin 12 vuorokautta. Sinä aikana hänen keuhkoistaan poistettiin litra nestettä.

”Erkki Mommo pelasti henkeni. Soitin myöhään heinäkuun ensimmäisen päivän iltana Erkille, että rinta on todella kipeä. Erkki ei heti vastannut, mutta onneksi hän soitti takaisin”, Bobby Mitchell kiittelee Nokia River Golfin klubitalon verannalla.

Mailapojasta PGA-tourin voittajaksi

Virginian osavaltiossa Danvillessa kasvanut Bobby Mitchell vietti lapsuutensa golfkentällä.

”Tienasin mailapoikana, cadddiena, taskurahaa, sillä olin vaatimattomista oloista. Caddien tehtävän jälkeen menin iltapäivällä itse pelaamaan. Olin aina kentällä. Tiesin jo varhain, että haluan ammattilaiseksi. Luulen, että olin 13-vuotias kun pelasin paikallisen golfkentän pariin”, Mitchell muistelee.

Hän näkee suuren eron siinä, miten tämän päivän nuoret harrastavat golfia. Harjoittelu on paljon vähäisempää, ja erilaiset tietokonepelit ja viestittelytarpeet näyttelevät isoa osaa lasten ja nuorten elämässä.

”Olin omalla alueellani paras pelaaja ja siirryin jo 15-vuotiaana ammattilaiseksi. Olin silloin todella hyvä pelaamaan”, Bobby kertoo.

Bobby saavutti seitsemän lyönnin erolla (-22) voiton Cleveland Openissa vuonna 1971, ja seuraavana vuonna 1972 hän voitti uusinnassa Tournament of Championsin. Voitto edellytti huippukuntoisen Jack Nicklauksen, tuoreen Masters-voittajan, kukistamista.

Mastersissa Nicklaus oli kolme lyöntiä parempi kuin kakkossijan jakaneet Bobby Mitchell, Bruce Crampton ja Tom Weiskopf. Kauas taakse jäivät sen ajan huipuista muun muassa Gary Player ja Lee Trevino. Silloin ei kukaan arvannut, että se kakkossija jäisi Bobby Mitchellin parhaaksi major-saavutukseksi.

Vuoden 1972 Masters-voitto oli Jack Nicklaukselle jo neljäs. Kesäkuussa hän voitti myös US Openin, ja lähellä oli kolmaskin major-voitto The Openissa. Eli Nicklaus pelasi tuolloin ehkä parasta peliään.

Veikko Salli ja Bobby Mitchell
tuntevat toisensa jo monen
vuoden takaa.

Tätä taustaa vasten Bobby Mitchellin voitto Nicklauksesta heti Mastersin voittojuhlien jälkeen, uusinnassa, oli todella kova paukku. Mustavalkoinen valokuva tuon kilpailun palkintojenjaosta on nähtävissä Nokia River Golfin seinällä.

”Pelasin Tournament of Champions-kisassa Jackin kanssa viimeisessä parissa viimeiset 18 reikää. Välillä toinen oli edellä, välillä toinen. Lähipeli piti minua mukana”, Bobby kertaa ratkaisuvaiheita innostavasti lyönti lyönniltä.

”Sen viimeisen kierroksen aikana keskityin omaan peliini enkä katsonut kertaakaan Jackin svingejä. Saatoin kyllä kommentoida, ”nice shot”, kun lyönti lähti. Mutta olin niin keskittynyt omaan pelaamiseen, että en halunnut katsoa lainkaan hänen lyömistään.”

”Uusinnassa sain voiton todella pitkällä birdieputilla”, Bobby Mitchell viittoilee yli kymmenen metrin päähän.

Hän painottaa lähipelin merkitystä muutenkin muistuttaen, että Jordan Spiethin nousu maailman ykköspelaajaksi on tapahtunut juuri lähipelin ansiosta.

Molok Golf pelattiin jo 19. kerran

Veikko Salli, Timo Eskeli ja
Erkki Mommo antoivat Molok Golfin
pelaajille tarvittavat ohjeet.

Torstaina Bobby tapasi Nokia River Golfissa muun muassa Molok Oy:n omistajan Veikko Sallin. Salli ei ollut aivan sattumalta Riverissä, sillä nyt pelattiin jo 19. perinteistä Molok Golf -tapahtumaa.

Tapahtuma, joka oli samalla osa Golfliiton Rio Golf -kampanjaa,  onnistui erinomaisesti, vaikka pelattiin helteisessä säässä ja nopeilla viheriöillä. Ehkä joku olisi toivonut jo vähän viileämpää säätä, ja hitaampia viheriöitä. No, aina ei voi voittaa.

Nokia River Golfin toimitusjohtaja Erkki Mommo kertoi, että kentän uudet väylät on jo osittain kylvetty, ja tavoitteena on kylvää näillä lämpimillä loputkin, mutta niille uusille väylille pääsee pelaamaan vasta ensi vuonna.

Jos haluaa saada opetusta mieheltä, joka on voittanut Jack Nicklauksen, nyt alkaa olla kiire. Bobby on enää viikon Suomessa!

Sebastian Coe on vahvempi kandidaatti kuin Sergei Bubka IAAF:n puheenjohtajaksi

Yleisurheilun MM-kisat alkavat Pekingissä keskiviikkona, vaikka urheilijat astuvat mondo-radalle vasta lauantaina. Ensimmäisenä lajina on valtapeli.

Kansainvälinen yleisurheiluliitto IAAF valitsee keskiviikkona Pekingissä uuden puheenjohtajan senegalilaisen Lamine Diackin, 82, seuraajaksi.

Tehdään tämä nyt selväksi: Yleisurheiluliiton puheenjohtaja on yksi maailman vaikutusvaltaisimmista urheilujohtajista. Lamine Diackin edeltäjä italialainen Primo Nebiolo istui puheenjohtajana kuolemaansa asti. Primo siirtyi taivallisille kilparadoille 76-vuotiaana, joten Diack on selvinnyt edeltäjäänsä paremmin. Hän voi seurata MM-yleisurheilua kunniavieraana, entisenä puheenjohtajana. Ja kun Lamine saapuu lehtereille, häntä tervehditään edelleenkin Mister Presidenttinä, silkasta arvostuksesta.

On siis ymmärrettävää, että herrat Sergei Bubka, 51, ja Sebastian Coe, 58, haluaisivat kovasti IAAF:n kuudenneksi puheenjohtajaksi. Se tarkoittaisi olympiakisojen keskeisimmän lajin kehittämistä seuraavien parinkymmenen vuoden ajan: olympiadeittain laskien: Rio 2016, Tokio 2020, ja sitten tasaiseen tahtiin 2024 (veikkaan Pariisia isännäksi), 2028, 2032, ehkä vielä 2036.

Olin Edmontonin MM-kisoissa 2001 toimittajana, kun Lamine Diack valittiin ensimmäisen kerran IAAF:n kongressin päätöksellä järjestön johtoon. Sitä ennen hän oli Primon kuoleman jälkeen vain hoitanut tehtävää parin vuoden ajan, väliaikaisesti. Muistan mustat autot ja viiden tähden hotellin pehmeät kokolattiamatot. En olisi uskonut Diackin voittoon, mutta Ranska oli Euroopassa hänen ”takuumiehenään”, eikä senegalilaisen asemaa ole sen kokouksen jälkeen horjuttanut oikeastaan mikään.

Kun nyt kirjoitan, että Sebastian Coe on erittäin todennäköisesti Diackin seuraaja, olen aika lailla puolueellinen. Olen jutellut Coen kanssa jo hänen urheiluvuosinaan, ja syönyt hänen kanssaan lounasta (no, oli siellä Ike Kanerva ja Mikko Vannikin). Olen opiskellut hänen harjoitusmenetelmiään ja lukenut hänen elämäkertansa.

Olen tavannut myös Sergei Bubkan muutamaan kertaan lehdistötilaisuuksissa. Siinä, missä Sebastian käyttää äidinkieltään vaivattomasti, siinä Sergei taivuttaa englantia venäläisellä aksentilla. Se ei ole tietenkään yhtä joustavaa kuin Loughboroughissa opiskelleen britin ”puhdas” englanti.

Lontoon olympiakisat 2012 olivat Sebastian Coen työnäyte. Niitä kisoja seurasin televisiosta. Tältä etäisyydeltä kisat näyttivät onnistuvan täydellisesti. Yes Sir, minä olen valintani tehnyt. 

Katsotaan nyt kuitenkin maltilla, miten keskiviikkona IAAF:n kongressissa käy.