Näytetään tekstit, joissa on tunniste Krista Bakker. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Krista Bakker. Näytä kaikki tekstit

24.11.2016

Naisten golfissa on nähty sinivalkoinen invaasio vuonna 2016

Ursula Wikström on ensimmäisenä suomalaisena golfarina yltänyt urallaan naisten Euroopan kiertueen kokonaisansioissa yli 600 000 euron. Minea Blomqvist-Kakko, Ursulan taistelupari yli kymmenen vuoden ajalta, on kerännyt Euroopasta myös yli puoli miljoonaa palkintorahoina.
Ursula Wikström Kuva: Tristan Jones/LET
Näiden kahden leidin esimerkki on avannut tien seuraavalle sukupolvelle. Noora Tamminen, Oona Vartiainen, Linda Henriksson, Krista Bakker ja Elina Nummenpää ovat tulleet vahvasti kuvaan mukaan. Tällä kaudella Noora taitaa nousta jopa suomalaisten ykköspelaajaksi Ladies European Tourin rankingissa. Juuri tällä hetkellä hän on viisi lyöntiä Ursulan edellä, kun Qatarin kisaa on jäljellä vielä kaksi kierrosta.*  LET-rankingissa Noora on 34:s ja Ursula 35:s.
Tietenkin Dubain päätöskilpailu voi vielä kääntää tilanteen joulukuussa.
Naisten ammattilaisgolfissa ei ole koskaan aikaisemmin ollut tällaista tilannetta, että näin moni suomalainen pystyy hyvänä päivänä tunkeutumaan missä tahansa LET-kisassa 30 parhaan joukkoon, eli kunnon palkintorahoille. Toistaiseksi vähintään yksi suomalaispelaaja on ollut jo kahdeksassa turnauksessa tällä kaudella 20 parhaan joukossa! 
Mistä tämä vahva myötätuuli johtuu? Golfliiton monivuotinen ruotsalainen päävalmentaja Staffan Johansson, jonka pesti päättyi tähän vuoteen, on varmaan yksi henkilö, jota voi kiittää. Johansson toi mukanaan kokemusta ja näkemystä ammattimaisesta toiminnasta. Hänen vaikutuksensa ulottui tähän seuraavaan sukupolveen, vaikka amatöörien EM- ja MM-kisojen mitaleita tuotiin kyllä Mikael Mustosen johtamilla kisareissuilla.
Minua hämmästyttää, että ne mitalit eivät riittäneet nostamaan Mustosta seuraavaksi päävalmentajaksi. Mutta kai liiton johdossa ajateltiin, että Mustonen toimi vain Staffan Johanssonin luoman kehyksen sisällä. Mikä ei kuitenkaan poista Mustosen ratkaisevaa panosta.
Mutta toki Suomesta löytyy kovemmatkin näytöt esittänyt valmentaja. 
Olympiagolfarit Ursula Wikström ja Noora Tamminen ovat Petteri Nykyn henkilökohtaisia valmennettavia. Kun vielä muistetaan, että viimeistä vuottaan Florida State Universityn listoilla pelaava ja opiskeleva Matilda Castrén on hioutunut Nykyn koulussa, on Petteri Nykky ollut ehdottomasti kahden viime vuoden aikana vahvimmat näytöt antanut suomalainen golfvalmentaja.
Matilda Castrénin erinomaisuus on varmaan jäänyt kotimaassa huomaamatta. Hän on rikkonut oman koulunsa ennätyksiä ja voittanut yliopistourallaan jo kuusi kilpailua! Ensi vuoden mielenkiintoisin asia golfrintamalla onkin seurata mitä tapahtuu, kun Matilda, kaikella todennäköisyydellä, jättää amatöörikentät.
Matilda Castrén ei ole ainoa suomalainen, joka on menestynyt yliopistogolfissa. Emily Penttilä päätti kaupalliset opintonsa Tulanen yliopistossa New Orleansissa viime keväänä ja siirtyi kesällä ammattilaiseksi. Neljä yliopistovuotta muokkasivat hänestä huippugolfarin, joka pääsi jo kaksi vuotta sitten karsinnoista kuin vahingossa naisten US Openiin. Marras-joulukuun vaihteessa hän pelaa LPGA:n viimeisessä karsintaturnauksessa. Hänellä on kakkosvaiheen karsintatulosten perusteella kaikki mahdollisuudet mennä päätyyn asti ja pukea LPGA-mekko ylleen ensimmäisenä suomalaisena sitten Minni Blomqvistin!

* Noora Tamminen oli myös lopputuloksissa viisi lyöntiä Ursula Wikströmin edellä. Suomalaisten sijotukset Qatarissa
15) Noora Tamminen, 
34) Ursula Wikström ja Oona Vartiainen, 
62) Linda Henriksson. 

22.12.2015

Naisten kilpagolfin taso kehittyy oikeaan suuntaan

Naisten golfin Euroopan kiertueen karsinnat päättyivät Marokossa suomalaisittain enemmän harmitukseen kuin iloon. Neljä pelaajaa pääsi pelaamaan neljän kierroksen jälkeen vielä viimeisen ratkaisevan kierroksen. Kukaan heistä ei pelannut tiistaina päätöskierroksella kuitenkaan kilpailun parasta kierrostaan.

Mutta kun katsotaan kokonaiskuvaa, niin naisten kilpagolf on mennyt Suomessa vuosi vuodelta huimasti eteenpäin.

”Ykkösketjun” pelaajat Ursula Wikström (LET ranking 17.), Noora Tamminen (33.) ja Minea Blomqvist-Kakko (65.) sekä LET Accessin kautta ensi kaudelle vahvan kortin pelannut Krista Bakker ovat esittäneet lupaavia otteita koko kauden ajan. Krista ylsi yhteen haastajakiertueen voittoonkin.
Oona Vartianen maajoukkueasussa vuonna 2013.

Marokossa esiintynyt ”kakkosketju” on nyt vahvempi kuin koskaan. Oona Vartiainen pelasi Marokon karsinnassa itsensä 30 parhaan joukkoon. Se takaa hänellekin täyden LET-kortin, ja lisäksi hän pääsee mukaan Golfliiton olympiaryhmään.

Vartiainen sijoittui karsinnassa 22:nneksi. Linda Henriksson (32.), Elina Nummenpää (36.) ja Sanna Nuutinen (65.) olivat muut koko karsinnan loppuun asti pelanneet. He saavat myös halutessaan LET-kategorian, eli ensi kaudella voidaan nähdä kymmenkunta suomalaista naisten Euroopan kiertueen kilpailuissa, sillä ymmärtääkseni myös Leena Makkonen ja Marika Voss saavat halutessaan heikon kategorian LET:lle sillä perusteella, että osallistuivat viimeiseen karsintaan.

Krista Bakker teki kesken kauden mielenkiintoisen muutoksen omaan ohjelmaansa. Hänellä oli vahva LET-kategoria, mutta hän siirtyi kuitenkin kesän alussa haastajakiertueelle ja sai siellä menestymällä varmistettua ensi kaudelle LET-paikan.
Sanna Nuutinen ja Janne Marvaila
urheilutoimittajien tilaisuudessa.


Sen jälkeen, kun Janne Marvaila muutama vuosi sitten valittiin Golfliiton huippu-urheilupäälliköksi, on naisten kilpagolf mennyt vuosi vuodelta eteenpäin. Tiedän, että Jannea on arvosteltu, sillä tuloksia haluttaisiin nähdä heti, eikä monikaan näe, että siellä taustalla tehtävällä työllä olisi mitään arvoa. Menestyksen rakentaminen vaatii kuitenkin vuosia. Ja tämä vuosi on taas kerran vahvistanut, että suomalaisessa kilpagolfissa on oikea suunta.

Tietenkin yksilöurheilu lähtee ennen kaikkea hyvistä yksilöistä. Marokon LET-karsinnan paras suomalainen Oona Vartiainen nousi pari vuotta sitten maajoukkueen tukipilariksi. Tällä kaudella hän voitti yhden haastajakiertueen kilpailun, ja pelasi karsintafinaalissakin vahvasti. 

Sanna Nuutinen on toinen kakkosketjun vahva persoona, vaikka karsintafinaalissa etenkin viimeinen kierros jäi vaisuksi. Sanna opiskeli Yhdysvalloissa urheilupsykologiaa ja hän oli tällä osaamisellaan tärkeä lenkki amatöörimaajoukkueessa.

Sanna on hyvä esiintymään. Hän on kertonut muun muassa urheilutoimittajille golfin henkisestä puolesta. Se on arvokasta taustatyötä golfsanoman levittämisessä.


Naisten golfiin on tässä mainittujen pelaajien lisäksi tulossa paljon hyvää energiaa, hyviä yksilöitä. Toivottavasti kaikki energia suunnataan hyvässä hengessä suomalaisten menestyksen rakentamiseen.

29.8.2014

Suomalaisilla naisgolfareilla on kisakiireitä Skotlannissa, Vihdissä ja Japanissa

Parhaat suomalaiset naisgolfarit palaavat tässä viikonvaihteessa tositoimiin lyhyen kesälomansa jälkeen. Naisten Euroopan kiertueen parhaimmisto pelaa Aberdeen Asset Management Ladies Scotland Openissa. 72 pelaajan joukossa on myös rautainen suomalaiskaksikko Minea Blomqvist-Kakko ja Noora Tamminen.

Rajoitettu pelaajamäärä johtuu siitä, että Scotland Open pelataan kolmipäiväisenä pro-am-kilpailuna. 72 huippuammattilaisen kanssa pelaa 72 julkkista ja amatööriä. Päätöskierrokselle pääsee 15 parasta pro-am-paria.

Suurin mielenkiinto kohdistuu luonnollisesti niihin 50 parhaaseen ammattilaiseen, jotka pääsevät kahden kierroksen jälkeen sunnuntain kierrokselle jakamaan 250 000 euron palkintorahoja.

Minni oli todella lähellä maailman kirkkainta huippua vuosina 2004-2008. Hänellä lienee tallella sama taito, mutta viimeisissä kilpailuissaan hän ei ole vain saanut osaamistaan esiin. Voisiko hän aloittaa nousunsa Skotlannista?

Noora Tamminen oli viime vuonna naisten Euroopan kiertueen kymmenenneksi paras tulokas. Hänellä on tältä vuodelta yksi sijoitus Top-10:ssä, mutta hänellä olisi kaikki edellytykset parempaankin.

Vihdin Hillside Golf & Country Clubilla pelataan samaan aikaan LET:n haastajakiertueen huippukilpailua HLR Golf Academy Open, jonka palkintopotti on suomalaisessa mittakaavassa muhkea 50 000 euroa.
Ensimmäistä kauttaan LET-ammattilaisena pelaava Krista Bakker ja kokenut Ursula Wikström johdattavat suomalaispelaajat Hillsideen. Heidän taitonsa punnitsee muun muassa ensimmäisen kerran kotimaassa ammattilaispaidassa pelaava Sanna Nuutinen.
Naisten Solheim Cup järjestetään vuoden kuluttua Saksassa. Tällä hetkellä parhaana suomalaisena Solheim Cup -listalla on Elina Nummenpää (49.) ennen Krista Bakkeria (52.).  Tärkein pisteiden keruuaika alkaa vuodenvaihteessa, jonka jälkeen järjestettävissä turnauksissa pisteet tuplaantuvat tämän vuoden tasosta.
Mielenkiintoisen vertailukohdan suomalaisten ammattilaispelaajien tasoon Vihdin LETAS-kisassa antaa Erkko Trophyssä naisten kisan voittoon noussut amatööri Marika Voss. Mutta todellisen tasonmittauksen suorittavat kovat ulkomaalaiset, jotka ovat tulleet HLR Golf Academy Openiin hakemaan LETAS-kiertueen mittakaavassa poikkeuksellisen suuria palkintorahoja.
Viime vuonna Vihdissä parhaana suomalaisena kuudenneksi sijoittunut amatööri Oona Vartiainen suuntaa Vihdin sijasta Japaniin MM-kisoihin. Hänen joukkuetoverinsa Espirito Santo Trophy -nimellä kulkevassa kilpailussa ovat Matilda Castrén ja Emily Penttilä. He tosin matkaavat toista reittiä kuin Vartiainen, sillä heidän opintonsa Yhdysvalloissa ovat juuri alkamassa. Heidän on kirjauduttava sisään opinahjoihinsa Florida State Universityyn ja Tulane Universityyn ennen kuin lentävät Japaniin.
Espirito Santo Trophyn avajaiset järjestetään tiistaina ja ensimmäinen kilpailupäivä on keskiviikkona. Neljä päivää kestävässä kilpailussa pelataan lyöntipeliä, ja joka päivä kaksi parasta tulosta lasketaan joukkueen tulokseksi.
Kaksi vuotta sitten Krista Bakker, Noora Tamminen ja Sanna Nuutinen sijoittuivat Turkissa samassa Espirito Santo Trophyssä historiallisesti pronssille.