sunnuntai 2. elokuuta 2015

Kristiina Mäkelän tuskainen valinta

Kropan kuuntelu. Tai sietämätön kipu. Tai molemmat. Näitä tulin miettineeksi lauantaina, kun katselin televisiosta Kalevan kisoja. Kristiina Mäkelä hyppäsi kolme kertaa, 13,37, 13,84 ja 13,57. Sen jälkeen hän jätti kolme viimeistä hyppyä käyttämättä, sillä Mäkelän kolmannelle mestaruudelle ei näkynyt uhkaajaa. Haastajista vain Essi Lindgren (13,09) pääsi yli 13 metriä. 

Kristiina Mäkelä
Tietenkin on kolmaskin vaihtoehto kropan kuuntelun ja sietämättömän kivun lisäksi. Se kolmas vaihtoehto on järki. Järki voi sanoa, että ei kannata hypätä pelkästä hyppäämisen ilosta vastatuulessa enempää, kun lähimpään uhkaajaan on eroa 75 senttiä.

22-vuotias Kristiina Mäkelä on noussut suomalaisessa yleisurheilussa yhdeksi harvoista kansainvälisistä tähdistä. Tähtiluokituksen hän sai hypättyään viime talvena hallissa Suomen ennätyksen kansainvälisille mitoille 14,20. EM-hallikisoissa hän hyppäsi karsinnassa 14,06 ja sijoittui loppukilpailussa kahdeksanneksi tuloksella 13,66. Loppukilpailussa hän sai vain kaksi mitattua tulosta.

Kesäkuussa Orimattilan Jymyä edustava Mäkelä loikki Lahdessa ulkorataennätyksensä 14,06.

Tuloskuntoa löytyy siis sinne 14 metriin, joka vastaa karkeasti miesten 17 metrin tasoa. Kansallisella kärkitasolla liikutaan silloin, kun nainen hyppää 13 metriä ja mies 16 metriä, kuten esimerkiksi Lappeenrannan Urheilumiesten 19-vuotias Simo Lipsanen. Nuorukainen loikki Tsheboksaryn Eurooppa Cupissa juhannuksena myötätuulen avittamana 16,62. Lauantaina hänen ”hop, step and jump” kantoivat karsinnassa tasan 16 metriä. Sunnuntaina Lipsanen hamuaa ensimmäistä voittoaan Kalevan kisoissa.

Miesten Suomen ennätys on Pertti Pousin 17,00 Kuortaneen juhannuskisoista vuodelta 1968. Johan Meriluoto onnistui Turun Kalevan kisoissa 2001 venyttämään loikkansa peräti 17,04:ään, mutta myötätuulta oli silloin harmittavasti liikaa. Kaikkiaan kymmenen  kertaa Kalevan kisoissa voittanut Meriluoto oli Edmontonin MM-kisoissa 2001 kymmenes.

MM-Edmontonissa Meriluoto hyppäsi karsinnassa sen kauden parhaansa 16,76, mutta loppukilpailussa tulokseksi tuli 16,54.

Tästä tullaankin kolmiloikan neljänteen ”ulottuvuuteen” kropan kuuntelun, kivun sietämisen ja järjen käyttämisen lisäksi. Se on palautuminen. Kolmiloikkaajan jänteet, rustot ja lihakset vaativat maksimisuoritusten jälkeen paljon enemmän huoltamista ja palautumisaikaa kuin 100 metriä, kuulantyönnön tai pituushypyn lajikseen valinneella urheilijalla.

Tämä kaikki liittyy Kristiina Mäkelään ja hänen lajivalintaansa. Hänen on vaikea vakuuttaa yleisöä ja mediaa jokaisessa kilpailussa omista taidoistaan, koska kolmiloikkaajan pääsy tuloskuntoon, ja etenkin tuloskunnon muuttaminen hiekkakasassa huipputulokseksi, on poikkeuksellisen herkkää ja lisäksi äärimmäisen altista olosuhteiden vaikutuksille. Olisipa 20 asteen lämpö ja 1,5 metrin myötätuuli, niin 14 metriä olisi Mäkelälle ”jokapäiväistä leipää”. Jos katsomossa istutaan talvitakeissa ja hyppyjä tehdään vastatuuleen, ei urheilijoilla ole mahdollisuuksia loikkia ennätyksiä.

Kristiina Mäkelä on itse valinnut tuskien taipaleensa, joten ei häntä säälitellä kannata. Tähdeksi tullaan vain kärsivällisyyden, ja kärsimyksen, kautta.


Ei kommentteja: