lauantai 13. syyskuuta 2014

Eurooppa on Ryder Cupin suosikki tilastojen valossa

Eurooppa on voittanut kaksi edellistä Ryder Cupia. Olisiko mahdollista, että voittoputki kasvaa Gleneaglesissa parin viikon päästä kolmeen voittoon?

Katsotaanpa, millainen joukkue Euroopalle tuli. Mukana on kaksi skandinaavia, joten aloitetaan heistä.

Otetaan ensiksi tanskalainen Thomas Björn, jota olen tullut seuranneeksi muita pelaajia tarkemmin sen vuoksi, että olen majoittunut samaan huoneistoon kuin hän. En kuitenkaan missään nimessä halua antaa samanlaista vaikutelmaa kuin Turun Sanomien edesmennyt legendaarinen urheilutoimittaja "Kankku" Kankamo, joka antoi ymmärtää yöpyneensä samassa vuoteessa Elizabeth Taylorin kanssa.

Minulla oli tilaisuus muutama vuosi sitten majoittua Espanjassa San Roquen kentällä samaan huoneistoon, jossa Björn asui pelatessaan ensimmäistä Ryder Cupiaan vuonna 1997. Björnin vierailusta todisti
oven pieleen laitettu hieno nimikyltti.

Björn oli mukana myös vuoden 2002 joukkueessa. Hänen RC-tilastonsa on mukavasti plussalla, 6 ottelua, 3 voittoa, 2 tappiota ja yksi tasattu. Pisteitä 3,5.

Ruotsin Henrik Stenson on myös kolmannessa Ryder Cupissaan. Hän oli jo mukana vuosina 2006 ja 2008, ja hänen tilillään on 7 ottelua ja 3 pistettä.

Siirrytään esittelyssä joukkueen rookie-luokkaan, joka ei kuitenkaan ole paarialuokkaa. Skotti Stephen Gallacher voitti Aura Golfissa amatöörien Euroopan mestaruuden 20 vuotta sitten. Sen jälkeen hän on voittanut Euroopan kiertueella kolmesti. Hänen mukanaolonsa takaa Ryder Cupiin paikallisvärin ja samalla historiallisen kytköksen edelliseen ja ensimmäiseen Skotlannissa järjestettyyn Ryder Cupiin. Stephenin setä Bernard Gallacher oli mukana Muirfieldissä vuonna 1973, tuolloin vielä Ison-Britannian ja Irlannin joukkueessa.

Toinen ensikertalainen on Walesin Jamie Donaldson. Hänenkin ansioluettelossaan on kolme Euroopan kiertueen voittoa.

Ranskalainen 24-vuotias Victor Dubuisson on kolmas ensikertalainen kapteeni Paul McGinleyn joukkueessa. Nuorella ranskalaisella on vasta yksi ET-voitto.

Kapteeni McGinleyn valintoina joukkueeseen nousivat Gallacher, Lee Westwood ja Ian Poulter. Heistä Poulter on pelannut neljä kertaa Ryder Cupissa ja hänen rekordinsa näissä otteluissa on murskaava: 15 ottelua, 12 voittoa, kolme tappiota, ei yhtään tasattua, ja yhteensä 12 pistettä.

Toinen Ryder Cupin veteraani, jonka kapteeni nosti joukkueeseen, on kahdeksan kertaa Ryder Cupissa mukana ollut englantilainen Lee Westwood. Hän on pelannut 37 ottelua ja kerännyt yhteensä 21 pistettä.

Myös espanjalainen Sergio Garcia on saanut leiman Ryder Cupissa pelattavan reikäpelin taitajana. Hän on ollut mukana jo kuudessa Ryder Cupissa, pelannut 28 ottelua ja pisteitä hänelle on kertynyt 18.

Nyt on käyty läpi kahdeksan Euroopan joukkueen pelaajaa. Tarkkaavainen lukija saattaa huomata, mikä heitä yhdistää. Kenelläkään ei ole yhtään major-voittoa! Mutta onneksi joukkueessa on mukana vielä neljä pelaajaa, joilla on myös kokemusta kaikkein arvostetuimpien turnausten voittamisesta. Ja vielä niin, että heistä jokainen on pystynyt voittamaan vastustajien arvostaman US Openin.

Aloitetaan maailman tämän hetken ykköspelaajasta Rory McIlroysta, joka on voittanut neljä major-turnausta. Hän on ollut aiemmin kaksi kertaa Ryder Cupissa, pelannut yhdeksän ottelua ja kerännyt viisi pistettä.

Jatketaan esittelyä US Openin viime vuoden voittajalla englantilaisella Justin Rosella, jolla on kaksi Ryder Cupia takanaan. Niissä hän on  pelannut 9 ottelua ja kerännyt 6 pistettä.

McIlroyn lisäksi joukkueen toinen pohjoisirlantilainen pelaaja on Graeme McDowell, joka voitti US Openin neljä vuotta sitten. Hän on ollut Ryder Cupissa kolme kertaa, pelannut 12 ottelua ja kerännyt 6 pistettä.

Neljäs majoreita voittamaan pystynyt Euroopan joukkueen mailataituri on saksalainen Martin Kaymer, joka voitti kesäkuussa US Openin ja neljä vuotta sitten PGA Championshipin. Kaymer on juhlinut Ryder Cupin voittoa 2010 ja 2012, pelannut niissä kuusi ottelua keräten 3,5 pistettä.

Amerikkalaisten joukkue on paperilla jonkun verran vahvemman oloinen. Vaikutelma tulee siitä, että puolet joukkueesta on major-voittajia: Phil Mickelson (5 majoria),  Bubba Watson (2), Jim Furyk (1), Keegan Bradley (1), Zach Johnson (1) ja Webb Simpson (1).

Ensikertalaisia Yhdysvaltojen joukkueessa on kolme niin kuin Euroopankin joukkueessa: 21-vuotias Jordan Spieth, 24-vuotias Patrick Reed ja 35-vuotias Jimmy Walker.  

Kokenein Ryder Cup -pelaaja on Phil Mickelson, joka osallistuu jo kymmenennen kerran tähän mannerten väliseen huipputurnaukseen.

Mutta toisaalta, Eurooppa on viime vuosina ollut Ryder Cupissa niskanpäällä ja niinpä mukana olevien pelaajien aiemmin keräämien Ryder Cup -pisteiden (78-54,5) perusteella Eurooppa on kyllä kotikentällään Gleneaglesissa suosikkiasemassa.

Tässä vielä pelaajien menestysprosentit (pelatut ottelut/pisteet):
USA
Bradley 4 ottelua, 3 pistettä = 75 %
Johnson 11 ottelua, 6,5 pistettä = 59 %
Kuchar 7 ottelua, 4 pistettä = 57 %
Mahan 8 ottelua, 4,5 pistettä = 56 %
Simpson 4 ottelua, 2 pistettä = 50 %
Watson 11 ottelua, 5,5 pistettä = 50 %
Mickelson 38, ottelua 17 pistettä = 45 %
Furyk 30 ottelua, 11 pistettä = 37%
Fowler 3 ottelua, 1 piste = 33 %

Eurooppa
Poulter 15 ottelua, 12 pistettä = 80 %
Rose, 9 ottelua, 6 pistettä = 67 %
Garcia 28 ottelua, 18 = 64 %
Björn 6 ottelua, 3,5 pistettä = 58 %
Kaymer 6 ottelua, 3,5 pistettä = 58 %
Westwood 37 ottelua, 21 pistettä =57 %
McIlroy 9 ottelua, 5 pistettä = 56 %
McDowell 12 ottelua, 6 pistettä = 50 %
Stenson 7 ottelua, 3 pistettä = 43 %

Ei kommentteja: