Tragedia Antreassa

Kirjoitan blogiini nyt kolmannen kerran rajan takaisista asioista. Liikutaan jälleen Vuoksen ja Antrean maisemissa ja lähinnä jatkosodan vuosissa. Aloitan kuitenkin tutummalla asialla, Tiurun sairaalalla. Sen suunnittelija arkkitehti Jalmari Lankinen, joka oli kotoisin Antreasta. En tiedä, oliko hän osallistunut Vuoksen ylittäneen Kuukaupin sillan suunnitteluun, mutta ainakin hän kuvasi tuon kotikuntansa ylpeyden sen valmistumisen aikoihin vuonna 1939.

Maantie Viipurista Antreaan oli vielä 1930-luvun puolivälissä hidas, kun Vuoksen yli piti mennä lossilla. Vuonna 1936 hallitus nosti Kuukaupin sillan valtakunnan maanteiden parannuksen ykköskohteeksi. Rakentamiseen päästiin vuonna 1937 ja reilut pari sataa metriä pitkä silta voitiin ottaa käyttöön keväällä 1939.

Kuukaupin lossi oli käytössä vielä vuonna 1938.
Museovirasto: Dagny Lunelund.

 

 

Jalmari Lankinen otti värikuvan upouudesta Kuukaupin sillasta vuonna 1939.
Etelä-Karjalan museo: Jalmari Lankinen.

 

Tiurun sairaala

 

Jalmari Lankinen oli tuottelias arkkitehti, joka oli erikoistunut sairaalarakennuksiin. Hän oli piirtänyt Joutsenossa toimineelle Rauhan piirimielisairaalalle useita rakennuksia nuorena arkkitehtina jo 1920-luvun puolella. Hänen piirustuspöydältään oli lähtöisin samoin Joutsenoon, nykyiseen Lappeenrantaan vuonna 1939 valmistunut funktionalismia ylväästi edustanut massiivinen Tiuruniemen keuhkotautiparantola.

Lankisen puumerkki on myös Pälksaaren mielisairaalan, Palholan mielisairaalan, Ruokolahden ja Leppävirran kunnansairaaloiden rakennussuunnitelmissa. Samoin hänen kynästään on lähtöisin Diakonissalaitos Betel Lahdessa ja monet Karjalaan jääneet rakennukset, kuten Viipurin maalaiskunnan kunnantalo ja Viipurin Säästöpankin toimitalo.

Vuonna 1970 kuollut Lankinen oli merkittävä suomalainen arkkitehti, vaikka Moskovan rauhan rajalinja talvisodan jälkeen 1940 ja uudelleen Pariisin rauhan 1947 rajalinja jättivät huomattavan osan hänen töistään rajan taakse. Nykyään hänen rakennuksistaan tunnetaan parhaiten jättimäinen Tiurun sairaala. Se on ollut kymmenkunta vuotta tyhjillään odottaen enää vain lopullista purkamista. Enää sillä ei ole ollut käyttöä tuberkuloosiparantolana eikä edes vastaanottokeskuksena. Kenelläkään ei ole ollut rahaa jättimäisen funkkissairaalan kunnostamiseen.

Raapistumaan päästetyn rakennuksen kohtaloa pohditaan jälleen aktiivisesti, kuten Helsingin Sanomien toimittajan Helmi Muhosen jutusta (HS 2.9.2023) käy ilmi. 

 

Kuukaupin silta

 

Mutta Kuukaupin sillastahan piti kirjoittaa. Kun eversti A.O. Pajarin johtamat joukot, eli 18.D., valtasivat salamavauhdilla Antrean takaisin elokuussa 1941, he myöhästyivät sen verran, että venäläiset ehtivät miinoittaa Kuukaupin sillan ja räjäyttää sen keskiosan.

Heillä oli pirullinen juoni. Kun suomalaiset alkoivat tutkia, kuinka silta saataisiin korjattua, venäläiset räjäyttivät radiomiinan, jonka seurauksena joukko suomalaisia sotilaita menetti henkensä. Heidän joukossaan oli muun muassa majuri (Johannes) Tapio Tarjanne, Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori. Hän oli sillalla, kun venäläiset räjäyttivät maatukiin kiinnitetyt radiomiinat.

Tarjanne oli arvostettu juristi ja professori, joka oli toiminut muun muassa Urho Kekkosen väitöstilaisuudessa vastaväittäjänä. Tapio Tarjanteen setä Onni Tarjanne oli arkkitehti ja rakennusopin professori, joka suunnitteli kansallisia merkkirakennuksia kuten muun muassa Kansallisteatterin ja Heimolan talon.

Kaikki venäläisten miinat eivät kuitenkaan räjähtäneet. Seuraavana päivänä löytyi 600 kg:n räjähtämätön trotyylipanos. Miinoja oli purkamassa pioneeriryhmä, jota johti  pioneeriluutnantti Lauri Sutela, joka yleni sotien jälkeen kenraaliksi ja puolustusvoimain komentajaksi. Täältä Karjalan liiton sivuilta löytyy lisää tarinaa, kuinka miinojen radiovirittäminen estettiin soittamalla radioaalloilla tauotta Säkkijärven polkkaa kuukausien ajan eli niin kauan, että räjäytteeseen asennetun radiolaitteen akut olivat kuluneet varmasti loppuun.

Kuukaupin sillan raunio vuonna 1942.
Etelä-Karjalan museo: Jalmari Lankinen.

 

”Järkyttävä onnettomuus”

 

Vielä syksyllä 1943 Vuoksen yli kuljettiin perinteisesti lossilla, vaikka suomalaiset yrittivät kunnostaa venäläisten räjäyttämää siltaa. Silloin tapahtui järkyttävä onnettomuus, joka kohtasi maanviljelijä Antti Suikkarin perhettä. Paikallinen sanomalehti (Laatokka 3.10.1943) uutisoi surullisesta tapauksesta: ”Järkyttävä onnettomuus Kuukaupin lautalla.” 

Löysin Antrean sotilashallintopiirin esikunnan sotapäiväkirjasta illalla 29.9. kirjoitetun raportin onnettomuudesta: ”Sattui Kuukaupin lossilla surullinen onnettomuus. Lautan ollessa tulossa Vuoksen länsirannalta itärannalle sen ollessa keskellä virtaa pillastui lautalla ollut hevonen yht’äkkiä alkaen periä, jolloin hevosen omistaja Antti Suikkari tarttui sitä suitsiin, mutta oli pakoitettu hellittämään koska olisi muuten itsekin tempautunut hevosen pudotessa virtaan sen mukaan. Kärreihin istumaan jäänyt emäntä Martta Johanna Suikkari os. Tauru ei ehtinyt hypätä pois vaan joutui kärrien mukana veteen. Ennen kuin lautta saatiin pysähtymään ja takaisin onnettomuuspaikalle, olivat emäntä Suikkari ja hevonen kadonneet pinnan alle eikä heitä enää voitu pelastaa. Emäntä Suikkari on syntynyt 20.8.1904 ja jäi häntä suremaan puoliso ja 11 vuoden ikäinen lapsi. Onnettomuus oli suoranainen tapaturma, sillä lautan sisäänajoaukon sulkenut ketju oli kyllä kiinni, mutta hevosen kovasti periessä se katkesi ja kärrit pääsivät putoamaan veteen vetäen hevosen mukanaan.”

Tämä järkyttävä onnettomuus liittyi vain välillisesti sotatoimiin. Jos silta olisi ollut käytössä, lossia ei olisi enää käytetty. Vaikka paikalla aloitettiin naaraukset, ne eivät tuottanut tuloksia ainakaan ensimmäisen vuorokauden aikana. Voi olla, että onnettoman kohtalon kokeneen Martta Suikkarin ruumista ei koskaan löydetty, sillä sotatoimialueella laajojen naarausten järjestäminen saattoi olla käytännössä mahdotonta.

Venäläisten 1941 räjäyttämä Kuukaupin silta saatiin uudelleen käyttökuntoon vasta vuonna 1944 eli liian myöhään Suikkarin perheen kannalta. 

 

Sotilasvirkailija T. Nousiaisen kuva valmiiksi korjatusta sillasta 1944. 
Lossin paikka oli vasemmassa reunassa.
Sotamuseo: T. Nousiainen.

P.S. Voit lukea lisää suomalaisten toimista jatko-sodan Karjalassa tästä linkistä.

Juuso Waldenin jäljissä Simpeleelle

Juuso Waldenin toimitusjohtajakaudella rakennettu
Pekka Saareman suunnittelema Yhtyneet Paperitehtaat
Osakeyhtiön toimihenkilökerho Simpeleellä
turistien ihastelun kohteena.

Teimme onnistuneen kesäretken Juuso Waldenin jäljissä Simpeleelle, joka on nyttemmin ollut 50 vuotta osana Rautjärveä. ”Paikallisoppaana” rajanpinnassa toimi monipuolinen historioitsija, filosofian tohtori Maritta Pohls.

Vuonna 1920 perustetun Yhtyneet Paperitehtaat Osakeyhtiön tarina alkoi Simpeleeltä. Tai ehkä se tarina alkoi jo Pietarissa, missä Juuso Walden syntyi vuonna 1907. Juuson isä Rudolf Walden (1878–1946), oli silloin Slovo-kirjapainon palveluksessa Pietarissa.

Mutta mennään nyt aivan sinne alkujuurille. Tohtori Pohls on kirjoittamassa erittäin mielenkiintoista kirjaa yhdestä suomalaisen liike-elämän merkittävimmistä naisjohtajista, autokauppias Maja Genetzistä. Hänen isänsä oli Kurkijoella vuonna 1874 syntynyt Olli Genetz, joka oli Rudolf Waldenin entisiä kadettitovereita. Olli Genetz oli kahteen otteeseen Slovo-kirjapainon toimitusjohtajana Pietarissa. Ollin isoveli Atle Genetz (s. 1859) oli myös tavallaan paperialalla. Hän oli ollut aikaisemmin Tampereen Kansallis-Osake-Pankin johtaja ennen kuin hän siirtyi Jämsänkosken tehtaitten isännöitsijäksi.

Rudolf Walden vieraili mielellään Jämsänkoskella ja Jämsässä. Edelliseen paikkaan häntä veti älykäs Atle Genetz, johon hän oli tutustunut sattumalta, ja jonka neuvosta hän hankkiutui Pietariin Atlen veljen Ollin johtamaan Slovo-kirjapainoon töihin vuonna 1903. Jämsään aiheutti vetoa Anni Konkola -niminen neitokainen, joka vei Rudolfin sydämen. Pari kihlautui vuonna 1905 ja solmi avioliiton seuraavana vuonna.

Einar W. Juva kertoo Rudolf Waldenin elämäkerrassa (1957, 53) päähenkilön vaiheista Slovossa: ”Walden tuli ensin Slovon konttoripäälliköksi, mutta jo parin vuoden perästä hänelle uskottiin isännöitsijän ja toimitusjohtajan tehtävät. Yhtiö oli varsin vaikeassa asemassa sinä aikana, jolloin Walden tuli sen palvelukseen. Hän huomasi ennen pitkää, että sekä liikkeen organisaatiossa että muussakin oli paljon parantamisen varaa. Kuri ja järjestys olivat huonoja, eikä kaikkien palveluksessa olevien rehellisyyteenkään voinut täydellisesti luottaa, sillä materiaalivarkauksia sattui. Walden ryhtyi tarmokkaasti uudistuksiin.”

Kaikkiaan Rudolf Walden toimi Slovossa kahdeksan vuoden ajan. Kirjapainossa painettiin useita venäläisiä sanomalehtiä. Noina vuosina Rudolf Walden oppi ostamaan ja myymään paperia, sillä Slovo välitti suomalaista paperia Venäjän markkinoille. Siihen aikaan yli 70 prosenttia Suomen paperista myytiin Venäjälle. Tässä korostuu nyt Simpeleen tehtaan rooli. Simpele sijaitsee reilun parinsadan kilometrin päässä, lähes suoraan pohjoiseen, Pietarin jättiläismarkkinoista.

Vuoteen 1917 asti Simpeleen sijainti oli lähes ihanteellinen, sillä Simpeleen ja Pietarin välillä ollut Suomen suuriruhtinaskunnan raja oli helposti ylitettävä ja suomalaisen paperin tullimaksut olivat alhaisempia kuin Venäjän muiden maiden paperille asettamat maksut. Tosin junarata Simpeleeltä puuttui aina vuoteen 1935 asti.

Waldenista tuli vuonna 1911 itsenäinen paperiagentti Pietarissa. Hän myi runsaasti etenkin Simpeleen paperia ja vuonna 1916 hänet valittiinkin Aktiebolaget Simpeleen johtokunnan jäseneksi. Simpeleellä oli sellainen ongelma, että Walden olisi myynyt enemmän paperia Pietarissa kuin tehdas pystyi toimittamaan. Sen vuoksi Simpele osti Waldenin kontaktien ansiosta Atle Genetziltä Sortavalan lähistöllä Impilahden pitäjässä toimineen Jylhävaaran puuhiomon. Kaupassa tuli mukana muun muassa 500 hehtaaria metsää.

Rudolf Walden onnistui johdattelemaan suomalaiset paperitehtaat yhteistyöhön vuonna 1917. ”Yhdistyneet Paperitehtaat keskuskonttori”-nimisen myyntiorganisaation osakkaiksi tulivat heti Kajaanin Puutavaraosakeyhtiö, Myllykoski Träsliperi Aktiebolag, Aug. Eklöf Ab ja Aktiebolaget Simpele. Pian mukaan liittyivät myös Oy Kissakoski Ab ja Osakeyhtiö Jämsänkoski. Näiden yhtiöiden yhteinen myyntikonttori alkoi myydä paperia Helsingin kautta Venäjälle. Myyntikonttorin sivutoimisto avattiin Pietariin. Rudolf Walden tuli Simpeleen tehtaan edustajana tämän uuden myyntikonttorin johtokuntaan. (Juva 1957, 82)

Mutta myyntikonttori oli vasta ensimmäinen askel. Walden näki yhteistyön merkityksen ja niinpä hän kokosi sisällissodan jälkeen yhteen kolme tehdasta, Simpeleen, Myllykosken ja Jämsänkosken, ja muodosti niistä kesällä 1920 Yhtyneet Paperitehtaat Osakeyhtiön. Hänestä tuli tämän osakeyhtiön johtokunnan puheenjohtaja.

Simpeleen Tehtaanpuiston portaat.

 

Simpeleen seurakunta aloitti toimintansa vuonna 1922 ja Simpeleen kunta itsenäistyi seuraavan vuoden alussa Parikkalan kunnasta. Tänä vuonna olisi siis Simpeleen kunnan satavuotisjuhlat, jos kunta olisi edelleen itsenäinen. Kunta kuului Viipurin lääniin 1923–1944 ja vuosina 1945–1972 Kymen lääniin. Simpele toimi itsenäisenä kuntana 50 vuoden ajan kunnes se liitettiin Rautjärven kuntaan vuonna 1973. Simpeleestä tuli tässä yhteydessä laajemman Rautjärven kunnan kuntakeskus.

Yhtyneiden Paperitehtaiden merkitys Simpeleen kehityksessä ja itsenäistymisessä oli ratkaisevan tärkeä. Simpeleen tehtaan isännöitsijäksi tuli vuonna 1920 Veli Byström. Kun Simpeleen kunta itsenäistyi, Byströmistä tuli tehtaan johtamisen ohella sen ensimmäinen kunnanjohtaja vuosiksi 1923–1925. Sen jälkeen hän siirtyi Jämsänkosken tehtaan isännöitsijäksi.

Simpeleen tehtaan teknilliseksi johtajaksi tuli vuonna 1919 diplomi-insinööri Hugo Eklund. Kun hän siirtyi vuonna 1925 Myllykosken tehtaiden isännöitsijäksi, hänen tilalleen tuli diplomi-insinööri Ilmari Sipilä. Sittemmin Sipilä toimi Simpeleen tehtaan isännöitsijänä eli johtajana 36 vuoden ajan 1926–1963.

Simpeleen kirkko valmistui vuonna 1933. Yhtyneet Paperitehtaat lahjoitti kirkkoon alttaritaulun, jonka maalasi Korpilahdella syntynyt taidemaalari Alvar Cawén. Simpeleen seurakunta yhdistyi kuntaliitoksen yhteydessä Rautjärven seurakunnan kanssa uudeksi Rautjärven seurakunnaksi, joka liitettiin vuoden 2019 alussa Ruokolahden seurakuntaan.

Simpeleen Tehtaanpuisto 2023.

 

Ensimmäisen maailmansodan aiheuttama elintarvikepula kiusasi myös Simpeleen tehdasta. Elintarvikkeista oli niin suuri puute, että se oli lopettaa koko tehtaan toiminnan, kirjoitti Einar W. Juva Rudolf Waldenin elämäkerrassa (1957, 68–69). Yhtenä ratkaisuna yhtiö osti keväällä 1917 vuokraoikeuden Parikkalassa sijainneeseen Koitsaanlahden kuninkaankartanoon viideksi vuodeksi. Sieltä alettiin kuljettaa maitoa tehtaalle myytäväksi.

Perustettuaan Yhtyneet Paperitehtaat Rudolf Walden laitatti kunkin tehtaan ympärille myös puutarhat. Ensimmäisen noin puolen hehtaarin puutarhan Simpeleen tehtaan ympärille suunnitteli puutarhasuunnittelija Koskinen. Myöhemmin Rudolf Walden käytti John Hausenin ja Paul Olssonin apua. (Juva 1957, 593)

Työn äärestä -henkilöstölehdessä kerrottiin, että Simpeleelle rakennettiin suuret kasvihuoneet vuonna 1931. Sen ansiosta tehdas saattoi tarjota omia puutarhatuotteitaan myyntiin. Simpeleen aloitteita puutarhan osalta seurattiin parin vuoden kuluttua Myllykoskella.

Puutarhasuunnittelija John Hausen (1906–1974) suunnitteli Simpeleen Tehtaanpuiston, joka on edelleen vierailun ja kesällä vaikkapa piknikin arvoinen nähtävyys. Se valmistui vuonna 1935. Puiston alueella oli kauppias Reinikaisen perikunnan talo, josta Rudolf Waldenin luottoarkkitehti Wäinö G. Palmqvistin muokkasi ja laajensi kerhotalon. Yleisradio välitti joulun alla 1936 Simpeleen kerhotalon vihkiäiset ja Simpeleen kirkon urkujen vihkiäisjuhlan koko kansan kuultavaksi.

Kerhotalolle tuli voimistelusali, biljardisali, kokoussali ja lottien ylläpitämä kahvio. Siellä perustettiin muun muassa Simpeleen Keilaajat ry vuonna 1958. Talo toimi lähes puolen vuosisadan ajan monenlaisen kerhotoiminnan keskuspaikkana, kunnes se purettiin vuonna 1986.

Tehtaanpuistoon tuli polkujen, ruusuistutusten ja lehmusten lisäksi leikkikenttä ja tenniskenttä.

Sivuhuomautuksena voi lisätä, että John Hausen vastasi puutarhasuunnitelmasta, kun Tamminiemeä kunnostettiin tasavallan presidentti Urho Kekkosen virka-asunnoksi.

Simpeleen Tehtaanpuistoon ylälaitaan Hausen suunnitteli graniittikivestä muokatun korokkeen. Sen keskellä rakennettiin Juuso Waldenin toimitusjohtajakaudella vuonna 1953 suihkulähde. Sen luota laskeutuvat tehdasta kohti näyttävät roomalaiset kiviportaat. Vaikka puistossa ei enää taida olla alkuperäisiä ruusuistutuksia tai sen ajan puistonpenkkejä käytävien reunoilla, vierailija pääsee kyllä nautinnolliseen puistotunnelmaan. Nykyään puiston yläosaa hoitaa Simpeleen kyläyhdistys ry. Viehättävän Tehtaanpuiston ylläpitämiseen ja hoitamiseen on saatu Leader-rahoitusta.

Simpeleen Tehtaanpuisto 1957.
Lappeenrannan museot / Kuvapaja.

Löysin Finnasta Kuvapajan vuonna 1957 ottaman valokuvan Tehtaanpuistosta. Onhan maisema vähän muuttunut, kuten samasta puistosta 66 vuotta myöhemmin ottamani valokuva kertoo.

Tehtaanpuistosta löytyy lisää tietoa Willimiehen jäljillä -blogista. 

Ja tässä on vielä linkki Simpeleen kyläyhdistyksen sivuille, missä Anne Poutanen kertoo puistosta ja sen kunnostamisesta vuosina 2011–2012. 

 

P.S.1: Jos haluat lukea lisää Juuso Waldenista, tähän Aamulenkki-postaukseen klikkaamalla löytyy mielenkiintoista tarinaa.

P.S. 2: Tutustu Juuso Waldeniin Menneisyyden jäljillä -podcastin kautta. Tästä linkistä löydät podcastin päätoimittajan Lotta Vuorion kirjauksia vuonna 2022 toteuttamastamme jaksosta numero 52, ja sieltä pääset kuuntelemaan myös jakson.