Näytetään tekstit, joissa on tunniste trap. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste trap. Näytä kaikki tekstit

12.7.2017

Orimattilan haulikkoampujien vieraana

Kävin tutustumassa Orimattilan Seudun Urheiluampujien toimintaan. Vuonna 1996 perustettu OSU on Suomen viimeisimmän kesälajien olympiavoittajan Satu Mäkelä-Nummelan seura. Satu mietti Pekingissä 2008, tulevatko kotipuolessa marjat poimituiksi ja paukutti siinä ohessa savikiekkoja alas sellaisella tarkkuudella, että kaulaan pujotettiin kultamitali.

Satu Mäkelä-Nummelan nimmari lipassa.
Minä sain Orimattilassa päähäni Satun nimikirjoituksella varustetun lippalakin, jota en kuitenkaan malta käyttää, vaan laitan sen kirjahyllyn ylähyllylle muiden aarteiden joukkoon.

Orimattila on suomalaisen trap-ammunnan mekka. Bakun EM-kisoihin (20.7.–3.8.2017) nimetyistä 11 trap-ampujasta kahdeksan edustaa Orimattilan Seudun Urheiluampujia. Kaksoistrapin Suomen mestariksi juuri ampunut Miki Ylönen teki hirsimökin yläkerrassa viisumianomustaan. Ja Satu Mäkelä-Nummela ampui muutaman valmistavan laukauksen ennen torstaina alkavaa Italian-kilpailumatkaansa. Viikonloppuna ammutaan Lonatossa Daniele Perazzi Challenge, suuren luokan ampumakilpailu, tai -tapahtuma. Sen jälkeen onkin jo vuorossa matka kuumaan Azerbaidzhaniin.

Tällä kertaa Orimattilan ampumaurheilukeskuksen pöhinä johtui siitä, että siellä alkaa torstaina nuorten 9. kansainvälinen haulikkokisa, Shotgun Cup. Cupin edellinen kilpailu ammuttiin Suhlissa Saksassa, ja finaali ammutaan Porpettossa Italiassa.

Orimattilan kilpailu on yksi Suomi 100-juhlavuoden tapahtumista. Siihen osallistuu nuoria ampujia yhdeksästä maasta, muiden muassa Italiasta, Intiasta, Englannista, Ruotsista ja Norjasta.

Mikäli ulkomaiset nuoret vieraat tulevat kymmenen vuoden päästä uudelleen Orimattilaan kisoihin, heille aukeaa aivan erilainen maisema, sillä paikalliset koululaiset istuttivat toukokuussa ampumaradan takaa nousevan meluvallin päälle 720 kuusentainta itsenäisyyden juhlavuoden muistometsiköksi. Istuttajina oli 46 oppilasta Luhtikylän koulusta. Tempauksessa olivat mukana OSU:n ja Luhtikylän koulun lisäksi Lions Club Orimattila, Uudenmaan metsänhoitoyhdistys ja Ampun 4H-yhdistys.


OSU:n toiminnasta kertoilivat kunniapuheenjohtaja Olavi Malminen, puheenjohtaja Pertti Könönen ja varapuheenjohtaja Raine Keskipasma. He vakuuttivat, että OSU antaa kaiken tukensa Lahden Ampumaseuralle, joka on saanut järjestettäväkseen haulikkolajien maailmancupin vuonna 2019. Se on Suomen Ampumaurheiluliiton 100-vuotisjuhlavuoden pääkilpailu.