25 ihmistä, jotka syntyivät vuonna 1917

Arto Teronen ja Jouko Vuolle ovat mainio työpari. Heidän radio-ohjelmiaan ihmiskohtaloista on mukava kuunnella radiosta, ja heidän kirjoittamiaan tarinoita ihmisistä on mukava lukea kirjoista. Uusin kirja ”Syntymälahjana Suomi. Itsenäisyyden lapsia” (Kirjapaja, 2016, 376 s.) kertoo 25 tarinaa vuonna 1917 syntyneistä ihmisistä. Kirja ilmestyi juuri sopivasti ennen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlavuotta.

Kirjaan on valittu kuusi yhteiskunnallista vaikuttajaa, yhdeksän taiteilijaa ja viihdyttäjää, kaksi urheilijaa, kuusi toimittajaa ja kirjailijaa ja kaksi sotasankaria. Nämä itsenäisyyden ajan lapset esitellään tutulla tyylillä, mennään vähän ihollekin, ja ihmisiä tarkastellaan monelta kantilta.

Artikkelit on kirjoitettu samalla Terosen ja Vuolteen omintakeisella tyylillä kuin aiemmatkin kirjat. Tarinoita on helppo lukea. Ja lukiessa tulee miettineeksi, miltä tämäkin kuulostaa radiosta kuultuna.

Terosen ja Vuolteen tavaramerkiksi on tullut hautakivien äärelle hiljentyminen. Tässä uudessa kirjassa yhteisenä tekijänä on syntymään liittyvä alkuparkaisu, jonka jokainen esiteltävä henkilö on päästänyt ilmoille samana vuonna. Riittääkö se yhdistämään näitä henkilöitä? Kuuluuko parkaisu?

Kirjan ehkä heikoin osa on alussa ikään kuin aiheeseen johdatteleva luku Vapauden huumasta epätoivoon. Se tuntuu vähän pikaliimalla siihen liimatulta. Myöhemmin esiteltävät mielenkiintoiset ihmiskohtalot eivät oikein saa tuosta johdantoluvusta ponnistuspohjaa.

Ehkä siinä alussa olisi voinut kertoa sellaisista vuonna 1917 syntyneiden ihmisten elämässä mukana olleista tärkeistä asioista, jotka ovat vaikuttaneet lähes jokaisen elämään. He olivat 15-vuotiaita, kun kieltolaki päättyi, 22-vuotiaita, kun Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen, 35-vuotiaita, kun Helsingissä järjestettiin olympiakisat, 39-vuotiaita, kun Urho Kekkosesta tuli presidentti, 56-vuotiaita, kun Paavo Nurmi kuoli, 64-vuotiaita, kun Kekkonen luopui presidentin tehtävistä, 66-vuotiaita, kun Helsingissä järjestettiin ensimmäiset yleisurheilun MM-kisat, 72-vuotiaita, kun Berliinin muuri murtui, ja 78-vuotiaita, kun Suomi voitti ensimmäisen jääkiekon maailmanmestaruuden.

Tavallaan ymmärrän, että itsenäisyyden juhlavuoden kirjassa esitellään sotasankareitakin, mutta minä olisin jättänyt heidät tästä kokoelmasta pois ja ottanut tilalle vaikka kaksi urheilijaa lisää. Etenkin kun sota kuitenkin vaikutti kaikkien 1917 syntyneiden elämään jollakin tavoin. Ja lisäksi urheilijakohtaloiden kertojina Teronen ja Vuolle ovat parhaimmillaan. Ja ehkä minua häiritsee siinä kohdassa juuri tuo otsikko, sotasankareita. Ja toisaalta, henkilötarinat, Tapani Harmaja ja Einar Schadewitz, ovat kyllä kiinnostavia!

Juuri talvisodan ja jatkosodan vuosia olisi ehkä voinut käsitellä kokoavasti. Monille tuon sukupolven urheilijoista sotavuodet 1939-1944 tarkoittivat olympiaunelmien romuttumista, jos he yleensä selvisivät hengissä sodasta. Miten sota vaikutti vuonna 1917 syntyneiden ihmisten perheenperustamiseen, opiskeluihin, maailmankatsomukseen?

Tällaista kirjaa lukiessa tulee pohtineeksi sellaistakin, että miksi juuri nämä henkilöt esitellään. Miksi urheilijoista juuri Bebbe Storskrubb ja Lassi Parkkinen?  Miksi ei valittu korkeushyppääjä Nils Nickleniä, pikaluistelija Verné Lescheä tai estejuoksija Pentti Siltaloppia?

Ja sekin on mielenkiintoinen kysymys, mikä ihmisen elämässä on sellaista, että toiset haluavat siitä tietää. Mikä tekee toisen elämästä tasaisen harmaan, mutta toisen elämästä dramaattisen ja jännittävän? Ja edelleen, mihin kirjailijan katse osuu, siis mitä päätetään kertoa, ja mitä päätetään olla kertomatta? Mikä on totuus, ja mikä on puolitotuus? Ja siis, mikä tässä elämässä ylipäätään on tärkeää? – Täytyy olla hyvä kirja, kun herättää tällaisia ajatuksia!

Minun suosikkilukuni ja -henkilöni tässä kirjassa olivat juoksija Bebbe Storskrubb, Johanneksen kirkon urkuri Tauno Äikää ,ja lentäjä Tapani Harmaja, runoilija Saima Harmajan veli.

Peter Tallbergin elämäkerta julkistetaan tänään

Tänään julkistetaan kirjamessuilla Arto Terosen ja Jouko Vuolteen uusin kirja, joka käsittelee Kansainvälisen olympiakomitean protokollan toiseksi vanhinta jäsentä Peter Tallbergia, 77.

Kirjan nimi on osuva, "Urana olympiakisat. PeterTallbergin tuulinen elämä" (Kirjapaja).

Tallberg osallistui jo Rooman olympiakisojen purjehdukseen vuonna 1960. Hän oli mukana vielä Moskovassa 1980. Mitali oli lähimpänä Tokion olympiakisoissa vuonna 1964, mutta hän joutui tyytymään neljänteen sijaan.

Tallberg oli urheilijana kaikkiaan viisissä olympiakisoissa. Hänen edellään ovat suomalaisista vain kuusissa olympiakisoissa pelanneet jääkiekkoilijat Raimo Helminen ja Teemu Selänne. 

Tallbergin kohdalla on poikkeuksellista, että hän on samaan aikaan ollut kisoissa urheilijana ja KOK:n jäsenenä. Tämä oli siis ennen kuin KOK:n vanhat herrat huomasivat, että urheilijoiden ääntä olisi syytä kuunnella tarkemmin.

Tallbergin ura urheilujohtajana on yksi kaikkein vaikuttavimmista suomalaisen urheilun historiassa. Hän on toiminut muun muassa Kansainvälisen purjehtijaliiton puheenjohtajana. Ja kun urheilujärjestöjä 1990-luvulla yhdistettiin, hänestä tuli SLU:n ensimmäinen toiminnanjohtaja.

Liikkumattomuus kansakunnan kohtalonkysymyksenä

Helsingissä järjestetty II Kansallinen liikuntafoorumi onnistui erinomaisesti. Yleisö antoi aplodit seisaaltaan, saadakseen istumisen katkaistua. Mutta alustukset olivat niin hyviä, että "standing ovation" olisi syntynyt monta kertaa spontaanistikin.

Liikuntafoorumin parasta antia oli UKK-instituutin johtajan Tommi Vasankarin esitys liikkumattomuuden aiheuttamista miljardiluokan kustannuksista.

Maanantaina Kansallinen liikuntafoorumi kasasi yhteisen julkilausuman, jossa toivotaan liikkumattomuuden taklaamisen nousevan tulevassa hallitusohjelmassa vahvaan rooliin, hallituksen kärkitavoitteeksi!

Tässä on julkilausuma, joka foorumissa laadittiin:

Kansallinen liikuntafoorumi: Liikkeen lisääminen hallituksen kärkitavoitteeksi

  

Kansallisessa liikuntafoorumissa Yleisradion studiotalolla laadittiin yhteinen julkilausuma, jonka tavoitteena on kirjata liikkeen lisääminen tulevan hallitusohjelman kärkitavoitteeksi.

Liikkumattomuus uhkaa kansakunnan elinvoimaa ja alentaa Suomen kilpailukykyä. Suomessa liikkumattomuuden kustannus on lähes 2 miljardia euroa terveydenhuollon vuotuisista kokonaiskustannuksista.

Jos kehitys jatkuu samansuuntaisena, liikkumattomuudesta aiheutuvat kustannukset kasvavat kestämättömiksi.

Näin ollen Kansallisen liikuntafoorumin osanottajat esittävät liikkumattomuuden taklaamiseksi tulevaan hallitusohjelmaan:

Liikkeen  lisääminen on hallituksen kärkitavoite!

Liikunnan ja fyysisen aktiivisuuden edistäminen otetaan huomioon kaikessa yhteiskunnallisessa päätöksenteossa ja sisällytetään kaikkien hallinnonalojen ja ministeriöiden toimintaan. Hallitus sitoutuu liikkeen lisäämiseen. Tavoitteena on, että jokainen suomalainen liikkuu vähintään tunnin päivässä.

Toimialakohtaiset nostot (kasvatus ja opetus, liikenne ja yhdyskuntasuunnittelu, työelämä sekä sote-palvelut)  saatetaan Terveyttä edistävän liikunnan ohjausryhmän jatkotyöstettäväksi.

Opetus- ja kulttuuriministeriö ja valtion liikuntaneuvosto vievät eteenpäin edellä mainittuja sisältöjä valtionhallinnossa ja eduskunnassa. Valo kokoaa liikunta- ja urheilujärjestöjen yhteiset hallitusohjelmatavoitteet, jotka pitävät sisällään liikkeen lisäämisen, huippu-urheilun sekä kansalaistoiminnan edellytyksiin liittyviä toimenpiteitä.

Opetus- ja kulttuuriministeriö, valtion liikuntaneuvosto, valtioneuvoston kanslia, Yleisradio Oy, Valo ja Suomen Olympiakomitea vastasivat II Kansallisen liikuntafoorumin järjestämisestä. Eli nyt on liikkeellä sellaisia voimia, että jotain pitäisi tapahtuakin.

Ja tähän loppuun vielä lyhyt tiivistys. Kun kerran liikkumattomuuden kustannukset rasittavat kansakunnan kilpailukykyä ja tuottavuutta, hallituksen on otettava liikkumattomuuden voittaminen suojelukseensa. Tuore eläkepakettikin karahtaa mahdottomuuden kiville pelkästään sen vuoksi, että nykynuoret eivät selviydy tulevista työelämän haasteista.

Hyvä mittari on varusmiesten cooperin testi, jonka tulokset ovat romahtaneet. Keskivertovarusmies taitaisi hävitä cooperissa ulkoministeri Erkki Tuomiojalle, joka on pian 70-vuotias! Työkyvyn ja fyysisen suorituskyvyn välinen yhteys on niin ilmiselvä, että surku tulee varusmiesten kuntotuloksia silmäillessä. 

Ja kyse ei ole vain siitä, viitsiikö joku juosta. Kyse on siitä, että Suomi istuu tällä menolla onnensa ohi. Ja tämä istumisen ongelma ei ole vain kansanterveyden ongelma. Siis sellainen, jonka oikeat urheilumiehet voisivat sivuuttaa. Koska se on myös huippu-urheilun ongelma, sillä ilman liikkuvaa nuoruutta ei voi tulla kovaan harjoitteluun kykeneviä huippu-urheilijoita.

Mutta pidetään ajatus tässä liikkumattomuudessa. Maanantaina lähetetyssä Urheilun taustapeilissä oli toimittaja Jouko Vuolteen vieraana kaksi kansanterveyden, liikkumisen ja liikkumattomuuden huippuasiantuntijaa, Tommi Vasankari ja Likesin johtaja Eino Havas.

Vasankari kärjisti, että lihavuusleikkausten tekemiseen meillä on valmiudet, mutta elintapaohjausta terveydenhuolto ei osaa antaa. Kumpikohan olisi edullisempaa?

Urheilun taustapeilin voi kuunnella täältä. 

II Kansallisen liikuntafoorumin materiaaleja tulee Sport.fi-sivuille.