Jalkapallon A-maajoukkueen eilinen EM-karsintaottelu Unkaria
vastaan päättyi Huuhkajien tappioon 0–1 tappioon. Kiinnitin huomiota kolmeen
asiaan, joita olisi syytä pohtia enemmänkin: 1. Lynkkausmieliala.
2. Valmennus. 3. Pelaajien taito.
Lynkkausmieliala
Nyt tiedän, millaista oli keskiaikainen oikeudenkäyttö. Kun
väkijoukko saadaan sopivaan mielentilaan, se haluaa nähdä verta, se haluaa
pudottaa päitä. Mestauslava pystyyn, ja väkijoukko saadaan tyytyväiseksi!
Sellainen oli tunnelma, kun tulin olympiastadionille. En
sano, että kaikki 20.000 katsojaa olivat samoissa lynkkaustunnelmissa. Mutta
toisaalta kyse ei ollut vain yksittäisistä
äänekkäistä kellokkaista, jotka tätä tunnelmaa loivat. Masentavaan
tunnelmaan törmäsi monessa paikassa. Sitä suuremmalta asiantuntijalta sitä
omasta mielestään kai vaikuttaa, mitä kovemmalla äänellä puhuu päävalmentajan
potkuista.
Stadionilla tunnelma oli vielä ihmeellisempi. Pohjoiskaarre
haistatteli Palloliitolle ja vaati puheenjohtaja Pertti Alajalle ja
päävalmentaja Mixu Paatelaiselle potkuja. Eteläkaarteessa oli unkarilaisten
äänekkäät kannattajat. Vaikka sukulaiskansan edustajat sielläkin pitivät
meteliä, ymmärsin, että he kannustivat Unkaria. Valtava ero!
Pitkän tähtäyksen ajattelu roskiin ja valmentaja vaihtoon!
Kansa tahtoo sirkusta ja leipää!
Mistä tämä meidän suomalaisten pohjaton negatiivisuus
kumpuaa? Vuonna 2008 alkanut talouslama, joka on saattanut monia perheitä
ahdinkoon, on yksi selittäjä. Mutta vain yksi.
Meidän yhteiskuntamme on ajautumassa
mielenosoitusyhteiskunnaksi, jossa kansa huutaa kaduilla päättäjien päitä
vadille. Pääministeri Juha Sipilän kannattaisi pikaisesti kutsua koolle joku viisasten
miesten rypäs, joka miettisi suomalaisen yhteiskunnan henkistä tilaa.
Mutta puhutaan nyt jalkapallosta!
Valmennus
Maajoukkue kaatui saappaat jalassa. Sellaista suomalaiset
ovat tavanneet arvostaa. Suomalainen mies on kautta historian ollut
tilanteessa, jossa altavastaajana on pidettävä puoliaan viimeiseen asti.
Muistan, kuinka EM-karsinnan lohkoarvonta päättyi
juhlatunnelmiin, kun eri puolilla hihkuttiin Suomen päässeen ”helppoon” lohkoon.
Tätä virhearviota valitettavasti vahvisti otteluohjelma, joka tarjosi
ensimmäiseksi vastustajaksi Färsaaret.
Mutta esimerkiksi Unkarin leimaaminen helpoksi
vastustajaksi… Mitä typeryyttä! Unkari on kova jalkapallomaa, joka on parhaimmillaan
voittanut MM-hopeaa, ja se pelasi vielä 1980-luvulla MM-lopputurnauksessa.
Päävalmentaja Mixu Paatelainen muutti Suomen
pelijärjestelmää Unkari-otteluun. Pallonhallintaan aikaisemmin perustunut
”joulukuusi” muuttui puolustusvoittoiseksi pelaamiseksi. Se oli varmasti
yllätys katsojille, ja aivan varmasti myös vastustajalle.
Nyt haettiin terävillä vastaiskuilla voittomaalia. Kari
Arkivuon hieno nousu ensimmäisen jakson loppupuolella oli yksi näistä
vastaiskuyrityksistä. Kenttä aukesi yllättäen hänen edessään ja hän käytti
tilaisuuden vahvaan nousuun.
Se tilanne päättyi kuitenkin sivurajaheittoon, jossa
Arkivuon ja Roman Eremenkon ajatukset menivät aivan eri suuntiin, ja Arkivuon
heitto meni suoraan vastustajan jalkaan. Risuja ja ruusuja samasta hyökkäyksestä!
Roman Eremenko oli nyt sellaisessa roolissa, jossa hänestä
oli joukkueelle eniten hyötyä. Hän oli välillä aivan alimpana, ja jakoi kaiken
aikaa hyviä syöttöjä. Ja silti hän pystyi itse hakeutumaan myös vaarallisimpiin
maalintekotilanteisiin.
Mixu Paatelainen kävi vielä ottelun jälkeen kovilla
kierroksilla. Hän on tullut päävalmentajan tehtävään viedäkseen Suomen
arvoturnaukseen, ja toisaalta kehittääkseen suomalaista jalkapalloa.
Ensimmäisen tavoitteen osalta Unkari-tappio muutti tilanteen.
Tavoiteasettelu pitää muuttaa. Mutta toisen tavoitteen osalta tekemätöntä työtä
on selvästikin vielä paljon. Suomalaisen jalkapallon kehittämisen kannalta
Unkari-tappiossa voi olla myös voiton siemen. Nyt on mahdollista käyttää loput
EM-karsintaottelut nimenomaan pelaajakehitysotteluina ilman ahdistavaa ajatusta
pakkovoitosta.
Pelaajien taito
Tavoitteena on, että suomalaiset pelaajat pääsevät eteenpäin
urallaan. Se on suomalaisen jalkapallon etu, kysykää vaikka suomalaisen
jalkapallon kunniagalleriaan Hall of Fameen lauantaina nostetulta Sami
Hyypiältä.
Mixu Paatelaisella on sellainen ote, että hän pystyy auktoriteetillaan
ja kontakteillaan auttamaan pelaajia. Ja pelaajat selvästi kuuntelevat Mixua,
ja ovat valmiita laittamaan itsensä likoon. Sellaisella asenteella on
mahdollista oppia, kehittyä, päästä parempiin seuroihin, ja sitä kautta saada
kokemusta tasokkaammista otteluista. Ja tätä kautta myös maajoukkue saa hyödyn.
Jo nyt Huuhkajien pelaajat pelaavat hienoa jalkapalloa. Tilanteita
ja hetkiä syntyi lauantainakin, vaikka vastustajan verkko ei nyt heilunutkaan.
Ja tunku joukkueeseen on kova. Mixu peluutti jo Pohjois-Irlanti-ottelussa
Norjassa pelaavaa Sakari Mattilaa, joka pääsi myös Unkari-ottelun avaukseen.
25-vuotiaassa Mattilassa on paljon kapasiteettia, rohkeutta
ja pallovarmuutta. Hän joutui Unkari-ottelussa huonoon valoon, kun
unkarilaispelaaja pääsi katkaisemaan hänen syöttönsä ja siitä käynnistyi
Unkarin kohtalokas vastahyökkäys.
Pelitavan muutos johti luultavasti siihen, että Paatelaisella
ei ollut Unkari-ottelussa käyttöä esimerkiksi Eero Markkaselle. Jos Espanjassa
pelaava torni pysyy terveenä, kehittyy edelleen ja saa kovia otteluita, hän voi nousta tasokkaampiin seuroihin, ja näin hänestä kehittyisi Huuhkajillekin kaivattu kärkipelaaja.
"Kehittyminen" on se punainen lanka, jota Huuhkajien tulee nyt keriä.
P.S. Sunnuntai-iltana klo 20.45 tuli tieto, että Palloliitto päätti erottaa Mixu Paatelaisen. Palloliitto toivottaa Mixulle onnea uusiin haasteisiin. Olen sitä mieltä, että se oli huono ratkaisu. Mutta en tiedä asiasta tarpeeeksi, joten jääköön kommentointi tältä erää tähän.
