Kirjoitan blogiini nyt kolmannen kerran rajan takaisista asioista. Liikutaan jälleen Vuoksen ja Antrean maisemissa ja lähinnä jatkosodan vuosissa. Aloitan kuitenkin tutummalla asialla, Tiurun sairaalalla. Sen suunnittelija arkkitehti Jalmari Lankinen, joka oli kotoisin Antreasta. En tiedä, oliko hän osallistunut Vuoksen ylittäneen Kuukaupin sillan suunnitteluun, mutta ainakin hän kuvasi tuon kotikuntansa ylpeyden sen valmistumisen aikoihin vuonna 1939.
Maantie Viipurista Antreaan oli vielä 1930-luvun puolivälissä hidas, kun Vuoksen yli piti mennä lossilla. Vuonna 1936 hallitus nosti Kuukaupin sillan valtakunnan maanteiden parannuksen ykköskohteeksi. Rakentamiseen päästiin vuonna 1937 ja reilut pari sataa metriä pitkä silta voitiin ottaa käyttöön keväällä 1939.
Kuukaupin lossi oli käytössä vielä vuonna 1938. Museovirasto: Dagny Lunelund. |
Jalmari Lankinen otti värikuvan upouudesta Kuukaupin sillasta vuonna 1939. Etelä-Karjalan museo: Jalmari Lankinen. |
Tiurun sairaala
Jalmari Lankinen oli tuottelias arkkitehti, joka oli erikoistunut sairaalarakennuksiin. Hän oli piirtänyt Joutsenossa toimineelle Rauhan piirimielisairaalalle useita rakennuksia nuorena arkkitehtina jo 1920-luvun puolella. Hänen piirustuspöydältään oli lähtöisin samoin Joutsenoon, nykyiseen Lappeenrantaan vuonna 1939 valmistunut funktionalismia ylväästi edustanut massiivinen Tiuruniemen keuhkotautiparantola.
Lankisen puumerkki on myös Pälksaaren mielisairaalan, Palholan mielisairaalan, Ruokolahden ja Leppävirran kunnansairaaloiden rakennussuunnitelmissa. Samoin hänen kynästään on lähtöisin Diakonissalaitos Betel Lahdessa ja monet Karjalaan jääneet rakennukset, kuten Viipurin maalaiskunnan kunnantalo ja Viipurin Säästöpankin toimitalo.
Vuonna 1970 kuollut Lankinen oli merkittävä suomalainen arkkitehti, vaikka Moskovan rauhan rajalinja talvisodan jälkeen 1940 ja uudelleen Pariisin rauhan 1947 rajalinja jättivät huomattavan osan hänen töistään rajan taakse. Nykyään hänen rakennuksistaan tunnetaan parhaiten jättimäinen Tiurun sairaala. Se on ollut kymmenkunta vuotta tyhjillään odottaen enää vain lopullista purkamista. Enää sillä ei ole ollut käyttöä tuberkuloosiparantolana eikä edes vastaanottokeskuksena. Kenelläkään ei ole ollut rahaa jättimäisen funkkissairaalan kunnostamiseen.
Raapistumaan päästetyn rakennuksen kohtaloa pohditaan jälleen aktiivisesti, kuten Helsingin Sanomien toimittajan Helmi Muhosen jutusta (HS 2.9.2023) käy ilmi.
Kuukaupin silta
Mutta Kuukaupin sillastahan piti kirjoittaa. Kun eversti A.O. Pajarin johtamat joukot, eli 18.D., valtasivat salamavauhdilla Antrean takaisin elokuussa 1941, he myöhästyivät sen verran, että venäläiset ehtivät miinoittaa Kuukaupin sillan ja räjäyttää sen keskiosan.
Heillä oli pirullinen juoni. Kun suomalaiset alkoivat tutkia, kuinka silta saataisiin korjattua, venäläiset räjäyttivät radiomiinan, jonka seurauksena joukko suomalaisia sotilaita menetti henkensä. Heidän joukossaan oli muun muassa majuri (Johannes) Tapio Tarjanne, Helsingin yliopiston hallinto-oikeuden professori. Hän oli sillalla, kun venäläiset räjäyttivät maatukiin kiinnitetyt radiomiinat.
Tarjanne oli arvostettu juristi ja professori, joka oli toiminut muun muassa Urho Kekkosen väitöstilaisuudessa vastaväittäjänä. Tapio Tarjanteen setä Onni Tarjanne oli arkkitehti ja rakennusopin professori, joka suunnitteli kansallisia merkkirakennuksia kuten muun muassa Kansallisteatterin ja Heimolan talon.
Kaikki venäläisten miinat eivät kuitenkaan räjähtäneet. Seuraavana päivänä löytyi 600 kg:n räjähtämätön trotyylipanos. Miinoja oli purkamassa pioneeriryhmä, jota johti pioneeriluutnantti Lauri Sutela, joka yleni sotien jälkeen kenraaliksi ja puolustusvoimain komentajaksi. Täältä Karjalan liiton sivuilta löytyy lisää tarinaa, kuinka miinojen radiovirittäminen estettiin soittamalla radioaalloilla tauotta Säkkijärven polkkaa kuukausien ajan eli niin kauan, että räjäytteeseen asennetun radiolaitteen akut olivat kuluneet varmasti loppuun.
Kuukaupin sillan raunio vuonna 1942. Etelä-Karjalan museo: Jalmari Lankinen. |
”Järkyttävä onnettomuus”
Vielä syksyllä 1943 Vuoksen yli kuljettiin perinteisesti lossilla, vaikka suomalaiset yrittivät kunnostaa venäläisten räjäyttämää siltaa. Silloin tapahtui järkyttävä onnettomuus, joka kohtasi maanviljelijä Antti Suikkarin perhettä. Paikallinen sanomalehti (Laatokka 3.10.1943) uutisoi surullisesta tapauksesta: ”Järkyttävä onnettomuus Kuukaupin lautalla.”
Löysin Antrean sotilashallintopiirin esikunnan sotapäiväkirjasta illalla 29.9. kirjoitetun raportin onnettomuudesta: ”Sattui Kuukaupin lossilla surullinen onnettomuus. Lautan ollessa tulossa Vuoksen länsirannalta itärannalle sen ollessa keskellä virtaa pillastui lautalla ollut hevonen yht’äkkiä alkaen periä, jolloin hevosen omistaja Antti Suikkari tarttui sitä suitsiin, mutta oli pakoitettu hellittämään koska olisi muuten itsekin tempautunut hevosen pudotessa virtaan sen mukaan. Kärreihin istumaan jäänyt emäntä Martta Johanna Suikkari os. Tauru ei ehtinyt hypätä pois vaan joutui kärrien mukana veteen. Ennen kuin lautta saatiin pysähtymään ja takaisin onnettomuuspaikalle, olivat emäntä Suikkari ja hevonen kadonneet pinnan alle eikä heitä enää voitu pelastaa. Emäntä Suikkari on syntynyt 20.8.1904 ja jäi häntä suremaan puoliso ja 11 vuoden ikäinen lapsi. Onnettomuus oli suoranainen tapaturma, sillä lautan sisäänajoaukon sulkenut ketju oli kyllä kiinni, mutta hevosen kovasti periessä se katkesi ja kärrit pääsivät putoamaan veteen vetäen hevosen mukanaan.”
Tämä järkyttävä onnettomuus liittyi vain välillisesti sotatoimiin. Jos silta olisi ollut käytössä, lossia ei olisi enää käytetty. Vaikka paikalla aloitettiin naaraukset, ne eivät tuottanut tuloksia ainakaan ensimmäisen vuorokauden aikana. Voi olla, että onnettoman kohtalon kokeneen Martta Suikkarin ruumista ei koskaan löydetty, sillä sotatoimialueella laajojen naarausten järjestäminen saattoi olla käytännössä mahdotonta.
Venäläisten 1941 räjäyttämä Kuukaupin silta saatiin uudelleen käyttökuntoon vasta vuonna 1944 eli liian myöhään Suikkarin perheen kannalta.
Sotilasvirkailija T. Nousiaisen kuva valmiiksi korjatusta sillasta 1944. Lossin paikka oli vasemmassa reunassa. Sotamuseo: T. Nousiainen. |