Alkuvuodesta on valmistauduttu käsittelemään vuoden 1918 herkkiä tapahtumia. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö avasi keskustelun uudenvuodenpuheessaan kutsumalla vuoden 1918 sotaa sisällissodaksi. Se on turvallinen nimitys. Se ei loukkaa ketään 2000-luvun ihmistä. Mutta presidenttiehdokas Pekka Haavisto kommentoi, että hänen suvussaan kyseessä oli veljessota.
Sodan nimestä siis keskustellaan edelleen.
Vuoden 1918 sota oli niin kipeä, että sitä oli viime vuosituhannella vaikea käsitellä. Herättäähän se edelleen syviä tunteita. Kansalaissota oli 1900-luvulla melko yleisesti käytetty nimitys. Saman maan kansalaiset toisiaan vastassa. Ja muita nimityksiä olivat punakapina ja kapina. Molemmat osapuolet, valkoiset ja punaiset, olivat liikkeellä kapinamielellä.
Sota päättyi valkoisten voittoon, ja voittajat kutsuivat sitä vapaussodaksi. Nimitys perustui siihen, että venäläiset virkamiehet ja sotilaat haluttiin saada pois maasta. Haluttiin vapauttaa Suomi. Sodan nimi politisoitui, kun hävinneellä puolella taistelleilta, tai hävinneitä ihan vaan kannattaneilta, vietiin vapaus. Vankileireistä tuli koston väline. Se on murheellinen tarina. Sitäkin tarinaa tänä sisällissodan 100-vuotisjuhlavuonna voidaan toivottavasti kiihkotta kertoa ja käsitellä.
Tosiasia on, että vankileirit eivät olleet niiden nuorten mielten mielessä, jotka suuressa vapauden kaipuussaan lähtivät Saksaan Pfadfinder-kurssille saamaan sotilaallista koulutusta. Kaikkiaan parituhatta nuorta miestä lähti vuosina 1915–1917 matkaan. Osa kyllä katosi omille teilleen, ehkä Amerikkaan.
 |
| Julius Saaristo, ensimmäinen suomalainen keihäänheiton olympiavoittaja, palasi jääkärikoulutuksesta Suomeen vänrikkinä jääkäreiden pääjoukon mukana. (Museoviraston kokoelma) |
Olen löytänyt Lockstedtiin Pfadfinder-kursille ilmoittautuneiden jääkäreiden joukosta kolme olympiaurheilijaa. Minulla on pohjana muutama vuosi sitten jo edesmenneeltä Antti O. Arposelta saamani alustava lista jääkäriurheilijoista. Olen yrittänyt täydentää tuota listaa. Nimekkäin olympiaurheilija oli keihäänheiton ensimmäinen olympiavoittaja Julius Saaristo. 20-vuotiaana olympiakultaa voittanut Saaristo taitaa edelleen olla nuorin olympiavoittajamme.
Tauno Ilmoniemi oli toinen jääkärien joukossa ollut olympiamitalisti. Hän osallistui Tukholman olympiakisoissa 20 miehen joukkuevoimisteluun. Suomen joukkue sai hopeaa. Ilmoniemi oli myös taitava uimahyppääjä. Hän osallistui myös uimahyppyihin, mutta karsiutui kuitenkin loppukilpailusta.
Kolmas olympiaurheilija, jonka olen jääkäreiden joukosta löytänyt, oli Einar Wichmann. Hän oli varamiehenä tuossa joukkuevoimistelun hopeajoukkueessa. Ilmeisesti Wichmann siis matkusti Tukholmaan ja oli valmiina hyppäämään joukkoon, jos joku olisi viime hetkellä loukkaantunut.
Julius Saaristo (1891–1969)
- Keihäänheiton ensimmäinen suomalainen olympiavoittaja. Tukholmassa 1912 kulta keihäänheiton molempien käsien yhteistuloskilvassa ja hopea paremman käden kilpailussa. Antwerpenissa 1920 neljäs keihäänheitossa. Edellä oli kolme suomalaista, eli Suomi saavutti Antwerpenissä ainutlaatuisen neloisvoiton. Saavutti SM-kisoissa useiden keihäänheittomitalien lisäksi 10-ottelussa SM-hopeaa 1911 sekä seiväshypyssä hopeaa 1911 ja pronssia 1910.
- Lähti Saksaan opiskelemaan kone- ja sähkötekniikkaa 1912, mutta liittyi siellä vapaaehtoisena jääkäripataljoonaan syyskuussa 1915 ja elämänura vaihtui sotilaan ammattiin. Saapui Suomeen jääkäreiden pääjoukon mukana, noin 950 muun jääkärin kanssa, vänrikkinä 25. helmikuuta 1918. Erosi armeijasta vuoden 1927 lopulla. Siirtyi kesällä 1928 suojeluskuntajärjestön palvelukseen ja nimitettiin Kuopion suojeluskuntapiirin 8. alueen päälliköksi. Siirrettiin helmikuussa 1930 5. alueen päälliköksi. Talvisodan alkaessa oli pioneerikomppanian päällikkönä. Siirto sotavankileiri 6:n päällikön apulaiseksi ja vartiokomppanian päälliköksi 1942. Erosi armeijan palveluksesta sodan päättyessä. Yleni majuriksi. Edusti Tampereen Pyrintöä ja Viipurin Reipasta ja oli lisäksi perustamassa Viipurin Urheilijoita. Toimi urheilu-uransa jälkeen Warkauden Urheilijoiden puheenjohtajana 1931–1932.
Tauno Ilmoniemi (sukuniemi vuoteen 1906 Granit, 1893–1934)
- Osallistui Tukholman 1912 olympiakisoihin ja saavutti joukkuevoimistelussa hopeaa. Osallistui myös uimahyppyihin sijoittuen suorien kerroshyppyjen karsintakilpailun erässään kolmanneksi. Hän karsiutui näin loppukilpailusta, mutta suomalaisten toimittajien arvion mukaan Ilmoniemi kärsi vääryyttä arvostelutuomareiden taholta. Kuopiolainen Ilmoniemi kirjoitti ylioppilaaksi Kuopion klassillisesta lukiosta 1912. Jätti kesken insinööriopinnot Teknillisessä korkeakoulussa, lähti Saksaan jääkärikoulutukseen ja ryhtyi sotilasuralle. Yleni everstiksi ja komennettiin Pohjois-Pohjanmaan sotilasläänin komentajaksi heinäkuussa 1933. Edusti Kuopion SLU:ta ja toimi Kuopion Uimaseuran puheenjohtajana 1930–31. Valittiin sen jälkeen KuUS:n kunniajäseneksi.
Einar Wichmann (vuodesta 1936 Vihma, 1893–1944)
- Tukholman olympiakisoissa 1912 voimistelujoukkueen varamiehenä. Lähti jääkäriksi Saksaan jo vuonna 1915 opiskeltuaan sitä ennen teknillisessä korkeakoulussa 1912–1915. Suomeen palattuaan sisällissodassa Kuopion läänin suojeluskuntakomppanian ja Pohjois-Savon rykmentin komppanianpäällikkönä. Jäi jääkäriuraltaan sotilaaksi ja toimi muun muassa Viipurin upseerikokelaskurssien opettajana 1918—1919, ja Kadettikoulun johtajana 1933–1936. Suomen valkoisen kaartin komentaja 1936–1939. Ylennettiin kenraalimajuriksi 1941. Kaatui Tali-Ihantalassa 5.8.1944 kenraalimajurina ja 6. divisioonan komentajana. Mannerheim-ristin ritari nro 22. Edusti Ylioppilasvoimistelijoita.
