In Memoriam Ron Clarke (1937–2015)

Turun Urheilupuiston viimeisin ME-juoksija Ron Clarke poistui keskuudestamme tänään 78-vuotiaana. ”Erämaan pikajuna” juoksi Turussa tasan 50 vuotta sitten 10 000 metrillä maailmanennätyksen 28.14,0. 

78-vuotiaana lyhyen sairauden jälkeen sairaalassa kuollut Clarke juoksi 1960-luvulla 17 maailmanennätystä.

Turussa Paavo Nurmen kisoissa Clarken jälkeen toiseksi sijoittunut Viensuun Viestin Matti Utriainen muistaa ME-juoksun hyvin.

”Clarke oli kilpailun suuri tähti, jota mainostettiin. Hän meni kuin juna ennätykseen. Muut suomalaiset lähtivät liian kovaan kyytiin mukaan”, Lieksan seudulla Pohjois-Karjalassa ikänsä asunut Utriainen muistelee.

”Minä lähdin omaa vauhtia. Minulla oli 700 metriä jäljellä, kun Clarke kuulutettiin maaliin."

”Kilpailun jälkeen siinä onniteltiin ja käteltiin, ei sen kummempaa juttua ollut. Lehtimiehille Clarke jutteli sitten pidempään”, Utriainen muistaa.

Utriainen oli juossut edellisvuonna Kouvolan Kympillä ennätyksekseen 29.46,4, mutta Turussa aikaa meni 30.26,4. Olympiajuoksija Simo Saloranta tuli kolmanneksi ja olympiamaratoonari Pentti Rummakko neljänneksi.

82-vuotias Utriainen muistaa, että Turun Urheilupuistossa järjestettiin noin vuosina hyviä kilpailuja.

”Vuonna 1965 oli miellyttävä ilma. Ne oli iltakilpailut. Hiilimurskaa ja urpasavea ollut rata oli hyvässä kunnossa”, Utriainen kertoo.

Ron Clarken Turun ME-juoksun väliajat:

1000 m 2.43,4

2000 m 5.29,6 (2.46,2)

3000 m 8.19,0 (2.49,4)

4000 m 11.10,6 (2.51,6)

5000 m 14.02,0 (2.51,4)

6000 m 16.51,8 (2.49,8)

7000 m 19.45,6 (2.53,8)

8000 m 22.39,4 (2.53,8)

9000 m 25.32,6 (2.53,2)

10.000 m 28.14,0 (2.41,4)

Vuosi 1965 oli Ron Clarken uran ehdottomasti paras. Hän juoksi Turun lisäksi Helsingissä, ja sitten heinäkuun puolivälissä Oslossa 10 000 metrillä ensimmäisen 28 minuutin alituksen maailmassa: 27.39,4. Clarken jälkeen seuraava kympin ME-juoksija oli Lasse Virén, joka juoksi Münchenin olympiakisoissa kultaa ME-ajalla 27.38,4 alittaen Clarken ennätyksen tasan sekunnilla.

Ron Clarken kohtaloksi tuli olympiakisat. Hän oli nuori lupaava urheilija, joka sai 19-vuotiaana sytyttää Melbournen olympiatulen vuonna 1956. Olympiaurheilijana hän pettyi Tokion olympiakympillä jäätyään pronssille vuonna 1964. Se jäi hänen parhaaksi olympiasijoituksekseen, sillä Mexico Cityn ohuessa ilmassa 1968 hän ei ollut parhaimmillaan vaan tuli kympillä tajunnan rajamailla kuudenneksi. 5000 metrillä hän oli viides.

Zatopekin yllätys
 

Vaikka Ron Clarkelle olympiajuoksut olivat katkeria pettymyksiä, antoi Helsingin vuoden 1952 olympiasankari Emil Zatopek yhden neljästä olympiakultamitalistaan Clarkelle. Clarke kävi vuoden 1968 Mexicon kisojen jälkeen Prahassa. Zatopek saattoi Clarken lentokoneeseen, ja sujautti pienen paketin Clarken kouraan ja taskuun sanoen australialaisjuoksijalle, koska ansaitset sen: ”Because you deserve it.”

Lentokoneessa Clarke avasi merkillisen paketin ja järkyttyi. Sieltä paljastui Emil Zatopekin Helsingin 1952 olympiakisojen 10.000 metrin olympiakultamitali!

Nousisiko suomalaisen jalkapallon taso Mixu Paatelaisen potkuilla?

Jalkapallon A-maajoukkueen eilinen EM-karsintaottelu Unkaria vastaan päättyi Huuhkajien tappioon 0–1 tappioon. Kiinnitin huomiota kolmeen asiaan, joita olisi syytä pohtia enemmänkin: 1. Lynkkausmieliala. 2. Valmennus. 3. Pelaajien taito.

Lynkkausmieliala

Nyt tiedän, millaista oli keskiaikainen oikeudenkäyttö. Kun väkijoukko saadaan sopivaan mielentilaan, se haluaa nähdä verta, se haluaa pudottaa päitä. Mestauslava pystyyn, ja väkijoukko saadaan tyytyväiseksi!

Sellainen oli tunnelma, kun tulin olympiastadionille. En sano, että kaikki 20.000 katsojaa olivat samoissa lynkkaustunnelmissa. Mutta toisaalta kyse ei ollut vain yksittäisistä  äänekkäistä kellokkaista, jotka tätä tunnelmaa loivat. Masentavaan tunnelmaan törmäsi monessa paikassa. Sitä suuremmalta asiantuntijalta sitä omasta mielestään kai vaikuttaa, mitä kovemmalla äänellä puhuu päävalmentajan potkuista.

Stadionilla tunnelma oli vielä ihmeellisempi. Pohjoiskaarre haistatteli Palloliitolle ja vaati puheenjohtaja Pertti Alajalle ja päävalmentaja Mixu Paatelaiselle potkuja. Eteläkaarteessa oli unkarilaisten äänekkäät kannattajat. Vaikka sukulaiskansan edustajat sielläkin pitivät meteliä, ymmärsin, että he kannustivat Unkaria. Valtava ero!

Pitkän tähtäyksen ajattelu roskiin ja valmentaja vaihtoon! Kansa tahtoo sirkusta ja leipää!

Mistä tämä meidän suomalaisten pohjaton negatiivisuus kumpuaa? Vuonna 2008 alkanut talouslama, joka on saattanut monia perheitä ahdinkoon, on yksi selittäjä. Mutta vain yksi.

Meidän yhteiskuntamme on ajautumassa mielenosoitusyhteiskunnaksi, jossa kansa huutaa kaduilla päättäjien päitä vadille. Pääministeri Juha Sipilän kannattaisi pikaisesti kutsua koolle joku viisasten miesten rypäs, joka miettisi suomalaisen yhteiskunnan henkistä tilaa.

Mutta puhutaan nyt jalkapallosta!

Valmennus

Maajoukkue kaatui saappaat jalassa. Sellaista suomalaiset ovat tavanneet arvostaa. Suomalainen mies on kautta historian ollut tilanteessa, jossa altavastaajana on pidettävä puoliaan viimeiseen asti.

Muistan, kuinka EM-karsinnan lohkoarvonta päättyi juhlatunnelmiin, kun eri puolilla hihkuttiin Suomen päässeen ”helppoon” lohkoon. Tätä virhearviota valitettavasti vahvisti otteluohjelma, joka tarjosi ensimmäiseksi vastustajaksi Färsaaret.

Mutta esimerkiksi Unkarin leimaaminen helpoksi vastustajaksi… Mitä typeryyttä! Unkari on kova jalkapallomaa, joka on parhaimmillaan voittanut MM-hopeaa, ja se pelasi vielä 1980-luvulla MM-lopputurnauksessa.

Päävalmentaja Mixu Paatelainen muutti Suomen pelijärjestelmää Unkari-otteluun. Pallonhallintaan aikaisemmin perustunut ”joulukuusi” muuttui puolustusvoittoiseksi pelaamiseksi. Se oli varmasti yllätys katsojille, ja aivan varmasti myös vastustajalle.

Nyt haettiin terävillä vastaiskuilla voittomaalia. Kari Arkivuon hieno nousu ensimmäisen jakson loppupuolella oli yksi näistä vastaiskuyrityksistä. Kenttä aukesi yllättäen hänen edessään ja hän käytti tilaisuuden vahvaan nousuun.

Se tilanne päättyi kuitenkin sivurajaheittoon, jossa Arkivuon ja Roman Eremenkon ajatukset menivät aivan eri suuntiin, ja Arkivuon heitto meni suoraan vastustajan jalkaan. Risuja ja ruusuja samasta hyökkäyksestä!

Roman Eremenko oli nyt sellaisessa roolissa, jossa hänestä oli joukkueelle eniten hyötyä. Hän oli välillä aivan alimpana, ja jakoi kaiken aikaa hyviä syöttöjä. Ja silti hän pystyi itse hakeutumaan myös vaarallisimpiin maalintekotilanteisiin.

Mixu Paatelainen kävi vielä ottelun jälkeen kovilla kierroksilla. Hän on tullut päävalmentajan tehtävään viedäkseen Suomen arvoturnaukseen, ja toisaalta kehittääkseen suomalaista jalkapalloa.

Ensimmäisen tavoitteen osalta Unkari-tappio muutti tilanteen. Tavoiteasettelu pitää muuttaa. Mutta toisen tavoitteen osalta tekemätöntä työtä on selvästikin vielä paljon. Suomalaisen jalkapallon kehittämisen kannalta Unkari-tappiossa voi olla myös voiton siemen. Nyt on mahdollista käyttää loput EM-karsintaottelut nimenomaan pelaajakehitysotteluina ilman ahdistavaa ajatusta pakkovoitosta.

Pelaajien taito

Tavoitteena on, että suomalaiset pelaajat pääsevät eteenpäin urallaan. Se on suomalaisen jalkapallon etu, kysykää vaikka suomalaisen jalkapallon kunniagalleriaan Hall of Fameen lauantaina nostetulta Sami Hyypiältä.

Mixu Paatelaisella on sellainen ote, että hän pystyy auktoriteetillaan ja kontakteillaan auttamaan pelaajia. Ja pelaajat selvästi kuuntelevat Mixua, ja ovat valmiita laittamaan itsensä likoon. Sellaisella asenteella on mahdollista oppia, kehittyä, päästä parempiin seuroihin, ja sitä kautta saada kokemusta tasokkaammista otteluista. Ja tätä kautta myös maajoukkue saa hyödyn.

Jo nyt Huuhkajien pelaajat pelaavat hienoa jalkapalloa. Tilanteita ja hetkiä syntyi lauantainakin, vaikka vastustajan verkko ei nyt heilunutkaan. Ja tunku joukkueeseen on kova. Mixu peluutti jo Pohjois-Irlanti-ottelussa Norjassa pelaavaa Sakari Mattilaa, joka pääsi myös Unkari-ottelun avaukseen.

25-vuotiaassa Mattilassa on paljon kapasiteettia, rohkeutta ja pallovarmuutta. Hän joutui Unkari-ottelussa huonoon valoon, kun unkarilaispelaaja pääsi katkaisemaan hänen syöttönsä ja siitä käynnistyi Unkarin kohtalokas vastahyökkäys.

Pelitavan muutos johti luultavasti siihen, että Paatelaisella ei ollut Unkari-ottelussa käyttöä esimerkiksi Eero Markkaselle. Jos Espanjassa pelaava torni pysyy terveenä, kehittyy edelleen ja saa kovia otteluita, hän voi nousta tasokkaampiin seuroihin, ja näin hänestä kehittyisi Huuhkajillekin kaivattu kärkipelaaja.

"Kehittyminen" on se punainen lanka, jota Huuhkajien tulee nyt keriä.

P.S. Sunnuntai-iltana klo 20.45 tuli tieto, että Palloliitto päätti erottaa Mixu Paatelaisen. Palloliitto toivottaa Mixulle onnea uusiin haasteisiin. Olen sitä mieltä, että se oli huono ratkaisu. Mutta en tiedä asiasta tarpeeeksi, joten jääköön kommentointi tältä erää tähän.