Messi kuin Litmanen

Argentiinalaisen jalkapallotähden Lionel Messin peliura on vähitellen kääntymässä loppusuoralle. Hän siirtyi kesällä FC Barcelonasta Ranskan ylpeyteen Paris Saint-Germainiin. Syksy on ollut ranskalaisseuran kannattajille pettymys, sillä Messi on pelannut vain muutamassa ottelussa eikä maaliverkkokaan ole juuri heilunut.

Lionel Messi voitti jo seitsemännen kerran
Kultaisen pallon, Ballon d'Or. Kuva: L'Equipe.

Ranskalaisseura sai kuitenkin Messin rekrytoimisesta toivomaansa glooriaa, kun Messi voitti ensimmäisenä seuran pelaajana France Football -lehden vuodesta 1956 jakaman Ballon d’Or -palkinnon, Kultaisen pallon. Messin valinta perustui Argentiinan mestaruuteen Copa Americassa eli Etelä-Amerikan mestaruusturnauksessa. Se oli ensimmäinen kerta, kun Messi voitti loisteliaalla ja pitkällä urallaan Argentiinan maajoukkueessa jotakin suurta.

Messin urasta tulee väistämättä mieleen Jari Litmanen, joka oli tähti FC Barcelonassa samaan aikaan, kun 13-vuotias argentiinalaispoika värvättiin suurlupauksena seuran riveihin. Juha Kanerva ja Petri Lahti kertovat tänä vuonna ilmestyneessä kirjassaan Litmanen – kympin matkassa (Readme), kuinka Litin aika Barcelonassa meni osittain pilalle seurassa samaan aikaan käydyn puheenjohtajapelin vuoksi. Valmentaja Louis van Gaal ja hänen edustamansa hollantilaisjalkapallo joutui vastatuuleen, ja siinä tuulessa riepoteltiin myös Ajaxin entistä tähtipelaajaa Litmasta ikään kuin hollantilaisena.

Uutuuskirjan nimi on hieman harhaanjohtava ja ehkä tarkoituksellisesti provosoivakin, sillä Litmanen ei itse osallistunut kirjan tekoon, eikä lukija siis Litmasen takapenkille pääse istumaan. Sen sijaan lukijalle tarjotaan paikkaa toimittajaringissä. Tällaiset auktorisoimattomat elämäkerrat ovat maailmalla yleisiä, vaikkakin meillä vielä melko harvinaisia.

Litmasen ja Messin peliurat eivät kohdanneet, mutta Litin kanssa Ajaxissa pelanneen Zlatan Ibrahimovicin ja Messin urat suorastaan törmäsivät. Zlatan kertoo vuonna 2011 ilmestyneessä David Lagercranzin kirjoittamassa kirjassa Minä Zlatan Ibrahimovic, kuinka Leo Messi meni puhumaan FC Barcelonan valmentajalle Pep Guardiolalle, että hän haluaa siirtyä pelaamaan keskelle, koska näytti siltä, että Zlatan oli nousemassa häntä itseään suuremmaksi tähdeksi. Tämä tapahtui vuonna 2009. Miika Nousiaisen suomennos on letkeää luettavaa: ”Mutta silti, ihan oikeasti! Olin tehnyt maalin toisensa perään ja pelannut todella vahvasti. Eihän valmentaja voi mukauttaa joukkuetta yhden pelaajan mukaan. Miksi helvetissä se edes osti minut?”

Zlatan viihtyi Barcelonassa yhden menestyskauden, jonka jälkeen hänet myytiin AC Milaniin. Kun Zlatanin ura oli aikaisemmin Ajaxissa vasta lähdössä nousukiitoon, hän sai kokeneemmalta Litmaselta hyvää tukea. Vastaavasti Zlatan kertoi Jarille, millaista oli kasvaa Malmössä. Kaikki liittyy kaikkeen, ja joitakin vuosia myöhemmin Litti suunnisti Etelä-Ruotsiin.

Messi, 34, on nyt samanikäinen kuin Jari Litmanen Malmö FF:n paitaan siirtyessään. Ruotsalaislehdet kirjoittivat kyllä ajoittain jopa kuningas Litmasesta, mutta kyllä se oli jo iltaruskon aikaa Litin menestyksekkäällä peliuralla. Sama kohtalo on nyt Messillä. Jos Kirppu huolehtii fysiikastaan yhtä tunnollisesti kuin Litmanen aikanaan, hän saattaa pelata vielä joitakin vuosia. Mutta melko varmasti tämä ennätyksellinen seitsemäs Ballon d’Or jää myös Messin viimeiseksi. Samalla yksi urheilun aikakausi on umpeutumassa. 

 

 

Juuso Walden ja yhteiskuntavastuu

Olen valmistautunut tarkastelemaan Suomen Urheiluhistoriallisen seuran verkkoseminaarissa (25.11.2021) vuorineuvos Juuso Waldenin johtamaa Yhtyneet Paperitehtaan Osakeyhtiön urheiluohjelmaa eettiseltä kannalta. Lähtökohtana on tänä syksynä ilmestynyt tietokirjani Juuso Walden, urheilumies ja viimeinen patruuna.

Olen valinnut eettisen esitelmäni näkökulmaksi yhteiskuntavastuun. Se on minulle tuttu teema, sillä suoritimme aikoinaan yhdessä vaimoni kanssa Jyväskylän yliopistossa sitä aihepiiriä käsittelevän approbatur-tason kurssin. Ellen aivan väärin muista, kurssin nimenä oli Johtaminen ja organisaatiot. Kurssin opetuksesta vastasi Tuomo Takala. Silloin vuosituhannen vaihteessa yhteiskuntavastuu, corporate responsibility, oli edelleen melko uusi asia. Monessa yrityksessä ajateltiin, että vuosikertomuksessa olisi hyvä sanoa siitä yhteiskuntavastuustakin jotakin. Että mitähän siitä sanoisi.

Juuso Waldenin toimitusjohtajakauden alkupuolella yhteiskuntavastuuta vielä harjoiteltiin. Jäteliemet laskettiin suoraan jokeen, ja vasta ympäristölaki pakotti muuttamaan toimintatapoja. Lakien noudattaminen on tietysti tärkeä osa yhteiskuntavastuuta. Mutta kovin heikkoa on, jos yrityksen yhteiskuntavastuu jää siihen.

 

Vuorineuvos Juuso Walden ylläpiti ainutlaatuista
urheiluohjelmaa Yhtyneissä Paperitehtaissa.
Kuva: UPM:n arkisto.

Juuson aikana Yhtyneiden Paperitehtaiden yhteiskuntavastuuseen kuului laajan urheiluohjelman ylläpitäminen. Kun ennen sotia teollisuusyrityksissä yleistyi pyrkimys liikuttaa mahdollisimman suuria joukkoja yksittäisenä liikuntapäivänä, Yhtyneet Paperitehtaat ryhtyi kehittämään urheilutoimintaa sotien jälkeen kohti huippu-urheilua. Samaan aikaan yhtiön piirissä harrastettiin yhä useampia lajeja, mutta urheiluohjleman kautta painopiste oli edelleen muutamissa päälajeissa. 

Ampumaurheilu oli Yhtyneiden Paperitehtaiden ensimmäinen suuri laji perintönä Juuson isän kenraali Waldenin ajoilta. Juuson aikana painopiste siirtyi vuonna 1935 käynnistetyn urheiluohjelman kautta jalkapalloon, yleisurheiluun ja hiihtoon.

Kun suojeluskunnat lakkautettiin sotien jälkeen, Yhtyneet Paperitehtaat pudotti ampumaurheilun omasta urheiluohjelmastaan. Tilalle nostettiin suunnistus, joka pysyi muutaman vuoden yhtiön virallisena lajina. Kun metsätaitokilpailuissakin oli mukana suunnistusta, laji putosi pian pois päälajien joukosta.

Kaikki työntekijät pääsivät halutessaan nauttimaan tehtaiden urheiluohjelman tuloksista ainakin sitä kautta, että jokaiselle tehdaspaikkakunnalle rakennettiin noina vuosina ensiluokkaiset urheilun suorituspaikat. Ne ovat suureksi osaksi edelleen näiden paikkakuntien urheiluseurojen ja asukkaiden käytössä.

Yhteiskuntavastuun kannalta urheiluohjelma oli monessakin mielessä ainutlaatuinen. Se takasi parhaille urheilijoille mahdollisuuden harjoitella työn ohessa. Arvokkain asia ei ollut se, että esimiehet ymmärsivät viikonlopun kilpailureissulle lähtevän urheilijan tarvetta lähteä vähän aikaisemmin töistä. Ei sekään, että joillakin oli mahdollisuus harjoitella kaksi kertaa päivässä – töitä piti tehdä siinä ohessa. Kaikkein arvokkainta oli, että urheilu-uran jälkeen sai halutessaan jatkaa samassa työpaikassa ja yhtiössä eläkeikäänsä saakka.

Urheiluohjelmasta tuli eri paikkakunnilla toimivan teollisuusyhtiön sisäistä liimaa. Henkilökunnalla oli mahdollisuus osallistua yhtiön mestaruuskilpailuihin, joita järjestettiin kiertoperiaatteen mukaisesti eri tehdaspaikkakunnilla.

Yhtiö pestasi myös valmentajia ja urheiluohjaajia. Viime lauantaina 80-vuotiaana menehtynyt professori Tapani Ilkka kertoi minulle useampaankin kertaan Juusosta ja tehtaan synnyttämän Kaipolan Vireen toiminnasta.

Urheilusta tuli yhtiön brändi, ja kansainvälisesti menestyneiden urheilijoiden myötä urheilusta tuli Yhtyneille Paperitehtaille keino erottua muista metsäteollisuusyhtiöistä. Mittavaa urheiluohjelmaa ylläpidettiin niin kauan, kuin Juuso johti yhtiötä.

Kirjoitin kirjaa hyvin paljon Jämsänkosken tehtaan isännöitsijän entisessä edustuskodissa, kiitos kotiseutuneuvos Kauko Sorjosen tarjoaman mahdollisuuden. Se antoi minulle ainutlaatuisen mahdollisuuden tavata monia ihmisiä, jotka olivat tunteneet Juuson. Hänen äitinsähän oli Jämsästä kotoisin. Valkeakoskella moni voi ihmetellä Jämsänkoski-painotusta, mutta Juuso aloitti uransa Yhtyneiden Paperitehtaiden palkkalistoilla nimenomaan Jämsänkoskelta.

Ehkä Juuson ylläpitämän urheiluohjelman merkityksen kiteyttää parhaiten erään jämsänkoskelaisen toteamus, että tehdaspaikkakunnat olivat järjestään kovin pieniä. Vapaa-ajalla oli tietysti mahdollisuus muuhunkin kuin urheiluun. Oli mahdollisuus ryypätä.

Juhani Vallin kuva ja juttu,
Valkeakosken Sanomat 30.8.2021.

 

Juuso Walden, urheilumies ja viimeinen patruuna (ReadMe 2021) julkistettiin elokuun lopussa, jolloin toteutimme oikein julkistamiskiertueen yhdessä vuorineuvoksen pojan Lauri Waldenin ja kustantaja Jussi Kiilamon kanssa. Tunnelma oli kuin Beatlesin kiertueella, vain kirkuvat fanit ja täpötäydet saliyleisöt puuttuivat. Eikä kukaan edes laulanut.

Valkeakosken Sanomat julkaisi kiertueeltamme toimittaja Juhani Vallin tekemän ison jutun. Se on mukana myös Valkeakoski-seuran tuoreessa kotiseutujulkaisussa 2021. Kun kävin viime viikolla Koskin kirjamessuilla kertomassa Juuso-kirjasta, Juhani Valli, joka on siis erinomainen valokuvaaja, totesi vaatimattomasti valokuvastaan, että mukava, kun kerran elämässään onnistuu. Valokuvan taustalla ei ole sattumalta Paperiperhe-veistos – Juhani Valli vasiten kävelytti meidät sen eteen kuvattaviksi.