1.3.2026

Aamulenkki 328 Eeppinen raivo herättää kysymyksiä

Kalevalanpäivä 2026 jää historiaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin määräämän sotaoperaation Epic Fury – Eeppinen raivo – aloituspäivänä. Presidentti antoi julkaista nauhoitetun tiedotteen, jossa hän USA-lippalakki silmillään julisti, että iskujen tavoitteena on vaihtaa Iranin hallinto.

Aleksanteri Suuri oli voittoisa Persiassa.


Nyt ihmetellään, kuinka tähän on tultu. Miksi Yhdysvaltain kongressi on jälleen kerran sivuutettu? Miksi Euroopan liittolaiset on jälleen kerran sivuutettu? Miksi YK:n turvallisuusneuvosto on jälleen kerran sivuutettu?

Lähi-itä on historiallisesti mielenkiintoisesti kolmen mantereen risteyksessä: Euroopan, Afrikan ja Aasian. Se on myös kolmen merkittävän uskonnon syntyalusta: juutalaisuuden, kristinuskon ja islamin. Lisäksi se on perinteisesti myös kaikkein sotaisin kolkka maapallolla.

Aleksanteri Suuri valloitti Persian eli nykyisen Iranin alueen 300 vuotta ennen nykyisen ajanlaskumme alkua. Suomessa tunnemme Lähi-itää jonkin verran Raamatussa mainittujen historiallisten paikkojen ansiosta. Rooman valtakunta ei tainnut aivan ulottua sinne asti, joten kouluhistoriassa nämä seudut jäävät helposti vähemmälle huomiolle.

Lähi-idän historian tapahtumista Israelin valtion ja palestiinalaisten välisten jännitteiden selvittely on varmaan jollain tavalla tuttua jokaiselle, mutta Palestiinan, Arabian niemimaan ja vanhan Persian alueiden vanhempikin historia avautuu erittäin rikkaana, jos haluaa niihin seutuihin tutustua. 

1.        Öljy

Presidentti Trump ei ole sanonut ääneen tärkeintä syytä, miksi hän ja monet maailman johtajat ovat niin kovin kiinnostuneita Lähi-idästä. Oikeasti operaatio Epic Fury toteutetaan sen vuoksi, että Iran on yksi maailman suurimmista öljyn tuottajista. Sattumalta näihin maailman johtaviin öljyntuottajiin lukeutuu myös Venezuela, jonne Yhdysvallat iski tammikuussa ja otti maan presidentin vangiksi. Yleisen käsityksen mukaan Venezuelan öljyvarat ovat suuremmat kuin millään muulla valtiolla. Siis jopa suuremmat kuin Saudi-Arabialla. 

Iran kuuluu siis mittavilla öljyvaroilla siunattuihin valtioihin.

2.        Venäjä

Venäjä kuuluu entisenä maailman mahtina tähän kuvaan, mutta sen rooli on epäselvä. Sen vuoksi tässä on nyt spekulaatiota. Iran on kuulunut pitkään Neuvostoliiton ja myöhemmin Venäjän kumppaneihin. Kun Venäjän voimat ovat huvenneet neljän vuoden mittaiseksi venyneessä Ukrainan sodassa, se on saattanut tehdä kaupat Venäjän kanssa. Yhdysvallat on tukenut Ukrainaa sen verran, että se on voinut esiintyä eurooppalaisille kumppaneilleen nimenomaan Ukrainan tukijana. Mutta varsinkin Trumpin palattua Valkoiseen taloon tammikuussa 2025 Yhdysvallat on ollut enemmän poissaoleva kuin vahvasti Ukrainaa tukeva kumppani.

Miksi Yhdysvallat pitää jalkaa jarrupolkimella? Pelkään, että Trump on tehnyt kaupat Venäjän presidentin Vladimir Putinin kanssa: Putin saa vapaat kädet Ukrainassa, jos Trump saa vapaat kädet Iranissa.

3.        Witkoff

Monet ovat ihmetelleet, mikä mies on Steve Witkoff, jonka presidentti Trump nimitti Lähi-idän edustajakseen jo ennen kuin hänen toinen presidenttikautensa oli alkanut. Witkoff perusti vuonna 1997 nimeään kantavan yrityksen, joka toimii rakennus- ja kiinteistöbisneksessä. Witkoff Group omisti ainakin muutama vuosi sitten noin 50 kiinteistöä Yhdysvalloissa ja maan rajojen ulkopuolella.

Trumpin ensimmäisen presidenttikauden aikana Qatarin hallitus tuli Witkoffin yrityksen merkittäväksi rahoittajaksi – ja samalla Witkoffista tuli Lähi-idän asiantuntija. 

Trumpin toisen presidenttikauden alkaessa moni kohotteli kulmiaan, kun Trump nimesi Witkoffin lisäksi henkilökohtaiseksi edustajakseen suhteessa Venäjän presidenttiin Vladimir Putiniin. Witkoff tapasi Putinin pari kertaa alkuvuoden ja kevään 2025 aikana. Hän kävi Putinin kanssa jopa sellaisessa tapaamisessa, jossa hänellä ei ollut edes amerikkalaista tulkkia mukanaan.

4.        Saudi-Arabia

Euroopassa kummasteltiin, kun Yhdysvallat neuvotteli Venäjän kanssa Ukrainan rauhasta ilman Euroopan ja Ukrainan edustajia. Paikkakin oli hyvin erikoinen, Saudi-Arabian Riad. Sen verran voi sanoa ilman mitään vihjailuja, että Saudi-Arabia kuuluu siis Yhdysvaltain leiriin. Ja se on Iranin vihollinen.

Siinä sivussa Witkoff sai Israelin lopettamaan Gazan alueen palestiinalaisten pommittamisen. Sen jälkeen Trump alkoi visioida Gazan jälleenrakentamista jonkinlaiseksi luksuslomakohteeksi. Palestiinalaiset voitaisiin siirtää jonnekin muualle… Kiinteistöalan ammattilaisena Witkoff olisi siinä projektissa mies paikallaan.

Kesäkuussa 2025 Israel ja Yhdysvallat kävivät Irania vastaan ”12 päivän sotana”  tunnetun lyhyen ohjuskahakan, jossa tavoitteena oli tuhota Iranin ydinohjelma ja maan kyvykkyys valmistaa ydinpommi.

5.        Kushner

Sitten tähän peliin tulee mukaan presidentti Donald Trumpin vävy Jared Kushner. Hän perusti muutama vuosi sitten Affinity Partners -nimisen pääomasijoitusyhtiön. Se herätti pientä kummastusta, sillä hänellä ei ollut kokemusta tältä alalta. Ilmeistä lahjakkuutta hänellä kuitenkin taisi olla, sillä Saudi Arabian kruununprinssi Mohammed bin Salman sijoitti Kushnerin yhtiöön kaksi miljardia dollaria tammikuussa 2021. Tätä tietysti paheksuttiin, kun Kushner toimi siihen asti presidentti Trumpin hallinnossa vanhempana neuvonantajana. Mutta kohu laantui, kun Trumpin hallinto jätti Valkoisen talon noihin aikoihin.

Kun Trumpin toinen presidenttikausi alkoi, myös Jared Kushner palasi presidentin hallintoon. Hänet lähetettiin Witkoffin kanssa ratkomaan Lähi-idän ongelmia. Kaksi päivää ennen Epic Fury -operaatiota Kushner johti Yhdysvaltain puolesta neuvotteluja Iranin kanssa. Amerikkalaiset vaativat Iranin ydinohjelman alasajoa. Iran ei suostunut vaatimuksiin. Vain kaksi päivää myöhemmin alkoi rytistä.

6.        Yhdysvaltain sisäpolitiikka

Presidentti Trump on joutunut kovaan grillaukseen entisen ystävänsä Jeffrey Epsteinin vuoksi. Epsteinin asiakirjojen julkistaminen on laajentanut pedofiiliskandaalin kansainvälisiin vallan kammareihin. Trump on ollut selvästi kiusaantunut lehdistötilaisuuksissaan Epsteiniin liittyvistä kysymyksistä. Hänelle sopi paremmin kuin hyvin, että ihmiset saivat Iranin sodasta uuden puheenaiheen.

7.        Yhdysvaltain isku

Presidentti Trump uhkasi Irania jo viikkoja ennen iskun toteuttamista. Uhkaukset eivät johtaneet Iranin nöyrtymiseen. Sen vuoksi Yhdysvallat suoritti mittavan ohjusiskun 28. helmikuuta, jossa sai surmansa muun muassa ajatollah Ali Khamenei.

Maailmalla reagoitiin pidättyvästi amerikkalaisten hyökkäykseen. Euroopassa selvästi aprikoitiin, miten sota lähtisi eskaloitumaan.

8.        Iranin vastaiskut

Iranin vastaiskut kohdistuivat ennen kaikkea Israeliin. Muita iskuja se teki lähinnä Yhdysvaltain tukikohtiin Qatarissa, Bahrainissa, Kuwaitissa, Yhdistyneissä Arabiemiraateissa, Jordaniassa Saudi-Arabiassa ja Irakissa. Esimerkiksi Dubain lentokentän liikennöinti pysähtyi.

Presidentti Trump on jo ennakoinut, että Iranin sota saattaa kestää jopa viikkoja.

9.        Iranin sodan vaikutus urheiluun

Arabimaat ovat tulleet viime vuosina yhä vahvemmin mukaan kansainväliseen urheiluun. Iranin sodan pitkittyminen vaikuttaa moniin tämän vuoden urheilutapahtumiin. Ensimmäisenä se vaikutti Dubaissa pelattuun ATP-tennisturnaukseen. Nelinpeliturnauksen parinsa kanssa viikonloppuna voittanut Harri Heliövaara oli yksi pelaajista, jotka jäivät jumiin Dubaihin, kun alueen lentokentät turvallisuussyistä suljettiin.

Iranin osallistuminen Yhdysvalloissa pelattavaan jalkapallon tuntuu juuri nyt mahdottomalta ajatukselta. Iranin vastustajina alkulohkossa olisivat Uusi-Seelanti, Belgia ja Egypti.

Myös formuloiden MM-sarjaan saattaa tulla muutoksia. Huhtikuussa pitäisi ajaa Bahrainin ja Saudi-Arabian F1-osakilpailut.

Paini on perinteisesti suosittu laji Iranissa. Kreikkalais-roomalaisen painin maailmanmestaruuskilpailut on määrä järjestää lokakuun lopussa Bahrainissa. Siihen mennessä geopoliittiset jännitteet ovat toivon mukaan jo tasoittuneet. 

Kaikkien osapuolien etu vaatii, että Iranin sota pystyttäisiin rajoittamaan nopeasti ja tehokkaasti. Suomesta löytyisi sovitteluosaamista, mutta aivan heti osapuolia tuskin saadaan neuvottelupöytään.