Sukset jalkaan!

Aaro Hellaakosken runoaforismi ”Tietä käyden tien on vanki, vapaa on vain umpihanki” innoitti Maaseudun Tulevaisuuden päätoimittajan Mikael Pentikäisen kirjoittamaan umpihankihiihdosta.

Hellaakoski tavoitti kyllä jotain olennaista tuossa 70 vuotta sitten julkaisemassaan mietelmässä. Se kuvaa mielestäni taitelijan luomisprosessia mitä osuvimmin.

Tove Janssonin umpihanki oli Pellingin edustalla olevassa saaressa. Kuvataiteilija Reidar Särestöniemi teki taidettaan Kittilässä. Jean Sibelius ja Pekka Halonen vetäytyivät Helsingin humusta Järvenpäähän, Tuusulanjärven maisemiin.

Valmiiksi poljettua juntua, ”kaikkien” kulkemaa tietä pitkin kulkien ei voi tehdä uusia oivalluksia. Laumassa käyttäytyy lauman tavoin.

Olisi liian rohkea sanoa, että siihen Hellaakosken aforismiin kiteytyy aika paljon jopa suomalaisuuden olemuksesta.

Esi-isämme ovat olleet todellisia umpihankihiihtäjiä. Jos mietitään, mikä on suomalaisten kansallisurheilua, niin kyllä hiihto tulee aivan listan kärjessä.

Jo vuonna 1446 kirjoitti Viipurin linnan päällikkö Kaarle Knuutinpoika Bonde, kuinka suomalaiset hiihtäjät merkitsivät Hämeen ja Savon välisen maakuntarajan. Hiihtäminen oli luonnollinen tapa liikkua.

Kun Olaus Magnus piirsi ensimmäisen kerran Suomen kartalle vuonna 1539, niin eikö sinne karttaan merkitty, niin, hiihtäjiä!

Ja mitäpä muita urheiluvälineitä Kalevalassa valmistetaan kuin suksia, nimittäin lylyä ja karvapohjaista kalhua!

Lieto Lemminkäinen tuumaili aikanaan, että ”kyll´on tässä nuorisossa, kansassa kasuavassa, tuon lylysi lykkijäistä, kalhun kannan potkijaista.”

Siinä hiihtovalmentaja Lemminkäinen kertoo, miten noita eriparisia suksia käytettiin. Lylyä liu'utettiin, ja lyhyemmällä kalhulla potkittiin vauhtia.

Kun tasavallan presidentti Urho Kekkonen hiihti pitkiä hiihtolenkkejään, hän meni kyllä latuja pitkin. Mutta kuvaannollisesti hän kyllä painui umpihankeen. Hänen piti löytää oma tapansa johtaa Suomea paljon vaikeammassa tilanteessa, missä me nykyisin olemme.

Pitkät hiihtoretket antoivat Suomen presidentille vahvan ja tunnistettavan identiteetin. Kyllä siinä hiihtolenkkien tuomaa kestävyyttä kysyttiinkin, kun naapurimaan pääministeri ajoi sotalaivalla Hangon rantavesille syksyllä 1968. Siinä ei eduskuntaa paljon informoitu, kun Kekkonen hyppäsi Kosyginin laivaan neuvottelemaan.

Nykyään puhutaan paljon brändin rakentamisesta. Kekkonen osasi rakentaa omaa brändiään ainoalla oikealla, eli itselleen luontevalla, tavalla. Kekkonen hiihti, koska hän piti hiihtämisestä. Brändi istui täydellisesti, koska Kekkonen oli aito.

Haluaisin nähdä myös Sauli Niinistön hiihtämässä. Se sopisi tasavallan presidentille paremmin kuin rullaluistelu. En viittaa hyväkuntoiselta vaikuttavan presidentin ikään, mutta kansakunnan isän harrastuksena murtomaahiihto on kyllä turvallisempi laji kuin rullaluistelu. Murtomaalla ei tarvita edes kypärää.

Mixu Paatelaiselle voitto nro 1 Dundee Unitedissa

Oletteko koskaan miettineet, kuka on tunnetuin suomalainen Skotlannissa. Sauli Niinistö? Jean Sibelius? Teemu Selänne? Ei, ei ja ei. Skotlannissa vuosikaudet asunut jalkapallomaajoukkueen entinen päävalmentaja Mixu Paatelainen on aivan omassa luokassaan. Hänet voisi hyvin nimittää jonkinlaiseksi Suomen kunniakonsuliksi Skotlannissa, sen tason Suomi-peeärrää hän siellä tekee.

Paatelainen aloitti pari viikkoa sitten työt Skotlannin Valioliigassa viimeisenä olevan Dundee Unitedin päävalmentajana. Paatelaiselle kyseessä oli ainakin jossain määrin vanha kunniavelka, sillä hän siirtyi nuorena pelaajana samaan seuraan Valkeakosken Hakasta. Dundee Unitedissa hän pelasi vuodet 1987–1992 ja teki 133 ottelussa 33 maalia. Niiden ansiosta hänet on valittu seuran Hall of Fameen.

Puhe kunniavelasta voi tuntua turhan sentimentaaliselta, kun puhutaan ammattiurheilusta. Mutta uskokaa pois! Kyllä tunneasiat vaikuttavat myös ammattilaisiin. Ja jos joku ajattelee, että Mixulla ei olisi tunteita, niin kannattaa miettiä kahteen kertaan. Voi jopa olla, että hänellä on niitä tunteita liiaksikin.

Mixu Paatelainen tuntee skotlantilaisen elämäntavan,
johon kuuluvat jalkapallo ja golf. Olen kerran pelannut
Mixun vieraana hänen kotikentällään.

Toisaalta Mixu ajautui maajoukkueen päävalmentajana pahaan umpikujaan. Äänekkäät fanit kääntyivät häntä vastaan, kun EM-karsinnassa pilviin karanneet odotukset eivät toteutuneetkaan. Maajoukkueen fanien käyttäytymisen täytyi tuntua todella pahalta aikanaan 70 maaottelua pelanneesta legendasta.

Tavallaan ymmärrän, että Palloliiton hallituksen piti toimia keväällä. Mutta olen ehdottomasti sitä mieltä, että suomalaista jalkapalloa potkut eivät vieneet eteenpäin, vaan taaksepäin. Sitä on kuitenkin turha enää jossitella. Paatelainen tekee nyt töitä Skotlannissa, ja piste.

Joukkueen valmentaminen on siitä erikoista, että valmentajan pitää käyttää monenlaisia keinoja, muutakin kuin kehumista. Dundee hävisi Mixun ensimmäisen ottelun Heartsille 0–1, ja sen jälkeen tuli sarjajohtaja Celticiltä nokkaan 5–0. Celtic-tappion jälkeen Mixu sanoi, että oman joukkueen peliesitys oli roskaa. Tätä tuomiota media vatvoi, ja Mixu heitti vielä löylyä lisää samasta luukusta: joukkueeseen on tulossa muutoksia!

Viesti meni perille, ja joukkue taisteli lauantaina Mixulle ensimmäisen voiton (1–0) vastassa olleesta Ross Countystä. Syyskuun ja lokakuun liigassa ilman voittoja pelannut United palkitsi näin valmentajan lisäksi Tannadice Parkin 5500 katsojaa.

Toivoa on vielä, että United pystyy nousemaan alhosta ja säilyttämään sarjapaikkansa ilman karsintoja. Yksi voitto ei vielä siihen riitä.

Mutta sitä avausvoittoa on syytä juhlistaa. En kyllä tiedä, miten Mixu juhlii. Ehkä hän suo itselleen nopean yhdeksän reiän golfkierroksen kotinsa lähellä sijaitsevalla Burntislandin historiallisella golfklubilla.

Minna Nikkanen innostaa seiväshyppääjiä uusiin korkeuksiin

Kalevan kisojen jälkeen on hyvä tehdä pientä väliarviota suomalaisesta yleisurheilusta ja erityisesti muotilajista naisten seiväshypystä. Keihäänheitto täyttää lehtien palstat, tavallaan ymmärrettävästi, mutta samalla jää varjoon monia muita mielenkiintoisia asioita.

Kirjoitin jo alkukesästä naisten seiväshyppääjien huimasta kehityksestä. Sitä kannattaa katsoa vielä vähän tarkemmin.

Minna Nikkanen, 27, paransi Porissa tasavallan presidentti Sauli Niinistön silmien alla Suomen ennätystä lukemiin 456. Se oli Nikkaselta jo toinen SE-parannus tänä kesänä.

Minna Nikkanen SE 456!!! #kalevankisat #katsojajaa http://t.co/dEnLRzzfV0

— Kalle Virtapohja (@kallevirtapohja) August 2, 2015

Wilma Murto (420) ja Elina Lampela (416) ovat kumpikin vuorollaan parannelleet 17-vuotiaiden Suomen ennätystä. Minna Nikkanen hyppäsi samanikäisenä 412 vuonna 2005.

Huomionarvoista ei ole vain SE-tulosten kehittyminen, vaan koko lajin tason nousu. Esimerkiksi Kalevan kisoissa hopealle hyppäsi Aino Siitonen ennätyksellään 425.

Aino Siitonen ennätys 425 kolmannella #kalevankisat #katsojajaa http://t.co/RpTBbSBbAd

— Kalle Virtapohja (@kallevirtapohja) August 2, 2015

Viiden viimeisen vuoden aikana kymmenen parhaan keskiarvo on joka vuosi noussut korkeammalle, ja tällä kaudella se on ensimmäisen kerran yli neljä metriä (407,2).

Nuorin hyppääjä kymmenen parhaan joukossa on 15-vuotias Saga Andersson, joka on ylittänyt komeasti 395. Saga syntyi maaliskuussa 2000. Minna Nikkanen oli hypännyt vähän aikaisemmin samana talvena hallissa 265. Kesällä hän hyppäsi ensimmäisen kerran yli kolme metriä ja teki 12-vuotiaiden Suomen ennätyksen 306.

Minna Nikkasesta onkin tullut vuosien varrella lähes synonyymi naisten seiväshypylle Suomessa. Hän oli ensimmäisen kerran Suomen tilastoykkönen jo vuonna 2004 tuloksella 402. Sen jälkeen joku muu on onnistunut vain kerran nappaamaan tilaston kärkipaikan Minnalta. Tämä ”työtapaturma” tapahtui vuonna 2008, kun Vanessa Vandy (431) hyppäsi sentin enemmän kuin Nikkanen.

Yksi jännittävä seuraamisen kohde liittyy siihen, kuinka moni suomalaishyppääjä on kauden päätteeksi neljän metrin kerhossa. Toistaiseksi viisi naista on hypännyt tällä kaudella yli neljä metriä. Ennätys on viime kaudelta, jolloin kuusi naista ylitti 400 tai enemmän.

	2011	2012	2013	2014	2015
1	430	440	450	452	456
2	400	395	405	415	425
3	385	390	405	410	425
4	380	385	402	410	420
5	375	376	401	405	416
6	373	375	390	400	395
7	355	375	380	380	390
8	355	370	380	380	390
9	352	370	375	370	380
10	352	370	370	365	375
	375,7	384,6	395,8	398,7	407,2

Suomalaisesta sananvapaudesta

Helsingin Sanomien vastaava päätoimittaja Kaius Niemi kirjoittaa aamun Helsingin Sanomissa sananvapaudesta HS:n kakkossivulla Je suis Charlie -otsikon alla: "Sananvapauden puolustaminen Euroopassa on nyt tärkeämpää kuin koskaan. Sen puolesta tulisi puhua myös niiden poliittisten ja uskonnollisten johtajien, jotka ovat olleet Charlie Hebdo -lehden satiirin kohteita."

HS julkaisi vaikuttavan kakkossivun ja
käsitteli terrori-iskua vielä kolmella sisäsivulla.

Se on hyvä kannanotto tärkeässä, ajankohtaisessa asiassa. Olin ilahtunut myös siitä nopeudesta, jolla tasavallan presidentti Sauli Niinistö esitti surunvalittelunsa:

”Suomi tuomitsee terrorismin jyrkästi. Sanan- ja lehdistönvapaus ovat perustavanlaatuisia arvoja Euroopassa”, tasavallan presidentti sanoi.

Niinistö on puhunut aikaisemminkin sananvapaudesta. Ainakin Frankfurtin kirjamessujen puheessa oli vahva lataus sananvapausasiaa.

Hirveä terroriteko ranskalaisen lehden toimitukseen on aivan käsittämätön. Se loukkaa sananvapautta, yhtä eurooppalaisen yhteiskuntajärjestelmän tukipilaria. On todella hyvä, että tämä sananvapaus nousee nyt esille. Se ei varmasti ollut raukkamaisen iskun tekijöiden tavoite, mutta näin vain kävi.

Myös esimerkiksi Päätoimittajien yhdistyksen puheenjohtaja Arno Ahosniemi lausui tuoreeltaan oman arvionsa, että Pariisin isku ei horjuta sananvapautta. Myös Yleisradio tuomitsi Pariisin iskun. Toimitusjohtaja Lauri Kivinen totesi, että vapaa tiedonvälitys on demokratialle välttämätön.

Yksimielisesti lausunnoissa tuomittiin Pariisin isku. Ja sitten mietittiin, miten lähelle se isku tuli suomalaisia... onhan Bryssel monen suomalaistoimittajan koti tai tukikohta. Ja Pariisista on melko lyhyt matka Brysseliin...

Yleinen käsitys on, että suomalainen sananvapaus on tukevalla pohjalla. Sellaisia ihmisiä, jotka kyseenalaistaisivat suomalaista sananvapautta, ei juurikaan löydy.

Mutta tunnen kyllä yhden. Tohtori Heikki Kuutti kirjoittaa tuoreessa Journalismi ajassa -kirjassa otsikolla "Suomessako sananvapaus?". Tohtorin mukaan sananvapaus ei ole mikään annettu tekijä, itsestäänselvyys.

Eikä Kuutti ole yksin. Myös Julkisen sanan neuvosto on ottanut hiljattain kantaa suomalaisen sananvapauden rajoittamiseen.

Journalismi ajassa -kirjan toimittajana sanoisin, että eurooppalaisen sananvapauden puolestapuhujien kannattaa tutustua myös Heikki Kuutin artikkeliin.