Aamulenkki nro 315: Hemingwayn jäljillä

Kun olen seurannut Paavo Nurmen jälkiä halki Amerikan mantereen, huomasin, että hän poikkesi pariinkin otteeseen Kanadan puolella. Yli puolen miljoonan asukkaan Toronto oli suurkaupunki, jollaisia Phantom Finn ei Suomessa ollut kokenut.

Llouyd Arnold kuvasi Ernest Hemingwayn vuonna 1939 Kenelle kellot soivat -kirjan kansipaperissa julkaistavaksi. Kirja ilmestyi seuraavana vuonna.

The Toronto Star oli kaupungin valtalehti, Joka käytti siihen aikaan myös nimeä The Toronto Daily Star. Kirjassani Phantom Finn–The Contradictory Story of Paavo Nurmi in the Land of Dollars (PN Turku, 2025) kerron myös niistä toimittajista, jotka kirjoittivat hienoja juttuja turkulaisesta ihmemiehestä. Kun Nurmi juoksi Torontossa 6. maaliskuuta 1925, The Toronto Star -lehdelle kirjoitti toimittaja nimeltä Arthur Lowe.

Mysteerinen Arthur Lowe! Miten olenkaan yrittänyt jäljittää tätä arvoituksellista senttaria. Senttari on toimittajien avustajista käyttämä slangitermi niiltä ajoilta, jolloin avustajan palkkio määräytyi juttupituuden mukaan. Toimituspäällikkö otti senttimetrimitan käteensä, ja määräsi suoraan jutun pituuden mukaan maksettavan palkkion. Se oli kaikkia avustajia kohtaan reilu palkkioperuste.

Arthur Lowe ei kylläkään ollut mikään tavanomainen senttari. Hän oli avustaja, joka kirjoitti Paavo Nurmesta korkealentoisesti: ”Paavo Nurmesta on kirjoitettu lukuisia artikkeleita konemaisena ihmeenä, tässä käsittelen Nurmea ihmisenä.”

Kun olen etsinyt Arthur Lowen jälkiä, törmäsin hykerryttävään tietoon. Ernest Hemingway, yksi maailmankirjallisuuden suurimmista nimistä, kirjoitti the Stariin avustajana, toimittajana ja ulkomaankirjeenvaihtajana 1920–1924.

Etsiessäni merkkejä Arthur Lowesta tulin tehneeksi pienen tutkimusmatkan Hemingwayn elämään 1920-luvun alussa ja ensimmäiseen avioliittoon Hadleyn kanssa. Hadley Richardsson oli kahdeksan vuotta Ernestiä vanhempi, mutta hän antoi parisuhteeseen aloittelevan kirjailijan vaatimaa tilaa. Heidän yhteiselonsa kesti vuodet 1921–1927, kunnes kirjailijan uskottomuus tuhosi liiton. Hemingway oli toisen kerran naimisissa toimittaja Pauline Pfeifferin kanssa 1927–1940. 1930-luvulla hän tutustui Espanjan sisällissodan kirjeenvaihtajana kollegaansa Martha Gellhorniin, joka oli sittemmin yksi Suomen talvisodassa kirjeenvaihtajana toimineista kansainvälisistä toimittajista. Ernest ja Martha menivät naimisiin vuoden 1940 lopulla. Liitto kesti vuoteen 1945. Hemingway oli tavannut Lontoossa 1944 Time ja Life -lehtien kirjeenvaihtajana toimineen Mary Welshin. Liiton purkauduttua Martha Gellhornin kanssa Hemingway meni naimisiin Maryn kanssa. Mary ja Ernest olivat naimisissa 1946–1961 eli siihen asti, kunnes Hemingway ampui itsensä. Tuntuu oudolta kirjoittaa, että ampui itsensä rakkaalla haulikollaan. Niin kuitenkin tapahtui.

 

Toronto Stariin Hemingway kirjoitti kaikkiaan 174 artikkelia tai tekstiä. Elokuussa 1922 hän lähetti Starillekuvauksen lentomatkasta Pariisista Strasburgiin. Tavallisesti matka kesti junalla yli kymmenen tuntia, lentäen pääsi kahdessa tunnissa. Kertomuksessa Hemingway mainitsi, kuinka he ylittivät vuoden 1918 rintamalinjan. Samalla hän pääsi rakentaamaan lehden lukijoille mielikuvaa urhoollisesta sotasankarista, joka palasi vanhoihin tuttuihin maisemiin. (The Toronto Star, 9.8.1922).

Syyskuussa ilmestyi viikkolehdessä nimeltä The Star Weekly Hemingwayn artikkeli Europan kruunupäistä. Artikkelia mainostettiin päivälehden sivuilla värikkäästi. Hemingway oli kahden Euroopassa viettämänsä vuoden aikana osallistunut kirjeenvaihtajana Genovan konferenssiin, narrannut taimenia Schwarzwaldissa, lasketellut Alpeilla, osallistunut härkätaisteluihin Espanjassa. Bulevardiranska ja armeijaitalia auttoivat häntä kaikissa tilanteissa, ja jos vastaan tuli uusia kieliä, hän oli aina valmis opettelemaan. Hän oli haastatellut artikkeliaan varten Georges Clemenceauta, Mussolinia, Lloyd Georgea ja Raymond Pointcaréa (The Toronto Star, 14.9.1922).

Starin päätoimittaja John Bone lähetti Hemingwayn ottamaan selvää Kreikan ja Turkin välisestä sodasta. Syyskuussa "Hem" lähetti raportin Konstantinopolista, jonne hän oli lähtenyt selvittämään sodan jännitteitä ja seurauksia. Britit olivat saaneet vahvistuksia ja niiden avulla Kemal Pashan kannattajien, ”Kemalistien”, uskottiin toiveikkaasti pysyvän loitolla. Ulkomaalaiset olivat kuitenkin varanneet junalippuja päästäkseen pois levottomaksi käyneestä Turkista (The Toronto Star, 30.9.1922).

Malariastaan huolimatta Hemingway sai lähetettyä tärkeät uutiset kreikkalaisten kristittyjen lohduttomasta vetäytymisestä. 

Kansojenliigan perustamisesta ja Genovan Konferenssista 1922 huolimatta Ranskan ja Saksan välille oli jäänyt avoimia kysymyksiä. Saksa ilmoitti, ettei se pystynyt maksamaan sotakorvauksia Ranskalle. Jännitys kasvoi.

Päätoimittaja John Bone lähetti Hemingwaylle Cortina d’Ampezzoon sähkeen marraskuuun lopulla 1922, että Ruhrin alueen tilanteesta tarvittiin juttusarjaa. Seuraavan vuoden alussa Ranskan ja Belgian joukot miehittivät Ruhrin alueen.

Hemingway seurasi tilannetta ja alkoi suunnitella paluuta Pariisiin ja edelleen lähtöä Saksaan. Matka toteutui ilmeisesti helmi-maaliskuussa. Hän kirjoitti Starille maalis-huhtkikuussa kymmenosaisen artikkelisarjan:

 

·      A Victory without Peace forced the French to undertake the occupation of the Ruhr. The Toronto Star 14.4.1923.

·      French Royalist party most solidly organized. The Toronto Star 18.4.1923.

·      Government pays for news in the French papers. The Toronto Star 21.4.1923.

·      Ruhr commercial war, questions of bankruptcy. The Toronto Star 25.4.1923.

·      A Brave Belgian Lady shuts up German Hater. The Toronto Star 28.4.1923.

·      Getting into Germany quite a job, nowadays. The Toronto Star 2.5.1923.

·      Quite easy to spend a Million, if in Marks. The Toronto Star 5.5.1923.

·      Amateur starvers keep out of view in Germany. The Toronto Star 9.5.1923.

·      Hate in occupied zone a real, concrete thing. The Toronto Star 12.5.1923.

·      French register speed when movies are on job. The Toronro Star 16.5.1923.

 

Syksyllä Hemingway palasi raskaana olleen vaimonsa kanssa Torontoon. Esikoispoika John ”Bumby” Hemingway syntyi lokakuussa 1923. Mutta Pariisin ilmapiirin jälkeen Toronto ei tuntunut enää samalta kuin ennen. Ja kaiken lisäksi Hemingwaylle osui pottumainen esimies Harry C. Hindmarsh. Pikkusieluisella pomolla oli kai tarkoitus ottaa turhat luulot Euroopan ihmeitä nähneeltä toimittajalta.

Toisin kävi. Hem jätti eroilmoituksensa päätoimittaja John Bonelle, joka tuli voimaan vuoden 1924 alussa. Hemingwayt suuntasivat takaisin Pariisiin.

 

Vaikka tämä selvittely ei tuonut selkoa Arthur Lowen persoonaan, sain kuitenkin Carlos Bakerin elämäkerran Ernest Hemingway (Tammi 1971) perusteella poistettua sen mahdollisuuden, että Arthur Lowe olisi ollut Hemingwayn salanimi.

Nyrkkeilyä, laskettelua, kalastusta ja härkätaisteluita harrastanut kirjailija olisi toisissa oloissa voinut kirjoittaakin Nurmesta, joka kilpaili Torontossa maaliskuussa 1925. Mutta Hemingway ei kirjoittanut. Hän oli silloin Euroopassa kehittelemässä uusia novellejaan ja romaanejaan.

Aamulenkki nro 314: Phantom Finn – Paavo Nurmi

Tein viime vuonna päätöksen kirjoittaa vielä yhden Paavo Nurmi -kirjan. Kolme kirjan jälkeen oli vielä yksi asia, joka vaati selvittämistä: 1925 Amerikan-kiertue. Se oli jäänyt Antero Raevuoren, Toivo T. Kailan, Mauno Kosken, Paavo Karikon, Helge Nygrénin ja Risto Taimen ja jopa Karo Hämäläisen jälkeen edelleen avoimeksi. Mitä siellä Yhdysvalloissa ja Kanadassa tapahtui?

Phantom Finn -kirjan ulkoasu on Mikael Mannisen käsialaa.

Tänä vuonna tuosta ihmeellisestä kiertueesta tuli kuluneeksi tasan sata vuotta. Suomen Tietokirjailijat antoi apurahan, ja sain käsikirjoituksen jouluun mennessä valmiiksi. Taittamiseen ja painamiseen menee aina oma aikansa. Kesän alussa kirja saatiin julkistettua Urheilun ja liikunnan kulttuurikeskus Tahdossa. Päivi ja Lasse Virén toivat kirjan julkkareihin aivan ainutlaatuisen tunnelman.

 

Kirjailijana minulla on vielä muutama asia, joita voisin kehittää. Yksi kehityskohde olisi itseni markkinointi. Sama koskee varmaan useimpia kirjailijoita. Bestsellerien kirjoittajat ovat erikseen. 

Kirjoittaminen on hyvin yksityinen prosessi. Se tapahtuu omassa päässä, ja omissa sormissa. On aina suuri ihme, mitä paperille tulee. Sen vuoksi minun on ollut kovin vaikea kertoa tulevista kirjoistani. Vaimolla voi tosin olla tästä toinen mielipide.

Mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä rohkeammin olen alkanut kertoa työn alla olevasta kirjastani. Edesmennyt professori Martti Häikiö kannusti toimimaan tällä tavalla, ja hänen kannustuksensa palaa aina mieleeni, kun luontainen vaatimattomuuteni on tukkimassa suuni ja vaientamassa itseni. Niin kuin nyt.

 

Tein aika paljon harjoituksia kevään aikana yhdessä Jari Salosen kanssa, että saimme käsikirjoituksen valmiiseen kirjan muotoon. Jari otti kustantajan roolin, vaikka hänen päätehtävänsä on järjestää yhtä Euroopan tasokkaimmista yleisurheilukilpailuista, Paavo Nurmi Gamesia. Jarin kanssa teemme vuodesta toiseen hyvää yhteistyötä maailman parhaan juoksijan perinnön vaalimisessa. Paavo Nurmi Heritage Advisor on titteli, jonka Jari on minulle antanut. Se velvoittaa. Koen olevani tässä roolissa mitä suurimmassa määrin Suomi-brändin asialla.

Kerroin Paavo Nurmi Gamesissa Phantom Finn -kirjasta.

 

Kun kirjoitin kirjan englanniksi, kielen tarkistukselle oli poikkeuksellisen suuri tarve. Tunnen englantilaisen Suomen ystävän Chris Turnerin vuosikymmenten takaa. Hän vastaa Kansainvälisen yleisurheiluliiton (World Athletics, WA) museoperinneasioista. Esimerkkinä voin mainita hänen ratkaisevan tärkeän roolinsa, kun Jari Salonen vei Paavo Nurmen viisi Pariisin olympiakultamitalia viime vuonna Pariisin olympiakisoihin näytille.

Jari Salosen ja WA:n hallituksen jäsenen Antti Pihlakosken tuella otin viime vuoden Paavo Nurmi Gamesissa puheeksi Chrisin kansa ajatukseni kirjoittaa Nurmesta englanniksi. Hän lupasi hankkia omista verkostoistaan natiivin oikolukijan.

Simon Turnbull on englantilainen urheilutoimittaja, jonka luulen muistavani takavuosien arvokisoista toimittajalehtereiltä. Vaikka voi olla, että sekoitan kaksi eri henkilöä. Chrisin suositus auttoi, ja hän teki arvokkaan työn saattaen käsikirjoitukseni siihen kuntoon, että sen voisi painaa ja antaa englanninkielisille lukijoille.

En vähättele Britanniaa kirjan markkina-alueena. 68 miljoonan britin joukossa on paljon juoksusta ja urheiluhistoriasta kiinnostuneita, muitakin kuin Simon ja Chris. Mutta Paavo Nurmi kilpaili Yhdysvalloissa ja Kanadassa vuonna 1925, joten uskon, että suurin osa kirjan lukijoista tulee sieltä.

Amerikansuomalaisten yhteisön tärkeänä yhteisenä organisaationa toimii Finlandia Foundation National. Jarin kautta pääsin sen avainhenkilöiden silmissä hyviin kirjoihin. Tapasimme viime talvena Helsingissä Thomas Flanaganin ja Anne-Mari Pasterin, jotka ovat säätiön avainhenkilöitä ja vaikuttajia. Asiat ovat edenneet käsittämättömällä vauhdilla, ja nyt valmistaudun Jari Salosen kanssa lähtemään Duluthiin, Minnesotaan, missä järjestetään heinä-elokuun vaihteessa amerikansuomalaisten vuotuinen suurtapahtuma FinnFest.

FinnFest kokoaa vuosittain amerikansuomalaisten suuret massat. Muun muassa Tasavallan presidentti Tarja Halonen, suurlähettiläs Mikko Hautala sekä Päivi ja Lasse Virén vierailivat takavuosina FinnFestissä. Tänä vuonna ainakin Yhdysvaltain uusi suurlähettiläs Leena-Kaisa Mikkola näyttää osallistuvan tapahtumaan.

 

Pohjois-Amerikassa suomalaisten siirtolaisten joukossa oli urheilullista porukkaa. Yksi heistä oli Hannes Kolehmainen, toinen Ville Ritola, joka alkoi harrastaa lenkkeilyä vasta siirtolaisena Amerikassa. Siellä oli muitakin menestyviä suomalaisia kestävyysjuoksijoita. Heitä alettiin kutsua lempinimellä Flying Finns. Kerron heistäkin Phantom Finn -kirjassa.

Vaikka Paavo Nurmea kutsuttiin myös lentäväksi suomalaiseksi, näkymätöntä aikaa vastaan juossut Nurmi oli ainoa, jota kutsuttiin erityisellä nimellä Phantom Finn. Se syntyi legendaarisen amerikkalaisen urheilutoimittajan Grantland Ricen runoiltua Pariisin olympiakisojen jälkeen haltioituneena:

 

What are you, phantom that drifts and glides,

Ghost or man, as you hit the track?

 

Grantland Rice kirjoitti itsensä kuitenkin amerikkalaisen urheilujournalismin kaanoniin kirjoittamalla Notre Dame -joukkueen amerikkalaisen jalkapallon pelaajista Ilmestyskirjan neljänä ratsumiehenä, The Four Horsemen: Tauti, Sota, Nälänhätä Kuolema.

Grantland Rice ei ollut ainoa tähtitoimittaja, joka Paavo Nurmesta kirjoitti. Kerron heistäkin uudessa kirjassani.

Grantland Ride, urheilujournalismin legenda.

 

Phantom Finn -kirjan alkuun vyörytän Amerikan historiaan jälkensä jättäneitä suomalaisia. Suomalaisten historia uudella mantereella on jo lähes 400-vuotias, joten joukkoon mahtuu John Mortonista (Marttinen) alkaen värikkäitä persoonia. Kun Yhdysvalloissa juhlitaan ensi vuonna 250-vuotista itsenäisyyttä, Morton nousee yhtenä maan perustajaisänä varmasti esille.

 

Suuri siirtolaisaalto Amerikkaan alkoi teollisen vallankumouksen myötä. Kun Paavo Nurmi matkusti New Yorkiin vuoden 1924 lopulla, siirtolaisaalto oli lopuillaan. Euroopasta oli vajaan sadan vuoden aikana mennyt 50 miljoonaa siirtolaista, heidän joukossaan lähes puoli miljoonaa suomalaista.